Tietoa mainostajalle ›

23.2.2018

Mikä kuusivuotiasta vaivaa eli mitä ikäkausista pitää ymmärtää

Kaupallinen yhteistyö: Yle ja Suomen Blogimedia



Olen aina välillä täällä pohtinut, mikä hemmetti kuusivuotiasta oikein riepoo. Miksi se yhtäkkiä sanoo kaikkeen "ei" ennen kuin edes kuulee, mitä kysyn? Miksi joka asiasta on pakko ulvoa kuin pahainen taapero? Miten minimaalisen pienistä asioista oikein voi loukkaantua sydänjuuriaan myöten?

Kyseessähän on tietenkin vaihe. Ja näistä haluaisin tietää enemmän!

Käytinkin lomalla aikaani sivistyksen parissa. Ahmin aamukävelyillä luureista Ylen upouuden Kasvatusviisautta kiireisille -sarjan. Kymmenminuuttisissa podcasteissa toimittaja Anu Heikkinen sekä opettaja ja kasvatustietokirjailija Jarno Paalasmaa käyvät läpi kasvatukseen liittyviä (haastavia) kysymyksiä kuten pitääkö lasten kanssa leikkiä, millaista valtaa lapset saavat käyttää, tehoavatko rangaistukset ja pitääkö koenumeroista maksaa. Aiheita peilataan myös kasvatusklassikoihin kuten Jean-Jacques Rousseaun ja Maria Montessorin teoksiin.

Minuun kolahti erityisesti sarjan kuudes jakso, jossa käsiteltiin lapsen ikäkausia. Eli ajanjaksoja, joihin vanhemmilla saattaa liittyä syvää ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta.

Olisin voinut kuunnella tästä aiheesta helposti tunnin verran lisää asiaa. Miten täysin järjetöntä uhmakohtausta pitää käsitellä? Miksi kuusivuotias löytää itsestään kuolevan joutsenen? Entä oletteko kuulleet yhdeksänvuotistaitteesta? Ja mitä murrosikäisen aivoissa oikein tapahtuu?

Muistaakseni professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kritisoinut, että vanhempien ymmärrys lasten ikäkausista on 30 vuodessa huonontunut. Tunnustan avoimesti oman osaamattomuuteni, mutta en ole ihan varma, ovatko nykyvanhemmat järjestään huonompia kuin esimerkiksi 40-luvulla syntyneet. Eivät minun vanhempani ainakaan millään tavalla osoittaneet niitä ymmärtävänsä tai puhuneet mistään (muustakaan) kehitykseen liittyvästä. Tekivät lähinnä töitä.

Tällainen ymmärrys olisi tietenkin tarpeellista. Jos ymmärtää millaisesta kontekstista lapsi maailmaa katsoo, on mahdollista päästä oman boksinsa ulkopuolelle ja yrittää muuttaa omaa käytöstään. Mutta missä tätä tietoutta jaetaan?



Vanhemmaksi saa ryhtyä kuka tahansa eikä kasvatusviisaus laskeutunut päähäni imettäessä. Olen lukenut pari moderniksi luokiteltua kasvatusopusta, mutta anti on jäänyt ohueksi, erityisesti ikäkausien näkökulmasta. Sain neuvolasta valtavan määrän ruokintaesitteitä mutta en yhtään neuvoa siihen, miten tulen toimeen teinin kanssa. Päädyn googlella aina Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivulle - onko tietoa muuallakin?

Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmissa ne vaiheet ensimmäisen kerran konkretisoituivat ja yhteisissä keskustelutuokioissa olen saanut kasvattamiseen uusia näkökulmia.

Joitain taitoja opetellaan koko elämä.
Joskus tulee takapakkia.
Ja kasvattaminen on kasvamisprosessi. Olet itsekin uudessa vaiheessa vanhempana. Siinäpä onkin metatason ongelmanratkaisua, kun yrität ymmärtää lapsen lisäksi itseäsi.

Olen yrittänyt pitää yhtä ohjetta mielessä: vaiheet kuuluvat asiaan. Lapsen ei pitäisi tuntea itseään huonoksi vain siksi, ettei hän vielä osaa kontrolloida impulssejaan tai toimia ryhmässä.

Ja tässä vaiheessa suurimmat mokat on tietenkin jo tehty. Molempia ipanoita kasvattaa jo vanhempien lisäksi kokonainen kylällinen ihmisiä, isovanhemmat, naapurit, valmentajat ja opettajat. Tässä vaiheessa on aika hyvä tilanne, jos ja kun lapsi uskaltaa kotona vuodattaa mutsille koko sydämensä.

Mistä kasvatusaiheista te haluaisitte kuulla lisää? Katsotaan saadaanko teidän toiveenne toteutettua!

22.2.2018

Joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin


Lentokentällä oli näkyvissä myrtyneitä ilmeitä. Skidi murjotti, koska pakotin laittamaan pitkät housut  (lämpötilaero toiseen päähän oli yli 40 astetta) ja Snadi tuhersi, että loma loppuu. No niinhän ne tuppaavat tekemään, mutta joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin.

Olin varma, että tulee neliraajahalvaus mutta ei.

Haluan tällaisen mehustationin kotiini!

Allaslukeminen onnistui yli odotusten kiitos tuon ylläkuvatun trampoliinin.




PLUSSAT

  • Lennot sujuivat ilman katastrofeja, vaikka tabletti meni rikki edellisenä iltana ja viihdykkeeksi piti haalia "vain" puuhakortteja, kirjoja ja pelejä. Jopa perheemme ruokailuklassikko (tarjotin syliin) jäi tällä kertaa kokematta. 
  • Matkakonsepti, jossa lähdetään reissuun samanikäisiä lapsia sisältävän tuttavaperheen kanssa, lisää aikuisten vapaa-ajan määrää merkittävästi. Kyseessä ei tarvitse edes olla BFF, sillä ympäristö pitää huolen virikkeistä. 
  • Muutuin taas jumppakärpäseksi. Jos loma olisi kestänyt kuukauden, olisin voinut aloittaa fitness-blogin (tai rosé-viiniblogin)! Uudessa hotellissa oli hyvä kuntosali, erilaisia pelikenttiä ja hotellialueella järjestettiin päivittäin useita aktiviteetteja, tikanheitosta ja padelista joogaan, vesijumppaan ja body workoutiin. Lisäksi kävin rinteillä aamukävelyllä ja uin vähintään kilsan päivässä. 
  • Uimataitoiset lapset + lämmitetty vesi + allastrampoliini  = kaksi romaania viikossa. Ja yksi alkava korvatulehdus jatkuvasta plutaamisesta. 
  • Rakkauteni hotelliaamiaisia kohtaan nousi uusiin sfääreihin täydellisen makeankirpeän, tuorepuristetun appelsiinimehun myötä.
  • Hotellin hiljainen allasalue ei ollut lapsilta kielletty (!), joten Skidikin kävi uimassa siellä muutaman altaanmitan päivässä. Peukku tällaiselle ajattelulle, jossa keskitytään ikärajojen sijaan järjen käyttöön!



Varpaat ja palmut sävy sävyyn!

MIINUKSET (no eivät nämä nyt edes ole mitään miinuksia mutta kun juttutyyppi vaatii)

  • Tarvitsen seuraavalle reissulle hyvät korvatulpat. En osaa nukkua samassa huoneessa lasten kanssa edelleenkään (10 vuoden takainen perhepetikokeilumme oli kahden päivän mittainen). Kahistelua, tuhinaa, unissapälpätystä, ähkimistä, nenävinkua, seinään kolahtavia kyynärpäitä. Argh.
  • Moitimme myös sisustusarkkitehdin mielenhäiriötä wc-tilojen suunnittelussa. Lasiseinäisen vessan äänieristys oli vitsi, koppihan oli lähinnä megafoni. Toki pierut naurattavat aina.
  • Lasten ruokailu menee lomalla suht yksipuoliseksi (oli pakko asettaa päivittäinen rane ja nugettikiintiö), mutta eipähän tarvinnut tapella yhtään. Suostuivat sentään maistamaan manchegoa ja gazpachoa. Ehkä ensi vuonna jo äyriäisiä.
Paluumatkalla olimme kaikki yksimielisiä siitä, että tämä oli paras loma ikinä. Uusi hotelli osoittautui erinomaiseksi valinnaksi ja aurinko lämmitti koko viikon, taas

Kunnia kuuluu myös kersoille. Ne ovat oppineet matkustamaan, eivät potki edessä istuvan penkkiä, tilaavat ravintolassa itse lisää ketsuppia ja jonottavat kiltisti vessaan. Marinaa tuli lähinnä siitä, että siniset kalikat pakotettiin välillä altaasta pyyhkeen sisään lämmittelemään.

Kun lähdimme viimeisenä iltana kilttien setien ravintolasta, he huusivat perään, että hasta el año que viene. Niin nähdäänkin!



Ps. Alan olla Playa de Mogánin ravintolaskenen asiantuntija, joten teen vielä erikseen postauksen niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...