Maailman paras paistinpannu

Anteeksi nyt. Tämä kirjoitus ei oikeastaan käsittele paistinpannua vaan Suomen taloustilannetta. Mutta vähän myös paistinpannua.

Sipilän tuottavuusloikassa tavoitellaan sitä, että yritykset saavat samalla rahalla enemmän työtunteja. Hieno homma. Tämä varmasti jeesaa tuotantolinjastolla. Kampaajalla voi olla hankalampaa.

Mutta kun olen yksinkertainen ihminen. Ostaako niitä meidän tuotteita kukaan, vaikka ne ovat halvempia?

Maailmassa on valtavasti ihmisiä. Ja se maailma on internetin kautta auki myös suomalaisyrityksille. Väkisinkin hiipii sellainen ajatus mieleen, että mitä jos tekisimme tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat ja haluavat ostaa?

Otetaan esimerkiksi vaikka paistinpannu. Todella moni ihminen globaalisti tarvitsee sellaisen.

Löysin maailman parhaan pannun aivan vahingossa, kun piti saada mökille uusi paistoväline. Mökkiolosuhteet ovat karut, keittoastian pitää kestää kaasukuumennusta ja suola-kalkki-rauta-kaivovettä. Nappasin Prismasta mukaan minulle entuudestaan täysin tuntemattoman saksalaismerkin pannun, joka oli vielä valmistettu ekologisesti. Se näyttää edelleen aivan uudelta, 5 vuoden ahkeran käytön jälkeen.

Tämä ei ole johtanut siihen, että en osta enää mitään. Päinvastoin - haluan myös Bekan kattilan. Ja toisen pannun kotiin. Itse asiassa ostaisin tältä firmalta ihan mitä vain, koska tuotteet ovat helvetin hyviä.

Miksi me emme tee maailman parhaita pannuja?

Emmekö osaa vai emmekö tahdo?

Olin tyytynyt monta vuotta keskinkertaiseen pannuun, koska en tiennyt paremmasta - en siksi, että olisin halunnut sen halvimman mahdollisen. Se, että keskinkertaisia tuotteita saa tuottavuusloikan avulla tehtyä halvemmalla, ei ehkä riitä nousukiitoon maailmalla, vaikka se kotimarkkinoilla riittää.

Ajattelemmeko vientiä ja tuotekehitystä suomalaiskansallisten vahvuuksien kautta? Tiedämme aivan helvetisti elinkelvottomissa oloissa elämisestä. Miksi meillä ei myydä maailman parhaita kattolamppuja tai itsestäänlämpiäviä taloja, d-vitamiinia, nastalenkkareita ja lasten talvihaalareita? Sateenvarjoja, jotka eivät hajoa ensimmäisestä tuulenpuuskasta. Akkua, joka latautuu räntäsateesta.

Toisaalta maailmalla on huutava pula myös teknologiasta ja osaamisesta. Miksi emme kehitä ratkaisuja maailman megatrendeihin kuten pakolaisongelmiin ja ilmastonmuutokseen?

Ja jos meillä on maailman koulutetuin jengi, miksi se ei näy markkinointiosaamisessa ja asiakaspalvelussa kuten vaikka verkkokauppojen toimivuudessa?

Olisiko kuitenkin loikkaamisen varaa myös asenteessa? Ehkä emme vain ole ottaneet tavoitteeksi tehdä maailman parasta pannua. Sitä voisi kokeilla.

Mádara: tahdon sulle olla hyvin hellä

Kaupallinen yhteistyö Madaran kanssa

Saunaillat tarjoavat loistavan tilaisuuden kavereiden ihonhoitorutiinien kyttäämiseen. Ja koska yleensä unohdan oman kosmetiikkapussini kotiin, saan myös testata muiden tuotteita. Viimeksi lainasin kaverilta meikinpoistoainetta.

Tällä setillä mennään föhn-tuulia odotellessa.

Puhdistuksen jälkeen tuntui, että iholta oli lähtenyt paitsi meikki myös orvaskesi - edes kosteusvoide ei meinannut lopettaa kiristelyä. Muistin taas, miksi ne omalle iholle sopivat tuotteet ovat olennainen osa yleistä hyvää oloa.

Olen ollut Mádara-fani jo pitkään. Olen tykästynyt sarjan tasalaatuisuuteen, mutta saunaillassa tajusin, että taviskosmetiikkaan verrattuna luonnonkosmetiikka voi olla myös hellävaraisempaa. Ihoni ei ole tottunut siihen, että lika räjäytetään pois.

Vaikka minulla on käynyt ihon geeniarvonnassa kohtuullisen hyvä tuuri, iho on pintakuiva ja kutisee helposti. Neljäkymmentä vuotta yhteiseloa on opettanut, että tätä nahkaa ei todellakaan kannata rassata kovin voimakkailla tuotteilla, seerumeilla, kuorinnoilla ja naamioilla. Jos ihon läsnäolon huomaa, siinä on jotain vialla.

Filosofiani onkin yksinkertainen: less is enough. Ihon tehtävä ei ole näyttää heleältä. Ihon tehtävä on aistia, suojata sisäelimiä, säädellä lämpötilaa, poistaa hikeä ja tuottaa d-vitamiinia. Muun muassa. Käytän siis mahdollisimman mietoja ja hoitavia tuotteita, jotka eivät järkytä status quoa. Pesen kasvot illalla, jos olen meikannut, pyöräilyaamuina viheltelen menemään suihkun voimin.

Tähän filosofiaan luonnonkosmetiikka istuu mielestäni hyvin. Mitä lyhyempi sisällysluettelo purkissa on, sen parempi.

Sain Mádaran estenomilta filosofialleni synninpäästön, sillä ihonhoidossa ei kuulemma ole muita nyrkkisääntöjä kuin puhdistus-kasvovesi-kosteutus -rituaali. Kaikki on yksilöllistä.

Minun kosmetiikkapussistani löytyy puhdistusvaahtoa miedompi maitomainen putsari, joka kuitenkin poistaa helposti tavisripsarin (en ole toistaiseksi luonnonkosmetiikasta löytänyt yhtä hyvää). Pesun jälkeen pyyhkäisen kamomillaa sisältävällä pehmentävällä kasvovedellä loput puhdistusaineen jämät pois. Sain vasta pari vuotta sitten tietää, että kasvovedellä on ihan funktionaalinenkin rooli: se palauttaa ihon ph:n luontaiselle tasolle. Tällöin se kosteutuskin onnistuu paremmin.

Kesällä saatan jättää prosessin tähän. Talvella lisään kosteutta pihlajatuubista ja jos patterit hohkavat täysillä, käytän myös superkosteuttavaa kasvoöljyä, johon olen aivan rakastunut. Monipuolisesti hoitavat kasvipohjaiset öljyt voittavat mineraaliöljyt mennen tullen.

On toki hienoa, jos iho näyttää heleältä, mutta näillä aamuilla paras hehku tulee fillaroinnista (tai kuohuviinistä). Terve ja toimiva iho riittää.

Nyt on sinun vuorosi: kerro oma kasvojenhoitofilosofiasi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan superkosteuttava ja kaikille ihotyypeille sopiva Mádaran SOS*-kosteusvoide. Aikaa on perjantaihin klo 12:een!


EDIT 7.3.: Kiitos kaikille osallistujille! Arvonnan voitti KAISLA - ota yhteyttä mun gmailiin niin laitan purkin postiin!

Pelastetaan asiakas

Kävin alennusmyynnissä lähikaupassani Stockalla. Muistin taas, miksi en yleensä jaksa tavarataloja vaan asioin pienemmissä liikkeissä tai verkkokaupassa - ostoskokemus on läkähdyttävä, sekä henkisesti että fyysisesti.

Tavaratalojenhan ei tarvitsisi olla ankeita. Koska Stockan pelastamiseksi on jo pistetty pystyyn kansaliike, kannan korteni kekoon. Tässä tällä kerralla koetut ongelmat.

1. Ei löydy.
Ellei selkeää missiota ole (vrt. punainen villakangastakki - työvaatteita) suurin osa kallista aikaa menee epämääräiseen penkomiseen ja lappuinformaation etsimiseen: onko tätä neuletta koossa 38? Mikä hemmetin koko on UK12? Missä merkissä on hyvä hinta-laatu -suhde? Pitääkö tämä neule pestä käsin? Löytyykö mistään mustia farkkuja, joissa olisi korkea vyötärö?

-> Varsinkin alennustuotteita voisi ryhmitellä tarkemmin koon mukaan, mutta tarvitsisin myös myyjää, vaikka en heti tajua tarvitsevani. Ongelmani ovat pistemäisiä.

2. Ei ole.
Yritin metsästää Skidille uikkareita. Yhtään koon 128 asua ei löytynyt. No, tähän vuodenaikaan on ymmärrettävää, että esillepanossa on keskitytty talvihaalareihin, mutta uimahalliin ja etelänlomalle tarvitsee uima-asun talvellakin. Ja myyntinäkökulmasta olisin kaivannut muutakin: uikkareiden vieressä olisi voinut olla uimatossut, -lasit, kellukkeet ja renkaat, myös aurinkosuojat.

-> Joku perusmalli sesonkituotteiden ulkopuoleltakin hyllyyn.

3. Sovaripaniikki I.
Tyyppi on jo hyvin pitkällä jos hän haluaa, viitsii ja ehtii sovittaa, mutta merkkien koot vaihtelevat ja ihmiset ovat paitsi harhaisia myös jumiutuneita. Alkkareissa on ikävä huomata, että se seuraava tuumakoko olisi sittenkin ollut parempi.

-> Ketään ei saisi päästää sovariin yksin - tässä vaiheessa viimeistään myyjän pitäisi tarjoutua jeesaamaan tai sitten sovarissa pitäisi olla joku hätänappi.

4. Sovaripaniikki II.
Jos haluat pahoittaa mielesi välittömästi, mene sovituskoppiin. Iho on läiskikäs, tukka huonosti ja peilistä näkyy vain valtava persus.

-> Antakaa jonkun ammatti-ihmisen tsekata, miltä siinä peilissä näyttää kirkkaassa spottivalossa puolipukeissa.

5. ÄIIIIITIIIIIII!
Joskus kauppaan on pakko mennä lasten kanssa, syystä tai toisesta. Vanhempainvapailla ei ollut vaihtoehtoja. Nykyään on lastenkin vaatteita sovitettava. Skidin jalkaan ei sovi mikään lesti ja Snadilta putoavat melkein kaikki housut jalasta, joten näitä on kokeiltava ennen ostamista. Ipanoille tarvitaan joku parkkipaikka. Ei mitään ihmeellistä, parikymmentä minuuttiakin on jo ihan luksusta.

-> Junarata, vanhoja akkareita, piirustuspaperia ja kynät. Pieni pillimehubaari ei myöskään tekisi pahaa.

6. Hiki.
Talvikaudella ostoksia tehdään selkä hiessä ja pää märkänä (Kesällä vastaavasti sormenpäät sinisenä). Jos erehdyt roudaamaan vaatepinkkaa käsivarrella, vähintään toinen hanska hukkuu.

-> Kassojen vieressä voisi olla naulakko, johon voisi takkinsa/pilkkihaalarinsa ripustaa.

7. Verenkiertohäiriö.
Miksi vain ruokaosastolla on korit? Sovitettavien vaatteiden kerääminen toiselle käsivarrelle (yleensä sille puolelle, jossa roikkuu jo käsilaukku ja ne mahdolliset ulkovaatteet) aiheuttaa skolioosin ja pahentaa kohdan 6 hikeä.

-> Eikö jotain lainakassisysteemiä voisi lanseerata? Kysykää vaikka Ikealta, kannattaako.

Parannuksia on aika helppo keksiä. Suurin osa kiteytyy kuitenkin yhteen asiaan. Asiakaspalveluun. Ilman asiakaspalvelua tavaratalo on verkkokauppa, mutta huonommilla aukioloajoilla.

Asiakaspalvelulla se homma hoidetaan kotiin. Myyjän tehtävä on myydä, ei rahastaa. Kassalle voi ottaa kenet tahansa, mutta myyminen on maailman vaikein ammatti.

Ei kivijalkaliikkeissä taikatemppuja tehdä, mutta siellä myyjä todennäköisesti tuntee tuotteet eikä päästä minua sovarista ulos ennen kuin olen tyytyväinen. Ja koska sama ihminen on hyvin usein myös sisäänostaja, hän pyytää parin viikon päästä uudelleen käymään kun varastoa on täydennetty.

Mitäs siis jos palattaisiin Stockan juurille? Että sinne ei mentäisi kuin Prismaan. Enkä nyt tarkoita että Prismassa on mikään huonosti vaan että on ihan eri kokemus rampata ostoslistan kanssa megamarketti läpi. Tarkoitan sitä lupausta, että Stockalla asuu ratkaisu. Ja sitten voikin ottaa kahvit ja leivokset.

Hyvinvointiostoksilla

Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat täynnä kauniita ja jaloja ajatuksia oman hyvinvointinsa lisäämisestä. Ongelmia tulee vasta sitten, kun ajatukset pitäisi konkretisoida toiminnaksi.

Kun aloitin lenkkeilyn, tajusin miten vähän ymmärsin esimerkiksi sykealueiden merkityksestä kuntoiluprojektissani. Toisaalta 5:2 dieetin myötä olen havainnut, että tajuan ruoan sisältämistä kaloreista todella vähän. Subjektiivinen arviointi on aina noh... subjektiivista ja täten mahdollisesti täysin pielessä. Vain selkeästi mitattavissa olevia asioita voi seurata.

Olenkin ollut kiinnostunut hyvinvointirannekkeista. Siis näistä ranteessa killuvista rinkuloista, joiden pitäisi auttaa elämään järkevästi piiskaamalla saavuttamaan liikuntatavoitteet, vaatimalla annosten raportointia, raportoimalla unenlaadusta ja hälyttämällä, jos istuminen kestää liian kauan. Olisiko unta, ruokailua ja liikkumista silmälläpitävästä kapineesta oikeasti hyötyä?

Pukki oli kuullut voivotteluni ja toi minulle ranteeseen viimeisintä teknologiaa.

Olin aluksi innoissani - tästä lähtä lähtisi uusi elämä!

Sitten iski realismi. Onhan minulla kalorilaskurit, heiaheiat ja sykemittarit olleet käytössä ennenkin. Jaksan raportoida tasan niin kauan kun kaikki menee hyvin. Kirjaaminen kosahtaisi ekaan koko perheen flunssaan. Kun alkuhuuma haihtuisi, alkaisin laiminlyödä koko kojetta. Lopuksi hukkaisin sen kuten hukkasin edellisenkin.  

Ikävä totuus on, että asenteesta se on kiinni. Olen yksinkertaisesti laiska. Tarvitsisin jatkuvasti PT:n potkimaan itseäni takapuolelle ja kokin lataamaan eteeni salaattia.

Enkä oikeastaan kaipaa dataa liikkumisen ja mielialan välisestä yhteydestä tai halua jakaa kaikille suoritteitani. Lisäksi tiedän oikein hyvin, milloin olen nukkunut päin persettä. Jos jostain kumman syystä olisin asiasta epävarma, voin aina kysyä puolisoltani.

Lisäksi näissä tietokoneissa on myäs ulkonäköongelmia. Vaikka tykkäänkin insinööreistä, en halua näyttää sellaiselta. Polarin möhkäle ranteessani näyttäisin siltä, että olen maastapoistumiskiellossa tai lomalla sairaalasta.

Minä kaipaan tekosyiden poistamista. Kävin vaihtamassa suomalaisen käsituotteen ruotsalaiseen jalkatuotteeseen: Icebugin nastalenkkareissa askel ei lipsu talvellakaan. Jos en enää uskallakaan pyöräillä, uskallan ehkä juosta. Käsituote kuuluu oikealle urheilijalle, jolla on tavoitteita. Minä en ole sellainen.

Mukaan tarttui myös unelmankevyt, sateen- ja tuulenpitävä kuoritakki ja jumppahousut, joissa näyttää laihalta. Jos joku tietää, miltä tiskiltä saa selkärangan, käyn heti noutamassa.

Kertokaapa, onko teillä näistä mitään kokemuksia? Teinkö oikein vai väärin?

Postia pukille

Kuten moni muukin vanhempi, olen taas tulkinnut kersojen kirjoittamia kirjeitä joulupukille.

Joudun edelleen toteamaan, että lasten paras puoli ei ole ratiopohjainen tarveharkinta. Kirjeissä toivotaan a) leluja, joita meillä jo on, b) trendileluja, joita toivotaan siksi, että kaverikin toivoi tai c) silkkaa dadaa.

Snadin lapussa luki lompakko ja pastilli. Mihinköhän kyseinen kirkonrotta kukkaroa tarvitsee. Ehkä pastillin säilyttämiseen.

Noh, niuhon perusluonteeni takia ipanoille on teroitettu, että kaikkea ei listalta saa mutta toisaalta listan ulkopuoleltakin saattaa tulla jotain. Haluan varata oikeuden harkintaan. Kun muistelee, millä tavaroilla on vuoden mittaan leikitty paljon (ja millä ei), löytyy se järkilista.

Tässä siis Project Maman lahjaideoiden TOP 10.

1. Piirustuspaperi, värityskirjat ja hyvälaatuiset kynät.

Meillä kynät savuavat ja piirustusvihkot täyttyvät vauhdilla, joten täydennys on aina tervetullutta. Myös asvalttiliiduilla suttaaminen on ollut kesäpäivien suosikkipuuhaa.

Hifistelykin on mahdollista. Löysin Tanskan reissulta Snadille kivat moniväriliidut ja Skidille hienon värityskirjan, jonka upeista kuvista saa kehystettyä vaikka tauluja.

Varoituksen sanana: sattuneesta syystä lapsille myydään uskomattoman huonoja värityskyniä. On ihan selvää, että piirtämismotivaatio kärsii, jos jälki on heikkoa. Testaa siis etukäteen, lähteekö liiduista ja puuväreistä kunnolla väriä tai vaadi myyjältä vakuudet, että surkeat kynät voi palauttaa. Muista myös hyvälaatuinen terotin.

2. Leikkisafka.

Kauppa- ja ravintolaleikit ovat edelleen pop. Paras puoli on, että kaikki käy. Leikeissä voi yhdistellä duplojäätelöitä, Ikean pehmovihanneksia ja makaroonilla täytettyjä tyhjiä maustepurkkeja.

3. Kirjat.

 
Kirjoja saa toki kirjastostakin (ja niitäkin voi muuten "antaa" lahjaksi!), mutta en näe hyvän kirjan omistamista syntinä. Luemme edelleen molemmille ipanoille ääneen, joten arvostan hyviä lastenkirjoja. Kirjakaupasta tarttui mukaan uusin Tatu ja Patu ja tämä hieno Suuri Karttakirja.

4. Roolivaatteet.

Huiveja, hattuja, laukkuja, mekkoja, kenkiä, eläinpukuja.... Löytyy helposti ja halvalla kirppareilta ja huutiksesta ja toimii taaperosta koululaiseen. Näillä vedetään meillä improteatteria, Putousta, tanssikilpailua, hienoa rouvaa, kauppaa ja eläintarhaa. Mitä ikinä.

5. Käsinuket.

 
Esittävän taiteen ystäville ja sellaiseksi haluaville. Mummi tilasi Puolasta asti nämä käsinuket, mutta varmasti lähempääkin löytyy ja pahvisetkin käyvät. Esityksiä on vähintään kerran viikossa.

6. Safari Hide & Seek

Ping kaikki nörttien vanhemmat. Aina silloin tällöin Skidi ja Koti-insinööri korvaavat iltasadun matikankokeella tai tällä Safari Hide & Seek pelillä (olemassa myös piraattiversio), jossa yritetään neljän erilaisen levyn avulla saada näkyviin oikea tehtävävihkon mukainen eläinyhdistelmä. Tehtäviä on kolmea tasoa. Huom. ei sovellu henkilöille, joilla palaa käämi minigolfissa, palapeleissä ja muissa hermoja raastavissa nysväyslajeissa.

7. Perinteiset lautapelit

Tällä hetkellä suosikkeja ovat Afrikan tähti ja Alias, mutta myös Fortuna ja shakki tekevät aika ajoin paluun. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla Scrabblea.

Huom. Jos pelaajia on eri-ikäisiä, ei kannata kauheasti välittää säännöistä. Jos siis yksi pelaaja ei osaa muuta kuin heittää noppaa, hän heittäköön noppaa.

8. Urheilujutut

Viime vuonna se oli twistinaru, tänä vuonna se on hulavanne. Pyöritimme vannetta ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kyläillessämme tuttavaperheen luona ja hytkyminen oli varsin hauska kokemus. Ja koska äiti sai vanteen pyörähtämään vain kolme kertaa, iski himo treenata vähän lisää.

9. Taskulamppu.

Suomessa on puolet vuodesta jatkuvasti yö. Oma tasku- tai otsalamppu kasvattaa intoa lähteä ulos. Kunnon fikkari on kätevä myös maalla, jos huussiin pitää hipsiä iltamyöhään.

10. Liput kulttuuritapahtumaan.



Lastenkulttuurin taso ja valikoima on nähdäkseni parantunut ihan huomattavasti. Innostuin taannoin Lumikuningattaresta, koska se oli ihan aidosti koko perheelle tarkoitettu elämys. Hyvin kulttuurikartalla oleva Mummi bongaa yleensä parhaat esitykset, joten viimeksi Skidi oli katsomassa nykysirkusta, kuulemma huikea esitys. Jos liput tuntuvat tylsältä lahjalta, kylkeen voi niitata vaikka karkkipussin.

Kun tätä listaa katsoo, löytää helposti yhden yhteisen nimittäjän: kaikki ovat juttuja, joilla aikuisetkin jaksavat leikkiä. Eikä se nyt niin väärin ole. Snadikin sai lompakkonsa.

Koululaisen puhelin - uhka vai mahdollisuus?

Koululainen ja ensipuhelin ovat nyt eläneet yhteiseloa kesäkuusta lähtien. Ihan hyvillä tuloksilla, mutta läpihuutojuttu se ei ollut. Muutama havainto matkan varrelta.

1. Onko ekaluokkalaisella ylipäätään oltava puhelin?

Ei tietenkään. Eihän se ole pakollinen aikuisellakaan ja maailman sivu on pärjätty ilman mobiililaitteita. Kuulun myös siihen paskamutsiryhmään, jonka mielestä kaikilla muilla on ei ole mikään painava perustelu. Mutta jos ipana kulkee jo itsenäisesti kouluun, harrastuksiin ja kavereille tai kuuluu ryhmään ajantajuttomat vaeltelijat, puhelimesta on ihan kiistatonta hyötyä.

2. Onko ekaluokkalainen valmis puhelimen omistajaksi?

Jos lapsi pystyy ja haluaa pitää tavaroistaan huolta, puhelimenkin voi hankkia. Huolenpito edellyttää kypsyyttä, sillä puhelimen omistusoikeuteen liittyy muutakin kuin hukkaamisen (kts. Find My Phone -palvelu...) ja rikkomisen välttämistä: luottamusta. Vaikka käytössä olisi peruspuhelin, on opeteltava ja kunnioitettava uusia sääntöjä (esim. puhelinta ei saa pitää koulussa päällä ja koulumatkalla pitää keskittyä liikenteeseen), muistettava salasana ja ymmärrettävä palveluiden maksullisuus.

Lisäksi puhelinyhteyksien varaan ei voi laskea kaikkea vaan on oltava varasuunnitelmia. Lapsi ei ole yhtä neuvokas kuin aikuinen, jos puhelin on unohtunut kotiin tai akku tyhjä.

Toisaalta puhelimesta myös oppii pitämään huolta, kun sellainen on. Viestintätaidot myös kasvavat kohisten: treffien sopiminen on yllättävän vaikea juttu ekakertalaiselle.

3. Karvalakki vai älyfööni?

Tässä on paljon ideologisia eroja ja valinta liittyy myös kohtaan kaksi. Lisäksi on ikävä hukata kallis puhelin heti.

Jos haluaa laitteen vain puhumiseen ja tekstaamiseen, kannattaa valita karvalakkimalli. Jos haluat mitä tahansa muuta, valitse äly. Edulliseenkin älypuhelimeen saa pelien lisäksi myös erilaisia yleishyödyllisiä sovelluksia kuten paikannuksen, karttoja, musiikkia, piirustusohjelmia ja jopa Wilman.

Tärkein valintakriteeri liittyy kuitenkin vanhempaan: hanki lapselle puhelin, jota osaat itse käyttää. Käyttöliittymät eivät ole yhdessäkään laitteessa intuitiivisia, vaikka mainosmaakarit niin väittävät. Lisäksi älypuhelin on tietokone. Dataliittymän mukana tulee internet ja sen käyttö vaatii mediakasvatusta, opastusta ja pelisääntöjä, myös aikuiselta. Yksikään lapsi ei äidinmaidossa sisäistä digitaalisen sisällön pelisääntöjä kuten kuvien jakamista, ne pitää opetella.

4. Näprääkö se sitten puhelinta kaiket illat?

Yhtä paljon kuin syö karkkia kaiket päivät. Säännöt tarvitaan tähänkin. Me sovimme, että pelejä ei saa asentaa itse, vaan ne asentaa aina aikuinen. (Huom. Kannattaa myös lukea pelien kuvaukset tarkkaan. Ilmaista juustoa on vain hiirenloukussa.) Meillä myös puheluihin ja viestittelyyn pitää toistaiseksi pyytää lupa.

5.  Millainen liittymä puhelimessa pitää olla?

Kun operaattorille kertoo puhelinmallin ja käyttötarkoituksen, myyjä osaa kyllä esitellä fiksuimmat ratkaisut tietoturvapaketteineen. Lisäpalveluista kannattaa miettiä ainakin saldorajoitinta (= kun raja ylittyy, liittymän lähtevä liikenne estetään, eikä puhelimesta voi soittaa muualle kuin hätänumeroon) ja palvelunumeroestoa. Suoramarkkinointikiellot kannattaa aktivoida, löydät tietoa täältä.

Ja viimeiseksi: mihin malliin me sitten päädyimme? 

Mun FairPhone.

Voisi kuvitella, että matkapuhelimissa jos missä riittää valinnanvaraa, mutta paskanmarjat. Olin kohtuullisen pettynyt puhelintarjontaan. Markkinoilla ei ole lapsen käteen sopivaa, turvallista, kevyttä ja kolhuja kestävää mallia, johon voisi itse ladata haluamansa sisällön. 

Olin alkuun vakaasti peruspuhelimen kannalla, kunnes tajusin, että oletan ja toivon saman puhelimen olevan käytössä useamman vuoden. Kun haastattelin myyjää mallien kestävyydestä, korjausmahdollisuuksista ja varaosista, aloin myös miettiä, mitä kuudesluokkalainen puhelimeltaan kaipaa.

Päädyimme vähän kolhoon mutta vettä ja käsittelyä kestävään Samsungin Galaxy XCoveriin. Lähinnä siksi, että itselläni on käytössä Samsungin tabletti ja puhelimena Androidilla toimiva FairPhone. (Ja kyllä, olen jo kysynyt Skidiltä neuvoa oman puhelimeni käytössä.) Tässä puhelimessa on "kasvunvaraa". Yllättäen kuvaamisesta on tullut ihan Skidin suosikkiharrastus.

Summa summarum. Puhelin sekä helpottaa että vaikeuttaa elämää, mutta toistaiseksi hyödyt ovat olleet vastoinkäymisiä suuremmat. Ja on erittäin viihdyttävää saada tekstiviesti, jonka on signeerattu "T. Kersa".

Capris-keittiöt: kaunis ja käytännöllinen

Yhteistyössä: Capris-keittiöt

Remppasarjassa seuraa keittiöesittely!

Alusta pitäen oli selvää, että uudessa asunnossa on edessä keittiöremontti. Pienehkö keittiö oli uusittu joskus 80-luvulla. Kaapit olivat huonokuntoiset, kertaalleen päällemaalatut ja koneet aikansa eläneet. Lattia oli lonksuvaa koivujäljitelmälaminaattia.

Todistusaineistoa:

Pohja oli kuitenkin periaatteessa tilaan sopiva, joten sähköihin ja putkiin ei tarvitsisi puuttua. Ainoastaan ikkunan edessä olevaan tyhjään tilaan piti saada kunnon työtaso, ruokapöytä kun olisi olkkarin puolella. Lisäksi tavoitteena oli laittaa ruokaa, mikä edellyttää laskutilaa.

Koska keittiö on muutakin kuin kalustelevyä, keittiötoimittajaksi valikoitui pieni suomalainen Capris-keittiöt. Mielessä oli muutamia toiveita.

Simppeliä.
Kestävää.
Käytännöllistä.

Toiveena oli myös säilytystilan maksimointi.

Lopputulos oli seuraava.

Capris-keittiöiden vetimettömät ovet, vaaleana yläkaapeissa ja tummanharmaana alakaapeissa, tasot massiivikoivua ja koneet Smegin paitsi liesituuletin, joka on Faberin. Seinän sävynä on Tikkurilan banaani ja lattia on mustavalkoista Marmoleum click linoleum-laattaa.

Tiskone nostettiin ylemmäksi. Jospa astiat löytäisivät helpommin sinne sisään, kun täyttäjän ei tarvitse kyyristellä lattian rajassa!

Työtason materiaali oli vaikea valinta. Laminaatti on tylsä, mutta käytännöllinen, massiivipuu kodikas, mutta työläs ja kivi kaunis mutta kallis.

Päädyimme massiivipuuhun. Kun kahteenkin kertaan öljytty massiivikoivu vielä imaisi sulaneen mustikan itseensä, käsittelin pinnan OsmoColorin valkoisella puuvahalla. Pinnasta tuli kyllä hieno, mutta kovin kolhuvarma ratkaisu se ei ole. Tätä täytyy siis vielä miettiä käsittelyä vähintään toisen kerroksen verran. Massiivipuussa on onneksi työstövaraa.

Yksi iso virhe päätettiin välttää yhteistuumin: ei enää ikinä ovellista, syvää hyllykaappia, jonka perälle kaikki kama arkistoituu ikuisiksi ajoiksi. Melkein kaikki säilytystilat muuttuivatkin laatikoiksi (joskin matalia laatikoita olisi voinut olla enemmän).

Lisäksi ratkaisimme jääkaapin viereen jäävän kapean mutta käyttökelpoisen tilan korkealla apteekkarinkaapilla. Kun hyllyn saa vedettyä ulos, yksikään raesokeripakkaus ei unohdu takariviin.

Liesituulettimeksi valkkasimme lieriön mallisen "pömpelin", joka valaisee lieden kunnolla. Induktioliesi on supernopea, mutta siihen ei sopinut kattiloista kuin puolet...

Mutta ihmettä tekisimme välitilalle? Siihen piti tulla lasi, mutta sähköjen takia ratkaisu ei oikein toiminut. Terästä? Laattaa? Jotain muuta, mitä? Tarvitaanko sitä ollenkaan?

 

Kun kaappien sisältö vielä suunniteltiin niin, että astiksen tyhjennys, kahvinkeitto ja aamupuurojen valmistus sujuvat ilman edestakaisin ramppaamista, aika vähän jää valittamista.

Hassua ajatella, että tällä keittiöllä pärjännee eläkeikään!

Ps. Jos sinulla on keittiöremppa edessä, tsekkaa Capriksen (joka toimi myös tämän postauksen sponsorina) facebook-ryhmästä lisää kuvia. Suunnitteluajan varanneet saavat lahjaksi massiivipuisen leikkuulaudan.

Koska olet muovin arvoinen

Kunkulla oli hieno juttu kosmetiikan sisältämästä muovista. Jutussa kerrotaan, että kosmetiikan sisältämät muovirakeet (mikrokuulat, mikrorakeet tai erilaiset kristallit) ovat osa ympäristöongelmaa, jonka laajuutta on vasta alettu tutkia.

Kuvan huulipunat eivät liity tapaukseen.

Muovittoman syyskuun kunniaksi kirjoitan itsekin muutaman sanan, ärsyyntyneenä.

Kosmetiikkavalmistajat ovat harva se kuukausi peuroina ajovaloissa. Milloin ovat syynä tuotteiden aiheuttamat allergiset reaktiot, milloin epäselvyydet eläinkokeista, tuomiot harhaanjohtavasta markkinoinnista tai turhien tarpeiden luominen. Aiheita riittää.

Mikromuovia irtoaa monista tuotteista, mutta kosmetiikkateollisuuden valinta pistää kuluttajat hieromaan muovia naamariin on erityisen omituinen.

Ensinnäkin, nämä "kristallit" sun muut kökkäreet eivät kuulosta mitenkään välttämättömiltä raaka-aineilta. Miksi niitä on keksitty laittaa tököttien joukkoon?

Saanko arvata?

Käänteentekevät mikrokuulat stimuloivat ihosi pintaverenkiertoa ja saavat näin luonnollisen kauniin hehkun kasvoillesi koko päiväksi!

Uusi tuote, uusi slogan. Olisihan se ikävä sanoa, että suolalla, sokerilla ja kahvinporoilla saa aikaan saman efektin. Bonuksena valkoisen mömmön saa kivan näköiseksi heittämällä sekaan kiiltäviä muovinpaloja. Jee!

Toiseksi, eikö kukaan ihan aikuisten oikeasti uhrannut tälle ympäristöriskille ajatustakaan etukäteen?

Miten helvetissä tuotekehittäjälle on tullut edes mieleen tunkea viemäristä alas huuhdeltaviin tuotteisiin veteen liukenematonta muovia? Ei ole hirveän vaikeaa matikkaa, että kaikki mitä ympäristöön tuuttaamme, osuu jotain kautta omaan nilkkaamme. Pätee niin torjunta-aineisiin, kemikaaleihin, hiilidioksiin kuin muovipalleroihinkin.

Voihan tämä olla myös ihan tietoinen valinta. Vaakakupissa vain painoi enemmän se, että muovi on halpaa. Tavoitteena on tehdä rahaa niin kauan kunnes tämäkin hupi kielletään.

No mitäs nyt sitten pitäisi tehdä?

Eipä juuri mitään! Kun paska osuu tuulettimeen, kosmetiikkateollisuuden etuja lobbaavan Teknokemian yhdistyksen kanta on, että tilannetta "ryhdytään selvittämään" (lue: pelaamaan aikaa) komiteamietinnöillä ja odotellaan, että lainsäädäntö joskus muutaman vuoden päästä kertoo, mikä on oikein.

Mitä helvetin selvittämistä tässä on? Vaihtoehtonahan olisi sen ennen tätä käänteentekevää muovikuulainnovaatiota myydyn tuotteen käyttöönotto!

Olen tököttien suhteen luonnonkosmetiikkapainotteinen sekakäyttäjä. Enää hammastahna, dödö ja ripsiväri ovat normikamaa. Taitaa olla aika omistaa yksi iltapäivä tutkimukselle, olisiko kehitys jo kehittynyt niin paljon, että pääsisin eroon näistäkin. L'orealin (et al.) pellenä oleminen alkaa nyt riittää.

Tapettivalintoja

Väitän, että tapettien valitseminen on remontin vaikein tehtävä. Jostain syystä olen aina onnistunut maalisävyn valinnassa ja lattian olen aina valinnut suht konservatiivisesta mallistosta.

Skidi sai koivumetsän.

Mutta tapetti.

Käytän tapettia vain korostuselementtinä, jolloin pliisu on huono vaihtoehto, mutta räväkkä taas vaikea valita. Kuviot pitäisi nähdä sielunsa silmin ja osata hahmottaa muihin pintoihin, kalusteisiin ja yleisilmeeseen nähden. Ja koska en ikinä ehdi mihinkään perinteisiin remonttiliikkeisiin näytepaloja hakemaan, ne sielun silmät hakevat ratkaisua verkossa noin 20x20 pikselin kokoiselta alueelta.

Lastenhuoneen tapetin valinta vaatii vielä lisävääntöä. Haluan pitää kiinni periaatteestani, että minkä tahansa huoneen käyttötarkoitus pitää voida muuttaa ilman pintaremonttia. Kompromissin hakeminen on haastavaa, kun pitää yrittää neuvotella lopputulos, joka ei yrjötä aikuisia mutta toisaalta miellyttäisi huoneen omistajaa.

Sitten kun vaivalla neuvoteltu vaihtoehto onkin yhtäkkiä loppu (Kukot-tapettia aletaan painaa vasta elokuun lopussa), iskee paniikki.

Google ohjasi Photowalliin, josta en ollut ennen kuullutkaan. Ruotsalainen verkkokauppa tekee tapetteja (ja canvas-tauluja) asiakkaiden omista kuvista, mutta valikoimassa on heidän omien suunnittelijoidensakin luomuksia, myös lastentapetteja. Tykkäsin paitsi kivoista kuoseista myös siitä, että verkossa on kunkin tapetin kohdalla mallikuva huoneesta. Kuva on ihan pakollinen apuväline, jotta voi hahmottaa, saako seinästä vain migreenin.

Nyt onkin yhtäkkiä runsauden pulaa. Noi valaat on pakko saada johonkin.

Kertokaa, jos tiedätte kivoja suomalaisia tapettiverkkokauppoja.

Koti kaupan

Tuttu kiinteistövälittäjä soitti viime sunnuntaina. "Olisi se asunto vielä myynnissä."

Emme olleet etsimässä asuntoa, mutta olin viime talvena soittanut eräästä harvoin myyntiin tulevasta asunnosta. Silloin tyydyin vain ihailemaan pohjapiirustusta ja nielaisemaan hinnan kohdalla. Nyt tilanne oli muuttunut.

Sunnuntaista puhelinkeskustelua seurasi hektinen tapahtumasarja (anteeksi viime viikon blogihiljaisuus), jonka lopputuloksena oli hyväksytty tarjous. Nyt sitten pitäisi laatia myynti-ilmoitus tästä kodista.

Mitähän tästä sanoisi.

Tapiolassa on yleensä tapana kehua suunnittelua. Tiedätte: asunnon on suunnitellut arkkitehti se ja se, jonka kättenjälkeä tullaan ihailemaan Japanista asti.

Anteeksi nyt, mutta tämän asunnon vahvuudet ovat jossain aivan muualla kuin arkkitehti Veikko Malmion käsityksessä nelihenkisen perheen arjesta 60-luvulla.

Päinvastoin. Olisin todennäköisesti ollut tyytyväisempi rouva Malmion näkemykseen. Olemme joutuneet päivittämään asuntoa modernin lapsiperheen tarpeisiin muutamalla isolla remontilla.

Joskus remontti aloitetaan aivan, aivan alusta.

Listasin 10 syytä, miksi oikeasti kannattaa asua juuri tässä kämpässä.
  
1. Äänieristys. Teimme eräänä isänpäivänä reikää seinään iskuporakoneella. Kun pyysin naapureilta aiheuttamaamme meteliä anteeksi, ihmetys oli aitoa: eivät he olleet mitään kuulleet. Tuplatiili asuntojen välissä blokkaa ihan kaiken, toisin kuin se kaksioni kananpaska, jonka läpi kuului jopa naapurin henkareiden kilinä eteisessä. Huom. Myös väliseinät ovat tiiltä. Pitää olla kunnon poranterät, jos meinaa kiinnittää seiniin jotain.

2. Naapurit. Sen lisäksi, että he eivät tunnusta kuulleensa melua, he haravoivat myös sinun edustasi, jos huomaavat, että olet talkoopäivänä yksin jumissa kotona yhden nelivuotiaan ja yhden vauvan kanssa. Tyypit myös tervehtivät ja juttelevat, sekä sinulle että lapsillesi.

3. Sähköt. Sähkömies kävi juuri tarkistamassa tilanteen ja fiksaamassa viat.

4. Alue. Muutan 200 metrin päähän, koska tämä lähimetsien, viher- ja niittyalueiden ympäröimä pläntti on aika hemmetin kiva. Kesällä voi nukkua ikkuna auki. Ja seuraa riittää, etenkin jos tykkää satakielestä, punarinnasta, käpytikasta, ketusta ja lumikosta (no okei ja lehtokotiloista). Leikkipuistoja on kilometrin säteellä joku viisi ja Stockan Herkkua voi käyttää lähikauppana, jos viereinen K-kauppias alkaa ottaa päähän. (Hän on muuten vihdoin alkanut punalaputtaa vanhenevia tuotteita!)

5. Piha. Onneksi en yrittänyt myydä tätä viime kesänä. Mustikkasadon odotukset ovat huomattavasti viimevuotista (2 kpl) korkeammalla ja köynnöskin on toipunut. Voin jättää kaupantekijäisiksi ruukun, jossa kasvaa koivu. Lsäksi naapuri huomautti kuukausi sitten, että kukkapenkkissä kukoistaa harvinainen keltavuokko. Kai nyt, kun minä en ole sitä istuttanut. Sama pätee pihalla rehottavaan mansikkaan.

6. Eteinen. Rempan jälkeen eteinen ei ole enää läpitunkematon pyöräilykypärä-kurahaalari-päiväkotikassi-kumisaapasviidakko. Ja siellä on jopa automaattivalo: kun roudaat karjuvaa kaksivuotiasta, kahta päiväkotikassia ja omaa läppärilaukkua aamulla päiväkotiin, ei tarvitse yrittää osua valokatkaisijaan! Tämä on nähdäkseni merkittävä myyntivaltti.

7. Kuivauskaappi. En halua enää elää ilman. Kuivausrumpuun ei voi laittaa kaikia vaatteita ja toisaalta näillä leveyksillä on helvetisti kuukausia, jolloin koko ajan pitää kuivata jotain. Eikä ikinä tarvitse katsella pyykkitelinettä, joka on ehkä maailman rumin asia.

8. Yläkerran vino katto. Koska vino katto on vain niin siisti (pinna tästä Malmiolle). Lamppu on kyllä pirun vaikea ostaa, mutta saapahan hyvän syyn kohnata sisustusblogeja.

9. Taloyhtiö. Hallituksessa on täyspäisiä ihmisiä ja syyskuussa 2014 on kaikki isot remontit tehty. Katto ja putket ovat uusinta uutta. Saat istahtaa käyttämättömälle pöntölle lukemaan aamuhesaria tai pelaamaan HayDayta!

Kelatkaa: asunnossa on myös vasenkätiselle optimoitu vauvanpepun pesupiste!

10. Elämänsietokyky. Tämä asunto venyy. Me muutimme tänne 10 vuotta sitten lapsettomana pariskuntana, jonka elämä koostui lähinnä ystävien kanssa hengailusta ja matkustelusta. Pois muuttaa neljä uutta henkilöä.

Seinät ovat todistaneet hulvattomia bileitä, vastaanottaneet kiljuntaa ja huutoa niin hampaan lähtemisestä, lukemaan oppimisesta kuin kaatuneesta viinilasista vaippakilareihin, pysyneet paikoillaan silloinkin kun ne ovat tuntuneet kaatuvan päälle (kuten öisten kanniskelumaratonien aikana) ja heijastaneet tietokoneen valoa kirjaprojektien kiireisimpien kuukausien aikana.

Laita sinä niihin uudet maalit.

Jos ostaja on kiva, voin jättää nämä keittiön screen-verhot paikoilleen.

Ps. Ai niin. Olohuoneen laminaattilattian alla on tammiparketti. Säästimme sitä siiheksi, kun kukaan ei jyrää brion leikkirattailla ja pikkuautoilla pitkin kämppää. Vähän hoopoa. Ota sinä se käyttöön.

Pps. Ikkunat on pesty kaksi viikkoa sitten. Ekaa kertaa asumisaikanamme. Elämän ironiaa.

Pps. Kerron kyllä neliöt ja huoneluvunkin jos olet kiinnostunut. Laita meiliä.

Kiitos palautteesta

Olen kohtuullisen äkäinen kuluttaja. Laitan aika usein palautetta - sekä positiivista että negatiivista - yrityksille niin tuotteista, asiakaspalvelusta kuin mainonnastakin.

Sain tällä viikolla pyytämättä ja yllätyksenä suoramarkkinointia eräältä lastenvaateyritykseltä. Normaalisti olisin painanut vain deleteä, mutta tällä kertaa mainos (vasemmalla) alkoi kyrsiä. Firman brändissä korostettin luomua, mutta lapsi ei ollut kovin naturellin oloinen. Pikkutyttö oli stailattu ja laitettu poseeraamaan kuin aikuinen nainen.

Laitoin palautteen, jonka keskeinen sisältö oli, että mainos on aikuisimitaatiossaan teennäinen ja yrityksen kannattaisi laajentaa luomuideologiaansa myös kuvaviestintään.

Yllätyin jo siitä, että sain vastauksen. Vielä enemmän kuitenkin yllätti vastauksen sisältö.

"Thank you so much for bringing this to my attention. We did not initially see the photography in the same light you did, but certainly see your point of view now that you mention it - please note if was definitely not our intention to offend. I will be sure to remove you from this list moving forward. 

Per your feedback, we have updated the photo in the ad. I would really appreciate your feedback on this new photography when you get a moment."

Tyypit siis a) lukivat meilini, b) palaveerasivat aiheesta, c) vaihtoivat kampanjansa kuvan ja d) pyysivät vielä palautetta uudesta kuvasta.

Jäin miettimään, miksi on niin harvinaista saada tällainen vastaus. Miksi niin usein aiheellista ja asiallistakin palautetta pidetään epämiellyttävänä riitelemisenä eikä tartuta tilaisuuteen kehittää toimintaa, kun siihen tarjoutuu ilmainen konsultti. Yrittäjäkouluun uusi oppiaine, sanon minä.

Hats off.

PINS: Etukortti, josta on oikeasti hyötyä?

* Yhteistyössä Suomen Blogimedian ja Lähikaupan kanssa.

Lompakkoni pullistelee erilaisia etukortteja. On leimoja pahvissa ja magneettiraitaa muovissa.

Eniten käytän plussakorttia, koska K-kauppa sattuu olemaan lähimarkettini. Plussan kerääminen aiheuttaa kuitenkin ristiriitaisia tunteita.

Monia ärsyttää ostosten seuraaminen. Minua ei vähempää voisi kiinnostaa, tietääkö K-ryhmä, milloin kersat ovat kipeänä tai meillä on bileet. Minua ärsyttää se, että K-ryhmä kuvittelee, että minut voi ostoksieni perusteella luokitella johonkin laariin. Ei voi! Ostokseni edustavat tasan niitä valintoja, jotka (surkean) lähikaupan tarjonnasta sillä hetkellä pystyin tekemään. Koska kaksisuuntaisuus puuttuu, kauppias ei tiedä, mitä oikeasti tulin hakemaan ja olenko kauppaan tyytyväinen.

Olenkin varovaisen ilahtunut tämän viikon uudesta lanseerauksesta kanta-asiakasmarkkinoilla, joka tuulettaa nykyistä ilmapiiriä.

Lähikaupan Suomeen tuoma PINS on kansainvälinen, avoin kanta-asiakasohjelma, johon kuuluu monenlaisia kauppapaikkoja lokaalisti, globaalisti ja verkossa. Jokaisesta ohjelmaan kuuluvalta kumppanilta tehdystä ostoksesta kertyy digivaluuttaa, "pinssejä", joita voit käyttää suoraan ruokaostoksiin Siwassa ja Valintatalossa, palkintoihin tai ostoksiin pins-kaupassa.

Ohjelmassa on minun näkökulmastani kolme kiinnostavaa kohtaa.

1. Verkkokaupat. En viihdy samoja halpaketjuja vilisevissä kauppakolosseissa, joista en ikinä löydä mitään, vaan teen täsmäostoksia verkkokaupoista, myös ulkomailta. PINSissä on mukana myös verkkokauppoja. Lisäksi verkko-ostoksilla käytän tietenkin aina luottokorttia. PINS-masterilla saa pinssejä jokaisesta ostoksesta, missä vain liikkeessä.

2. Kuka tahansa yrittäjä voi liittyä PINS-ohjelmaan. Ei tarvitse brändäytyä tiettyihin väreihin tai vääntää liikevaihtoa monessa maassa. Pienen toimijan kannattaa yleensä lyöttäytyä isompien toimijoiden kylkeen ihan markkinointi- ja löydettävyyssyistä.

3. Pinssit voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Pienet alennukset eivät ole minun elämäntilanteessani merkityksellisiä etuja. Jos tähän ohjelmaan liityn, lahjoitan todennäköisesti pinssit niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.

Onko uusi systeemi siis tarpeellinen? Enhän edelleenkään saanut etukorttia, jolla voisin tukea suomalaista ja vastuullista tuotantoa, tuotteita ja palveluita, sekä kauppiaita, joille asiakassuhde, laatu ja elinkaari merkitsevät jotain.

Potentiaalia kuitenkin on. Jos tähän järjestelmään liittyisi mukaan tiliotteessani vilahtelevia toimijoita (Kauppahalli24, Nudge, Brandos, fillarihuolto, KutsuPlus, Itella, HSL, Hoplop ja Yleisradion kahvilayrittäjä) saisin yhdeltä kaupalta etuja, jota voisin käyttää toisen eduksi.

Lisäksi kilpailu vauhdittaa jähmeää kanta-asiakkuus-ajattelua ja sparraa nykyisiä toimijoita. Olisi hienoa, jos asiakkuutta ajateltaisiin vaihteeksi vaikka dialogina ja kehitysdraiverina, ei spämmilupana.

Ja miettikää, jos asiakas voisi itse lennossa liittää käyttämänsä toimijan haluamaansa ohjelmaan. Tätä odotellessa.

Hyvä patja lastensänkyyn?

Skidillä on tapana mennä silloin tällöin minun sängylleni lukemaan. Kun kysyin syytä, vastaus oli selkeä: "Teillä on niin hyvä patja."

No juu. Totta. Meillä todellakin on hyvä patja. Olemme molemmat selkävaivaisia, joten olemme panostaneet patjaan, jonka ansiosta aamulla ei tarvitse irvistää sängystä noustessaan.

Olin jotenkin ajatellut, että kevyet ja vartalomuodoltaan tasapaksut lapset nyt nukkuvat missä vain. Ja niin tietty nukkuvatkin. Mutta se yllätti, että Skidi piti eroa merkittävänä.

Tuli siis vähän huono omatunto - ja ihan aiheesta. Lasten patjat ovat yleensä sitä halvinta vaahtomuovista leikattua metrikamaa, muovitetulla froteella päällystettynä. On siinä muovia kerrakseen - varsinkin kun vaahtomuovipatjoista vielä väitetään pääsevän huoneilmaan haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (joille tietysti altistumme muuallakin).

Kun molempien sängyt menevät kesällä vaihtoon, ajattelin kokeilla jotain muuta - mutta mitä vaihtoehtoja on? Joukkoistankin kysymyksen teille, jotka olette jo löytäneet ei-vaahtomuovisen lasten patjan: mitkä olivat kriteerit ja mihin valinta kohdistui? Plussaa kotimaisuudesta ja moduulimaisuudesta!

Luonnonkosmetiikka tuli jäädäkseen

Kun vilkaisin taannoin kylppärin kaappiin huomasin, että kattaus on mennyt vähän uusiksi. Tiettyjä luottomerkkejä ja suosikkituotteita on löytynyt. Siispä pitkästä aikaa luonnonkosmetiikkatököttiasiaa.

Madaran putsari ja kasvovesi, kaksi Pihlajavoidetta (toinen tyhjä), meikkivoide ja vartalovoide.
Sivussa näkyy Weledan oranssi käsivoide.

Olen testannut luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteita nyt nelisen vuotta. On tullut huteja, suosikkeja ja uusia suosikkeja - ja joitain tuotteita ei vain luonnonkosmetiikasta edelleenkään löydy. Kehitys on kuitenkin tässä ajassa kehittynyt valtavasti. Tärkeimpänä se, että luonnonkosmetiikkaa ei tarvitse enää metsästää, vaan sitä on saatavilla perusmarketeista. 

Eniten hyllystä löytyy Madaraa. Kyseinen merkki ei ole paras tai halvin vaan luotettavin (kautta linjan tasalaatuinen) ja helposti saatavilla jopa Stockalta. Nooran duunaamasta monikäyttöisestä Pihlajavoiteesta* on tullut päivittäisvoiteeni. Luksusmerkki Patykan mahtava (ja kallis!) päivävoide* ja ihoöljy säilyvät edelleen talvisuosikkeinani, mutta Pihlajavoiteen teho riittää erinomaisesti, kun pakkaset ovat hellittäneet. Veikkaan, että yksi voiteen suosion salaisuus on sen kohtuullisen hyvässä levittyvyydessä. Monia luonnonkosmetiikan voiteita saa hinkata ihoon ihan huolella.

Pur aloe on toinen kohtuuhintainen suosikkimerkkini. Aloe vera -geeli* on ihmeainetta kesän pintakuivalle ja auringon piinaamalle iholle. Varsinkin kesällä pyöräillessä naama on aika paljon auringossa, joten käytän tätä tavaraa suihkun jälkeisenä "alusvoiteena".

Huulirasvakisan voittaja taas on tämä pieni Inkuton purkki. Hätäpäissään ostettu tuubi osoittautui juuri sellaiseksi "öljymäiseksi sulavaksi" suojaksi, jota olin kaivannut! Vahamaisista, huuliin jämähtävistä tuotteista en perusta, kiillot taas eivät imeydy ja katoavat taivaan tuuliin parissa minuutissa. Tämä sheavoihin pohjaava tuote toimii kelillä kuin kelillä.

Kynsilakkaa käytän harvoin (ja sen tietysti voisi ottaa poiskin siinä vaiheessa kun tilanne on kuvan mukainen), mutta gaalaan on oltava väriä. Kynsilakka ei ikinä voi olla täysin luonnonraaka-aineista hitsattu, mutta arvostan kyllä yritystä. Kuren kynsilakoissa* on mahtavia värejä sekä konservatiiviseen että liberaaliin makuun ja hajukin on siedettävämpi kuin normilakoissa.

Muutamaa tuotetta odotan edelleen markkinoille: luonnonkosmetiikkamerkkien ripsarit rapisevat edelleen poskille ja dödöt ovat yhtä tyhjän kanssa. Ja jos hiukset täytyy muotoilla (eli minun tapauksessani lähinnä liimata jonkinlaiseen takkuun) tavanomaista paremmin, turvaudun mieluummin tavistuotteisiin.

Summa summarum. Jos tarvittava purkkimäärä tuntuukin vähenevän iän myötä, vaatimustaso niissä perustuotteissa vain kasvaa. Olen helpottunut, että luonnonkosmetiikalta voi jo vaatia kunnon performanssia.

Kommenttiboksiin saa mieluusti jakaa lisää käyttökokemuksia ja vinkkejä!

* affilinkki

Luona In: Lapset linnunpönttöön

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi sopii tarjoilla hiukan suomalaista yrittäjyyttä!

SBM:n kautta tullut yhteistyötiedustelu alavieskalaisen arkidesignia tuottavan Luonan kanssa alkoi vähän hapuillen, kun en tuntenut yritystä entuudestaan. Luona in mallistossa on hyllyjä, sänkyjä ja lasten kalusteita, Luona out taas keskittyy viljelylaatikoihin, ulkokalusteisiin ja saunoihin. Kalusteiden materiaalit ovat käsittelemätöntä vaneria ja kuusilautaa, muotoilu minimalistista, kikkailu on nollissa. 

Tyyli näytti meidän himaamme vähän turhan modernilta. Normaalisti hujan hajan leviävät lelut, vaipat ja vaatteet eivät oikein sovi kuvaan. Sitäpaitsi elämme jo muutenkin industrial-meiningeissä sitä putkiremonttia odotellessa.

Hauska sisäleikkimökki (yläkuva) kuitenkin pisti silmään. Mikä juuttaan linnunpönttö tämä on? Puuhunko se laitetaan? Sisältyykö talipallo hintaan?

Kun näytin kuvan kersoille, tärykalvoni meinasivat haljeta. Kestomaja oli välitön hitti. Diili oli sillä taputeltu. On olemassa suomalainen design-firma, joka osaa ajatella kuin lapset!

Ja loistava ideahan se on. Luola, jossa peitto ei putoa päähän kesken teenjuonnin ja kauppa, jota ei tarvitse purkaa. Maja, jonka saa sisustettua ja jossa voi ottaa vaikka päiväunet, lukea rauhassa Viisikkoa tai supattaa kaverin kanssa salaisuuksia. Teini tietenkin nikkaroi koppiinsa ikkunaluukut, äänieristeet ja lukot.


Parhaassa tapauksessa tämän yksiön voi sitten siirtää kamojen kanssa takapihalle hienovaraisena vihjeenä, kun ipanan olisi aika kokeilla omien siipien kantamista.

Myös muiden moduulien yhdistely- ja pintakäsittelymahdollisuudet alkoivat kiinnostaa. Teki mieli kasata vanerikehistä sohvapöytä. Ja kiinnittää seisomatyöpiste seinälle. Pienestä laatikkosängystä saisi Skidin huoneeseen sohvan, joka muuttuisi varavuoteeksi lyhyille yökyläilijöille. Lelulaatikoista taas saisi törkeän hienon kierrätyspisteen (ja voi niitä käyttää ihan lelulaatikkonakin).

Aloitan nyt kuitenkin tutustumisen kestomajalla, joka saapuu sopivasti jouluksi. Jos en saa vihreitä kuulia, sulkeudun pyhiksi sinne.

Huom. Kaikille ennen joulua ennen tehdyille tilauksille saa ilmaisen kotiinkuljetuksen!

Ps. Koska en pääse pönttöajatuksesta eroon, taidan maalata mökin valkoiseksi ja pyytää erästä taitavaa kuvittajaa piirtämään pintaan muutaman tipun. Toimisiko?

Miten lastenvaatteet pitäisi kierrättää?

Olen tänään ollut taas lastenvaateproikkarina. Koska uusia kakaroita ei tule, alan vihdoin päästä vaatenyssäköistä eroon.

Kävin nakuttamassa Huutikseen setin pieneksi menneitä kenkiä ja nyt kerään voimia isompaan ponnistukseen. Lajittelua, kuvaamista ja naputtelua odottavat tällä hetkellä koot 62-86. Vähintään päivän proggis.

Miksi oi miksi, lastenvaatteiden kierrätykseen ei ole olemassa mitään helppoa tapaa? Jokainen lapsiperhe joutuu tätä kuitenkin miettimään.

Kirppikselle ei ehdi - itsepalvelukirppikselle ei senkään vertaa. Nettiin voi toki laittaa. Kuvaaminen vielä menee (jos talvella sattuu olemaan himassa sen sekunnin kun aurinko paistaa) ja pakkaaminenkin jotenkuten (= muovipussi ja jeesusteippi), mutta postiin pääseminen on työn ja tuskan takana. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä maksaa lähettää nahkakengät Jyväskylään. Miten kukaan voi tietää?

Jos kärsisin liiasta vapaa-ajasta, laittaisin pystyyn kierrätyssysteemin, jossa käytetään hyväksi jotain valmista myynti- ja kuljetusverkostoa, vaikka nettiruokakauppaa kuten Kauppahalli 24:ää.

Kun erä lastenvaatteita on valmis kierrätykseen, firmalta tilataan tunnistetarrat, jotka läimitään vaatteisiin. Kun ruokatoimitus tulee, kujettajalle annetaan mukaan vaatesäkki.

Perillä vaatteet lajitellaan käyttökelpoisiin ja lumppuun. Käyttökelpoiset kuvataan, hinnoitellaan ja laitetaan nettiin, josta saman firman asiakkaat voisivat niitä ostaa. Toimitus tulee seuraavan ruokasatsin kanssa. Hinnan (miinus provikka) saisi suoraan hyvityksenä ruokalaskuun. Jos kama ei ole puoleen vuoteen mennyt kaupaksi, se lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Puuvillalumpusta tehtäisiin uutta kangasta, muusta saadaan energiajätettä.

Olisko hyvä?

Puolapuut putkiremontista

Yleensä ihmiset eivät odota putkiremonttia. Minä odotan. Olen odottanut jo kahdeksan vuotta.

Tämä seinä on Salon Design Hillin vessasta. Rakastan sitä, mutta en tiedä minne sen laittaisin.

Kun muutimme nykyiseen kämppäämme vuonna 2005, isännöitsijä varoitteli, että putkiremontti on tulossa pian. Olen siitä outo ihminen, että olin tiedosta hyvilläni. Saisipahan ainakin laittaa kaikki kylppärit ja vessat oman maun mukaisiksi. Sisäänmuuttoremontti pidettiinkin minimissä. Keittiö, seinät ja lattiat laitettiin minimibudjetilla, sellaisiksi välttäviksi -- laitetaan sitten kunnolla kun kämppä revitään muutenkin auki.

Muutosta on nyt kahdeksan vuotta. Ja tämänhetkisten tietojen mukaan putket ehkä tehdään vuonna 2015.

Tiedättekö tunteen? Sen, että ei kestä enää hetkeäkään keskeneräisyyksiä ja väliaikaisratkaisuja?

En pidä itseäni mitenkään erityisen sisustushulluna. Haluan miettiä ratkaisuja niin, että ne kantavat pitemmälle kuin seuraavaan kevääseen, mutta vuosikymmenen venailu on vähän liikaa. Vuosien varrella on myös tullut sisustuskohtauksia, joiden aikana Koti-insinööri on joutunut kahlehtimaan minut sohvaan, etten olisi soittanut remppaporukkaa paikalle h-e-t-i. Nyt on taas sellainen hetki.

Olen oppinut lääkitsemään kohtauksia tekemällä jotain pienempää uudistusta (ja yhden isomman). Tällä kertaa näennäispuuhasteluksi valikoituivat lastenhuoneen puolapuut.

Dinoxin puolapuuvalikoimassa oli ainakin iloisen värisiä malleja, joihin saa myös renkaat.

Suomen oloissa on kaikkien hermoja säästävä ratkaisu, jos kotona on olemassa jonkinlainen lasten sisäliikuntapaikka. Sadun kiipeilyseinä hävisi puolapuille täpärästi. En ollut ihan varma, olisiko kiipeilyreitistä saanut hyvän sekä kaksi- että kuusivuotiaalle. Lisäksi puolapuita varten tarvitsee porata vähemmän reikiä. Ja roikkuminen tekisi omallekin selälle hyvää.

Ehkä tällä jaksaisi pinnistellä seuraavan vuoden.