Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostospsykoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostospsykoosi. Näytä kaikki tekstit

23.11.2019

Pieni pala saaristoa



Olen ihan opettelemalla opetellut rauhalliseksi, pakottanut itseni miettimään kunnolla ratkaisuja, etten kiirehtisi ja hätiköisi turhaan. Erityisen tarkka olen isoissa hankinnoissa. Mutta kun Koti-insinööri taannoin soitti ja puuskutti puhelimeen, että Pikkupoukama on myynnissä, minulta ei mennyt vastaukseen kolmea sekuntia pitempään. "Milloin tarjous pitää jättää?"

Tuossa kolmessa sekunnissa kävin läpi kaiken tarvittavan. Onko pala Saaristomerta ja mäntymetsää sellainen asia, jonka haluan omistaa? Todellakin. Se ei nimittäin ollut mikä tahansa paikka.

Tontti sijaitsee aivan anopin niemennokan vieressä. Siellä on pieni, suojainen, hiekkapohjainen rantakaistale, jossa olemme käyneet kahlailemassa siitä lähtien, kun Skidi alkoi pysyä kanervikossa tolpillaan. Talvella siellä on pulkkailuun sopivat silokalliot ja syksyllä notkelmista löytyy ämpärikaupalla suppilovahveroa, mustikkaa ja puolukkaa. Lisäksi kalliolla on kiva käydä istumassa kun niemennokka on kesällä täynnä porukkaa.

Ja nyt Pikkupoukama on minun sillä tavalla kuin nyt mikään elämässä koskaan on. Ostos tuntui katarttiselta. Eikä vähiten siksi, että viimeksi kun kävin siellä, kaaduin liukkaalla kalliolla ja löin pääni niin, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen hämmästynyt, että jäin eloon.


Tontilla sijaitsee suhteellisen spooky kummitustalo.



Ensinnäkin, rakastan saaristoa ja merta, mutta en ole ollut ihan varma, olenko mökkeilijä. Olemme viettäneet vapaa-aikaa Naantalissa appivanhempien mökillä kohta kaksi vuosikymmentä, mutta olen aina potenut pientä kriisiä paikan suhteen, sillä se ei ole minun. En oikein tiedä, onko ongelma mökkeilyssä vai siinä, että olen tuntenut olevani vieraana enkä tiedä, mikä minun paikkani siellä on. Mutta koska muu perhe viihtyy, minäkin viihdyn. Ja tykkään istua tuulitakissa laiturin nokassa katselemassa kun aurinko laskee Airistolle. Meri on aina ollut sielunmaisemani, siitä ei ole kahta sanaa.

Toiseksi olen kohta 10 vuotta pähkäillyt, mitä ihmettä tekisin äitini perintörahoilla. Kun äitini kuoli häneltä jäi summa, jota ei olisi kannattanut makuuttaa tilillä. Järkevä ihminen olisi varmaankin sijoittanut ne, mutta en keksinyt mihin.


Parasta on ollut miten innoissaan kersat ovat asiasta olleet. Toivottavasti tästä tulee heille rakas paikka.

Kun tilit oli tyhjennetty ja kaupat tehty, Koti-insinööri sanoi, että äitisi olisi ollut tyytyväinen. Niin olisikin! Hän oli suuri omistamisen ystävä, joka piti hyvistä kaupoista ja merestä, ja parastahan oli jos ne sai yhdistettyä. Minä haalin paljon mieluummin rantaviivaa kuin toppatakkeja.

Tänään käytiin kiertämässä tontti koko perheen voimin. Hypittiin ojien yli peurojen jäljissä ja liukasteltiin jäkäläisillä kallioilla, tunnettiin marraskuinen viima kasvoillamme ja mietittiin, mihin sen mökin laittaisi. Tuonneko vaiko tänne ja millaisessa maisemassa sitä aamukahvinsa haluaisi juoda. Sitten joskus kun siihen olisi varaa.

Erikoisinta tässä kaikessa on se, että mökkitontin mukana tuli metsää ja hehtaarin viljelyspelto. Olen siis yhtäkkiä oxymoron, cityvihreä peltotilallinen, espoolainen naantalilainen, joka ymmärtää maanviljelystä yhtä paljon kuin sika satelliitista. Onneksi pelto on vuokralla. Olen tietenkin jo löytänyt itseni pohtimasta viljelymahdollisuuksia. Perunasta olisi kokemusta kyllä, sellaiselta kuuden neliön alalta, johon kuokitaan näpit jäässä vaot huhtikuussa. Ja sitten olisi tietenkin viinirypäleet, härkäpavut ja kukkaniityt. Koti-insinööri ehdotti hamppua ja laamoja. No, miksei.

Keväällä siellä näyttää tältä.

Hän kävi pärryyttämässä meidän tervetulleiksi.

Tontille mahtuu myös kammottava avohakkuualue, joka saa elpyä ja kasvaa puuta niin pitkään kuin elän. Taidanpa tehdä ilmastoteon ja istuttaa sen täyteen kaikkia lempipuitani, tammea, verivaahteraa ja hevoskastanjaa, ja perustan jonkun retriitin, jossa saa olla hiljaa ja halata puita.

My precious.


19.9.2019

Hamsteri ruokakaupassa

Kirsikkapiirakka, resepti tämä mutta ilman päällismurua.


Meillä on nykyään aika vähän ruokahävikkiäArvatkaapa miksi? Koska minä en käy kaupassa. Perheemme ruokahuolto on suurimmaksi osaksi Koti-insinöörin vastuulla, joten hän hoitaa niin ruokakaupan kuin ruoanlaiton. 

Olen hävikkinäkökulmasta aivan kammottava asiakas. Minua ei pidä päästää hakemaan edes vessapaperia ilman vartiointia ellei odota että mukana tulee kaikkea muutakin, jota saatetaan ydinsodan varalta tarvita.

Tiedostan erinomaisesti, että mitä enemmän ruokaa on, sitä enemmän tulee myös ruokahävikkiä. En koskaan ota aamiaisbuffeteissa enempää kuin jaksa syödä ja pidän kunnia-asiana, että myös lapset tiedostavat oppivat ymmärtämään omat rajansa. Toivoisin ylipäätään, että ravintoloissa tilatun annokseen kokoon saisi vaikuttaa eikä kenenkään eteen kannettaisi ämpärillistä pastaa. Kotona en tuijota päiväyksiä ja pakkaan ruoan aina hyvin jääkaappiin ettei juusto kovetu ja margariini nappaa hajuja.

Mutta kun pääsen ruokakauppaan, tapahtuu jotain mystistä. Näen hyllymetreittäin pelkkiä mahdollisuuksia. Kas, rasia hyvännäköisiä kirsikkatomaatteja, hapankorppujahan nyt aina menee, täytyypä maistaa uutta soijajogurttia, pinaattilettuja on aina hyvä olla, otetaanpa varmuuden vuoksi sulatejuustoa ja kas, lämmin kauraleipä! Ja auta armias, jos näen punalaputettuja tuotteita. Nehän täytyy ostaa kaikki, ettei niitä vain heitetä kauppiaan toimesta roskiin.

Kööpenhaminan Motherissa tarjoiltiin juuri sopivankokoiset pizzat, ei konepellin kokoista lättyä.

Pahinta on, jos joudun hoitamaan viikonlopun ruokaostokset kun Koti-insinööri on poissa. Siinä projektissa mikään ei riitä vaan kahmin mukaani sekä eineksiä että kotiruokaa, ettei vaan lopu kesken. Ja koska mitään ei voi heittää pois, pakastin on täynnä jämärasioita, joille on todella vaikeaa keksiä käyttöä jälkikäteen.

On suht kiusallista huomata olevansa osa ongelmaa – tai jopa koko ongelma – asiassa, jonka suhteen vaatii tarkkuutta muilta. Mikä syndrooma tämä on? Miksi en vain suunnittele paremmin, tee kauppalappua ja laske, että meitä on vain yksi aikuinen ja kaksi lasta, joten wokkia ei tarvita prikaatille? Miksi en edelleenkään ymmärrä, että ruoka ei lopu? Ja liittyykö tämä jotenkin siihen takaraivossani kummittelevaan ajatukseen, ettei meillä ei ole rahaa ruokaan?

Syytän äitäni, koska hän ei voi puolustautua. Hän oli pula-ajan lapsena vahvasti ehdollistunut tavaran onnea tuovaan vaikutukseen ja piti kaikki kaapit jääkaapin mukaanlukien täynnä kaikenlaista. Lisäksi asuminen haja-asutusalueella tarkoitti sitä, että perjantaina auton takakonttiin ladattiin neljä muovikassillista ruokaa. Ehkä hamstraaminen on vain tapa, jonka olen oppinut vanavedessä, varsinkin kun koirat hoitivat aina jämät.



Jos olen saanut hallintaan muunkin kaman haalimisen, miksi en saisi haltuun ruokakauppaakin? Mutta mikä auttaisi? Mielikuvaharjoitteet, silmälaput, personal trainer? Tällä hetkellä johdossa on ajatus, että laitan ostoksille aina järkevän Skidin.


7.8.2019

Mikä on #30käyttöä-haaste ja kenelle se sopii?



Viimeinen lomaviikko on mennyt av-yv-meiningeissä. Viime talven kamaraivon starttaamassa vaatekatselmuksessa löytyi nimittäin myös läjä kesäisiä kamoja, joiden paras myyntihetki oli tällä puolella vuotta. Ja kas, henkarit ovat nyt tyhjiä: yhtä lukuunottamatta kaikki meni! Sain siis kasaan ihan hyvät viikkorahat sekä hyvän mielen, sillä kivat, mutta minulle epäsopivat vaatteet pääsevät käyttöön.

Mutta aina tästä projektista tulee myös vastuullisuusahdistus. Lentämisen vähentäminen on hirveän helppoa vaikkakin kivuliasta. Pysyy vain vuosisuunnitelmassa ja sanoo ei, kun joku ehdottaa viikonloppureissua Eurooppaan. That's it. Mutta vaatteita on pakko ostaa. Vaateteollisuus tuottaa yhtä suuret päästöt kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä eikä vastuullisuus näytä kiinnostavan suurimpia valmistajia pientä viherpesua lukuunottamatta juuri lainkaan. Siinä vaiheessa kun t-paita maksaa 4,99€ voi kysyä, mitä maksoi raaka-aine, paljonko jäi ompelijalle käteen ja mitä vaatteelle tapahtuu yhdessä pesussa.

Maailmalla onkin startannut #30käyttöä -haaste, jossa tavoitellaan vaatteelle pitkää käyttöikää ja vältetään ostamasta vaatteita, joita ei usko pitävänsä kolmeakymmentä kertaa. En ole kuuden vaatteen haasteen jälkeen tarttunut mihinkään vaatepuolen kampanjaan, joten nyt voisi olla taas aika.

Skidi hipoo XS-kokoa, joten kierrätettyä on kuvan asussa kaikki paitsi vyö! Snadilla päällään jo viime kesänä pieneksi jäänyt mekko, josta ei voi luopua, koska lempivaate.

Mutta onko lyhyt käyttöikä minulle ongelma? Tavallaan ei, koska en shoppaile itselleni kuin muutaman kerran vuodessa, liikahdan trendeihin noin viiden vuoden viipeellä enkä osta pikamuotia. Käytän lempivaatteitani aina pitkään ja hartaasti, ja uumoilen että suosikkivaatteille tulee helposti sata käyttöpäivää parissa vuodessa. Toisaalta luku kuulostaa joidenkin vaatteiden osalta paljolta: hellevaatteita tulee käytettyä vain jos on helle, ja paksuinta talvitakkiani olen käyttänyt kymmenisen kertaa, mutta pakkohan se on olla olemassa. Tämä pohjoinen sijaintimme pakottaa ihmisen omistamaan vaatteita moneen säähän.

Tämä haaste muistuttaakin minua enemmän ostamisen linjanvedosta, jonka tein jo jonkin aikaa sitten. Olen lakannut ostamasta
a) kirkkaanpunaisia tai muita "jännän" värisiä vaatteita, sillä en kertakaikkiaan pidä niitä, vaikka väri olisikin kaunis an sich,
b) juhlavaatteita, sillä käyttökertoja tulee minun elämässäni hirveän vähän ja lainaamalla saa kivoja,
c) vääränkokoisia vaatteita, vaikka ne olisivat kuinka houkuttelevassa alennuksessa, sillä ne ovat erinomaisia vain aiheuttamaan itsetunto- ja säilytysongelmia ja
e) yhtä ainutta vaatetta verkkokaupoista yllä mainitusta syystä = tällä kropalla melkein jokaista vaatetta on pakko sovittaa.

Lempikierrätysliikkeeni Vestis - tykästyin tiukkaan linjaan: kaikki meni, minkä ottivat myyntiin.

Haaliminen on liian helppoa, mutta jos noissa säännöissä pitäytyy, harhaostoksia tulee enää harvakseltaan. Ehkä tätä haastetta voi käyttää kierrätysmittarina: jos vaate ei ole vuodessa päässyt päälle kuin kerran tai pari, olisi syytä etsiä sille käyttökertoja uudesta kodista.

Olen tosi iloinen siitä, että vaatteiden kierrätyksestä on tullut normaalia – laatutuotteilla on jälleenmyyntiarvo ja vilkkaissa kierrätysryhmissä tavarasta pääsee eroon vuorokauden kuluessa. Eikä ole enää omituista huudella ensin kirppiksellä, löytyykö joltakulta ylimääräisenä hiihtohousuja, leivänpaahdinta tai tonttuasua sen sijaan että marssii suorilta kauppaan. Näinhän maailman pitäisi toimia ihan lähtökohtaisesti.

Miten on, kiinnostaisiko kokeilla tätä haastetta? Onko käyttöikä sulle ongelma? Vai onko lempivaateajattelu jo käytössä jollain tapaa?

1.4.2019

Muotinurkka: hametrauma



Näin kaupassa kivanvärisen, salvianvihreän vaatteen, joka osoittautui hameeksi. Harmittelin, että olipa kiva, mutta miksi ei voinut olla housut. Onneksi oli ystäviä mukana, jotka sanoivat, että kokeilisit sinäkin joskus jotain uutta. Ostin siis elämäni toisen hameen.

Olen aina ollut enemmän housu- kuin hameihminen. En käyttänyt moneen vuoteen mitään muita alaosia kuin farkkuja, mitä nyt joskus juhlissa sonnustauduin mekkoon. Erityisesti töissä käytin pelkästään housuja, ihan päinvastoin kuin äitini, jolla oli töissä aina hame. Ja sitten kun on riittävän kauan käyttänyt vain housuja, näyttää muidenkin mielestä hameessa siltä kuin olisi menossa telkkariin keskustelemaan varhaiskasvatuksesta.

En ole erityisen hamekriittinen, mutta housut vain ovat käytännöllisyysnäkökulmasta samalla tavalla ylivoimaiset kuin kesä on suhteessa talveen.

Housujen kanssa liikkuminen on helpompaa ja huoletonta, ne jalassa voi juosta, istua, pyöräillä, heittää kärrynpyörää ja keinua. Housut eivät ikinä voi jäädä takaa pikkareiden väliin eivätkä reidet hankaa. Vain liian matalalle leikatut farkut voivat aiheuttaa samanlaista neuroottista nykimistä kuin lyhyt hame. Ja huono vetskari.

Mutta hame on jotenkin arvaamaton. Jos hame olisi ihminen, se olisi sellainen äkkipikainen tyyppi, jonka kanssa saa olla koko ajan varuillaan, että mitä se seuraavaksi keksii. Se saattaa lehahtaa tuulenpuuskasta naamalle ihan yhtäkkiä tai helma jäädä kantapään alle. Ja paksupohkeiselle (tähän liittyy myös se pillifarkkutrauma) pituuden on oltava just eikä melkein: jos helma ulottuu väärään kohtaan säärtä, lopputulos ei ole optisesti mairitteleva, vaikka kuinka olisi kehopositiivinen.

Pistin hameen illalla päälleni ja heti tuli jotenkin arvolatautunut ja emansipoitunut olo. Ja ihan perkeleen kylmä, vaikka oli sukkahousut.

Kun päivitin vessaselfien Instagramin puolelle, pyysin että seuraajat jakaisivat omia kokemuksiaan hameesta. Ja tulihan niitä, paljonkin! Osasin arvata, että hame jakaa käyttäjäkokemuksia aika vahvasti, mutta oli silti yllättävää havaita, kuinka monella oli ainakin joskus ollut vaikeuksia käyttää hametta ja hame oli päässyt suosioon vasta myöhemmällä iällä. Oli jopa suoranaisia hametraumoja, jotka toki olivat ratkenneet tavalla tai toisella.

Hassua. Tarvitsemmeko ehkä kansallisen hametraumojenpurkupäivän? Voitaisiin purkaa hamemyyttejä, opastaa hamefillaroinnissa, lanseerata miesten hameet ja juhlistaa tätä perinteikästä vaatekappaletta, jonka pukeminen voisi vuonna 2019 olla jo ihan rento suoritus. 

21.10.2018

Haaliminen on helppoa, kierrättäminen tuskaa



Aloitin mylläämisen jo alkuviikosta. Tiesin, että tähän projektiin pitäisi nyt laittaa ihan kunnolla aikaa ja ajatusta: oman vaatekaapin siivoaminen on soluihin ja sieluun käyvä projekti, jossa tarvitaan mielenlujuutta ja päätöksiä. Mikään puolivillainen, päällisin puolin tehty penkominen ei tällä kertaa riittäisi, vaan nyt pitäisi tyhjentää hyllyt ihan perin pohjin ja laittaa stoppi kaikenlaiselle toiveajattelulle.

Hamsteroinnista pitää päästä eroon kahdella tasolla. Sillä, että ei enää tartu jokaiseen mahdollisuuteen ostaa lisää tavaraa sekä sillä, että luovuttaa vaatteita myös eteenpäin. Ensimmäisen olen jo ottanut haltuun, mutta myös tämä säilöminen pitäisi lopettaa. Se taas loppuu vain sillä, että tiedän mitä kuiduille kuuluu tehdä! En tiedä olenko ainoa, joka kaipaa paljon selkeämpiä lajitteluohjeita juuri tekstiileille?

Optimihan olisi, että käyttökelpoiset vaatteet menisivät ilmaiseksi eteenpäin käyttöön, ei myyntiin. Toiseksi en halua tukea käyttökelvottomien vaatteiden dumppaamista jätteeksi maihin, joissa ei ole samanlaista lainsäädäntöä kuin Suomessa.

Juttelin hetken tekstiilikierrätysguruni Outi Pyyn kanssa ja avasin kolme lajittelupistettä valmiiksi:

1. Lumppu eli kaikki huonokuntoiset tekstiilit, jonka voi vielä lajitella kolmeen alapinoon:
* polkupyörien puhdistusräteiksi tai kenkien lankkausliinoiksi leikeltävät,
* ipanoiden askartelutarvikkeiksi sopivat ja
* harsoksi kuluneet, 20 vuotta käytetyt muumiotuotteet, jotka kuuluvat sekajätteeseen.

2. Hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen vaate, jonka jälleenmyyntiarvo on alle kympin.
Nämä voi lahjoittaa eteenpäin mihin tahansa omille arvoilleen sopivaan kierrätysliikkeeseen. Outi neuvoi että ketjumarkettien kierrätyslaatikoihin kannattaa viedä vain 100% kuituja, koska vain ne saadaan uusiokäyttöön. Sekoitemateriaalien (esim. elastaania sisältävän trikoon) loppusijoituspaikka on epäselvä.

3. Hyväkuntoinen merkkivaate, jonka jälleenmyyntiarvo on yli kympin. 
Tätä pinoa kannattaa lähtökohtaisesti tarjota Emmyyn, Rekkiin, Vähäkäytettyyn, Reloveen etc, tai myydä itse Facebookissa. Nyt pitäisi vaan päättää missä näistä on paras hinnoitteluosaaminen ja järkevä jatkojalostus.

Kun eilen illalla katselin lajittelupinoja ja vertasin niitä niihin vatteisiin, jotka vielä jäivät käyttöön, huomasin menneeni eteenpäin sekä ostajana että omistajana siitä, mitä olin joskus. Olen oppinut realistiksi.

Katson nykyään pesulappua. En enää osta nyppyyntyviä sekoiteneuleita (ja käyn tänään ostamassa sen hemmetin nypynpoistajan) tai silitettäviä ja/tai käsinpestäviä vaatteita, jotka makaavat jonkun odotusepätoivokorin pohjalla kymmenen vuotta. Yritän myös vähentää elastaanilla ryyditettyjen vaatteiden käyttöä, vaikka se onkin tällä vartalotyypillä suht vaikeaa. Sitä ei nimittäin vielä nykytekniikalla saada muuten hyödynnettävissä olevan puuvillakuidun joukosta pois.

En osta enää sovittamatta. Olen niin epästandardikoon ihminen, että suurin osa vaatteista ei sovi päälleni ollenkaan. Verkkokaupoista en osta ikinä mitään, ellen ole satavarma, että tämä merkki, malli ja koko sopii, sillä en saa ikinä palautettua harhaostoksia.

Pahin syntini on edelleen paniikkiostaminen. Olen jonkinlainen lohtushoppailijan vastakohta: vitkutan ja vitkutan vaatekauppaan menoa ja sitten kun menen, pitäisi olla jo, mikä tarkoittaa, että on otettava mitä löytyy. Olen kyllä tässäkin mennyt eteenpäin, onneksi. Auttaa kun menee aina kauppaan, jossa saa osaavaa asiakaspalvelua. Siinä säästyy aika, rahat ja mielenterveys.

Viisi iltaa siihen meni, mutta nyt on säkit valmiina, ensi viikolla sitten kyyditystä seuraaville etapeille. Minä toivon matkaansa jatkaville tekstiileille pitkää ikää.


7.5.2018

Yhden kamaraivarin anatomia

Ipanaiseen lähti jättikassillinen vaatteita, käykää penkomassa loppuviikosta!

Se alkaa yleensä välikausiaikaan, kun elämä vaihtaa paikkaa sisältä ulos tai ulkoa sisälle. Ensin etsitään ulkotuolinpehmusteita, varastoidaan luistimet ja toppavaatteet, kaivetaan esiin kasteluletku ja pohditaan, missä kaikki lippikset ja sandaalit olivatkaan. Ei löydy. Pitää penkoa varastoa ja kaappeja. Löytyy epämääräistä roinaa ja kesken jääneitä kierrätysprojekteja.

Sitten se jonain sunnuntaina iskee. Kamaraivo. Kamaa on kaikki nurkat täynnä! Eikä niistä pääse työssäkäyvä ihminen eroon millään. Miksi varaston ovi ei mahdu kiinni? Kellä muka on aikaa mennä kirppikselle?! Saati hinnoitella ja laputtaa kamaa itsepalvelukirppikselle ja käydä sitten säännöllisin väliajoin järjestelemässä pöytää.

Kierrokset lisääntyvät.

Aikakauslehdet! Mitä niille pitäisi tehdä? Paitsi jättää tilaamatta. Ketään ei kiinnosta viime kevään perhelehti, mutta saako ne edes laittaa paperinkeräykseen?

Matkalaukut! Käyttöä kaksi kertaa vuodessa. Neljän hengen laukut vievät yhden keskikokoisen sohvan verran tilaa. Toinen painajainen on joulukuusenjalka. Möntti vie varastosta kuution.

Viinakaappi! Pullot pölyttyvät, koska keski-ikä.

Keittiö! Miten monta riisipakettia kaappiin mahtuu?

Cd-levyt, vappuhuiskat, kertakäyttölautaset, jatkojohdot, maalaustarvikkeet, ilmankostutin, hyllypaperia, aurinkovoiteet, legopaketit, snapsilasit, pyöräilykypärät, lasten askartelut ja piirustukset, miehen juoksukenkiä, jalkapalloja, haalareita, hyppynaru, rivi liian pieniä monoja.

Omakaan sädekehä ei kiiltele. Vaatekaapissa on vähintään 40% niitä kuuluisia säästän-näitä-koska-saatan-yllättäen-laihtua -vaatteita. Pyöräkellarista en edes aloita. Tai kirjoista. Jonkinlainen ongelma minulla on myös verhojen kanssa.

Ja minä sentään päätin olla seuraamatta Mutsini jalanjälkiä: en halunnut, että perikuntani joutuu puoli vuotta raivaamaan omaisuuttani, joissa on laput kiinni. Päätin olla ostamatta enää yhtään lipastoa lisää kamalle, jota luulen tarvitsevani. Ja silti olen tässä. Löydän varastosta ja kaappien perukoilta tavaroita, joiden olemassaoloa en muista.



Viehätyn ajatuksesta, että aloittaisin nollasta. Tulisi joku ja veisi pois kaiken. Saisin joka päivä hakea yhden tavaran takaisin. Mitä hakisin ja missä järjestyksessä? Mitä lapset hakisivat? Mitkä ovat kullekin perheenjäsenelle oikeasti tarpeellisia, rakkaita ja tärkeitä esineitä? Mitä pelastaisin palavasta talosta?

Laadin nelikentän. Vaaka-akselilla tarpeeton - tarpeellinen, pystyakselilla yhdentekevä - rakas. Löydän ruudun, jonka yritän pitää puhtaana. Ja ruudun, jonka yritän muistaa.

Sitten kun nämä surun viisi vaihetta on käyty läpi, riehun varastossa kuin hullu, pesen ja kierrätän pieneksi menneet vaatteet, saan järjestettyä siivouskomeron, ostan legoille säilytyslaatikot, lahjoitan Duplot serkuille ja kirjat päiväkotiin, pakotan lapset käymään läpi piirustuksensa ja miehen urheiluvaatteensa.

Pulssi alkaa laskea. Huomaan hiljalleen myös edistyksen: suunta on oikea! Lastenvaatteet kiertävät, hitaasti mutta kuitenkin. Peilikaapin sisältö pysyy hallinnassa ihan itsestään, meille ei tule enää mitään lehtiä, en lahjo lapsia leluilla, olen oppinut ostamaan kenkiä, joita käytän, ja farkkuja, jotka mahtuvat jalkaan myös menkka-aikaan. Ja pyörä, jota olen säästänyt Skidille onkin nyt sopiva! Kaikki järjestyy!

Mutta turhasta hilloamisesta pitäisi silti päästä eroon. Miten?

Jään hauduttelemaan asiaa. Ympyrä sulkeutuu.

2.2.2018

Puhkipidetty vaate on rakastettu

Kaupallinen yhteistyö Reima ja Emmy


Lastenvaatteiden kierrätyksessä on kaikenlaisia hermoja venyttäviä haasteita. Isojen lasten myötä olen törmännyt ylenpalttiseen vaatekiintymykseen. Siinä missä yksi vaate menee seuraavalle laput kiinni, toisessa roikutaan kynsin ja hampain.

Yritin laittaa tätä takkia kiertoon jo viime syksynä.

- Ei! Se mahtuu vielä.

Vaikka ei todellakaan mahdu. Ranteet paistoivat ja takki kinnasi kainaloista. Tänä keväänä näkyy varmasti jo napakin. Mutta pois ei saa laittaa, vaikka lapsenlapsille hilloamisessakaan ei ole mitään järkeä (terkut vaan Mutsille).



Se on ollut molempien lasten lempitakki ja (ihme kyllä) edelleen hyväkuntoinen. Leikkaus oli hyvä, materiaali kesti sadetta, huppu oli oikeankokoinen ja vetoketju ei jäänyt jumiin. Isoihin taskuihin mahtui paljon kiviä ja muuta roinaa ojanpohjalta. Itse kiitän sitä, että takki on kestänyt säännöllistä pesua. Takki lajiteltiin Skidin käytön jälkeen säästettäviin, mutta nyt sen pitäisi jatkaa elämäänsä seuraavan lapsen yllä.

En ollut koskaan kiinnittänyt takin merkkiin huomiota. Se oli vain se kiva punainen välikausitakki. Kun kuulin Reiman ja Emmyn kierrätyskampanjasta (jos Emmylle myyntiin laitettavissa vaatteissa on Reiman ulkovaatteita, saa helmikuun ajan käsittelykulut ilmaiseksi ja 15% edun Reimalta), ajattelin, että harmi kun en voi tähän osallistua. Eihän meillä ole mitään Reimaa.

Arvaatte. Kyseinen takki oli Reiman. Kun sitten rupesin oikein penkomaan, löysin hämmästyksekseni kaapista vielä kaksi Reiman takkia lisää (kaikki käytettyinä ostettuja) ja kahdet housut. Ja kun vilkaisin vanhoja kuva-albumeita, huomasin että harva se haalari oli ollut Reiman. Kappas.

Ostaisitko tämän takin? Se on palvellut kahta lasta sairaan hyvin. 

Ostan suurimman osan lastenvaatteista käytettynä, kauppaan singahdan vain akuutissa hätätilanteessa. En juurikaan katsele kirppiksillä vaatteiden merkkejä vaan lähinnä kuntoa. Sisävaatteeksi kelpaa enemmänkin pidetty, mutta ulkovaatteen täytyy olla ehjä ja hyväkuntoinen (ne ovat joskus meidän perheessä kortilla). Jos vaate tuntuu laadukkaalta ja on kestänyt pitoa tätä ennen, se kestänee pitoa vielä lisääkin. Seuraavana talvena se on jo jonkun toisen päällä.

Olen tässä kymmenessä vuodessa kehittänyt ihan hyvän kirppissilmän. Kirppiksellä hintahaitarin kuuluu vaihdella 50 sentistä useisiin kymppeihin. Minä en kaipaa "uudenveroista" enkä pidä tummentumaa merkkinä siitä, että vaate on arvoton, mutta toisaalta en maksa käytetyistä leggareista viittäkymppiä vain siksi, että ne ovat jotain himottua merkkiä. Pidän hinta-laatu -suhteeltaaan järkevistä vaatteista ja Reima asettuu juuri tähän kohtaan. Kelpo vaatteita kelpo hintaan.

Ekologisinta on nimittäin tehdä vaate, joka kestää useammalla lapsella (uudistan sen toiveeni kevlar-takapuolesta), mutta siihen ei ole mitään sertifikaattia tai takuuta. Auton matkamittarista näkyy kuinka monta kilometriä sillä on ajettu ja leipäpussista näkee milloin sisältö kannattaisi syödä, mutta mikä on talvitakin parasta ennen -päivä?

Onkin kiinnostavaa ajatella vaatteen elinkaaren kokonaishintaa: joku on ostanut tämänkin takin kaupasta hintaan X, mutta kuinka monta kertaa se myydään vielä sen jälkeen? Miten paljon hinta alenee per myyntikerta? Miten monta käyttöpäivää yhdelle takille tulee? Tämäkin takki oli meillä vain vuokralla.

Keppihommat vaatii kunnon vermeet.

Kuluttajana minusta tuntuu siltä, että vaatteiden laatu huononee koko ajan eikä hintakaan ole enää mikään takuu laadusta. On melkoisen ärsyttävää kun uudesta, kalliista joululahjapaidasta lähtee värit ensimmäisessä pesussa niin että kersakin huomaa. Tai vaate nuhjuuntuu, nyppyyntyy, purkautuu tai leviää saumoista. Haluaisin palauttaa takaisin valmistajalle jokaisen vaatekappaleen, jota en kehtaa antaa edes hyväntekeväisyyteen. Haluan jokaisen vaatemerkin sitoutuvan siihen, että vaate ei ole kertakäyttöinen.

Se kaksi numeroa liian pieni, punainen välikausitakki lähtee nyt Emmyn kassiin, mutta nyt pitäisi yrittää löytää jotain samantyyppistä tilalle koossa 128. Esitänkin teille kanssamutsit hartaan toiveen: laitattehan niitä takkeja nyt kiertoon oikein urakalla, jooko? Ettei tarvitse kauhean pitkään kuunnella sitä sä pilaat mun elämän -huutoa. Kiitos!

Ja osallistukaa myös kisaan! Project Maman Facebook-sivulla ARVOTAAN jollekulle onnekkaalle 50 euron lahjakortti Emmyyn! 

Ps. Tajusin juuri varastokäynnin jälkeen, että minun vanhin, edelleen käytössä oleva talvitakkini on vuodelta -93. Pistäkää paremmaksi!


22.12.2017

Millainen joululahjaihminen olet?



Joululahjojen ostajat (aikuiset siis, lasten lahjat ovat aivan oma lukunsa) voidaan nähdäkseni jakaa nelikenttään innokkuuden ja osaamisen mukaan. On innokkaita/osaavia (näiltä tyypeiltä on ihanaa saada lahjoja koska ne ovat viimeisen päälle mietittyjä) ja innokkaita/tumpeloita (nämä mahdollisesti ruuhkavuosi-ihmiset korvaavat laadun määrällä ja ostavat mitä ehtivät ja keksivät) sekä ei-innokkaita/osaavia (nämä ostavat lahjakortteja tai yhden sairaan kalliin lahjan) ja ei-innokkaita/tumpeloita (alepan muovariin jesarilla kiedottu tyhjä lottokuponki).

Kuulun tähän innokkaiden tumpeloiden ryhmään. Tykkään periaatteessa lahjojen ostamisesta ja antamisesta, mutta ostosreissun mahduttaminen kalenteriin on haastavaa. Yleensä käytän tähän tarkoitukseen hyvin intensiivisen iltapäivän, luonnollisesti viime tingassa.

Aikarajoitteen takia listan pitäisi olla kunnossa, mutta sitähän se ei ikinä ole. En ymmärrä miksen ikinä löydä edellisen vuoden listaani, jossa olisivat edes kaikki olennaiset ihmiset.

Koska olen surkea ostaja, olen kehittänyt ratkaisuksi ns. settilahjat. Kun harhailen perusreittini läpi, kasseissa on kaikenlaista tarpeellista, josta saa koottua erilaisia lahjalajitelmia. Kuten esimerkiksi seuraavat.

Palauttava suihkusetti 
Koska meillä ei ole saunaa, perheemme eräs henkilö on ottanut tavakseen juoda suihkukaljan. Mikäpä siis parempi lahja kuin katu-uskottava suihkusaippua ja muutama erikoisolut. Mitä omituisempi nimi, sen parempi (sekä saippualla että pullolla). Tähän voi halutessaan heittää vielä ehjät kalsarit.

Mukaterveyssetti
Näitä kasaan yleensä useamman. Paketin tavoite on häikäilemätön wellness-pesu. Pakettiin laitetaan kaikkea ikää, terveyttä ja hyvinvointia lisäävää, kuten viiniä, iltateetä, marjajauhetta, suklaata (ei todellakaan raakasuklaata), hunajaa ja pähkinöitä. Kaloreita miljoona, mutta keski-ikäinen vastaanottaja arvostaa.

Mutsi ragee -setti 
Joskus tilanne on sen verran tulehtunut esimerkiksi kamojen hukkaamisen takia, että on syytä poistua omaan huoneeseen. Tällöin fantasiakirja, vara-akku ja uudet kuulokkeet sopivat esiteinille.

Koululaisen swägä dab -setti
Koulutielle tarvitaan nähdäkseni kaikkea muuta paitsi reppu. Snadille onkin tulossa olennaisesti tarpeellista tavaraa kuten kolmiraitaverkkarit (tämä ilmeisesti ihan pääsykoevaatimus nykyään), valomiekka, pulpettikirja, Antti Tuiskun kuvilla päällystetty ystäväkirja, sata heijastinta, matkakortti ja pyyhe, jonka saa puisteltua heti kuivaksi.

Yökyläsetti
Molemmat muksut saavat yökuläilyä selviytymispussukat, jossa on uudet pyjamat, kynsileikkurit, korvatulpat, taskulamput peiton alla hihittelyä varten, huulirasva, buranaa liian karkin syömisen aiheuttamaan päänsärkyyn ja hiuslenksuja.

Monaco-setti
Tämä sopii monelle: kirja ja kirjanmerkiksi ässäarpa. Parhaassa tapauksessa seuraava joulu vietetään appiukon uudelle huvilalla jossain Alppien eteläpuolella.

Näistä seteistä on paljon iloa myös antajalleen. Hyödylliset lahjat saa ujutettua mukaan, kun setit yhdistelee ja nimeää harhaanjohtavasti kiinnostavasti! Tavallaan on pakkokin, koska viime tingassa ei enää löydy niitä suosikkilegoja ja muita juttuja, joita varsinaisesti toivottiin. Luonnollisesti pakkaamisessa säästyy luonnonvaroja, sillä paketeista tulee muodottomia möykkyjä, jotka voi kietoa vain parivuoteen pussilakanaan.

Tsemppiä kaikille viime tingan säätäjille, huominen vielä aikaa.

29.1.2017

Miten lapsille voi opettaa rahankäyttöä?

Lasten rahankäyttö on kiinnostava keskusteluaihe. Rahaan liittyy valtavia arvolatauksia ja niiden tiedostaminen on vaikeaa, mutta on fakta, että ipana joutuu rahan kanssa kasvotusten ennemmin tai myöhemmin. Mitä rahasta pitäisi ymmärtää?


Yleensä lasten ensikosketus vaihdantatalouteen tapahtuu viikkorahan kautta. En ole itse sitä saanut enkä somille lapsillekaan sitä anna. Käytännössä viikkoraha on perustuloa ihmiselle, joka ei tarvitse sitä: ipanat ovat vielä alle 10-vuotiaita, joten mitään omia menoja heillä ei ole. Me maksamme kyllä ihan kaiken, mitä elämiseen tarvitsee. Jos taas omia menoja on, haluan tietää, mihin rahaa tarvitaan. Lisärahaa on mahdollista saada, mutta sitä pitää anoa järjellisen toiveen kanssa.

Yleensä viikkorahaa perustellaan sillä, että lapsen pitää oppia säästämään. Rahan voi sitten käyttää haluamaansa tarkoitukseen, jolloin kehittyy myös kärsivällisyyttä odottaa ja seurata tavoitteen toteutumista. Se on ihan hyvä maali.

Nähdäkseni tarpeellista olisi opetella myös ansaitsemisen merkitys: sen, mitä jonkin hankinnan eteen pitää tehdä, jotta summa on kasassa. Tavoitteellinen toiminta on aikakäsitykseltään rajoittuneille lapsille aika vaikea konsepti, mutta kyllä se kouluikäiseen jo toimii.

Mutta niitä rahan ansaintakeinoja on aika vähän. Lapsityövoimaa voi käyttää kotitöissä vain osittain. Meillä on pakollista osallistua yleisten tilojen siisteyteen, oman huoneen kanssa on vapaampaa (=keittiöön ei voi tulla tekemään läksyjä vain sillä perusteella, että omalla kirjoituspöydällä on kaaos). Tarjolla on ajoittaista kaupassakäyntiä, vessanpesua, auton siivousta ja rikkaruohojen kitkemistä, mutta ei noilla duuneilla ansioille pääse.

Satu kirjoitti, että hänen lapsensa koulussa vanhempien kanssa oli mietitty lasten syntymäpäiväjuhlien sääntöjä, järjestelyä ja lahjapolitiikkaa. Yllättäen kaikki olivat tulleet siihen tulokseen, että pienehkö rahasumma on paras mahdollinen lahja.

Hyvänen aika, niin onkin! Jäin oikein miettimään, miksi ihmeessä lapsille ei anneta enemmän rahalahjoja? Miksi se on tökeröä? Sitä kautta tulisi nimittäin konkretisoitua oppi rahan ja tavaran suhteesta.

Lapset ehkä haluavat nimenomaan tavaraa? Kyllä, lapset on rakennettu sillä tavalla, että ne haluavat koko ajan kaikkea vailla itsekritiikkiä. Ne haluavat myös tavaraa, jolla eivät tee mitään. Koska minä olen kuitenkin se, joka kamavuorta selvittää, en halua jättää tätä valintaa keskenkasvuisille. Jos pointti käydään läpi ("sen sijaan että saat 10 lahjaa, joilla et leiki, saat ostaa jonkun ison kivan jutun, jolla leikit") niin viisivuotias tajuaa sen jo aivan mainiosti.

Onko seteli jotenkin persoonaton? Toisaalta, onko se lahjakassiin pudotettu muovikrääsä jotenkin henkilökohtaisempi? Ei. Vasta isommat lapset osaavat miettiä ja toteuttaa henkilökohtaisia lahjoja.

Tietävätkö lapset, mitä ystävä haluaa? Eivät. Jostain syystä vain jouluna kysellään toiveita, muulloin lähinnä arvotaan lähimmän lelukaupan hyllyllä. Meillä on aika monta leivontasettiä odottelemassa, että joku joskus käyttäisi niitä.

Entäs jos jollain ei ole varaa antaa kuin muutama euro? Tässä tapauksessa on tietysti ongelma myös lahjan ostamisen kanssa. Ehkä mindsetti pitäisikin kääntää siihen, että se muutama euro riittää. Ne voi tiputtaa kolikoina vaikka suoraan säästöpossuun.

Mikä parasta näin kersoille ei tule tavaraähkyä. Lahjavuori on isoilla synttäreillä aivan valtava ja paketeista saattaa löytyä kolme samanlaista isopäänukkea. Olenkin ollut huomaavinani että mikään uusi lelu ei enää ilahduta. Vaikka tavaraa inventoidaan joka vuosi, sitä on silti niin paljon, että niitä unohtuu kaapin perälle. Kaikilla leluilla ei millään ehdi leikkiä.

Luonnollisesti vihaamani paketointi olisi tässä tapauksessa kuitattu kirjekuorella. Haittapuolia nolla.


9.10.2016

Suurperheen äiti sormikasostoksilla

Kävin tänään etsimässä mukeloille sormikkaita ja talvihanskoja. Niitä pitää ostaa useammat, koska toinen hukkaa yhdet viikossa ja toinen hajottaa niitä kuin olisi Saksikäsi-Edward. (Olen myös luopunut ajatuksesta, että sormikkailla pitäisi olla parit. Ne otetaan mitkä löytyvät.)

Nuo parilliset ovat rikki.

Kassahenkilö hymyili että nyt olikin hyvä ostaa koko katraan sormikkaat kerralla. Tajusin vasta jälkikäteen, että hän ilmeisesti piti minua suurperheen äitinä. Tuli mieleen, että mitäköhän muuta totuudenvastaista minusta ostosteni perusteella voisi päätellä.

Lueskelen mielelläni erilaisia kuluttajatutkimuksia. Niissä pyritään luokittelemaan ihmiset kategorioihin kulutustottumustensa perusteella. Näitä kategorioita yritetään sitten määritellä kauppakeskuksen vaikutusalueen, valintojen vastuullisuuden tai jopa roskapussin perusteella.

Niissä on yksi yhteinen tekijä: en ikinä koe kuuluvani mihinkään ryhmään. Kulutustottumuksiini vaikuttaa eniten opportunismi ja pakko: en juuri koskaan ehdi kauppaan, joten kun kerran pääsen, pitää haalia kaikki, mikä mieleen muistuu. Polttimot, heijastimet, sormikkaat ja vessaharja. En todellakaan saa sitä mitä haluaisin.

Toinen esimerkki lähimenneisyydestä oli sähköhammasharja. Skidin suussa majailevan oikomiskojeen takia hammaslääkäri suositteli siirtymistä nykyaikaan. Marssin kauppaan jo lähtökohtaisesti vastentahtoisesti.

Ensimmäinen ongelma olisi valita oikea vehje ja siihen sopivat vaihtopäät (joita oli tietenkin tuhanteen eri tarkoitukseen). Myyjä vaikutti olevan vaihtoehdoista aivan yhtä pihalla, joten otin perusmallin.

Käyttökokemus jäi vaisuksi. Hammasharjalle sopii mikä tahansa muki, mutta irtopäät eivät pysy pystyssä vaan pyörivät hyllyjen välissä ja putoilevat lattialle. Missä niitä kuuluu säilyttää?

Harjaaminen oli myös omanlaisensa elämys. Tärinä tuntui selkäytimessä asti. Koska olen viimeinen, joka menee nukkumaan, hiljaisessa kämpässä kuulosti jokseenkin siltä kuin joku olisi alkanut imuroida. Ja erehdyinpä kertaalleen laittamaan harjan päälle tahnaa ja käynnistämään koneen ennen kuin vein sen suuhun. Hammastahnaa oli otsatukassa asti.

Tuomioni oli selkeä: yllättävän suosittu vehje ollakseen noin keskinkertainen, ei jatkoon. Mutta ostosteni perusteella näkee vain sen, että nyt meillä on sähköhammasharja.



Tutkijat eivät myöskään tiedä henkisestä vihaliiteristäni, jonne olen sijoittanut lehtipuhaltimen, suurimman osan polkupyörän pumpuista, kosketusnäytön, kumisaappaat, käyttöjärjestelmän päivityksen, halvat sontsat, mappien lukkosysteemit, sukkahousut ja kestovaipat. Näiden tuotteiden kehityksessä ei nimittäin olla oltu liian kunnianhimoisia. Toki makuasioita. Tykkääväthän jotkut ihmiset stringeistäkin.

Semisekavan avautumisen pointti on se, että kuluttajatutkimusten ongelma on tutkimuskohde. Johtopäätökset vedetään siitä, mitä ostan, kun pitäisi tutkia, miksi tuotteen hankin ja kuinka tyytyväinen ostokseeni oikeastaan olin. Pelkästään vaatehankinnoista (siitä alusvaatevitutuksesta puhumattakaan) saisi ihan uuden tutkimusnäkökulman.

25.9.2016

Lastenvaatteiden kierrätysvinkit kiireiselle

Snadin kasvupyrähdys aiheutti pientä vaatehankintapaniikkia. Tällainen kylmenevään välikauteen osuva havainto, että kaikki vaatteet ovat väärää kokoa, on hiukan stressaava tilanne lastenvaatevastaavalle, jolla on hyvin vähän aikaa.




Kävin tänään kirppistelemässä ja ajattelin kirjoittaa tähän muutaman ajatuksen ja vinkintyngän ruuhkavuosia elävälle lastenvaatemanageeraajalle, jos teitä olisi vaikka muitakin.

1. "Ei sulla olis housuja tähän?" Kun bongaat Fb-kirppikseltä sopivan vaatteen ja saat kaiken av-yv-jono-prosessin jälkeen osto-oikeuden, kysäise myyjältä, onko hänellä muutakin ylimääräistä samassa koossa. Yleensä on. Varsinkin fb-kirppikselle päätyy suuremman puhdistuksen ensimmäinen osa.

2. "Jos löytyy koon 134 vaalea farkkutakki, ota." Jos et itse meinaa ehtiä kirppiksille, anna tehtävänanto  kirppishaukkaystävällesi. Se, joka kiertelee muutenkin second hand -myymälöitä, on todennäköisesti harjaantunut tunnistamaan hyvän hinta-laatu -suhteen ja kuvaviestin avulla voit tehdä päätöksen tyylistä.

3. Somehuhuile. Aika monella ei riitä aika eikä jaksaminen (netti)kirppiksiin. Erityisesti sitterit, vaunut, pyörät, sukset, luistimet, nappikset ja muut lastentarvikkeet löytyvät ihan lähipiiristä.

4. Tehokäynnit vs. kohnaus. Joillain kirppiksillä on vaatteet sortattu koon mukaan. Tämä ihana esityö nopeuttaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse penkoa läpi sataa pöytää. Esimerkiksi kouluilla järjestettävät MLL:n pop up -kirppikset ovat tällaisia.

5. Kierrätä tehokkaasti. Myy tai anna pois, mutta älä hilloa kamaa varastossa (kuten minä teen), niiden arvo ei siitä nouse. Tai jos hilloat, tee se kuten Valeäiti -- tai myönnä, että kyseessä on kohta 10. Muuten unohdat vain mitä siellä pahvilaatikossa on ja kun seuraavan kerran avaat sen, huomaat että kersa onkin jo kaasuttanut koosta ohi.


6. Jos oikeasti haluat kamasta eroon, älä ylihinnoittele. Harva lähtee valtavan käteiskassan kanssa kirppikselle. Rikkinäiset ja likaiset vaatteet eivät ole useiden eurojen arvoisia, vaikka ne olisivatkin jotain himoittua merkkiä. Toisaalta taas aivan bräniköistä, pari kertaa käytetyistä toppakengistä maksan ihan mielelläni parikymppiä. Sama pätee leluihin: mäkkäristä saatu muovikrääsä ei voi maksaa kolmea euroa. Ja jos olet epävarma, käytä ammattilaisia: minä annan luottokirpparini hinnoitella puolestani, myymättömät lähtevät hyväntekeväisyyteen.

7. Tee maksamisesta helppoa. Lataa puhelimeesi ilmainen Mobile Pay -maksusovellus (toimii kaikille pankeille) ja pyydä kumppaniakin tekemään niin. On hiukan helpompaa käydä biletaraalista kauppaa, kun ei tarvitse etsiä pankkiautomaattia ja vaihtorahaa.

8. Tämä ei ole mitään omaa aikaa. Telaketjumutsi sanoo, että lastenvaatteiden kierrätys pitää lukea kotityöksi siinä missä imuroiminen ja tiskaus. Vaatemanageeraukseen menee pirusti aikaa eikä se ainakaan minun mielestäni ole mitään viihdettä.

9. Itsehillintä pelastaa vaatevyöryltä. Koska en ehdi kauppoihin, sorrun siihen nytkuntämäolisitässä-harhaostamiseen, vaikka pitäisi vain laittaa jäitä pipoon. On riskaabelia ostaa liian isoja tai seuraavan sesongin vaatteita odottamaan sopivaa käyttöhetkeä, sillä sitä ei ehkä koskaan tule.

10. Tee rehellinen ihanuuslaatikko. Jos johonkin riepuun on päässyt syntymään tiiviis tunneside, pistä se talteen ihan oman hyvän mielen takia. Turha pohtia pitääkö niitä ikinä kukaan, mutta eivätpä voi jälkipolvet väittää, ettei mitään muistoja lapsuudesta olisi. Mutta säilö kunnolla. Koiperhosten tai homeen löytämä mummin kutoma villanuttu saattaa aiheuttaa itkupotkuraivarit.

14.2.2016

Kirjavinkki vessasanojen ystäville

Käväisin juttusilla kustantajan luona (kyllä, kaikenlaista olisi kehitteillä kun vain aika riittäisi) ja sain matkaani muutaman lastenkirjan. Yksi näistä osoittautui täydelliseksi hitiksi.



Kaikille vessasanojen ja muiden ällöpuheiden ystäville on nimittäin olemassa tietokirja. Ällökirjassa vastataan mm. kysymyksiin kuinka paljon räkää ihminen nielee vuosittain, ketkä ovat eläinkunnan parhaat piereskelijät ja käyttävätkö jotkut ihmiset pissaa suuvetenä.

Ällökirjassa on tieteellisen tarkasti selitetty eritteiden maailma: mitä pissa, kakka, pieru ja yrjö ovat. Myös hiki ja räkä tulee käsiteltyä. Ja ei, en todellakaan tiennyt kaikkea. Näin noroaikana oli kiinnostavaa kuulla, miksi laatan seassa on aina "porkkanoita".


Informaatiosisällön lisäksi kirja toimii kasvatuksellisena tukijalkana kaikille pieruhuumorin ystävien vanhemmille.

1. Koska kirja on täynnä pelkkiä vessasanoja, niistä saa yliannostuksen. Kuvat ovat hauskoja mutta ällöjä. Hihitys lakkaa aika pian.

2. Koska eritteet selitetään pieteetillä ja luvan kanssa, niistä katoaa mystiikka. Tällöin ehkä jonkun nelivuotiaan mielestä niiden hokeminen muuttuu tavallaan merkityksettömäksi.



Tämä kirja ei tietenkään poista sitä iloa, mikä perheenjäsenen spontaanista pierusta syntyy, mutta jos tämä nyt hiukan vähentäisi intoa sulkeutua vaatekaappiin puhumaan pissajuttuja.

Ps. Skidi a-h-m-i oman tuliaisensa, Narnia-sarjan Velhon ja leijonan. "Älä puhu mulle nyt, täs on jännä kohta!" Tiedän!

Ps. 2. Itselleni nappasin lomalukemiseksi Carl-Johan Vallgrenin Varjopojan. Marklundin viimeisin oli niin huono, että tarvitsin äkkiä uskonvahvistusta ruotsalaiseen dekkariin.


13.12.2015

Juniori-istuin tarakalle

Snadi juuttui viime viikolla kiusallisesti fillarin lastenistuimeen. Uusi talvihaalari oli kahdeksan vuotta palvelleen Hamaxin vetoisuudelle liikaa. Koska irrotus oli molemminpuolin negatiivissävytteinen kokemus ja painorajakin oli tulossa vastaan, oli tehtävä nopea päätös: miten päiväkotimatkat jatkossa kuljetaan?


Olin surffannut jo läpi paljon eri vaihtoehtoja. Lapset saa pyörän kyytiin monella eri tavalla: on perävaunuja, peräpyöriä, pitkäpyöriä ja tavarapyöriä.

Meidän perheemme näkökulmasta sopivimmalta vaikutti omaan sähköavusteiseen fillariini asennettava juniori-istuin tai sylisatula.

Juniorikokoisissa istuimissa ei ole samanlaista suojausta kuin perinteisessä, nojatuolimaisessa "vauvaistuimessa", jossa jalkoja ei saa pinnojen väliin ja selkänoja on korkea.  Tarakalle kiinnitettävässä istuimessa on pehmustetun istuimen lisäksi matalahko selkänoja, vatsan yli menevä turvavyö ja (taittuvat) jalkatapit. Sylisatulassa ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pieni lisäsatula aikuisen satulan ja tangon välissä. Molemmissa vaihtoehdoissa istumisen pitää olla jo vakaata ja joku alustava käsitys tasapainosta on välttämätön.

Suomessa ei ole juniori-istuimissa vielä paljonkaan valikoimaa - ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Pitkäaikaisen kyydityksen konsepti puuttuu. Kun lapsi alkaa olla liian pieni lastenistuimeen, hän on yleensä kypsä siirtymään oman potkupyörän tai fillarin selkään. Mutta perheessä, jossa fillari korvaa autoa arkisena liikkumisvälineenä, on monipuolisuus olennaista. Laskin, että olen pelkästään tänä vuonna ajanut pyörällä jo noin 3000 kilometriä.

Vaikka siis perheen nuorimmainen tappi pysyy jo fillarilla jotenkuten pystyssä, vauhti ei päätä huimaa ja vilkkaaseen liikenteeseen ei ole mitään asiaa. Ohjeita saa papattaa kuin urheiluselostaja ja silti välillä unohtuu ohjaus, välillä jarruttaminen. Arkiliikenöinnissä tarakka kutsuukin niin kauan, kun ajaminen ei ole liikennesertifioitua.

Snadi sai Papa's bikesta myös Nutcasen vesimelonikypärän - ja pukinkonttiin päätyi uudet soittokellot.
Ihastuin myös tähän lasten fillarointisadeviittaan

Kävin Lauttasaaressa Papa's Bikessa (jossa on muuten kaupan kaikenlaista pyöräilyrekvisiittaa) tutustumassa erilaisiin juniori-istuimiin. Sieltä lähti mukaan suoraan tarakalle asennettava Polisportin Guppy juniorikokoinen istuin. Istuimen painoraja on jopa 35 kg, mutta loppuviimeksi raja riippuu aina tarakasta. Hintaa sillä oli reilu 60 euroa.

Istuimien asentaminen on aina vähän kinkkistä, joten kannattaa mennä ostoksille pyörän kanssa. Yrittäjä keksii kyllä ratkaisut, jos standardiratkaisu ei toimi - kuten minulla. Jalkatukien suojia ei saatu Helkamaan kiinni millään kauniilla ratkaisulla, joten päätimme vaihtaa toisen mallin tuet.

Testi suoritettiin tänään - ja se sujui hyvin! Snadi oli innoissaan uudesta isojen tyttöjen istuimesta. Nelivuotias, joka on istunut pyörän selässä koko ikänsä, on vakaa kyydittävä.

Skidikin pääsi kyytiin, mutta totesi testikierroksen jälkeen että ajaa mieluummin omallaan. Äidin takapuolen takaa kun ei kuulemma näe mitään. Ehe ehe.

Ps. Fillarissani on nyt alla myös ensimmäiset nastarenkaat. Tämä oli hankala päätös, sillä nastat hidastavat kulkua ja kuluvat tässä eteläisen Suomen "talvessa", mutta toisaalta ne ovat turvallisuusnäkökulmasta pakolliset sataa-pakastaa-sataa -keleillä, joita kestää maaliskuuhun asti. Testiraporttia tästäkin tulossa!

Kauheinta on se, että tekosyyni lumella pyöräilemisen välttelemiseen alkavat olla todella vähissä.

9.12.2015

Lahjatoiveita ja toivelahjoja

Kuulin, kun ipanat juttelivat joululahjatoiveistaan.

Rehellisiä ovat.
 
Skidi oli kirjoittanut joulupukille molempien puolesta vaatimattoman muutaman kohdan listan. Skidin toivomuksina oli mekko, ihmisen piirtämistä opastava kirja ja pikkulegoja, Snadi toivoi Frozen-viittaa, käsineitä ja Elsa-nukkea.

Skidi painotti siskolle, että kyseessä on toivomuslista eikä tilauslomake, joten Snadi jäi miettimään, pitäisikö kirjoittaa tooooosi isolla se Elsa-nukke.

Miten se lukikin ajatuksia. Se olisi ollut juuri se turhake, jonka olisin huoletta jättänyt pois. Viitan saa Mummikin tehtyä ja siniset käsineet nyt löytyvät kyllä. Mitä väliä jostain nukesta.

Olen juuri se nihkeä äiti, joka ostaa kehittävän lahjan Heureka-shopista, koska diggaa niistä itse. Tai sitten ostan jotain järkevää, kuten kirjoja, piirustuspaperia, muovailuvahaa ja leffalippuja. Mekon tilasin jo, Huutiksesta tietenkin.

Kysehän on kuitenkin heidän joululahjatoiveistaan. Miksi hemmetissä edes annan kirjoittaa lahjatoiveita, jos kuitenkin pistän pakettiin käpylehmiä? Ei siellä nyt Ferraria pyydetty.

Ei ihme että Skidi katsoo linnoitustonttua vähän arviovasti. Se varmaan valehtelee joulupukille hänen käytöksestään.

Perkele. Ne ovat oikeasti olleet ihan sairaan kiltisti eivätkä vaadi mahdottomia. Ne eivät juuri koskaan saa ex-tempore lahjoja merkkipäivien ulkopuolella, koska periaatteet. Lelut mahtuvat hyvin kaappiin, koska jokaisesta uudesta lelusta joutuu luopumaan jostain. Säännöllisesti tehdään puhdistuksia. Päiväkodille lähti elokuussa kaksi kassillista kamaa.

Nyt riitti. Kyllästyin itseeni ja suuntasin Disney-storeen. Sieltä lähti mukaan deluxe Frozen-nukkesetti kaikilla mausteilla.

Jos tästä sielu ja periaatteet romahtavat, niin pienestä menee. Mutta ainakin kersat kiljuvat jouluaattona niin että lasit halkeaa.

Millainen kirje pukille teiltä lähti?

18.11.2015

Wanted: Hovihankkija

Olen vähän pohtinut uutta ruuhkavuosipalvelua.

Asensin nämä verhot ihan itse. Kuten huomaatte tarranauha on täysin riittävä ratkaisu.

Kun viime yönä hiki päässä selasin verkkokirppareita ja etsiskelin Snadille koon 110 talvihaalaria (koska nyt sitä ei voi enää lykätä), tuli sellainen olo, että tässä voisi olla jotain kaksisuuntaisuutta.

To do -listani, jota sain kesällä jo hyvin lyhennettyä, on taas räjähtänyt käsiin. Lapset kasvavat, tavaroita hajoaa ja tarpeet muuttuvat, joten koko ajan tulee uusia tehtäviä. Osa asioista on sellaisia, joita ei kannata ruveta tekemään itse. Lisäksi takaraivossani on koko ostoslista. Tavaroita on kohtuullisen helppo myydä mutta hitokseen vaikea ostaa. Minä en ehdi pyöriä kauppakeskuksissa, kirppareilla tai verkkokaupoissa.

Tarpeita on ainakin kolmenlaisia.

Olisi hankintoja. Osa on ihan puhtaasti ostoksia kuten koon 34 talvikumpparit ja itselleni sateenkestävät kuorihousut. Lisäksi kersat onnistuivat hajottamaan kattolampusta kuvun, joten olohuoneen ilme on nyt industrial-henkinen. Jonkun pitäisi etsiä uusi.

Tässä näette valkolakatulle keittiötasolle kesäloman aikana kuolleen kurkun ja avokadon viimeiset leposijat.
Voisi olla hionnan paikka.

Sitten on haastavampia prosesseja, joita pitäisi vähän miettiä. Mikä neuvoksi, kun ruokapöydän tuolien huput ovat reilussa 10 vuodessa kuluneet puhki eikä niitä enää valmisteta (viime keväänä tietenkin vielä valmistettiin)? Pitäisikö teettää? Mitä se maksaa? Mahtuisiko jonkun toisen mallin huppu? Vai mitä helkkaria teen?

Sitten olisi myös palveluksia. Kuka asentaisi talvirenkaat fillariin? Keittiön työtaso pitäisi hioa, koska tapahtui pieni lomaäksidentti. Kuka ehtisi käydä hakemassa kuoriketta ja levittää sen marjapuskien juurelle? Lisäksi tarvitaan joku pieni aita ahnaita citypuppeja varten. Ja Snadin uusi parvisänky pitäisi koota ja kiinnittää seinään.

Olen ihan varma, että on niitä, jotka käyvät muutenkin kirppareilla ja niitä, jotka osaisivat vaihtaa ne renkaat ihan tuosta noin vain. Miten nämä kaksi ihmisryhmää saisi kohtaamaan?

Jos olisi joku jeesauspalveluiden Über (mahdollisesti sovelluksena), johon voisi kirjata tarpeita ja sitten sieltä voisi kuka tahansa poimia juttuja toteutettavaksi ja ratkaistavaksi. Provikka ja reittaus vielä ongelman ratkaisijalle.

Painitteko te tällaisten ongelmien kanssa? Onko teillä joku hovihankkijadiili naapurin kanssa? Kummalla puolella sovellusta olisitte?

Ja jos joku nyt nyysii tämän idean, pitchaa sen Slushissa ja saa miljardirahoituksen, niin tietäkää että en ole katkera. Haluan vain sen sovelluksen puhelimeeni mahdollisimman pian.

12.10.2015

Lastenvaatteet kiertoon

Roudasin elokuun lopussa kaksi hehtokassillista kamaa lastenvaatekirppikselle. Mukana oli useamman vuoden sedimentit kenkiä, vaatteita ja muuta vauvakamaa, laidasta laitaan. Miten kävi?


Kirpparin valinta oli helppoa. Kaltaiselleni vapaa-aikarajoitteiselle henkilölle oli olennaista täysihoito. Kirpparin pitää hoitaa hinnoittelu ja esillepano sekä huolehtia myymättä jääneet kamat hyväntekeväisyyteen. Tiedän tällä hetkellä kaksi liikettä, jotka tällaista palvelua tarjoavat: Nella&Nuttu Espoossa ja Ipanainen Helsingissä. (Kertokaa, jos tiedätte lisää!)

Päädyin Ipanaiseen, koska halusin ensisijaisesti päästä kamasta eroon. Tästä vakuuttivat a) hinnoittelupolitiikka sekä b) myyntirekkien kokojärjestys.

Lähden siitä, että kirpparikonseptiin kuuluvat huokeat hinnat. Tämä ei ole tärkein tulonlähteeni, joten viivan alle jäävä summa ei ole pääasia. Ja on hiukan ärsyttävää löytää nukkainen mekko, josta pyydetään parikymppiä.

Toiseksi kaltaiseni hätäisen ostajan näkökulmasta itsepalvelukirppiksillä aika kuluu turhaan haahuiluun enkä välttämättä huomaa pöytää, jossa olisi sopivankokoista vaatetta. Koko myymälän perkaamiseen ei ole aikaa.

Lopputulos: melkein kaikki meni ja tienestiä tuli yli kolmesataa euroa! Myymättä jäi vauvan peitto ja muutama hassu vaatekappale, jotka saivat mennä hyväntekeväisyyteen. Summa oli paljon isompi kuin odotin.

Kokosinkin Ipanaisen yrittäjien kanssa käytyjen kirpparifilosofisten jutustelujen pohjalta kirpparimyyjän nyrkkisäännöt.

1. Tuo myyntiin vain uudehkoa, puhdasta ja ehjää.


Nyrkkisääntö on se, että vanhemmilla malleilla ei ole juurikaan kysyntää edes todella alhaisilla hinnoilla, vaan ostajat haluavat suht uusia ja ehjiä vaatteita.

Merkkivaatteet, etenkin kotimaiset, menevät kuumille kiville ja niistä saa myös hyvän hinnan. Näiden lisäksi erittäin hyvin menevät kaupaksi aina Popin vaatteet sekä 1-2 vuotta vanhat, trendikkäät ketjuvaatteet.

Huonoiten kaupaksi menevät muodista pois menneet lastenvaatteet, varsinkin jos ne ovat yhtään huonokuntoisia tai tahraisia. Muodikkaat merkkivaatteet saattavat mennä kaupaksi tahraisinakin.

(Huom. Tässä voi olla alueellista eroja. Kalliossa ostajakunta on keskimääräistä trenditietoisempaa ja arvostaa graafisia vaatteita, skandinaavista designia, selkeitä perusvärejä ja sukupuolineutraaleja vaatteita. Pinkit glitterit, hempeät vaaleanpunaiset ja ”poikamaiset” vaatteet voivat liikkua paremmin muilla kirppareilla.)

2. Myy muutakin kuin lastenvaatteita.

Lastenkirjat, siistit lelut ja pelit kelpaavat kierrätykseen. Kengät menevät kaupaksi lähes kaikki, jos ovat hyvässä kunnossa. Myös imetysvaatteet menevät kuin kuumille kiville.


3. Hyödynnä sesonki.

Kirpparilta metsästetään juuri ajankohtaista vaatetta. Kuravaatteet menevät ihan kaikki, mitä myyntiin tulee, samoin tunnettujen merkkien ulkovaatteet (Pop, Reima, Molo, Ticket jne.). Myös hanskat myydään kaikki.

4. Eri koot myyvät eri tavalla.

Yllätyin siitä, että kokojen puolesta Ipanaisella on eniten kysyntää 86-98 koon vaatteilla - kouluikäisten lasten vaatteet eivät oikein liiku. Tähän voi olla monta syytä. Ipanaisen asiakaskunta koostuu suurelta osin pikkulasten vanhemmista, joten kysyntää ei ole. Toisaalta voi olla vaikea löytää hyväkuntoista käyttövaatetta isommassa koossa. Isommat lapset saattavat myös olla jo valikoivampia omien vaatteiden suhteen ja kirpparikama ei käy (meillä kyllä käy).

Vauvakamaa myydään paljon, mutta ostajat ovat aika tarkkoja ja ostavat lähinnä uudenveroisia vaatteita. Hintataso vauvojen vaatteissa on myös selvästi alhaisempi. Vauvoille saadaan paljon vaatteita lahjaksi tutuilta ja sukulaisilta, joten kirpparilla satsataan ihanuuksiin.

5. Hinnoittele fiksusti.

Jos haluat päästä vaatteista eroon, hyvä nyrkkisääntö on karsia tunnearvo pois: merkki, kunto ja kysyntä ratkaisevat. Ylihinnoitellut tuotteet jäävät hyllyyn. Myyjäkin saa paremman tuoton, koska tuotteita menee määrällisesti enemmän kaupaksi. Kannattaakin kysellä kirpparin omistajilta hintatasoa: onko kyseessä heräte- vai täsmäostospaikka?

Kirpparihinnassa hyvä sääntö on, että hinta on yleensä korkeintaan kolmanneksen uuden vastaavan hinnasta huomioiden myös ale-hinnat. Jos itse on ostanut vaatteen esim. 20 eurolla, hinta ei voi kirpparilla olla enää 10 euroa, jos samaa vaatetta on myyty alessa uutena 12 eurolla. Jotkut vaatteet ja tuotteet ovat niin kysyttyjä, että niillä vaan on kirpparilla sen takia enemmän hintaa. Esim. Mini Rodinin vaatteet menevät lähes poikkeuksetta kaupaksi aika korkeillakin hinnoilla.

Kertokaapa kirpparikokemuksianne - mitä ostatte, mistä maksatte? Ja mistä hankitte koululaisten vaatteita?

15.9.2015

Mádara: Nokkonen on ykkönen

*Yhteistyössä Mádaran kanssa.*


Syyskuun alussa markkinoille pukkasi uutta Mádaraa, jonka tehoaineena on äksyksi mielletty nokkonen. Koska tykkäsin kovasti Nooran ja Mádaran edellisestäkin yhteistyön tuloksesta, pihlajavoiteesta, osasin odottaa kiinnostavaa tuotetta.



Pihlajavoide jäi käyttööni pysyvästi, mutta olen kaivannut rinnalle vähän kevyempää versiota kesäksi, jolloin ilman kosteus yleensä riittää pitämään huolen ihon hyvinvoinnista. Ja tämän toiveen nokkosvoide täyttää!

Tämän herkkäihoisten monitoimivoiteen koostumus on pihlajaa ohuempi, mutta silti kermainen. Voide imeytyy nopeasti ja tuoksu on hyvin mieto ja sukupuolineutraali. Tuoksusta tulee mieleen hapekas ilma sateen jälkeen.

Voiteesta on olemassa myös superkevyt suihke, jota Satu suihki naamaansa matkalla synnyttämään! Suihke saattaisi sopia pikakosteuttajaksi rasvaiselle iholle, mutta minulle se oli liian kevyt.

Nokkonen on perinteinen rohdoskasvi, jota on käytetty hauteina mm. ihoa rauhoittavien ominaisuuksiensa takia (ja siitä olisikin moneksi bioteollisuuden raaka-aineeksi). Nokkosen ominaisuuksia on tutkittu myös allergioiden hoidossa.

Koska purkissa lukee, että tämä on koko perheen versio, testasin tätä myös perheen iho-ongelmaiseen. Allerginen (ja nimenomaan iholla reagoiva), atooppinen ja taiveihottumainen Snadi saa helposti näppylöitä liian paksusta ja lisä-ärsytystä liian vahvoista voiteista.


En ole käyttänyt juurikaan lapsilla luonnonkosmetiikkaa. Toinen ei kestä tuoksuja ja toiselle taas ei löydy sopivaa. Testaamani voiteet ovat järjestään olleet liian paksuja ja huonosti levittyviä. En jaksa käyttää rasvaamiseen varttia ja lapset taas eivät jaksa odottaa imeytymistä minuuttia kauempaa. Kersathan a) jäätyvät ilman yökkäriä ja b) pyyhkivät liiat kodintekstiileihin ja/tai paitaani.

Kokeilimme nokkosta Snadin kestokutiseviin hartioihin ja karheisiin polvitaipeisiin iltarasvauksen yhteydessä. Levitys ei kirvellyt eikä kutissut ja voide imeytyi nopeasti. Aamulla iho oli vielä vähän punainen, mutta ei enää karhea. Parin päivän (=yön) käytön jälkeen polvitaipeet näyttivät oikein hyviltä! Saas nähdä, riittääkö teho talvi- tai allergiakaudella.

Perheen toiseltakin atoopikolta, Koti-insinööriltä, tuli voiteelle hyväksynnän hylje: neutraali, valkoinen voide sopii myös miesten iholle, nenälle ja psyykelle.

Tykkään tästä yhteistyöstä. Näyttää tulevan pätevää kosmetiikkaa joka kerta. Seuraavaksi sitten se putsari, jooko?

Huom! Mádara päivystää Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla tällä viikolla (14.-20.9), ja tuotteet ovat 10 % alessa. Yli 25 € ostoksista saa lahjaksi Mádaran kasvosaippuan. Jos haluatte kysellä lisää, Noora on tavattavissa osastolla keskiviikkona 16.9. kello 15–18.

9.9.2015

Maailman paras paistinpannu

Anteeksi nyt. Tämä kirjoitus ei oikeastaan käsittele paistinpannua vaan Suomen taloustilannetta. Mutta vähän myös paistinpannua.


Sipilän tuottavuusloikassa tavoitellaan sitä, että yritykset saavat samalla rahalla enemmän työtunteja. Hieno homma. Tämä varmasti jeesaa tuotantolinjastolla. Kampaajalla voi olla hankalampaa.

Mutta kun olen yksinkertainen ihminen. Ostaako niitä meidän tuotteita kukaan, vaikka ne ovat halvempia?

Maailmassa on valtavasti ihmisiä. Ja se maailma on internetin kautta auki myös suomalaisyrityksille. Väkisinkin hiipii sellainen ajatus mieleen, että mitä jos tekisimme tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat ja haluavat ostaa?

Otetaan esimerkiksi vaikka paistinpannu. Todella moni ihminen globaalisti tarvitsee sellaisen.

Löysin maailman parhaan pannun aivan vahingossa, kun piti saada mökille uusi paistoväline. Mökkiolosuhteet ovat karut, keittoastian pitää kestää kaasukuumennusta ja suola-kalkki-rauta-kaivovettä. Nappasin Prismasta mukaan minulle entuudestaan täysin tuntemattoman saksalaismerkin pannun, joka oli vielä valmistettu ekologisesti. Se näyttää edelleen aivan uudelta, 5 vuoden ahkeran käytön jälkeen.

Tämä ei ole johtanut siihen, että en osta enää mitään. Päinvastoin - haluan myös Bekan kattilan. Ja toisen pannun kotiin. Itse asiassa ostaisin tältä firmalta ihan mitä vain, koska tuotteet ovat helvetin hyviä.

Miksi me emme tee maailman parhaita pannuja?

Emmekö osaa vai emmekö tahdo?

Olin tyytynyt monta vuotta keskinkertaiseen pannuun, koska en tiennyt paremmasta - en siksi, että olisin halunnut sen halvimman mahdollisen. Se, että keskinkertaisia tuotteita saa tuottavuusloikan avulla tehtyä halvemmalla, ei ehkä riitä nousukiitoon maailmalla, vaikka se kotimarkkinoilla riittää.

Ajattelemmeko vientiä ja tuotekehitystä suomalaiskansallisten vahvuuksien kautta? Tiedämme aivan helvetisti elinkelvottomissa oloissa elämisestä. Miksi meillä ei myydä maailman parhaita kattolamppuja tai itsestäänlämpiäviä taloja, d-vitamiinia, nastalenkkareita ja lasten talvihaalareita? Sateenvarjoja, jotka eivät hajoa ensimmäisestä tuulenpuuskasta. Akkua, joka latautuu räntäsateesta.

Toisaalta maailmalla on huutava pula myös teknologiasta ja osaamisesta. Miksi emme kehitä ratkaisuja maailman megatrendeihin kuten pakolaisongelmiin ja ilmastonmuutokseen?

Ja jos meillä on maailman koulutetuin jengi, miksi se ei näy markkinointiosaamisessa ja asiakaspalvelussa kuten vaikka verkkokauppojen toimivuudessa?

Olisiko kuitenkin loikkaamisen varaa myös asenteessa? Ehkä emme vain ole ottaneet tavoitteeksi tehdä maailman parasta pannua. Sitä voisi kokeilla.

3.3.2015

Mádara: tahdon sulle olla hyvin hellä

Kaupallinen yhteistyö Madaran kanssa

Saunaillat tarjoavat loistavan tilaisuuden kavereiden ihonhoitorutiinien kyttäämiseen. Ja koska yleensä unohdan oman kosmetiikkapussini kotiin, saan myös testata muiden tuotteita. Viimeksi lainasin kaverilta meikinpoistoainetta.

Tällä setillä mennään föhn-tuulia odotellessa.

Puhdistuksen jälkeen tuntui, että iholta oli lähtenyt paitsi meikki myös orvaskesi - edes kosteusvoide ei meinannut lopettaa kiristelyä. Muistin taas, miksi ne omalle iholle sopivat tuotteet ovat olennainen osa yleistä hyvää oloa.

Olen ollut Mádara-fani jo pitkään. Olen tykästynyt sarjan tasalaatuisuuteen, mutta saunaillassa tajusin, että taviskosmetiikkaan verrattuna luonnonkosmetiikka voi olla myös hellävaraisempaa. Ihoni ei ole tottunut siihen, että lika räjäytetään pois.

Vaikka minulla on käynyt ihon geeniarvonnassa kohtuullisen hyvä tuuri, iho on pintakuiva ja kutisee helposti. Neljäkymmentä vuotta yhteiseloa on opettanut, että tätä nahkaa ei todellakaan kannata rassata kovin voimakkailla tuotteilla, seerumeilla, kuorinnoilla ja naamioilla. Jos ihon läsnäolon huomaa, siinä on jotain vialla.

Filosofiani onkin yksinkertainen: less is enough. Ihon tehtävä ei ole näyttää heleältä. Ihon tehtävä on aistia, suojata sisäelimiä, säädellä lämpötilaa, poistaa hikeä ja tuottaa d-vitamiinia. Muun muassa. Käytän siis mahdollisimman mietoja ja hoitavia tuotteita, jotka eivät järkytä status quoa. Pesen kasvot illalla, jos olen meikannut, pyöräilyaamuina viheltelen menemään suihkun voimin.

Tähän filosofiaan luonnonkosmetiikka istuu mielestäni hyvin. Mitä lyhyempi sisällysluettelo purkissa on, sen parempi.

Sain Mádaran estenomilta filosofialleni synninpäästön, sillä ihonhoidossa ei kuulemma ole muita nyrkkisääntöjä kuin puhdistus-kasvovesi-kosteutus -rituaali. Kaikki on yksilöllistä.

Minun kosmetiikkapussistani löytyy puhdistusvaahtoa miedompi maitomainen putsari, joka kuitenkin poistaa helposti tavisripsarin (en ole toistaiseksi luonnonkosmetiikasta löytänyt yhtä hyvää). Pesun jälkeen pyyhkäisen kamomillaa sisältävällä pehmentävällä kasvovedellä loput puhdistusaineen jämät pois. Sain vasta pari vuotta sitten tietää, että kasvovedellä on ihan funktionaalinenkin rooli: se palauttaa ihon ph:n luontaiselle tasolle. Tällöin se kosteutuskin onnistuu paremmin.

Kesällä saatan jättää prosessin tähän. Talvella lisään kosteutta pihlajatuubista ja jos patterit hohkavat täysillä, käytän myös superkosteuttavaa kasvoöljyä, johon olen aivan rakastunut. Monipuolisesti hoitavat kasvipohjaiset öljyt voittavat mineraaliöljyt mennen tullen.

On toki hienoa, jos iho näyttää heleältä, mutta näillä aamuilla paras hehku tulee fillaroinnista (tai kuohuviinistä). Terve ja toimiva iho riittää.

Nyt on sinun vuorosi: kerro oma kasvojenhoitofilosofiasi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan superkosteuttava ja kaikille ihotyypeille sopiva Mádaran SOS*-kosteusvoide. Aikaa on perjantaihin klo 12:een!


EDIT 7.3.: Kiitos kaikille osallistujille! Arvonnan voitti KAISLA - ota yhteyttä mun gmailiin niin laitan purkin postiin!

9.1.2015

Pelastetaan asiakas

Kävin alennusmyynnissä lähikaupassani Stockalla. Muistin taas, miksi en yleensä jaksa tavarataloja vaan asioin pienemmissä liikkeissä tai verkkokaupassa - ostoskokemus on läkähdyttävä, sekä henkisesti että fyysisesti.


Tavaratalojenhan ei tarvitsisi olla ankeita. Koska Stockan pelastamiseksi on jo pistetty pystyyn kansaliike, kannan korteni kekoon. Tässä tällä kerralla koetut ongelmat.

1. Ei löydy.
Ellei selkeää missiota ole (vrt. punainen villakangastakki - työvaatteita) suurin osa kallista aikaa menee epämääräiseen penkomiseen ja lappuinformaation etsimiseen: onko tätä neuletta koossa 38? Mikä hemmetin koko on UK12? Missä merkissä on hyvä hinta-laatu -suhde? Pitääkö tämä neule pestä käsin? Löytyykö mistään mustia farkkuja, joissa olisi korkea vyötärö?

-> Varsinkin alennustuotteita voisi ryhmitellä tarkemmin koon mukaan, mutta tarvitsisin myös myyjää, vaikka en heti tajua tarvitsevani. Ongelmani ovat pistemäisiä.

2. Ei ole.
Yritin metsästää Skidille uikkareita. Yhtään koon 128 asua ei löytynyt. No, tähän vuodenaikaan on ymmärrettävää, että esillepanossa on keskitytty talvihaalareihin, mutta uimahalliin ja etelänlomalle tarvitsee uima-asun talvellakin. Ja myyntinäkökulmasta olisin kaivannut muutakin: uikkareiden vieressä olisi voinut olla uimatossut, -lasit, kellukkeet ja renkaat, myös aurinkosuojat.

-> Joku perusmalli sesonkituotteiden ulkopuoleltakin hyllyyn.

3. Sovaripaniikki I.
Tyyppi on jo hyvin pitkällä jos hän haluaa, viitsii ja ehtii sovittaa, mutta merkkien koot vaihtelevat ja ihmiset ovat paitsi harhaisia myös jumiutuneita. Alkkareissa on ikävä huomata, että se seuraava tuumakoko olisi sittenkin ollut parempi.

-> Ketään ei saisi päästää sovariin yksin - tässä vaiheessa viimeistään myyjän pitäisi tarjoutua jeesaamaan tai sitten sovarissa pitäisi olla joku hätänappi.

4. Sovaripaniikki II.
Jos haluat pahoittaa mielesi välittömästi, mene sovituskoppiin. Iho on läiskikäs, tukka huonosti ja peilistä näkyy vain valtava persus.

-> Antakaa jonkun ammatti-ihmisen tsekata, miltä siinä peilissä näyttää kirkkaassa spottivalossa puolipukeissa.

5. ÄIIIIITIIIIIII!
Joskus kauppaan on pakko mennä lasten kanssa, syystä tai toisesta. Vanhempainvapailla ei ollut vaihtoehtoja. Nykyään on lastenkin vaatteita sovitettava. Skidin jalkaan ei sovi mikään lesti ja Snadilta putoavat melkein kaikki housut jalasta, joten näitä on kokeiltava ennen ostamista. Ipanoille tarvitaan joku parkkipaikka. Ei mitään ihmeellistä, parikymmentä minuuttiakin on jo ihan luksusta.

-> Junarata, vanhoja akkareita, piirustuspaperia ja kynät. Pieni pillimehubaari ei myöskään tekisi pahaa.

6. Hiki.
Talvikaudella ostoksia tehdään selkä hiessä ja pää märkänä (Kesällä vastaavasti sormenpäät sinisenä). Jos erehdyt roudaamaan vaatepinkkaa käsivarrella, vähintään toinen hanska hukkuu.

-> Kassojen vieressä voisi olla naulakko, johon voisi takkinsa/pilkkihaalarinsa ripustaa.

7. Verenkiertohäiriö.
Miksi vain ruokaosastolla on korit? Sovitettavien vaatteiden kerääminen toiselle käsivarrelle (yleensä sille puolelle, jossa roikkuu jo käsilaukku ja ne mahdolliset ulkovaatteet) aiheuttaa skolioosin ja pahentaa kohdan 6 hikeä.

-> Eikö jotain lainakassisysteemiä voisi lanseerata? Kysykää vaikka Ikealta, kannattaako.

Parannuksia on aika helppo keksiä. Suurin osa kiteytyy kuitenkin yhteen asiaan. Asiakaspalveluun. Ilman asiakaspalvelua tavaratalo on verkkokauppa, mutta huonommilla aukioloajoilla.

Asiakaspalvelulla se homma hoidetaan kotiin. Myyjän tehtävä on myydä, ei rahastaa. Kassalle voi ottaa kenet tahansa, mutta myyminen on maailman vaikein ammatti.

Ei kivijalkaliikkeissä taikatemppuja tehdä, mutta siellä myyjä todennäköisesti tuntee tuotteet eikä päästä minua sovarista ulos ennen kuin olen tyytyväinen. Ja koska sama ihminen on hyvin usein myös sisäänostaja, hän pyytää parin viikon päästä uudelleen käymään kun varastoa on täydennetty.

Mitäs siis jos palattaisiin Stockan juurille? Että sinne ei mentäisi kuin Prismaan. Enkä nyt tarkoita että Prismassa on mikään huonosti vaan että on ihan eri kokemus rampata ostoslistan kanssa megamarketti läpi. Tarkoitan sitä lupausta, että Stockalla asuu ratkaisu. Ja sitten voikin ottaa kahvit ja leivokset.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...