Image       x Suomen Blogimedia

31.7.2015

Tukholma toimii lasten kanssa

Loma, jolla ei tehdä mitään, on siitä hyvä, että jos kaikki kyllästyvät ei-mitään-tekemiseen, voi tarvittavan ohjelmanumeron tempaista vaivatta allakkaan.

Hagaparkenin portilla. Jossa Snadille iski kuninkaallinen puskapissihätä.
Kun olimme möllöttäneet saaristossa kolme viikkoa, Skidi ehdotti, että eikö voitaisi edes vaihtaa rannikkoa ja mennä Ruotsiin.

Toki! Tukholmahan toimii aina.

Mutta tällä kertaa tehtäisiin jotain muutakin kuin trampattaisiin Kungsgatania. Kun kyselin teiltä vinkkejä lapsiperheen kaupunkilomille, olitte suhteellisen yhtä mieltä siitä, että puistot, leikkipuistot ja museot ovat lasten kanssa pop. Niinpä lähdin suunnittelemaan reissua, jossa kaupungissa vietetään kaksi päivää.




Ensimmäisen päivän rastina oli Tukholman pohjoispuolella Hagan puistossa sijaitseva Fjärilshuset - kasvitieteellinen museo, jossa on myös hyönteisiä, kaloja ja matelijoita. Rakennus oli Helsingin kasvitieteelliseen verrattuna vaatimatoman näköinen, mutta kierros oli palkitseva.

Isossa trooppisessa kasvihuoneessa lenteli vapaana upeita perhosia, muissa huoneissa oli sammakkoeläimiä, kilpikonnia ja kala-altaita. Vaihtuvan näyttelyn päätähtinä olivat hait, joita uiskenteli isossa akvaariossa. Saimme siis enemmän kuin kuvittelimme!

Huom! Matka oli hieman haasteellinen julkisilla, joten kannattaa tsekata se etukäteen. Reissu maksaa vaivan, sillä olemmat ipanat nimesivät tämän loman kohokohdaksi. Ja jos energiaa rittää (meillä ei riittänyt), samassa puistossa on myös Hagan linna, jossa asuu ihan oikea prinsessa!

Bryggartäppanin leikkipuistosta tuli mieleen että eikö Seurasaaressa voisi olla tämä meininki.

Iltapäivällä tehtiin vielä retki Södermalmille SoFoon. Retken innoittajina toimivat Bryggaräppanin leikkipuisto, joka oli rakennettu 1800-luvun tyyliin, ja lettubaari Á la Crêpe, joka jäi testaamatta koska se oli täynnä (= parku, minulta).


Alueen tunnelma oli niin superleppoisa, että iltapäiväretki jäi harmittavan lyhyeksi. Erittäin kiinnostavia pikkukauppojakin oli joka kadun kulmassa, mutta niitä en ehtinyt koluta yhtään. Sen verran jäi tarjonta kaivelemaan, että tänne on tultava takaisin joku päivä aikuisseurassa.


Hotelli Clarion Sign oli positiivinen yllätys: hyvät julkisen liikenteen yhetydet ja kattoallas!
Toinen päivä otettiin rennommin.

Aamu aloitettiin hotellin katolla sijaitsevalla uima-altaalla, josta oli hienot näkymät yli kaupungin. Pulikoinnin jälkeen lähdettiin kohti Junibackenia, jossa Snadi ei ollut ikinä ollut.

Kokemus oli hienoinen pettymys verrattuna aikaisempiin vuosiin: paikka oli liian täynnä. Jonotusta satujunaan oli hulppeat kaksi tuntia, leikkitiloissa oli täysi härdelli päällä, kahvilassa oli valtavat jonot (vaikka ruoka olikin yllättävän hyvää) ja Huvikummussa alkoi ruotsinkielinen laulusessio kesken talokierroksen. Mutta junakyyti oli toki hienosti toteutettu, edelleen.


Lapset ja kaupunkilomat siis check!

Toimivan konseptin merkki on se, että molempia ipanoita jäi pikainen visiitti kaivelemaan. Ohjelmaa oli parille päivälle vähän liikaakin, ja silti näkemättä jäi ainakin Tukholman luonnontieteellinen museo ja Kulturhuset. No onneksi tämä kaupunki on niin lähellä, että uudestaankin pääsee. Milloinkas se syysloma olikaan...

26.7.2015

Ollin oppivuodet

Mietin tänään, että onkohan kansanedustaja Olli Immosella lapsia. Ilmeisesti on. Se on tavallaan hyvä juttu. Olen huomannut, että omat lapset ovat hirmuhyviä vanhempiensa sparraajia yhdessä vaikeassa asiassa.

Lapsi ei automaattisesti kasva vanhempansa kuvaksi. Ei, vaikka kuinka yrittäisi. Omista geeneistä, omassa kulttuurissa ja oman kasvatuksen kautta voi tulla aivan omanlaisensa ihminen. Erilainen, tuntematon. Muukalainen omassa perheessä.

Siihen voi reagoida kahdella tavalla.

Voi halveksia ja lytätä, uhkailla ja jättää yksin. Se on helppoa, vihaamiseen ei ajattelua tarvitse.

Sitten voi nöyrtyä ja etsiä sopua. Voi yrittää nähdä ihmisen ihmisenä, etsiä mieluummin yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia ja luottaa siihen, että jotenkin, ajan kanssa löydetään tapa tulla toimeen.

Hyväksynnän myötä myös jääräpäisestä oman olemassaolon puolustamisesta voi luopua. Sitä ei uhkaa mikään. Eikä koskaan uhannutkaan.

25.7.2015

Lastenlista ei ole pääasia

Lapsiperheet ravintolassa -keskustelu on taas liekeissä. HS:n tämänpäiväisessä jutussa käytiin (aika suppeasti) läpi Helsingin keskustan ravintoloiden lastenlistat. Kommentointi asian tiimoilta on kiihkeää ja yllättävän yhdenmukaista.

Perheen ei-nirso duunaa salaattia.

Suosikkikommenttini ovat seuraavat.

"Lastenlistat ovat turhia."

Tämä listoihin tuijottaminen johtaa harhaan. On ihan sama, miltä listalta sopiva ruoka löytyy, kunhan se löytyy. Annosten puolitus ja tuunaus pitäisi olla ihan default-hommaa (myös aikuiselle), on ihan sama, valitaanko annos aikuisten vai lasten listan kautta. Palveluasenne ratkaisee: jos maistuva ruoka järjestyy jollain tapaa, ravintola on bisnesideansa sisäistänyt.

"Kotonakin lapset ja aikuiset syövät samaa ruokaa."

Joissain perheissä syödään, joissain ei. Saman perheen lapset voivat olla ruokailun suhteen kuin yö ja päivä - vaikka heitä kuinka yhtälaisesti osallistettaisiin ruoanlaittoon ja tarjottaisiin monipuolisia makuja. Kun perheessä on tarpeeksi nirso lapsi, ei jokaisesta ruokailusta jaksa eikä kannata tehdä koko perheen kidutustuokiota pakottamalla kaikille erikoismakuja "tottumiskoulutuksen" nimissä, vaan säilyttää ruokailutilanne miellyttävänä.

Näillä asioilla on nimittäin tapana tasoittua vuosien mittaan. Jonain päivänä ennakkoluulot voivat hälvetä joko kavereiden aiheuttaman sosiaalisen paineen tai henkilökohtaisen kehityksen tuloksena. Mutta jos koko ruokapöytää kohtaan on syntynyt kammo, vahinkoa voi olla vaikea korjata jälkeenpäin.

"Jotain ollaan tehty oikein, kun lapsi tilaa karitsaa munakoisohillokkella."

Tätä kuulee yllättävän usein: vanhemmat ottavat omaksi kasvatusansiokseen ruokaan ennakkoluulottomasti suhtautuvan lapsen. Ihan kuin kuin jokainen luonteenpiirre ja valinta olisi kasvatuksen tulos. Olen äärimmäisen kateellinen kaikille, joiden lapset eivät ole nirsoja, mutta en itse kehtaisi väittää, että kyllä lapset nukkuvat aamulla kymmeneen kun heidät siihen vain määrätietoisesti ohjaa.

"Miksi aina lapsille on nakit ja ranskiksia?"

Hyvä että on. Jos vaikka joku haluaa niitä, koska kotona ei ikinä saa. Nakeista en piittaa mutta tykkään itsekin hyvistä, rapeista ranskiksista ja napsin ipanoiden lautasilta aina muutaman. Naminami!

"Leikkipaikatkin ovat turhia!"

Miksi ihmeessä olisivat? Vain (jotkut) aikuiset tykkäävät jököttää paikallaan pari tuntia. On tosi hyvä jos lapsille on tarjolla lasten viihdykettä.

Mutta tämä nyt on tätä. Tuntuu, että ruokailuun ylipäätään suhtaudutaan nykyään lähes uskonnollisella kiihkolla - koska se on mahdollista. Minulle ravintolaruokailu lasten kanssa on enemmän palvelukokemus, johon vaikuttaa yhtä lailla hyvät penkit ja nopea palvelu kuin ne täydelliset ranskikset.

23.7.2015

Elämän janoon: grillatut teriyaki-tofuvartaat

Elämää kannattaa nauttia ahnein kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa täällä.


Sain valtavasti hyviä ehdotuksia Novellen elämän jano haasteeseen - kiitos kaikille ehdottelijoille! Eniten intoa herättäneet ehdotukset olivat palvelutalovisiitti ja hyvä tofuruoka. Kesälomien takia lukuhetki palvelutalossa ei onnistunut, mutta siihen palaan vielä - sain nimittäin idean. Tartuin siis juoksetettuun soijamaitoon.

Olen ollut kasvispainotteinen ruokailija jo monta vuotta. Kasvisannoksen proteiininlähteenä on Suomessa usein tofua. Mutta kun se maistuu pyyhekumilta!

Tofukokeiluni kotona ovat päättyneet lähinnä koko perheen murjotukseen. Mauttomat kumipallerot eivät ole maistuneet edes minulle ja lapset ovat yhteen ääneen toivoneet, että vastaisuudessa ruokaa tekee isi.

Kyselykierros kaveripiirissä vahvisti tofun olevan lautasella suhteellisen ei-toivottu aines. Sekasyöjä ei sitä valitse ikinä, kasvissyöjäkin vain vakaumuksesta. Kukaan ei osannut kertoa hyvää koko perheen tofureseptiä.

Päätin turvautua ammattilaiseen ja kysyä neuvoa tutulta kokilta. Hän antoi kolme vinkkiä.

1. Tofua pitää marinoida. Kunnolla. Tuore tofu on sellaisenaan aika mautonta, mutta imee hyvin makuja. Kaikista kiinteimmät, esimarinoidut tofut kannattaa unohtaa, jos haluaa oman makunsa mukaista.

2. Tofun seuraksi pitää laittaa jotain ärhäkkää. Ei jauhelihakaan sellaisenaan ole kovin maukasta, mutta tomaatin ja pecorino-juuston kanssa siitä tulee maukasta bolognesea. Suomen kesä tarjoaa tällä hetkellä mm. naurista ja retiisiä.

3. Go east. Olen mennyt metsään yrittämällä tehdä tofusta jotain nakkikastikkeen tapaista perunan lisuketta, jolloin ateria jää helposti mauttomaksi. Tofun juuret ovat Aasiassa, joten makumaailmaa kannattaa ammentaa idästä. Ja siellähän on yksi yhdistelmä ylitse muiden: inkivääri-chili-valkosipuli yhdistettynä etikkaan ja soijaan.

Teriyaki.

Teriyaki on helppo tehdä itse, ja tulee täydellistä.
Makeansuolaista japanilaisesta keittiöstä tuttua teriyaki-kastiketta voi tehdä helposti itse - ja silloin siitä tulee myös paljon parempaa. Tarvitset soijaa, riisiviinaetikkaa (eli miriniä), ruokaöljyä, tilkan vettä, sokeria, chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Ainekset laitetaan kattilaan, keitetään 10 minuuttia ja tadaa: marinadi on valmis. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa ja lautaselle sopivaa, suodata sattumat pois ja suurusta sitä hiukan.

Koska on kesä, on myös grilli. Grillatut teriyaki-tofuvartaat herättivät koko ennakkoluuloisen mökkiseurueen kiinnostuksen.

Mökkiolosuhteet aiheuttivat lisäpäänvaivaa. Saariston kauppavalikoimat olivat peruselintarvikkeita. Saisiko lähikaupasta edes tofua tai inkivääriä? Mökin mirinipullossakin oli vajaa puolet jäljellä.

Lisäksi onnistuin keikauttamaan kattilaa kiikkerälä mökkiliedellä niin, että puolet kastikkeesta lensi lattialle. Lautalattia imi itseensä kolmessa sekunnissa kastikkeen värin ja tuoksun (vain kokolattiamatto olisi ollut pahempi kohde), joten olin selkeästi oikeilla jäljillä. Lisäksi onnistuin läikyttämään marinadia päälleni toiseenkin otteeseen kun kierittelin tofupaloja kastikkeessa. Mies totesi, että ruoanlaitto taitaa ylipäätään olla minulle haaste.

Mutta lopputulos oli kuin olikin hyvä! Vartaisiin laitettiin mukaan pirtsakkaa kevätsipulia ja marinadilla valelu grillauksen ajan varmisti, että annoksessa olivat aromit kohdallaan.

Ei ollenkaan hullumpi annos!

Maistatuskierros herätti yleisössä yllättynyttä hyminää. "Jäikö niitä vielä?"

Minä siis kiitän, tämä myytti on murrettu. Joskus itsensä haastaminen vaatii ennakkoluulojen voittamista, joskus ammatilaisen apua ja joskus vain ryhtymistä. Tällä kertaa kaikkia näitä.

Ps. Kaiken sotkemisen jälkeen mökin lattiakin on luututtu mäntysuovalla. En olisi saanut sitäkään saanut aikaiseksi ilman tofuhaastetta.

20.7.2015

Me ei tehdä lomalla mitään

"Mitäs lomasuunnitelmia teillä on?"

Vastaus on, että eipä juuri mitään. Täällä maalla pötkötetään, kunnes vaatteet loppuvat. Sitten käymme pesukonetta pyörittämässä ja ehkä teemme jotain muuta. Ehkä emme.

Tunnen välillä huonoa omaatuntoa siitä, että emme varsinaisesti tee lomilla mitään. Ja muutenkin elämme vähän pellossa.

Meidän perheessä loma on nimittäin epäsäännöllisyyden kulta-aikaa, mikä sopii suomalaiseen hyvän vanhemmuuden ideologiaan huonosti. Helsingin Sanomien vanhemmuuskyselyssä, jossa kartoitettiin hyvän vanhemmuuden mittareita, oli monta kysymystä rutiineista mutta ei yhtä ainutta suoraa kysymystä lasten kanssa vietetystä ajasta - onko sitä?

Arkena olemme kellon (ja vieläpä turhan aikaisen vuorokausirytmin) orjia. Työt alkavat tiettyyn aikaan, päiväkoti menee kiinni, unitunnit pitää saada täyteen. Molempien vanhempien suht monimutkainen työelämäkuvio pitää huolen, että yli vartin mittaisille tauoille löytyy aina joku velvoite.

Lomalla säännöllinen arki on korvattu spontaanilla sekoilulla, jossa kukaan ei oikein muista mikä päivä on. Tätä kirjoitan vähän kolmen jälkeen iltapäivällä. Olemme juuri syöneet lounaan. Koska syömme aamupalaa yhdeltätoista. Koska nukumme kymmeneen. Koko perhe on nytkähtänyt arkiaikataulusta kolme tuntia eteenpäin.

Ja onhan tässä kuitenkin kaikenlaista tavallista landepuuhaa. On perheellisiä vieraita, paikallisen urheilukentän käyttöä, kauppahallireissuja, onkimista ja lampaiden taputtelua. On välijädeä, retkipillimehua, metsämansikkaa ja iltapäiväkanapeeta.

Taidamme kaikki viihtyä ihan näin.

Skidi on tyytyväinen kun voi soittaa vaarin kanssa saksofonia tai käydä kanssani iltauinnilla kymmenen aikaan. Snadi syö mustikoita suoraan puskasta ja viettää laatuaikaa siskon kanssa puutarhassa möyrimässä. Nukkumaan mennään kun alkaa nukuttaa.

Molemmat ipanat näyttävät sopeutuneen siihen, että suunnitelmia ei juuri ole. Ja että niitä vähiäkin muutetaan sään, mielialan, pissahädän tai muun tarpeen mukaan, joustavasti.

Siitä näyttää tässä perheessä koostuvan hyvän loman ainekset, ihan iästä riippumatta. Ei ole seuraavaa pakollista rastia. Loman paras ohjelmanumero on se, että sitä ei ole.