Tietoa mainostajalle ›

13.2.2011

Mikä on toisin osa 4: neuvot

Tällä kertaa - ja tämä on aika helpottavaa - en kaipaa neuvoja.



En lue yhtä ainutta raskaus-, synnytys-, imetys- tai lastenhoito-opusta tai katso aiheeseen liittyviä dokumenttejä tosi- tai epätositeeveenä. En tarvitse järjestöjen, neuvolan, amerikkalaisten, ruotsalaisten enkä minkään koulukunnan samoin- tai toisinajattelijoiden teoksia, lehtiä ja esitteitä, joissa kerrotaan, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen veronmaksaja.

Voi olla, että tuntisin enemmän paineita, jos ensimmäinen skidi olisi toiminut niin kuin ohjekirjassa luvattiin: syönyt purkillisen ruokaa kerralla, juonut kuusi desiä maitoa päivässä, nukkunut kolmen tunnin päiväunia ja kontannut ennen kuin ryhtyi kävelemään.

Tai jos minä olisin löytänyt itsestäni naistenlehtien äitihahmon, jonka arvomaailma lapsen myötä naksahtaa kohdalleen ja sisäinen harmonia löytyy. Mutta kun ei niin ei.

Sitäpaitsi kaikista laiminlyönneistäni huolimatta ipanasta on kasvanut hyvinvoiva ja kiinnostava tyyppi. Piirtää paremmin kuin isänsä. On empaattisempi kuin äitinsä. Kirjoittaa nimensä lähes oikein, puhuu omasta mielestään sujuvaa ranskaa ja laulaa hellre än bra. On kiinnostunut erilaisista asioista, mutta etenkin siitä, onko kilpikonnalla häntää (-On. Onko yksi? - On. - Onko neljätoista?) ja miksi Isi on joskus joutunut muuttamaan pois Mummin luota.

Tärkeä taito on myös osata pyytää jäätelöä siltä tyypiltä, joka sitä todennäköisimmin antaa.

17 kommenttia:

  1. Ainut kirja, jonka itse luin ensimmäistä (ja sitä ainoaa) odottaessani oli Onnellinen lapsuus. Ja sekin oli enemmän semmoinen viihdyttävä opus. Vauvalehtia yritin lukea aina neuvolassa odotellessa, mutta mua vaan ärsytti, että melkein joka toinen juttu löi edellistä juttua korville. Siinä sitten epävarmat äidinalut ei enää tiedä mihin uskoa ja kaikkea hullutuksia yritetään kokeilla. Läsnäoloa mun on pitänyt ihan tietoisesti opetella, ja sekös on harmillista, että mikään opus ei siihen anna pikaohjeita :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki lastenhoitokirjat pitäisi minun mielestä kieltää lailla! Niissä luodaan jo ennen lapsen syntymää kamalat paineet. Koko lapsen kehitys syntymästä lähtien tuntuu nykyisin olevan yhtä kilpailua. Vertaillaan omaa lasta tilastoihin, naapurin lapsiin, sukulaisiin, sisaruksiin. Eikö suorittamaan ehtisi koulussakin ihan tarpeeksi?
    Tuntuu että ihmisiltä puuttuu vaistot (äidinvaistot etenkin) ja jokaiseen hommaan tarvitaan oppaita. Ja jos ei omista vaistoja ja maalaisjärkeä, kannattaako lapsia tehdä? Onko siihen silloin valmis?
    Aikamoista paatosta tuli, mutta itse näin koen. Neuvola on ehkä mahtavin järjestämään kaikkia näitä hiivatin "kehityskilpailuja" ja pelottelemaan kaikesta. Pidin parin vuoden tauon kahden nuorimman neuvolakäynneistä, koska en saanut sieltä muuta kun pahan mielen. Nyt paikkakunnanvaihdon jälkeen olen kerran käyttänyt.

    VastaaPoista
  3. Mulla ei ole lapsia, mutta samalla tavalla kävi koirien kanssa. Hirveä stressi ekan kanssa ja toinen on saanut kasvaa ihan pellossa. Ehkä toinen on onnellisempi... Hauskasti (taas) kirjoitettu juttu, ja ipana kuulostaa ihkulta! :)

    VastaaPoista
  4. Minäkään en ole juuri lukenut "lastenkasvatusoppaita", vaikka tiedän, että niissä on myös oikeasti hyviä juttuja ja monet ovat niistä hyötyneet. Itse lähinnä rasitus sellaisista, koska koen olevani monessa asiassa "toisinkasvattaja". Sen sijaan käytännön neuvot auttavat monessa asiassa, tarkoitan arkipäiväisiä asioita, kuten kestovaippasysteemejä, kantoliinoja, nukkumisniksejä yms. Itselläni on neljä lasta, ensimmäisen synnyttyä en tiennyt mitään vauvoista, neljännen kohdalla neuvoja on oikeastaan helpompi kuunnella ja kysyä, nyt tiedän mikä meille sopii ja osaan ottaa sopivat neuvot talteen.

    VastaaPoista
  5. Täälläkin kapinallinen! Nukutin vauvan vatsallaan, hui kauhistus. Ei ollut vaikea valinta, kun vatsallaan vauva nukkui puolentoista tunnin päiväunia ja selällään vartin. Sen verran varoin, että masulle laitoin nukkumaan vasta sitten kun tenava osasi sen verran kannatella päätään, että mahdollisen jättipuklun tullessa olisi saanut käännettyä päätään eikä olisi tukehtunut. Neuvolasta sen verran, että enpä tätä ole siellä mainostanut. Muista asioista kysyessäni olen saanut niin koomisia vastauksia, että läheskään kaikkia en noudata.

    Parhaat neuvot lapsen hoitoon olen saanut ystävältä, jolla on kolme lasta, rutkasti maalaisjärkeä ja sydän paikallaan. Vauvakirjojakin olen lukenut, ja lehtiä, ja oppaita, mutta sieltä on poimittu meille parhaiten sopivat vinkit.

    Sen sijaan äitini tuputtaa jatkuvasti neuvoja siitä, miten lapsen sitä ja tätä taitoa voisi treenata, ja tämä kyllä saa niskakarvani pystyyn (kyse on siis alle vuosikkaasta vauvasta). Vierastan NIIN paljon jotakin treenauttamista, lapsi oppii juttuja sitten kun oppii, sitä ei tarvitse keinotekoisesti koettaa nopeuttaa. Riittää, että itse antaa lapselle edellytykset oppia niitä juttuja (eli eletään kotona ihan normaalia elämää, vietetään aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa, hommataan lapselle leluja ja aikanaan polkupyörää ja luistinta jne.). Ja annetaan sille lapselle kasvurauha.

    -Salamanteri

    VastaaPoista
  6. Allekirjoitan lähes kaiken, mutta nyt olen toisessa raskaudessa lukenut kirjatolkulla synnytyksestä. Kuulun siis itse siihen ihmisryhmään, jolla luonto ei hoitanut synnytystä tuosta vain, vaan kärvistelin hirmu pitkään, tein kaiken "väärin" ja lopulta päädyin lähes hätäsektioon.

    Nyt onkin ollut todella mielenkiintoista huomata, miten paljon hyvää tietoa (luomu)synnyttämisestä on olemassa. Tätä ei vaan neuvolassa minulle kerrottu ollenkaan ja synnytysvalmennuksia ei tässä kaupungissa ole. Eli kyllä joissain tapauksissa kakkoskierroksellakin voi olla suuri tarve neuvoihin ja oppaisiin :)

    VastaaPoista
  7. Mä olisin vaan halunnut tykätä tästä, mutta sellasta Fb-toiminnoista tuttua naviskaa ei ikävä kyllä löytynyt. Eli lyhyesti: tykkään - paljon.

    VastaaPoista
  8. Mä oon aina ihmetellyt tota, että kun lukee jotain niin pitäis heti stressaantua ja alkaa ottaa siitä vinkkejä ja neuvoja omaan elämään.

    Itse luen naistenlehtiä ja raskaana ollessa aiheeseen liittyviä opuksia, mutta en mä niistä ota stressiä vaan ne asiat, jotka koen tarpeelliseks tai kiinnostavaks, painan päähäni ja muita lähinnä ihmettelen "ai, näinkin voi ajatella, näinkin joku tekee" tai sitten en lue ollenkaan.

    Musta ainakin on hyvä, että on paljon tietoa, kunhan ihmiset osaisi suodattaa niistä sen mitä itse tarvii ja antais muun mennä ohi korvien. Aikaisemminhan se oli vielä ankarampaa, kun joka asiaan oli vain se yks totuus, josta ei saanut livetä, joten nyt pitäis opetella nauttimaan tästä inforaatiotulvasta - ja sulkea siltä silmät & korvat heti kun alkaa tulla ähky!

    VastaaPoista
  9. Heitin sinua prenikan riesakkeella. Ota vaikka ystävänpäivätoivotuksena blogosfäärifrendille :)

    VastaaPoista
  10. Henkka, totta! Mä koin myös, että asiat joista olisin halunnut tietoa, eivät kuuluneet repertuaariin, kuten se, että palauduin henkisesti entiselleni vasta kun lopetin imetyksen ja oma hormonitoiminta alkoi pelata..

    Minna, multa nimenomaan puuttui ne äidinvaistot ja yritin epätoivoisesti löytää punaista lankaa ohjekirjoista.En tiedä milloin olisin ollut valmis, jos vaistojen heräämistä olisin jäänyt odottelemaan - tosin olen myös aina ymmärtänyt valinnaista lapsettomuutta vaihtoehtona. :)

    Pellon oientareella, sama kuvio, lapsia tai koiria!

    Anonyymi, neljä lasta, vau.. Mutta tosiaan itsetunto on jo ihan toista luokkaa kun on muutaman jo saanut hengissä pidettyä. :)

    Salamanteri, kuin myös, olen ikuisesti kiitollinen veljelleni, jolla on kolme lasta. Hän osasi kertoa että vaununpehmusteita hamuava karjuva lapsi haluaa ruokaa eikä kanniskelua..

    taapertaja, ihan totta, varmasti tokalla kierroksella osaa etsiä tietoa, kysyä ja vaatia kun tietää mitä tuleman pitää, jos joku asia ei mennyt putkeen.

    Pauliina, käy se näinkin! :)

    filo, no naistenlehtien äiteihin en itseäni peilaa, kunhan perustin tämän blogin vastarintaliikkeenä. ;) Noi lastenhoito-opukset on tietysti tehty "helpottamaan" epävarman äidin arkea, mutta ongelma on siinä ettei tiedä mitä suodattaa. Ehkä sä onnistut paremmin. :)

    Arkitehti, mä olen tyylikäs kuin kännykkäkotelo mutta ystävänpäivätoivotuksesta kiitän!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Minäkin tykkään siitä, että nykyään on paljon erilaista tietoa olemassa, josta saa ajatuksia omaan vanhemmuuteen. Epävarman äidin ongelma tosiaan on, että jokainen neuvo ja ohje otetaan niin kovin tosissaan ja mennään ihan sekaisin, jos kohdataan ristiriitaisia ohjeita. Minusta tämä on kuitenkin pienempi paha kuin se, että ollaan vain muutaman lähipiirin ihmisen neuvojen varassa. Lapset kun ovat niin monenlaisia eivätkä ne naapurinlapset välttämättä ole yhtään samanlaisia kuin omat.

    Minä muistan hyvin sen hetken, kun päätin, että en enää jokaista hyvältä kuulostavaa ohjetta noudata.

    Lapsi oli yhden ja olin jostain lukenut neuvon, ettei kitinään pitäisi vastata, koska silloin lapsi tajuaa, että kitinällä saa huomiota. Tällä oli oikein nimityskin: selektiivinen huomio.

    No, tällä kertaa lapsella oli kakkahätä ja kun en kitinän syytä selvittänyt ja häntä potalle vienyt, niin hän teki sitten löysät vaippaan. Siinä vaiheessa ei ollut enää oikein rutiinia kakkavaipanvaihtoon, koska oltiin jo muutama kuukausi tehty pottaan. Kun lapsi oli hiuksia myöten kakassa, vannoin, että jatkossa vastaan aina lapsen kitinään ja selvitän kitinän syyn, sanoivat kasvatusoppaat ihan mitä hyvänsä.

    VastaaPoista
  13. Tosi usein sitä neuvolaa parjataan, mutta kyllä mä olen ihan hirmuisesti pitänyt siitä, että sinne voi soittaa tarvittaessa jos (ja kun) on kysyttävää ja säännöllisin väliajoin siellä pääsee käymään. Ensimmäisten kuukausien aikana oli tosi ihanaa kuulla tasaisin väliajoin, että "kaikki hyvin". :) Ja vaikka meidän neuvolan täti onkin hieman kestovaippavastainen ja se on aika ajoin ärsyttänyt, niin olen vain oppinut jättämään ne tietyt kommentit omaan arvoonsa. Itse olen vähän sellainen, että en ihan joka asiassa jaksa etsiä miljoonaa mielipidettä ja muodostaa niistä sitten omaani - jos neuvolassa on sanottu jotain, niin luotan sitten siihen kunhan se omastakin mielestä kuulostaa järkevältä. Ei mulla riitä kiinnostus eikä aika etsiä jokaista näkemystä esim. pakkasrajoituksiin, särkylääkkeen antoon vauvalle, veden juottamiseen ym. Meidän perheessä kuunnellaan näissä asioissa neuvolan tätiä!

    Salamanteri kommentoikin tosta vauvan treenauttamisesta. Mä oon niin samoilla linjoilla. Mua erityisesti ärsyttää (onkohan se WSOYn) kirjasarja, jossa jokainen lapsille tarkoitettu opus on luokiteltu tyyliin "matemaattiset taidot", "kielelliset taidot" jne. Voi päivää! Mä saan tosta luokittelusta ja siinä taustalla olevasta ajattelusta, että nyt tietoisesti kehitän vuoden vanhan lapseni matemaattisia kykyjä, niin paljon näppylöitä, että mä en yksinkertaisesti edes pysty ostamaan niitä kirjoja!

    Noin niinkuin muuten on kiva kuulla, että muutkaan eivät ole juuri lukeneet kasvatusopuksia. Olen salaa sisimmässäni tuntenut hieman huonoa omatuntoa, kun en ole jaksanut niihin itsekään paneutua. Mä jotenkin luulin, että kaikki lukee kaiken jo raskausaikana. ;)

    VastaaPoista
  14. Ihan sivuhuomautuksena tuosta treenauttamisesta, että on olemassa lapsia, jotka tarvitsevat sellaista, koska muuten heillä kehitys jää liikaa jälkeen "normaalista". Jos erityisvaikeudet huomataan vasta kouluiässä, niin se meinaa vaikeuksia koulutyössä tai välitunneilla.

    Vaikka sitä sanotaan, että lapsia ei pitäisi verrata, niin kannattaa vähän syrjäsilmällä silti katsella, mitä muut samanikäiset osaavat ja miten heidän kanssaan arki sujuu. Neuvolassahan näitä tutkitaan, mutta eivät kaikki asiat siellä käy ilmi.

    VastaaPoista
  15. Loistavaa tekstiä! Toisaalta löytyy myös sellaiset kuin minä. En olisi nukkunut näin hyviä yöunia jollen olisi lukenut heti alkuun Barnaboken (Anna Wahlgren). Heti kun yöheräilyt on alkanut vaivata perhettämme olen käyttänyt Wahlgrenin niksejä ja rauha on jälleen palautunut taloomme.

    Sinulla on loistava blogi!

    VastaaPoista
  16. Raskauden aikana tuli luettua paljon ja kaikenlaista, olinhan epävarma ja suht iäkäs esikoisen saaja.. Uhkakuvia oli joka puolella, kuinka paljon riskejä jo pelkkä ikä tuo mukanaan ja mitä kaikkea voi tapahtua. Monta kertaa tuli mietittyä, ettei lapsi voi olla terve, kun jo raskausaikana kaikki uhat vaanivat nurkan takana hyökätäkseen heti tilaisuuden tullen..

    Kun sitten syntyi terve, mutta erittäin temperamenttinen, huonosti nukkuva ja eläväinen tyttö, joka ei hetkeäkään viihtynyt yksin, luin ja ostin kaikki mahdolliset lehdet ja opukset, eikä mistään ollut hyötyä (varsinkaan Wahlgrenista, jolla ei lienee ole käsitystä erittäin vahvatahtoisista vauvoista, jotka mennettävät loputkin hermonsa hänen ohjeillaan!).

    Monta ohjetta tuli kokeiltua, eikä mistään ollut sanottavasti hyötyä. Sen jälkeen kysyin neljän lapsen äidiltä ohjeita; joo anna sen huutaa, se hakee huomiota, kyllä se siitä oppii.. Ei kuulostanut hyvälle, enkä kokeillut, 8 kuukautinen oli mielestäni liian nuori manipuloimaan..

    Sen jälkeen turhauduin ja nakkasin kaikki opukset pois, suljin korvani huonoilta neuvoilta ja totesin, että itse tunnen lapseni parhaiten ja näin ollen tiedän ja löydän itse ne parhaat kasvatusmetodit, jotka meillä toimivat.

    Ja niin aloin kasvattamaan lastani omalla maalaisjärjelläni. Nyt minulla on erittäin vahvatahtoinen, fiksu, aurinkoinen, omatoiminen, utelias ja eläväinen kohta 3-vuotias tyttö, joka sulattaa ihmiset sosiaalisuudellaan ja jatkuvalla puhetulvallaan:) Ja minä lapsista tietämätön ja lapsia pelkäävä ihminen olen hänet synnyttänyt ja kasvattanut, se se on ihmeiden ihme;)

    Pointtini oli, että ohjeita on yhtä paljon, kun on lapsiakin ja maalaisjärkeä kannattaa todellakin kuunnella tuossa ohjeviidakossa..

    Itse löysin äitiyteni kamppaillessani yksin kaikkien ongelmien kanssa, epätoivon valtaamana ja turhautuneena ja silti aina uusia voimia löytäen. Nyt voin jo toisinaan todeta, olen hyvä äiti, en ehkä se perinteisin, mutta paras tyttärelleni ja minusta on ihana olla äiti, ihan parasta maailmassa!

    VastaaPoista
  17. Hei Katja, oli ihan pakko kommentoida tähän sun ah! niin osuvaan tekstiisi, että käämitpä palo mullakin taas yhteen tutkimukseen, jossa on ärsyttäviä määreitä siitä miten nukkuva vauva on "normaali" ja mikä unihäiriöinen. Kirjotin tästä Aamulehden artikkelista tänään vuodatuksen blogiini (http://www.nasunasu.com/2011/02/unihairioinen.html). Ja koska me jaetaan sama missio sun kanssasi (= äitien itsetunnon parantaminen), niin kiinnostais kuulla mitä mieltä sä olet noista Aamulehden artikkelin "unimääreistä"? Jos siis vaan ehdit vilasta.

    Onnittelut neuvoviidakosta vapautumisesta! Viva la liberation! :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...