Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

29.8.2014

Miksi rakastan pyöräilyä

Kaatosadeselfie.
Lueskelin tänään Nytin fillarointiartikkelia, jossa esiteltiin kolme pyöräilyyn hurahtanutta henkilöä.

Tyypit vaikuttivat jutun perusteella enemmän adrenaliininarkkareilta (mikä sinänsä on ihan ookoo jos tykkää) kuin fillarifaneilta.

Haluankin tuoda esiin vielä neljännen tavan hurahtaa.

Katson nimittäin olevani hurahtanut pyöräilyyn, vaikka en ole ollut pyöräilyonnettomuuden takia sairaalassa, jätä miestäni harrastuksen takia tai polje velodromia ympäri fiksillä.

Minulla ei ole viittätoista viimeisintä huutoa olevaa maantiekiituria vaan ihan tavallinen monelle alustalle sopiva rumahko hybridi, joka sekin on viisi vuotta vanha. Pyöräilen päivittäin Tapiolasta päiväkodin kautta Pasilaan ja takaisin, n. 20 km.

Perustelen hurahdukseni seuraavasti.

Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa viitannut kintaalla säille. Olen valinnut pyörän vaikka taivaalta olisi satanut Guggenheimeja. Viimeksi eilen suhasin kotiin täydessä kaatosateessa. Vettä tuli niin paljon, että silmiä ei voinut pitää auki. Kengistä purskahteli vettä joka polkaisulla, vaatteet liimaantuivat ihoon. Ja tiedättekö: minua vain nauratti, ripsarit poskilla.

Kiskon fillarointitrikoot jalkaan vaikka takana olisi erittäin huonosti nukuttu yö. Viime viikonloppujuhlinnan jälkeen väsytti aivan sairaasti ja olo oli muutenkin hutera (kuten yli 4 alkoholiannosta nauttineella keski-ikäisellä voi olla), mutta tiesin, että bussissa nököttäminen saisi minut vain entistä väsyneemmäksi. Olin siis järkevä ja varmistin työkuntoni fillaroimalla.

Euforian tunteitakin löytyy. Kun ensimmäisenä lämpimänä kevätaamuna käänsin etupyörän päiväkodin pihasta kohti itää, sain itseni kiinni ajatuksesta, että ihanaa, matkaa on jäljellä vielä 10 kilometriä. Jalat olivat täynnä voimaa ja juuri huollettu fillari rullasi äänettömästi asvaltilla.

Satulassa ehtii välillä pysähtyä ja napata kuvan lähestyvästä ukkosrintamasta.
Ja sitten saakin polkea ihan hiki hatussa himaan.

Okei, ehkä olen hurahtanut vain säännöllisen liikunnan aiheuttamaan hyvään kuntoon, nopean matkanteon ja hyötyliikunnan myötä ajankäytön optimointiin, bussilippurahojen säästöön, aivojen säännölliseen tuulettamiseen ulkoilmassa, hetkiin ilman mitään elektronisia laitteita ja kauniiseen, merenrantaa seuraavaan reittiin. Enkä pane ollenkaan pahakseni, että olen muutenkin pirteämpi (ehkä liikunnan, ehkä aamun valoaltistuksen takia) enkä ole juurikaan sairaana.

Bonuksena lähipiiri saa seurakseen paljon relamman mutsin.

Että suosittelen kyllä kaikille pyöräilyyn hurahtamista. Ihan ilman adrenaliinia.

28.8.2014

Itsestään selvää

Kysäisin Skidiltä ohimennen, jännittääkö muutto. Sain kummallisen, kiertelevän vastauksen. Tyyppi vaikutti olevan hiukan surullinen.

Maailma on täynnä epäselviä viestejä, myös aikusilta.

Selitin, että emme muuta kauas, käytämme samoja kauppoja, ravintoloita ja bussipysäkkejä ja että paras ystäväkin asuu edelleen muutaman minuutin matkan päässä. 

"Mutta kun tulee ikävä leluja." Lisäksi uusi hima oli kuulemma vähän tyhjä. Kuten remontoitavat asunnot tuppaavat olemaan.

Tyypille oli jäänyt muuton konsepti täysin epäselväksi. Hän kuvitteli, että jätämme paitsi rakennuksen myös kaikki kamamme tulevalle omistajalle. Eikä Skidi halunnut tätä epämiellyttävää kohtaloa puheeksikaan ottaa.

Minun vikanihan se oli. En edelleenkään tajua selittää asioita riittävästi vaan pidän monia asioita itsestäänselvyytenä. Sama tyyppi, joka osaa rakentaa paperista mitä vain, ei ymmärrä, että koko irtaimistoa ei kannata eikä voi ostaa uusiksi siksi että osoite vaihtuu.

Kirjoitin juuri Hesarin kolumniini puhumisen vaikeudesta. Vaikka kuopus saikin neuvolasta sanavaraston osalta normaalisti kehittyneen kersan paperit, sisältö on sekakäyttäjän. Symboleiden merkityksen tunteminen ei riitä. On opittava tulkitsemaan kontekstit, käytännöt, tavat, piilomerkitykset, näkökulmat, tyyli- ja vivahde-erot.

Sitten vielä pitäisi saada suu auki.

24.8.2014

Syystavoitteita

Koti-insinööri yllätti tässä taannoin. Hän ilmoitti juhlallisesti päättäneensä ottaa syksyn tavoitteeksi pataruokien valmistamisen.


Hitto. Syksyn tavoite? Tuli epämiellyttävä olo, että minullakin pitäisi olla elämässä jotain päämääriä. Yleensä näitä lupauksia pohditaan alkuvuodesta, mutta ehkä sitä voisi ottaa myös syyspuoliskolle jotain kehitysprojektia. Voihan sitä vaikka freesata niitä vanhoja tavoitteita ja lyhentää sitä pitäisi saada aikaiseksi -listaa.

Tavoitelistastani muodostui seuraavanlainen.
  • Jatkan sokerisotaa. Vähemmän, harvemmin ja pienempinä annoksina.
  • Korjaan kipeän selkäni. Ilmoittauduin vesijumppaan ja varaan ajan fyssarille. Vähennän edelleen istumista ja kehitän uuteen himaan seisomatyöpisteen.
  • Opettelen käyttämään hattuja. Nyt kun ponnari ei ole tiellä, voin ehkä oikeasti pitää kaikkia niitä hattuja, joita olen säilönyt vaatekaapissa pahan päivän varalle.
  • Kirjoitan lisää. Meilasin vihdoin kustantajalle uuden kirja-ideani speksit (Vuoden mutsille ei ole vielä tulossa koululaisjatkista, mutta tämäkin on vanhemmille tarkoitettu). Pohdin uudistumista myös blogipuolella. Olenko jumittunut joihinkin maneereihin?
  • Luen enemmän. Otin ensimmäisenä lukulistalle jo kauan sitten ostetun 5:2 dieetistä kertovan kirjan. 
Ja sitten yritän selättää talvifobiani. En tiedä vielä miten. Ehkä niillä pataruoilla.

21.8.2014

Yhdeksän on uusi kahdeksan

Kahdeksan-fucking-aamut. Ekaluokkalaisella oli niitä lukujärjestyksessään kolme.


Luokanvalvojalla ei ole juurikaan valtaa lukujärjestyksen suhteen, mutta yhden kahdeksan aamun sain pois sillä, että Skidi sai vaihtaa jakotunnin ryhmää. Arvostan.

Silti jää kaksi aamua. Paitsi, että en ole tietenkään herännyt vapaaehtoisesti seitsemältä herran aikoihin, joudumme käytännössä palkkaamaan jonkun saattamaan kersan kouluun. Minä en ehdi, sillä kuopuksen hoito-aika alkaa 8:30 (ja täysin eri suunnassa) enkä voi jättää sitä vielä itsekseen kotiin odottelemaan. Koti-insinööri taas lähtee töihin jo 7:30, jotta ehtii hakea kuopuksen klo 17:00.

Vastustan kahdeksan aamuja niin aikuisille kuin lapsillekin sekä ideologisista (olen iltavirkkujen suurta sukua ja niin ovat lapsetkin) että tutkimustietoon perustuvista syistä (opetustakin kannattaa antaa vain virkeille lapsille). En käsitä, kuka näitä myyttejä ylläpitää. Ja koska iltavirkut jaksavat paasata, paasaan.

Myytti 1. Lapset ovat aamutunneilla pirteitä.

Iltapäivällä tietenkin väsyttää, jos aamulla on herännyt liian aikaisin. Edellisen postauksen kommenteissa tuli myös esiin, että aikainen herääminen on "rangaistus", joita pitää jakaa kaikille tasapuolisesti.

Myytti 2. Riittävän unen saamiseksi on vain mentävä aikaisemmin nukkumaan.

Riittävän unen saamiseksi voi myös nukkua pidempään.

Myytti 3. Kun herää aikaisin, ehtii enemmän.

Laskutoimitus: kun vuorokauden 24 tunnista vähennetään nukkumiseen kuluva aika (yleensä 7-8 h), jäljelle jää valveillaoloaika riippumatta siitä, sijoittuuko se aamuun vai iltaan. Se aika kannattaa ehtimisen suhteen optimoida oman luontaisen vireystilansa mukaan. Ainoastaan ihminen, joka selviää hyvin lyhyillä yöunilla, ehtii enemmän.

On muodikasta syyttää lasten unenpuutteesta tietokonepelejä ja netissä roikkumista, vaikka teini-iässä unirytmi myöhentyy ihan biologisista syistä. Mitäs jos ihan ensiksi kokeiltaisiin poistaa viikonlopun aiheuttama jetlag aloittamalla koulupäivä myöhemmin? Kun unirytmi pysyy suht samana läpi viikon, maanantai ei ole murhaa.

Haluaisin myös ihan demokratian nimissä tutkia, ovatko aamuvirkut selvä enemmistö vai miksi näitä kahdeksan aamuja edelleen viljellään. Jotenkin tuntuu, että yhden ryhmän tarpeiden mukaan ei kannata ihan koko yhteiskunta suunnitella.

17.8.2014

Tapettivalintoja

Väitän, että tapettien valitseminen on remontin vaikein tehtävä. Jostain syystä olen aina onnistunut maalisävyn valinnassa ja lattian olen aina valinnut suht konservatiivisesta mallistosta.

Skidi sai koivumetsän.

Mutta tapetti.

Käytän tapettia vain korostuselementtinä, jolloin pliisu on huono vaihtoehto, mutta räväkkä taas vaikea valita. Kuviot pitäisi nähdä sielunsa silmin ja osata hahmottaa muihin pintoihin, kalusteisiin ja yleisilmeeseen nähden. Ja koska en ikinä ehdi mihinkään perinteisiin remonttiliikkeisiin näytepaloja hakemaan, ne sielun silmät hakevat ratkaisua verkossa noin 20x20 pikselin kokoiselta alueelta.

Lastenhuoneen tapetin valinta vaatii vielä lisävääntöä. Haluan pitää kiinni periaatteestani, että minkä tahansa huoneen käyttötarkoitus pitää voida muuttaa ilman pintaremonttia. Kompromissin hakeminen on haastavaa, kun pitää yrittää neuvotella lopputulos, joka ei yrjötä aikuisia mutta toisaalta miellyttäisi huoneen omistajaa.

Sitten kun vaivalla neuvoteltu vaihtoehto onkin yhtäkkiä loppu (Kukot-tapettia aletaan painaa vasta elokuun lopussa), iskee paniikki.

Google ohjasi Photowalliin, josta en ollut ennen kuullutkaan. Ruotsalainen verkkokauppa tekee tapetteja (ja canvas-tauluja) asiakkaiden omista kuvista, mutta valikoimassa on heidän omien suunnittelijoidensakin luomuksia, myös lastentapetteja. Tykkäsin paitsi kivoista kuoseista myös siitä, että verkossa on kunkin tapetin kohdalla mallikuva huoneesta. Kuva on ihan pakollinen apuväline, jotta voi hahmottaa, saako seinästä vain migreenin.

Nyt onkin yhtäkkiä runsauden pulaa. Noi valaat on pakko saada johonkin.


Kertokaa, jos tiedätte kivoja suomalaisia tapettiverkkokauppoja.