Tietoa mainostajalle ›

28.9.2016

"Äiti, meidän täytyy puhua uudesta opsista"

Yhteistyössä: Kodin ja koulun päivä

Skidi tuli kotiin ja esitteli matikankoettaan.
- Paljonko sait?
- Äiti, haloo, ei näissä ole numeroita. Uuden opsin mukaan tärkeämpää on oppimaan oppiminen.



Excuse me. Opsin? Miten yhdeksänvuotias voi edes tietää sanan 'opetussuunnitelma', saati sitten mitä se sisältää? Ylipäätään kuulin koko sanan ensimmäistä kertaa, kun Skidi aloitti eskarin, vaikka varmasti myös minun koulussani on jonkinlaista suunnitelmaa noudatettu.

Kuulemma uuden opetussuunnitelman keskeiset sisällöt ja tavoitteet ovat esillä luokan seinällä.

Jaha, kehitys näköjään kehittyy. En ole ollenkaan pahoillani, jos peruskoulu uudistaa itseään. Suomalaisista instituutioista peruskoulun arvolataus on heittämällä kovin. Jokaisella on omasta koulutaipaleestaan muistoja ja kokemuksia, eivätkä ne ole kaikki ihania. Joillekin lapsille peruskoulu oli armeija, jonne mentiin opettelemaan lähinnä hiljaa paikallaan istumista ja huomaamattomana oloa, ettei vain joutuisi kiusatuksi.

Mitä tästä uudistuksesta nyt sitten pitäisi tietää? Harva on jaksanut kahlata läpi koko 500-sivuisen pumaskan, mutta opettaja Maarit Korhosen blogi on erinomainen tietopaketti aloittelijalle.

Muutosta kuvannee parhaiten vuorovaikutus. Lähinnä se, että sitä on.

Kyseessä on merkittävä asennemuutos. Sata vuotta vallalla ollut oppimiskäsitys on myllätty. Uudistus korostaa oppimista vuorovaikutuksena yksisuuntaisten kalvosulkeisien sijaan, joissa mitattiin lähinnä kirjoitusnopeutta. Muutos tuuppaa enemmän vastuuta opettajalle. Kun oppilas ei ole pelkkä suoriutuja, vaan aktiivinen, oppimiseen osallistuva toimija, joka rakentaa peruskoulussa myös identiteettiään, pitää opettajan käyttää työkalupakkiaan paljon monipuolisemmin.

Vanhempiakaan ei jätetä tämän vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Kodin ja koulun yhteistyö on nostettu jopa yhdeksi kehityskohteeksi — ja se on tärkeä juttu.

Muistan, että Skidin koulun aloittaminen tuntui vanhemman roolissa omituiselta. Siinä missä keväällä vielä juttelin eskariopen ja hoitajien kanssa Skidin päivästä, tipuin syksyllä ekaluokkalaisen kanssa täysin kärryiltä. Tiesin, millainen matematiikan kirja on, mutta en sitä, kenen kanssa hän leikkii ja millainen päivä hänellä on oikeasti ollut.

Jäin liikaa ekaluokkalaisen kertoman varaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ihan kaikkea hän ei kertonut: kiusaaminen paljastui vahingossa.

Vaikka ongelmiin tartuttiin tarmokkaasti, oli selvää, että koulun kanssa tarvittaisiin jatkossa paljon laajempi ja syvempi keskusteluyhteys. Wilma on pelkkä työkalu, ja sen välittämät viestit riippuvat täysin opettajasta. Ei vanhempainilloissakaan käsitellä sosiaalisia suhteita.

Ei tällaista tehtävää voi olla syyskuussa, marmatti Skidi.

Yleisesti kuvitellaan, että kodin ja koulun yhteistyötä tarvitaan vasta siinä vaiheessa, kun jotain menee pieleen. Hyvää keskusteluyhteyttä tarvitaan jo aiemminkin, sillä se voi ehkäistä asioiden menemistä pieleen. Lisäksi minä haluan tietää, mistä ipanan kanssa pitää puhua. Ja kun näytämme hänelle, että olemme kartalla ja puhumme opettajan ja muiden vanhempien kanssa, osoitamme käytännössä kiinnostusta hänen elämäänsä.

Jos lapsen, vanhemman ja opettajan muodostama liitto on yhtenäinen, ehkä lapsen ei tarvitse olla varustettu rautaisella itsetunnolla ja rohkeudella uskaltaakseen puhua ikävistä asioista. Meidän tehtävämme on näyttää, ettei hänen tarvitse selvitä kaikesta yksin. Hänen oikeuttaan olla oma itsensä puolustetaan kyllä.

No, mitä meiltä vanhemmilta sitten käytännössä odotetaan? Miten pidetään huoli, että juhlapuheiden jälkeen ei jatketa samalla tavalla kuin ennenkin?

Siinä missä oppilaille painotetaan oppimaan oppimista, ehkä meille vanhemmille pitäisi korostaa osallistumaan oppimista: siirtymistä läksykuulustelijan ja satunnaisen mokkapalaleipurin roolista aktiiviseksi kasvatuskumppaniksi. Kaikkien ei tarvitse olla Koti ja koulu -yhdistyksen aktiiveja, vaan jokainen voi itse pohtia, mikä osallistumisen tapa olisi mielekäs.

Yksi hetki nostaa kissa pöydälle opettajan kanssa on perjantaina: 30.9. on Kodin ja koulun päivä. Keskustelun voi aloittaa sujuvasti vaikka luokan yhteisten pikkujoulujen pitämisestä.


27.9.2016

Mitkä ihmeen esivaihdevuodet?

Joku fiksu joskus sanoi, että nelikymppisenä on aikaa kohdata asioita. Niin onkin. Yksi kohtaaminen tapahtuu juuri tuon iän kanssa.


Nelikymppislukemat vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Joillekin on kyseessä syvä identiteettikriisi, mutta joillekin koittaa elämän toistaiseksi paras aika. Lapset alkavat olla helppohoitoisia, työelämässä on suht vakaata, aikaa riittää aamulla hiusten kuivaamiseen.

Kuulun tähän jälkimmäiseen jengiin. Vaikka fysiikka ei ole ihan ennallaan (selkä ei kestä tuntikausien istumista ja nyrjähtäneen nilkan paraneminen vie aikaa viikkotolkulla), voin hyvin, paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin.

Olen pysynyt terveenä enkä saa enää jokaista räkätautia, mitä kersat kotiin kantavat. Olen saanut kammettua elämäntapojani parempaan suuntaan sekä syömisen että liikkumisen osalta. Itsetuntoni on vakaalla pohjalla, ja olen monella tapaa vahvempi kuin koskaan. Olen sinut niin ryppyjen kuin paksujen pohkeiden kanssa.

Olen saavuttanut tilan, jossa en oikeastaan aktiivisesti ajattele ikääni lainkaan. Toki olen huomannut, että en ole enää palaverin nuorin ja firmassa on kesätöissä tyyppejä, jotka ovat syntyneet 2000-luvulla. Niin, ja 70-luku on tulossa jo toista kertaa muotiin.

Sitten sain päähäni googlata kuukautiskierrossa ilmennyttä lievää häikkää, jonka bongasin aktiivisuusrannekkeestani. Ja kas, törmäsin ensimmäistä kertaa asiaan nimeltä premenopaussi. Kyseessä on vaihe. Vaihdevuodet alkavat noin nelikymppisenä puhkeavalla esivaiheella.

Nämä ruusut nyt ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta on ihan saatanan vaikea kuvittaa juttua menopaussista.

Gynekologi vahvisti googlailuni. Noin 5–10 vuotta ennen menopaussia kuukautiskierto tosiaan muuttuu epäsäännölliseksi, ja joku saattaa siirtyä tähän vaiheeseen jo kolmekympin puolella. Hedelmällisyyden aleneminen tapahtuu jo huomattavasti aiemmin, mutta nyt munasarjat alkavat ilmoitella eräpäivästään. Taustalla on munarakkulan nopeutunut kasvu, varhaistunut ovulaatio ja samalla keltarauhasen toiminnan heikentyminen. Ovulaation siirtymisen takia ehkäisyyn pitää suhtautua entistä suuremmalla vakavuudella.

Oireita ilmenee yksilöllisesti. Kierto lyhenee jopa useammalla päivällä ja myös menkkojen laatu saattaa vaihdella kuukausittain. Kierto on lyhyimmillään naisen ollessa noin 42-vuotias, sitten se alkaa pidentyä.

Premenopaussissa ei vielä ole estrogeenipuutosta, mutta inhorealistisesti voisi todeta, että käsillä on lisääntymiskoneiston saattohoitovaihe. Jossain vaiheessa noin 10 vuoden sisään menkkoja ei enää kuulu. Perinnöllisyys vaikuttaa tähän kehitykseen voimakkaasti.

Tämä tuli vähän äkkiä, mutta suurin ihmetyksen aihe on se, miksi en ole kuullut tästä mitään aikaisemmin. Aiheuttavatko vaihdevuodet häpeää?



En keksi mitään hävettävää. On päivänselvää, etten pukkaa tähän maailmaan enää yhtään jälkikasvua. Lisäksi tämäkin vaihe on hyödyllinen evoluution tulos: isoäitihypoteesin mukaan ne äidit, jotka saivat ruoan hankinnassa apua omilta äideiltään, pystyivät kasvattamaan terveempiä ja isokokoisempia lapsia. Isoäidin apu on siis saattanut ihmisen varhaisessa evoluutiossa suosia naisia, jotka elävät pitkään omien hedelmällisten vuosiensa jälkeenkin.

Tuntuu, että naisen elämä on täynnä kummallisia munasarjojen sanelemia merkkipaaluja, joita pitää jotenkin salailla. Fuck it. Nelikymppisenä näköjään eletään seksuaalisesti parasta aikaa ikinä samalla kun ollaan valmiina mummoksi. En valita!

25.9.2016

Lastenvaatteiden kierrätysvinkit kiireiselle

Snadin kasvupyrähdys aiheutti pientä vaatehankintapaniikkia. Tällainen kylmenevään välikauteen osuva havainto, että kaikki vaatteet ovat väärää kokoa, on hiukan stressaava tilanne lastenvaatevastaavalle, jolla on hyvin vähän aikaa.




Kävin tänään kirppistelemässä ja ajattelin kirjoittaa tähän muutaman ajatuksen ja vinkintyngän ruuhkavuosia elävälle lastenvaatemanageeraajalle, jos teitä olisi vaikka muitakin.

1. "Ei sulla olis housuja tähän?" Kun bongaat Fb-kirppikseltä sopivan vaatteen ja saat kaiken av-yv-jono-prosessin jälkeen osto-oikeuden, kysäise myyjältä, onko hänellä muutakin ylimääräistä samassa koossa. Yleensä on. Varsinkin fb-kirppikselle päätyy suuremman puhdistuksen ensimmäinen osa.

2. "Jos löytyy koon 134 vaalea farkkutakki, ota." Jos et itse meinaa ehtiä kirppiksille, anna tehtävänanto  kirppishaukkaystävällesi. Se, joka kiertelee muutenkin second hand -myymälöitä, on todennäköisesti harjaantunut tunnistamaan hyvän hinta-laatu -suhteen ja kuvaviestin avulla voit tehdä päätöksen tyylistä.

3. Somehuhuile. Aika monella ei riitä aika eikä jaksaminen (netti)kirppiksiin. Erityisesti sitterit, vaunut, pyörät, sukset, luistimet, nappikset ja muut lastentarvikkeet löytyvät ihan lähipiiristä.

4. Tehokäynnit vs. kohnaus. Joillain kirppiksillä on vaatteet sortattu koon mukaan. Tämä ihana esityö nopeuttaa elämää huomattavasti, kun ei tarvitse penkoa läpi sataa pöytää. Esimerkiksi kouluilla järjestettävät MLL:n pop up -kirppikset ovat tällaisia.

5. Kierrätä tehokkaasti. Myy tai anna pois, mutta älä hilloa kamaa varastossa (kuten minä teen), niiden arvo ei siitä nouse. Tai jos hilloat, tee se kuten Valeäiti -- tai myönnä, että kyseessä on kohta 10. Muuten unohdat vain mitä siellä pahvilaatikossa on ja kun seuraavan kerran avaat sen, huomaat että kersa onkin jo kaasuttanut koosta ohi.


6. Jos oikeasti haluat kamasta eroon, älä ylihinnoittele. Harva lähtee valtavan käteiskassan kanssa kirppikselle. Rikkinäiset ja likaiset vaatteet eivät ole useiden eurojen arvoisia, vaikka ne olisivatkin jotain himoittua merkkiä. Toisaalta taas aivan bräniköistä, pari kertaa käytetyistä toppakengistä maksan ihan mielelläni parikymppiä. Sama pätee leluihin: mäkkäristä saatu muovikrääsä ei voi maksaa kolmea euroa. Ja jos olet epävarma, käytä ammattilaisia: minä annan luottokirpparini hinnoitella puolestani, myymättömät lähtevät hyväntekeväisyyteen.

7. Tee maksamisesta helppoa. Lataa puhelimeesi ilmainen Mobile Pay -maksusovellus (toimii kaikille pankeille) ja pyydä kumppaniakin tekemään niin. On hiukan helpompaa käydä biletaraalista kauppaa, kun ei tarvitse etsiä pankkiautomaattia ja vaihtorahaa.

8. Tämä ei ole mitään omaa aikaa. Telaketjumutsi sanoo, että lastenvaatteiden kierrätys pitää lukea kotityöksi siinä missä imuroiminen ja tiskaus. Vaatemanageeraukseen menee pirusti aikaa eikä se ainakaan minun mielestäni ole mitään viihdettä.

9. Itsehillintä pelastaa vaatevyöryltä. Koska en ehdi kauppoihin, sorrun siihen nytkuntämäolisitässä-harhaostamiseen, vaikka pitäisi vain laittaa jäitä pipoon. On riskaabelia ostaa liian isoja tai seuraavan sesongin vaatteita odottamaan sopivaa käyttöhetkeä, sillä sitä ei ehkä koskaan tule.

10. Tee rehellinen ihanuuslaatikko. Jos johonkin riepuun on päässyt syntymään tiiviis tunneside, pistä se talteen ihan oman hyvän mielen takia. Turha pohtia pitääkö niitä ikinä kukaan, mutta eivätpä voi jälkipolvet väittää, ettei mitään muistoja lapsuudesta olisi. Mutta säilö kunnolla. Koiperhosten tai homeen löytämä mummin kutoma villanuttu saattaa aiheuttaa itkupotkuraivarit.

23.9.2016

Niin hyvin kuin osaat

Muistelimme eilen erästä viime kevään tapahtumaa. Snadilla oli ollut päiväkodissa huono päivä.

Pienempien kantamisessa on se hyvä puoli että ne ovat kevyitä.

Snadi leikkii mielellään kaikenlaisissa porukoissa ja tyyppi oli mennyt mukaan eskarilaisten polttopalloon. Hän ei tietenkään ollut yhtä taitava heittäjä kuin kaksi vuotta vanhemmat lapset, mikä aiheutti naureskelua. Isommat olivat ilkkuneet epäonnistuneille heitoille ja todenneet ääneen, että toi on huono heittäjä. Yksi tyttö oli kuitenkin kannustanut. Hän rohkaisi Snadia, että heitä niin hyvin kuin osaat.

Tämä tyttö on jäänyt Snadille ikuisesti mieleen. Häntä muistellaan edelleen lämmöllä.

Yksi tärkeimmistä varhaiskasvatuksen opeista on ryhmässä toimiminen. Enkä nyt tarkoita sitä, että kaikki osaavat kulkea parijonossa käsi kädessä tai syödä omilla paikoillaan, vaan sosiaalista silmää. Että ymmärretään ryhmän jäsenten pystyvän erilaisiin suorituksiin iän, pituuden, osaamisen, persoonan ja päivän mukaan. Että tsempataan, kannustetaan ja tuetaan, ja joskus lohdutetaan. Että ryhmässä ollaan me eikä minä, yksilöitä mutta yhdessä.

On erityisen opettavaista, jos ryhmässä on eri ikäisiä lapsia. Se tarjoaa isommille mahdollisuuden treenata empatialihasta ja näyttää esimerkkiä. Pienemmille taas tarjoutuu mahdollisuus omaksua uusia taitoja esimerkistä oppimalla ja ylittää itsensä. Toki siinä vaaditaan kärsivällisyyttä: joskus joutuu selittämään uudestaan, odottamaan että toinen saa kengät jalkaan, punttaamaan pepusta ja helpottamaan sääntöjä.

Ei se haittaa. Leikkiä tärkeämpää on leikkimään oppiminen.

Hyvät leikit eivät riipu siitä, että toinen osaa säännöt ja suoriutuu standardien mukaan vaan että yritetään niin hyvin kuin osataan. Toki täytyy myös oppia sanomaan, jos leikki ei suju. Silloin kannattaa pitää paussi ja yrittää myöhemmin uudelleen. Sekin on normaalia eikä henkilökohtainen loukkaus.

Tämä on nähdäkseni yksi suomalaisugrilaisen verenperintömme kipupiste. "Jos et ole täydellinen älä edes yritä". Väärin. Onnistumiseen tarvitaan sitä yrittämistä ja treeniä. Itse pärjäämisen ja omista asioista huolehtimisen kulttuurissa unohtuu perspektiivi ja empatia, myös itseä kohtaan.

Miksi tuo päivä sitten tuli mieleen? No siksi, että oli ollut hyvä päivä. Yksi ryhmän kolmevuotiaista oli kuulemma kiipeillyt telineessä melkein putoilematta. Niin hyvin kuin osasi. Kyllä siitä kelpasi iloita vielä kotonakin.

21.9.2016

Ero lasten takia

Hollywoodin tuoreinta avioeroa on käsitelty melkein joka aviisissa. Kyseessä on noin muuten aika evvk-tasoinen tapaus, mutta huomioni kiinnitti eron syy.


Eropapereissa pariskunnan avioeron syyksi mainittiin "sovittamattomat erimielisyydet", mutta huhujen mukaan ne koskisivat erityisesti vanhemmuutta. Lakimiehen mukaan Jolie haki eroa "For the health of the family". Tämä lausunto jättää paljon arvailujen varaan, mutta kertoo, että ratkaisu tehtiin perheen takia. Jolie alleviivaa tätä hakemalla kaikkien kuuden lapsen yksinhuoltajuutta.

Hätkähdin tätä kommenttia. Luen ihan hirvittävän harvoin julkkisjuoruja, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että yleensä ulospäin on tapana antaa asiallinen kuva: ero tuli, mutta eipä tässä sen kummempaa ja hyvissä väleissä jatketaan. Ja vaikka avioero ei olisikaan täysin kaunaton, ei ole tapana arvostella julkisesti toisen osapuolen vanhemmuutta.  Sitä pidetään yleisesti lastenkin etuna. Vanhemmuus on liian helppo lyömäase, oli syytä tai ei.

Piti ihan googlata tätä perheen ja avioeron yhteyttä.

Suoraan lapsiin liittyviä eron syitä ei ole, tai sitten kukaan ei vain tunnusta. Koska Suomessakaan ei tarvitse eritellä, miksi avioeroa hakee, syistä ei ole vedenpitävää tilastoa. Väestöliiton tutkimusten mukaan kuitenkin viiden kärjessä ovat uskottomuus, päihteet, rakkauden puute, erilaiset elämänarvot ja -tavoitteet sekä erilleen kasvaminen. Nämä tietenkin voivat vaikuttaa myös vanhemmuuteen, varsinkin jos syihin liittyy alkoholismia, henkistä tai fyysistä väkivaltaa. 

Tämä parisuhteen ja vanhemmuuden suhde on kummallinen. Väestöliiton mukaan avioeroriskiä lisäävät tietyt lapsiin liittyvät muuttujat kuten lapsen syntyminen ennen avioliittoa ja lapseton avioliitto. Toisaalta juuri lasten takia yritetään pysyä yhdessä, joskus liian pitkään.

On jotenkin ristiriitaista, että parisuhde vahvistetaan yhteiskunnan taholta hyvinkin virallisella paperishowlla, mutta perhe- ja vanhemmuussuhteeseen ei tarvita minkäänlaisia allekirjoituksia, vaikka samalla parisuhteenkin intensiteetti ja valvollisuudet nousevat ihan uudelle tasolle.

Sitoutuminen tapahtuu siis parisuhteeseen, vaikka vanhemmuus ainakin näennäisesti pitää avioliittoa pystyssä pitkään sen jälkeen kun parisuhde on delannut.

Mitäs mieltä olette: onko huono vanhemmuus syy erota? Onko kyseessä tabu ja ihan syystä?

20.9.2016

Puhukaa asiasta, velliperseet

En todellakaan kuvitellut, että jonain päivänä postaisin natseista. Mutta kai se sitten pitää tehdä.



Miksi? No koska natseja vastustava ihminen on kuollut. Kyseinen henkilö toimi juuri kuten kuuluukin toimia. Natseja pitää vastustaa.

No, mitäs me kansakuntana tästä ollaan mieltä?

Pääpoliitikot kiertelevät aihetta minkä kerkiävät. Paheksutaan kovasti väkivaltaa, mutta täytyy muistaa, että Otanmäki, ääripäät, ikkunoiden rikkominen ja lippalakit. Ihan kuin kaikki rikokset olisivat niputettavissa yhteen. Kukaan ei vahingossakaan mainitse poliittista väkivaltaa, jonka oletettiin jo jääneen historiaan.

Persuista kuuluneen puheenvuoron mukaan sen siitä saa kun natseille alkaa. Samaa mieltä ovat natsit itsekin. Pääurpo oli jakanut somessa asti näkemyksensä "kurinpalautuksen" tarpeellisuudesta. Moni on ollut myös sitä mieltä, että kyseessä oli vain poikain tappelu. Näitähän nyt sattuu Härmän snagarillakin.

Nyt on kuulkaa velliperseet sellainen juttu, että tuo ei riitä.

Ymmärtäväthän nyt kaikki, mitä natsit ovat? Vaikka suomalainen natsi on säälittävä tapaus, joka jonottaa käsi ojossa jonkinlaista Hitlerin jakamaa virtuaaliämpäriä, ei ole mitään syytä ymmärtää heitä. Kukkuu. Vaikka Suomen Vastarintaliikkeeksi itseään tituleeraavassa vatipäiden kerhossa on nihkeät 60 virallista jäsentä (meidän päiväkodissa on enemmän kersoja), he ovat silti natseja.

Kiemurrellaanko siksi, että on vaalit tulossa ja rasistien äänet tarvitaan omalle puolueelle?

Vaikka haluaisikin rasistien äänet, natsit ovat eri jengiä. Natsien agendassa ei ole mitään epäselvää: he eivät ole mitään ihmisoikeuksien, demokratian tai edes isämmaan ystäviä. Normaali ihminen ei tietenkään edes tiedä, mihin helvettiin heidän ns. vastarintansa kohdistuu, mutta oletan, että on kiva vastustaa vaikka ruohosipulia, jos siitä tulee tärkeä olo.

Suomalainen natsi ei ole mikään äärimmäisen huono-osainen raukka. Hänellä on erinomaiset mahdollisuudet olla olematta väkivaltainen natsi, monet suomalaiset jopa onnistuvat tässä. Natsilla on perusoikeudet, terveydenhoito ja kirjastoverkko. Hänelle on opetettu kynäotetta varhaiskasvatuksessa ja tavuttamista peruskoulussa, mutta ilmeisesti ainoa mitä natsi on lukenut, ovat naapurin Jaskan somepäivitykset.

Öyhötys on samanlainen valinta kuin nenänkaivuu. Sitä voi olla tekemättäkin.

Mutta ehkä nyt ollaan jonkinlaisessa päänsilityksen käännekohdassa. Ihan kuin olisin havaitsevinani kollektiivista kypsymistä kaikenlaisten vapaan kasvatuksen saaneiden mulkvistien mielipiteisiin. Viime viikolla nähtiin, kuinka Unicef vastaili jämäkästi fb-sivullaan masinoituun vittuiluun. Hienoa oli, että moni muukin nousi puolustamaan järjestöä ja tukirahaa satoi ennätystahtiin.

Keskustan Kaikkonen kannusti kansalaisia miettimään, mitä itse kukin voisi tehdä yhteiskunnallisen ilmapiirin parantamiseksi. Olen monesti miettinyt tätä. Nyt olisi esimerkiksi poliitikoille mainio hetki lopettaa natsien sietäminen, juurikin sen yleisen ilmapiirin nimissä. Ettei tarvitsisi enää kirjoittaa natseista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...