Image       x Suomen Blogimedia

31.3.2015

Roskaretkellä

Teemme Snadin kanssa aina sunnuntaikävelyn. Yleensä menemme metsään mutta viime sunnuntaina suuntasimme kävelytielle tai oikeastaan ojaan, muovipussin kanssa.

Joltain oli pudonnut kultainen cocktailviuhka.

Minua ei nimittäin keväisin niinkään kiristele lumen alta paljastuva koirankakka - se on maatuvaa tavaraa, josta ei ole parin vuoden päästä jäljellä yhtään mitään  -  mutta ne roskat.

Muovipusseja, karkkipapereita, lätkämatsilippuja, kahvi- ja limsamukeja, kyniä, suunnistuslappuja, kokelma erilaisia elintarvikepakkauksia, hampurilaispapereita, rakettikeppejä, stendareita, kaksi tuttia ja yksi xylitolpastilliaski. Lisäksi viereisen jäähallin rakennustyömaalta oli myös lentänyt isoja styroxpaloja ja erilaisia pakkausmuoveja ympäristöön. Sellaista sata vuotta ympäristössä säilyvää kamaa.

Vaikutimme varmasti vähän kylähulluilta pusikkoja penkoessamme, mutta saimme vajaassa tunnissa kassin täyteen.

Jälkeenpäin pohdin, että miten tämä on ihmisille niin vaikeaa. Roskiksia on joka puolella. Osa roskista putoaa varmasti vahingossa, osa ei. Tarvitaanko valistusta materiaalien maatumisesta? Pitäisikö koulujen tai jäähallin järjestää lähiympäristön siivoustalkoita, jotta roskat huomaisi jatkossakin? Pitäisikö kehittää siivousrobotteja? Miksi ihmeessä suklaa pakataan kääreeseen, joka säilyy kymmenen kertaa pitempään kuin itse tuote?

Roskaamisestahan saisi sakottaa. Vinkki poliiseille: tervetuloa vaan kerryttämään pottia seuraavan konsertin tai lätkämatsin aikaan.

29.3.2015

Virvon varvon

Palmusunnuntai löi pöytään kaksi kriisiä.

Ensinnäkin päiväkodissa ei oltu tänä vuonna tehty virpomisvitsoja. Koska järkytys paljastui minulle liian myöhään ja askarteluvastaava oli yökylässä, jouduin itse hommiin.

Hätä kuitenkin keinot keksi: löysin Skidin askartelulaatikosta kangastilkkuja ja sitä karvaista rautalankaa. Niistä sai aikaan rusetteja. Sanoisin, että vitsoista tuli aika tyylikkäitä jopa.



Toiseksi, kukaan ei tullut meille virpomaan! Ei vaikka olin varautunut noin kolmella kilolla erilaisia sokeripitoisia tuotteita, joita nyt yritän olla syömättä itse. Edellisessä asunnossa virpojia riitti ruuhkaksi asti, mutta tässä uudessa kämpässä kukaan ei edes kävellyt ohi. Hemmetti! Tarvitaanko joku kännykkäsovellus, jossa voisi ilmaista, että tähän osoitteeseen saa tulla toivottamaan tuoreutta ja terveyttä tulevaksikin vuodeksi?

Tämä ehkä auttaisi myös siihen, että jokainen joka kerrassaan loukkaantuu trulliperinteen ja virpomisen sekoittamisesta voisi merkata itsensä kartalle.

Erikoisjoukot lähdössä liikkeelle.

Kertokaapa, miten te virpomiset hoidatte? Sovitteko etukäteen reitin tuttujen kanssa vai käyttekö hutkimassa myös tuntemattomia?

27.3.2015

Vanhempainvapaiden myytit murrettuna

Olin viime viikolla tasa-arvon päivän kunniaksi puhumassa työelämän tasa-arvosta Emma KarinJani Toivolan ja THL:n erikoistutkija Johanna Lammi-Taskulan kanssa. Kun samassa lauseessa on sanat työelämä ja tasa-arvo, puhutaan aina vanhemmuuden vastuunjaosta. Ja näin vaalien alla 6+6+6 -mallista.

Kuvassa pousaavat vasemmalta Johanna Lammi-Taskula, kansanedustajaehdokkaat Emma Kari ja Jani Toivola
sekä bloggaajanne ryppyisessä paidassa.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että vapaiden kiintiöimiseen liittyy paljon ennakkoluuloja ja myyttejä. Listasinkin muutaman suositun väitteen, joilla isän osallistumista vanhemmuuteen vastustetaan.

1. "Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän, joten heidän on pakko jäädä kotiin."


Tämä on sekä miesten että naisten suosituin argumentti, joka perustuu ilmeisesti väärinkäsitykseen. 6+6+6 -mallissa ansiosidonnainen eli palkkaan perustuva päiväraha jatkuu koko 18 kuukauden ajan eikä siis muuta perheen tuloja merkittävästi, toisin kuin kotihoidontuki. Konkurssi ei uhkaa.

Sukupuolten välisiä tuloeroja on toki olemassa (jos gender pay gap kiinnostaa tämä Forbesin analyysi oli aika hyvä), mutta pointti on siinä, miten mittavia ne ovat esim. isän puolen vuoden jaksolla? Väitän, että vain aniharva on oikeasti laskenut, mitä järjestely rahallisesti tarkoittaisi (laskuri löytyy täältä).

Verottajan uusimpien tietojen mukaan miehet ovat kyllä naisia suurituloisempia, mutta ero ei ole valtava: naisten osuus ansiotuloista oli 45% ja miesten 55% (luku on samansuuntainen muissakin tuloluokissa, vain osinkotuloissa naiset ovat täydellisiä altavastaajia).

Toki on tapauksia, joissa vanhempien välillä on valtavat tuloerot, mutta tahto ratkaisee niissäkin. Jos mies kuittaa vuodessa 100K€, hän voi valmistautua vapaaseensa säästämällä rahaa - samalla tavalla kuin naisen pitämiin vapaisiin varaudutaan etukäteen, esim asuntolainan lyhennysvapaalla.

(Lisäksi voi aina pohtia, miksi tämä sukupuolten välinen tuloero on olemassa. Suomen työmarkkinat ovat eurooppalaisessa vertailussa korostetun sukupuolittuneet ja perhe kampittaa naista uralla sekä rekrytoinnin, työsuhteen vakinaisuuden, palkkauksen että etenemisen kautta. Koska epätasa-arvo.)

2. "Naiset haluavat hoitaa lapsia, miehet eivät."


Joku voisi väittää, että nykytila heijastaa todellista valinnan vapautta - naisethan aivan selvästi haluavat hoitaa lapsia hinnalla millä hyvänsä, seurauksista välittämättä. Mutta kun tämä sama biologinen "fakta" ei päde muissa Pohjoismaissa, joissa isien vapaita on kiintiöity. Suomessa vanhempain- ja hoitovapaat pitävät käytännössä vain naiset, vaikka kulttuurimme ovatkin muuten hyvin samanlaisia. Miksi? Meillä valinnat tehdään agraariyhteiskunnan ja äitimyytin arvojen kautta.

Jos katsotaan julkista keskustelua, tunteet näyttäisivät kuohuvan enemmän siitä, että isät eivät osallistu lastenhoitoon kuin siitä, että osallistuvat. Voisiko syynä olla se, että kun ei tarvitse, ei opi?

Insipiraatioksi voi vaikka vilkaista tämän Johan Bävmanin kuvasarjan isistä vanhempainvapaalla. Kyllä ne haluavat ja osaavat. Ja jopa superhoivaviettisten naisten kannattaa olla järkeviä ja opetella jakamaan hoitovastuu isän kanssa ihan vakuutuksena sille, että lapset eivät joudu huostaan, jos äidille tapahtuu jotain.

3. "Miehen ura vaarantuu."


Tämä on todellinen ongelma: joidenkin miesten työnantajat todella uhkailevat työntekijöitään uran vaarantumisella. Ongelma kuitenkin poistuu vain sillä, että vanhat kaavat rikotaan laajalla rintamalla ja lainsäädännöllä. Työhön nimittäin palaa motivoitunut isä.

4. "Perheiden pitää saada itse valita."


Tässä ollaan koko idean suhteen väärillä jäljillä. Kiintiöissä ei ole mitään epäreilua, päinvastoin. Isälle kiintiöity osuus on toimivaksi todettu panostus miesten vanhemmuuteen, isyyteen ja tasa-arvoon, jolla on vaikutuksia paitsi lapsen ja isän suhteeseen myös parisuhteeseen ja naisten työllistymiseen. Jostain syystä vain Suomessa katsotaan, että se mikä isän ja lapsen suhteen eteen budjetoidaan, on jollain tapaa äidiltä pois.

Absurdeinta on se, että valinnanvapauden vaatimus koskee vain naisia. Tällä hetkellähän naisen valinta on myös miehen valinta.

Nekin, joiden mielestä lapsen pitää saada olla kotona mahdollisimman pitkään, voittaisivat kun äiti saisi olla kotona ansiosidonnaisella vuoden putkeen, eli kolme kuukautta pitempään kuin nykytilanteessa. Lasten ei siis tarvitsisi koskaan mennä alle yksivuotiaana päivähoitoon, vaikka vain vain äiti pitäisi vapaat. Ja äiti saa toki jatkaa lastenhoitoa kotihoidontuella tämän jälkeen.

Mutta fakta on, että ei ole mitään järkeä tukea pelkkää kotiäitiyttä näin kalliilla yhteiskunnallisella investoinnilla. Äitimyyttiä voi sitten kannatella ihan omalla ajalla.

5. "Ei ole työtä mihin palata."


Jos naisella ei ole työtä, vaikka hän sellaisen haluaisi, hän on työtön ja oikeutettu työttömyyskorvaukseen. Naisen työttömyys ei korjaudu kotiäidiksi jättäytymisellä, vaikka valinta onkin naiselle henkisesti helppo.




Ainoa, mistä tätä mallia voi arvostella on sen hinta. Ansiosidonnainen korvaus näin pitkäksi aikaa on iso investointi perheisiin ja tasa-arvoon. Onneksi siitä seuraa myös säästöjä, inhimillisestä hyvästä puhumattakaan.

Toki kaikille perusteluille voi viitata kintaalla, ja todeta jumalan haluavan naisten olevan kotona tai lasten menevän pilalle kaikkien muiden paitsi äidin hoidossa. Mutta näitä väitteitä ei sitten enää faktoilla kumotakaan.

Ps. Puolueista Kristilliset, Persut ja Keskusta eivät kannata vanhempainvapaiden tasa-arvoa. Äänestämällä vaikutat.

25.3.2015

Koululainen 1 - Äiti 0

Skidin ensimmäisestä kouluvuodesta on nyt takana kolme neljännestä. Olen valmis nostamaan paniikkinappulan pohjasta. Meillä asuu täysverinen koululainen, jolle ei kilahtele Wilma-merkintöjä enää viikoittain unohtuneista liikkakamoista ja tekemättä jääneistä kotitehtävistä.

Olisi sillä oma huonekin, jossa on kirjoituspöytä ja tuoli ja jopa lukemiseen tarkoitettu säkkituoli.
Mutta ei, eteisen lattia on hyvä.

Jopa se kammoamani koulumatka on sujunut yllättävän hyvin - ipana osaa ihme kyllä liikkua yksin suhteellisen turvallisesti - jopa silloin kun muut menevät punaisia päin, hän ei (ainakaan vielä) mene. En osannut arvata, että tunnollinen ja vastuullinen puoli korostuu näin paljon. Ilmeisesti myös keskittymiskyky on paljon parempi kuin arvelin.

Lisäksi koulu vaikuttaa moitteettomalta. Vaikka oppilaita on paljon, luokkakoot ovat pieniä, luokanopettaja on osoittautunut tolkun ihmiseksi, joka osaa ottaa huomioon eri tasoiset oppilaat, iltapäiväkerho on laadukas ja bonuksena koulussa toimii aktiivinen vanhempainyhdistys, joka järjestää säännöllisesti erilaista ohjelmaa. Vanhempia pidetään hyvin luupissa siitä, mitä teemoja koulussa milloinkin käsitellään.

Kun kuulin, että opettaja jää kesällä äitiyslomalle, kysyin Skidiltä, haluaisiko hän vielä hakea siihen toiseen kouluun, johon kaikki eskarikaverit menivät. Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä. Kuulemma ei ole väliksi, elleivät kaksi tyttökaveriakin hae sinne.

Koulun vaihto ei olisi enää paluu vanhaan vaan uusi muutos. Ja taas viesti siitä, että lasten sosiaaliset suhteet ja toiveet eivät merkitse mitään. Juurtuminen uuteen kouluun on jo tapahtunut, joten tällä setillä mennään.

Jos muutos päiväkotinappulasta koululaiseksi onkin sujunut hienosti, metamorfoosi koululaisen vanhemmaksi on vaatinut vähän enemmän voimia. 

Aamulla on oltava skarppina - kasiin vai ysiin? Onko tänään liikkaa? Sisä vai ulko? Luistinten sijainti on pidettävä passiivisessa muistissa ja lukupassin kuittaukset ajan tasalla. Ja jos pyydän soittamaan kouluunpääsyvahvistuksen koulun pihalta, olisi hyvä muistaa laittaa omaan puhelimeen äänet päälle. Muuten inboxiin tulee hyvin marailusävyinen viesti. Ja tärkein sääntö on se, että koulun pihalla ei enää pussata.

Seuraava koulupaniikki onkin näköpiirissä kolmen vuoden päästä, kun Snadi aloittaa reppuelämän. Ja siinäpä saakin sitten pohtia, että haetaanko tuohon niityn toiselle puolelle vai samaan kouluun siskon kanssa. Ja se uuvatti nyt ei ainakaan selviä ikinä ajoissa minnekään.

Tässähän onkin hyvää aikaa kehitellä ennakkoluuloja ja paniikkia, kun heti aloittaa!

24.3.2015

Muista nojata sillankaiteeseen

Viime viikolla meitä hemmoteltiin niin kevätpäiväntasauksella, revontulilla kuin auringonpimennykselläkin. Ystävä totesi, että on hauska huomata, miten luonnonilmiöt edelleen pysäyttävät ihmiset ja luovat jopa yhteisöllisyyttä.

Yksi jäävesi, kiitos

Sen takia rakastan kevättä: erilaiset suuremmat ja pienemmät luonnonilmiöt ovat jatkuvasti läsnä, ihmiset heräävät eloon luonnon mukana. Yhtä lailla kuin toisilleen tuntemattomat ihmiset pysähtyvät juttelemaan kadulla keskenään auringonpimennyksen valosta, kiireiset työmatkan taittajat pysähtyvät nojailemaan sillankaiteeseen ja ihastelemaan ensimmäisiä joutsenia. 

Ja onhan tämä ihan mieletöntä. Elämme tällä avaruudessa kiitävällä kivenmurikalla, joka sattuu sijaitsemaan vyöhykkeellä, jolla on juuri otolliset olosuhteet monipuoliselle elämälle.

Kaikki järjestyy. 

(Kokeilen tässä kevään mittaan paria uutta juttutyyliä. Haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en ehdi. Täytyy siis treenata ainakin lyhyt viiden minuutin formaatti, jossa keskityn sanomaan tasan yhden asian, ja sitten petrata kuvakerrontaa.)