Tietoa mainostajalle ›

17.4.2009

Toinen kierros

Olen taas perimmäisten äitiyskysymysten äärellä. Melkein kaikki tuntemani naiset ovat halunneet toisen lapsen. Osa ei ehtinyt hoitovapaalta töihin, kun olivat jo uudestaan raskaana. Silloin on jo todella lapsirakas tai vähintäänkin sitoutunut tavoitteeseen. Mäkin luulin haluavani kaksi lasta, mutta samalla tavalla kuin lykkäsin ensimmäisen lapsen ajankohtaa loputtomiin mitä erilaisimmin perusteluin, lykkään nyt toisenkin lapsen hankintaa. Ensimmäisen lapsen ehtoja oli lukuisia, mutta erityisesti muistan sen, että halusin tehdä vielä yhden mahtavan reissun. aloin jossain vaiheessa aavistella, että viimeistä reissua ei tulisi koskaan.

Nyt olen taas samassa sitku-moodissa. Harkitaan sitä toista sitten kun tää hässäkkä vähän helpottaa. Hässäkkä on helpottanut (osaksi, koska siihen on tottunut) jo kauan sitten, mutta speksit ovat onneksi löysät. Sitku Madde luopuu lopullisesti vaipoista. Sitku Maddea ei tartte enää pukea. Sitku se osaa syödä itse. Tiedän jo nyt, että kun nuo etapit on saavutettu, löydän taas uusia tekosyitä. Sitku uhmaikä helpottaa, sitku se osaa vaihtaa talvirenkaat ja tehdä lässähtämättömän kohokkaan.

Toinen kierros on luonnollisesti vielä vaikeampi, kun uutuudenviehätys on poissa ja tietää mitä tulossa on.

Raskauden viimeinen kuukausi. Arggh.
Synnytyksen monet pienet kohokohdat. Huoh.
Pari ekaa kuukautta sekavuustilaa. Uh.
Se-josta-olen-luvannut-vaieta-iäksi (no imetys). Yyh.

Jännää. Varsinkin, kun mulla tätä arvonta-aikaa ei biologiselta kantilta juuri ole. Mikä helvetin syndrooma tämä toisen lapsen pakko on? Ja onko siihen lääkitystä tai terapiaa? Help.

33 kommenttia:

  1. Meillä täyttää esikoinen kesällä viisi ja arvonta-aika on edelleen käynnissä... Olen sanonut että sitten kun mm. tutista päästään eroon, vaipoista päästään eroon, osaa syödä ite, osaa pukea ite, nukkuu täydet yöt, leikkii itsekseen ja niin edelleen. Nykyään on vaan päivä päivältä helpompaa ja ajatuskin niistä alkuajoista vähän kauhistuttaa.

    Et ole siis yksin. Toisaalla lykätään edelleen.

    VastaaPoista
  2. Rakas mama, toinen kierros on myös HELPOMPI juuri siksi, että tietää mitä on tulossa! :)

    Raskauden viimeinen kuukausi.. noh, olet oikeassa!

    Synnytys.. luultavasti paljon helpompi kuin se ensimmäinen! Ja ainakin tiedät mitä on tulossa. Mutta voisin melkein ennustaa, että helpommalla pääset (mä ainakin pääsin, tosin eihän se aina niin mene).

    Pari ekaa kuukautta sekavana.. tuskin sentään samanlaista höyrypäisyyttä kuin ekan kanssa. Just siksi, että been there, done that! :) Ei tarvii höyryillä kun tietää mitä se on! Ja Madde kyllä pitää sut maanpinnalla! ;)

    Imetys.. noh, tiedät mitä se on. Toisella kerralla se saattaa olla mukavampaa jo heti alusta lähtien tai sitten voit HYVÄLLÄ OMALLA TUNNOLLA antaa sitä korviketta.. So? Kunhan se baby pysyy hengissä.

    Sitäpaitsi sisarukset on NIIN iso rikkaus! ♥ Onneksi mä tein sen toisen kun höyryt ei olleet vielä kokonaan haihtuneet ;) Meni samoissa väsymyksissä se toinenkin ja nyt mulla on jo kaksi isoa poikaa.. 1v10kk & 8kk :) Helpottaa jo kovasti.

    Ei muuta kuin uutta putkeen!!! :D

    VastaaPoista
  3. mä oon samaa mieltä, että sisarukset on suuri rikkaus.
    lapsena olin äärettömän lohduton, kun sellaista ei meidän perheeseen mulle suotu.
    mutta. oli mulla kavereita, vaikka kotona ei sellaista ollutkaan.

    nyt aikuisena on ihan kiva, kun isovanhemmat ovat "vapaina", jos heidän apuaan tarvitsee, ei tarvitse vuorotella kenenkään kanssa, että kuka pääsee mökille yms. itsekästä.

    ei se oo aina pakko tehdä kahta.

    VastaaPoista
  4. Just kun mun kynästä. Samat sitkut ja sama jatkuva pohdinta, onko yksi tarpeeksi ja kaksi liikaa. En tiedä.

    VastaaPoista
  5. Mä oon myös ainoa lapsi itse, ja omat kokemukset ainokaisena on niin hyviä, että ihan hyvin voisin jättää vaan tähän yhteen. Tosin mä vietin melkeen joka toisen viikonlopun serkuilla koko lapsuuden ja pihapiirissä oli hyviä ystäviä 4-vuotiaasta ylöspäin, jotka on yhä mun parhaita kavereita. Ehkä Bellalle ei käy yhtä hyvin (varsinkaan kun sillä ei ole serkkuja näköpiirissä tulossakaan). Että toista täälläkin harkitaan. Sitku Bella kävelee itsenäisesti ja hyvin portaat ylös ja alas tänne neljänteen kerrokseen ;)

    VastaaPoista
  6. Meillä arvottiin seitsemän vuotta. Noh, sitten oltiin toisen syntyessä se 7-vuotta vanhempia ja väsyneempiä sekä saatiinpa vielä vähän temperamentiltaan haasteellisempi kuopus. Ja pois en antais ;)

    VastaaPoista
  7. Ehkä vähän rankka päätös jättää Madde ilmasi sisaruksia/sisarusta. Sisarukset ovat tärkeitä toisilleen. Onko sinulla mama sisaruksia? Osaisitko kuvitella elämääsi ilman heitä?

    Kun vuorokaudessa ei ole kuin 24 tuntia, kahden lapsen hoito on pakko mennä lähes samalla vaivalla kuin yhden.

    Amende puhuu viisaita!

    VastaaPoista
  8. Mulla on 5 sisarusta ja yhtäkään en vaihtais pois. Oon kumminkin sitämieltä, että sitä mitä ei oo, ei voi samalla lailla kaivata, eikä kukaan voi olla vanhemmilleen katkera koska ei ole sisaruksia saanut.. vai voiko? Olen myös ehdottomasti sitämieltä että lapsia ei tehdä siksi että edellinen saisi sisaruksen. Jos mama tuntuu siltä, ihan oikeesti että toinen olis kiva ni laitat silmät kiinni, aivot narikkaan ja meet virran mukana, äitiys on niin hullua touhua ettei siihen kukaan järkiperustein ryhdy. Respect!

    VastaaPoista
  9. aivan kuten anonyymi22.46 sanoi...mitä ei ole, sitä ei voi kaivata.

    VastaaPoista
  10. täytyy vähän korjata tota edellista kommenttiani.
    tarkoitin kun anonyymi21.25 kirjoittaa, että osaisiko mama elää ilman sisaruksiaan, niin jos niitä ei ikinä olisi ollutkaan, ei heitä osaisi kaivatakaan.
    jos taas jo olemassa olevat sisarukset otetaan pois, niin silloin ei osaisi elää ilman heitä.

    vaikka itselläni on kolme lasta ja näen kuinka he nauttivat toisistaan niin silti vastustan ajatusta, että jokaisen on pakko tehdä vähintään kaksi lasta.

    VastaaPoista
  11. Liika miettiminen ei näissä asioissa auta. Aivot vaan narikkaan...

    Mitä vähemmän sisaruksilla on ikäeroa, sitä enemmän oma osasi helpottuu alkuhässäkän jälkeen. Jos olen oikein ymmärtänyt, Matilda kyllä auttaa!

    VastaaPoista
  12. Hyviä kommentteja ja keskustelua! Mulla on veljiä (yksi oma ja useita puoli) ja tottakai diggaan niistä ihan hulluna, mutta jos mä mun lapsuutta mietin niin en mä silloin sisaruksia arvostanut, me lähinnä tapeltiin ekat 15 vuotta (oli aika pieni ikäero). Lisäksi mun entinen esimies on sanonut että se että "niistä on seuraa toisilleen on maailman suurin vale". Kiitos tuesta..

    Tuli muuten mieleen että tunteeko kukaan yhtä ainutta MIESTÄ joka ei olisi halunnut toista lasta..?

    Anni, tähän tulee rimakauhu. Ahdistaako sua tää arpominen? Vai onko sulla mittarissa vielä parkkiaikaa? ;)

    Amende darling, sä rakastat lapsia ja koet olevasi hyvä äiti. Mä epäröin siksi, koska en oo vahvimmillani tässä roolissa ja olen ihan oikeasti sitä mieltä, että olisin voinut elää lapsettomanakin. Siksi tää on vähän vaikeaa.

    Rousku, mä en tiennytkään että oot ainoa lapsi. Ootko kysynyt äiditäsi miksi ei tehnyt enempää kun itse päädyit erilaiseen ratkaisuun? Ei tarvitse tässä avautua, kunhan alkoi kiinnostaa. :)

    Anu, jep jep. :)

    Karina, eiks Bella jo kohta oo lähestymässä tota sitku-ehtoa? ;)

    Anonyymi, joo, ei tää oma jaksaminen tästä mihinkään kasva. Mutta 7-vuotiaasta on varmaan jo paljon enemmän "apua" kuin parivuotiaasta, sikäli hyvä päätös.

    Anonyymi 21:25, hmm en erityisen rankkana näe tilannetta Madden kannalta. Sehän saattaa jäädä sisaruksetta ihan biologisistakin syistä, näillä aamuilla ei oo enää mikään kovin varmaa.

    Anonyymi 22:46, naulan kantaan, sulaa hulluuttahan tää on. ;)

    Rousku, aivan, en mä ole koskaan kaivannut siskoa siksi että mulla on pelkkiä veljiä.

    Anonyymi 10:39, ei tätä pitäisikään kenenkään ajatella, tän siitä saa.. Mutta huh sitä en vielä miettinytkään että miten Matilda "auttaa". Jeesus. ;)

    VastaaPoista
  13. mama, kovista ponnistuksista ja vanhempieni toiveesta huolimatta luonto puuttui peliin ja päätti siunata perhettämme vain yhdellä timantilla ;)

    VastaaPoista
  14. Niin ja muuten, mä olen myös ainut lapsi. Ja mun mielestä elämä on vallan hyvä näinkin! Ei tosiaan tarvitse jakaa kenenkään kanssa mitään, mut en mä mielestäni silti ole mikään itsekäs p**ka ;)

    Tais tulla tuohon alkuun hirvee puolustuspuhe sisarusten parhaudesta, mut se nyt oli ensimmäinen ajatus joka tästä kirjotuksesta tuli mieleen :) Yksi lapsi on ihan hyvä ♥ Mutta sit jos yhtään mietityttää, että haluaisi kenties toisen, niin kannattaa harkita. Ettei sitten myöhemmin harmita kun ei tullut tehtyä enempää :)

    VastaaPoista
  15. Mama, just eilen kauhukseni totesin, että samalla kun puhuin mieheni kanssa puhelimessa (hän työmatkalla) niin Bella oli nätistä kävellyt nelosesta ykköseen mua sormesta kiinni pitämällä (ylöspäin on mennyt jo vähän aikaa yksinään)... :-/

    VastaaPoista
  16. Hyvä Bella! :) Sun "sitku" toteutui.. ;)

    VastaaPoista
  17. Kyllä sä Mama tiedät tuntuuko susta siltä että sä haluat sen toisen lapsen. Se tuntu siltä kuin jotain puuttuisi, että tässä ei ole vielä kaikki. Jos taas ei ole sellainen olo että haluaisi lisää lapsia, niin silloin varmaan tuntuu siltä, että tämä on nyt tässä, näin on hyvä.

    Mä itse haluan meille toisenkin lapsen. Itse asiassa haluaisin kolme. Mies kuitenkin on niin täysin ehdottomasti "vain" kahden kannalla, että tuskin tässä asiassa saan tahtoani läpi :D

    Tsemppiä kovasti niihin sitku- vaiheiden ylittämiseen :)

    VastaaPoista
  18. Niin kauan kun mukana on sana "sitku", niin kannattaa laittaa aivot narikkaan ja antaa mennä. Kaikkia asioita ei voi ajatella järjellä :)

    Meille on toinen tulossa ja voin sanoa, että meilläkin harrastettiin sitku-ajatuksia usean kuukauden ajan ja todettiin, että ei auta sitkutella. Jos pikkaisenkin tuntuu siltä, että elämä ei mene ihan sekaisin toisesta lapsesta, ajatus ei tunnu liian vastenmieliseltä, niin eikun menoksi ja sitkut nurkaan :) Ja kun biloginen kello itselläkin osoittaa jo melkein ehtoo puolelle, niin ei ollut aikaa miettiä liian kauaa asiaa ;)

    VastaaPoista
  19. Että mä sitten inhoan tota sisaruskorttia. Näin kun sitä toista EI SAA niin tuntuu todella pahalle, kun paasataan ylläolevalla tavalla sisarusten tärkeydestä. On ne tärkeitä on, enkä omasta veljestäni luopuis, mutta ei se sisaruksen tekeminen oo kuitenkaan musta oikea syy yrittää toista lasta, JOS ei sitä muuten halua. Jos taas muuten haluaa, niin sit se on mukava lisäbonus.

    Meillä yritys aloitettiin, kun esikoinen lähestyi kolmea vuotta, sitä ennen en ollut valmis. En, vaikka tiedossa oli, että ongelmia raskautumisessa voi olla (ja ikämittari tikittää täälläkin). Enkä sitä päätöstä kadu, sillä mulle kaksi vaipoissa kulkevaa/paljon autettavaa oli ehdoton no-no.

    Joten mä olen vähän erimieltä kun moni muu: Mama, pidä pää kylmänä, ja mieti mitä ITSE (tai no joo, sinä ja miehesi) haluat ja MILLOIN.

    -Annis-

    VastaaPoista
  20. Kuulostaa kamalalta että kersoja pitäisi pakolla väsätä enemmän kuin yksi (tahi ylipäätänsä väsätä). Jos elämä on nyt reilassa Madden ja koti-insinöörin kanssa ja nautit taas omana itsenäsi olemisesta, en näe mitään hyötyä "mun on pakko vääntää sisarus"-tyylisessä marttyyriudessa. Reippaasti vaan johdot poikki ja elämää eteenpäin!

    Jos taas oikeasti haluat sen toisen etkä tee sitä Maddelle, koti-insinöörille, suomalaiselle yhteiskunnalle kelpo veronmaksajaksi tms sitten varmaan kannattaa puskea täysillä eteenpäin - himmailu tuskin tässäkään asiassa auttaa.

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
  21. Peesaisin Hanskia: kyllä sen itse tietää, haluaako lisää lapsia. Meille se oli oikeastaan itsestäänselvää, mutta valuimme sitkuilun puolelle, koska yritimme järkeillä asiaa liikaa. Tuskin koskaan voi olla täydellinen ajoitus, aina lapsen myötä joutuu luopumaan joistain asioista, mutta ainakin itse olen kokenut saaneeni molempien myötä vielä enemmän. Ja vaikka tärkeitä ihmissuhteita voi toki lapsella olla muidenkin kuin sisarten tai veljien kanssa, niin täytyy kyllä sanoa, että kahden sisaruksen yhteisten puuhailujen seuraaminen on jotain aivan ihanaa.

    Meidän sitkuilu sai päätöksen, kun huomasin todella yllättäen olevani raskaana. Olimme tästä todella onnellisia, koska muuten emme ehkä järkisyistä olisi uskaltaneet lapsentekoon ryhtyä. En tosin ole muutenkaan ikinä ymmärtänyt näitä ihmisiä, jotka liikaa suunnittelevat lisääntymistä. Jos sille tielle lähtee, päätyy varmasti lapsen saatuaankin jatkuvasti miettimään, mistä kaikesta nyt onkaan luopunut. Lasten saaminen ei taas välttämättä tuolloin enää onnistukaan ihan omien suunnitelmien mukaan. Parempi antaa mennä vaan ja hyväksyä elämän yllätyksellisyys, niin hyvässä kuin pahassa.

    VastaaPoista
  22. Lapsettoman on pakko kommentoida vielä tähän viisaita sanoja lapsista. ;)

    1) yksi lapsihan on ekologiselta kannalta hyvä valinta, jos ei halua adoptoida toista ja jättää näin lisäämättä maapallon väkikuormaa. Toisaalta en tiedä ketään, joka voisi tehdä näitä valintoja ekologia-pohjalta ylipäänsä, Linkolaa lukuunottamatta. Adoptiolla muuten välttää myös sen pahimman synnytys-imetys-väsymysangstin - tiedän moniakin, jotka ovat tokan kanssa päätyneet adoptioon tästä(kin) syystä kun se biologinen lisääntymistarve on jo tyydytetty ekan kanssa.

    2) Itse olen siskostani superonnellinen ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan sitä, että on joku jonka kanssa jakaa esim. vanhempien ikääntymisen ja sairastumisen mukanaan tuomat haasteet. Tämän kokumuksen pohjalta haluaisin itse ehdottomasti kaksi lasta (biologisia tai adpotoituja), mutta olisin onnellinen yhdestäkin. :) Jos ainoalla lapsella on muitakin kontakteja kuin omat vanhemmat niin en usko siitä kenenkään kärsivän, mutten tietenkään voi sitä itse tietää..

    VastaaPoista
  23. Joopa joo, jos nyt sais edes sen ensimmäisen.

    Tsemppiä ja aurinkoista kevättä kaikille lapsista haaveileville, niille jotka haluavat vain yhden ja niille jotka eivät halua yhtäkään. Jokainen tehkööt juuri niin kuin itse haluaa =)

    VastaaPoista
  24. Jos ei tunnu siltä, että nyt ois toisen lapsen aika, niin miksi pitäisi väkisin pistää toinen alulle järkisyihin vedoten? Kyllä ne on tunteet, jotka tässä asiassa määrää. Mulle tuli vasta ekan lapsen jälkeen olo, että kun toi on niin ihana, niin mä haluan toisen.
    Kyllä muakin kammottaa tulevaisuus, koska kotona oleminen ei ollut koskaan musta ihanaa (mulla on mielekäs työpaikka ja työkaverit!), imetys oli kamalaa, raskauden viimeiset 2 kk olivat (on tälläkin hetkellä!) helvettiä ja ekat 3 kk koliikkivauvan kanssa olin jossain Danten syvimmissä luolissa. Ja muistissa on vielä se 12 raskauskilon tuskainen painonpudotus + muut raskaus/synnytys/imetys/valvomisen aiheuttamat tuhot kroppaan.

    Vasta vauvan muuttuessa käveleväksi taaperoksi aloit nauttia äitiydestä ja olo paranee koko ajan esikoisen kasvaessa. Eli näen vauva-vaiheen ja raskauden vain pakollisena välivaiheena ja sijoittamisena tulevaisuuden kullannuppuun. Haluaisin itse asiassa kolme lasta, mutta en tiedä, jaksanko enää kolmatta kertaa tätä kaikkein rankinta alkuvaihetta, jossa oma elämä on telakalla 1,5 vuotta (mikä mun mielestä on todella pitkä aika, muut saa sössöttää siitä nopeasti ohi menevästä ajasta...)

    VastaaPoista
  25. Hyvä kommentti joltakin Anonyymilta: kaikki eivät yksinkertaisesti SAA sitä ensimmäistäkään, saati toista tai kolmatta. Lasten "hankkiminen" (ällösana, kuulostaa ihan kuin ne tilattais netistä) tai hankkimatta jättäminen on jokaisen ikioma valinta (joillekin valitettavasti tahaton sellainen), jota kenenkään ei mielestäni pitäisi mennä kommentoimaan.
    Lisääntykää jos siltä tuntuu, harjoitelkaa jos ei! ;)
    -maria

    VastaaPoista
  26. Kun keksisi haluaako edes sitä ensimmäistäkään... taisitkin Mama siitäkin joskus aiemmin kirjoitella. Biologia on ikävä asia, kun ei saakaan miettiä/sitkutella loputtomiin...

    VastaaPoista
  27. Otsikon ja ekan lauseen jälkeen meinasin jo onnitella ;)

    Itse elän nyt parivuotiaani kanssa kaksin eli tässä ei voi suunnitella toista ja biologinen kello tikittää (tai on jo varmaan tikittänyt ylikin) ja siksi yritän uskoa, että ainokainenkin voi elää täysipainoista elämää (itselleni sisareni ovat todella tärkeitä).

    Mukavaa kevään jatkoa esikoisille, kuopuksille, keskimmäisille, ainokaisille, lapsettomille, lapsellisille, ydinperheille, uusperheille, yksinhuoltajlle!

    VastaaPoista
  28. Anonyymi 13.33: Niin samaa mieltä. 1,5 vuoden kohdalla alkoi tuntua siedettävältä. Kivaa (kohta 1 v 10 kk) tämä ei ole vieläkään. Se on tosiaan paskapuhetta, että vauva-aika (ja alku taaperoiästä) menee liian nopeasti.

    VastaaPoista
  29. Ja pakko todeta noihin kommentteihin "tokan kohdalla tietää mitä on tulossa", ei aina tiedä. Eka lapsi voi olla helppo ja silti voi tuntua, että vauva-aika oli haastava; toka lapsi voikin sitten olla koliikkivauva tai muuten vaan tosi huono nukkuja tai vaikka huono syömään tms. ja tempperamentiltaan aivan erilainen jne. Ja samalla pitää pystyä huomioimaan se isompikin lapsi. Samassakin perheessä voi olla aivan erilaiset vauva-ajat (ja lapset myöhemminkin).

    Toki, tämähän tekee elämästä vain mielenkiintoisempaa, MUTTA EI SIIS VÄLTTÄMÄTTÄ HELPOMPAA ;)

    VastaaPoista
  30. Me käytiin itseasiassa the keskustelu miehen kanssa viime lauantaina. Se on joskus sanonut, että kaksi lasta olisi jees, ei ehkä kuitenkaan sen enempää. Kun Frida oli pienempi ja raskaus ja imetys vielä kirkkaana mun muistissa, kuittasin vaan että joo hanki toinen vaan, mä voi pidellä sitä sit aina välillä kun et imetä.
    Mies oli kuitenkin sanonut ihan järkiperäisesti, että hän haluaisi kaksi lasta pienellä ikäerolla (ei huvita vuosikymmeniä olla "pikkulapsiperhe") tai sitten vaan tän yhden.
    Nyt nostin kissan pöydälle ja kysyin, että olisko sen mielestä oikein hankkia toinen lapsi nyt tai lähitulevaisuudessa vaan sen takia, että niin on epämääräisesti suunnitellut ja nyt olisi suunnitelman mukainen aika, vaikka ei oikeastaan huvittaisikaan?
    Päädyttiin siihen, että on ihan turhaa ja tyhmää alkaa vääntämään lasta vaan jonkun major planin takia eikä sen vuoksi, että todella kaipaisi toista lasta, kyllä se siihen kaipuuseen olis oikeutettu mun mielestä.
    Nyt olo on TOSI helpottunut. Meidän lapsiluku on nyt täten tässä yhdessä, mä pääsin takaraivossa tykyttävästä tyhmästä velvollisuudentunteesta ja sitkuttelusta ja voin keskittyä tarkkailemaan ja nauttimaan tän ainokaisen kasvusta. Lapsi käy mielenkiintoisemmaksi päivä päivältä.
    Mä en myöskään osaa omalta kohdalta sanoa sisaruuden tärkeydestä, mulla on pikkusisko mutta meidän ikäero on niin suuri että pentuna meistä ei ollut oikeata seuraa toisillemme, tapeltiin kyllä aina tilaisuuden tullen kuin sudet.

    Ja tietysti, mulla ei ole aikaraja tulossa vastaan tässä nyt ehkä ekaan kymmeneen vuoteen, joten mielen muuttamiselle on mahdollisuus. Mutta so far näillä mennään eikä muuta suunnitella.

    VastaaPoista
  31. Tästä aiheesta on tullut todella laadukasta kommenttia ja ilokseni kaikki kommentit ovat hyvin perusteltuja ja avarakatseisia vaikkakin erilaisista elämäntilanteista. Mä voisin myydä tän forumin johonkin YLEn asiaohjelmien äitiyspaneeliin.

    Kaikilla on pointtinsa. Järkeily on tässä asiassa teennäistä, mutta ainoa vaihtoehto: mulla täytyy olla joku suunnitelma, mihin mä sitoudun (ja toivoa että se menee putkeen..). Olen samaa mieltä myös siitä, että varmasti tokan kohdalla tietää mitä on tulossa - johonkin rajaan asti. Entäs jos kakkonen onkin oikea raivopää joka vie perheen kaikki voimat? Pilaanko mä avioliittoni tällä päätöksellä? Jos kutsumusta ei ole, asia on ajateltava projektina, jossa on tietyt tarkistuspisteet. Tunnelin päässä näkyy valoa 1,5v jälkeen. Ja silloin Maddekin on vanhempi.

    Mä arvoin jo ekan kanssa, ja ihan syystä: kuten vähän epäilinkin musta ei koskaan kuoriutunut hormonien kautta mitään äitihahmoa. Toisaalta näilläkin eväillä näköjään pärjää. Lisäksi - jos hiukan kärjistetään - elämä on jo myllätty tunnistamattomaksi, muutos yhden lapsen perheestä kahden lapsen perheeksi ei ole yhtä radikaali - olen oppinut jo olemaan. Lähinnä mietin vain ajankäyttöäni: miten aikaa riittää kahdelle lapselle. Mun duuni imee niin paljon aikaa kuin sinne antaa, mutta tykkään siitä. Tuoko toinen lapsi lisää ajankäytöllisiä haasteita? Millaisia? Taidan tehdä tästä oman postauksen. :)

    VastaaPoista
  32. Meillä kun se asia oli varma, että vähintään se kaksi täytyy tehdä. Ennen ajattelin että enemmänkin, välissä ajattelin ettei yhtään, mutta nyt tuntuu että kaksikin on saavutus (kun siis sain kokea sen ihanan raskausajan, vielä kaameamman synnytyksen, imetyksen, koliikin jne). Itse olen isosta perheestä ja sisarukset ja iso perhe on ollut tärkeitä. Samaan en kyllä itse pysty... Kolme on kyllä aika maksimi.

    No, eka tuli ajankohtaiseksi yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Toinen on tulossa ja esikko siis Madden ikäinen. Me ajateltiin niin, että kahlataan nyt läpi tämä pikkulapsi vaihe. Jos teet sen toisen sitten kun se eka osaa tehdä sen kohokkaan, niin kuka enää haluaa takaisin pikkuvauva aikaan? Ei kukaan! Nyt kun tämä ensimmäinenkin vaatii vielä vanhempien läsnäoloa enemmän, niin jos se toinen menis siinä samalla. Samalla voidaan pysäyttää meidän perheen urapyörä ja rauhoittua kotiin. Joidenkin vuosien päästä sen voi sitten laittaa taas pyörimään siinä tahdissa kun se tuntuu sopivalta... Niin joo ja sitten voi vaikka tehdä sen upean ensimmäisen reissun "jälkeen" pikkulapsi vuosien :)

    VastaaPoista
  33. Meillä kans Madden ikäinen esikoinen ja pähkäilin saman kysymyksen edessä kuin sinä Mama. Olen alkanut nauttia tästä äitiydestä vasta lapsen täytettyä sen 1,5 vuotta ja mun täytyy sanoa, etten jaksa enkä halua uutta heti perään. Raskaus oli helppo mutta vauva vaativa (koliikkia, muutenkin ensimmäinen vuosi otti koville). Katsotaan vuoden päästä miltä silloin tuntuu. Onneksi mies samoilla linjoilla, joten ei paineita sieltä päin. Toivomme, että meillä olisi pari lasta mutta nyt ei vaan pysty eikä jaksa. Olemme päättäneet nauttia tästä arjesta hetken aikaa näin.

    Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...