Tietoa mainostajalle ›

25.7.2016

Hetkonen sanoi Putkonen

Tämä on virallinen out-of-office-viesti. Pidän viikon blogiloman.


Palaan sinistä valoa loistavien laitteideni ääreen viikon päästä, kun olen käynyt perheen kanssa lomailemassa Ranskassa. (Onneksi meillä on mukana kuopus, joka kehuu puhuvansa sujuvasti mm. aasiaa, egglantia ja ranskalaisia!)

Blogilomaa olen pitänyt aikaisempinakin kesinä, mutta tällä kertaa ajattelin yrittää pitää myös poikkeuksellista some- ja uutislomaa.

Kun viimeksi unohdin puhelimeni maalle, huomasin, että vapaa-aikaa ilmestyi kuin taikaiskusta. Teen ihmiskokeen: mistä jään paitsi, jos jätän lukematta kaikki uutiset eikä selaa somapalveluita tuntikaupalla? Veikkaan, että kersat vaativat parin päivän päästä minua lopettamaan ärsyttävän pälpättämisen ja datailemaan hetken, jotta he saavat olla rauhassa.

Uusi ja kymmenes (laskenko nyt todella oikein) tuotantokausi käynnistyy jälleen ensi viikolla. Tulossa on asiaa menopaussista (no joke!), matkailuvinkit Espooseen (ei edelleenkään vitsi), lasten painajaisten selättämisestä  ja parisuhdeläppää. Ja vitsihuumoria.

Sillä välin voitte lueskella kaikkea, mitä olen tämän 9 vuoden aikan tänne syytänyt.

Bon Jo(vi)ur!

23.7.2016

KersámonGo -- tosipelaajan vaihtoehto

Olen kuullut, että jengiä villitsee uusi Pokémon Go -niminen kännykkäpeli. Pah. Olen pelannut lyhyiden tyyppien perässä juoksemista ja nappaamista jo 9 vuotta.

Pahaa-aavistamattomia kersámoneja!

Kersámon Go on pro-tason peli, jota ei ihan kuka tahansa osaakaan pelata. Tässäkin pelissä joutuu juoksemaan ulkona taskuhirviöiden perässä ja tutustuu uusiin ihmisiin, mutta vaikeusaste on aivan eri luokkaa.

Itse olen napannut kaksi.

Isompi Kersámon on harvinaisuus. Hänen erityistaitonsa oli nuorempana 20 minuutin pätkissä nukkuminen, vaipan räjäyttäminen ja yhteyttäminen (koska kasvoi, vaikka ei syönyt mitään). Nykyään hänen pääasiallinen voimansa on ilmeisen yleinen ääniaaltojen torjuminen. Kun hän sulkeutuu kuplaansa, hän ei kuule mitään, ei puhetta eikä huutoa, ei puhelimen pirinää, ei ovikelloa. Hänet voi napata vain mainitsemalla hiljaa jälkiruokien nimiä.

Pienempi Kersámon on ovela, mutta ei erityisen vaikea napattava. Hän jättää jälkeensä karkkipapereita ja vaatteita, joiden perusteella jäljittäminen on helppoa. Hän osaa sulattaa pakastimia ja muuttaa lattiapinnat mahdottomiksi kävellä levittämällä niille saippuakuplavettä, purkillisen hamahelmiä tai kaikki barbikamat. Tämä liukasliikkeinen ja tuhovoimainen pallero kuitenkin räjähtää tärykalvoja riipivään huutoon, jos häntä yrittää saada kiinni - esimerkiksi silloin kun nappasin hänet sohvan takaa syömästä perusvoidetta. Ja vähän muulloinkin. Saalistajalla on oltava hyvät hermot ja mahdollisesti vaihtopelaaja.

Mikä tekee Kérsamon-pelistä haastavan?

Kersámonien kouluttaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta (jotkut taloustieteilijät jopa väittävät, että kersámonien mahdollisuudeet määrittelee sosioekonominen asema).

Lisäksi Kersát kasvavat koko ajan isommaksi ja kehittävät uusia taitoja! Pahinta kuitenkin on, jos nämä kaksi liittoutuvat. Silloin heidän voimansa kasvavat kertaluokkaa suuremmiksi. Maanjäristyksen kaltainen hävitys on sisätiloissa taattu. Lamput tippuvat katosta, kukkaruukut ikkunalaudalta ja peilit seiniltä. Spaghetti bolognese räjähtää lautasella ja  kylpyvettä on joka puolella paitsi ammeessa.

Nämä sain napattua jäätelöluren avulla! Toimii melkein joka kerta.

En missään tapauksessa uskalla pyydystää näitä enempää. Tunne virtuaalitodellisuudessa elämisestä on jo muutenkin voimakas. Lisäksi uskallan väittää, että tämä peli kuluttaa paljon enemmän virtaa kuin PokémonGo.

Sitäpaitsi peli vie jo nyt kaiken ajan, joten seuraavaan leveliin (tai muihin peleihin!) ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia.

Kertokaapa, millaisia Kersámoneja te olette napanneet?


21.7.2016

Kun elämä antaa kirsikoita, tee niistä kirsikkalikööriä

"Kun elämä antaa sitruunoita, tee niistä gin tonic." Toimin tänään tämän käytännönläheisen neuvon  mukaan, kun elämä (eli puutarhan kirsikkapuut) antoi hapankirsikoita.





Tänä vuonna hapankirsikkapuut olivat villiintyneet tekemään valtavasti satoa, mutta kirpeistä marjoista pitäisi jalostaa jotain suunmyötäisempää. Koska en leivo enkä hilloa, olen löytänyt paikkani juomien teossa. Ehdotinkin kirsikkalikööriä. Anoppi nyökkäsi ja totesi, että sitähän täällä on aikaisemminkin tehty ja vanha likööripullo odotteli käyttöönottoa kellarissa. Kun kohtalon sormi vielä osoitti jääkaapin perukoilta pulloa kirkasta, perinteet päätettiin herättää eloon.

Juomasekoitus oli todella helppotekoinen. Teimme tällaisen pienen satsin, lähinnä siksi, että viinaa ei kukaan tunnustanut omistavansa enempää.


Tarvitset asioita 1:1:1.

- 500 gr kirsikoita (kiviä ei tarvitse poistaa, sillä juoma siivilöidään.)
- 500 gr sokeria (varmasti myös hunaja käy)
- puoli litraa väkeviä (konjakkia, rommia tai viinaa)

Sitten vain kaikki yhteen pulloon hautumaan. Me lisäsimme vielä omalta kasvimaalta mintunlehtiä tuomaan raikkautta, saa nähdä miten toimii. Jos haluat jouluisamman juoman, heitä sekaan tähtianista ja kanelitanko.

Ensin pulloa säilytetään pari kuukautta huoneenlämmössä ja sitten lopuksi viileään. Pulloa pitää huljutella ja käännellä säännöllisesti, jotta sokeri liukenee eikä sakkaannu pohjalle. Joulupöytään mennessä tästä pitäisi kehittyä kaunis, kirkkaanpunainen digestiivi.


Tehdään sitten ensi vuonna koko suvulle, jos tulee hyvää.

20.7.2016

Goodie bag kanssamatkustajille?

Maailmalla - ja ilmeisesti Suomessakin - leviää kummallinen ilmiö. Pienten lasten kanssa matkustavat vanhemmat jakavat lentokoneessa goodie bageja vierustovereilleen. Monien mielestä tämä on kanssamatkustajien hienoa huomioimista.



Minusta se on kohtuullisen paska idea. Tämä "Anteeksi, että lapseni on vain lapsi" -pussukka on nimittäin ongelmallinen monin tavoin.

1. Miksi jättää tämä vain lentokoneisiin? Lahjojahan pitäisi oikeuden ja kohtuuden mukaan jakaa eniten altistuville tahoille kuten naapureille, päiväkodin hoitajille ja isovanhemmille. Lisäksi näitä pitäisi kantaa mukana muutenkin ahkerasti: uimarannalla, ravintolassa, kirjastossa, ruokakaupassa ja leikkipuistossa. Tähänhän menisi koko omaisuus.

2. Mitä aikuisten goodie bagissä pitäisi olla? Pussissa on tapana olla karkkia ja korvatulpat, mutta onko se riittävä kompensaatio? Voiko pussin sisällöstä vetää marat jos vaikka karkki on pahaa? Korvatulppia taas kantaa mukanaan aika moni matkustaja, koska hotellin äänieristyksestä ei ikinä tiedä, ja veikkaan, että lasten riehumisen aiheuttamasta inconveniencesta ei tikkarilla selvitä. Riittääkö viidenkympin seteli? Kenties lahjakortti terapiaan? Pullo kossua?

3. Miksi täysissä järjissään olevia aikuisia pitäisi lahjoa? Kuulun siihen koulukuntaan, joka lahjoo mieluummin lapsia karkilla hiljaiseksi. Sitäpaitsi anteeksipyyntö ja empatia ovat edelleen normaalin kanssakäymisen keinovalikoimassa. On olennaista näyttää, että olet samalla puolella sen kanssa, jonka penkkiä potkitaan. Jos lapsi käyttäytyy juuri niin kuin kotona ei ole opetettu, sen voi todeta ääneen.

4. Lisäksi näitä pusseja jakavat ne vanhemmat, joita pelottaa ja hävettää jo etukäteen - eivät ne, joiden mielestä lasten kuuluukin riehua joka paikassa. Olen itse kammonnut 20 minuutin päiväunia nukkuvan vauvan kanssa jopa ulkona liikkumista sisätiloista nyt puhumattakaan, joten en juuri kehdannut himasta poistua. Jos bussilla piti mennä, exit-plan oli valmiina. 

Elämä uhmaikäisen kanssa on välillä absurdia ja ennakoimatonta ja tunnen pienten lasten vanhempia kohtaan suurta myötätuntoa. Lapsia on kuitenkin pakko tuoda muiden ihmisten eteen, joskus pakosta, joskus vapaaehtoisesti.

Taidanpa duunata seuraavalle lennolle goodie bagin kaikille vanhemmille, jotka yrittävät rauhoitella kaksivuotiasta. He sitä eniten tarvitsevat, en minä.

18.7.2016

Peräpyörällä rengastielle ja Paljasjalkapolulle

Duunikaverini totesi, että mökillä alkoholisoituu ja tylsistyy, veneellä vain alkoholisoituu - ja lähti veneilemään.



Myönnetään, osittain. Tykkään mökkeilyn ei-mitään-tekemisestä, mutta kun siitä on saanut tarpeekseen (mikä on tavallaan lomailun tarkoitus), voi vilkaista merikarttoja. Lounaissaaristossa, varsinkin Saariston rengastien tuntumassa, mökkeily on siitä kivaa, että kun kyllästyy omaan saareensa, voi lähteä seuraavalle. Ja kun kyllästyy siihenkin, on seuraava lossimatkan päässä.

Lisäksi saaristossa on vaikka kuinka paljon erilaisia luontopolkuja, majakoita, luolia, tapahtumia (kuten maratoneja), puutarhoja, taideateljeita ja (meri)museoita. Erityisesti kiinnosti Korppoon ympäristötaidenäyttely, Barfotastigen, jossa saisi haahuilla metsässä paljain jaloin modernin taiteen äärellä. Kuulosti lapsiystävälliseltä taidenäyttelyltä, joita ei ole tarjolla liikaa.



Kun surffailin kivoja lähikohteita, törmäsin iloiseen pyöränvuokrausuutiseen: tarjolla on nykyään monenlaista menopeliä, myös peräpyöriä ja sähköfillareita. Hemmetti. Peräpyörähän sopisi juuri meidän perheelle täydellisesti! Viisivuotias osaa jo pyöräillä, mutta ajokokemus ja liikennesilmä riittävät maantien reunaan aikaisintaan muutaman vuoden päästä. Peräpyörässä Snadi pysyisi turvallisesti mukana täysillä kokemuspisteillä. Koko perheen saaristofillarointia, jipii!

Tuumasta toimeen.

Kun Korppoon hotellimajoitus löytyi, hyppäsimme autoon ja hurautimme Rymättylästä Hankaan, johon auto jäi parkkiin. Yhteysalus kyyditsi meidät Nauvoon, jossa etukäteen varatut fillarit odottivat, ja aloitimme matkan saaren läpi Pärnäisten lossille.



Konsepti käytiin etukäteen läpi tarkkaan. Matkaa saaren läpi tulisi noin 13 km + 3 km Korppoon osuus vielä päälle ja tie olisi aika vilkkaasti liikennöity -- jonossa olisi pysyttävä eikä saisi säikähtää ohittavia autoja. Sovittiin, että Koti-insinööri ja Snadi määräävät vauhdin ja Skidi tauot. Repussa oli liioiteltu määrä nopeita hiilareita tankkausta varten.

Retki sujui yli odotusten! Vaikka maasto oli alkuun aika mäkistä, kahvitaukopaikka oli kiinni ja ilona oli vielä helvetillinen vastatuuli, lossirannassa heittelimme yläfemmoja.



 

 

Perillä Korppoossa majoituimme hotelli Nestoriin. Vanhaan navettaan remontoitua hotellia pyöritti taitelijapariskunta, joten taidetta oli jokaisella seinällä. Noin 2 km mittainen Paljasjalkapolku lähti hotellin lähimetsästä ja matkan varrella sai taputella lampaita.



 

 

 

Retken parasta antia oli kuitenkin nähdä, kuinka kersat voimaantuivat. Olivat ensin vähän jännittyneitä ja epävarmoja, ja miettivät kuinka tästä selvitään, mutta halusivat kuitenkin lähteä. Ja perillä hihkuivat onnistumisen riemusta ansaitun jäätelön ääressä.

Pieni retki maailmalle, mutta iso askel meidän perheelle. Näitä lisää: reissuja, jotka haastavat, mutta ketään ei itketä liikaa. Kerrassaan liikuttunut olo.

15.7.2016

Tiskaajan lämpimät kädet

Olen kesätiskaaja. Koska Koti-insinööri pitää perheen mökilläkin ruoassa, tiskaaminen on minun nakkini.



Hyvin usein, kun upotan käteni vaahtoavaan veteen, suon pari ajatusta Mutsille. Hän tiskasi käsin koko elämänsä -- niin neljän hengen perheen joulunaterian astiat kuin oman kahvikuppinsa -- ihan vapaaehtoisesti. Hän ei koskaan halunnut tiskikonetta, vaikka muut nykyajan kotkotukset kelpasivatkin.

Pitkään ihmettelin, miksi.

Kun lapset syntyivät, aloin ymmärtää. Tiskaaminen on mindfulness-hetki, jossa ehtii ajatella maailmanmenoa (+ ei tarvitse hoitaa lapsia). Mökillä ja ulkona se on erityisen rauhoittavaa.

Mutsilla oli oma tyylinsä. Hän kuului liottajiin.

Astioita ei pesty joka päivä vaan tiskipöydän toinen allas oli käytännössä kokonaan varattu likoaville astioille, jotka odottivat pesua. Ne saattoivat odotella parikin päivää. Näin testattiin myös perheen hermoja. Jos lautaset loppuivat ja/tai halusi oman lempimukinsa käyttöön normaaliprosessia nopeammin, sen sai sieltä noukkia ja pestä itse.

Tiskaaminen tapahtui aina öisin. Astiat vain olivat jonain aamuna kaapissa. Se oli nopea prosessi koska pari päivää lionneet lautaset puhdistuivat käytännössä itsestään.

Liottaminen onkin malliesimerkki siitä, miten aika hoitaa joitain asioita, ihan lempeästi ja ilman hötkyilyä. Riittävän liotuksen jälkeen puhdasta tulee kevyellä harjauksella, ilman 80C asteista vettä, tujuja astianpesukonenappuloita ja painepesua.

Toki manuaalinen huolto asetti astioiden käyttöön muutamia sääntöjä. Uutta mukia ei saanut ottaa ilman perusteltua syytä, leipälautasten käyttö ei ollut suotavaa. Juustohöylää ja leipäveistä ei varmaan tiskattu koskaan - paitsi jos joku muu erehtyi "auttamaan" tiskaamalla.

Se oli yleensä virhe. 

Kuivauskaapin järjestys oli nimittäin tarkkaan mietitty. Samanlaiset lautaset vierekkäin, kokojärjestyksessä. Haarukat, veitset, lusikat ja pikkulusikat valutustelineessä *omiin* lokeroihinsa. Mustat ja valkoiset arkimukit tuli laittaa kaappiin siistiin järjestykseen, vuorotellen, niin että lopputulos oli kuin shakkilauta.

Pidän samanlaista shakkilautaa yllä omassa astiakaapissani vihreillä ja kirkkailla laseilla.

Että heipat vaan sinne pilvenreunalle. Nykyään tiedän, että tiskaaminen auttaa hetkeksi kroonisen kylmiin käsiin. Kiitos niistäkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...