Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

24.11.2014

5:2 dieetti: Ensimmäinen viikko

Koska 5:2 dieetti herätti niin paljon keskustelua, ajattelin palata asiaan nyt astetta kokeneempana. Kolme paastopäivää on takana. Ekasta viikosta jäi seuraavia havaintoja käteen.


1. Pätkäpaastoaminen on mun juttu. Kuten arvelinkin, minulla ei ole vaikeuksia jättää energiansaantia kahtena päivänä viikossa 500 kaloriin. Täysin ongelmatonta se ei ole, mutta en tunne fyysistä heikotusta, pahoinvointia tai mielialanvaihtelua. Vain pientä palelua on esiintynyt, mutta johtunee enemmän marraskuusta. Vaikein pala on syömisen sosiaalinen puoli: syö siinä lounaaksi puuro kun muut vetävät kermapastan. Sheesh. Lisäksi en ole tajunnutkaan, miten paljon kaikkea pientä syön siellä sun täällä!

2. Viikko pitää suunitella etukäteen. Mental note: vilkkaat toimistopäivät ovat helppoja paastopäiviä, mutta sen sijaan rento päivä kotitoimistolla on kamala! Onneksi paastopäivien pitämiselle löytyy joustoa, vaikka viikonlopun pyhittäisikin normaalielämälle.

3. Olen hemmetin huono laskemaan kaloreita. Onko tähän jotain älypuhelinappia? Minulla ei ole mitään käsitystä, paljonko energiaa on yhdessä kananmunassa, kourallisessa mustikoita tai puolikkaassa leipäviipaleessa. Ja millainen määrä on 100 gr papuja? Pakkausten kylkiä olen sentään tottunut kyttäämään piilosokeria vältellessä ja onneksi pakastehyllyssä on valmisaterioita, joiden kalorit on selkeästi esitetty. Lisäksi löysin tämän Syö hyvää -tuotevertailusaitin, jossa on melkein 2000 elintarvikkeen tiedot.

4. Minun on helpointa skipata aamiainen. Selviän helposti puolille päiville kupilla teetä. Sitten kevyt keitto- tai puurolounas ja päivälliseksi salaatti-/valmisruoka. Siinä se. Jos tuntuu, että ei saa nukutuksi ilman iltapalaa, kannattaa säästää kaloreita vielä pieneen iltapalaan kuten riisikakkuun, jonka päällä on tomaattia.

5. Paastopäivää edeltävää iltaa ei kannata vetää kevyesti. Päivällisen pitää olla muuta kuin salaatti ja iltapalaa ei kannata jättää väliin. Ja jos juot illalla ison lasin vettä tyhjään vatsaan, vatsa metelöi niin, että puoliso kuolee nauruun.

6. Pelko normipäivien sikailusta oli tarpeeton. En kompensoinut paastopäivää ylensyömällä seuraavana päivänä, vaan päinvastoin: mahalaukku tuntui olevan seuraavana päivänä aivan täynnä parista punajuuripihvistä. Voi jopa olla, että tämä on vastaus toiseenkin ongelmaani, joka koskee liian isoja annoskokoja.

7. Jaksan pyöräillä paaston jälkeen. On jopa kummallisen kevyt olo. Paastopäivänä en ole vielä pyöräillyt, mutta jotkut selviävät siitäkin. En ole niin seikkailunhaluinen, vielä.

8. Nälkä on ohimenevä tunne. Ruokaa tulee ajatelleeksi usein, vaikka ei olisikaan nälkä, mutta kuppi teetä hoitaa valenälän. Ja ihan kuin näläntunteeseen jotenkin henkisesti tottuisi: pitää oppia että kyseessä ei ole tila, joka vaatii välitöntä korjausta.

9. Mene nukkumaan. Hiton hyvä tapa selvitä paastopäivästä on lyhentää sitä menemällä hyvissä ajoin nukkumaan.

10. Paino todella laskee. Tulee hiton hyvä fiilis, kun kerrankin onnistuu jossain, varsinkin laihdutukseen liittyvässä. Nähtäväksi jää, ovatko tavoitteet liian vaativat.

Paino: - 0,8kg.

19.11.2014

Tasa-arvossa ei ole edelleenkään mitään epäselvää

Otan lyhyesti kantaa päivän epistolaan. Päivi Räsänen (kd) nimittäin kertoi Radio Helsingille, että tasa-arvoinen avioliitto on YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastainen.

Kyseinen 16. artiklahan kuuluu seuraavasti:

"Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen."

Räsäsen näkemyksen mukaan artiklassa on nimenomaan haettu sitä, että avioliitto tarkoitetaan miestä ja naista koskevaksi.

Luonnollisesti perustelu ontuu.

Artiklassa nimenomaan todetaan, että mm. uskonnoista johtuvat rajoitukset eivät saa estää oikeutta avioliittoon.

Toiseksi artiklassa ei sanota, että täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto vain vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Oikeus vain on, sukupuoleen katsomatta.

Kolmanneksi Räsäsen kannattaa lukea tuo mainio ihmisoikeuksien julistus ihan kokonaan. Silloin hän olisi ehkä huomannut kiinnittää huomionsa vaikkapa artikloihin 2, 6 ja 7. Niistä sopimuksen henki ehkä parhaiten käy ilmi. Eli se, että ihmisoikeudet koskevat ihan kaikkia ihmisiä. Ja kaikilla tosiaan tarkoitetaan ihan kaikkia.

Tässä asiassa ei edelleenkään ole mitään epäselvää.

18.11.2014

Kiusaamisen rajanvetoa

Mietin pitkään, kirjoitanko tästä vai en. Mutta tapahtuipa päiväkodin eteisessä seuraavaa.


Tulemme Snadin kanssa sisälle. Eteisessä leikkii kaksi tuttua lasta. Moikkaamme heitä, mutta toinen vastaa kutsumalla Snadia tyhmäksi. Totean ykskantaan, että päivät aloitetaan yleensä ihan toisenlaisilla tervehdyksillä. Tuloksena saan itse kuulla olevani tyhmä Snadin äiti. Snadi itse ei sano enää mitään.

Lopetan noteeraamisen. Ei jaksa. Riisumme päällysvaatteet ja siirrymme sisätiloihin jossa ei tarvitse kuunnella meitä edelleen nimittelevää ja hihittelevää kaksikkoa.

Kun tulen takaisin eteiseen, huomaan lasten ottaneen uuden tyhmä-uhrin: eteisessä on riisumassa toinen ryhmän lapsi vanhempansa kanssa. Nämäkin yrittävät olla noteeraamatta tyhmittelyä.

Verenpaineeni alkaa kohota. Jätänkö tämän tähän vai en? Onko tyhmäksi nimittely nyt niin vakavaa, vai nostanko äläkän pikkuasiasta? Hakevatko ipanat vain huomiota ja tällä tavalla saavat sitä? Mitä kaikkea pitäisi vain sietää ja kasvattaa sitä kuuluisaa luonnetta?

No, tutkija Laura Repo määrittelee kiusaamisen tahalliseksi ja toistuvaksi ilmiöksi, joten siitä ei (ehkä) ole kyse, mutta joku tässä ärsyttää.

Meillä on kotona tiukat säännöt. Nimittelyä ei hyväksytä, mistään fyysisestä tappelemisesta nyt puhumattakaan. Minkälaisen kuvan annan Snadille, jos sisko ei saa sanoa tyhmäksi mutta muut saavat?

Lisäksi meillä aikuisen sana on laki. Me vanhemmat päätämme päiväjärjestyksestä, ruokavaliosta, vaatteista ja säännöistä, koska se on meidän tehtävämme. Näsäviisasteluun ja tahalliseen silmille hyppimiseen ei voi antaa siimaa yhtään. (Huom. Tunne-elämän kasvukivuista johtuvat uhmakohtaukset ovat ihan eri asia.)

Päätän hakea paikalle hoitajan, vaikka mittakaava onkin pieni. Tutkimusten mukaan kiusaaminen opitaan eikä hyssyttely ole ratkaisu. Mitä aiemmin roolit saa kitkettyä pois sen parempi.

Jälkikäteen pohdin, että jos kiusaamisen tunnistaminen ja toimiminen on näin vaikeaa aikuiselle, miten vaikeaa se on lapselle?

Tokihan se lapsi joka tapauksessa joskus oppii, että maailma onkin irrationaalinen viidakko eikä aikuisena ole mitenkään turvassa kiusaamiselta. Mutta siinäpä se vaikeus onkin: jokainen joutuu ihan itse vetämään rajan siihen, missä vitsissä haluaa olla osapuolena. Toleranssissa on yksilöllistä vaihtelua.

Kiusaamisesta - tai ihan vain huonosta käytöksestä - ei kannata omalla käytöksellään tehdä tabua. Oman päiväkodin johtajalta tai lapsen kehityskeskusteluissa voi kysyä, miten tässä päiväkodissa ehkäistään kiusaamista. Siinä pääsee ainakin alkuun.

16.11.2014

Nelikymppinen viiskakkoselle

Pukukoppiselfie parin viikon takaa.
Nelikymppisenä sitä alkaa olla jo tietoinen omasta kuolevaisuudestaan, varsinkin kun molemmat vanhempani ovat kuolleet paljon ennen aikaansa. Olen ylittänyt geenini, jos elän yli seitsemänkymppiseksi, hyväkuntoisena. Otinkin ilolla vastaan työpaikan tarjoaman ikäkausitarkastuksen.

Juttutuokiota terveydenhoitajan kanssa pohjustettiin parilla putkella verta ja mittauksilla paikan päällä.

Verenpaine 105/72. Juu, välillä huimaa.
Syke 65. Ihan ok.
Hemoglobiini 145. Ei en syö punaista lihaa.
Kolesteroli yli viisi, kuten tavallista. Mutta ei hätää, koska HDL/LDL-suhde on ihan ok.
Maksa-arvot buenot. En syö juurikaan lääkkeitä ja alkoholiannoksista pitää huolen niin hirveä krapula, että yhden lasillisen ylittäminen edellyttää vakavaa puntarointia.
Paastosokeri ok.

Mutta paino. Voi perkele. Ottaen huomioon, että liikun paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten työhöntulotarkastuksen aikaan, olisi voinut olettaa, että en olisi lihonut kiloa. Okei, puntarille sattui ehkä se kuukauden paksuin päivä, mutta silti.

Terveydenhoitaja lohdutti, että olin silminnähden hyväkuntoinen (lihon tasapaksusti) ja pystyn juoksemaan sen maratonin. Mutta kun. En aio ottaa yhtä kiloa per vuosi hamaan tappiin. En. On pakko ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin.

Ja kas kummaa: kirjahyllystäni löytyi tällainen kirja!
Viimeisen kimmokkeen antoi eilen kyläilemään tullut tuttavapariskunta. Molemmat olivat pudottaneet parissa kuukaudessa useita kiloja 5:2 dieetillä. Tämän paastoon perustuvan hittidieetin säännöt ovat kaltaiselleni sluibaajalle helpot: kahtena päivänä viikossa pitää rajoittaa energiansaanti 500 kaloriin, muut päivät saa ottaa normaalisti.

Tämä vaikuttaa todella hyvältä. Melkein mikä tahansa dieetti toimii, jos sitä vain jaksaa noudattaa. Ja ongelmani on nimenomaan se, että jonkun tietyn ruoka-aineeseen perustuvan ruokavalion noudattaminen on tässä elämäntilanteessa vähän liikaa vaadittu. Motivaatio puuttuu.

Aterioiden skippaamisessa sen sijaan olen luontaisesti hyvä. Minulla on kuningasboan aineenvaihdunta: kokonainen tapiiri kerran viikossa olisi se hyvä ruokailutahti. Pääni kestää hyvin pitkät ateriavälit. Mikä on juurikin 5:2:n pointti.

Uskoni on vahva: huomenna on ensimmäinen 500 kalorin päivä. Saa silti toivottaa onnea.

14.11.2014

Auttamisen ammattilaiset

Sähköpostiini putkahti taannoin kohtuullisen omituinen kysymys: "Haluaisitko lähteä käymään meidän varastolla?"

Minttu, Phocahispida ja meikkis
Kysyjänä oli UNICEFin Suomen toimisto, joka halusi esitellä Kööpenhaminassa sijaitsevaa keskusvarastoa muutamalle suomalaiselle perhebloggaajille. Koska lennot kuitattiin UNICEFille lahjoitetuilla Finnair-pisteillä eikä yksikään lapsi jäisi ilman poliorokotusta matkani takia, ilmoittauduin mukaan. Mukava bonus oli, että matkaseuranani olisivat iloiset Ilman sinua olen lyijyä -blogin Phocahispida (juttu reissustamme täällä) ja Mami Go Go:n Minttu.

Perille päästyämme huomasin aika nopeasti, että kyseessä ei ollut mikä tahansa verkkokellari. Oletin näkeväni meluisan, paniikissa laatikoita pakkaavia ihmisiä täynnä olevan hallin. Ei sinnepäinkään. Vaikka tällä hetkellä maailmassa on käynnissä jopa viisi pahimman luokan kriisiä, tunnelmaa loi lähinnä pakkausrobottien ja trukkien unelias hurina.

Mies töissä lyhyellä pakkauslinajstolla.

Pitkälle automatisoitu ja viimeisen päälle suunniteltu tuotantolinjasto, jonka avulla vihkot, hygieniatrvikkeet, huovat ja vesikanisterit löytävät tarvitsijansa, on saksalaisen prosessiosaamisen taidonnäyte: toisesta päästä tulee sisään tasaisella tahdilla erilaisia tarvikkeita ja toisestä lähtee ulos avustuspaketteja, yhteensä 40:ä erilaista. Lähin mielikuva oli eräänlainen hätäavun Ikea - mutta laadusta tinkimättä.


Suosikkini on metallilaatikosta ilmestyvä koulu!

Tuotekehitys on kiinteä osa toimintaa


Oletko kuullut UNICEFin innovaatioista? En minäkään. Emme ole kohderyhmää.

Hätäapupakettien lisäksi on tarvittu muitakin täsmätuotteita, joita vapaa markkinatalous ei spontaanisti synnytä. UNICEF onkin kehittänyt itse monia kohdemaissa tarvittavia tuotteita.

Osa tuotteista on vanhoja klassikkoja, kuten vesipumppu, osa taas edustaa modernia teknologiaa.

Lähtökohtana on aina ongelmanratkaisu kuten esimerkiksi tilanne, että kaikki rokotteet vaativat katkeamattoman kylmäketjun, mutta siinä vaiheessa kun maan sähköverkko on murskana, jääkaapit lopettavat toimintansa. Piti siis kehittää aurinkopaneelilla toimiva jääkaappi.

Tuotekehitystä voi nähdä myös pakkausdesignissa. Kuvitelkaapa itse tilanne, jossa apupaketteja pitää olla mahdollista jakaa ja annostella nopeasti, kaoottisissa oloissa ja mahdollisesti lukutaidottomien tai täysin eri kieltä puhuvien ihmisten toimesta. On kohtuullisen vaativa viestintähaaste saada paketeista universaalisti ymmärrettyjä.

Tuotekehityksen hienoin kulminoituma on kuitenkin vuosikymmenten saatossa hioutunut palveluketju.

Kriisiprotokolla on kristallinkirkas. Kun maanjäritys halkaisee saaren tai taifuuni pyyhkäisee satatuhatta kotia perheineen mereen, aikaa kauhisteluun ei ole. Kun hätäapupyyntö saapuu, on toimittava.

Ensimmäiset 72 tuntia keskitytään saamaan kohteeseen puhdasta vettä (=vedenpuhdistustabletteja ja vesiastioita) ja terveyspakkauksia, jotka sisältävät muun muassa antibiootteja ja muita lääkkeitä, saippuaa, suolasokeriseosta sekä hygieniatarvikkeita.

Kahden viikon sisään roudataan paikalle teltat, hätäapuravinto, rokotteet ja koulutarvikkeet. Koska arki on saatava alkamaan uudestaan.

Reilun kuukauden jälkeen alkaa jälleenrakennus. UNICEF osallistuu erityisesti koulujen rakentamiseen ja kunnostukseen sekä vesihuollon järjestämiseen. Tässä vaiheessa paketit eivät enää riitä, tarvitaan insinöörejä ja koulutusta.

Hallinto maksaa - ja se onkin koko pointti



Usein kuulee arvostelua siitä, että avustusjärjestöjen kautta apu ei mene lyhentämättömänä perille. Tämä tarkoittaa, että jos lahjoitan UNICEFille kympin, vain 7,5 euroa menee kohteeseen. Epistä?

Vaatimus nollakuluista on absurdi. Jos haluan lahjoittaa polio-rokotteen aasialaiselle lapselle, en voi marssia apteekkiin, ostaa rokotetta, postittaa sitä Kuala Lumpurin Matkahuoltoon ja pyytää virkailijaa toimittamaan sitä jonnekin, jossa ehkä joku paremman tiedon puutteessa söisi sen. Mutta pääasia, että ei mennyt kuluja?

Organisaatiolla on tarkoitus. Se on koko tehokkaan avun edellytys!

Ensinnäkin on oltava valmiudessa: neuvoteltava alihankkijoiden kanssa ja pidettävä yllä varastoa. Unicef on yleensä ensimmäisenä paikalla, koska he ovat melkein kaikissa maissa pysyvästi paikalla. Tämän ansiosta katastrofeista saadaan tilannekartoitus valtiolle ja medialle aikailematta.

Ja kun katastrofi tapahtuu, kaikki on valmista: arvioidaan ja kommunikoidaan tarpeet, paikannetaan avuntarvitsijat, lähetetään paikan päälle oikeanlaisia apupaketteja ja aloitetaan jakelu. Tavoitteena ei ole pelkästään pitää lapsia hengissä. Tavoitteena on saada romahtanut, kriisissä rypevä maa takaisin jaloilleen, huolehtimaan itse lapsistaan. Kuntoutus tähtää tässäkin toimintakyvyn palauttamiseen.

Oikea auttaminen vaatii kovan luokan tuotekehitystä sekä prosessi- ja johtamisosaamista, josta suomalaisinsinööri lentäisi persiilleen.



Paras tapa auttaa ja samalla vähentää hallintokuluja on ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Ebola-uhrit eivät tarvitse villasukkia vaan ammattimaista apua. UNICEFilta sitä saa, vieläpä pikkurahalla.

Säännöllisen kassavirran merkitys on jokaiselle yrittäjälle itsestäänselvä: kun rahoitus on kunnossa, voin keskittyä työhön. Säännöllisyys lisää hankintojen suunnitelmallisuutta ja ennustettavuutta, parantaa neuvottelumahdollisuuksia ja vähentää markkinointikampanjoiden tarvetta.

Kaiva siis kuvetta, hyväosainen länkkäri. Se on ainoa, mitä voit tehdä.