Tietoa mainostajalle ›

23.3.2017

Älä pelkää työpaikan vaihtoa

Olen ensi viikolla viimeistä viikkoa töissä ennen kesälomaa. Koska elämäni oli vähän turhan seesteistä, aloitan uudessa työpaikassa toukokuun alussa!



Vakavasti puhuen olin pohtinut jo jonkin aikaa, olenko nykyisessä duunissani oikeassa paikassa. Alkuvuodesta päätin, että en ole. Vaihtoehtoina olisi ollut jäädä odottamaan muutosta, jota ei ollut näköpiirissä, tai lähteä. Valitsin jälkimmäisen. Sain aika pian hyvän työtarjouksen, jonka otin vastaan.

Kun kerroin irtisanoutumisestani, hyvin yleinen kommentti oli, että rohkea päätös. Minun mielestäni kyseessä on vain duunipaikan vaihto. Ei siihen mitään erityistä rohkeutta tarvita. Yrittäjäksi heittäytyminen olisi ihan eri juttu.

Tietysti on aina riski, että saan kenkää koeajalla. Mutta en voi muuta kuin yrittää osoittautua tarpeelliseksi rekrytoinniksi. Ja totta kai aina on olemassa mahdollisuus, että tuotannolliset ja taloudelliset syyt pakottavat karsimaan henkilöstöä ja yt-kierros osuu tuoreimpaan rekryyn. On osunut.

Silti väitän, että rohkeampaa olisi ollut jäädä, vaikka kaikki merkit osoittivat, että pitää lähteä. Minulla on todennäköisesti vielä yli 20 vuotta työelämää jäljellä, joten olen alle puolivälissä työrupeamaani. Jos tässä vaiheessa rupean jumittamaan yhdessä työpaikassa vain siksi, että saan ehkä kenkää muualla, olen muuttunut vangiksi. Samalla logiikalla ei kannata poistua kotoa, koska voin vetää lipat kadulla.

Jäin miettimään, kuinkahan moni haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta ei uskalla, jaksa tai osaa lähteä? Joskus voi käydä niinkin että jostain täysin irrationaalisesta asiasta voi tulla työpaikan vaihtamisen este. Olen kuullut mitä hassuimpia perusteluja: yksi vetosi ilmaiseen hammashoitoon, toinen omaan autopaikkaan. Vaikka vaakakupissa on urakehitys ja yleinen tyytyväisyys.



Totta kai minua vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla. Luottamukseni tulevaisuuteen on vakaa, lähinnä kahdesta eri syystä.

Ensinnäkin verkostoni on aika kattava. Uskon, että jos käy huonosti, jotain löytyy aina. Toiseksi minulla on suunnitelma B eli pieni firmani. Saan kirjoittamisesta jo nyt säännöllistä tuloa, vaikka toki täysimittaiseksi yrittäjäksi ryhtyminen olisi suht kuumottava paikka. En kuitenkaan putoa tyhjän päälle.

Jos siis et ole tyytyväinen työssäsi, kannattaa ainakin käydä ajatuksenvaihtoa itsensä kanssa siitä, mitä asialle olisi tehtävissä ja millaiset syyt pitävät kiinni työnantajassa. Puhu pomon kanssa. Puhu pomon pomon kanssa. Lisäkouluttaudu. Anna kavereiden laatia cv (siitä tulee parempi kuin omakirjoittama). Ja ennen kaikkea kasvata verkostoja. Tutustu ihmisiin ja käy oman alasi tilaisuuksissa. Kaikki työpaikat eivät ehdi Oikotielle asti kun ne ovat jo menneet.

Huhtikuussa siis luvassa ahkerampaa postailua. Tulee hauska kevät!


21.3.2017

Tuli ikävä perunaa + sitruunaperunoiden ohje

Otin lounasruokalassa pitkästä aikaa liharuoan, broileria ja perunaa. Siinä syödessäni tajusin, että himoitsin lautaselta juuri perunaa.




Lounasruokalan marokkolainen kokki oli vääntänyt älyttömän hyvän sitruunalla ja valkosipulilla maustetun happaman perunalisukkeen, joka oli tuoksunut nenään koko aamupäivän.

Ja siinä perunan äärellä tajusin, että syön ihan kyllästymiseen asti pastaa. Jostain syystä talvella lipsahtaa aina durumvehnän puolelle.

Pasta on meidän sihtikurkkuperheessämme se matalimman jaksamiskynnyksen valinta: variointimahdollisuuksia on vaikka kuinka, se valmistuu nopeasti ja sekaan voi heittää jääkaapista melkein mitä vain. Tosi usein myös kasvissyöjälle on tarjolla juuri pasta.

Olen käytännössä kasvanut perunalla (siis ihan tavallisella keitetyllä, kuorimattomalla perunalla) ja tonnikalalla, mutta nykyään hyvää keitettyä perunaa saa tosi harvoin, sillä keittäminen vaatii kärsivällisyyttä, etteivät mukulat räjähdä kattilaan.

Peruna on jotenkin pois muodista. Se ei kelpaa somekohuresepteihin eikä yksikään julkkiskokki intoile potusta. Ehkä kouluruokalan kumiperunat ovat vieneet siltä finessen. Tai ehkä sitä syötiin 80-luvulla uuniperunoina ja kermaperunoina niin sutena, että sen uusi tuleminen vaatii taukoa.

Mutta nyt julistan tauon päättyneeksi! Ajattelin aloittaa perunan maineenpalautuksen tarjoilemalla teille lounasruokalamme sitruunaperunoiden reseptin, joka maistuu kersoille mutta on sen verran hieno, että kehtaa tarjota vieraillekin. Tulkaa mukaan pastarintaan (hahaa) ja laittakaahan kommenttilootassa jakoon fiineimmät perunareseptinne!



Sitruunaperunat


Tämä hapan lisuke sopii loistavasti kalan kanssa (kokeile myös kylmänä leivän päällä!). Bonuksena kämppään leviää mahtava tuoksu.

Tarvitset:

- Kiinteitä perunoita 2-3 per safkaaja
- 2 sitruunaa
- Timjamia
- Valkosipulia (ihan reilusti)
- Suolaa
- Mustapippuria

Pese ja pilko potut (kuori jos jaksat) peukalonpään kokoisiksi palasiksi laakeaan uunivuokaan ja sekoittele joukkoon öljyä. Purista päälle yhden sitruunan mehu, ja pilko toisesta muutama ohut viipale koristeeksi pinnalle. Mausta timjamilla, valkosipulilla, suolalla ja mustapippurilla.

Uunissa systeemi kypsyy vähän palojen koosta riippuen 220 asteessa 45 minuuttia. Purista loppuvaiheessa päälle toisen vajaan sitruunan mehu. Ja voilà! Voit esiintyä suurena ruoanlaittajana.

19.3.2017

Onko maailma valmis, Minna Canth?

Kun Minna Canthista puhutaan, nostetaan yleensä esille hänen saavutuksensa kirjailijana.


Syystäkin. Hän oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen naistoimittaja ja kirjailija, mutta hän oli myös yrittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Canth teki työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi ja häntä voidaan pitää yhtenä suomenkielisen koulutuksen uranuurtajista. Tasa-arvon lisäksi hän nosti esiin muitakin yhteiskunnallisia ongelmia kuten köyhyyttä.

Ei ihme, että hänen kirjoituksensa olivat aina jonkinlaisia skandaaleja ja aikalaisvastaanotto pöyristynyttä.

Minna Canthin biografiasta paistaa hänen merkittävin ja poikkeuksellisin piirteensä: vankka oma tahto ja haluttomuus ottaa vastaan naisille edelleen tarjottua sivustakatsojan roolia. 1800-luvulla oli ihan oikeasti tapana valita joko työ tai perhe.

Minna Canth olikin ensimmäinen merkittävä sekä-että -äiti. Canth ei suostunut joko-tai -malliin vaan halusi kaiken. Ja vielä kaveritkin päälle.


Canthin suhde vanhemmuuteen oli varmasti ristiriitainen, kun ottaa huomioon, että hänet kasvatettiin kristilliseen vakaumukseen, ja tyttökoulussa opeteltiin lähinnä koruompelua. 1800-luvulla ei ollut ehkäisyä eikä vanhempainvapaita. Äidin rooli vei mennessään niin duunarit kuin akateemikot, valinnanvapautta ei ollut. Canth kuitenkin kieltäytyi olemasta yksiulotteinen nainen. Hän meni naimisiin, synnytti seitsemän lasta, jäi yksinhuoltajaksi ja rupesi yrittäjäksi, mutta jatkoi kirjoittamista. Koska halusi.

"Hullu työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin. Mutta työ se sentään on hauskinta elämässä – ei siitä mihinkään pääse."

Mitä Canth sanoisi nykymaailmasta? Onko se valmis?

Veikkaan, että hän ilahtuisi siitä, että peruskoulu on ilmainen ja päivähoidon ansiosta sekä-että -vanhemmuus on mahdollista. Ja että yhä enenevässä määrin isätkin osallistuvat lapsiperhearkeen.

Mutta kyllä hänelle pamflettien aiheita jäisi.

Naisnäkökulmasta vanhempainvapaiden epätasainen jakautuminen (jonka eteen arvokonservatiivihallitus ei tee mitään) samalla kun suomalainen työelämä on räikeän sukupuolittunutta ovat edelleen tasa-arvon kuuma peruna. Naiset vapauttanutta päivähoitojärjestelmää rapautetaan ennemminkin kuin kehitetään. Stereotypioiden viljeleminen ja misogynia on yleistä. Lisäksi naiset ja miehet jakautuvat monissa isoissa arvokysymyksissä eri leireihin.

Ja mitähän Canth sanoisi siitä, että edelleen kuulee näkemyksiä, että naisten pitäisi keskittyä perheeseen ja hoitaa lapsia kotona. Ja että vapaaehtoisesti lapseton nainen on itsekäs friikki.

Voin arvata.

Kiitos siis Minnalle keskustelunavauksesta. Siitä on ollut hyvä jatkaa.

16.3.2017

Kannusta toivotontakin tapausta

Ipana oli muutama vuosi sitten kirjoittanut itsestään luvun eskarilaisten esittelyvihkoon. Hän oli nimennyt lahjakkuudekseen urheilun.

Ärhäkän pinkeissä piikkareissa kelpaa pinkoa.

Kun näin tekstin, oli vähän ihmeissäni. Liikunta oli ehkä se ainoa asia, jossa Skidi ei ollut järin lahjakas. Ei nyt erityisen huono, mutta ei missään nimessä mikään selkeä olympiakomitean toivokaan. Suhteellisen varovaisena luonteena ja pienikokoisena likkana hän ei kauheasti tykännyt fyysisistä lajeista, eikä hän ollut järin kilpailullinenkaan.

Suustani siis meinasi lipsahtaa, että miksi sinä tuon urheilun tuohon laitoit. Pelkäsin silloin, että jos en oikaise tätä harhakäsitystä ja annan hänen luulla liikoja itsestään, seuraa jotain epäselvää häpeää. Tai jotain.

Onneksi sain tukittua leipäläpeni enkä sanonut mitään.

Sain nimittäin oikein antaumuksella hieroa naamaani tämän mietintöni, kun Skidi viime viikonloppuna pääsi nuorten hallikisoissa 60 metrin juoksussa finaaliin, voitettuaan ensin oman ikäluokkansa seuran kisoissa. Eikä seuran treeneissä edes keskitytä ryppyotsaisesti juoksuun vaan ihan kaikkiin lajeihin. Kotitreeniin kuuluu lähinnä renkaissa kieppuminen, Soturikissojen lukeminen ja kärrynpyörät.



Ehkä Skidi merkkasi urheilun eskarivihkkoonsa ihan vain siksi, kun ei muutakaan keksinyt, tai kopsasi idean kaverilta. Mitä väliä. Olisi saattanut olla tuhoisaa mennä käkeämään siihen, että tätä kannattaisi nyt harkita uudelleen.

Lisäksi se, että on herkkä, ei tarkoita, ettei olisi hiton kova kilpailija, kun sille päälle sattuu. Toki Skidi on myös sitä mieltä, että starttipistoolissa on ikävä ääni (pitäisi olla joku kiva nuotti mieluummin) ja että lähettäjien pitäisi pyytää juoksijat paikoilleen paljon kauniimmin, mutta sellainen hän on. Ja lisäksi sikanopea.

Lahjakkuus ei ole mikään yksinkertainen peli. Menestyksen takana on hyvä harjoittelumotivaatio, harrastamisen ilo ja oma kehitystahti -- ja se kannustus. Lahjakkuus saattaa alkaa näkyä vasta paljon myöhemmin, mutta jos kersa on saatu uskomaan, että hänen ei kannata urheilussa edes yrittää menestyä, peli saattaa olla menetetty.

Kannustaa voi aina, jopa sitä toivotontakin tapausta, oli kyse sitten murtoluvuista, hevosen piirtämisestä tai pallosilmästä. Hän ei ehkä olekaan toivoton. Eikä siitä kukaan pilalle mene.

14.3.2017

Haluan Marian! Sillä siivoaminen on kumppanuutta

Kaupallinen yhteistyö / Stella Kodinhoitopalvelut

Meillä on käynyt kotisiivooja jo kymmenisen vuotta, jopa ennen kuin saimme jälkikasvua.


Kun muutimme siipan kanssa yhteen noin 15 vuotta (hyvät hyssykät) sitten, ajauduimme hyvin nopeasti törmäyskurssille siitä, mikä on siistiä. Meillä oli -- ja on edelleen -- täysin erilainen käsitys sotkusta. Minun puolestani kamat saavat olla hujan hajan, mutta hanojen ja vessanpöntön täytyy kiiltää. Koti-insinöörille taas on aivan sama, missä kunnossa tiskiallas on kunhan ruokapöydällä ei ole *mitään* ja eteisen kengät ovat järjestyksessä. Imuroiminen oli molemmille yhdentekevää.

Tähän vielä yhdistyi se, että me kumpikin
a) löydämme vapaa-ajalle helposti muuta käyttöä ja
b) emme erityisesti rakasta siivoamista, mutta siivottua kotia kyllä.

Ratkaisun tarve oli akuutti. 

Päädyimme ulkoistukseen. Sijoitus parisuhteeseen oli verrattain pieni, sillä meille riittää, että siivooja käy joka toinen viikko parin tunnin ajan ja palkka on henkilökohtaisessa verotuksessa vähennyskelpoinen. Tunnille jää hintaa 16 euroa, jonka jaamme puoliksi.

Mutta yksi ongelma siivouksessa on. Aika harva kodinhoitofirma on ymmärtänyt, että suhde siivoojaan on parhaimmillaan sama kuin kampaajaan tai personal traineriin.

Siivoojan on oltava Maria tai ei mitään.

Tapasin Marian muuttosiivouksen merkissä. Muuttofirman pakettiin kuului siivousapua remontin jäljiltä ja paikalle saapuikin jämäkkä naishenkilö. Hän tuli heti sanomaan, että tehtävänanto on aikaan nähden väärin mitoitettu, että nyt pitää priorisodia. Ilahdun aina tavatessani ammattilaisen ja pääsimme laajuudesta yhteisymmärrykseen. Soitin samantien siivousfirmaan ja ilmoitin haluavani nimenomaan tämän naisen palveluita jatkossakin.

Maria tietää, että meillä ei tarvitse pedata sänkyjä, täyttää tiskikonetta (koska sen teen oikein vain minä) tai viedä roskia. Tärkeintä on, että hanat kiiltävät, sohva on imuroitu pop cornista, keittiön kaapin ovet on putsattu tahmatassujen jälkiltä, matot käytetty pihalla ja oikeita aineita käytetty oikeissa paikoissa. Hän pitää ikkunaa raollaan siivouksen ajan, jotta asunnossa on raikas tuoksu.

Tuttu siivooja hajottaa kamojakin vähemmän. Hän tietää, mikä taulu putoaa helposti. Kokemuksen myötä siivooja myös tietää, mihin asunnossa kerääntyy pöly ja tarkistaa kylpyammeen tilanteen.

Ja koska olen kaappifriikki, Maria järjestää lopuksi siivouskamat oikeille paikoilleen ja jättää lapun, jossa kertoo, mitä seuraavaa kertaa varten tarvitaan. Meillä on loistava kumppanuus!


Tai oli. Siivouspäivämme muuttui vuoden alusta eikä Maria päässyt enää. Nyt meillä on käynyt uusi tyyppi toisensa jälkeen.

Joka kerta, kun ovella on siivooja, joka ei ole meillä koskaan käynyt, joudun siivoamaan itse jälkikäteen. Se, että näytän missä siivouskaappi on, ei riitä. En ehdi selittää, mikä minun mielestäni on siivoamista. Kämppä on helposti väärin siivottu.

Hyvän asiakassuhteen kehittäminen vaatii keskustelua ja tutustumista, ja siihen menee aikaa. Se, millainen jälki miellyttää, on aina yksilöllinen määrittelykysymys. Monelta siivousfirmalta meneekin ohi, että siivous on mitä henkilökohtaisinta ihmissuhdepeliä. Asiakas haluaa puhtaan kodin, eikä mielikuvalla ole välttämättä järjen kanssa mitään tekemistä.

Kodinhoitopalveluja tarjoava Stella haluaisikin kysyä teiltä, mitkä ovat teidän syynne käyttää siivoojaa tai siivota itse - kysely löytyy täältä. Erityisen arvokasta tieto on, jos olette siivousfirmaan pettyneitä. Kaikkien kyselytutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan 3 x 3 tunnin kotisiivouslahjakortteja!

12.3.2017

Kiusaajan hyväksyntää on turha hakea

Tulipa tästä Maria Veitolan ulkonäkökohusta johtuen puhuttua Skidin kanssa kiusaamisesta. Skidi nimittäin näki lööpit ja ihmetteli, miten aikuisetkin tekevät tuollaista. Hän rakastaa Veitolan rohkeaa tyyliä. Jep.


Olen muutaman kerran törmännyt sellaiseen ajatteluun, että enkö pelkää, että lastani aletaan kiusata, jos teen / en tee asiaa X. Eli enkö pelkää, että Skidiä kiusataan, koska olen luokan WhatsApp-ryhmässä, enkä suostu ostamaan niitä mulkosilmäisiä pehmoeläimiä tai kallista puhelinta, saati anna ladata kaikki pelit.

Veitolan keissi vahvisti sen, mitä olen oppinut kiusaajista. Jos kiusaaja haluaa kiusata, hän löytää kyllä siihen syyn. Ihan oman käden kokemukseni mukaan kaikki kelpaa: harrastukset, ulkonäkö, vaatteet, vanhemmat, sisarukset, koulumenestys, allergia, reppu, ihan mikä vain. Hän sanoo kaunista rumaksi, fiksua tyhmäksi, menestynyttä luuseriksi ja rohkeaa nynnyksi. Kiusaaja on valeuutinen ihmisen muodossa.

Ymmärrän kyllä ajatuksen varomisen takana. Toki olisi varmaan jollain tavalla ennakoivaa olla antamatta kiusaajille ilmiselviä "täkyjä", mutta enhän minä voi tyttärilleni kertoa, että elämässä pitää varoa näkymästä ja kuulumasta, ettei vaan kukaan ala kiusata.

Tässä on vähän sama logiikka kuin siinä, että naisten ei pitäisi ehdoin tahdoin käyttää minihametta ettei vaan joudu rikoksen uhriksi. Minun mielestäni on virhe lähteä tavoittelemaan kiusaajan hyväksyntää. Ensinnäkin se on mahdotonta, ei sitä voi saada. Joukkoon ei voi koskaan sulautua niin, että oma olemassaolo ei ärsyttäisi ketään. On ihan turha laihduttaa, lihottaa, meikata, ostaa merkkifarkut tai viimeisin pelikonsoli. Kiusaaja jatkaa kyllä, jos haluaa.

Kiusaamisen tunnistaminen ja esiinnostaminen on vaikeaa, koska kiusaajaa on helppo uskoa, erityisesti jos kyseessä on isompi porukka. Olennaista onkin selvittää itselleen, millainen käytös on väärin (on pakko muistaa sekin, että ihan kaikki arvostelu, konflikti tai palaute, josta tulee paha mieli, ei ole kiusaamista).

Jotkut lapset ovat myös mieluummin kiusattuja kuin yksin. Näennäisesti reippaastakaan lapsesta (tai aikuisesta) ei välttämättä ole tomeraksi rajanvetäjäksi, vaikka hyvin tietäisi, että käytös häntä kohtaan ei ole reilua eikä oikein.

Mutta vain avoimuudella ja puhumalla me näytämme miten kiusaamiseen pitää suhtautua. Kiusaaminen on aina osoitus kiusaajan ongelmista, kuten keskenkasvuisuudesta, itsehillinnän puutteesta, huomionkipeydestä tai oman identiteetin heikkoudesta. Häpeä kuuluu hänelle, ei kiusatulle. Samalla logiikalla kiusaamisesta on puhuttava, koska kiusaaja tarvitsee apua. Erityisesti jos kyseessä on lapsi.

Lapsille on vaikea selittää abstrakteja asioita, mutta "onneksi" aikuisten maailma tarjoaa konkretiaa lööppien kautta.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...