Eläköön mum body!

Mum bodyn tunnistaa peittävistä kaavuista.

Vanhemmat - tai heidän vartalonsa - ovat olleet tällä viikolla uutisvirrassa, näennäisen positiivisessa valossa.

Ensinnäkin oli kuninkaalliset vauvauutiset. Pressikuvassa esiintyi 10 tuntia sitten synnyttänyt Catherine. Hän oli hämmästyttävän upean näköinen, meikattu ja kiharrettu, nilkat hoikat ja hymy huulilla. Oli keltainen leninki ja korkokengät.

Sitten isät saivat synninpäästön: muotiin on tullut ns. isävartalo, dad body. Miehen kropan ei tarvitse olla täydellisen trimmattu vaan pyöreälle, isälliselle vartalolle ollaan kuulemma suopeita.

Uutiset alleviivasivat hienosti toisiaan.

Perinteisesti synnyttänyt nainen on saanut olla standardien ulkopuolella, räjähtänyt ja väsynyt, mutta yhä useammin näkee uutisia, joissa perheenlisäysuutisen keskeinen sisältö onkin tuoreen äidin ulkonäköarvio.

Nihkeää. Leppoisa dad body -trendi tuskin ikinä laajenee koskemaan äitejä, vaikka nimenomaan äidin kuntoutuminen saattaa olla pitkä ja raskas projekti. Lisäksi osa maailman ihmisistä saa edelleen olla iloisia, jos jäävät kyseisestä toimituksesta henkiin. Vastaava pressitilaisuus olisi jäänyt minultakin tekemättä, ainakin esikoisen kanssa. Pyörryin synnytyksen jälkeen joka kerta kun yritin nousta seisomaan: verenpaineeni oli 100/50 ja hemoglobiini 95.

Ja vaikka miehiä kohtaan ollaankin näennäisen suvaitsevaisia, ei ole periaatteessa mitään hienoa siinä, että arvioiden ja luokittelujen ulkopuolelle ei jää enää mikään ihmisryhmä. Maailman menosta saavat osansa myös lapset.

Catherinea ei tietenkään voi edes rehellisesti kadehtia. Kuninkaallisen vauvan esittely on mediatapaus, josta ei voi kieltäytyä. Tulevalla kuningattarella on ollut ja on jatkossakin käytettävissään aivan erilaiset tukijoukot kuin normimutsilla - sen lisäksi, että hän on upea nainen, joka ei olisi näyttänyt hirveältä vaikka hänen päällään olisikin ollut marjapuuronpunainen sairaalakaapu ja hikiliiskaiset hiukset ponnarilla.

Nostetaan sunnuntaina malja mum bodylle - kaalinlehdille rintsikoissa, raidoille vyölaukussa, rypäleille pohkeissa ja maksisiteille pikkareissa. Iloitaan siitä, että meidän ei ole pakko hymyillä synnytyksen jälkeen kameroiden edessä, jos ei huvita.

Tarkkana lokakuussa

Skidi kysyi aamulla horoskooppimerkkiään. Hetken mietittyäni vastasin, että heinäkuussa syntynyt taitaa olla rapu. Kuten syntymäpäiväänsä viittä päivää aiemmin viettävä pikkusiskokin. Ja mun mutsi ja mummo. Ja itse asiassa myös isoveli, niin ja se toinenkin isoveli. Toinen broidi taitaa lipsahtaa kaksosten puolelle. Koti-insinööri totesi, että hänen molemmat siskonsa ovat heinäkuussa syntyneitä.

Rapulapsen kädessä on tulokaslaji liejutaskurapu.

Mikäs ihmeen rapusuku me oikein olemme? Voiko tämä olla sattumaa? Piti vähän googlata vuodenaikojen ja hedelmällisyyden korrelaatiota.

Mehiläisen mukaan ihmisillä ei ole löydetty vuodenaikavaihtelua, mutta teoriassa kesä saattaisi olla hedelmällisyyden kannalta otollista aikaa, koska melatoniinin eritys vähenee. Parenting.comissa taas tunnistetaan heinäkuun syntymäpiikki, mutta syytä siihen ei. Huffington postista taas löytyi artikkeli, jonka mukaan kiinalaisessa lääketieteessä olisi tunnistettu vuodenaikavaihteluita.

Mistä näistä nyt sitten tietää.

Rehellisyyden nimissä suurin syy siihen, että lapsia on yhden sijaan kaksi, on se, että en voinut kuvitellakaan tulevani helposti raskaaksi esikoisen jälkeen. Lähestyin neljäänollaa ja olin aivan varma, että munasolujeni parasta ennen oli joskus 90-luvulla, varsinkin kun esikoisen odottelussa oli mennyt puoli vuotta. Kaiken lisäksi stressimittarini oli syksyllä 2010 mutsin kuoleman jälkeen tapissa. Kuopus oli todella päättäväinen.

Hedelmällisyystiedot kannattaakin pitää ajan tasalla. Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan nainen tulee helpoimmin raskaaksi 30 - 34-vuotiaana. Myös hedelmällisyyden heikkenemistahti on yksilöllistä ja synnyttäneiden naisten hedelmällisyys ei laske samaa tahtia kuin synnyttämättömien.

Olipa perheemme rapulapsille tieteellis-geneettistä pohjaa tai ei, lokakuu on jatkossa merkattu kalenteriin varoituskolmiolla. En halua löytää itseään ponnistamasta yötähteä.

Kertokaapa, löytyykö teidän suvuistanne suosittuja syntymäpäiviä tai -kuukausia?

Raskausviikot explained

Ystävä odottaa esikoistaan! Hän pyysi minua kertomaan, mitä milläkin raskausviikolla tapahtuu. No, raskaus on yksilöllinen ja yllätyksiä täynnä, mutta tässä yksi johdatus aiheeseen. Täydentäkää vapaasti.

Rv 40+1: 29.6.11 klo 5:25 Tullinpuomin Shellin edessä ei hymyilyttänyt.

1-2 Nämä eivät tiettykään ole raskausviikkoja, mutta ilmeisesti oletetaan, että kuukautisten alkamisajankohta on se ainoa päivämäärä, jonka nainen edellisestä kuusta muistaa.

3. Riekut bileissä aamukuuteen. 

4. Menkat. Huhuu? 

5. Koopeet vaihtuvat nyt oikeisiin raskausviikkoihin. Kusitikussa ei välttämättä näy vielä mitään. Se tikku mittaa hormonia, jota joko on tai ei ole. Heikkokin viiva on positiivinen tulos. Nimimerkki "Nyt tiedän".

6. Nuppineulanpään kokoinen solurykelmä aiheuttaa kestokrapulan. On jatkuvasti pissahätä, vilu, väsy ja oksu kurkussa. Pidä siinä sitten jostain foolihapon saannista huoli. Ja nyt kaduttaa ne bileetkin.

7. Ai niin, tissien tilalla on pinkeät kurpitsat, jotka on niin kipeet, että ei voi edes portaita kävellä normaalisti. 

8. Katkaravulta löytyy viimeistään sydänäänet. Kumppanikin ehkä tajuaa, että nyt on tullut sohittua oikeaan osoitteeseen ja siellä ihan oikeasti asuu joku. 

10. Ylänappi alkaa kiristää, vaikka ei todellakaan pitäisi.

11. Näillä main on mystinen niskapoimu-ultra, josta saat tulokseksi tilaston. Katkarapu on kehittynyt isopäiseksi alieniksi. Samalla otetaan hepatiitti-, hiv- ja kuppatestit, koska olet varmaankin seksihurjastellut viimeisen kuukauden aikana ihan kympillä.

12. Pahoinvointi laantuu (tai sitten ei). Nyt voit kertoa duunissakin -- ellei ne ole arvanneet jo kauan sitten, kun huutoyrjöät joka päivä ja kyselet lounasruokalassa, onko parmesaani pastöroidusta maidosta. 

13. Tervetuloa "seesteiseen keskiraskauteen". Kun darra hellittää, on elämäsi mahdollisuus käydä jumpassa. Salin peileistä tajuat, että et näytä hehkuvalta äidiltä vaan ainoastaan lihavalta.

14. Teoriassa voit nyt tuntea sikiön liikkeet. Todennäköisesti tunnet vain ummetuksen.

15. Jos olet toista kertaa raskaana, jengi alkaa kysellä, joko se äikkäri pian alkaa.

16. Hyvästele viimeisetkin normaalit housusi. Vastalahjaksi saat närästyksen.

20. Alat varmistua siitä, että osa ilmavaivoilta vaikuttavista tuntemuksista on niitä liikkeitä. 

21. Näillä main on rakenneultra. Onko sillä kaikki elimet, sormet ja selkäranka? Ja onks toi pippeli vai napanuora?

22. Hemoglobiini alkaa olla jo alamaissa, joten nyt sitten taas väsyttää ja pyörryttää. Ota rautaa, jos maha kestää.

23. Alat ymmärtää, mihin tarvitaan tukisukkahousuja.

24. Kukaan ei sanonut, että kengätkin lakkaavat mahtumasta jalkoihin.

25. Jos tykkäät tilastoista, niin viikolla 25 syntynyt lapsi jää todennäköisesti jo henkiin. 

26. Enää ani harva pystyy feikkaamaan, että activialla tää turvotus lähtee.

27. ... ja sitten on se toinen ryhmä, jolla jää ensimmäiset raskausvaatteetkin pieniksi.

28. Kohtu alkaa painaa keuhkoja, joten alkaa epäilyttää, että vauva tulee suusta ulos. Hengästyttää.

29. Sikiö treenaa jo keuhkojaan, jotta se voi parkua sulle sydämensä kyllyydestä. Jos olo ei ole riittävän outo niin odotapa fiilistä, kun hanurissasi on hikka.

30. Tästä alkaa aikakausi, jolloin lattialla on pirusti tavaraa, koska a) kaikki tippuu käsistä ja b) sieltä ei enää poimita kuin tärkeimmät. 

31. Nyt kersa alkaa vääntää itseään pää alaspäin, joten maha muuttaa muotoaan kesken palaverin. Hyvä puoli: se ei enää monota virtsarakkoon.

32. Napaan sattuu. Itse asiassa ihan kaikkia ala- ja keskivartalon mestoja vihloo.

33. Ei kannata yskiä tai aivastaa julkisesti. Otat riskin, että kuset housuun tai pieraiset.

34. Voipi olla, että vähän turvottaa. Jos sattuu olemaan helle, tutustut termiin "norsujalka".

35. Nyt viimeistään alkaa huonosti nukkuminen, joka kuulemma "valmistaa äitiyteen". Joitain se saattaa ihan vaan väsyttää.

36. Viimeinen kuukausi siihen teoreettiseen h-hetkeen. Onneksi nyt alkaa äikkäri! Ei siihen hentoon työtuoliin enää uskaltaisikaan istua.

37. Loputkin äitiysvaatteet jäävät pieneksi. Mitäpä tuosta, kun et oikein kykene enää pukeutumaankaan.

38. Kaapit on siivottu ja sairaalakassi pakattu, mutta nyt harjoitussupistuksetkin ovat lakanneet.

39. Joka jumalan ihminen kyselee "jokos olet poksahtanut?". 

40. Tuntuu kuin kävellessäkin istuisi.

41. Kätilökin alkaa kysellä että "jokos olet poksahtanut?".

42. Olet kokenut oikeusmurhan ja oikeutettu elämään pelkällä jäätelöllä ja suklaalla loppuajan. Mutta yleensä siinä vaiheessa kun alkaa tosissaan vituttaa, myös synnytys alkaa.

Tsemppiä kaikille, joilla on laskenta päällä!

Fyssari on ystävä

Nyt muistutus kaikille vuoden sisään synnyttäneille. Jos selkä tai lonkat ovat kipeät edelleen / koko ajan, käykää fyssarilla. Vastaanotto maksaa useamman kympin, mutta se on hyvin sijoitettua rahaa.

Huomasin kesällä treenatessani, että yläselkä kipeytyy helposti ja lonkkaan alkaa pistää pitkäkestoinen rasitus. Ajattelin, että nämä nyt on näitä keski-ikäisen, lievästi ylipainoisen mamman elämään vääjäämättä kuuluvia vaivoja, mutta menin silti hierojalle, josko lihasten mankelointi vähän helpottaisi.

Onnekseni hieroja oli lomatuurausvuorossa ollut fysioterapeutti. Setä väänteli ruotoani ja rohkeni epäillä diagnoosiani. Lihaksistossa ei nimittäin ollut mitään vikaa, mutta koko toinen puoli kropastani toimi jotenkin oudosti.  Hän tiedusteli, olenko ollut jossain onnettomuudessa. Oikean jalan liikerata oli nimittäin ihan kiero. Kävi ilmi, että lonkkanivel oli osittain pois paikoiltaan.

Helvata. Onnettomuus oli ilmeisesti tapahtunut synnytyssalissa. Mitään muuta raskasta lonkkaan kohdistuvaa rasitusta emme keksineet. Napsahduksen jälkeen helpotti. Tosin, käsittelyä seurasi karmea viikko kun lihakset hakivat uutta balanssia.

Mutta että tiedoksi. Siinä ponnistustohinassa saattaa mennä vinksalleen yhtä sun toista.

Outoja vatsakipuja

Aina silloin tällöin näitä uutisia näkee. Tällä kertaa naissotilaan oudot vatsakivut ovatkin olleet synnytyksen alku.

Olen yrittänyt ymmärtää. Jos on pitkä nainen, maha ei välttämättä ole valtava. Tai jos on reippaasti ylipainoinen, vatsan kasvua ei huomaa. Kaikilla ei ole pahoinvointia, vilutusta, arat tissit ja jatkuva pissahätä. Harjoitussupistuksiakaan ei välttämättä ole. Ehkä joku voisi laittaa myös väsymyksen, valtavan nälän, närästyksen ja hengitysvaikeudet raskaan duunin piikkiin. Ehkä maanisen kaappien siivousvimmakin voisi kuitata viettämällä päivän jossain tarvikevarastolla.

Mutta kun en sittenkään ymmärrä. On muutama juttu, mistä olisin saanut paskahalvauksen, jos en nimenomaan olisi tiennyt olevani raskaana.

Menkat. Ymmärrän, että menkat voivat joskus jäädä välistä tai olla hyvin niukat ja että raskaanakin voi olla kummallisia vuotoja, mutta että yli puolen vuoden menkattomuus olisi jonkun mielestä normaalia hormonaalista vaihtelua? Varsinkin kun biologian tunnin missanneetkin tietävät ihan saippuasarjoja katsomalla, että menkkojen poisjäänti saattaa olla merkki raskaudesta.

Vauvan liikkeet. Voimistuvat liikkeet alkavat tuntua selvästi yleensä jo ennen raskauden puoliväliä. Tuntemukset vaihtelevat siitä perhosen siiven hipaisusta kipeisiin potkuihin suoraan virtsarakkoon ja vatsan epätodelliseen muljahteluun puolelta toiselle - eihän kukaan *voi* ohittaa niitä olankohautuksella! Tai sitä, että vatsanahan läpi yhtäkkiä törröttää joku kyynerpään tapainen. Jos joku tosissaan voi pitää niitä ilmavaivoina, en haluaisi olla hänen kanssaan samassa huoneessa hernekeittopäivänä.

Raskauden viimeinen kuukausi. Kaikki, jotka ovat olleet viimeisillään tietävät, mistä kuukausi numero 9 on tehty. Miten tämänkin uutisen sotilas on saanut maiharit jalkaan? Kääntänyt yöllä kylkeä? Kävellyt sataa metriä pitemmän matkan? Laittanut univormun napit kiinni? Pyyhkinyt takapuolensa?

En kässää.

No, onneksi ne synnystyssupistukset edes ovat sitä luokkaa, että jollekin asiasta yleensä vihjaa. Tosin se ei ehkä lohduta siinä vaiheessa, kun alkaa ponnistaa jossain tukikohdassa keskellä suola-aavikkoa kätilönä eversti. Onnea nyt kuitenkin.

Auts

Salamatkustajan blogissa on meneillään mahtava synnytyskeskustelu: oliko synnytyskipu elämäsi kovinta kipua? Koska rakas ystäväni on juurikin tällä hetkellä ponnistamassa esikoistaan ulos, en voi olla ajattelematta asiaa.

Kynsi katkesi kerran vähän liian
juuresta ja sekin sattui.

Ekassa synnytyksessä avautumisvaihe oli julmetun kivulias (käynnistetty synnytys kuulemma on) mutta epiduraali vei kaiken kivun pois, myös ponnistuvaiheesta. Tämä toinen keikka oli paljon iisimpi ja heti kun stimmunki alkoi olla liian huono, tilasin epiduraalin, joka tosin auttoi vain osittain. Ponnistusvaiheessa kivun sietämisen motivaatio on kuitenkin paljon parempi verrattuna esimerkiksi hampaan vihlontaan tai korvasärkyyn. "Tää loppuu ihan kohta.."

Koti-insinööri nimesi ykköskivukseen katkenneet nivelsiteet. Itsekin nivelsiteeni katkoneena voin todeta, että on synnyttäminen pahempaa. Mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna siihen helvetilliseen imetyskidutukseen (johon liitän myös jälkisupistukset ja rintatulehduksen), joka jatkui tokallakin kerralla kuukauden päivät (useita kertoja päivässä). Ja siitä ei kukaan varoittanut. Saatana.

Ällän ja ämmän välinen ero

Sain raskausvaatepostauksen yhteydessä noottia siitä, että pidän itseäni L-koossa läskinä kun maailmassa on XXXXXL koon ihmisiä. En tajunnutkaan, että tämä on näin arka aihe. En ole erityisen fanaattinen painontarkkailija (en käy koskaan vaa'alla ja kuvittelen aina itseni laihemmaksi kuin olen) tai laihuuden ihannoija, mutta raskauskiloista haluan yksiselitteisesti eroon. Tähän on sekä pinnallisia että vähemmän pinnallisia syitä.

Ensinnäkin minulla on vaatekaapillinen M-koon tekstiilejä, joihin olen upottanut omaisuuden. Kroppani on muuttunut raskauksien myötä jo ihan riittävästi ilman vyölaukkuakin. Jalka kasvoi ekassa raskaudessa numerolla: hyvästi kaikki koon 38 kengät. Myös lantio ja rinnanympärys mystisesti leveni: hyvästi kaikki alusvaatteet ja farkut. Ja nytkö sitten pitäisi hyvästellä loputkin vaatteet? No ei helvetissä.

Toiseksi painonhallinta on terveyskysymys. Karjalaiset juureni pitävät huolen siitä, että verisuoneni ovat puoliksi tukossa jo keski-ikäisenä. Sukurasitteena on diabetestä, verenpainetautia ja paskat nivelet. Bonuksena olen sokeriaddikti ja lihon pelkästä berliininmunkin ajattelemisesta. Jos nyt hyväksyn tämän koon, on riski, että hyväksyn seuraavankin. Ja sitä seuraavan. Mun on pakko tarkkailla painoani, jos haluan nähdä ipanoiden kirjoittavan ylioppilaiksi.

Kolmanneksi mä tarvitsen liikuntaa henkiseen hyvinvointiin, varsinkin lokakuusta maaliskuuhun kestävänä vuodenaikana nimeltä perse. Koska olen ruoan suhteen varustettu meduusan selkärangalla, minusta tulee läski, jos en pääse liikkumaan. Enkä voi liikkua, jos olen läski. As simple as that. En nimittäin halua hävitä tenniksessä Koti-Insinöörille yhtään enempää kuin on pakko.

Ymmärrän erittäin hyvin niitä, joille raskauskilot ovat jääneet. Onhan tässä kaikenlaista muutakin hommaa ja aikaiseksi saaminen on työn ja tuskan takana. Minä motivoin itseäni liikkumaan katsomalla yhtä bikinikuvaani vuodelta 2005. Kertokaapa miten te olette raskauskilonne räjäyttäneet - vai oletteko?

Mikä on toisin: kaikki

Snadin naamalle lätsähti leipäni päältä desi raejuusto-avokadosösseliä, kun yritin tehdä sataa asiaa yhtäaikaa. Tuli huono omatunto tällaisesta äkillisestä kiinteiden aloituksesta. Perheen toisen lapsen kohtalo on karu. Onko Snadi heittopussi, joka unohtuu harva se kerta markettiin? Esikoisen varjoon jäävä sidekick? Reppana, joka saa puhua lauseensa loppuun vasta ekalla luokalla?

Turha huoli. Oikeasti perheen kuopuksella on asiat vähintään yhtä hyvin ellei paremmin. Ai miten niin? Koska kaikki on toisin.

Minä olen paljon parempi äiti. En ole enää epävarma, en kersoista enkä itsestäni. Kapina on kukistettu ja koulutus hyvässä vauhdissa. Puhun sujuvaa äitiä välikausihaalareista, heittoasisasta ja sammaksesta. Saatan unohtaa neuvolakortin (ja unohdankin) mutta vaippaa ja vaihtovaatekertaa en. Snadi nukkuu uskomattoman hyvin. Osaksi varmaan siksi, että en töki tai hyssytä sitä hereille jokaisesta vinkaisusta. Tiedän, miten kiinnostavia ovat kärpäset ja miten pitkä aika voi sadan metrin matkaan mennä, varsinkin jos matkalla on jäätyneitä vesilätäköitä.

Koti-Insinööri on paljon parempi isä. Hiekkalaatikon isäjengin jäsenkirja on takataskussa. Vasen olkapää haisee jatkuvasti piimälle. Kaupassakäynti ja ruoanlaitto ovat yhtä rutiinisuoritus kuin puistopissat täysissä toppatamineissa. Snadin vaatteet ja vaipat ovat lähes poikkeuksetta päällä oikein päin - uimapukua lukuunottamatta.

On superhyvä sisko. Joka on tuijotusminuuteista päätellen Snadin ehdoton suosikkihenkilö. Motivoitunut ja oma-aloitteinen hoitaja ja viihdekeskus, joka korvaa dynaamisuudella sen minkä taidoissa häviää. Harjaa hiuksia (tiskiharjalla), pyyhkii pulautuksia (omaan hihaansa) ja laulaa (suoraan korvaan).

Tiivistetysti: Skidi syntyi Hoo Moilasille, Snadi lapsiperheeseen. Pahimmat kasvukivut ovat ohi. Olemme oppineet syömään, sairastamaan, harrastamaan, lomailemaan ja puhumaan lasten kanssa, myös muiden lasten. Ja mikäli broidia on uskominen, muutaman vuoden päästä meillä on taas enää yksi lapsi kun esikoisella on jo oma elämä.

Päätän kirjoitussarjan tähän.

Mikä on toisin: synnytys
Mikä on toisin osa 6: äitiyslomafiilarit
Mikä on toisin osa 5: keskittyminen
Mikä on toisin osa 4: neuvot
Mikä on toisin osa 3: äitiysvaatteet
Mikä on toisin osa 2: lastentarvikkeet
Mikä on toisin osa 1

Huuda pois

Raskausvaatteet tekee mieli polttaa roviolla, mutta laitoin ne sit kuitenkin myyntiin. On kuulkaa vaikea keksiä hyvää myyntipuhetta raskausvaatepaketille. Sama kuin yrittäisi kaupata kasaa pikkukiviä. Huutiskin kaatui kertaalleen kun latasin kuvia, joku rytkysuodatin sielläkin vissiin on.

Mikä on toisin: synnytys

Minulta on kysytty oliko tämä toinen synnytys helpompi kuin ensimmäinen. Olihan se. Sekä nopeampi että helpompi. Olin tietysti myös onnekas siinä suhteessa, että tällä kertaa synnytys eteni ns. "normaalisti" kun viime kerralla piti kärvistellä käynnistyksessä. Koko hommaan meni supistusten alkamisesta 8 h. On vaikea sanoa, miksi kaikki tuntui tällä kerralla menevän nappiin. Ainakin kaksi asiaa oli toisin.

1. Hyvä kätilö. 

Vaikka olin ihan tyytyväinen edelliseenkin keikkaan, vasta nyt tajusin, mitä olin jäänyt ekalla kerralla paitsi. Tällä kertaa synnytyksen hoitanut kätilö oli jämäkkä, mutta osasi kuunnella ja neuvoa oikealla hetkellä. Synnytys tapahtui myös hiljaisena päivänä, jolloin kätilöllä oli aikaa olla paikalla. Viimeksi osastolla oli kauhea hässäkkä, mikä johti siihen, että saimme olla vähän liikaa itseksemme. 

2. Omaan arvostelukykyyn luottaminen.

Olin itse aktiivinen ja osasin kommunikoida tuntemuksiani paremmin. Minulla oli tasan yksi toive: halusin välttää episiotomian hinnalla millä hyvänsä, sillä se oli ainoa arpi, joka oli kipeä vuoden päivät. Sain luotua hyvän keskusteluyhteyden kätilön kanssa ja kävimme läpi viime kerran kokemukset kuten synnytysasentojen mahdollisuudet ja kivunlievityksen optimoinnin. 

Sain supistuskipuihin apua ammeesta (vähän liikaakin, sillä ne loppuivat!) ja suihkusta. Pystyin liikkumalla säätelemään kipua. Epiduraalin ajoitus viiden sentin kohdalla oli täydellinen, sillä halusin tuntea supistukset taas ponnistaessa. Kanttiinissa aamiaisella olleelle Koti-insinöörille tuli jopa kiire paikalle, sillä ponnistusvaihe kestikin sitten vain kymmenen minuuttia, sillä kätilö ohjasi loistavasti. Tällä kertaa myös kokemuksestani oltiin kiinnostuneita. Annoinkin koko prosessille arvosanaksi ysin. 

Oikeastaan on vähän sääli, että tämä oli viimeinen kertani synnytyssalissa, sillä mm. TENS-laite* ja jakkara jäivät kokeilematta. Ei hätää. Pääsin onneksi tästä ajatuksesta nopeasti yli kylmällä rieslingillä.

* Siinä vaiheessa, kun olin saanut kodin remonttiasiat jollekin tolalle ja pääsin keskittymään itseeni, laitteen vuokra-aikoja oli tarjolla elokuulle.. Toisaalta en olisi sitä kotona tarvinnutkaan, kun lähtö oli niin nopea. Jos siis kiinnostaa, olkaa ajoissa.

Hetkinen

Nelihenkisestä perheestä päivää!

Asiat alkoivat edetä puoli tuntia sen jälkeen, kun sain lisättyä kommentin edellisen postauksen perään. Lähdin normaalisti iltatoimiin, mutta liian pitkä pissa herätti epäilykseni ja sitä myötä Koti-insinöörin. Supistukset alkoivat kahdelta, mummi hälytettiin paikalle kolmelta ja sairaalakassiin pakattiin kaikkea epäolennaista neljän maissa.

Auringonnousua virittelevässä aamuyössä näkyi autereinen meri ja kiireinen siili. Kuuden tunnin päästä maailmassa olisi pieni tyttö, jolla on kova nälkä. Ja Bjarne Kalliksen piirteet.

Lopputulemana koko perhe voi hyvin: isosisko käy ylikierroksilla, äiti alikierroksilla ja iskä yrittää vauvan kanssa pitää ruoka-ajoista kiinni.

Nyt yritän muistella, miten tällä fillarilla ajettiin. Palaan asiaan, jahka ajatus kulkee!

Odottavan aika on liian pitkä

Olen ollut hippasen äkeä viime aikoina ja saanut osakseni ymmärtäväistä nyökyttelyä. "Ne on ne hormonit." My ass. Lähdetään nyt vaikka siitä, että kello on tätä aloittaessani 4.33 ja olen ollut hereillä kahdesta asti. Ihanko oikeasti joku kuvittelee, että pesärakennusviettini kanssa tässä painin? Miten olisi adrenaliini?

Väitän nimittäin, että Dalai Lamakin repisi tunikansa viikolla 40 - puhumattakaan viikoista 41-43! Syitä on nimittäin pari muutakin kuin homonit.

1. Remontointi- / sisustuskilarit tulikin jo osittain käsiteltyä. Lisään tähän vielä sen verran, että olen normitilassa aika omatoiminen ja fyysisesti vahva ihminen enkä paljoa apua kysele muihin kuin sähkö- ja putkitöihin. Nyt olisi aikaa puuhastella himassa kaikenlaista, mutta olen muuttunut 37-vuotiaaksi taaperoksi, joka ei saa itsenäisesti fillarin kumeihin ilmaa. Tai haettua sohvan alle vierinyttä vissypullon korkkia. Ja nostettua vaatelaatikkoa ylähyllylle. Ruohonleikkuusta sain vartin kestäneen suonenvedon pohkeeseen.

2. Maha. Ketäpä ei harmittaisi jättimäinen möhis, joka rajoittaa kaikkea tekemistä, liikkumista, nukkumista, syömistä ja hengittämistä? Mitään sopivia vaatteita ei enää ole. Lisäksi uloketta kolhii huonekaluihin, kodinkoneisiin, oven kahvoihin ja -pieliin. Harva myöskään tajuaa, että vatsan venynyt iho on paikoin kosketusarka. (Yhtään mahan tökkijää ei ole tielleni onneksi osunut. Olisi varmaan tullut putkareissu.)


3. Laskettu aika on yksi harhaanjohtavimmista käsitteistä, mitä raskauteen liittyy. Kyseinen päivämäärä kertoo tasan sen, että lapsen syntymä tapahtuu suurimmaksi osaksi kuukauden mittaisena ajanjaksona 14 vuorokautta lasketun ajan molemmin puolin. Kyseessä onkin siis - tadaa - laskettu kuukausi. Tarkka päivämäärä on pelkkää viranomaisinfoa, jota ei pitäisi kertoa kellekään ulkopuoliselle. Synnyttäjällekin tiedon voisi tarjoilla vain jonkinlaisen allekirjoituksella vahvistettavan vakuutuksen myötä: "Ymmärrän, että kyseessä on vain summittainen arvio enkä aio ladata kyseiseen päivään mitään odotuksia".

4. Synnytyksen alkamisen ennustettavuus on nolla. Lääketiede ei ole tähän päivään meneessä pystynyt selvittämään, mitkä mekanismit synnytyksen käynnistävät tai eivät käynnistä tai käynnistävät mutta jättävät puolitiehen. Nimimerkki mukelo roikkuu puolivälissä reisiä ja säännöllisiä supistuksia on ollut jo kolme viikkoa - vain öisin. Siksipä onkin oikein motivoivaa vastata synnytyksen ajankohtaa koskeviin tiedusteluihin alkaen ihan taksikuskista. En vittu tiedä! Ja niille, joille asia yhtään kuuluu, kerron kyllä. Osaaottava hiljaisuus on muille ihan jees.

Näillä perusteilla katson, että odottajan on oman itsensä kannalta parasta näyttää sen verran myrskynmerkiltä, että kaikki kätilöä lukuunottamatta pysyvät käsivarren mitan päässä.

Hello?

Jotkut asiat vaan naurattavat, vaikka ei varsinaisesti osaa sanoa miksi.

Kuva täältä. Toisaalta pillahdin itkuun tänään, kun lapsi ilmoitti, että hänen järkensä asuu aivoissa, mutta muistinsa kyllä sydämessä, vaikka me kuinka yritimme väittää muuta. Kirottu oksitosiini.

Palaute

Hyvä sikiö,

Ihan ensiksi haluan kiittää Sinua miellyttävästä yhteisestä alkutaipaleesta! Mielestäni yhteiselomme on sujunut vähintäänkin mallikkaasti ja toiveenani onkin kehittää suhdettamme tältä hyvältä pohjalta. Katson tässä vaiheessa tarpeelliseksi antaa hiukan rakentavaa palautetta, jotta edellytykset hyvälle yhteistyölle säilyisivät.

1. Tiedän, että siellä kohdussa alkaa olla jo ahdasta. Voin vakuuttaa, että tunnen ahdinkosi. Uskallan väittää, että havaintokyvyiltäni sinua kehittyneempänä ihmisenä, tämä olotila harmittaa minua jopa enemmän kuin sinua. Todisteena väärinkäytöksistäsi minulla on raskausarpia, joita sisaresi kanssa ei tullut. Otathan siis jatkossa fysiikan lait huomioon, etenkin klo 23-08 välisenä aikana. Ps. Tiedoksesi myös tämä uusi tutkimus, jonka mukaan avio-onni riippuu naisen yöunista. Vink vink.
2. Oletan, että yllämainitusta syystä katsot aiheelliseksi leikkiä "syntymistä" joka yö. Tämä on paska idea. Toivoisin suoraviivaisempaa toimintaa eli joko a) tulet ulos tai b) pysyt siellä - mukisematta. Ehkäpä voisit harkita vielä pysymistä siellä, sillä hoitopöytäratkaisusi niin sanotusti kusi ja joudun nyt ravistamaan stetsonista suunnitelman B. Myös vaunut puuttuvat. Näistä molemmista otan action pointin itselleni.
3. Ymmärrän hyvin, että hengitysharjoitukset aiheuttavat hikkaa. Mikäli mahdollista, käännä hartiasi kohtauksen sattuessa joko meno tai tulosuuntaan, sillä hikkaavan hanurin oireyhtymä tuntuu näin aikuisesta naisesta suorastaan typerältä.
4. Mikäli aiot vielä pysyä siellä yli juhannuksen (mikä on myös paska idea), huomaa, että joudut tekemään sen salaatin voimalla. Eli jätskiä tai suklaata ei sitten enää tipu. Toivottavasti tämä motivoi sinua pitäytymään yhteisessä dediksessämme.  
5. Nimeksesi tulee Sanelma. Olisi hyvä, jos näyttäisit Sanelmalta, sillä muuten olemme isäsi kanssa taas lähtöruudussa. Riittää, että et näytä Yodalta. (Lisäksi haluaisin huomauttaa, että Sanelma on ihan hyvä vaihtoehto verrattuna esimerkiksi joidenkin jenkkivanhempien luovuudenosoituksiin.)

Toivottavasti et pahastu tästä kaikella ystävyydellä annetusta ohjauksesta, mutta ymmärrän toki jos vedät tästä pienestä palautteesta täysin ylimitoitetut kilarit. Niin minäkin tekisin.

Yhteistyöterveisin,
Pimeiden seinien omistaja aka Äiti

Äitiyspakkauksesta kehto

Etsiskelin tietoa sormipaneeleista (kiitokset tämän hullutuksen istuttamisesta päähäni Anille) ja törmäsin tällaiseen:

Koska äitiyspakkausta voi käyttää vastasyntyneen ensisänkynä, siihen voi ostaa tervalepästä tehdyt kehdonjalat. Suomen Tervaleppä Oy:n saitilla ei ole mitään tietoa hinnasta, mutta kannatettava tuunausidea! 

Ja koska en tälläkään kertaa ottanut äitiyspakkausta mutta toisaalta pinnasänkykään ei ole valmiina kuten viimeksi, täytynee yrittää löytää joku noihin jalkoihin sopivan banaanilaatikko..

Synnytys tulee, oletko valmis?

Mulla on ollut jo hetken aikaa sellainen fiilis kuin raskauden parilla vikalla viikolla viimeksi. Maha roikkuu reisissä (oodtan innolla millainen esiliina se synnytyksen jälkeen on) ja seistessäkin tuntuu siltä, että istuisi. Neuvolasta asia varmistui: mukelo on jo lähtökuopissa, vaikka muutama viikko pitäisi vielä pysyä letkun päässä.

Koska ensimmäisen ipanan syntymää piti vauhdittaa imukupilla, naistenklinikalta piti kysäistä, haluavatko he, että osallistun synnytystapasuunnitteluun. No, lääkäri oli tutkinut paperit ja tullut siihen tulokseen, että ei tarvitse, mutta jäin silti pohtimaan paria asiaa.

Ensinnäkin, jos tarkoitus on valaa uskoa uudelleensynnyttäjään, eikö ns. komplisoituneen synnytyksen syitä kannattaisi käydä läpi heti (tai viimeistään jälkitarkastuksessa) sellaisen jälkeen? (Käydäänkö niitä?) Sehän saattaa vaikuttaa haluihin saada se toinen lapsi. Toisaalta fatalistille koko homman miettiminen tuntuu vähän epäolennaiselta.

Toiseksi, yleensähän suunnittelusta syntyy jonkinlaista dokumentaatiota - mitä tästä olisi seurannut? Tarjous tulevan synnytyksen keinovalikoimasta? Todennäköisyyslaskelma synnytyksen onnistumisesta ilman apuvälineitä? SWOT-analyysi minusta synnyttäjänä? Vuokaavio tai vapaamuotoinen essee siitä, miten synnytyksen olisi pitänyt edetä ja missä meni vikaan?

Olen ymmärtänyt, että synnytysten arvioiminen ihan alkamishetkestä lähtien on hyvin vaikeaa. Iso maha ei välttämättä sisällä isoa lasta, leveä lantio ei tarkoita väljää väylää ja toinen kerta ei automaattisesti ole sen helpompi kuin ensimmäinenkään.

En pelkää synnytystä enkä halaja tyylipisteitä. Toki toivon, että kroppani hoitaa homman kotiin, mutta en luota siihen yhtään sen enempää kuin HYKSin kätilöönkään. Loppuviimeksi minulle on aivan yhdentekevää, millä tekniikalla ipana2 putkahtaa vetämään keuhkoihinsa naistenklinikan sisäilmaa. Ainoa toiveeni on, että säilymme molemmat treeneistä hengissä. Pitäisi varmaan olla kunnianhimoisempi.

Ps. Lue myös Saska Saarikosken pääkirjoitus vanhempainlomalle jäämisestä. Mun Uuden Mustan jäähyväispostaus onkin tämän blogin vakkarilukijoille tuttua kauraa.

Mikä on toisin osa 6: äitiyslomafiilarit

TJ 4. Siis neljä päivää äitiyslomaan. Mon dieu. Muistan hyvin elävästi sen lokakuisen raskaustestin aiheuttaman epäuskon ja kauhun välisen olotilan. Ja nyt ollaan kohta tuomentuoksuisessa alkukesässä ja yhdeksännellä kuulla.

Olen tavoilleni uskollisena kasannut ihan yhtä paljon himaprojekteja äitiysloman alkuun kuin viimeksikin. Paljon on myös muuttunut. Etenkin kun vertaa fiilareita toukokuuhun 2007.

Osaan pelätä asioita, joita en osaa pelätä. Oletan, että olen unohtanut paljon. Tiedän, että kondikseen ei päästä kuukaudessa, siihen voi mennä vuosi. On mahdollista, että tästä skidistä tulee kaikkien aikojen koliikkihirmu, joka ei nuku kaksivuotiaanakaan. Superallerginen. Sairasteleva. Jotkut päivät ovat pitkiä. Kesästä 2011 tuskin muistan mitään.

Laitan riman alas. En tälläkään kertaa aio käydä perhekerhoissa ja muskareissa. Imetyksestä ja kestovaipoista en ota paineita. Onnistuu, jos onnistuu. Tavoittena on tavoitteettomuus. Olen tälläkin kertaa keskinkertainen äiti.

Pidän itseni henkisesti virkeänä. En aio kokonaan jättää duuniani, en raaski enkä halua. Kyllästyin viimeksi äitiyslomalla kuoliaaksi, joten tällä kertaa olisi kiva pystyä edes kirjoittamaan. Muistaakseni aivotoiminnan alkaminen vain korreloi vahvasti imetyksen lopettamisen kanssa. Toivottavasti jako eläviin ja kuolleisiin ei olisi tällä kertaa yhtä dramaattinen.

Olen luottavainen. En usko, että enää samalla tavalla täysin petyn vauvamaailmaan - tiedän, mitä 24/7 room service on. Tiedän, että vaiheita tulee ja menee. Tiedän, että tarvitsen unta, apua ja oman elämän. Päikkäröinti alkaa jo sujua.

Ja sitten ihan yllättäen vauva on lakannut olemasta vauva. Siitä on tullut taapero, joka kävelee, puhuu, syö ja pissaa pottaan, persoona, jonka kiukut ja ilot opin tuntemaan. Samalla tavalla kun nyt ihmettelen, mihin madonreikään tämä raskausaika katosi, löydän itseni pohtimasta, missä välissä minä nämä aikuiset synnytin.

Hyvää yötä, my ass

Sekava postaus, koska olen aivan kukkarossa. Tämä aivan liian aikaisin täysin epäoikeudenmukaisiin mittoihin paisunut pahka (ja räkätauti, joka ei lähde pois) aiheuttaa sen, että nukun superpaskasti. Asentovalikoima on balttiasta, lonkkia kivistää, kädet puutuu, pohkeet kramppaa ja hikoiluttaa. Kyljen kääntäminen vie tyynyjen uudelleenasettelun takia abt. viisi minuuttia. Ja sen kyllä huomaa.

Noh, when in Rome.. Olen käyttänyt viikon vapaapäiväni remonttijärjestelyjen lisäksi siihen, että olen opetellut ottamaan tirsoja. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta en ole koskaan osannut nukkua päivällä. Vahingosta viisastuneena olen alkanut treenata nokostelua ja erilaisia paikkoja, myös valoisia, meluisia ja epämukavia. Minusta tuskin koskaan tulee kuolapäikkäröinnin ammattilaista, mutta edistystä on tapahtunut. Äitiyslomalla (TJ8) sitten intensiivikurssi.

Huomenna pääsen onneksi treenaamaan peruskuntoa, kun aamiainen valmistuu itsestään.

Ps. Tuo ovikyltti on bongattu Töölöstä kun en ollut vielä ryhävalaan mitoissa lyllertävä sotanorsu. Iskisin varmaan lasin sisään tällä hetkellä.

Olutvinkki

Vaikka Vappu 2011 kului mökillä lähinnä kuvan railakkaissa tunnelmissa (juu, palataan siihen ryhtiliikkeeseen taas Äitienpäivän jälkeen), tähän väliin juomavinkki kaikille paksuilijoille / muuten vaan raitistelijoille.

Postailin vuodenvaihteessa alkoholittomista juhlajuomista, mutta oluet jäivät käsittelemättä. Siispä tiedoksenne, että ihan paras alkoholiton olut on hollantilainen Bavaria (0%). Juon tätä tavaraa satavarmasti myös napanuoran katkaisun jälkeen, sillä se on erinomaisen tasapainoinen ruokajuoma. Olen siitä outo, että tykkään myös pilsneristä, joten vaihto tähän ei ole massiivinen muutos. Ongelmana on lähinnä se, että tätä tölkkiä ei tietenkään saa juuri omista lähikaupoistani, mutta Prismoista ja Citymarketeista kylläkin.

Muista alkoholitomista oluista mainitsemisen arvoisia ovat ihan kelvollinen Nikolai ja  Lidlin "testivoittaja" Finkbräu, jota juon toistamiseen vain kuolleen ruumiini yli.

Rasitus osa 2

Niissä sokeriarvoissa mitään vikaa ollut. Onpahan vain tullut painoa lisää ihan perkeleesti. Sen siitä saa kun iltaviinin korvaa turhalla mussutuksella ja räkä poskella -urheilun sohvapötkötyksellä.

Onneksi salaattilinja ei tunnu niin pahalta, kun terminen kevät on täällä.