Rasittava sokerirasitus

Voi pökäle! Olipas mahtava neuvolakeikka. Ensinnäkin hemoglobiini oli pudonnut edelleen, joten tämä nykyinen pari rautatabua viikossa ei vissiin pelaa.

Toiseksi joudun sokerirasitustestiin, koska painonnousu on ollut keskiraskaudessa melko nopeaa (no ylläri, kun en ole ihan hirveästi päässyt kävelylenkeille tuolla jäätiköllä) ja diabetestä esiintyy lähisuvussa.

Mulla ei ole ollut mitään oireita, huono olo, jano ja/tai päänsärky, mutta homma pitää tsekata varmuuden vuoksi. Todennäköisesti olen vain vitun läskinä. Kävi miten kävi, ruokavalio on säädettävä joka tapauksessa uudelleen sokerittomaksi (no kas, se hiukan lipesi reissussa) ja ottaa käyttöön salaattilounaat.

Edellisessä raskaudessa vitutti näin raskaasti vasta viimeisellä viikolla. Se, joka väittää että raskaus on naisen elämän ihaninta aikaa, on jumalauta vajaa.

Nelipäiväistä kaikki on vaan

Teen radikaaleja muutoksia työelämässä: vaihdan huhti- ja toukokuun ajaksi nelipäiväiseen työviikkoon. Noora palaa ensi viikolla äitiyslomalta täynnä tarmoa, joten mä voin ottaa rennommin.

En ole ihan varma, miten osaan pitää tämän luterilaiseen työmoraaliin huonosti sopivan, luvattoman oloisen vapaapäivän. Vaikka en taida ehtiä kattoon räkiä. Tämä on eräänlainen varaslähtö äitiyslomaan, joka ainakin viimeksi meni yleisessä asioiden hoidossa. Ja to do -listaa riittää tälläkin kertaa: pitäisi ensinnäkin miettiä miten kaksi lasta kämppään sijoitetaan. Ja ne perhanan vaunutkin pitää jostain kaivaa.

En tiedä teistä, mutta mulla ei ole viikonloppuisin juurikaan aikaa keskittyä muuhin kuin perheen kanssa olemiseen ja omiin harrastuksiin. Kun duuni on hektistä, prioriteettijärjestys vapaa-ajalla on niin selkeä, ettei siihen huvita ottaa mitään ylimääräistä, kuten sisustus- tai pihan kunnostusproggiksia.

Elän muutenkin duunimielessä jännittäviä aikoja. Uuden Mustan kaksivuotinen sopimus YLEn rahoittamana blogina on katkolla vuoden vaihteessa ja kevään mittaan selviäää, saadaanko jatkoa vai ei. Kävi miten kävi, olen ihan supertyytyväinen, että olen saanut tämän puolitoista vuotta tehdä tällaista duunia! Ja kirjoittaminen jatkuu joka tapauksessa, tavalla tai toisella.

Rrrautaa

Tuossa edellisen postauksen kommenttiosiossa nostettiinkin esiin kiintoisa puheenaihe: onko purkkirautaa pakko ottaa.

Ei tiettykään, jos kroppa ei sitä kaipaa! Monelle ei edes sopivaa rautatuotetta löydy. Itse olen ottanut lisärautaa, koska alan voida niin perkeleen huonosti ilman. Hemoglobiiniarvoni ovat normaalisti 140 tietämillä, joten jo 120 rajan lähestyminen alkaa tuntua: liikkumisesta ei tule mitään kun hengästyn naurettavan helposti, olen väsynyt ja muistini menee. Ei hyvä. Duunitkin kärsii debiiliydestä.

Rautaa saa helpoiten lihasta, sisäelimistä ja veriruoista. Mutta koska en syö punaista lihaa (saati verta) ja tehobroileriakin enää pakon edessä lähi-Amicassa, jää raudansaantini aika vähäiseksi, kalan varaan.

Vegeilijä saa rautaa Finelin mukaan täysjyväviljasta, siemenistä ja pähkinöistä, linsseistä ja pavuista (incl. soijapapu ja siitä tehdyt tuotteet) ja vihreistä lehtivihanneksista. Kasvikunnan tuotteissa rauta on kuitenkin huonommin imeytyvää ei-hemirautaa. Jonka imeytymistä häiritsen vielä sillä kahvilla, teellä ja maitotuotteiden käytöllä.

Ruoasta saamani rauta ei siis riitä ja ennakkoluuloni vaihtoehtotuotteita kuten kräuterblutsaftia kohtaan estävät kokeilun. Purkkini on Obsidan, joka ei ärsytä vatsaa kuten esimerkiksi Retafer, mutta vetää siis suolen totaalisen solmuun. Tätä sitten paikkaan puurolla ja sillä kahvilla. Kuukauden vedin suosiolla napin päivässä mutta tällä hetkellä noin joka kolmas päivä. Se tuntuu riittävän sekä hemoglobiinin että suoliston kauhun tasapainoon.

Tämä on siis minulle sopivin ratkaisu. Laittakaa te omat kokemuksenne jakoon, jos vaikka löytyisi uusia temppuja!

Ps. Krissen neuvot löytyvät täällä.

KUVA: Norppa / Kemikaalicocktail

Kahvia koneeseen

Olen ollut teeihminen Lontoossa vietetystä au pair -vuodestani lähtien. En koskaan oppinut pitämään kahvin mausta - yritin kyllä, koska tapa oli mielestäni aikuismainen. Kahvittomuuteni saattoi johtua siitä, että äidilläni oli tapana keittää sumppia, johon lusikka jäi pystyyn. Kukaan ei juonut meillä toista kuppia.

Kuva: Flickr / Demion

En ole siis juurikaan ymmärtänyt kahvihienostelun päälle, kunnes sain pari vuotta sitten Italiassa aivan järjettömän hyvää pannukahvia paksulla maidolla. Mökillä vedetty pikakahvi ei maistu ollenkaan samalta.

Sen lisäksi, että hyvä kahvi on hyvää, sillä on eräs erittäin toivottava sivuvaikutus raskauden aikana. Lisäraudalla hiljennän nimittäin normaalioloissa täysin moitteettomasti toimivan vatsani täydelliseen lamaan, johon ei tehoa mikään muu kuin kahvi. Ja mieluummin vedän lattea kuin luumuja ja laksatiivia.

Harkitsen nyt jonkinlaisen kahvinkeittimen hankintaa. Kertokaa, miten saan aikaiseksi Italian kahvilan kotiini ilman jättimäistä kaffemasiinaa?

Neuvola, josta saa neuvoja

Anonyymi lukijani kyseli, käytänkö tässäkin raskaudessa yksityistä äitiysneuvolaa. Käytän kyllä. En oikeastaan tullut edes ajatelleeksi muuta vaihtoehtoa.

Ensinnäkin. Vastaanottoa pitävä Kristiina Laakso on kokenut kätilö ja erikoissairaanhoitaja, jolla on itselläänkin lapsia. Voin luottaa siihen, että hän tietää, mistä puhuu. Krisselle voi soittaa muulloinkin kuin arkisin klo 11-12 välisenä aikana. Tämä oli täysin olennainen juttu, kun niin moni asia aiheutti epävarmuutta ekassa raskaudessa. Nyt tilanne on tietty toinen, en ole käynyt vastaanotollakaan kuin pari kertaa.

Toiseksi. Yksityisen neuvolan käyttö säästää aikaa. Nykyisessä työmatkassa menee hukkaan niin pirusti elämää, että en yksinkertaisesti kykene lukemaan vanhoja naistenlehtiä labra- ja terkkarijonoissa. Hemoglobiinit, kusitestit, verenpaineet ja mahamittaukset sun muut hoidetaan yhden ja saman tyypin kanssa. Lisäksi mun on paljon nopeampi asioida Helsingin keskustassa kuin Espoossa.

Bonuksena Krisse on aivan mahtava tyyppi. Jämäkkä ja maalaisjärkeä käyttävä ammattilainen, jonka kanssa on kiva jutella sekä äitiydestä että yhteiskunnasta, ja joka osaa nauraa sille, että en muista raskausviikkoja, äitiyskorttia ja punnitusta. Vaikeinta hommassa onkin lopettaa Krisselle soittelu lapsen syntymän jälkeen.

Mikä on toisin osa 5: keskittyminen

Koti-insinööri tiedusteli multa pari viikkoa sitten, olenko tuntenut vauvan liikkeitä.

No juu, olen toki, viikosta 15 lähtien. Puolivälin ylityttyä potkut ovat jo olleet voimakkaat. En vain ole jaksanut raportoida aiheesta eikä ole toisaalta kyseltykään.

Tänään neuvolassa pyydettiin äitiyskorttia. Ei ollut mukana.
Kysyttiin viikkoja. En muistanut ulkoa.
Kysyttiin painoa. Olin unohtanut käydä puntarilla.

Tämä kaikki kuvaa keskittymistäni raskauteen: en keskity. Vain vatsan ulkopuoliset ihmiset ja tapahtumat ovat olemassa, tämä sisäinen ipana on vielä teoriaa. Puhutaan siitä sitten, kun sen aika on.

Tiesin toki, että toisen lapsen kohtalona on saada vähemmän huomiota, se on selvä, mutta jotenkin tämä huomion vähyys hämmästyttää. Miten ero voikin olla näin dramaattinen?

Toisaalta turha hössötyskin on poissa. Opin jo ekan kerran epävarmasta alusta sen, että kontrollifriikki ei voi vaikuttaa vatsan sisäiseen ekosysteemiin, vaan se joko pyörii tai ei pyöri, halusin tai en. Ajanlaskukaan ei lopu lapsen syntymään, ei ole kiirettä saada remonttia valmiiksi tai vaunuja hankittua, ehtiihän sitä.

Käy jopa vähän sääliksi uutta pätkää. Tää unohtuu ihan saletisti ostoskärryyn K-marketin kassalle. Kärrypantti on keksitty varmaan just kuopusten takia.

Buenostardesta vaan kaikille

Ensi viikolla pitäisi pakata perhe lomalle, perhelomalle. Itse pakkaaminen on helpoin nakki. Ipana viihtynee uikkareissa koko viikon.

Ongelma olen minä. Jännittää.

• En varsinaisesti ole rantakunnossa. Mistä hitosta repäisen itselleni tähän hätään kesävaatteet? Ja mitkä uikkarit mulle muka mahtuu? Ja missä on mun lierihattu ja aurinkolasit? Sandaalit? Lentosukat? Ai niin, ja varpaankynsissä on puolen vuoden takaiset lakanjämät. 
• En ole ollut Kanarialla 80-luvun jälkeen  (koska Cote d'Azur on olemassa). Tartteeko siellä rasvaa? Pitkähihaisen? Imodiumia? Millaiset valikoimat supermercadossa on? Syönkö koko viikon pizzaa? Lajitellaanko siellä jätteet? Pitääkö mun mennä hotellin tervetulotilaisuuteen?
• Pakettimatka kaikkine mausteineen myös hiukan pelottaa. Olen saanut runsaasti kehotuksia ostaa retkiä ja tax-free tuotteita sekä kirjeitse, mobiilisti että sähköpostiin. En ole ostanut. En myöskään noutanut Bamse-klubin krääsäpakettia, jonka olin kuulemma tilannut. En ollut.
• Kuinka monta lasta Kanarian lomalennolla voi pahimmillaan olla? Kuinka monella on korvatulehdus? Kuudessa tunnissa joudun väkisinkin visiteeraaman lentokoneen vessassa. Kannattaako ottaa omat eväät, vaikka vegeruokani maksoi enemmän kuin normiateria? On ihan selvää, että taputan villisti laskeutuessa.
• Jos menen rannalle, ryntääkö Greenpeace palauttamaan mut takaisin mereen?

Ommmm. Loma. Lämpö. Palmuja. Uima-allas. Aikaa perheen ja kirjan kanssa. Toivottavasti myös auringon kanssa. Kun tulemme takaisin on virallisesti kevät. Se on ihan let's go.

Mikä on toisin osa 4: neuvot

Tällä kertaa - ja tämä on aika helpottavaa - en kaipaa neuvoja.

En lue yhtä ainutta raskaus-, synnytys-, imetys- tai lastenhoito-opusta tai katso aiheeseen liittyviä dokumenttejä tosi- tai epätositeeveenä. En tarvitse järjestöjen, neuvolan, amerikkalaisten, ruotsalaisten enkä minkään koulukunnan samoin- tai toisinajattelijoiden teoksia, lehtiä ja esitteitä, joissa kerrotaan, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen veronmaksaja.

Voi olla, että tuntisin enemmän paineita, jos ensimmäinen skidi olisi toiminut niin kuin ohjekirjassa luvattiin: syönyt purkillisen ruokaa kerralla, juonut kuusi desiä maitoa päivässä, nukkunut kolmen tunnin päiväunia ja kontannut ennen kuin ryhtyi kävelemään.

Tai jos minä olisin löytänyt itsestäni naistenlehtien äitihahmon, jonka arvomaailma lapsen myötä naksahtaa kohdalleen ja sisäinen harmonia löytyy. Mutta kun ei niin ei.

Sitäpaitsi kaikista laiminlyönneistäni huolimatta ipanasta on kasvanut hyvinvoiva ja kiinnostava tyyppi. Piirtää paremmin kuin isänsä. On empaattisempi kuin äitinsä. Kirjoittaa nimensä lähes oikein, puhuu omasta mielestään sujuvaa ranskaa ja laulaa hellre än bra. On kiinnostunut erilaisista asioista, mutta etenkin siitä, onko kilpikonnalla häntää (-On. - Onko yksi? - On. - Onko neljätoista?) ja miksi Isi on joskus joutunut muuttamaan pois Mummin luota.

Tärkeä taito on myös osata pyytää jäätelöä siltä tyypiltä, joka sitä todennäköisimmin antaa.

No kumpi se on?

Kerroin jo aiemmin, että lapsen sukupuoli jännittää mua tällä kertaa jopa enemmän. Katson jostain syystä tarpeelliseksi harhauttaa itseäni uskomalla, että selviän tytön äitinä paremmin. No, eilen kohtaloni luettiin kristallipallosta, joka myös 4D ultrana tunnetaan.

Lupasin tänään töissä tarjota runebergintortut, jos se on tyttö, ja laskiaispullat, jos se on poika.

No, paltsu alkoi näillä! Pääsen testaamaan kuvitelmani käytännössä.

Ps. Ekalla kerralla lekuri tiedusteli "haluatteko tietää tytön sukupuolen". Tällä kertaa vuorosanat piti paremmin.

Mikä on toisin osa 3: äitiysvaatteet

Muistan, kuinka juhlallisen innoissani olin ensimmäisellä kerralla raskausvaatehankinnoista. Koin ostosreissun pakolliseksi heti kun normifarkkuni hiukan kiristivät. No. Viime kerrasta olen viisastunut monessa mielessä.

1. Panostan laatuun. En halua raivata kaappiini tilaa hyllykaupalla enkä toista kertaa aio investoida muutaman kuukauden mammagarderobiin omaisuutta. Käytän ja pesen siis muutamaa vaatekappaletta ahkerasti. Hyvin suunniteltu ja laadukas vaate pitää muotonsa mahan kasvaessa ja pysyy ehjänä tiukassakin käyttö- ja pesutahdissa. Kulahtaneella, hajonneella vaatteella ei ole jälleenmyyntiarvoakaan. Ja jos löytää hyväkuntoisen kierrätysvaatteen, voit olla aika varma että se kestää sinullakin.

2. Parhaita äitiysvaatteita ei erota normivaatteista. Yritän etsiä vaatteita, joita ei ole erityisesti tarkoitettu äitiysvaatteiksi. Monet tunikat, mekot ja joustavat trikoohousut voivat hyvin mennä pötsinkin kanssa. Ja toisaalta, jotkut mammabrändivaatteet voivat jäädä myöhempäänkin käyttöön. Tosin itse kaipasin vähintäänkin "taukoa" raskausvaatteista, joissa hikoilin viimeiset viikot..

3. Sinnittely kannattaa. Nainen on näkyvästi raskaana noin puoli vuotta (jotkut enemmän, jotkut vähemmän). Suomessa on neljä epäluotettavaa vuodenaikaa ja raskaana muodot voivat muuttua loppuun asti. Kannattaa yrittää hillitä tarpeitaan mahdollisimman pitkään. Masutuubeilla (leikkaa vanhasta trikoopaidasta napavyö) ja kerrospukeutumisella (yöpaidat rohkeasti käyttöön) olen saanut jatkoaikaa lyheneville paidoille ja neuleille, lisäksi aion käydä koti-insinöörin takkivarastolla.

4. En dumppaa kamoja UFFiin, kun supistukset alkavat. Aika moni tarvitsee raskausvaatteita jonkin aikaa myös synnytyksen jälkeen.

Kamalinta on hankkia tuotteita, joilla ei ole mitään tulevaisuutta. Esimerkiksi sukkiksia. Kalliit normisukkikset, joihin tulee silmäpako vähänkin karheista käsistä, ovat muutenkin erityisvitutusta aiheuttava ostos, saati 35 euron sijoittaminen raskaustukisukkahousuihin. Ja tämä hankinta ihan vain siksi, että saappaat mahtuisivat vielä iltapäivälläkin jalkaan.

Vaikka ostankin nykyään vain eko- ja kierrätysvaatteita, äitiysvaatteissa joudun hiukan tinkimään. Olen luvannut itselleni olla ostamatta vaatteita netistä, sillä suht muodokkaana henkilönä en löydä sopivia vaatteita edes normaalitilassa. Harhalaukauksia kaapissani on jo riittävästi. Jos itse kuulut erehtymättömiin nettishoppailijoihin, voit kokeilla seuraavia:

• suomalaisen Missy Momin vaatteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa tilausperusteisesti.
• ruotsalainen Boob (Bebesistä saa jotain malleja) ottaa ympäristöasiat huomioon valmistuksessa. Lisäksi vaatteet valmistaan Euroopassa.
• brittiläinen BuyOrganics tarjoaa kaikenlaista vauva- äitiys- ja imetyskamaa.

Ja kertokaapa löytyykö Espoosta tai Etelä-Helsingistä hyvä kirppis, jossa myydään äitiysvaatteita? Oi jos jostain saisi lainata äitiysvaatteita.

Irti sokerikoukusta

Joulun suklaa- ja karkkifestarit jäivät lievästi sanottuna päälle. Päätin viime viikolla rimpuilla irti sokeriaddiktiosta, sillä sokeri aiheuttaa turhien kaloreiden lisäksi mun kroppaan turhaa turvotusta. Sitä on tällä hetkellä liikkeellä muutenkin ihan riittävästi ja lisäksi haluan pitää paksuuntumisen luonnollisen kehityksen rajoissa. Tuoremehusta ja ksylitolipurkasta en luovu, mutta karkit, suklaat, pullat ja keksit poistamalla saan jo tarvitsemani ryhtiliikkeen.

Tämä ei ole eka kerta kun järkkään itselleni vieroituskuurin sokerista. Sokerista addiktoivana aineena on puhuttu mm. kirjassa Sokeripommi, toisaalta taas kirjan väitteet on myös osin torpattu. Kirjassa esitetty porttiteoria sokerista väylänä alkoholiin kuulostaa aika villiltä:

Nykyinen tutkimus osoittaa, että lapsena nautitut suuret sokerimäärät muokkaavat aivot ”valmiiksi” nikotiinille, joka puolestaan valmistaa aivoja siten, että nuori jää herkästi alkoholikoukkuun. Suuri osa syömishäiriöistä ja vääristä ruokatottumuksista on oikeastaan ihmisten tiedostamatonta yritystä lääkitä vieroitusoireitaan sokerista.

No, en tiedä mikä tällä hetkellä on virallinen totuus tai onko sitä, mutta joku kummallinen himo sokeriin kehittyy. Vieroitustappelussa menee oman kokemukseni mukaan pari viikkoa, mutta muutaman hermostuneen päivän jälkeen makean napostelun tarve alkaa vähentyä ja keskittymiskyky palata. Jossain vaiheessa aivot on taas koodattu normaalitilaan ja mieliteot ovat historiaa, hetkeksi.

Sitten ovatkin jo runebergintortut (rommilla kostutettuna) ja laskiaispullat (hillolla, ei mantelimassalla) ovella...

 KUVA: Kanniston leipomo

Paksuliikuntaa

Olen hiljalleen nousemassa kuntokuopasta. Syytän romahduksesta marraskuun vilunväristyksiä, väsymystä ja ällötystä (vain suklaata ja punaviiniä teki mieli, toisella myös kompensoitiin toista), eli kaikkea muuta paitsi omaa henkistä ryhtiäni. Muutun aivan järkyttävän lyhytpinnaiseksi ilman liikuntaa, joten sohvaperunointi ei ole vaihtoehto, mutta mitä urheilua pötsin kanssa voi harrastaa? 

Tennis on jo käytännössä pois laskuista, sillä nopeus ja ketteryys kärsivät heti keskivartalon pönäköitymisestä. Rystylle kääntyminen on sen verran hidasta että kenttäpuoliskoni vasenta takareunaa on turhan helppo pommittaa. Syöttö toimii vielä, mutta selkä tulee kipeäksi. Päädyimme taannoisessa matka-arvonnassa Teneriffaan, osaksi Bamse-klubin ja osaksi tenniskentän takia, mutta näillä näkymin saan olla kiitollinen jos mahdun turvatarkastusportista läpi.

Jumppa alkaa olla nolostuttavaa ähkimistä, etenkin jos lämmittelykoreografiaan kuuluu jotain keskivartalonvatkausta tai lennokkaita askelsarjoja. En ole koskaan ollut erityisen gasellimainen ilmestys, mutta nyt edes takarivi ei enää riitä häpeän piilotteluun. Lisäksi vihoitteleva polvi alkaa heti kipeytyä, kun paino nousee tietyn rajan yli.

Vesijumppa oli kolme vuotta sitten kalenterissa elintärkeä liikuntamuoto  ja olisi ollut nytkin mainio vaihtoehto, jos olisin muistanut ilmoittautua kurssille joulukuussa. Paikkoja on vapaana enää 7.30 alkaville aamuvuorolle - mutta sehän ei käy.

Käveleminen (sekä liikunta- että liikkumistarkoituksessa) ei ole tänä talvena ollut mikään ilo. Lähialueiden pienet kävelytiet eivät ole olleet aurausprioriteetti, ihan ymmärrettävästi. 

Koska ankean kuntopyörän polkemisen haluan säästää viimeisten kuukausien ratoksi, jäljelle jää pertsa. Ja vaikka kevättä hartaasti toivonkin, olen superkiitollinen pitkästä hiihtokaudesta ja hyvästä latujen hoidosta. Olen aiemminkin hehkuttanut murtomaahiihtoa: kokovartaloharjoitus ilman nykiviä ja yllättäviä liikkeitä, tempon säätely on itsestä kiinni ja nivelet eivät vingu vaikka paino onkin noussut. Tämä laji saa unohtamaan muumitilan sen sijaan että alleviivaisi sitä! Ja joka keikalla saa yliviivattua 500 kaloria, jonka voikin sitten ottaa takaisin sillä punaviinin vaihtoehdolla.

Mikä on toisin osa 2: lastentarvikkeet

Osa kaksi käsittelee lapsiperheen tavarahankintoja. Nyt on kokemusta sekä turhasta, tarpeellisesta että välttämättömästä. Markkinavoimat eivät enää pysty harhauttamaan.

Vauvakaman mainonta uppoaa tulevien vanhempien osalta täydelliseen maaperään: epävarmoihin, pesänrakennuspsykoosin valtaamiin, hyvätuloisiin hössöttäjiin (ja isovanhempiin), jotka yrittävät valmentaa itsensä vanhemmiksi hankkimalla kodin täyteen lastentarvikkeita.

Been there, done that.

Toisella kertaa ei tarvitse arpoa, millainen soittoääni mobilessa pitää olla ja jääkö vauva henkiin ilman kohtuammetta. Ei tarvitse lukea vaunuvertailuja ja ihmetellä, mikä on heittoaisa.

Kuvaavaa oli, että tein pitkän listan tarvittavista tavaroista, mutta se ainoa asia, mitä heti tarvittiin, oli jäänyt ostamatta. Vaipat. Sen sijaan syöttöuoli hankittiin ekojen tavaroiden joukossa. Hetken aikaa sitä sai säilöä varastossa.

Uskoisin selviäväni, kun kämpästä löytyy

• vaatteita (olen säästänyt Skidin vaatteiden suosikit),
• puklurättejä,
• turvakaukalo (tosin ikivanha, varmasti epäturvallinen malli),
• rintapumppu,
• kantoreppu (Huom. Noora tartten sen takas sit heinäkuussa) ja
• vaunut, joissa on heittoaisa ja kunnon renkaat. Ei tarvitse olla yhdistelmät.

Uusina/käytettyinä hankintoina hommaan varmaan bisfenolivapaita tuttipulloja (toivon, että tämäkin skidi suostuu pullosta juomaan), ja niitä kestovaippoja. Pinnasänkykin pitää olla, koska perhepetiin en tälläkään kertaa suostu.

Siinä se, luulisin.

Mutta sitten on tavaroita, joita kotiimme tuskin enää tulee. 

• Sylivauvat eivät juuri leiki leluilla ja sitten kun alkavat leikkiä, kokemukseni mukaan jo keittiön kaappien sisällöllä pääsee pitkälle. Luulisin myös, että uutta tulokasta kiinnostavat myös isosiskon valikoimat. Joihin arvatenkin ei saa koskea.
• Imetystyynyn ajattelin korvata ihan tavallisilla tyynyillä.
• Sitteri on kysymysmerkki. Ekalla kierroksella jäi käyttämättä.
• Lelumatosta ei juurikaan ollut ajanvietteeksi. 
• Sadan euron erikoisvarusteltu hoitolaukku oli turhinta ikinä - ihan mikä tahansa tilava laukku käy. Ja mikä hiton ominaisuus se vedenpitävyyskin on, eihän se ipana sinne laukkuun pissi.
• Tutti ei koskaan ollut erityisen pop, erityisesti silikonitutit syljettiin pois saman tien. En kuitenkaan tiennyt, että lapsi ei välttämättä syö tuttia, vaan ostin niitä noin 50 erilaista.
• Kantoliinakokeiluni päättyi siihen, että ehdin juuri napata putoavan skidin polvien väliin.

Yleinen harha myös on, että kaikki täytyy olla valmiina etukäteen. Neuvolassa pitäisi kertoa, että kaupat ja kirpparit ovat kyllä auki synnytyksen jälkeenkin.

Äideistä ja tyttäristä

Tänään Hesarin Usko Siskoa -palstalla (D7) oli hauska kysymys: ovatko ns. vaikeat vanhemmuussuhteet sukupuolittuineita eli tytöllä aina vaikea suhde äitinsä ja pojalla isänsä kanssa? Kannattaa lukea koko vastaus, mutta tiivistetysti: lapsen biologisella sukupuolella näyttäisi olevan merkitystä vanhemmuussuhteen muodostumisessa.

Lisäksi todettiin, että vaikean äitisuhteen kokeneet naiset toivovat esikoisekseen poikaa, "sillä he ovat epävarmoja siitä, miten itse osaisivat suhtautua tyttöön ja pelkäävät paljastuvansa samanlaisiksi kuin omat äitinsä". Vastakkaista sukupuolta edustava lapsi on helpompi nähdä omana yksilönään, ei vanhemman kopiona.

Tämä on kiinnostava aihe sikäli, että itse olin äärimmäisen helpottunut kuullessani, että ensimmäinen lapseni olisi tyttö. Tarkoittaako tämä, että äiti-suhteeni oli ongelmaton (ja mitä ongelmaton tässä mielessä edes tarkoittaa, onko ongelmaton edes vaikean vastakohta jne..)? Mielestäni ei ollut. En ole ikinä kenenkään kanssa riidellyt niin pirusti kuin äiti-vainaan. Ja suureksi osaksi se johtui siitä, että olimme molemmat yhtä mustavalkoisia, äkkipikaisia, itsepäisiä ja huonoja pyytämään anteeksi. Hyvä kombo.

Toisaalta tämä oli myös molempien hyvin tiedostama tosiasia: kaikki alkoi sujua, kun emme enää asuneet saman katon alla. Lisäksi suhteemme syveni ensimmäisen skidin myötä. Ehkä suhde ei ollut niin vaikea kuin kuvittelin.

Nyt huomaan taas automaattisesti ajattelevani, että tuleva lapsi on tyttö. Tämä näkyy myös siinä, että tytölle olisi nimiä vaikka kuinka, mutta pojalle ei yhtään.

En tiedä, miksi en osaa kuvitella itseäni pojan äitinä. Ehkä pelkään, että pojasta tulee stereotyyppinen poika: kiinnostunut vain autoista, koneista ja monstereista. Huomaan pelkääväni myös tämän stereotyyppisen pojan tulevaisuuden harrastuksia, vaikka ihan yhtä hyvin tyttökin saattaisi haluta harrastaa metsästystä, rumpujen soittoa tai salibandya.

Pelkäänkö olevani pojalle paska äiti, vaikka ihan yhtä hyvin saattaisin olla sitä myös tytölle? Onko tällaisessa fobiassa kyse sitten huonosta isäsuhteesta? Ehkä. Todennäköisesti kuitenkin vain siitä, että pohdin asioita, joita ei oikeasti tarvitse pohtia.

Tässäpä olisi taas puhelun paikka mutsille. Kaikenlaisiin traumoihin sitä törmää kun vanhemmaksi elää.

TENS

Nyt lienee hyvä hetki vinkata / kerätä kokemuksia laitteesta, josta olen kuullut ylistävää todistusta nyt kahdelta taholta. Laitteen nimi on TENS ja se lievittää mm. synnytyskipua antamalla sähköshokkeja.

Myönnän: ei kuulosta hyvältä. Luulin alkuun, että kyseessä on joku vesirakkuloiden kaltainen tää sattuu enemmän -kivunlievitys, mutta ilmeisesti näin ei ole.

Kuulin masiinasta ensi kertaa viime kesänä kun Norppa käytti sitä kuuttia pyöräyttäessään. Kyllä teho sitten kuulemma jossain vaiheessa heikkeni, mutta muutaman tunnin sillä suristeli. Ja nyt sitten Kokovartalofiiliksen Anikin vannoo sen nimeen, vaikkakin "normaalin" selkäkivun lievityksessä.

TENS-laitetta vuokraa mm. Aktiivinen synnytys ry, joka kertoo näin:

TENS tulee sanoista “Transcutaneous Electrical Nerve Stimulation”. Laitetta on käytetty menestyksekkäästi vuosikausia synnytyskipujen lievityksessä ympäri maailmaa. TENS-laite on paristokäyttöinen. Se lähettää kehoosi sähköimpulsseja selkään laitettavien elektrodilappujen kautta. Nämä impulssit vaikuttavat positiivisesti niihin hermoihin, jotka ovat tekemisissä aivoihin vietävien kipuviestien kanssa estäen kipuviestien etenemisen.

Hmh. Tekisi mieli kokeilla laitetta kesällä, sillä en usko jumppapalloihin, synnytyslauluun ja kylpyammeeseen. Viimeksi mä kärvistelin supistusten kanssa muutaman tunnin ilman mitään, sitten tunnin ilokaasulla (joka oli tehokasta kuin ykkösolut) ja sitten jo kiljuinkin anestesialääkäriä paikalle. Lisäannosten ajoitus kuitenkin kusi, minkä seurauksena en tuntenut mitään koko loppusynnytyksestä ja ponnistin monitorin perusteella. Olisi tosiaan kiva kokeilla jotain, mikä a) toimisi kipuun mutta b) olisi enemmän omassa hallinnassa.

Onko laite jollekulle tuttu? Kokemuksia, huhuja, kuulopuheita?

Aika juhlia

Silmiini osui vastikään tämä mainos, joka mukavasti muistutti siitä, että ekaan raskauteen sattui kaikkien perusjuhlien (pikkujoulut, joulu, uusi vuosi, pääsiäinen, vappu, hääpäivä ja juhannus) lisäksi myös kaksi tohtorikaronkaa, kahdet häät ja yhdet yo-juhlat. Ensi kevät näyttää erikoisjuhlarintamalla hiljaisemmalta ja hyvä niin.

Koska pommac kuuluu minun kirjoissani otsikon "hirveintä mitä tiedän" alle, tässä siunatussa tilassa joutuu olemaan varuillaan, mitä lasiinsa saa. En ole makeiden (enkä makeutettujen) limppareiden ystävä enkä periaatteestakaan vedä bileissä samaa tavaraa kuin metriheikit. Aion tänään skoolata shampanjalla ja jatkaa siitä seljankukkadrinkeillä. Seljankukkamehu on mielestäni kuohuvaa kuusenkerkkää maukkaampaa tavaraa, vaikka jälkimmäinen on ihan kelpo juoma sekin. Kadehdin kuitenkin avoimesti kaikkia, jotka eivät joudu vetämään seljankukkaa, ja lämmin osanottoni niille, jotka joutuvat.

Alkosta löytyy holittomana kaikenlaisia supermakeita kuohujuomia mutta hyvänmakuiset kuohuvat ovat kiven takana. Kertokaa jos tiedätte hyviä!

Hyvää Uutta Vuotta, hyvät ystävät! Sillä hyvä siitä tulee.

Ps. Aion testata kevätjuomana tämän Torresin valkkarin, jossa jäännössokerin määrä ei edellytä insuliinipistosta. Se tosin ei kerro vielä mausta mitään.

Mikä on toisin osa 1

Ajattelin kirjoittaa pienen juttusarjan siitä, mikä näin toista kertaa raskaana ollessa on toisin.

Hyvin moni asia. Raskauteen keskittyminen on aivan eri luokkaa. En spontaanisti muista, mikä viikko on menossa. En jännitä ultria yhtään, kaikki menee niin kuin on mennäkseen. Mikään ei takaa mitään.

Ajattelin kuitenkin aloittaa pinnallisella aiheella: viikkoja on kasassa 15 ja näytän siltä kuin säilyttäisin paidan alla parivuoteen lakanaa. Housut alkoivat kiristää heti testin tehtyäni. Neuvolantäti yritti lohduttaa, että ennenaikainen pömpötys johtuu siitä, että keskivartalon kudokset antavat toisella kerralla hiukan helpommin periksi. Hiukan helpommin? Sanoisin, että kyseessä on kudosteni täydellinen luovuttaminen.

Näin nimittäin eilen viikko sitten kuvatun Uuden Mustan tv-mainoksen, jossa itsekin esiinnyn (tulee ulos tammikuun puolivälissä), ja järkytyin syvästi. Kuvittelin ennen kuvausta, että ihan hyvähän tää tilanne on, kun vähän vetää vatsaa sisään ja pitää ryhdin suorassa. Kukaan mitään huomaa. Juu ei. Jos tv lisää normaaliin ihmiseen kaksi kiloa, niin raskaana olevaan tulee kymmenen.

Olen siis raskaana, mutta näytän siltä kuin olisin metamorfoosissa muumimammaksi. Missä on tyylikäs, hehkuva raskaus ja alavatsan sievä pullotus?? I'm just fatnant.

Toivon tämän kevään menevän helvetin nopeasti ohi. Joku asia sentäs on ennallaan.

Ps. Lisäsin uuden paksuus-kategorian näille sessioille.

Arpa on heitetty

Sain eilen tietää, että meneillään oleva vuosi on kiinalaisessa horoskoopissa Tiikerin vuosi. Tämä kuulemma tarkoittaa menoa ja meninikiä, hyvässä ja pahassa. Etenkin tiikereille. Vaikka en varsinaisesti usko horoskooppeihin, olisin ihan iloinen siitä, jos helmikuussa 2011 alkaisi seesteisempi jakso.

On oikeastaan ihan hyvä, ettei ihminen tiedä tulevasta. Kuten, että tänä vuonna vetäisin parituntisen suoran radiolähetyksen ydinvoimasta vuorokausi sen jälkeen, kun äiti olisi kuollut. Että järkkäisin Kongon kaivostoiminnan ja elektroniikkateollisuuden ongelmista englanninkielisen paneelin. Että kirjoittaisin artikkelin ympäristötietoisuudesta Suomessa.

Ja että lokakuussa tuijottaisin epäuskoisena raskaustestin kahta viivaa.

Tänä vuonna olin viimeistään oppinut odottamaan odottamatonta, tai ainakin sopeutumaan siihen, että minun elämäni vastaava tuottaja muuttaa mieltään koko ajan; sinne mennään minne virta vie eikä selityksiä kuulu.

Yllätys se oli silti. Olihan toisesta lapsesta toki sivumennen puhuttu, mutta biologinen kelloni ei tikittänyt edelleenkään. Olin myös jumissa sitku-vaiheessa. Nyt ei tarvitse enää arpoa. Elämä hakee sen uuden uoman.

Ipanallekin pitäisi kertoa, että siitä tulee isosisko, mutta en tiedä milloin ja miten. Satavarmasti se kysyy jotain vaikeaa. Ja se totesi juuri äsken ruokapöydässä, että onneksi meitä on vaan kolme, että istumapaikkoja riittää kaikille (huom. meillä on 10 hengen pöytä). Toisaalta, ehkä senkin on syytä oppia, että varmaa on vain jatkuva muutos. Mielensäpahoittajaa lainatakseni: "kaikenlaisia vaiheita tuppaa, vaikkei pyydä".

Ps. Olipa hyvä, että tuli hankkiuduttua eroon kaikista vauvakamoista raskausvaatteista lähtien. Nyt ollaankin ihan nollassa taas.

Dude, you are on vacation!

Alkaa vihdoin tuntua lomalta! Asiakkaat ovat viimein hyväksyneet, ettei mulle kannata mailailla eikä kukaan työkavereistakaan ole pahemmin harassoinut - vielä!

Olen saanut tehtyä ihan hämmentävän paljon asioita, jotka ovat odottaneet sitä kuuluisaa "joskus paremmalla ajalla" -hetkeä.

Kaiken vimmaisen touhuilun taustalla on tietty epämiellyttävä tuntemus siitä että tämän nykyisen projektin deadline saattaa olla vaikka huomenna ja siihen loppuukin sitten kaiken sellaisen tekeminen, mikä ei liity kriittisten elintoimintojen ylläpitoon. Kontrollifriikille äärimmäisen tuskaista siis.

En oikein tiedä, mikä yhteiskunnallinen / kansanterveydellinen järjenjuoksu on tämän äitiysloman ajoitusta säätelevän laindäädännön taustalla, Kelahan kertoo että äikkäri alkaa 30-50 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Itse olen päätynyt seuraaviin syihin.

1. Hanuri puutuu.

Äässi muuttuu istumisesta noin vartissa täysin tunnottomaksi, pätee sekä kotisohvaan että toimistotuoliin. Testatkaapa: kiinnittäkää n 8 maitotölkkiä vatsan päälle (oppikirjojen mukaan paino nousee raskauden aikana keskimäärin 8-12kg, mikä on kohdallani pelkkää soopaa, mutta saatte kokeilla minimimäärällä), etsikää mahdollisimman mukava asento (ahhahahha) millä tahansa tuolilla ja alkakaa naputella. Älä kuitenkaan kokeile tuntia pitempään tai saatat saada hengenvaarallisen laskimotukoksen. Työpäivä on kuitenkin se 8h - ja joskus vähän ylikin - ja viisi päivää viikossa.

2. Vaatekaapin valikoima käy olemattomiin.

Mitään päällepantavaa *ei ole*, saati jos pitäisi vielä tsempata asiakaspalaveriin. Jos sattuu saamaan mustan pekan eli kaikkien neuvolakäyrien yläpuolella huikentelevan vauvamahan, loppuvaiheessa päälle mahtuu enää Haltin 2h teltta ja olet lähinnä kiitollinen jokaisesta yöstä kun peitto vielä yltää päällesi. Kotona saa onneksi olla häpeilemättä mukavaakin mukavammassa XXXL-koon t-paidassa, jonka helmassa on maalia ja rinnassa Eukanuba-koiranruokamerkin logo. Kun tähän vielä lisää isoisän shortsit ja tukisukat, niin kylähullu-look on valmis.

3 Keskittymiskyky heikkenee / poistuu valikoimasta.

Muksu alkaa liikehtiä mahassa jo raskauden puolivälissä. Liikkeet ovat aluksi hyvin hentoja ja huomaamattomia ja niitä jaksaa itsekin iloisena hämmästellä, mutta siinä vaiheessa kun palaverissa kynä lentää kädestä kun potku osuu napakasti kylkeen, maha vaihtaa alienmaisesti puolta kesken presentaation tai kun lause keskeytyy röyhtäykseen terävän monotussarjan osuessa vatsalaukkuun, nämä elonmerkit alkavat hieman häiritä työskentelyä. Mielikuvaharjoite palaveritilanteesta: kuvittele täysin ennalta-arvaamaton kolmivuotias tenava ajamaan sokerihumalassa viritetyllä polkuautolla suolistoasi ristiin rastiin.

Jatka mielikuvaharjoitetta kuvittelemalla, että olet seurannut yllämainittuja ajoja myös viime yönä pariinkin otteeseen.

Nämä siis my 2 cents. Jos itse tiedätte parempia syitä, laittakaa tulemaan!