Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

23.5.2019

Vuosi kotiäitinä



Kun Snadin piti kertoa koulussa, mitä äiti tekee työkseen, hän vastasi, että äiti on kotitöissä ja kuorii porkkanoita. Ensin nauratti, mutta sitten tajusin, että tuossa piilee kyllä totuuden siemen. Vaikka olen vuoden päivät kirjoittanut kuin heikkopäinen, olen myös ollut lapsille läsnä enemmän kuin koskaan. Työelämä ja kotielämä ovat kietoutuneet yhteen.

Kun jätin palkkaduunit noin vuosi sitten, ajattelin että olisin välillä töissä kotona ja sitten välillä kävisin istumassa erilaisissa yhteiskäyttöön tarkoituissa työtiloissa. No, en juurikaan ole käyttänyt yhteistiloja vaan nauttinut siitä, ettei aamulla tarvitse lähteä yhtään mihinkään. Olen saanut hiippailla hiljaisessa talossa, keittää pikakahvia, nakuttaa näppäimistöä ja ahdistua inspiraation puutteesta täysin siemauksin. Välillä olen myös juossut avainkortti kaulassa palavereihin – ja nauttinut siitäkin! Projektiluontoisista toimeksiantojen kautta olen saanut tavata uusia ihmisiä, fiilistellä työyhteisössä toimimista, syödä kunnon lounaan ja oppia uusia asioita. (Näitä muuten kaipaan lisää syksylle, ota yhteyttä jos duunissasi tarvitaan lisäkäsiä!)

Mutta kotitoimiston sivutuotteena on syntynyt myös tämä kotiäitiys. Oikeastaan se tarkoittaa vain kiireetöntä vanhemmuutta ja läsnäoloa, sitä että voin mennä avaamaan lapselle oven, vaikka tämä pääsisi itsekin omalla avaimellaan, kuoria porkkanaa välipalan kylkeen, pestä pyykkiä keskellä päivää ja avata workshopin tuloksia sitten illemmalla. Se tarkoittaa voileipähetkeä esiteinin kanssa ennen kuin hän uppoutuu läksyihin ja tubettajien elämään ja lähtee urheilukentälle treenaamaan pika-aitoja. Meille voi tulla myös lasten kavereita, mutta yksi kerrallaan, erityisesti jos tiedossa on skype-palaveri.

En ole koskaan ollut kotiäitityyppiä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta kouluikäisten lasten kanssa minulla on jo enemmän annettavaa. Heillä on ongelmia, joita ymmärrän ja joissa voin auttaa, toisin kuin siinä ulvonnassa, että tonttu ei täyttänyt kalenteriluukkua uudestaan päivän aikana. Tämä läsnäolo, vaikkakin töitä on tehden, on madaltanut puhumiskynnystä ja kasvattanut luottamusta. Olen voinut lohduttaa Snadia, kun koulussa on ollut vaikea päivä, ja jutella hankalista kaverikiemuroista Skidin kanssa. Pääsemme esikoisen kanssa kohti teini-ikää aika vakaasta tilanteesta, joka kestää vähän merivettäkin, uskon.



Minusta tässä olisi niin työnantajille kuin seuraavalle hallituksellekin tutkiskelun paikka. Ruuhkavuodet ovat yllättävän pitkä ajanjakso mutta yksinyrittäjänä olen pystynyt tekemään töitä ja olemaan äiti ihan satasella. Jäykkä ja "aina on näin tehty" -malliin jämähtänyt työelämä ei oikeasti edistä ei firman eikä työntekijän hyvinvointia. Asennemuutoksen rinnalla (kaikesta ei tarvitse selvitä yksin ja täydellisesti) tarvitaan käytäntöön vietyjä työelämän joustoja ja yksinyrittäjyyden helpottamista. Tällä hetkellä ainoa tapa saada armoa on hakea saikkua työuupumukseen.

Vaikka tulotasoni on tippunut konsulttipäivistä roimasti, olen tosi tyytyväinen elämääni. Ja ihan hyvältä tämä saldo viime vuodelta näyttää: olen pukannut ulos Lasitehtaan, Pikkiksen jatko-osan ja Arkisatuja aikuisille-tarinakokoelman. Nyt kirjoitan kahta uutta romaania ja Pikkiksen kolmannen osan käsikirjoitus on valmis. Vaikka en voi kehua palkallani, en koe jääväni mistään paitsi. En pidä ostovoimaa minään mittarina, päinvastoin tunnen saavani aikaiseksi mielekkäitä asioita – vertaistuen jakamista, uusien ajatuksien herättämistä ja lasten ilahduttamista, omien ja vieraiden. Ei pöllömpää.

In the meanwhile lähden kukkakauppaan, koska jänis kävi yöllä safkaamassa Intense Blue -sininatani enkä keksi, mitä romaanini päähenkilö tekisi aviomiehelleen.

Ps. Anteeksi vielä kerran sille postinjakajalle, jolle huusin tuuletusikkunasta iloisen PÖÖn kun luulin että ovella rapistelee iltapäiväkerhosta palaava Snadi. Mahtoi olla järkytys.

20.5.2019

Se tehokkain ryppyvoide

Hei kaikki väsyneet ihmiset, katsokaapa tämä aivotutkija Matt Walkerin puhe! Katsokaa vaikka olisitte töissä tai lomalla tai vessassa ja näyttäkää sitten puolisollekin. On nimittäin suht pysäyttävää kuultavaa kaikille, jotka kärsivät jonkinlaisista unihäiriöistä ja erityisesti niille, jotka suhtautuvat uneen jonkinlaisena viikonloppuharrastuksena.



Hän kertoo hyvin ymmärrettävästi perusasioita siitä, miten unen (riittävä tai riittämätön) määrä vaikuttaa kaikkeen terveyteen:

  • Elimistön puolustusmekanismit romahtavat jo yksistä 4h yöunista, mikä tarkoittaa, että vuorotyö on luokiteltu mahdolliseksi karsinogeeniksi
  • sydän- ja verisuonisairaudet lisääntyvät,
  • hedelmällisyys laskee ja mm. kivesten koko pienenee, 
  • kuinka vuorottelevat unisyklit (syvä uni – kevyt uni – REM-uni) ovat edellytys oppimiselle (eivät siis ainoastaan mahdollista sitä) sillä univaje sulkee tallennuskapasiteetin lähes kokonaan ja 
  • syvän unen kytköksistä aivojen fysiologiseen vanhenemiseen ja mm. alzheimerin tautiin.


Iltavirkkuna olen aina ollut unifriikki, mutta kiinnostuin syvemmin unisykleistä ja syvästä unesta Ouran käyttöönoton myötä.

Syklit, joissa ihminen vaipuu syvään uneen ja taas valveen rajalle on virkistävän unen edellytys. Tämä sykli vaihtelee (standardisuoritusta ei ole) ja heikkenee vanhemmiten. Ikävä kyllä tätä sykliä ei pysty korjaamaan perinteisillä unilääkkeillä, mutta Walker kehittelee parannuskeinoksi laitetta, joka "ajastaa" aivot ulkopuolelta sykleihin.



Syvän unen aikana tapahtuu paljon aivoja huoltavia ja elvyttäviä toimintoja, mutta hämmentävin on ehdottomasti se, että hidasaaltorytmissä aivot ikään kuin vetävät vessan: päivän aikana kertyneet kuona-aineet poistuvat ja aivot puhdistavat itsensä. Jos huoltotaukoa ei ole, sen kyllä huomaa. Kun syvän unen määrä jää alle 1,5 tuntiin olen uupunut ja "sumea", päätä särkee ja toimintakyky heikkenee.

Nukun nykyään pääsääntöisesti hyvin. Selviän juuri ja juuri aamuvirkkujen kehittämistä kidutuskeinoista, joita kutsutaan peruskoulujen kahdeksan aamuiksi ja kesäajaksi, mutta aika-ikkunasta lipsumiseen ei ole varaa, etenkin jos seuraavana päivänä pitää esiintyä tai tehdä luovaa työtä. Olen tietenkin tiennyt tämän aina: voin huonosti, kun nukun huonosti. Jos olen väsynyt, en saa mitään aikaiseksi, enkä ainakaan liikuntaa, oli sitten talviaika, kesäaika, arki tai loma. Väsymys tappaa kaiken mielialoja myöten eikä tilanne korjaannu vihersmoothieilla vaan opettelemalla nukkumaan.

Podin pitkään huono äiti -fiilistä siitä, että meidän perheessä on kiellettyä häiritä aikuisten yöunta ramppaamalla vanhempien sänkyyn huvikseen joka yö. Nukkuisin muutenkin mieluiten yksin, mutta rauhattomasti nukkuva lapsi vieressäni en nuku sekuntiakaan. Herättämään saa toki tulla, jos on on painajainen tai muu hätä, mutta se että havahtuu yöllä hetkeksi ja on tylsää ei riitä hädäksi. Yhtä lailla uni on otettu vakavasti myös kersojen suhteen: meillä on pidetty nukkumaanmenoajoista kiinni niin arkena kuin viikonloppuna (mikä on varsinkin migreenipotilaan kannalta olennainen sääntö) ja hankittu lapsillekin kunnon patjat. Molemmat alkavat olla jo aika hyviä väsymyksen tunnistamisessa ja ymmärtävät että siihen on vain yksi lääke.



Mikä syvän unen määrään sitten vaikuttaa?

Nukkumaanmenoaika on tietysti olennainen, jotta ihminen ehtii nykäistä useamman unisyklin. Mutta ajankohta riippuu täysin kronotyypistä eli yksilöllisestä tahdistumisesta. Oura perustaa suosituksensa konkreettisiin, pitkän aikavälin mittaustuloksiin eikä siis suosittele, että kävisin nukkumaan iltakymmeneltä vaan varttia vaille kaksitoista. Tällöin ehdin saada riittävän määrän syvää unta ennen kuin kello herättää puoli kahdeksalta.

Kiinnostavaa kyllä syvän unen määrään vaikuttaa myös leposyke. Nämä kaksi ovat selvästi yhteydessä toisiinsa.



Liikunta ja kuukautiskierron aikainen ruumiinlämmön vaihtelu nostavat sykettä, mutta ikävä kyllä niin tekee myös alkoholi. Olenkin Ouran myötä lopettanut arkisen alkoholinkäytön lähes kokonaan ja Ouran käppyröistä näkyy, miksi. Kaksi annosta alkoholia nostaa seuraavaksi 12 tunniksi sykettäni 10 lyöntiä korkeammalle noin 45:stä 55:teen (saman teki muuten kesäaikaan siirtyminen ja sopeutuminen kesti yli kuukauden). Yli neljä annosta (perjantai) on täysi katastrofi, joka rysäyttää leposykkeen jo yli 60 lyönnin ja pudottaa syvän unen määrän alle tuntiin pariksi päiväksi. Mikä tietysti merkitsee sitä, että koettu krapula on suht hirveä, vaikka promilleja ei veressä olisikaan ollut merkittävästi yli autoilukynnyksen. Viinilasi onkin syytä ajoittaa päivällisaikaan, jos haluaa aivan villiksi heittäytyä.

Uni on siis merkittävä, ihmisen koko terveyteen vaikuttava hyvinvointitekijä, kuten Walker toteaa. Mutta vasta kun kaikki terveysviranomaisia, rehtoreita, hallitusneuvottelijoita ja esimiehiä myöten ovat ymmärtäneet unen merkityksen, voidaan ruveta säästämään yhteiskunnalta merkittäviä summia soterahoja ja ruveta puhumaan siitä, miten unihäiriöihin suhtaudutaan, miten vauva-aikaa tuetaan ja miten kronotyypit huomioidaan. Toistaiseksi meillä tuntuu olevan varaa vaatia ihan mitä muuta tahansa paitsi unta.


16.5.2019

Nainen, jos oikeus omaan ruumiiseen kiinnostaa, nyt on aika toimia

Kuva: Women's March Canada


Kehitys kehittyy. Kehitystä ei voi estää. Tiedättehän, kaikki järjestyy ja muuttuu hiljalleen paremmaksi.

Sanaan "kehitys" liittyy oikeastaan vain myönteisiä mielikuvia, kahleista vapautumista ja solidaarisuutta, rauhaa ja rakkautta. Oikeudenmukaisuus, avoimuus, demokratia ja tasa-arvo paranevat hiljalleen, kehitys kulkee aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin. Turvallisuuden tunne lisääntyy. Ja jos kehitys pysähtyykin tai alkaa ottaa takapakkia, ymmärrämme, että maailmassa on virhe, mutta uskomme, että "kehitys" korjaa sen kyllä. Haloo, kuka nyt haluaisi takaisin menneisyyteen!

Niin, kuka? Viime aikaisten aborttiuutisten valossa en haluaisi asua Yhdysvalloissa sen enempää kuin Irakissa tai Afganistanissa.

Onkin aiheellista kysyä, keitä ovat Yhdysvaltojen aborttisankarit? Enimmäkseen rikkaita, vanhoja, valkoisia miehiä tietenkin, mutta millaisia kytköksiä heillä on? OpenDemocracy-järjestö on selvitellyt, millaisia liittoja ääriajattelua edustavat ryhmittymät ovat solmineet ja mistä vanhoillisuskonnollisten ja oikeistopopulistien kymmenien miljoonien dollarien rahavirrat ovat peräisin. Tulos ei varsinaisesti yllätä. Myös kaverikapitalismi pelaa. Yksi käsi pesee toisen.

Näitä ääriryhmittymiä yhdistää sama tavoite: heidän ideologiaansa kuuluu naisten ja vähemmistöjen sortaminen, vain tekosyy vaihtelee. Kehitys ei ole näiden ryhmittymien mieleen, se kun murentaa heidän valtaansa antamalla puheenvuoron myös vähemmistöille ja läpivalaisemalla turvallisia kabinetteja, joiden suojissa on voinut sopia asioista ilman ikävää julkisuutta. Ihmisillä kun on kautta aikojen ollut tapana pahoittaa mielensä epäoikeudenmukaisuudesta, lakkoilla ja protestoida. Mitä kouluttamattomampia ihmiset ovat, sen vähemmän he osaavat mitään vaatia.

Mutta ei kai nyt Suomessa?

Me pohjoismaisen yltäkylläisyyden kasvatit olemme oikeuksiimme jo tottuneita. Isoimmat tasa-arvotappelut on käyty yli sata vuotta sitten (voitte varmaan arvata millaisilla puheenvuoroilla naisten äänioikeutta vastustettiin), jolloin on vaikea sisäistää, että yhtä lailla kun oikeuksia voidaan laventaa, niitä voidaan myös supistaa tai jopa ottaa kokonaan pois. Miettikääpä. Jos yhtäkkiä olisikin ihan todellinen tilanne, että keskenmenosta voi saada vankeutta, kuinka moni tämän blogin lukijoista olisi vankilassa? No muun muassa minä.

Eikä pidä unohtaa, että meillä oli ulkoministerinä vielä hetki sitten Tolkun Timppa, mukava tavis ja iloinen hassuttelija. Timppa puhui aina niin kauniisti ja hiljaisella äänellä vakamuksestaan, johon kuuluvat "perinteiset arvot" ja "elämän kunnioittaminen". Hän jätti tarkentamatta, että nämä arvot valitettavasti ovat hieman ristiriidassa naisten oikeuksien kanssa. Sen sijaan hän sanoi, että kehitys (eli feminismi, ympäristönsuojelu, ihmisoikeudet ja hyvinvointivaltio) on mennyt liian pitkälle. Näille ryhmittymille on myös olennaista hakea kannatusta vihanlietsonnalla, jota näiden mukavien miesten plokit ja twiitit ovat täynnä.

Tällaiset aatteet harvoin pysyvät maan rajojen sisäpuolella, kuten rahavirrat osoittavat. Ne eivät katoa, vaikka kuinka katsoisi muualle ja jättäisi somessa tykkäämättä huonon kehityksen uutisista.

Kehityksen eteen on aina jouduttu tekemään ihan sutena töitä, muutos ei ole ikinä tapahtunut itsestään eikä tyhjiössä. Me emme vain ole tottuneita siihen työntekoon, arvojen puolustamiseen. Oikeuksiin saa ja pitääkin tottua, mutta laitostua ei saa. Jos siis et halua, että Handmaid's tale on ihan mahdollinen tulevaisuuden skenaario, nyt on juuri se hetki, jolloin yhteiskunnallisesta kehityksestä kannattaa pitää meteliä. Katso vaikka tuolta Eurovaalien ennakkoäänestyspaikat, tiedät kyllä seuraavan stepin.


14.5.2019

Maata pitkin: Yöjunassa ei ole muita palveluita kuin murhaaja


Junalla Eurooppaan -seikkailumme ohjelma alkaa muotoutua: olen ostanut jo liput laivalle Turusta Tukholmaan (yötä vasten seilaava Grace käyttää LNG:tä ja roottoripurjetta) ja junamatkan Tukholmasta Kööpenhaminaan, jossa lepuutamme pari yötä ennen seuraavaa etappia. Lasten kanssa on syytä ottaa suht rauhallinen matkustustahti, sillä aikuisten hermojen on syytä pitää. Enkä ole aivan vielä toipunut kaikista vauvamatkailun traumoista.

Kun selvittelin, miten siirrymme matkan pisimmän etapin Kööpenhaminasta Alpeille, pallottelin monia eri reittejä ja vaihtoehtoja (suosittelen lämpimästi Maata pitkin -sivustoa ja Fb-ryhmää, jossa käydään koko ajan kiinnostavaa keskustelua reittivalinnoista.) Todennäköisesti fiksuinta olisi puksuttaa Kööpenhaminasta Hampuriin ja sieltä yöjunalla Wieniin, vaikka München olisi enemmän "matkan varrella". Matka kestää kuitenkin yli puoli vuorokautta, joten olisi kätsää tehdä se yötä vasten.

Mutta vastaanotto ei ollut järin innostunut. Kun esittelin perheelle yöjunan konseptia, vain yksi kiljui riemusta.

"En ole koskaan nukkunut silmäystäkään yöjunassa", totesi koti-insinööri.
"Yöjunassa on murhaaja", huomautti Christiensä lukenut Skidi.
Riemusta kiljui vain Snadi, joka on nukkunut päiväkoti-ikäisenä metrotyömaan päällä eikä varsinaisesti hätkähdä nukahdettuaan mistään.

Minä en oikeastaan tiennyt, mitä mieltä olisin ollut. En ole koskaan matkustanut yöjunalla. Olen matkustanut Lappiin kerran, ja senkin lentokoneella.



Junaa ei meidän perheessämme mielletä miksikään mukavuusvälineeksi. Eivätkä ne sitä olekaan. Penkit ovat yleensä kovat, selkänojia ei saa taakse ja ostan aina eväät asemalta, koska kasvissyöjälle ei ollut ravintolavaunussa 10 vuotta sitten mitään enkä ole sen jälkeen edes käynyt siellä.

Mutta yö lentokoneessakin on kammottava, junassa on sentään makuuvaunu!

Tämän reissun suunnittelu on pistänyt miettimään matkustamisen tulevaisuutta. Ei matkustelu lopu. Ihminen on utelias ja vaeltanut aina, aikaisemmin villisikojen ja nykyään elämysten perässä. Mutta matkailun on muututtava siinä missä ihmisenkin, jotta se voi jatkua.

Junassa on valtavasti etuja lentoon verrattuna: lentokentät sijaitsevat aina kaupunkien ulkopuolella, joten lentäessä menee aikaa ja rahaa myös kentälle/hotellille siirtymiseen kaiken matkalaukku- ja turvahärdellin lisäksi. Juna-asema taas sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, jalkatilaa on enemmän, kyyti on tasaista ja wifi toimii useimmiten. Mutta junamatkailusta puuttuu palvelumuotoilu: kukaan ei tarjoile kylmää kuohuviiniä paikalleni, selkänojissa ei ole ruutuja ja lasten nurkkauksessa on 50 cm liukumäki muumidiscon sijaan. Junan bisnesluokkakin voisi olla jotain muuta kuin lasikoppi, jossa on yksi pistorasia neljälle ihmiselle. Ymmärrän toki, että jos junassa olisi kampaaja, kuntosali ja kirjasto, ilmaantuisi nopeasti myös kapasiteettiongelmia, mutta kevyttä, ei-tilariippuvaista viihdettäkin olisi aika helppo konseptoida (teen tällaista konseptointia ja sisältöjä työkseni, saa ottaa yhteyttä!) Ja miksei voisi olla erikoisjunia? Spa-vuoro Ouluun lähtee raiteelta kaksi! Kyllä sinne yrittäjä löytyisi.

Väitän, että siinä missä lentomatkailussa kehitys on jo pitkällä, emme ole vielä nähneet raidematkailun tulevaisuudesta kuin alkutahdit. On pakko hyväksyä, että (ainakin toistaiseksi) junassa matka-aika on tiettyjen reunaehtojen jälkeen pitempi kuin lentokoneessa, mutta matkustamisen ei tarvitse olla tylsää. Junaan voisi poimia sekä vapaa-ajan vieton, ostoskeskusten, lentämisen että hotellien parhaimmat puolet! Voisin käyttää matkakassaani junassakin viihtymiseen, lisäpalveluihin ja matkustusmukavuuteen, mutta toistaiseksi parasta mitä tarjolla on, on lemmikkivaunu. Missä sakkaa? Minä en hae sitä mahdollisimman edullista matkustustapaa (sekin on lentokone) vaan päästöttömyyttä.

Ehkä junamatkustamisen tulevaisuus alkaa siitä, että osa turisteista siirtyy Oak Barrelin edestä skoolaamaan lomalle juna-aseman baariin.

12.5.2019

Myötätuulessa

Skidin näkemys äidistä.

Se on tämä päivä, taas. Periaatteessa inhoan kuluneita metaforia, mutta olen viime aikoina huomannut miettiväni yhä useammin vanhemmuutta kuljettuna matkana: synnytyslaitokselta saatua matkalippua, mutkia ja yllätyskäänteitä, vaikeita reittivalintoja sekä pakollisia ja vapaaehtoisia pysähtymisiä. Matkamuistoja on kertynyt jo 12 vuotta.

Kaikesta klisheisyydestään huolimatta pidän tästä matkan symboliikasta, sillä se pakottaa katsomaan vanhemmuutta toisenlaisesta vinkkelistä, kauempaa. Tämä ei ole kilpailu tai suoritus. Elämän mittaisella aikajänteellä ei ole mielekästä tutkia yksittäisiä onnistumisia tai epäonnistumisia tai laskea huonoja ja hyviä päiviä. Vaikka tuoreille vanhemmille jaellaan valtavasti ohjeita – tarpeellisia ja turhia – äidiksi kasvaminen ei ole pistemäisiä tekoja siellä täällä vaan elettyä elämää: miksi olet juuri siinä kuin olet? Silloin on ihan sama miten imetys, tuo lyhyt hetki matkan alkutaipaleella, on sujunut. Jaossa ei ole mitaleita, mutta kokemusta ja viisautta kertyy, vaikka ei haluaisi.

Pidän ajatuksesta myös siksi, että matkaseura on riittävän väljä käsite. Keitä mukanasi kulkee? Joskus matkassa on kumppani, toivottavasti aina ystäviä ja mahdollisesti myös sukulaisia, mutta joskus pitää uskaltaa kulkea yksin. Välillä matkaseuraa pitää raahata perässä, mutta joskus ne kantavat sinunkin laukkusi tai vaativat taukoa. Ja itse asiassa juuri tällaisen hetken soisin kaikille osuvan, etenkin sille, joka on opetettu pärjäämään yksin ja reippaasti.

Tässäkin reissussa rähjääntyy, mutta ei se ole bugi vaan feature. Ei sellaista reissua olekaan, joka ei jälkiä jättäisi. Mutta tekemällä oppii ja koko ajan voi kehittyä paremmaksi, jos antaa itselleen mahdollisuuden. Yksi tärkeä oppi minulle on ollut, että kaikkia virheitä ei ole pakko toistaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Paitsi sitten kun on matkansa tehnyt.

Juuri tällä hetkellä matka on myötätuulen siivittämää tasamaata, ehdin nautiskella niin eväistä kuin maisemistakin. Huomenna sitten jotain muuta, ehkä, ei voi tietää, uusi matkapäivä kuitenkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...