Tietoa mainostajalle ›

22.4.2017

Mitä tulee ruuhkavuosien jälkeen?

Löysin kaappeja siivotessani kalentereitani opiskeluajoilta. Kun plarasin niitä läpi, törmäsin varsin kummalliseen ihmiseen. Tyyppiin, jota en oikein enää muistanut.


Parikymmentä vuotta sitten elelin railakasta opiskelijaelämää. Violetissa kalenterissa oli aivan sutena merkintöjä, yllättävää kyllä, osa myös opiskeluun liittyviä. Olin merkintöjen mukaan käynyt baareissa, leffoissa, keikoilla ja bileissä, taittanut ainejärjestön lehteä, tehnyt tuntitöitä vakuutusyhtiössä, rampannut Helsingin ja Kouvolan väliä koiran kanssa ja romuttanut auton ajamalla sen katolleen pellolle. Ja jumantsuikka, yhdeltä viikolta löytyi kahdet treffit. Kahdet!

Moni pitääkin ihmiselämän väliä 20-30 v elämän parhaana aikana. Mutta en minä sitä aikaa muista mitenkään erityisen onnellisena eikä kalenterikaan sitä henkinyt. Silloiset parisuhteet kulkivat kriisistä kriisiin, tili oli koko ajan tyhjä eikä tutkintokaan edistynyt. En tiennyt yhtään, mikä minusta tulisi isona. (Toisaalta se ei ahdistanutkaan, koska olen luonteeltani ajelehtija.)

Nuoruuden ihannointi liittyy vapauteen, siihen että kaikki isot asiat ovat edessäpäin ja mahdollisia polkuja on edessä vaikka kuinka paljon. Ja se valtava määrä vapaa-aikaa ilman välilevynpullistumaa ja kotiintuloaikoja!

Mutta eikö se ole kohta kulman takana? Taas uudestaan, tosin pullistuman kanssa.



Tämä tuli mieleen eilen, kun istuimme iltaa ystäväporukalla, nauroimme ja puhuimme toistemme päälle. Yhteinen aika järjestyi yllättävän helposti. Tapaamisia, kävelyitä ja terassi-iltoja voi nykyään tehdä jopa suhteellisen spontaanisti. Menemisistä ja tulemisista ei tarvitse kotona neuvotella tai ajoittaa niin että käytettävissä on varmasti hätäapua. Isoille lapsille oli hirveän helppo saada lastenvahti, jos sitä sattuisi tarvitsemaan.

Olisipa hauskaa ajatella, että kun ruuhkavuodet hieman helpottavat alkaa uusi, vapauden kautta määriteltävä elämänvaihe.

Kyseinen neljänkympin ja eläkeiän välille sijoittuva ajanjakso vain on naisten osalta brändätty huonosti lähinnä hormonikorvaushoidon kautta. Miksi ihmeessä? Ihan yhtä lailla siinäkin iässä voi tehdä valintoja ja elämänmuutoksia, kirjoittaa kirjan, aloittaa uuden harrastuksen, opiskella tutkinnon ja/tai vaihtaa duunia. Eihän munasarjojen toiminta määritellyt elämää parikymppisenäkään.

Vaikka naama oli ajokortissa freesimpi en mistään hinnasta vaihtaisi elämääni kalenteriminän kanssa. Vaikka se pystyi pomppimaan trampoliinilla kusematta housuun, niin aika vähän se ymmärsi esimerkiksi ystävyydestä. Parempi on nyt.

Mutta miksikä sitä vaihetta pitäisi kutsua? Sanokaa te!


20.4.2017

Podcast-vinkkejä aloittelijalle

Uusista harrastuksista puheen ollen: olen aloittanut tässä kesälomaillessani podcast-kävelyt! Nykyaika!



Kaikki lähti siitä, että sain lahjaksi riittävän pienet kuulokkeet, jotka sain runnottua korviini. Lasten kokoon jumittuneet kuulottimeni ovat olleet koko elämäni ajan epävastaanottavaiset kaikille kuulokelaitteille 80-luvun korvalappustereoista lähtien.

Mutta nyt audion maailma on nyt minun! Kuinka siistiä! Harkitsen jopa Spotifyn lataamista, mutta ensin otan haltuun podcastit.

Mutta mistä hitosta löytäisin lisää sisältöä? Valeäidin nauhoitukset olen jo ahminut, samoin Areenan tiedeohjelmat. Missä edes on podcastien Blogilista?

Käännyn puoleenne: mitä te kuuntelette? Ilmiantakaa timanttinen sisältö! Ei väliä onko asiaa, viihdettä, kulttuuria, radioteatteria, äänikirjoja tai komediaa, suomeksi tai englanniksi, kunhan on edes semiälyllistä ja säpäkkää. Tervehdin ilolla kaikkia android-laitteeni ja mustan huumorin kanssa yhteensopivia vinkkejä.

Ps. Voisin tietenkin tehdä podcasteja itsekin. Pohdiskelin kerran jopa sellaista työmatkalähetystä, mutta siinä menisi kyllä kärpäsiä suuhun.


18.4.2017

Sähköpyöräilijä voi ottaa liikenteessä rennosti

Kaupallinen yhteistyö Helkaman kanssa

Lähdin viime viikolla ystävän kanssa Helsinkiin brunssille, fillarilla tietenkin. Ystävä lähti sillä ehdolla, että saisi tulla paluumatkan sähköpyörälläni. Suostuin tietenkin.

Luonnollisesti sinä aamuna kun sain testipyöräni, oli satanut 10 senttiä lunta.
Ja oli niin superkirkasta, että verkkokalvoni räjähtivät tästä kuvasta.



Vaihtokaupan myötä muistin taas, miksi en ole tavispyörääni koskenut kahteen vuoteen: Lauttasaaren sillalla (joka palaa taas työmatkaani) menee hermo!

Ystävä odotteli tyynenä sillan päässä, kun minä sotkin vastatuulessa perille naama punaisena. Hän ei enää ihmetellyt, miksi sähköpyöräilen. Kahden pikkupojan äiti ilmoitti välittömästi haluavansa äitienpäivälahjaksi samanlaisen. Ipanoiden ja ruokaostosten vetäminen peräkärryssä on paljon miellyttävää, kun moottori jeesaa.

Todellakin on!

Sähköpyörää voi rakastaa monesta syystä, mutta ehdottomasti parasta tässä lajissa on rentous. Sähköpyöräilijän pipo ei kiristä. Ei ole mitään syystä tuskastua. Kiertoreitit, ylämäet, vastatuuli, ruuhkat, punaiset valot ja muut pysähdykset ja hidasteet eivät haittaa, koska kahdella polkaisulla olen taas normivauhdissa. Minulla on varaa jarruttaa. Saavun perille naama ihan tavanomaisissa väreissä ja puuskuttamatta. Aamuverkkaisena ihmisenä minusta on ihanaa heräillä kaikessa rauhassa fillarin selässä ja keskittyä polkemisen sijaan maisemiin.

Moottorointi on myös pidentänyt pyöräilykauttani niin, että suhailen fillarilla 10 kuukautta vuodessa, yli 3000 kilometriä. Tammi-helmikuussa vaihdan julkisiin, lähinnä epävarman aurauksen takia. Talvella akku kestää vähän vähemmän aikaa pakkasen ja nastarenkaiden takia, mutta hyytymisongelmia en ole kohdannut. Johtunee varmaan siitä, että hyydyn itse ensin.


Olen ilokseni huomannut, että sähköpyöriä on ruvennut näkymään liikenteessä koko ajan enemmän. Sama näkyy myös sähköpyörien myyntitilastoissa. En ole ainoa, jonka mielestä on siistiä, kun pyörällä ajaminen onkin liikkumista eikä liikuntaa. Sama pyöräilyn leppoistamistrendi näkyy muissakin Pohjoismaissa. Viime vuonna sähköpyörien myynti kasvoi Ruotsissa 34 % ja Norjassa huimat 100 %.

Mutta jos liikuntaa pitää pyöräilyn etuna, voi ryhtyä sekakäyttäjäksi. Testiajossani ollut Helkaman uusin malli on niin kevyt, että sitä ajaa helposti ilman avustustakin. Tällä mallilla voisi ottaa käyttöön yhdistelmän, jossa mennään avustamalla töihin, mutta tullaan avustamatta kotiin.

Ja kehitys kehittyy nopeasti. Valikoimaa on moneen makuun: on mummomalleja, sporttisia, laatikkopyöriä ja paksurenkaisia läskipyöriä. Akutkin kestävät pitempään (viitisen vuotta sitten yksi lataus riitti n. 70-90 kilometriin, nykyään matkaa voi tulla yli 150 km) ja rungot ovat keventyneet.

Testaamaankin pääsee. Helkaman e-Bike Experttien sähköpyörien koeajokiertue alkaa tällä viikolla ja testipaikkoja on ympäri Suomea. Käykää kokeilemassa, miten leppoisaa voi pyöräily olla!

17.4.2017

Raivojumppa kotona

Kun sain syntymäpäivälahjaksi parempaan kuntoon tähtäävän elämän, lähtökohdat eivät olleet hedelmälliset. Sen olen tähän ikään oppinut, että toiveajattelun pohjalle ei kannata treeniohjelmaa rakentaa.


Tämä on mun laji. Vähän turhan harvoin vaan tarjolla.

Olen omat kuntoilulajini löytänyt. En minä rupea ramppaamaan salilla, vaikka saisin kuinka trendikkään saliohjelman. Enkä lenkkeile kuin pakon edessä. Elämääni näyttäisivät jääneen pysyvästi vain kaksi asiaa: käveleminen (erityisesti metsäretket) ja kiertoharjoittelujumppa. Näitä kahta saan säännöllisesti aikaiseksi, kaikki muu on kausittaista ja lopahtavaista.

PT tuumasi, että voisin kokeilla liittää elämääni yhden matalan kynnyksen liikkuntamuodon: raivokotijumpan. Kyseessä olisi muutama tehokas liike, jotka voi tehdä omassa olkkarissa joko oman kehon painoa tai saatavilla olevia apuvälineitä käyttäen. Kestoltaan säädettävä sarja sopisi juuri siihen aikaikkunaan, joka on tarjolla, sen sijaan, että yritän survoa tunnin jumppaa johonkin arki-iltaan. 

Lupasin kokeilla. Hän lätkäisi kotijumppaohjelmaani vetoja lasten renkaissa, läjän keskivartaloharjoituksia ja kaksi erilaista sarjaa kyykkyjä.

Yyh. Olen aina vihannut kyykkyjä! Erityisesti olen inhonnut polviin sattuvia askelkyykkyjä enkä ylipäätään halua tehdä mitään jalkalihaksia kasvattavia liikkeitä. Kintut ovat ihan riittävän paksut muutenkin!

Mutta PT:n puolustuspuhe oli hyvä.

Ensinnäkin isojen lihasryhmien treenaaminen on nopein tie kiihdyttää aineenvaihduntaa (joka oli siis kehonkoostumusmittauksen mukaan eläkeläisen tasoa). Toiseksi kyykky on istumatyöläiselle tarpeellinen liike, jonka pienellä painokikkailulla saa liikuttamaan koko kroppaan. Kolmanneksi hän vakuutti, että oikealla tekniikalla polviin ei kuulu sattua.

Olen nyt kuukauden päivät kyykännyt - ja oppinut jopa tykkäämään siitä! Olen huomannut itsekin, että fiilis on nyt ihan erilainen kuin alkuun. Liike on alkanut tuntua tehokkaalta ja jäntevältä, ei sellaiselta romahtamisen ja kampeamisen yhdistelmältä, jota on tuskallista tehdä ja katsoa. Ja kun tekee painon kanssa, alkaa vatsalihaksiakin poltella.

Lisäksi se on henkisesti hyvä liike. Kun liikkumattomuusahdistuskilahdus (tietäjät tietää) iskee, tämä on paljon parempi tapa purkaa raivo kuin puolisolle kiljuminen. Tai jääkylmällä kaivovedellä tiskaaminen.

Tässä tuli taas muistutus siitä, että mikään ei ole kivaa ennen kuin siinä on hyvä, mutta kehittyminenkin motivoi jatkamaan. Löysin itseni torstaina aamulla salilta. Ei hätää, tämä menee varmasti ohi.

16.4.2017

Muistatteko sen pääsiäisen, kun kaljat jäätyivät terassille?

Sääri oli yöllä livennyt peiton ulkopuolelle. Samalla yöpuvun lahje oli hilautunut polven korkeudelle.



Heräsin saaristomökillä siihen, että toinen jalka oli nolla-asteinen ja sen elvyttäminen aineenvaihduntakuntoon vei ainakin puoli tuntia.

Ikkunasta veti jotain kautta, vaikka olin laittanut tyynyn eteen. Vedin sukat lahkeiden päälle ja kävin uudestaan nukkumaan.

Aamulla meri vaahtosi. Se tarkoitti sitä, että pohjoistuuli puhalsi vähintään 11 m sekunnissa. Pohjoinen on ainoa suunta, mikä tähän mökkiin osuu kunnolla. Kun on kylmä on helvetin kylmä.

Lähdin kaivolle ämpärien kanssa. Juoksevaa vettä ei näissä olosuhteissa ole. Öisin on monta astetta pakkasta, joten lähellä maan pintaa kulkevat putket jäätyisivät ja halkeaisivat. Kaivon luukku ei pysynyt ylhäällä ja pumppu ei toiminut kunnolla. Näpit jäätyivät.

Ulkissa käynti oli vain hieman avantouintia kevyempi kokemus, mutta ilman jälkieuforiaa. Alan ymmärtää niitä naisia, joiden vatsantoiminta loppuu mökkiolosuhteissa.




Tekemistä ei juuri ole. Ei tarvitse haravoida. Eikä grillata, koska grilli lämpenee tällä puhurilla noin 20 asteiseksi. Lautapelitkin jäivät kotiin, koska niiden pakkaaminen oli kersojen vastuulla. Onneksi on Areena ja Noita Nokinenä. Wifi sentään toimii.

Parin tunnin välein tulee sakea lumikuuro. Antarktiksella on varmasti tällaista.

Tuleehan se välillä mieleen. Pitäisikö lähteä kotiin?

Ei!

Olen joskus sanonut, että vietän pääsiäistä kuin kevään tupareita. Nämä ovat tällä kertaa vain tällaiset kohtuullisen paskat tuparit. On ne silti pidettävä. Sitäpaitsi muuten emme voisi 10 vuoden päästä miettiä, että muistatteko sen pääsiäisen vuonna 2017, kun kaljat jäätyivät terassille? Jestas. Mutta täällä vain oltiin. Aika sissejä hei!

Nyt rupean kirjoittamaan suklaamunasuunnistuksen vinkkirunoja. Munapolun henki ei lepää pohjoistuulellakaan.

12.4.2017

Onko vanhemmuus todella erilaista lapsen sukupuolen takia?

Somessa törmää aina välillä kummallisiin käsityksiin pikkupojista. Erityisesti leukani loksahti väitteestä, jonka mukaan pyykkivuorikin on asia, jonka vain poikien äidit tietävät. Mitä ihmettä? Mistä lähtien vain pojat likaavat vaatteensa?


Meillä kun on kaksi tyttöä. Ja pyykkivuori, taskut täynnä kiviä ja pihalla lojuu jedikeppejä. Lelulaatikosta löytyy pikkulegoja ja jalkapalloja, mutta myös barbeja, hyppynaru ja katuliidut. Molemmat ovat säännöllisesti mustelmilla eivätkä pelkää hämähäkkejä eivätkä kastematoja. Vanhempi juoksee 60 metriä reilusti alle kymmeneen sekuntiin, toinen taas juoksi päin seinää, koska leikki "nukkumista". 

Jäin miettimään, että liittykö tuo pyykkivuorikäsitys ennakkoluuloihin tytöistä vai pojista? Vai molempiin? Siihen, että tytöt ovat siistejä JA pojat sotkevat. Ja mitä seuraa siitä, jos oikein odotetaan että pojat sotkevat?

Stereotypiaongelmat tyttöjen kohdalla ovat ihan kansantaloudellisestikin karmivat, mutta niin ovat poikienkin ongelmat. Syrjäytyneistä 2/3 on miehiä. Haluaisin kuulla puheenvuoroja siitä, mikä näiden poikien elämässä on mennyt pieleen.

Jo kuusivuotiaat tytöt uskovat, että fiksuus on puhtaasti miehinen ominaisuus, mikä estää tyttöjä hyödyntämästä todellisia kykyjään. Syntyy itseään ruokkiva stereotypia: kun kokee olevansa huono, päätyy huonoksi. Miksi sama ei pätisi poikiin? Huonouden tunne vain tulee eri asioista.

Mutta mistä? Kehittyvätkö poikien sosiaaliset taidot hitaammin? Tuputetaanko pojille edelleen normaalina sellaista elämänmenoa, jossa väkivalta on ihan ok, mutta itkeminen noloa? Puuttuuko harrastusmaailmassa kuvataiteista ja musiikista vetovoimaa?

Minä väitän, että stereotypiat pyykkivuorista ja pikkuautoista estävät näkemästä, mikä poikaperheissä oikeasti on toisin.

Juttelimme Valeäiti-blogin Hannen kanssa Valeäidin nauhoituksissa  sukupuolesta. Missä viipyy poikien ja miesten vapautusliike?! Tämä podcast vie elämästäsi n. 26 minuuttia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...