Image       x Suomen Blogimedia

5.5.2015

Eläköön mum body!

Mum bodyn tunnistaa peittävistä kaavuista.
Vanhemmat - tai heidän vartalonsa - ovat olleet tällä viikolla uutisvirrassa, näennäisen positiivisessa valossa.

Ensinnäkin oli kuninkaalliset vauvauutiset. Pressikuvassa esiintyi 10 tuntia sitten synnyttänyt Catherine. Hän oli hämmästyttävän upean näköinen, meikattu ja kiharrettu, nilkat hoikat ja hymy huulilla. Oli keltainen leninki ja korkokengät.

Sitten isät saivat synninpäästön: muotiin on tullut ns. isävartalo, dad body. Miehen kropan ei tarvitse olla täydellisen trimmattu vaan pyöreälle, isälliselle vartalolle ollaan kuulemma suopeita.

Uutiset alleviivasivat hienosti toisiaan.

Perinteisesti synnyttänyt nainen on saanut olla standardien ulkopuolella, räjähtänyt ja väsynyt, mutta yhä useammin näkee uutisia, joissa perheenlisäysuutisen keskeinen sisältö onkin tuoreen äidin ulkonäköarvio.

Nihkeää. Leppoisa dad body -trendi tuskin ikinä laajenee koskemaan äitejä, vaikka nimenomaan äidin kuntoutuminen saattaa olla pitkä ja raskas projekti. Lisäksi osa maailman ihmisistä saa edelleen olla iloisia, jos jäävät kyseisestä toimituksesta henkiin. Vastaava pressitilaisuus olisi jäänyt minultakin tekemättä, ainakin esikoisen kanssa. Pyörryin synnytyksen jälkeen joka kerta kun yritin nousta seisomaan: verenpaineeni oli 100/50 ja hemoglobiini 95.

Ja vaikka miehiä kohtaan ollaankin näennäisen suvaitsevaisia, ei ole periaatteessa mitään hienoa siinä, että arvioiden ja luokittelujen ulkopuolelle ei jää enää mikään ihmisryhmä. Maailman menosta saavat osansa myös lapset.

Catherinea ei tietenkään voi edes rehellisesti kadehtia. Kuninkaallisen vauvan esittely on mediatapaus, josta ei voi kieltäytyä. Tulevalla kuningattarella on ollut ja on jatkossakin käytettävissään aivan erilaiset tukijoukot kuin normimutsilla - sen lisäksi, että hän on upea nainen, joka ei olisi näyttänyt hirveältä vaikka hänen päällään olisikin ollut marjapuuronpunainen sairaalakaapu ja hikiliiskaiset hiukset ponnarilla.

Nostetaan sunnuntaina malja mum bodylle - kaalinlehdille rintsikoissa, raidoille vyölaukussa, rypäleille pohkeissa ja maksisiteille pikkareissa. Iloitaan siitä, että meidän ei ole pakko hymyillä synnytyksen jälkeen kameroiden edessä, jos ei huvita.

3.5.2015

Simaresepti kaipasi tuunausta

Sima! Se onnistui yli odotusten. Pullot eivät räjähtäneet, poreita oli sopivasti ja rusinat nousivat aatoksi vaikka alkuun näytti huonolta. Ja kun makukin oli kohdillaan (anoppikin tykkäsi), kätevä emäntä -fiilikseni ei ihan heti laske.

Lämmin kiitos siis neuvoista! Jaan kaksi erityismainintaa.

Kiitos Rokkimammalle, joka huomautti, että sokeria ei tarvitse laittaa kuin puolet perusreseptin määrästä. Tällä vähennyksellä juomasta tuli aikuiseenkin makuun sopivaa! Tajusin vasta jälkikäteen, että perusreseptihän löytyy fariinisokeripussin kyljestä. On selvää, että sokerifirman ohjeessa ei makeutusaineissa säästellä.

Toinen kiitos tulee anonyymille inkiväärivinkistä: kun pulloihin pilkkoo tuoreen inkiväärin palasia (laitoin peukalonpään verran per pullo), makuun tulee mahtava raikas vivahde. Tämä on todennäköisesti myös loistava nuhajuoma!



Lopuksi vielä kiitos sille anonyymille, joka huomautti, että tällaista juomaahan voi tehdä muistakin rehuista. Ja koska maasta pukkaa kovaa vauhtia kevättä, raparperisima olkoon seuraava kokeilu. Ei se väärin ole, jos mutsi tuoksuu pullan sijaan simalta!

Ja onpahan teoria hallussa jos muutan joskus eteläiseen Ranskaan viininviljelijäksi.

29.4.2015

Pinkki pikniksalaatti punakaalista

Tässä blogissa jakamistani resepteistä suurin osa käsittelee jossain muodossa kaaleja. Niin tämäkin.


Fanitan kaalia monesta syystä. Monipuolisen vitamiiniarsenaalin (punakaali muuten voittaa C-vitamiinin lähteenä jopa valkokaalin) lisäksi kaalilla on muitakin suomalaisugrien terveyttä edistäviä vaikutuksia:

"Kaalit sisältävät sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, jotka alentavat veren kolesterolitasoa ja ehkäisevät suolistosairauksia. Kaaleissa on myös luteiini-nimistä flavonoidia, joka on hyväksi silmien terveydelle sekä glukosinolaatteja, jotka eräiden tutkimusten mukaan saattavat parantaa vastustuskykyä ja ennaltaehkäistä maha- ja suolistosyöpien syntyä."
- Yle Akuutti
Lisäksi viiskakkostelijat arvostavat sitä, että kaali on täyttävää. Annos kaalia auttaa paastopäivän nälänhallinnassa.

Tällä myyntipuheella pistän vinkaten anopin bongaaman kaalisalaattireseptin, joka sopii vaikka vappupiknikille, niin aurinkoon kuin räntäsateeseen.


Punakaali-fetasalaatti

1 puolikas punakaali
1 iso punasipuli
200 g fetajuustoa
1 dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
 
Kastike:
1 rkl makeaa sinappia
1 rkl hunajaa (ei kovin kökköistä)
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
¾ dl oliiviöljyä (panosta kunnon öljyyn)

suolaa ja pippuria maun mukaan.

Tämän salaatin pointti on tuo kastike. Alkuperäisessä reseptissä hunajaa oli vain nimeksi, mutta laitoin itse sinappia ja hunajaa suurin piirtein saman verran, koska tykkään hunajan mausta.  

Suolan kanssa kannattaa olla varovainen. Feta on itsessään aika suolaista ja lisään kurpitsansiemeniinkin pannulla hiukan suolaa, joten kastike ei välttämättä kaipaa sitä.


Vappupiknikille tämä herkku sopii paitsi ulkomuotonsa myös säilyvyytensä takia. Kaalisalaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, koska kaali ei ole pienestä muhimisesta milläänsäkään.

Ja mikä parasta: tämä monitoimisalaatti on erinomaista sellaisenaan, lisukkeena, leivän päällä sekä kuohuviinin (tai siman) kera.

Tosin en kyllä tiedä mikä olisi kuohuviinin kanssa pahaa. Ei kyllä mikään.

27.4.2015

Otetaan se vakavasti

Paljon keskustelua herättänyt kiusaamiskeissi on toistaiseksi loppuunkäsitelty. Kiusaamiseen puututtiin heti: vanhemmat olivat aktiivisia, opettaja kuuli kaikkia asianosaisia ja sen jälkeen KiVa-tiimi vielä käsitteli asian.


Koko prosessin pyöräyttämiseen meni viikon verran. Eteneminen olisi toki voinut olla nopeampaa, mutta on tärkeää, että asiassa ei hutkita. Lapset eivät ole mitään itsekritiikin ja analysoinnin mestareita ja tilanteen perinpohjainen selvittäminen vaatii aikaa.

Näen tässä keississä hyviäkin puolia. Tämä oli tärkeä oppitunti monella tapaa.

On välillä vaikea erottaa, mikä on hevosenleikin ja kiusaamisen ero, mutta raja menee siinä kun itse kieltää.

Lisäksi Skidi toivottavasti oppi, että häntä puolustetaan ja asiat järjestyvät kun niistä puhutaan. Jos vaikka ensi kerralla luottamus vanhempien ongelmanratkaisukykyyn olisi kovempi. Siinä mielessä kokemus oli tärkeä myös meille: meidän täytyy olla luottamuksen arvoisia.

Vaikka tämä keissi näyttäisi siis menneen hyvin, on paljon tapauksia, jotka eivät mene. Ja nämä asiat eivät korjaannu itsestään. Muutama asia jäi mietityttämään.

Ihan ensimmäiseksi ihmetytti, miksi KiVa Koulu -ohjelma on vapaaehtoinen? Eihän se mikään autuaaksi tekevä tai täydellinen otsikko ole - niin kuin ei mikään ohjelma yksinään ole -, mutta siinä sentään pyritään antamaan koululle työkaluja ja selkeä prosessi, jolla kiusaamiseen puututaan. Ihmiset luonnollisesti ratkaisevat, miten tehokasta puuttuminen sitten on.

Ja miksi kiusaamisen seuraukset ovat yleisesti ottaen aika epäselvät? En ole rangaistusten koventamisen kannalla, koska alakouluikäiset lapset eivät lähtökohtaisesti tajua vielä mistään mitään. Se nähtiin tässäkin keississä. Keinovalikoima negatiivisten tunteiden käsittelyyn voi olla aivan onneton ja aloitekyky nolla. Silti joku välitön seuraus pitäisi olla kaikkien tiedossa. Ja nähdäkseni se on tukiopetus - kuten kaikissa taidoissa.

Kiusaamisen ennaltaehkäisy on ihan mahdollista, mutta kasvatuksen pitäisi alkaa jo päiväkodista. Alkaako ja onko se riittävän tehokasta? Empatian ja tunneraitojen opettelu pitäisi olla jatkumona opetussuunnitelmassa ja laajemmassa mittakaavassa kuin KiVa-tunneilla. (Espoon juuri kehitteillä olevaan esiopetuksen opetussuunnitelmaan voi käydä mielipiteensä lisäämässä täällä.)

Ja siinä missä kakarat saavat enemmän anteeksi, aikuisilta voi ja pitää vaatia enemmän. Paljon enemmän. Miksi kiusaamista katsotaan läpi sormien työpaikalla ja parisuhteessa? Ja miksi aikuinenkin on sen edessä joskus voimaton?

Tytöstä ja pojasta voi polvi parantua, mutta vain jos asia otetaan vakavasti.

26.4.2015

Tekisitkö useamman lapsen jos hoitaminen olisi helpompaa?

Välillä se iskee. Yleensä silloin, kun kotona on rauhallinen hetki, jonka rikkoo vain keskenään sulassa sovussa leikkivien lasten kikatus. Olisiko se kolmas lapsi sittenkään ihan mahdoton ajatus?

Tätä lisää.
Tätä vähemmän.

Tässähän me saamme jo olla ihan omissa touhuissamme ilman että tarvitsee toimia erotuomarina, henkivartijana, kokkina, lääkärinä, viihdekeskuksena, stylistinä, kampaajana jne.

Ajatukseen yleensä auttaa se, että kelaa tilanteen eteenpäin maanantaiaamuun. Siihen ei voi laittaa enää yhtä ainutta liikkuvaa osaa lisää ilman henkisiä tappioita - ei, vaikka lapset ovat jo näinkin isoja.

Olen lueskellut Satun hyväntuulista kirjaa Islantilainen voittaa aina. Opuksessa on hauskasti kerrottuna tarinoita Islannin erikoisuuksista maahanmuuttajan näkökulmasta, kiinnostavia faktoja unohtamatta.

Yksi detalji pisti silmään erityisesti: islantilaiset saavat lapsia keskimäärin aikaisemmin ja enemmän kuin Suomessa. Siis nuorempina kuin suomalaiset ja lukumääräkin on isompi.

Miksi? Miten juuri heillä on halua / uskallusta / aikaa / rahaa ryhtyä moiseen? Ei kai piskuisen kansakunnan pääluvun nostamiseen nyt noin sitoutuneita olla?

No ei, mutta turvaverkot ovat aivan omaa luokkaansa. Islannissa kaikki tuntevat toisensa (ja suurin osa on vielä sukuakin jollain tapaa), joten yhteenkuuluvuuden tunne lienee voimakas. Sukulaislapsista ollaan kiinnostuneita (koska suku!) ja koska miehetkin ovat tottuneita lastenhoitajia, turvaverkot ovat paljon vahvemmat. Ja ehkä karuissa oloissa toisten auttaminen on jonkinlainen dna:han kirjoitettu itsestäänselvyys.

Suomessa perhe-elämä taas on hyvin yksityistä, pärjäämiskulttuurin sanelemaa ja äitikeskeistä. Aina on näin tehty. Pidetään huoli omista asioista eikä tartte auttaa. Toisaalta välimatka tai isovanhempien terveydentila saattaa olla esteenä osallistumiselle vaikka muuten yhteisöllisyyttä löytyisikin.

Onkohan kukaan insinööri koskaan laskenut suomalaisten perheiden turvaverkkoindeksiä? Siis lukua, kuinka monta ihmistä keskimäärin perheellä on käytettävissään lastenhoitoon syystä riippumatta a) heti ja b) parin päivän varoitusajalla. Olisipa kiinnostavaa dataa.

Meidänkin perheessämme voisi olla kolmas lapsi, jos se haittaisi muuta elämääni vähemmän. Voin hyvin olla raskaana ja synnyttää, jopa imettää sen oman maksimini, jos vastapainoksi saisin paitsi käydä työssä myös viettää paljon enemmän vapaa-aikaa sekä puolison kanssa että aivan ilman ketään. Mikä tarkoittaa väkisinkin sitä, että rutiineja olisi säännöllisesti jakamassa joku muukin kuin toinen vanhempi.

Mutta au pairista ei kai kukaan normaali ihminen kehtaa hiiskua sanallakaan, vaikka se voisi synnyttää aivan uudenlaisia työmahdollisuuksia ja asuntoratkaisuja opiskelijoille.

Mitäs sanotte: kelpaisiko apu?