Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

24.9.2018

The Work on dokkari, jota ei melkein voi katsoa

En olisi koskaan katsonut tätä leffaa, ellen olisi saanut väkevää suositusta. Onneksi sain ja katsoin, olihan nimittäin mieleenpainuva kokemus.



The Work -dokkarin (Areenassa vielä pari kuukautta) ytimessä on miesten kyvyttömyys ilmaista tunteitaan. Dokkarissa seurataan Folsomin vankilan ryhmäterapiasessiota, mutta tapahtumaan osallistuu sekä vankeja että vapaita miehiä, ja tuloksena on tunnemyrsky. Tatuoidut jengiläiset ja muuten vain ahdistuneet toimistotyöntekijät löytävät itsensä samasta lähtöruudusta, jossa on pettämistä, hylkäämistä, riittämättömyyttä ja väkivaltaa. Liian nuorena, liikaa tai liian vähän.

En ole ihan varma, olenko koskaan nähnyt mitään näin yhtä aikaa liikuttavaa, hämmentävää ja raastavaa. Hyväosaisena naisena tätä katsoo väkisinkin ulkoapäin. Minulla ei ole eväitä käsittää millainen ihminen tekee ryöstömurhan tai kidnappauksen. Yhtä lailla en voi käsittää, että on ihmisiä, jotka eivät enää osaa itkeä tai saavat mielipuolisen väkivaltaisen reaktion pikkuasiasta.

Aina voi ajatella että jep, tällaista on jenkkiläisen elinkautisvangin elämä, mutta kun pelkojen äärelle vihdoin päästään, alkaa paljastua tuttu tarina isän kaipuusta. Ja noita päänsisäisiä vankiloita on kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Poikien maailma näyttäytyy nykyään jopa ahtaampana kuin tyttöjen.

Dokkarin lopussa on kuitenkin toiveikas olo. Siitä tiiviimmästä, pään sisällä olevasta vankilastakin pääsee pois.

Katsokaa, mutta älkää töissä tai työmatkalla. Yöllä kotona on paras.

22.9.2018

Olisiko teillä hetki aikaa keskustella vakaumuksesta ja hillotolpasta?



Eduskunnassa on ollut pientä kalabaliikkia naisten oikeuksista. Tai siis vakaumuksesta. Tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin vallasta.

Hommahan meni niin, että ensin sytyteltiin kynttilöitä ja plokauteltiin, sitten kun jengi hermostui, painostettiin ryhmäkuriin ja lopuksi Juha ja Petteri uhriutuvat vaarinsa kasseja myöten, koska pikkuasiasta tuli nyt tällainen juttu.

Juhalla ja Petterillä oli täysi vapaus olla maalaamatta itseään sinne 1800-luvulta löyhkäävään nurkkaan. He valitsivat toisin, siis ihan tietoisesti ja itselleen perustellen tekivät päätöksen, jatkaa yhteiseloa Timpan kanssa, koska tykkäilevät kaikki omasta hillotolpastaan kovasti. Timppa taitaa sytytellä kynttilöitä seuraavaksi oman itsensä kunniaksi ja Juhaa harmittaa, ettei itse keksinyt yhtä nerokasta tapaa saada kristillisten ääniä.

Myönnän avoimesti, että Juha on oikeassa: tämä on tunteita herättävä aihe ja olen todellakin vähän triggeröitynyt maan tavasta. Mutta on tässä hyviäkin puolia.

1) Ne, jotka kuvittelivat, että patriarkaatti on joku telaketjufeministien keksimä satuhahmo, saattavat ajatella toisin.

2) Jos tästä ei olisi tullut kohu, voisimme ihan hyvin kaikki vaihtaa Handmaid's Talen kaavut päälle.

Liioittelua? Ei ole, koska toleranssini on nolla. Miksi? Katsokaapa tämä dokkari niin saatatte yllättyä, missä kohtaa stoppi pitää laittaa. Ei tämä Soinin tempaus ole mikään viaton yksittäistapaus. Naisten oikeus päättää omasta kropastaan on joutunut hyökkäyksen kohteeksi varsinkin maissa, joissa konservatiivipuolueet tai populistiset puolueet ovat päässeet hallitusvaltaan. Ensin kokeillaan vähän kepillä jäätä ja katsotaan mitä seuraa. Jos ei mitään niin kaasua vaan. Tarvitseeko nyt sen takia eroa saada, että mies vähän hakkaa?


Mutta asiaan.

Minua on aina häirinnyt se, että naisten oikeudet koetaan vain ja ainoastaan naisia koskevaksi asiaksi tai "vakaumukseksi". Mediassa nostetaan esiin naiskansanedustajia, jotka protestoivat jättämällä äänestämättä, mutta siellä oli valtava määrä miehiä, jotka ihan aktiivisesti painoivat jaata. Miksi? Koska on tärkeämpää viedä soteuudistus maaliin kuin heittää pihalle epäpätevä ja/tai huomiohuoraava ministeri. Naisten oikeuksia privana vastustava ulkoministeri ei tietenkään edistä naisten oikeuksia virassaan, hänhän joutuisi toimimaan vakaumustaan vastaan. Timpan pitäisi erota itse, koska vakaumus selvästi estää Suomen virallisen linjan noudattamisen – ellei kyse sitten ollut julkisuustempusta, kuten Persut väittävät.

Timppakin toki tietää oikein hyvin, ettei abortti ei ole mikään saatanan jalkahoito, josta tulee hyvä fiilis ja kivoja instakuvia, vaan laittomasti tehtynä hengenvaarallinen operaatio. Silti niitä tehdään. Hän ei pauhaa naisten seksuaaliterveydestä ja turvallisuudesta, tyttöjen koulutuksesta, ilmaisesta ehkäisystä eikä perhesuunnittelusta. Eikä hän varsinkaan puhu miesten velvollisuuksista.

Tässä terävässä jutussa pro life -misogynia on avattu harvinaisen ymmärrettävästi.

"My point is that it’s nonsense to focus on women if you’re trying to get rid of abortions. Abortion is the “cure” for an unwanted pregnancy. If you want to stop abortions, you need to prevent the “disease" - meaning, unwanted pregnancies. And the only way to do that, is by focusing on men."

Kirjoittaja toteaa, että ei-toivotut raskaudet ovat miesten aiheuttamia, ja niistä voisi vaikka lätkäistä miehelle kymppitonnin sakon elämän pyhyyteen vedoten. Oijoi. Onneksi on tämä vakaumus, niin ei tarvitse sen kummemmin ristiriitaisia valintojaan perustella.

On tietenkin vaikea nähdä, keitä naisten oikeuksien polkeminen hyödyttää ja miksi. Miksi alistaminen on niin tavoiteltua ja miksi tämä liikehdintä nostaa päätään juuri nyt? Tätähän voisi vaikka siellä valtion kustantamalla uskontotunnilla pohtia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...