Info
x

Tämä blogi on yhteistyössä Imagen ja Suomen Blogimedian kanssa

Image › A-lehdet mediamyynti › Suomen Blogimedia ›

4.3.2015

Elämää migreenin kanssa

Muistan lapsuudestani erityisen hyvin yhden tunnelman: Mutsin migreenikohtauksen.


Talo muuttui huopatossutehtaaksi. Mutsi makasi pari päivää pilkkopimeässä makuuhuoneessa sängyn pohjalla eikä puhunut kenellekään mitään. Eikä kukaan muukaan saanut puhua kenellekään mitään. Myös ruoanlaitto oli kiellettyä, ettei mikään haju pahentaisi tilannetta.

Skidillä on ihan pienestä pitäen ollut taipumus reagoida esim. nousevaan kuumeeseen päänsäryllä. Kestikin vähän aikaa ennen kuin tajusin, että Skidillä aina silloin tällöin esiintyvät päänsärkykohtaukset voivat myös olla migreeniä. Kaikki sopi: pahoinvointi, tarve olla pimeässä, väsymys.

Vaikka kummallakaan vanhemmalla ei tätä vaivaa ole, molemmilla isoäideillä on. Ilmeisesti taipumus voi hypätä yhden sukupolven yli.

Lasten päänsärkykohtaukset ovat aina jännä paikka, vaikka lasten migreeni ei ole erityisen harvinaista. Diagnoosin löytäminen kuitenkin helpotti elämää: aloimme pitää kirjaa siitä, millaiset tekijät kohtauksen laukaisevat. Iltajuhlat, pitkät rantapäivät, helle. Eli myöhään valvominen, liian pitkään nukkuminen, kirkas valo ja nestehukka. Ja ehkä lakritsi.

Diagnoosi helpotti myös potilasta itseään ja omahoitoa. Kun päänsärky alkaa nousta, ei aikailla hetkeäkään: kipulääke naamaan, tyttö vaakatasoon, silmät kiinni ja kylmä kääre otsalle. Parin tunnin nukkumisen jälkeen tyyppi palautuu ennalleen.

Nyt kohtausta ei ole ollut pitkään aikaan. Ehkä hyvä patja on helpottanut nukahtamista, ehkä elämä on muutenkin tasaantunut. Mutta kiinnostaisi tietää, löytyykö lukijoista migreenilapsia? Miten tilanne on edennyt lapsen kasvaessa? Ja onko tämä erityisherkkien lasten juttu?

3.3.2015

Mádara: tahdon sulle olla hyvin hellä

Seuraa sponsoroitua luonnonkosmetiikka-asiaa.*

Saunaillat tarjoavat loistavan tilaisuuden kavereiden ihonhoitorutiinien kyttäämiseen. Ja koska yleensä unohdan oman kosmetiikkapussini kotiin, saan myös testata muiden tuotteita. Viimeksi lainasin kaverilta meikinpoistoainetta.

Tällä setillä mennään föhn-tuulia odotellessa.

Puhdistuksen jälkeen tuntui, että iholta oli lähtenyt paitsi meikki myös orvaskesi - edes kosteusvoide ei meinannut lopettaa kiristelyä. Muistin taas, miksi ne omalle iholle sopivat tuotteet ovat olennainen osa yleistä hyvää oloa.

Olen ollut Mádara-fani jo pitkään. Olen tykästynyt sarjan tasalaatuisuuteen, mutta saunaillassa tajusin, että taviskosmetiikkaan verrattuna luonnonkosmetiikka voi olla myös hellävaraisempaa. Ihoni ei ole tottunut siihen, että lika räjäytetään pois.

Vaikka minulla on käynyt ihon geeniarvonnassa kohtuullisen hyvä tuuri, iho on pintakuiva ja kutisee helposti. Neljäkymmentä vuotta yhteiseloa on opettanut, että tätä nahkaa ei todellakaan kannata rassata kovin voimakkailla tuotteilla, seerumeilla, kuorinnoilla ja naamioilla. Jos ihon läsnäolon huomaa, siinä on jotain vialla.

Filosofiani onkin yksinkertainen: less is enough. Ihon tehtävä ei ole näyttää heleältä. Ihon tehtävä on aistia, suojata sisäelimiä, säädellä lämpötilaa, poistaa hikeä ja tuottaa d-vitamiinia. Muun muassa. Käytän siis mahdollisimman mietoja ja hoitavia tuotteita, jotka eivät järkytä status quoa. Pesen kasvot illalla, jos olen meikannut, pyöräilyaamuina viheltelen menemään suihkun voimin.

Tähän filosofiaan luonnonkosmetiikka istuu mielestäni hyvin. Mitä lyhyempi sisällysluettelo purkissa on, sen parempi.

Sain Mádaran estenomilta filosofialleni synninpäästön, sillä ihonhoidossa ei kuulemma ole muita nyrkkisääntöjä kuin puhdistus-kasvovesi-kosteutus -rituaali. Kaikki on yksilöllistä.

Minun kosmetiikkapussistani löytyy puhdistusvaahtoa miedompi maitomainen putsari, joka kuitenkin poistaa helposti tavisripsarin (en ole toistaiseksi luonnonkosmetiikasta löytänyt yhtä hyvää). Pesun jälkeen pyyhkäisen kamomillaa sisältävällä pehmentävällä kasvovedellä loput puhdistusaineen jämät pois. Sain vasta pari vuotta sitten tietää, että kasvovedellä on ihan funktionaalinenkin rooli: se palauttaa ihon ph:n luontaiselle tasolle. Tällöin se kosteutuskin onnistuu paremmin.

Kesällä saatan jättää prosessin tähän. Talvella lisään kosteutta pihlajatuubista ja jos patterit hohkavat täysillä, käytän myös superkosteuttavaa kasvoöljyä, johon olen aivan rakastunut. Monipuolisesti hoitavat kasvipohjaiset öljyt voittavat mineraaliöljyt mennen tullen.

On toki hienoa, jos iho näyttää heleältä, mutta näillä aamuilla paras hehku tulee fillaroinnista (tai kuohuviinistä). Terve ja toimiva iho riittää.

Nyt on sinun vuorosi: kerro oma kasvojenhoitofilosofiasi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan superkosteuttava ja kaikille ihotyypeille sopiva Mádaran SOS*-kosteusvoide. Aikaa on perjantaihin klo 12:een!

*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Mádaran kanssa.

27.2.2015

Voiko lapsen unen määrään vaikuttaa?

Wilmaan kilahti viesti, että läheisellä koululla olisi parin viikon päästä tutkimusprofessori Timo Partonen puhumassa lasten unesta: "Miten paljon unta lapsi tarvitsee, entä voiko unen määrään vaikuttaa?"



Merkkasin kalenteriin. Tykkään tutkijasta (hän on puhunut mm. iltavirkkujen terveysriskeistä ja harrastusten merkityksestä uneen). Lisäksi kiinnostaa vähän vanhemman lapsen näkökulma.

Vauva-aikaan unesta puhutaan paljon ja ihan syystä. Sitä ei kukaan kerro, että koko perheen unenlaatu saattaa pysyä heikentyneenä vuosikaudet, jos perheeseen syntyy huonouninen ihminen. Osa kärsii vuosia päiväkoti-ikäisen ja koululaisenkin huonosta unenlaadusta, heräilystä, painajaisista, unissakävelystä ja -höpöttämisestä.

Meillä ei ole juuri tällä hetkellä isoa unikriisiä menossa, mutta koululaisen nukkumaanmeno tuottaa joskus ongelmia.

Kaipaisinkin tietoa kouluikäisten unenlaadusta perusliturgian ulkopuolelta. Entäs jos lapsi on yökukkuja, vaikka ei omistaisi yöllä joikaavaa älypuhelinta tai pelaisi illalla pädillä ennen nukkumaanmenoa. Onko kyseessä feature vai bugi? Voiko asiaan vaikuttaa? Ja miten paljon viikonloppuna saa univajetta kompensoida?

Skidi sai onneksi levottomiin öihinsä avun patjasta. En ole kertaakaan villafutonin lanseerauksen jälkeen löytänyt tyyppiä istumasta tyhjästä kylpyammeesta eikä hän ole pudonnut parvisängystään. Mutta yksi ongelma pysyy: Skidi on iltavirkku, kuten minäkin, ja arkisin nukkumaanmeno menee välillä puliveivaukseksi. Toinen ongelma on se, että aamulla pitkään nukkuminen näyttäisi laukaisevan migreenikohtauksen.

Snadi on täysi murmeli, jolle kelpaavat unet missä vain ja milloin vain. Tyyppi on aina nukkunut pitkään ja sikeästi, mutta möyrintää ja kääntyilyä esiintyy selvästi vähemmän viileässä huoneessa. Alle 20 asteen huone näyttäisi olevan optimi.

Minun vuorokausirytmiäni taas helpottaa näin kevään korvilla fillaroinnin aloittaminen, jolloin saan luonnollisen valoaltistuksen kautta kropan heti hereille ja liikunnan työmatkan hinnalla. Tämä toimii myös siihen ainoaan yöherättäjään: selkäkipuun.

Ajattelin mennä ja tehdä luennosta jutun. Mitä kysymyksiä te haluaisitte esittää Partoselle? Pistäkää kommenttikenttään niin katsotaan löytyisikö vastauksia!

25.2.2015

Siinä kävi niin

Tunnustan. Olen ovienpaiskoja.

Modernin naisen raivolle - sellaiselle kämmenpohjissa kihelmöivälle, korvissa kohisevalle ja nielun kuivattavalle tykytykselle - on hirvittävän vähän soveliaita purkautumisteitä. Tavaroiden paiskominen on ikävää, sillä ne tuppaavat menemään rikki, ja huutamisessa taas pitäisi olla jotain asiaa. Joskus tarvitaan simppeli fyysinen toimenpide. Ovi.


Massiivipuiset ulko-ovet ovat paiskomiseen parhaimpia - riittävän raskaita, niissä on jämäkkä kahva ja loppupamauksessa on ääniraitoina ihanasti postiluukun metallista kolinaa että ovikellon helähdystä. Samalla pääsee poistumaan asunnosta ulos vetämään happea ja etsimään hallintaa kostoa vannovista liskoaivoista.

Sisäovissa efekti on paljon huonompi: kevyt ovi ei ehkä sulkeudu kunnolla ja lopputuloksena olet jumissa jossain huoneessa. Tärkeintä olisi yrittää saada mukaan vähintään läheisten taulujen tai verhojen heilahdus.

Kiitänkin Koti-insinööriä lämpimästi tämän biisin sanoituksesta.

 

Koska välillä siinä tosiaan käy niin, että ihminen löytää itsensä sieltä pihalta esimerkiksi ilman kenkiä. Ja avainkin on kaikessa tohinassa jäänyt sisälle. Sitten sitä joutuu muina miehinä pimpottelemaan ovikelloa ja pahimmassa tapauksessa pahoittelemaan omaa käytöstään, että pääsisi takaisin sisälle. Jos siis joku suostuu enää avaamaan.

Kyllä tästä biisi piti tehdä. On ilo tarjota taiteelle inspiraatiota!

22.2.2015

Joka kerta erilainen museo

Tänään olimme lapsiperheen perusdilemman edessä. Räntäsunnuntai. Mitä tehdä, kun ulkona ei voi tehdä mitään?

"Mennäänkö me tuohon kirahvilinnaan?!"
Päätimme jakaantua. Koti-insinööri lähti Skidin kanssa leffaan ja minä vein Snadin Luonnontieteelliseen museoon. 

Paikka on perheemme vakiokohde: käymme siellä pari kolme kertaa vuodessa, Snadi oli mukana toista kertaa. Parasta luonnontieteellisessä museossa on se, että tällä pallolla esiintyvä elämä se vain jaksaa kiinnostaa kerta toisensa jälkeen.


Museo yllättää joka kerta, eri tavalla. Ei tarvita edes uutta kiertävää näyttelyä, kun lapsi tekee tauon jälkeen erilaisia havaintoja. Tällä kertaa luurangot kiinnostivat enemmän kuin täytetty leijona ja Suomen luonto -sali oli täynnä tuttuja eläimiä.


Museossa olikin paljon lapsia, täynnä kysymyksiä. Harvoin tungos lämmittää mieltä yhtä paljon. Vaikka luontosuhteen syntymiseksi kehotetaankin viemään lapset ulos lähiluontoon, sanoisin, että syntyy se näinkin. Ja vielä ilman räntäsadetta.