Naistenpäivä nakkisuojassa

Naistenpäivässä on aina ollut jotain häiritsevää. Vasta tänä vuonna tajusin, mikä minua konseptissa häiritsee.

Se juhla. Naistenpäivää juhlitaan, konserteilla, ruusuilla ja ilmapalloilla.

Olen näissä asioissa aika tosikko. Huomio kiinnittyy kukkiin ja spa-lahjakortteihin, vaikka päivän viesti on pohjimmiltaan vakava. Keskusteluun tarjoiltiin kyllä tuoreita aiheita.

Lisäksi naistenpäivänä yleensä enemmän tai vähemmän leikillään hörähdellään, että millonkas se miestenpäivä on. Tähän kuuluu vastata, että miestenpäivä on joka päivä.

Huoh. Naistenpäivän tavoitteena on puhua naisten oikeuksista (eli ihmisoikeuksista) ja tasa-arvosta, erityisesti kehitysmaissa. Koska yhteiskunta on myös miesten asia, naistenpäivä on yhtä lailla myös miestenpäivä.

Samalla tavalla kuin vanhemmuuskeskustelua(kin) käyvät pääosin naiset, miehet jätetään (tai he jättäytyvät) tasa-arvoaiheistakin sivuun. Keskustelu oikeuksista ja oikeudenmukaisuudesta on sukupuoleen katsomatta keskustelua vallasta. Valta näkyy rekrytointeina, investointipäätöksinä, kansamurhina ja ilmastonmuutoksena.

On väitetty, että miehet kokevat vallasta keskustelemisen kiusalliseksi. Ehkä siksi, että parhaimmillaan valta on kasvotonta ja näkymätöntä, jolloin sitä vastaan on vaikea kapinoida. Vallanpitäjän ääni kuuluu - jos hän niin haluaa. Nakkisuojassa kannattaa olla hiljaa.

Suomalaisten johtajien vaikenemisesta on hyviä esimerkkejä. Stora Enson pääjohtaja Jouko Karvinen ei ole kommentoinut julkisuudessa, miksi lapsityövoiman käyttö on yrityksessä hyväksytty - joutuisivatko nelivuotiaat kaatopaikkalapset todella prostituoiduiksi? Myös Shellin hallituksen puheenjohtajalta Jorma Ollilalta on monesti kysytty, mitä hänen firmansa tekee ilmastonmuutoksen eteen. (Eipä juuri mitään.)

Ehkä yritän sanoa, että tällä konseptilla kumpikin sukupuoli pääsee liian helposti ruusujen, ilmapallojen ja muiden naisille sopivien vaaleanpunaisten asioiden taakse piiloon ikäviltä aiheilta. On paljon kivempi juhlia kuin olla tosissaan ja yrittää saada aikaiseksi muutosta. Hyvä alku olisi laittaa ne ruusurahat vaikka tyttöjen koulutusprojektiin.

Bisnesideoita pöllittäväksi

Aina silloin tällöin pääkoppaan tupsahtaa ideoita, joilla voisi ansaita rahaa. Jotkut ideat menevät ohi, jotkut jäävät vaivaamaan: olisiko tässä oikeasti ideaa? Puuttuuko Suomesta tällainen?

Tässä kolme ideaa, jotka pitäisi mielestäni toteuttaa.

Crepes-kioski

Syksyllä Tapiolassa piti lettubaaria ranskalainen yrittäjä. Jäin miettimään, miksi suolaisia ja makeita täytettyjä lettuja ei voisi saada vuoden ympäri. Annos valmistuu odottaessa, mukana olisi myös täysjyvä- ja kelilettu, luomumunilla tietty. Peruskattauksen lisäksi jokaisella paikkakunnalla voisi olla oma spesiaalilettu: Savonlinnan muikkulettu,  Suonenjoen mansikkalettu ja Kittilän porolettu. You name it. Tv-tuotantona syntyisi uusi ruokaohjelma: lettuyrittäjien reseptikilpailu yhdistettynä lähimatkailuun. Rahoittajana MEK. Toiminta voisi alkaa vaikka HopLopeista.

Mun suosikki: sokeri-sitruuna.

Kasvitaulu

Pidän viherkasveista, mutta en oikein tiedä, mihin niitä laittaisin. Läheskään jokaisessa asuntomme huoneessa ei ole ruukun mentävää  ikkunalautaa - ja jos onkin ikkunoista vetää talvella niin, että ne pakastuvat. Eikö kasveista voisi tehdä sisustustauluja? Tämä olisi teknisesti viherseinän (joita muuten testataan ilmanpuhdistajina) ja sellaisen keittiöyrttikasvattamon välimaastoa, ei siis pelkkä seinään kiinnitettävä teline. Taulussa voisi olla myös kasvien viihtymistä edistävä valo, jolloin taulu toimisi myös tunnelmalamppuna. Asetelman saisi tilata valmiina (monia eri kokoja) tai designata itse - koriste tai hyötykasveja. 

Vähän tähän tyyliin, mutta kasvia laajempana pintana ja sellaisella kastelusysteemillä ja valolla.
KUVA: Flickr / BinaryApe

3. Älypuhelinsovellus "Pariton"

Tämä tuli mieleen, kun Skidin uikkarit eivät enää olleetkaan kyydissä, kun tulimme uimahallista kotiin. Olivat tipahtaneet tavaratilasta jonnekin matkan varrelle. Älypuhelimeen pitäisi saada sovellus kadonneiden lastentarvikkeiden ja niiden omistajien yhyttämiseen. Yksinkertaisimmillaan tämä olisi hyvin simppeli kuvapalvelu: aina kun näet maahan pudonneen kurahanskan, nallen, pipon, tuttipullon whatever, otat siitä kuvan ja lataat palveluun. Palvelu ottaa sijainnin automaattisesti ja kamoja voi etsiä kartan kautta. Mitään mainosmyyntiä kummallisempaa ansaintalogiikkaa en ole tähän vielä keksinyt - tiedä sitten, riittäisikö käyttäjämäärät. Myös rehellistä löytäjää olisi kiva jotenkin palkita. Jokaisesta kuvasta saa mainosrahoilla kustannetun kahvikupposen vaikka R-kioskilta.

Irtisanoudunko? Irtisanoudutko itse? Vai onko nää jo olemassa?

Ajatuksia fillarikommunismista

Kanssavaltuutettu Timo Soini piti maanantain sessiossa kiinnostavan puheenvuoron (alkaa osasta 2, kohdasta 1:43:22.). Hän intoutui metrokeskustelussa puhumaan yksityisautoilun ihanuudesta ja siitä, että hän ei kuulemma "koskaan aio alistua fillarikommunismiin". Jälkimmäinen ilmeisesti liittyy jollain tavalla kaupunkibulevardeihin.

Timppa. Minulla olisi nyt sinulle pari asiaa, ihan näin kommunistina.

Aloitetaan perusasioista. Kun se päivittäinen liikunta on aivan kiistatta terveysteko. Valitettavasti. Minun perseeni leviää liiasta istumisesta ja niin käy monelle muullekin. Ja lihominen tulee näillä karjalageeneillä kalliiksi. Ehkä olet Timppa kuullutkin siitä, että erikoissairaanhoito lohkaisee tänäkin vuonna Espoon budjetista ison loven. Siis nämä sydärit, liikalihavuuden aiheuttamat aineenvaihduntasairaudet sun muut tekonivelet.

Siinä erässä ei paljon kaupunkibulevardit paina.

Toiseksi. Vaikka olen kaupungin leivissä täysi keltanokka, kokemukseni kaupunkiliikkumisesta on sinuun verrattuna aika kova. Perheessämme on auto, jota käytetään mummilavisiitteihin ja mökkimatkoihin. Lisäksi kävelen kauppaan, päivähoitoon ja Alkoon, työmatkapyöräilen (aloitin taas!) 80 km viikossa, hyppään sadesäällä bussiin tai KutsuPlussaan, singahdan junalla valtuustoon ja huristelen taksilla ravintolasta kotiin. Tätä juttua kirjoitan ratikassa.

Että anteeksi nyt Timppa, mutta ihminen, joka osaa vain laittaa webaston päälle, on minun nähdäkseni rajoittunut kuin... noh, vaikka kommunisti.

Jaksa Timppa vielä hetki. Ymmärrän hyvin, että edustat yhden asian puoluetta, jossa muiden huomioiminen on vähän vaikeaa. Perheellisenä ihmisenä sinun lienee helpompi ajatella asiaa tulevien sukupolvien näkökulmasta. Kun kysehän ei oikeastaan ole sinusta vaan isosta kuvasta, eikö niin? Siitä, mihin tämä yhteiskunta kannustaa ja millaisen kaupungin me lapsrakkaille jätämme. Jos ei itse halua/pysty/osaa fillarin satulassa istua, olisiko kuitenkin fiksua iloita siitä, että muut tekevät niin? Ja että siihen on mahdollisuus.

Muista horisontti, Timppa. Muuten saattaa kypärä valua silmille.

Mikä ihmeen nelikymppinen?

Ikäloppuuden merkkipaalu siirtyi taas tänään kauemmas. Tauluun nakkasi pyöreitä. Täytän 40.

Päivä on kriisitön. Tämä neljänolla on kummallinen väliinputoajaikä. Kolmikymppisistä ja viisikymppisistä puhutaan ihmis-, asiakas- ja kohderyhminä, mutta nelikymppiset vain ovat olemassa, ilman suurempaa arvolatausta. Kukaan ei halua nelikymppiseltä mitään.

Sehän sopii. 

Kuin tätä väliinputoajaikää kompatakseen Skidikin teki minulle syntymäpäiväkortin sijaan syntymäpäiväkirjan. Voin kuulemma kaivaa sen esiin jatkossa aina, kun minulla on synttärit. Hänelle nimitäin koituu näistä askarteluista aika paljon vaivaa, kun kaikille perheenjäsenille täytyy tehdä jos jostakin syystä kortteja.

Iloitsen tästä kestävän kehityksen ajatuksesta. Se sopii nelikymppisille kuin skumppa lasiin.

Joulutoimisto

Joulu lähestyy uhkaavasti. En ole tehnyt mitään sen eteen. Paitsi laittanut duunissa lomavastaajan päälle.

Olen ollut huomaavinani, että suhteeni jouluun on muuttumassa. Haluaisin olla jouluihminen. Haluaisin tehdä aktiivisesti jouluvalmisteluja -- laittaa pihalle lyhtyjä, askarrella joulukortteja, leipoa piparkakkutalon ja vaihtaa jouluverhot. Motivaatio on kasvanut, kun kakarat ovat konseptista niin innoissaan.

Mutta kun ei lähde. En ehdi enkä osaa. Jouluihmiseksi on vaikea muuttua. Rutiini puuttuu. Sitäpaitsi en oikeastaan kaipaa vaivannäköä, kaipaan vain tunnelmaa, avaimet käteen -joulua!

Olisiko tässä jollekin oikealle jouluihmiselle markkinarako? Joulu - ja miksei kaikki muutkin sesongit - olisi nimittäin kiva ulkoistaa joulutoimistolle.

Täyden palvelun joulutoimisto ottaisi joulun projektipäällikkyyden. Toimisto laatisi räätälöidyn joulun projektisuunnitelman - selvittäisi korttipäivämäärät, keräisi osoitteet, auttaisi lahjatoiveiden selvittämisessä sekä lahjojen ostamisessa ja paketoimisessa, vinkkaisi hyviä ohjelmatärppejä joulukuulle, siivoaisi ja koristelisi kämpän ja lataisi pyhiksi jääkaapin täyteen ruokaa. Ei stressiä, ei to do -listoja - pelkkä joulu!

Ja jos joulusta ei halua koko kuukauden festivaalia, tuotteena voisi olla myös ns. "viimeisen viikon tunnelmannostatus".

Kun joulu olisi ohi, joulutoimisto palauttaisi kämpän ennalleen ja lähettäisi laskun.

Joulutoimisto "Pelastava enkeli" alkaa kuulostaa ihan varteenotettavalta liiketoiminnalta. Saa pölliä. Pitää pölliä. Asiakas odottaa.

Puolapuut putkiremontista

Yleensä ihmiset eivät odota putkiremonttia. Minä odotan. Olen odottanut jo kahdeksan vuotta.

Tämä seinä on Salon Design Hillin vessasta. Rakastan sitä, mutta en tiedä minne sen laittaisin.

Kun muutimme nykyiseen kämppäämme vuonna 2005, isännöitsijä varoitteli, että putkiremontti on tulossa pian. Olen siitä outo ihminen, että olin tiedosta hyvilläni. Saisipahan ainakin laittaa kaikki kylppärit ja vessat oman maun mukaisiksi. Sisäänmuuttoremontti pidettiinkin minimissä. Keittiö, seinät ja lattiat laitettiin minimibudjetilla, sellaisiksi välttäviksi -- laitetaan sitten kunnolla kun kämppä revitään muutenkin auki.

Muutosta on nyt kahdeksan vuotta. Ja tämänhetkisten tietojen mukaan putket ehkä tehdään vuonna 2015.

Tiedättekö tunteen? Sen, että ei kestä enää hetkeäkään keskeneräisyyksiä ja väliaikaisratkaisuja?

En pidä itseäni mitenkään erityisen sisustushulluna. Haluan miettiä ratkaisuja niin, että ne kantavat pitemmälle kuin seuraavaan kevääseen, mutta vuosikymmenen venailu on vähän liikaa. Vuosien varrella on myös tullut sisustuskohtauksia, joiden aikana Koti-insinööri on joutunut kahlehtimaan minut sohvaan, etten olisi soittanut remppaporukkaa paikalle h-e-t-i. Nyt on taas sellainen hetki.

Olen oppinut lääkitsemään kohtauksia tekemällä jotain pienempää uudistusta (ja yhden isomman). Tällä kertaa näennäispuuhasteluksi valikoituivat lastenhuoneen puolapuut.

Dinoxin puolapuuvalikoimassa oli ainakin iloisen värisiä malleja, joihin saa myös renkaat.

Suomen oloissa on kaikkien hermoja säästävä ratkaisu, jos kotona on olemassa jonkinlainen lasten sisäliikuntapaikka. Sadun kiipeilyseinä hävisi puolapuille täpärästi. En ollut ihan varma, olisiko kiipeilyreitistä saanut hyvän sekä kaksi- että kuusivuotiaalle. Lisäksi puolapuita varten tarvitsee porata vähemmän reikiä. Ja roikkuminen tekisi omallekin selälle hyvää.

Ehkä tällä jaksaisi pinnistellä seuraavan vuoden.

Neljä tuulihattua

Kun kävelin tänään Fredalla, huomasin auki olevan konditorian. Menin sisään. Ostin neljä mansikkatuulihattua. Vaikka emme ehtisi syödä niitä tänään ja lapset eivät missään tapauksessa edes jaksa kokonaista. Niitä olisi siis myös liikaa.

On huvittavaa saada itsensä kiinni oman äitinsä tavoista. Mutsilla oli nimittäin tapana tehdä samanlaisia random-herkkuostoksia, vailla mitään suunnitelmaa, kuka paakkelssit söisi ja milloin. Hänellä olis myös tapana syyllistää kaikkia muita, jos ne eivät menneet kaupaksi.

Olisi Mutsille ollut vielä asiaakin. Olisin halunnut kysyä, mitä mieltä hän on 24/7 auki olevasta yhteiskunnasta, kun tuulihattuja saa keskellä vainajien muistopäivää.

Ikävä on ollut jo kolme ja puoli vuotta.

Beautiful body ja minä

Tällä viikolla mammablogeissa on levinnyt haaste, joka on saanut ihmiset poseeraamaan alkkareissa.

Ei hätää, voitte poistaa hiiren selaimen sulkemisnappulalta. En aio tehdä niin.

Arvostan kyllä kampanjan konseptia. Kauneusihanteiden sörkkiminen totuutta alleviivamalla on tehokasta. On ihan fakta, että tavisnaisen vartalo ei juuri koskaan muistuta mallikroppaa. Ihan siitä syystä, että mallimittaisia on vain muutama prosentti naisista ja niitäkin vielä tuunataan kuvissa paremmiksi.

Alkkariomakuvassa on kuitenkin teknis-motivaatiollisia haasteita.

Tekniset haasteet liittyvät itse kuvaamiseen. Meinasin kuolla nauruun jo pärstähaasteessa. Jotkut osaavat napsia itsestään mainiota fotoja. Minä en. Ja ei, en todellakaan pyydä Koti-insinööriä. Sehän soittaisi paikalle Medihelin. Saatte tyytyä tähän kuvaan, jossa olen juuri hyppäämässä pois tavarafillarin satulasta. Bonuksena myös urpo ilme.

Toiseksi, kampanjassa on kyse hyväksynnästä. Siitä, millaisena itsensä näkee. Minulla on se projekti kesken.

Ei sillä tavalla, että olisin jotenkin alhossa maallisen temppeli(raunio)ni takia. Minä koen, että tämä kahden lapsen hyväksikäyttämä laukaisualusta elämään ei ole minun kroppani, vielä. En ollut ennen raskauksia mitenkään erityisen laiha, mutta lihaksikas olin. Minulla on aina ollut paksut käsivarret ja pohkeet, vaikka koko oli M. Lapsiperhe-elämä murskasi urheilurutiinini ja toi tullessaan tunnelin, josta sukelsin ulos vasta viime keväänä. Keskivartalo oli muuttunut aladobiksi ja lihakset kadonneet. Joka paikkaan oli tullut kerros lisää.

Vuonna 2003 oli vielä vyötärö.

Silloin päätin, että en aio hyväksyä itseäni tällaisena tasapaksuna löllöpallona. Ryhdyin hommiin personal trainerin kanssa. Kehitystä on tapahtunut, mutta riitelen edelleen parin jämäkilon kanssa. Odotan, että syksyn raivoisa duunifillarointi ja yksi kokeilussa oleva safkamuutos hoitavat ne päiviltä. Kroppani ei tietenkään palaa ikinä vuoden 2003 tilaan, mutta muuttaa takaisin minun hallintaani.

Nelikymppiseen mammaan ei oikeastaan kohdistu ulkopuolisia ulkonäköpaineita - tai sitten en vain ymmärrä niitä. Ehkä teille riittää, että auliisti myönnän lörppänän vyölaukun ja raskausarpien läsnäolon. Todisteita tarjoan vain mökkilaiturilla.

Olet kauniimpi kuin luulet

Tässä Doven kaunis video kauneudesta. Ja subjektiivisuudesta. 

Tästä voi sitten päätellä, kuinka lapsellisen helppoa on myydä kauneustuotteita ihmisille, jotka näkevät itsessään vain rumuutta ja korjattavaa. 

Kampanjaa voi tietenkin syyttää kaksinaismoralismista, sillä myynnin edistämiseen tietysti Unileverkin pyrkii. Väitän, että on silti rohkeaa näyttää, missä mennään pieleen. Keskustelu naisten (ja toki myös miesten) ulkonäköpaineista on aina tervetullutta.

Maailma nimittäin muuttuu. Samaan aikaan, kun Tukholmassa mallitoimiston agentit roikkuvat anoreksiklinikan portilla tsekkaamassa olisiko päiväkävelylle lähtevissä potilaissa potentiaalisia kauneusidoleita, Åhlensin alusvaateosastolla on aloitettu normaalikokoisten mallinukkien käyttäminen. Niin, ja L'orealkin sai kerjäämänsä sakot harhaanjohtavasta mainonnasta.

En ole varmaan kauhean väärässä, jos väitän, että kauneustuotteita ostavat myös ne naiset, joiden minäkuva on realistinen ja itsetunto normaali. Suomalaisetkin mainosmaakarit ja -mediat voisivat miettiä, onko itsetunnon lyttääminen ylilaihoilla mallinukeilla ja överillä photoshoppaamisella ihan tätä päivää.

Kolme kertaa paavi

Katoliset ovat taas savuttaneet taivaalle uuden paavin. Lehdet ovat uutisoineet uudesta kirkollisesta johtajasta muodikkain etuliittein.

Kuva: Hugleikur Dagsson

Suosikkini on HS:n lanseeraama latinopaavi. Paaville, vaikka argentiinalainen onkin, sopii nimittäin harvinaisen huonosti latino-etuliite. Koska kiihkeän kuumaverinen, tumma paavi, joka filmaa futiskentällä ja notkuu italodiseen erikoistuneessa rantabaarissa kultaketjut heiluen, ei takuulla vilauttele rintakarvojaan panssarilasikopista.

Sitten Iltalehti huomautti, että kyseessä on myös yllätyspaavi. Ihan kuin ukki-ikäinen, konservatiiviseksi luonnehdittu Metusalem nyt olisi paaviksi oikeasti yllättävä valinta. Todellinen yllätys olisi ollut vaikka parikymppinen kehitysvammainen kiinalaisnainen.

Lisäksi valepaavi ehti jo huijata Twitterissä. Toivottavasti tämä henkilö saa jonkun sosiaalisen median kampanjapalkinnon. Jos saa twiitattua kymmenille tuhansille ihmiselle, että ”Vain kirkon pitää suojella näitä lapsia, halata heitä, hyväillä heitä, antaa heille lämpöä, antaa heille..eh eh #EiHomoAdoptiolle” on omalla tavallaan nero.

Vatikaanin kannattaisikin vaihtaa paavia paljon useammin, medianäkyvyys on nimittäin taattu. Odotankin, että joku tuotantoyhtiö keksii kaupallistaa brändin tv-ohjelmaksi. Kaikki ainekset ovat olemassa: jättäisitkö muka katsomatta paaviehdokkaiden talent shown, BB-talon tai amazing racen? Jään siis vielä odottamaan kohupaavia, BB-paavia ja kiinteistöpaavia.

Mutsin kaa -haaste

Sain haasteen. Valeäiti heitti Kumman kaa- tyyppisellä kysymyspatteristolla jo joku aika sitten. Nyt vastaan ja pistän jakoon omat kyssärit.

1. Synnytys vai 36 tunnin lento lapsi sylissä (kahdella vaihdolla)?

Synnytys, varsinkin jos kyseessä olisi kolmas lapsi. Lentomatkustaminen on kidutusta, johon ei saa edes epiduraalia.

2. Oksu+ripsa vai korvatulehduskierre?

Oksu. Siitä on jo sen verran kokemusta, että menee rutiinilla. Korvatulehduskierteessä on kahden vuoden univelan maku.

3. Yliväsyneen lapsen nukuttaminen vai syöttäminen?

Nukuttaminen. Syöttämisessä ei ole minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia.

4. Uhma vai eroahdistus?

Saakeli. Onko näillä jotain eroa? Ihan sama kunhan on korvatulpat.

5. Tahmascheissevaipan vaihto vai puurojen hinkkaaminen pöydästä?

Puuro. Meillä syödään puuroa aamuin illoin, joten hartiat on treenattu ja välineet kunnossa.

6. Puisto vai mielikuvitusteekutsut?

Puisto. Ihan mitä vaan kunhan ei tartte kyykkiä lattialla.

7. Hammas vai flunssa?

Flunssa. Siihen on lääkkeitä ja se kestää yleensä vain muutaman päivän.

8. Imetysliivit vai äitiyshousut?

Äitiyshousut. Niitä joutui pitämään vähemmän aikaa.

9. Univelka vai päänsärky?

Päänsärky. Lähtee puolessa tunnissa pillerillä. Ja lisäksi se aiheutuu yleensä ensimmäisestä.

10. 8 tunnin yöunet vai (hyvästä) ravintolaillallisesta alkanut bileilta ilman krapulaa?

Yöunet, ja vielä katkeamattomat 8 tunnin yöunet. Yöunet aina ja maailman tappiin asti.

11. Blogit vai Ilta-Sanomien viihdeuutiset?

Blogit. Totta kai. Mutta sitten täytyy hyväksyä, että ei ole ihan varma kuka helvetti on Justin Bieber.

Ja nyt sitten Project Maman laatimat tiukat Mutsin kaa -kysymykset:

1. Synnytys vai rintatulehdus? 
2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?
3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?
5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?
6. Punkku loppu vai suklaa loppu?
7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?
8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?
9. Kunnon krapula vai noro?
10. Jaxuhalit vai plussatuulet?
11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?

Haastettuina ovat hövelisti kaikki bloggaajat, jotka kokevat kuuluvansa mutsikohderyhmään. Tule laittamaan linkki tänne vastauksestasi! Ja jos blogi puuttuu, mutta kohderyhmä on oikea, voit vastata tähän alle.

Kuka siellä?

Kuva: Flickr / Lydia

Nyt tarvitsisin teiltä vähän jeesiä! Teen Koti-insinöörin mainostoimiston kanssa tutkimusta blogini lukijoista - tarvitsen siis kättä pitempää teistä ja siitä, millaisia tyyppejä olette kuluttajina. Kysely liittyy projektiini, josta puhuin syksyllä: yritän saada kirjoittamisesta itselleni elantoa sekä vanhoin että uusin keinoin. En voi paljastaa enempää, ettei joku pölli ideaa!

Kysely on täysin anonyymi eikä dataa myydä kenellekään. Tämän suojatun linkin takana on 10 sikahelppoa kysymystä, joihin vastaamiseen menee vaivaiset pari minsaa. Pretty, please?

Ps.  Yleensä kai kuuluisi arpoa jotain, mutta sponsoreiden ja iPadien puutteessa lupaan, että jos tosi moni kiltisti vastaa, kirjoitan yhden (super)hauskan jutun viikonlopuksi.

Millainen jouluihminen olet?

Joulun alla on mainio hetki tarkastella ihmisyyttään. Joulu koskettaa nimittäin ihan jokaista jollain tavalla. Duunasin joulumielisen testi, joka paljastaa oletko täysiverinen jouluihminen, joka loihtii joulun koko suvulle vai onko joulu sinulle yksi pitkä sunnuntai? Tee testi niin tiedät!

1. Täydennä lause: joulu on
a) ...vuoden kohokohta! Olen suvun virallinen jouluproikkari ja perinnevastaava, joka aloittaa jouluun valmistautumisen jo tammikuussa. Joulu tehdään pitkän kaavan kautta: on tonttulakit, rosollit, laatikot ja olkipukit, kaiken pitää olla täydellistä viimeistä himmeliä myöten.
b) ...juhlapyhä johon liittyy vaihteleva määrä stressiä. To-do listani on pitkä ja vaativa mutta viimeistään aatonaattona hyväksyn, että kaapit pitää siivota vain, jos aikoo viettää joulun siellä.
c) ...lomaa! Napsautan duunissa out-of-officen päälle ja suuntaan kinkun kiilto silmissä valmiiseen pöytään.

2. Millainen on lahjapolitiikkasi?
a) Kirjoitan pitkin vuotta vihkooni lahjaideoita, jotta jouluna varmasti on jokaiselle toivottu paketti. Luonnollisesti myös villasukkatehdas on pyörinyt elokuusta lähtien ja purkki omatekemää viikunahilloa liikenee kuokkavieraallekin.
b) Lahjapolitiikkaani voi kuvata sanalla aattopaniikki. Onneksi Alkosta löytyy lahja melkein kaikille*.
c) Mutsille ostan ässäarvan kiskalta. Muut saavat nauttia mainosta seurastani.

3. Miten salonkikelpoisia pakettisi ovat? 
a) Rakastan paketointia! En ikinä käyttäisi kauppojen paketointipalveluita vaan pyöräytän itse lahjat persoonallisiin, uniikkeihin paketteihin ja kirjoitan mustekynällä jouluiset värssyt pakettikortteihin.
b) Osaan kihartaa lahjanarua ilman, että naru katkeaa enkä tarvitse ketään pitämään sormea solmukohdan päällä. Paketeissani ei ole repeämiä, teippisöhryjä ja veritahroja - paljoa.
c) Nitoja, sinitarra, muovipussit ja jeesusteippi - niistä se hyvä paketti syntyy.

4. Mikä on joulusi hartausaste?
a) Muistan joulun alkuperäisen sanoman ja pidän hiljentymistä osana joulun viettoa. Joulukirkko tai -hartaus on vankkumaton perinne.
b) Uskon enemmän joulupukkiin kuin Jeesukseen, mutta mieli läikähtää niin Lumiukosta kuin Turun joulurauhan julistuksestakin.
c) Joulussa on parasta Tapaninpäivä. Koska silloin voi lähteä kavereiden kanssa kreisebailaamaan!

5. Millainen on aattoaamun tunnelma?
a) Jouluaattona koti on valmis jouluun: huusholli tuoksuu kuuselta ja glögiltä, musiikkisoittimesta raikuvat joululaulut ja jääkaapissa on kolmen päivän ruoat kahdellekymmenelle hengelle. Tipe, tipe!
b) Huomaan, että leipomukseeni tulevia cashew-pähkinöitä olisi pitänyt liottaa yön yli ja joudun tyytymään kaupan versioon. Lisäksi olen piilottanut lasten lahjat niin hyvin, etten itsekään löydä niitä. Kersat myös pitävät huolen, että äänimaailma koostuu täpinöitsemisestä ja joulupukin kuumasta linjasta.
c) loistava! Luvassa on puolille päiville makoilua, lahjoja ja ruokaa. Taas jälkeen kerran saan minimipanoksella maksimihyödyn.

Eniten a-vastauksia: Olet piparintuoksuinen Joulun Henki, jolla on suora linja Korvatunturille. Ilman sinua aattona syödään makaronilaatikkoa ja piirileikit vedetään kaktuksen ympärillä.
Eniten b-vastauksia: Olet sydämeltäsi jouluihminen, mutta käytännössä aikataulusi sanelee myös joulukuussa työpaikka ja päivähoito. Tavoitteesi ovat joka joulu korkealla, mutta osaat antaa itsellesi jo armoa.
Eniten c-vastauksia: Olet todellisessa win-win tilanteessa (ja todennäköisesti alle 25-vuotias). Rentoilun ammattilaisena osaat kyllä arvostaa joulua ja otat siitä ilon irti niin kauan kuin mahdollista.

Riemullista, rauhallista ja nautinnollista joulua itse kullekin säädylle: jouluihmisille, juhannusihmisille, sinkuille ja perheellisille. Päivä pitenee jo!

Ps. Ei kannata yrittää aattona Alkoon eikä soittaa joulupäivänä vihaisena jakelupäivystykseen, kun aamun sanomalehteä ei näy.

Lumi teki ikkunaan koristeen

Lunta. Vaikka sain selkäni kipeäksi ensimmäisistä lumitöistä, saldo on plussalla. Toki positiivinen fiilikseni on suoraan verrannollinen siihen, että en ole tänään testannut julkisen enkä yksityisen moottoriajoneuvon talviominaisuuksia vaan viettänyt kotipäivää kersojen kanssa.

Lumi tuli juuri parahiksi. Tuli saman tien niin valoisaa että heräsin aamulla ilman herätystä. Ja kaunistakin tuli. Ikkunaan ilmestyneet lumipilvet peittävät pienet, rasvaiset sormenjäljet.

Miinuksena voidaan mainita lenkkeilykauden loppuminen. Mutta oletan, että latukoneita käynnistellään jo.

Ilman mitään

Sain Nooralta haasteen. Haaste sai alkunsa muotibloggaajan saamasta nihkeästä ulkonäköpalautteesta.

Vaikka ulkonäöllä ei ole keski-ikäisen eukon perheblogissa varsinaisesti mitään jakoa, minulla on kaksi hyvää syytä osallistua.

Ensinnäkin, realismin kuvaaminen on vahvasti minun juttuni, ja kimmoke koko bloggaamiseen. Äitiyden esittäminen ilman fotarointia ja kiillotusta on brändini ytimessä. Kerron elämästäni ihan rehellisesti, vaikka en tietenkään kaikkea. Minä olen tavallinen ihminen, jolla on tavallisen ihmisen ongelmat - valikoin tänne realismia, jota saadaan kommenttiboksissa jalostettua monipuolisemmaksi.

Toiseksi, en ole ulkonäköpaineille aivan immuuni. Huomasin ajattelevani, että hyvähän näiden 10 vuotta nuorempien muotibloggaajien on esiintyä naturelleina - hehän näyttävät ihan hyviltä! Minä sen sijaan olen dinosaurus! Iho on epätasaisen värinen ja silmäkulmat ovat kreppipaperia. Suvun silmäpussit ovat toki aina pitäneet huolen siitä, että näytän pitkälle aamupäivään sekakäyttäjältä. Olen huomannut herkistyväni ikääntymiselle. Ja se näkyy siinä, etten halua esiintyä kuvissa ollenkaan.

Asiaa ei auta se, että tarvitsen rillit. Plussaa eli ikänäköä. Ette sitten ala vittuilla tai postaan alastonkuvan ja tulette sokeiksi.

Vaadin lapsiperheuutisia

... mutta auta armias jos erehdyt
pikku kakkosen päälle puhumaan.

Pidin kakarana tv-uutisia väijyviä aikuisia vajakkeina. Nykyään olen itse samanlainen vajakki. Voisin toki tarkistaa maailman lepopulssin netistä, mutta pidän siitä, että miellyttävä-ääninen uutisankkuri kertoo minulle koosteen kyseisen mediatalon tärkeinä pitämistä puheenaiheista. Ehkä se on tällaisen duunipaikan kulmahuoneesta (turhaan) haaveilevan keski-ikäisen mielestä vähän kuin olisi oma sihteeri.

Uutisten ystäville on tarjolla nykyään monenlaisia lähetyksiä: pitkiä ja lyhyitä, aikaisia ja myöhäisiä, selkokielisiä ja viittomakielisiä, saameksi, ruotsiksi ja englanniksi (myös oluen kera). Tämä ei riitä. Tarvittaisiin vielä yksi uusi lähetysformaatti: lapsiperheuutiset.

Lapsiperheuutisten tärkeimpiä ominaisuuksia olisivat

• suomenkielinen tekstitys (toki valinnaisena myös toisella kotimaisella). Tekstityksen avulla sisältöä voisi seurata silloinkin, kun pikkusisko syö isosiskon lempipaperinuken.
• Ennakkosensuuri. Esimerkiksi silloin, kun joku on lahdannut moottorisahalla koko perheensä tai törmäilee tahallaan autolla pikkulapsiin, olisi hienoa jos ääni katoaisi ihan itsestään. Eikä jaksaisi juuri unille menevälle kersalle alkaa selittää, että mikä on saatananpalvoja.
• Kertaus. Koska läsnäoloni on pistemäistä ja univajeeni vakio, arvostaisin myös kovasti pientä kertausta. Jonkinlainen kiteytysplanssi voisi olla hyvä jokaisen vähänkin monimutkaisemman reportaasin jälkeen. 
• Auktoriteetti. Tärkeissä uutisissa ankkuri voisi pyytää hiljaisuutta kotisohvilla. Ihan varmasti tulisi hiljaista meilläkin, jos Helena Petäistö sanoisi kuivakasti juontonsa alkuun että "nyt kaikki pikkukakarat, volaa pienemmälle, äitinne pitää kuulla tämä."

Samaan kirjelmään liittäisin vielä toiveen prime timen määritelmän muuttamisesta, joka kuulemma alkaa klo 18. Lapsiperheen prime time alkaa oikeasti vasta siinä kymmenen maissa, kun oma iltapala on nautittu, astianpesukone hurisee ja viinilasi on täynnä.

Tunnista hapan anonyymi!

Itku tulee ikävästä jutusta.

Kirjoittaminen on pääsääntöisesti kivaa. Olen kuitenkin huomannut yhden jos toisenkin tutun bloggaajan aina silloin tällöin avautuvan happamista kommentaattoreista.

Olen jakanut vertaistukea äideille jo monta vuotta. Nyt on aika jakaa sitä kanssabloggaajille. Tunnistatko siis seuraavat anonyymit, uniikit kävijät?

1. Anonyymi tuottaja
Tämä anonyymi pitää itseään blogin tuottajana, jolla on yksinoikeus päättää blogin temaattisesta linjanvedosta. Hän vetää marat vääristä aihevalinnoista ja vaatii kirjoittajalta ryhtiä. Tuohtumukseen riittää kirjablogin yksi vauva-aiheinen postaus, jossa kirjoittaja pahoittelee pientä synnytyksestä johtuvaa taukoa: "Siis mitä, onko tästä on tullut joku vitun vauvablogi!" Sisältömarailija myös pelottelee sillä, että ei kyllä enää ikinä lue tätä paskablogia. Joka on siis kerrassaan kaamea uhkaus. Kukapa haluaisi jäädä ilman tämän henkilön kommentteja!?

2. Virallinen valvoja
Tämä lähes joka alan asiantuntija ei missään tapauksessa halua olla kiinteä osa blogin lukijakuntaa vaan virallinen valvoja. Hän kommentoi vain, kun kirjoittaja on väärässä: "jalkapallossa ei tunneta erätaukoa vaan puoliaika". Asiavirheen merkitys on yleensä näkökulman kannalta olematon. Yleensä oikaiseva kommentti on kirjoitettu närkästyneeseen mutta isälliseen sävyyn, polveilevasti ja ilman lähdeviitteitä (vaihtoehtoisesti lähteet ovat 1800-luvulta). Valvovien anonyymien sarjaan kuuluvat myös erilaisista kirjoitusvirheistä järkyttyneet anonyymit.

3. Yhteiskuntakriitikko
Kiihkeällä ja yhteiskuntakriittisellä anonyymillä ei ole nykyajan kotkotuksista mitään hyvää sanottavaa. Lakto-ovo-veganismi! Elitismi! Ateismi! Pakolaiset! Hän halveksii sekä blogin kirjoittajaa että kaikkia lukijoita joko oikeistolaisen, keskustalaisen tai vasemmistolaisen näkökulman lietsomisesta, mutta suurimmat kilarinsa hän saa cityvihreistä. Hän peräänkuuluttaa suomalaisia, rehellisiä arvoja, mutta hänen viestinsä on yleensä käsittämätön tai tahattoman koominen, koska se on täynnä lyöntivirheitä, epäkurantteja solvauksia ja sivistyssanojen väärinkäyttöä: "Tämä kulttuurillinen monimuotisuus on straagisesti hapattanut koko suomen!!!11"

4. Virkamiesanonyymi
Tämä moitteetton ja siveä anonyymi ottaa asiat hyvin tosissaan. Hän paheksuu kovasti alatyyliä ja huumoria - varsinkin sarkasmia, mutta toisaalta myös hymiöitä - eikä todellakaan ymmärrä, miksi näistä asioista nyt pitää näin kovasti kohkata. "Asiat asioina, ei ole tarvetta kärjistää." Hän edustaa tietenkin itse ainoaa oikeaa puolueetonta näkökulmaa eli subjektiivista totuutta. Jos virkamiesanonyymin mielipiteen kyseenalaistaa, hän toteaa että jahas, tässä blogissa ei näköjään saa olla eri mieltä ja siirtyy murjotusmoodiin parin postauksen ajaksi.

5. Menkka-anonyymi
Tämä huomionkipeä anonyymi on vain pahalla tuulella. Yleensä hän tarttuu johonkin mitättömään detaljiin: "olen niin kyllästynyt siihen, että näissä sun ruoissa on aina vuohenjuustoa." Hän tajuaa kyllä itsekin viestinsä olevan täysin tarpeeton ja aiheuttavan lähinnä silmienpyörittelyä, mutta ei voi hillitä itseään. Pahinta on, jos hänen inputtinsa vaietaan kuoliaaksi. Silloin hän saattaa muuttua tuottaja-anonyymiksi (kts. kohta 1).

6. Sekonyymi
Tämä tyyppi halusi vain tulla kertomaan - vähän off-topic - että onhan kirjoittaja tietoinen hallituksen salaliitosta, jossa influenssarokotteeseen on piilotettu mikrosiru yksityisyydensuojan tuhoamiseksi. Tällaisen kommentin jälkeen blogin kirjoittaja toki toivoisi salaliiton olevan totta, jotta kaikki lääkityksensä unohtaneet avohoitopotilaat saataisiin helpommin jäljitettyä.

Kerro, jos tiedät lisää! Muotibloggaajilla on varmasti ihan erilaiset hapannaamat kuin mammablogissa.

Sitten lohdutuksen sana. Happamia anonyymeja tulee ja menee. Älä turhaan laimenna tyyliäsi tai ala kirjoittaa tylsästi, jotta vain kukaan ei loukkaantuisi: ammattimainen mielensäpahoittaja löytää kyllä hyvän huomenen toivotuksestakin jotain negatiivista.

Niin, ja muista, että kaikkien mielipide ei ole julkisen palstatilan arvoinen. Moderoi surutta bittiavaruuteen ne, joiden perimmäinen tarkoitus on vain päteä ja vittuilla. Olet sen niille hyville tyypeille velkaa.

Ps. Jotta virkamiesanonyymi ei pahastuisi, lisään, että minun blogissani on poikkeuksellisen paljon huumorintajuisia ja medialukutaitoisia anonyymejä, jotka vääntävät aiheesta kuin aiheesta intohimoisesti ilman tarvetta henkilökohtaiseen piikittelyyn tai jakavat oman kokemuksensa antaumuksella. Kiitos teille, olette huippuanonyymeja.

Olen työtön eli...

Olen päässyt tekemään omakohtaista tutkimusta työttömään suhtautumisesta. Olen löytänyt ainakin viisi arkkityyppiä, jotka kaikki reagoivat eri tavalla uutiseen siitä, että ihminen on työtön. Arkkityypit on otsikoitu sen mukaan, mitä tyyppi näyttää kuulevan, kun kerrot työttömyydestäsi.

A) "Perseessäni on valtava finni."
Tyyppi A järkyttyy suolapatsaaksi. Hän ei missään tapauksessa olisi halunnut tietää, että olet syrjäytymässä. Ilmeessä on hätäännystä höystettynä lievällä myötähäpeällä. Hän työntäisi sormet korviinsa ja lallattelisi pois paikalta jos kehtaisi. Ilmoitukseen hän vastaa kröhisemällä jotain "katos vaan" tyyppistä, vaihtaa nopeasti aihetta ja alkaa vältellä sinua.

B) "Kädettömänä ja jalattomana syntynyt lapseni kuoli käsivarsilleni."
Voivottelija B:n naama valahtaa pitkäksi. Hän ottaa osaa tilanteeseesi kuin olisit traagisesti menettänyt perheesi ja asuntosi maanvyöryssä. Hän empatiseeraa koko maailman puolesta. "Että sinulle piti käydä näin, noin hyvälle ihmiselle. Tämä maailma on mennyt ihan kamalaksi, mihinkään ei voi enää luottaa. Koita jaksaa, voimia!"

C) "Syön iltapalaksi puudeleita."
Tämä kriittinen tyyppi C ei oikein tunnu uskovan, että olet saanut kenkää. "Siis miten niin lopettivat projektin? Höpsis. Kai siellä nyt jotain sulle on?" Sitten hän juttelee tovin säästä ja saattaa vielä ohimennen kysäistä, että milloin sä olitkaan palaamassa äitiyslomalta takas töihin?

D) "Saat miljoonan, jos järkkäät mulle duunia."
Tämä D tyyppi ottaa ilmoituksesi henkilökohtaisena haasteena ja alkaa välittömästi soitella kavereilleen että olisiko Reiskan autokorjaamossa vielä se yksi konttoristin paikka vapaana. "On se. Kuule tässä on Reiskan numero, soitat sille ja sanot multa terkkuja niin saadaan sun elämä järjestykseen."

 E) "Sain kenkää"
Tämä E tyyppi kuuluu siihen viiteen prosenttiin, joka kuulee sen mitä sanot ja osaa ottaa asiat asioina. Hän suhtautuu ilmoitukseesi luontevasti ja tsemppaa. "Hei ikävä kuulla, sehän oli sulle mieluinen juttu. Ootko etsiskellyt jo jotain? Sano vaan, jos voin jotenkin auttaa."

Mä olin ennen tätä omakohtaista kokemusta toi A. Nyt mä ehkä pyrin siirtymään enemmän tohon D kategoriaan.

Ps. Työvoimatoimistossa yksi lukijani herkesi puhumaan minulle! Hän oli selkeästi tyyppiä E.

Kuva: Flickr / teacher dude's BBQ

Korkit kehyksiin

Meillä on hirvittävä määrä viinipullon korkkeja. En yhtään tiedä, miksi aloin silloin joskus kerätä niitä. Korkki kai vain tuntuu materiaalilta, jota ei voi heittää roskiin.

Koska niitä tuntuu löytyvän muistakin perheistä, kysyin taannoin armoitetulta kässägurulta Anu Harkilta, miten näitä korkkeja voisi hyötykäyttää. No eipä kestänyt kauaa kun Anu palasi asiaan tämän Pinterestistä löytämänsä idean kanssa.

Viinipullonkorkki-ilmoitustaulu!

Kerrassaan upea! Mulla sattuu kaiken lisäksi olemaan a) tarve tuollaiselle perheen sisäiselle ilmoitustaululle ja b) yhdet hienot raamit vapaina.

Paskartelen sen ensi tilassa. Heti kun saan vaaliteemani ojennukseen.

Traumaattista aikaa

Yle kyseli taannoin, mitä traumaattista jengille on jäänyt lapsuudesta hampaankoloon. Vastaukset liittyivät enimmäkseen kouluun: tillilihaan ja hiihtokilpailuihin.

Kokemuksia lukiessa tajusin, että lapsuuteni oli suhteellisen traumaton. Perheemme oli luokiteltavissa hetero-luterilaisnormatiivisella mittaristolla normaaliksi, vaikka vanhempani teini-iässäni erosivatkin. Pidin koulusta. Luokanopettaja oli mukava ihminen eikä minua erityisesti kiusattu. Koululiikuntakin oli aika kivaa, inhosin oikeastaan vain uintia rottinkisilmukka kaulassa.

Pahaa ruokaa olen toki saanut, lähinnä himassa. Mutsi kun ei ollut mikään michelin-kokki. Muistamme molemmat pikkuveljen kanssa erään borssikeittopäivällisen. Tyhjensimme lautasia kitkerästä sopasta parisen tuntia. Jokainen suullinen piti huuhdella alas reilulla kulauksella maitoa - jota kului neljä litraa. Kokemus taisi olla traumaattinen lähinnä Mutsille, koska kyseistä sapuskaa ei meidän taloudessamme enää nähty ja Stockmannin herkkutiski alkoi valmistaa suurimman osan kotiruoistamme.

Hyvä trauman paikka olisi ollut myös jokapäiväinen odottelu. Mutsi oli aina myöhässä. Kuljimme koko perhe samalla autolla pitkän koulu- & työmatkan, joten olen potkinut yksin ihan perkeleesti kiviä koulun pihalla. Noh. Olen itse perinyt saman joustavan aikakäsityksen, mutta yritän parhaani mukaan olla ajoissa, etenkin ihmisten kanssa, joiden tiedän olevan kellontarkkoja. Ja insinöörien.

Lähinnä jäin pohtimaan, että mitäköhän omat kersat joskus muistelevat pahalla. Toivottavasti vain pesäpalloa ja leipomiani pullia. Siihen ei tarvita kovin montaa terapiatuntia.