Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

18.7.2018

Kirsikka on salaliiton uhri


Kun pari vuotta sitten teimme piharemontin, hoitovastuulleni tuli matalana kasvava riippaomenapuu, pensasmustikkaa ja mustaa viinimarjaa. Ahomansikkaa kasvoi jo valmiiksi ja maanpeittokasvina se sai jatkaa. Viime metreillä puutarhuri huomautti, että pihan perällä olisi vielä tilaa yhdelle puulle. En ole suuri hedelmäfani, joten päätös oli helppo.

Valitsin hapankirsikan, jonka kanssa ystävystyminen vei pitkään. Sittemmin olen kunnostautunut myös kirsikkaliköörin teossa.

Kirsikka on nimittäin jonkun globaalin salaliiton uhri. Ihminen, joka duunasi ensimmäisen kirsikkamakuesanssin, ei ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissa, sen verran pieleen aromisekoitus meni. Dr Pepper, sokeriliemessä uitetut pinkit cocktail-kirsikat ja muut "kirsikan" makuiset tunkkaiset ja karvaat makeishirvitykset eivät nimittäin maistu pätkääkään oikealle kirsikalle, jättivät vain lähinnä kroonisen kirsikkakammon.

Pääsin sinuiksi kirsikan kanssa vasta kolmekymppisenä, se tapahtui Schwarzwaldin kakun kautta. Kakussa oli paksu, hapan kermavaahto, välissä omatekoista kirsikkahilloa ja kirsikkalikööriä ja päällä tummia kirsikoita koristeena. Otin kolme kertaa lisää.

Oikeassa hapankirsikassa on hienostunut aromi ja miellyttävä kirpeys, jota esim. punaisessa viinimarjassa on hieman liikaa. Se pääsi saman tien TOP3 listalleni, jossa kärkisijaa pitävät mustikka ja vadelma.

Lisäksi kirsikalla on läjäpäin terveysvaikutuksia! Kun kuulin, että kirsikka voi parantaa unenlaatua ja joissain tutkimuksissa se on pienentänyt kolesteroliarvojen lisäksi jenkkakahvojakin, pomppasin välittömästi koneelta hakemaan puusta iltapalan. Paria kourallista enempää siitä ei tänä vuonna tullutkaan, mutta onneksi on tori.

Syökää marjoja ihmiset. Nyt ne ovat parhaimmillaan!


16.7.2018

Reissussa saa rähjääntyä kaikki paitsi hermot


Tämä lokki tuli tähän joikaamaan joka juuttaan aamu kuudelta. Toisaalta hyvä ettei neljältä.

Kun istuimme eilen hotellin aulassa katsomassa jalkapallofinaalia, toivoimme kaikki hiljaa, että Ranska voittaisi, vaikka sympatiat olivatkin pienemmän puolella. Tämä siksi, että vaihtoehtoisessa skenaariossa olisimme takuuvarmasti missanneet paluulennon, koska voitto olisi käytännössä tarkoittanut kansallista vapaapäivää. Olisimme saaneet kävellä laukkuinemme lentokentälle. Tänään taksikuski nauroi ja vahvisti spekulaatiomme todeksi. Tällä kertaa kävi meidän kannaltamme hyvin.

Siinä taksissa mietin, että se klishee matkailun avartamisesta on ihan tosi, monella tavalla. Kotoa poistuminen koko perheen reissulle on nykyään parasta mitä tiedän. Isojen lasten kanssa elämä on helppoa turistinakin. Jotain jää aina mukaan vaikka kyseessä olisi telttaretki viereiseen kaupunkiin. 

Onnea on hyvä pooli.

Kodin ulkopuolella nimittäin tarjoutuu tilaisuuksia henkiseen kasvuun muutenkin kuin pohtimalla voiko perillä juoda hanavettä, sillä reissaamiseen kuuluvat olennaisena osana haasteet ja vastoinkäymiset. Oli kyseessä sitten oma moka tai paska tuuri, väärinkäsityksiltä, kielimuurilta ja sekaannuksilta ei voi välttyä. Tai ainakaan meidän perhe ei voi. Vaikka kuinka suunnittelee siirtymiä, pakkauslistoja, hotellivalintoja, välineitä ja aikatauluja, aina joku kusee. 

Pitää opetella arvaamaan ravintolassa voittava annos (erityisesti jos on kasvissyöjä tai allergikko), täytyy yrittää nukkua, vaikka jossain piippaa ja kysyä tietä, erityisesti jos perheen äiti on sitä mieltä ettemme ole lainkaan eksyksissä. On herättävä järkyttävään kellonaikaan ja pääteltävä merkitseekö juna-aikataulussa oleva tähti jotain vai ei. Ja jos ei ole itse myöhässä niin lautta on. Ja sitten sen asian kanssa pitää vain elää. Vaihtoehtoja on kaksi: jäädä tuleen makaamaan tai kehittää äkkiä suunnitelma B.

Aamun jännin hetki: millainen keli on? 
Reissussa on yksi ohjenuora, mitä pidän erityisen tärkeänä: kaikki muu saa mennä päreiksi paitsi aikuisten hermot. Loman tekee tunnelma. On lähdettävä siitä, että kaikki ei aina mene niin kuin toivoimme. Sitten otetaan välijätskit ja mietitään, että mitäs hittoa nyt tehdään. Kersat ovat jo oppineet kiperässä tilanteessa kysymään, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua. Vastaus paljastaa yleensä, että loppuviimeksi kyse on hyvin pienestä murheesta, jos otetaan huomioon, että lennämme kivenmurikalla avaruudessa.   

Riittävän monen yhteisen matkan jälkeen alkaa tietenkin olla suhteellisen hyvä myös ennakoinnissa. Riskinhallinta kasvaa kokemuksen myötä. Kun perheen kanssa on sekoillut 10 vuotta, tietää jo kuka kärähtää aina, kenen hattua ongitaan merestä ja kuka aina pakkaa mukaan väärän määrän pikkareita mutta viidet sukat, joista ei tarvitse yksiäkään. 

Vastaus on minä. Mutta minullapa on aina käsilaukussa ensiapua, jos joku vetää pannut mukulakivillä tai kehittää nälkäkiukun!

Nyt ankaraa pyykkäystä, koska kohta mennään taas! Jännä nähdä, millaista on junaliikenne Virossa ja miten saan haltuun aikatauluvastaavan roolin. Geronimo.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...