Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

12.7.2019

Maata pitkin: mitä pitkälle junamatkalle kannattaa pakata?



"Mitä mä unohdan?" Tätä olen hokenut itselleni nyt pari viikkoa. Maata pitkin kulkeva Euroopan lomareissumme lähestyy uhkaavasti ja mitä lähemmäksi matka käy sitä kuumottavammaksi käy myös pakkausprojekti.

Pakkaaminen vaatii aina hiukan keskittymistä, mutta nyt vasta tajuan miten iso osa koko pakkaamisprosessia tulee selkäytimestä, kokemuksesta. Vanhemmuus on nimittäin yhtä pakkaamisvalmennusta. Se viimeinen kassi, jonka pakkaat vain itsellesi on synnystyssairaalan kamat. Sen jälkeen saatkin perehtyä jonkun muun tarvikkeisiin: mm. hoitolaukun, päiväkotirepun, uimakamojen, kuoroleirikassin ja jumppapussin sisältöön. Pakko myöntää, että osaan nykyään pakata omatkin kamat paljon paremmin kuin parikymppisenä (olettaen että saan tehdä sen kiireettömässä tilanteessa), jolloin toki riitti, että muisti talvella ottaa takin.

Olen päätynyt perheemme pakkausvastaavaksi (kuten varmaan suurin osa maailman naisista), joten treenattu on. Osaan nykyään sujuvasti latoa kasseihin kahden viikon mökkikamat, lajittelemaan käsimatkatavarat ja ruumaan menevät ja yökyläilyreput. Ehkä siksi etten ole edelleenkään unohtanut sitä kun vaipat loppuivat lentokoneessa, Snadin lomakassi unohtui eteiseen tai kun pakkasin päiväkotiin omat pikkarini.

Mutta nyt olen uuden edessä: mitä tarvitaan mukaan matkalle, jossa liikutaan jalan, intercityllä, laivalla, yöjunalla, bussilla, junalla, joka menee laivassa (!) ja autolla? Hyvien kenkien lisäksi kaikkien pitää myös pakata mahdollisimman kevyesti, sillä jokainen kantaa omat kamansa. Tällä kertaa less is more eikä kamoihin todellakaan sullota viime tingassa ylimääräisiä lenkkareita, tennismailoja, varavaatteiden varavaatteita tai vielä yhtä shampoopulloa. Onneksi meillä on päivittäiskosmetiikassa käytössä koko perheen unisex-tuotteita, vain dödöissä on eroja.



Aloitin hommaamalla nyssäköitä. Nyssäköittämisen olen oppinut anopilta, jolla on aina ollut kyläilykorissaan hieno bag-in-bag -systeemi. Nopeuttaa ihan sutena kamojen etsimistä, kun tietyt artikkelit löytyvät yhdestä paikasta eikä vasemman jalan sukasta. (Tämä Baggun GoPouch-setti oli Nudgen kesäalessa).

Sitten on tietysti eväshommat. Ostamme kioskeista ja kaupoista take awayta ja eväitä, joten jonkinlainen spork (lusikan ja haarukan yhdistelmä) on tarpeen (näitä saa retkeilykaupoista ja näkyi olevan Clasullakin tarjolla neljän setti) ja aikuisten eväisiin korkkiruuvi! Ja ehkä jonkinlainen eristetty eväsrasia, joka pitää kylmät kylmänä. Juomapullo? Ehkä ei.





Yksi tarvike, minkä kaikki reilaajat säännöllisesti vinkkaavat, on jonkinlainen ohut, nopeasti kuivuva pyyhe, joka toimii tarpeen mukaan myös pimennysverhona, peittona tai rantavaatteena. Olen jo itse Linan hamam-pyyhkeisiin mieltynyt, mutta nyt saivat kersatkin omansa.

Pitkillä junamatkoilla tarvitaan myös elektroniikkaviihdykettä, vaikka uskon, että katselen itse suurimmaksi osaksi vain ikkunasta ulos. Hommasin kunnon varavirtalähteen, sillä en luota siihen, että junissa on a) pistorasia ja b) sopivaa virtaa. Yksi nyssäköistä pitääkin uhrata johtopussiksi, sillä  perheessä on kolmea erilaista latauspäätä (ARGGGH).

Päätin myös investoida omaan pieneen käsilaukkuun, johon menevät vain passit, matkadokumentit ja rahat. Erinomaisesti palvellut jättikassini nielee tarvittaessa vaikka kolmen hengen sohvan, mutta nyt olisi optimaalista säästää olkapäätä ja sulloa rinkkaan kaikki se, mitä ei ole välttämätöntä kantaa käden ulottuvilla. Tämä lienee myös taskuvarasepäystävällisempi versio.

Laukun alla on uusi hameeni. Se edellinen jäi kuin jäikin pinnojen väliin, jolloin rikki meni sekä pyörä että hame. 

Että mitähän vielä? Tämän reissun jälkeen olen viisaampi! Ja loppuviimeksihän sitä tulee toimeen ei-millään ja hätä keinot keksii, varmasti myös lasten kanssa. Tämän havaitsin trooppisella pikkusaarella, kun joku oli pöllinyt hotellin säilöstä käsimatkatavarani, jossa olivat ainoat puhtaat vaatteeni, passini ja lompakkoni lisäksi.

Omia neuvoja saa mielellään antaa!


8.7.2019

Sadepilven hopeareunus eli sateisen kesän plussat






On ilmoja pidellyt. Täällä saaristossa, jossa me vietämme kesälomastamme pisimmät pätkät, ei yleensä tipahda pisaraakaan vettä, vaikka kaikkialla muualla maassa sataisikin. Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat koivuissa jo kesäkuussa ja mustikat harvoin kasvavat nuppineulanpäätä isommiksi. Nyt on toisin. Mutta kuten melkein kaikissa asioissa, tässäkin on hyviä puolia!

1. Elämässä on jännitystä, sillä ukkoset nousevat mereltä sikanopeasti. Yhtäkkiä vain tuntuu vieno, kylmä tuulenvire ja kun vilkaiset taivaalle, huomaat, että musta pilvi kohoaakin korkeuksiin ihan naapurisaaren takana ja harmaa, ropiseva seinä lähestyy vauhdilla. Kirkuvia lapsia juoksee sisään tuon tuostakin, erityisesti raekuurojen aikaan. Toisaalta pieni tihku ei ole enää este ulkoilulle, kunhan nyt ei ihan pään päällä jyrähtele. Ja raekuurojen jälkeen saa tehtyä lumipalloja!

Uimaankin on päästy ihan joka päivä. Se, onko veden lämpötila 15 vai 20 astetta ei oikeastaan ole olennaista, sillä siellä palelee joka tapauksessa. Ja hei: kukaan ei ole palanut auringossa!




2. Pakkasimme vaatteita heinäkuun mökkislottiin hyvin optimistisesti. Eli parit pitkät housut ja helvetisti shortseja. Lapset haisevat hirveälle pidettyään samoja vaatteita pari viikkoa, sillä jos ei ole satanut, on tuullut. Myös mökki tuoksahtaa, sillä nihkeitä vaatteita on vaikea saada kuiviksi. Mutta toisaalta kotona ei tarvitse pyykätä kuin yksi haisukoneellinen!

3. Ruoanlaitossa on hyvin vähän valinnanvaraa, kun uunia ei ole ja kaatosateella grillaaminen ei oikein ole vaihtoehto. Einesten ja perussetin pyörittäminen ilahduttaa erityisesti kasvis- ja makukriittistä kuopusta ja toisaalta rakastamiani uusia perunoita voi keittää säällä kuin säällä. Koulujärjestelmän tarjoamia lounaita on toki jo kaikilla ikävä, koska kolmen lämpimän aterian kehitteleminen päivässä on harrastukseksi perseestä.

4. Sadepäivien tekeminen on ihan konkreettisesti kortilla: olemme lätkineet niin paljon korttia, että kohta voimme perustaa kasinon. Myös muut lautapelit ja Fortuna ovat olleet ahkerassa käytössä. Lapset haaveilevat jo ammatista nettipokerin pelaajana.



5. Edellisestä seurauksena Pekka-pelin (ent. Musta Pekka) perheiden representaatio on herättänyt laadukasta tasa-arvokeskustelua 1930-luvun meiningistä. Skidi aikoo uudistaa korttien perheet vastaamaan nykyisyyttä (huom. Seta!) ja jäimme miettimään, mikä olisi häviäjäkortin kuvana. Kuka "Pekka" on? Ehdotuksia otetaan vastaan!

Ja mikä parasta: kauan jankuttamalleni ja viime kesänä asennetulle terassilasituksille ei hymähtele enää kukaan. Hahaa!

3.7.2019

Kohta se karkaa minulta

Julkaistu kuvassa esiintyvän nimettömän henkilön luvalla.

Muistan, kun ensimmäisen kerran havahduin siihen, etten välttämättä saisi enää lasta juoksemalla kiinni, jos hän päättäisi lähteä karkuun.

Tuosta havainnosta on nyt kuutisen vuotta. Luonto on onneksi hoitanut homman niin, että tämä tapahtuu vasta, kun lapsi ei enää aktiivisesti pyri pakenemaan aina kun silmä välttää.

Ja sitten muistan sen päivän, kun sama likka katsoi järkyttyneenä isäänsä tajutessaan, että tämä on aikuistuttuaan muuttanut pois Mummin luota. Kuka hullu niin tekee?!

Muuttopäivään on kuutisen vuotta. Nyt me olemme jo jutelleet siitä, millä tavalla ja missä vaiheessa itsenäinen elämä aloitetaan ja kuinka paljon voi käydä vanhempien luona syömässä (paljon).

Tässä keskikohdassa katselen 12-vuotiasta ja mietin, mitä hän maailmasta ajattelee, näkee ja kokee. Tunteeko hän olonsa turvalliseksi? Ymmärränkö hänen maailmaansa? Pelkään, että jossain vaiheessa teini karkaa minulta, solahtaa sormieni välistä jonnekin ulottumattomiini eikä vastaa enää puhelimeen. Miten ihmeessä sen estän? Siinä vaiheessa, kun käpyrauhanen on taas kondiksessa, millaisena ihmisenä minä olen tallella?

Eikä asiaa auta se, että joku iänikuinen marttyyri minussa uikuttaa, että mitä tästä roolista jää jäljelle, jos äitiä ei ole enää ikinä ikävä. Niin kerta.

Ehkä pitäisi vain vääntää happiviiksiä taas kovemmalle. Mitään katastrofia ei ole näköpiirissä, kasvamme kaikki rooleihimme vakaassa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä kuin uusi hallitus konsanaan. Ei ole mitään järkeä sekoittaa omia kokemuksia tämänhetkiseen todellisuuteen. Minun teini-ikääni leimasi liiallinen vapaus, sillä vanhempani eivät olleet paikalla silloin kun olisi pitänyt, mutta minä olen voinut onneksi valita toisin ja kipata kaatopaikalle kaiken muunkin edellisten sukupolvien kannatteleman kuorman. Minä en voi muuta kuin yrittää olla luottamuksen arvoinen ja tarjoutua kävelyseuraksi kun siltä vaikuttaa.

Minua lohduttaa ajatus, että hänellä on jo nyt koossa kaikki hyvän elämän ainekset, enkä ole väkisin tuputtanut hänelle muuta kuin parsakaalia ja ulkohousuja, vaihtelevalla menestyksellä. Olen jo oppinut, ettei se kerro ellei halua, mutta toistaiseksi keskustelutarjouksiini on tartuttu ja huoneeseen on saanut tulla, erityisesti pyytämään anteeksi. Niin kauan ei ole hätää, kun katselemme yhdessä vauvakuvia nauraen sydämellisesti sille pikkulikalle, joka taapersi 12 vuotta sitten kikattaen karkuun.


28.6.2019

Mitä vastata homofoobikolle?



En ole digitaalisten kommenttikenttien ystävä muuten kuin omissa kanavissani. Erityisesti Pride-viikolla uutiskommenttien selailusta seuraa suurta hämmennystä, mutta toivoakin on: yleisimmät kommentit ovat pysyneet vuosien mittaan aika staattisina ja ihmiset ovat oppineet vastaamaan niihin! Kas näin.

"Pitääkö tätä homohommaa tulla joka tuutista?"

Kommentoija ilmoittaa heti kättelyssä olevansa suvaitsevainen ja näin, mutta ihmettelee, miksi asiasta tällainen haloo pitää järjestää ja että tämä on nyt mennyt ihan yli. Noh, tavallaan sanalla "pride" viitataan juuri siihen, että vähemmistöjen ei tarvitsisi enää pysyä kumppaninsa kanssa visusti kaapissa poissa normaalien ihmisten silmistä, vaan he voisivat esimerkiksi välttyä koulukiusaamiselta, kulkea kumppaninsa kanssa ilman pelkoa random väkivallasta tai hakea työpaikkaa ilman syrjintää puolison etunimen takia. Ja tämän (vuoden ainoan) kampanjaviikon aikana on tietenkin tavoitteena nostaa ongelmia yleiseen tietoisuuteen, mihin tarvitaan mediaa. Toisaalta kun viimeksi vilkaisin kansallisten medioiden etusivuja, kyllä siellä näytetään edelleen myös uutisia heteroista kuten lähestymiskiellon rikkojista ja Kittilän kuntapäättäjistä. Ja poikia ja tyttöjäkin näyttäisi olevan edelleen olemassa. Ei huolta!

"Pitääkö tässä lähteä heteromarssille!"

Joissain kommenteissa ollaan kerrassaan suivaantuneita enemmistön oikeuksien puolesta. On hyvin vaikea ymmärtää, mikä suivaantujien heteroseksuaalisuutta Pridessa kirvelee, ja olisi ihan kiinnostavaa tietää, minkälaisia ongelmia heidän banderolleissaan nostettaisiin esille. Itse nimittäin en heterona koe, että sukupuolinen suuntautumiseni erityisesti rajoittaisi millään tavalla elämääni – ja kaikista vähiten sitä rajoittaa seksuaalivähemmistöjä kohtaan osoitettu solidaarisuus.

"Raamattu"

Jos henkilökohtainen vakaumus nyt vain kieltää sattumanvaraisesti erilaisia asioita niin eihän sille mitään voi. Tähän on on tietysti aina mahdollista ystävällisesti todeta, että ihmisoikeudet menevät jopa vakaumuksen edelle ja että oma vakaumus on tosi erilainen eikä itse asiassa yhtään sen vähäpätöisempi kuin kenenkään muunkaan.

"Minulla on sananvapaus!"

Tämä sananvapauden vaatija ilmaantuu kaikkiin keskusteluihin, joissa on mahdollista käyttäytyä huonosti (ne, jotka ovat muuten vain sekiksissä kirjoitelleet mitä sattuu, erottaa yleensä postauksen aikaleimasta). Yhden somekommentin perusteella on joskus vaikea tietää, onko kyseessä henkilö, joka ei ihan aidosti ole ennen kommenttinsa postaamista ajatellut asiaa sekuntiakaan, vai ammattitrollaaja, joka yrittää parantaa merkityksettömyyden tunnettaan olemalla mahdollisimman ilkeä muille. Toiselle kannattaa selittää, toiselle ei. Molempia yhdistää kuitenkin sananvapaudesta maraileminen, kun heitä kehotetaan moderoinnin puolelta käyttäytymään kunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan. Sananvapaushan on sitä, että ihminen saa olla juuri niin idiootti kuin laki sallii (ja sitten vastata seurauksista kun ei salli), mutta se on myös sitä, että uskaltaa kertoa olevansa homo, arvostella insituutioita ja valtaapitäviä tai toimia oppositiojohtajana, eikä sen takia isketä ilman oikeudenkäyntiä kymmeneksi vuodeksi kotiarestiin tai upoteta betonikengissä mereen.

"Minun rahojani ette saa!"

Diversiteettiasioista kiinnostuneet yritykset ovat alkaneet olla näkyvästi mukana Pride-kampanjoinnissa, joten paheksuntaa sataa myös heidän sivuilleen. Kaupallisuudessa on se raikas puoli, että firmat ovat todennäköisesti laskeneet, kenen puolella tässä kannattaa olla ja mikä on hyvää markkinointia ja rekrypolitiikkaa. Niin. Tällä viikolla on kaupunkikuva näyttänyt siltä, että jos kuluttaja haluaa asioida vain umpiheteroille tarkoituissa liikkeissä, hänen alkaa olla aika vaikeaa saada ostettua edes paahtoleipää. Onnea yritykseen.

Pidän myös keskustelukulttuurin ilmiöstä, jossa pöyristyneille tasa-arvon paheksujille jaetaan sateenkaarirakkautta giffien ja kuvien muodossa. Siinä ollaan asian ytimessä: rakkaus kuuluu kaikille.


26.6.2019

Se puuttuva (marenki-banaani-suklaakakku)palanen

Näistä melonipizzoista tuli vähän... tuijottavat.

Sananen perheen kahdeksanvuotiaasta.

Olimme viime viikon kotona kolmistaan, periaatteessa tutulla kombolla, jolla elimme lapsiperheenä ensimmäiset neljä vuotta. Tällä kertaa Snadi oli lähtenyt serkkutytön kanssa Mummin lellipentuleirille paistamaan lettuja ja onkimaan ahvenia, kun me jäimme vielä hoitamaan viimeisiä juttuja ennen juhannusta ja kesälomaa.

Kun söimme yhdessä ruokapöydässä, kuulin kuinka jääkaappi hurisi keittiössä. Havainto oli pysäyttävä. Talomme äänet kuuluivat, koska kukaan ei pälpättänyt taukoamatta koirista, kimalaisista, synttärijärjestelyistä, emojeista, komeetoista, puhelimen kuorista, pieruista ja kasvomaalauksista vaan söimme hiljaisuuden vallitessa. Normaalioloissa hiljaisuutta voi kodissamme kokea vasta kello 21 jälkeen, jolloin Snadi menee nukkumaan. Tästä syystä myös mielelläni valvon itselleni hieman hiljaista vapaa-aikaa.

Okei, tämähän ei ole erityisen kaunis kukku, mutta näytti paremmalta tarjoiluastiassa. Sain idean ystävältä kun etsiskelin pähkinätöntä, maidotonta ja gluteenitonta HELPPOA kakkua: marenkia pohjalle, banaaniviipaleita päälle ja koko höskän päälle suklaata ja suklaakastiketta.

On hämmästyttävää, miten paljon meidän perheemme tunnelma muuttuu ilman tätä yhtä väkkärää. Jokaisella perheenjäsenellä on oma paikkansa ja Snadi on perheemme viihdytysjoukot, yhden hengen höpötysshow ja pallosalama valmiina toimintaan. Hän lanseerasi käyttöömme mainion välierehdys-termin, jolla viitataan kaikenlaisiin pikkumokiin, joiden takia ei ole syytä nolostella. Vahvalla ja avoimella tunne-elämällä varustettu ipana on opettanut minulle vähintään yhtä paljon tunnetaitoja kuin minä hänelle.

Skidikin oli huomannut viikolla vallinneen omituisen rauhallisuuden. Hän muistaa vielä jotenkuten, millaista oli olla ainut lapsi, mutta hänkin on elänyt jo pitempään pikkusiskon kanssa kuin ilman. Kun kysyin, mikä Snadissa on parasta, Skidi mietti hetken ja sanoi, ettei koskaan ole tylsää. Paikalla on joku, jota voi mennä häiritsemään ja joka aina innostuu kaikesta – mitä älyttömämpää sen parempi. Tämähän toki pätee myös toiseen suuntaan: pikkusisko saa houkuteltua herkästä isosiskosta esiin vallattoman puolen.

Hedelmävartaat menevät aina viimeistä myöten.

Mölkky toimii hyvin ohjelmanumerona! Skaalasimme tavoitetuloksen 20 pisteeseen niin kellään ei mennyt hermo.

Eilen hän vietti disco-yksisarvis-merirosvosynttäreitä, koska ei osannut valita yhtä teemaa. Miksi pitäisi, kun voi ihan hyvin tehdä sekoituksen, jossa ensin discoillaan, sitten syödään merirosvokakku ja lopuksi pelataan yksisarvistiaarassa mölkkyä. Aivan. Love her.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...