Tietoa mainostajalle ›

18.9.2012

Olen työtön eli...

Olen päässyt tekemään omakohtaista tutkimusta työttömään suhtautumisesta. Olen löytänyt ainakin viisi arkkityyppiä, jotka kaikki reagoivat eri tavalla uutiseen siitä, että ihminen on työtön. Arkkityypit on otsikoitu sen mukaan, mitä tyyppi näyttää kuulevan, kun kerrot työttömyydestäsi.

A) "Perseessäni on valtava finni."
Tyyppi A järkyttyy suolapatsaaksi. Hän ei missään tapauksessa olisi halunnut tietää, että olet syrjäytymässä. Ilmeessä on hätäännystä höystettynä lievällä myötähäpeällä. Hän työntäisi sormet korviinsa ja lallattelisi pois paikalta jos kehtaisi. Ilmoitukseen hän vastaa kröhisemällä jotain "katos vaan" tyyppistä, vaihtaa nopeasti aihetta ja alkaa vältellä sinua.

B) "Kädettömänä ja jalattomana syntynyt lapseni kuoli käsivarsilleni."
Voivottelija B:n naama valahtaa pitkäksi. Hän ottaa osaa tilanteeseesi kuin olisit traagisesti menettänyt perheesi ja asuntosi maanvyöryssä. Hän empatiseeraa koko maailman puolesta. "Että sinulle piti käydä näin, noin hyvälle ihmiselle. Tämä maailma on mennyt ihan kamalaksi, mihinkään ei voi enää luottaa. Koita jaksaa, voimia!"

C) "Syön iltapalaksi puudeleita."
Tämä kriittinen tyyppi C ei oikein tunnu uskovan, että olet saanut kenkää. "Siis miten niin lopettivat projektin? Höpsis. Kai siellä nyt jotain sulle on?" Sitten hän juttelee tovin säästä ja saattaa vielä ohimennen kysäistä, että milloin sä olitkaan palaamassa äitiyslomalta takas töihin?

D) "Saat miljoonan, jos järkkäät mulle duunia."
Tämä D tyyppi ottaa ilmoituksesi henkilökohtaisena haasteena ja alkaa välittömästi soitella kavereilleen että olisiko Reiskan autokorjaamossa vielä se yksi konttoristin paikka vapaana. "On se. Kuule tässä on Reiskan numero, soitat sille ja sanot multa terkkuja niin saadaan sun elämä järjestykseen."

 E) "Sain kenkää"
Tämä E tyyppi kuuluu siihen viiteen prosenttiin, joka kuulee sen mitä sanot ja osaa ottaa asiat asioina. Hän suhtautuu ilmoitukseesi luontevasti ja tsemppaa. "Hei ikävä kuulla, sehän oli sulle mieluinen juttu. Ootko etsiskellyt jo jotain? Sano vaan, jos voin jotenkin auttaa."

Mä olin ennen tätä omakohtaista kokemusta toi A. Nyt mä ehkä pyrin siirtymään enemmän tohon D kategoriaan.

Ps. Työvoimatoimistossa yksi lukijani herkesi puhumaan minulle! Hän oli selkeästi tyyppiä E.

Kuva: Flickr / teacher dude's BBQ

39 kommenttia:

  1. Hyvä;)! Mulla kanssa joku sota-ajoilta peritty "töitä on tehtävä tai käy huonosti"-tyylinen ajattelu on omien ja muiden kokemusten myötä muuttunut. Eikä työ arvona ole enää ylimuiden, päinvastoin on paljon tärkeämpiä asioita. Työttömyys voi olla mahdollisuus uuteen, monelle kaivattua lepoakin. Tosin riippuu niin monesta asiasta ja ihmisestä.

    Hyvä kirjoitus siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle työ on kyllä edelleen tosi tärkeää, etenkin nyt kun sitä ei ole. Mä kaipaan työyhteisöä ehkä sitä tekemistäkin enemmän.

      Ps. Tän piti olla ihan tällainen kepeä vitsi, mutta eihän sitä kukaan sellaisena näytä ottavan. :D Olis pitäny tajuta.

      Poista
  2. Mielenkiintoista olisi lukea bloggaus siitä, miten ihmiset suhtautuvat omaan irtisanomiseensa. Arkkityyppejä on nimittäin myös aika monta. Vaikka hyvin tiedetään, ettei irtisanomisella ole yleensä mitään tekemistä henkilön osaamisen kanssa, iso osa käsittelee tapahtumaa peittelemällä tai vähättelemällä. Tämä koskee erityisesti miehiä. Kaksi suosituinta tapaa kertoa omalle verkostolle asiasta on olla kertomatta mitään (esim. ei päivitä Linkedin-profiilia vaan antaa ymmärtää, että siellä ollaan töissä edelleen... ja olishan se kauheaa kun tulis katkos työuraan) ja toinen on perustaa pöytälaatikkofirma, ja nimittää itsensä firman toimitusjohtajaksi. Kuka nyt ei mieluummin olisi toimari kuin työtön? Naiset taas ilmoittavat "etsivänsä uusia haasteita". Uuh, ihan kuulen miten mielikuvitusoven saranat narisevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mut tätä mä en taida osata kun on vaan tää yksi keissi alla. Mut haha: mulla on nyt firma ja mä olen toimitusjohtaja! Mutta yritän mä saada sinne ihan liikevaihtoakin, katteesta nyt en tiedä. ;)

      Poista
  3. Argh mua niin ottaa aivoon tuo E-tyypin kommentti "ootko etsinyt jo jotain?". Varmaan kauniiksi lauseeksi ja tsempiksi ajateltu, mutta tekisi mieli huutaa päin naamaa, että "NO VTTU EN, KUN MIELUMMIN OON MAANNUT SOHVALLA tän x kuukautta. Että joo olenko etsinyt jo uusia duuneja häh??!". Ja nyt kun tähän valittamisen makuun päästiin, niin yksi suuri kategoria koostuu niistä, jotka hokevat sitä "Nauti nyt"-mantraa. "Nauti nyt, munkin olisi pitänyt ymmärtää silloin äitiys/vanhempain/lomautus-lomalla osata nauttia", "Nauti nyt, kyllä hyvälle tyypille aina töitä löytyy" plaa plaa. Miksi sitten mun muutamat hyvät tyypit-kaverit ovat olleet jo yli vuoden työttömänä? Miksi mua ei ollenkaan nautituta tulevaisuuden (lue: lainanmaksun) epävarmuus?

    Joo, tänään kävin sienestämässä keskellä päivää rauhassa ja nautin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä pidän tota etsiskelyä ihan normaalina keskusteluna, ainakin vielä tässä vaiheessa. Mutta toi onkin ihan uus tyyppi toi nauttimaan pyytäjä. Seriously?

      Poista
    2. Noh, minä olen ollut vuoden työttömänä ja kyllä nautin siitä ajasta kovasti. Tosin minulla ei silloin ollut lapsia, mies oli normitöissä ja ansiosidonnaisella pystyi hyvin maksamaan myös asuntolainaa - eli asiat oli ihan hyvin ilman ulkomaanmatkojakin. Takana oli melkoisen raskas työprässi niin henkisesti kuin fyysisestikin, olin hyvin uupunut, joten tauko tuli tarpeeseen. Luin aamulla rauhassa lehden, harrastin joka päivä liikuntaa ja opiskelin (nythän sitä saa tehdä ihan luvalla, silloin ei). Vuoden kuluttua oli oikeasti elämäni kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sinun tilanteesi on tietysti aivan erilainen, kun olet jo "saanut" olla kotona vuoden.

      Poista
    3. No joo, okei, tästä voi siis nauttiakin - mä alan vaan jo olla ihan kypsä tähän himailuun. Oletko muuten uskaltanut sanoa kenellekään ääneen että et varsinaisesti kärsinyt työttömyysvuodestasi?

      Poista
    4. Hyvä kysymys :) Itse asiassa kyllä, jossain vaiheessa aloin jopa hehkuttaa sitä - erityisesti niille päänsilittelijöille, joiden empatia alkoi tuntua vähän liian paksulta ja epäuskottavalta. "Eihän tässä mitään hätää ole, sillä aikaa kun muut tarpovat räntäsateessa pilkkopimeässä istuakseen toimistolla koko valoisan ajan, minä nukun pitkään, siemailen cappuccinoani aamun lehteä selaillen. Sitten suunnistan salille pariksi tunniksi, nautin lounasta kotona kaikessa rauhassa, selailen avoimia työpaikkoja valkoviiniä siemaillen ja teen pari avointa hakemusta - jos jaksan. Illalla kokkailen jotain uutta ja kiinnostavaa gourmet-ruokaa itselleni ja miehelleni." Enkä loppujen lopuksi edes liioitellut muuta kuin asian esitystavassa. Ja ehkä viinissä.

      Totta kai seurasin koko ajan avoimia paikkoja ja mietin omaa tulevaisuuttani. En missään vaiheessa ajatellut, etten haluaisi palata työelämään.

      On tietysti päivänselvää, että yhteiskuntarakenteemme ei kestäisi sitä, että työttömyydessä olisikin jotain positiivista. Työttömyyttä kuuluu voivotella ja pahoitella, muuten alkaa vaikuttaa vakavanpuoleiselta järjestelmää hyväksikäyttävältä sluibalta. Minulle tauko tuli tarpeeseen. Olen ehdottomasti parempi työntekijä nykyisin, kun sain rauhassa ladata akkuni. Heti kun sain etäisyyttä entiseen työnantajaani tajusin, miten kauheaa viime vuodet olivat olleet. Terveellinen oivallus sekin.

      Työttömänä on tärkeää osata erottaa ammatillinen ja "oma" identiteetti toisistaan, muuten tilanteesta seuraa kriisi. Ihminen ei tarvitse palkkatyötä ollakseen onnellinen, vaikka Suomessa kuuluukin niin ajatella. Mielekästä tekemistä on tarjolla paljon muutakin (selvyyden vuoksi: en tarkoita nyt lastenhoitoa...). Elämän rahoittaminen on sitten asia erikseen.

      Poista
    5. Katja: Nyt kun tuota on hoettu mulle jo vuoden vaihteesta asti, niin alkaa nyppimään :D

      Ja työttömyydestä voi varmasti nauttiakin ja ihan kivaa on, että on aikaa treenata koiria, pitkittää aamuja (ei lapsia), sienestää, marjastaa ja urheilla. Ja mitä nyt milloinkin mitä ei ns. koskaan normaalisti ehdi tekemään. Mutta minäkin alan olla kypsä himailuun ja jotenkin kaipaan sitä työyhteisön sosiaalista aspektia. Noi koirat ei puhu ja työkseen pitää yrittää buukata treffejä kavereiden kanssa etten ihan homehdu sohvalle.

      Mut tyrkättiin pakolla pihalle, joten ehkä siinä on eroa anonyymin tilanteen kanssa, en olisi halunnut jättää töitäni. Mutta opettelen nauttimaan tästä prkl vaikka pakolla! Taukoa en vaan olisi silti töistäni tarvinnut.

      Poista
    6. Maija: kyllä minutkin tyrkättiin ihan pakolla, tosin sain mukaan lähtöpaketin (minkä seurauksena minulle ei maksettu vastaavalta ajalta työttömyyskorvausta, eli lopputulos oli taloudellisesti plus miinus nolla). Hassua oli se, että töissä ollessani halusin kynsin hampain olla siellä, mutta pois lähdettyäni tajusin, miten epäterve työympäristö minulla oli ollut. Työttömyys oli terapeuttista ja auttoi minua suhteuttamaan arvomaailmaani sekä mahdollisti pienistä asioista nauttimisen. Mutta ymmärrän hyvin, että vuoden jälkeen alkaa viimeistään poltella takaisinpaluu. Ihminen tarvitsee yhteisön johon samaistua. Minulla oli opiskeluhommat rinnalla, joten sain palata hetkeksi nuorten idealististen ihmisten pariin pohtimaan minua kiinnostavia asioita, vaikka en varsinaisesti enää opiskelijarientoihin jaksanut osallistuakaan.

      Poista
  4. Eiköhän jokunen työttömyysjakso osu itse kullekin eteen. Sitten pitää vaan toivoa ettei siitä tule "liian" pitkä (joo, mikä on liian pitkä? Se, että syrjäytyy oikeasti?) Mutta stressaavaahan tuo työttömyys on, omassa elämässä miehen ja omat työttömyyskaudet on olleet niitä kauheimpia. Ja nauti joo: et saa matkustaa mihinkään (työhaastattelut lukuunottamatta), kitkutat tosi pienillä tuloilla, ja me asuttiin mun viimeisen työttömyyskauden aikana lisäksi kunnassa, jossa työttömän lapsi/lapset sai olla huimat 15 tuntia/viikko päivähoidossa. Yritä siinä sitten löytää hetki kirjoittaa hakemuksia ja ehtiä työhaastatteluissa käydä. Jos ei miehen työ olisi joustanut niin olisin varmaan edelleenkin työtön, onneksi pääsin siihen ratkaisevaan haastatteluun kuitenkin menemään...

    Huh, tulipas paljon pitempi juttu kun aluksi meinasin. Taitaa olla vähän koskettava aihe ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi hakemuksien kirjoittaminen vie oikeasti aikaa! Lisäksi mä skannaan firmoja joihin haluaisin mennä duuniin (eli olen ilmeisen optimistinen) eli kirjoitan myös avoimia hakemuksia ja niihin taas pitää soitella perään. :) Jotenkin vaan toi ihmisten suhtautuminen työttömyyteen pistää naurattamaan, se on yllättävän tunnepitoinen asia.

      Poista
  5. Yksi tapa, josta olen täällä maailmalla saanut opetella pois, on oman arvon mittaaminen palkassa. On muuten ollut ihan valaiseva tutkimusmatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken mittaaminen on tässä insinöörimaassa suosiossa. On helpompi olla mittaamatta arvoaan rahassa jos muutkaan eivät mittaa.

      Poista
  6. Itse olin hyvilläni kun yksi ei edes kovin läheinen työkaveri kerran kertoi minulle että hänen miehensä oli jäänyt työttömäksi (hyväpalkkaisesta johtajan työstä). Olin mielestäni silloin niin kuin yleensäkin hyvin E-tyyppinen, ja kollega lisäsi keskustelun loppuun että älä viitsi kertoa tätä eteenpäin, "kun nuo kaikki muut kauhistelevat tällaisia asioita niin hirveästi" - siis käsitin että ovat noita B-ihmisiä. Kaikenlainen kauhistelu on todellakin niin rasittavaa, ainakin kun kyse on tällaisista oikeista asioista eikä jostain pikkujutuista joita nyt tietenkin voi kuka hyvänsä rauhassa huvin vuoksi kauhistella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu. Se kauhistelukin tietty lähtee siitä sen ihmisen omasta kokemuksesta, hänen mielestään työttömyys on maailman hirvein asia ja reagoi siihen sen mukaisesti, vaikka kertoja ei kyyneliin puhkeaisikaan.

      Poista
  7. No ma tajusin olleeni aiemmin sellainen tyyppi etta hei nauti nyt kun kehotin kaveria hilloamaan ja sailömaan kun nyt on aikaa....voi v, ma olen työtön mutta en ole edes kauheesti pohtinut viela asiaa kun tyttö on reilun vuoden. Jospa sita pohtisi vuoden paasta ja valmistautuisi työnhakuun. Olen ollut patkan aiemmin työttömana ja rasittavinta oli se muiden vahtiminen etta ootko sa nyt varmasti laittanu hakemuksen tonne ja tanne, ihan kun olisin pudonnut johonkin vaha-alysten sarjaan joka ei ymmarra enaa edes laittaa CV:ta eteenpain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei se vahtiminenhan on tietty sitä syrjäytymisen estämistä, johon Niinistö työryhmineen meitä velvoittaa. :D

      Poista
    2. Petra: Juu oma lukunsa on noi työnhausta ja vapaista paikoista muistuttelijat

      Poista
  8. Mua rassaa tässä asiassa sama keskustelukappale, jota mä saan kuulla tällä sinkkustatuksella aivan jatkuvalla floodauksella.

    "Sä oot niin hyvä tyyppi, että kyllä sä saat töitä/poikaystävän/sitä/tätä. Nehän on sun ovella kisaamassa sinusta. Odotapa vaan!"

    Olen kerran elämässäni ollut virallisesti työtön ja se oli hirveetä. Ja ilman miestä kainalossahan olen ollut jo sen verran aikaa, että jos sitä mitattais jonkun virkakoneiston kautta, olisin varmasti saanut jo lopullisen tuomion. Ja tätä bullshittiä kuu-lee. Niin, että mitäs sitten, kun alkaakin osoittautua, etten mä ookaan just niin hyvä tyyppi kuin sanotaan? Mä tiedän, että tuo on vaan tollasta tuuli huulia heiluttaa -läpätiläätä, mutta silti se aiheuttaa tahdotonta painetta, kun pitäisi alkaa todistaa sekä sanojalle että itselleen olevansa just niin poikkeuksellisen hyvä tyyppi. Onhan ne jotkut tavallisetkin joskus todistettavasti saaneet kaikkee, mutta minulle ei edes hyvänä tyyppinä irtoa.

    Ja kyllä ei tule ovelle kukaan. Mun pointti on se, että tuon kaltainen "tsemppaus" kuulostaa vähättelyltä. Eniten vituttaa kaikki, jos itselle tulee jonkun kanssa keskustellessa fiilis holhouksen alle joutumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan L. Dada! Pahinta on, jos joku jota on pitänyt läheisenä, sortuu tuohon! Tulee se tunne, että ai sullekaan ei voi puhua huolistaan... Voihan se olla niinkin, että tällainen maat ja taivaat lupaava yrittää jutuillaan rauhoitella myös itseään, mutta...

      Poista
    2. No köh, saattaahan olla että itsekin syyllistyn tuohon. Mutta hei, se tarkoittaa tulkattuna, että "olet ihana ja mä uskon suhun ja toivon että saat elämässä kaiken sen mitä haluat". Se sanoja ei vaan voi käsittää että asiassa voi käydä toisinkin.

      Poista
    3. Joo, Katja, sä oot aivan oikeassa kyllä toki tuossa tulkkauksessasi, sitä ne sanojat yleensä varmasti tarkoittavatkin. Jotenkin se on kuitenkin mun päässä kääntynyt (kaikkien näiden vuosien jälkeen) just tuohon muotoon, mitä Ellen sanoi, ai että et "sinäkään" ota tosissaan. Sillä on todennäköisesti myös itsetunnon kanssa jotain tekemistä, että se sattuu sieluun. Sillain, että "jos mä olisin niin makee, mulla ois jo unelmaduunien unelmaduuni/Jake Gyllenhaal/mitä ikinä."

      Sitä en kiellä, etteikö minusta olisi mukava ja ihana kuulla, että minusta/minulle sanotaan jonkun uskovan minuun. Se on aina ihanaa! Mä uskon sinuun, Katja :)

      Poista
    4. Niin ja siinä on varmaan sekin että harvempi on valmis tunnustamaan että sinkkuus on joten kipeä asia ja ei-toivottu elämäntilanne. Koska kaikki sinkuthan vaan bilettää Nykissä, eiks? :)

      Mutta kiitän uskosta! Se on tärkeää kuin se toivo ja rakkaus. <3

      Poista
  9. Pakko kysyä, että mikä olis noin keskimäärin sopiva suhtautumistapa? Olen itsekin ollut työttömänä, mutta siitä on jo niin kauan, etten enää oikein muista ihmisten reaktioita. Ja nuorempana se oli kai jotenkin hyväksyttävämpää, ettei ole vielä löytänyt sitä kunnon duunia.

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole hermostunut mistään näistä lähestymistavoista, koska teen mielelläni ihmiskokeita. Toki tohon E-tyypin kanssa on helpoin jatkaa juttua, kun ei tarvii sitä ihmistä alkaa pitää pystyssä ton uutisen takia.

      Poista
  10. Sitten on se tyyppi, joka ehdottaa hedelmällisessä iässä olevalle työttömäksi jääneelle, että nythän olis varmaan sopiva aika iltatähdelle. Kun on teillä kohta tuo kouluun menijäkin, niin sitten olis kätsä olla jo kotona.

    Itse yritän olla ehkä tota tyyppiä E, kyselen ehkä onko ollut mitään varteenotettavia paikkoja auki viime aikoina. Minulle suhtautuminen työttömiin on aika mutkatonta kun omat vanhemmat jäi 90-luvun laman aikana työttömiksi, eivätkä enää koskaan palanneet työelämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä korjata samamuotoa, ei se oma suhtautuminen työttömyyteen ole niinkään mutkatonta vaan että työttömyys on tavallista ja niin voi käydä kelle tahansa. Sain kyllä joskus kiusallisia tilanteita aikaiseksi, kun jossain "paremmissa piireissä" kyseltiin, millä alalla vanhempani ovat ja vastasin, että työttömiä :)

      Poista
    2. OMG! Uusi tyyppi! Yllättäen kukaan ei ole ehdotellut mulle iltatähteä, mutta voin kuvitella... :D

      Poista
  11. Noi työpaikan järkkääjät on jotenkin hellyyttäviä, huvittavia ja rasittavia samaan aikaan. Kyllähän sitä toivoo, että kaverit kertois jos niiden duuniin haetaan uusia tyyppejä (ja vaikka kertois silloin musta töissään), mutta jos vaan välitetään jotain työkkärin ilmotuksia tai vinkataan ihan hämäristä paikoista, se on vähän rasittavaa. Noh, samaan hengenvetoon on sanottava, että itse sain tietää nykyisestä duunista kaverin bileissä, jossa nykyiset työkaverit kertoi, että paikka tulee kohta hakuun - eli osasin valmistautua hakemaan jo ennen kuin paikka oli julkinen.

    Mut on noi "kyllähän sulle jotain varmasti löytyy"-tyypit joskus aika rassaavia, etenkin jos ne on ihmisiä, jotka ei ollenkaan tunne mun alaa eikä ole itse hakenut töitä koskaan/kymmeniin vuosiin. Kyllä siinä vähän tulee sellanen olo, että pidetäänkö mua sitten ihan paskana, jos en saa kohta töitä. Turha selittää niille, että mun alalla on ihan koko ajan yt-neuvotteluja, ei ole ihan niin yksinkertaista... Vaikka "hyvälle aina löytyy töitä".

    Harkitsen just vakityön lopettamista (jos saan jonkun hakemistani määräaikasista) hauska ajatella että mähän sitten taatusti saisin noita hanki lapsi -ohjeita jos määräaikasen jälkeen jäisin työttömäksi (sehän siis olisi riski reilun vuoden päästä, jos nyt saisin ja ottasin määräaikasen).
    - Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä puskaradio on tärkeä! Verkostot pitää pitää kunnossa - tää on työelämän tärkein asia.

      Musta muuten tuntuu että työkulttuurissa on vähän tapahtumassa jonkinlainen muutos. Aika monet tutut on ryhtyneet freelancereiksi voidakseen enemmän kontrolloida oman duuninsa määrää ja laatua. Kiinnostava trendi.

      Poista
  12. Tyypit A-D taitaa olla noita sympaattisia tapauksia ja sitten E sellainen, joka osaa empatian taidon.

    "Empaattinen ihminen ei mene mukaan toisen tunnetilaan, vaan ymmärtää sen ja pystyy auttamaan paremmin kuin ihminen joka kokee sympatiaa toista kohtaan eli kokee yhdessä toisen kanssa.

    Tuntiessaan sympatiaa ihminen samaistuu toisen ihmisen tunnetilaan pyrkimättä kuitenkaan ymmärtämään toista täysin. Ihminen ei asetu toisen asemaan tutkimaan tilannetta objektiivisesti vaan pyrkii myötäelämään ja myötätuntemaan samalla tavoin toisen kanssa, kuitenkin enemmän omasta näkökulmastaan käsin. Sympatia vahvistaa usein sen kohteen kokemaa tunnetta eikä negatiivisten tunteiden yhteydessä useinkaan vie tilannetta parempaan suuntaan."

    (nyt pitais loytaa viela jostain se linkki tohon artikkeliin...)

    sussu

    VastaaPoista
  13. Ps. Hei onnea teille kolmelle, jotka uskalsitte jakaa työttömyysaiheisen keveän jutun facebookiin! :)

    VastaaPoista
  14. Moi Katja,
    Kommentoin ekaa kertaa vaikka seuraankin blogiasi saannollisesti. Valmistuin itse eraan pohjoismaan eraasta yliopistosta vajaa vuosi sitten vailla relevanttia tyokokemusta ja sita kuuluisaa networkkia, jonka merkitysta tuntuu olevan taalla erittain suuri. Koska tyomarkkinatukea ei tassa maassa anneta, oli ainoa mahdollinen tulonlahde sossun luukku (vaikeiden allergioiden takia en voi menna makkaritoihin tai siivoamaan, laakariseta on kieltanyt). Olin kuitenkin muutaman kuukauden onnekas, silla sain yliopistolta pienen patkatyon (kahvin keittoa ja hedelmien pilkkomista "herroille"), ja taman turvin pystyin maksamaan vuokrani mutten juuri syomaan. Palkkani jai pienemmaksi kuin sossun minimituki, mutta en viela mennyt "luukulle" anelemaan. Kun tyo loppui alkutalvesta, oli pakko menna. Luukku ja tyovoimatoimisto ja jonkin sortin Kela sijaitsevat samassa osoitteessa, joten visiitin ei pitaisi olla niin leimaava kuin esim. voisin sen kuvitella olevan Suomessa (tasta ei tosin kokemusta).
    Jatkuu...

    VastaaPoista
  15. Ensimmainen noyryytys oli keltainen kaavake. Kaikki muut kaavakkeet ovat valkoisia, mutta toimeentulotukea haetaan kirkuvan keltaisela paperilla, jotta varmasti kaikki jonottavat kanssakumppanit tietavat minun olavan syrjaytynyt luuseri, narkomaani, prostituoitu (you name it). Virkailijasta riippuen kohtelu vaihteli vittumaisesta suht. ystavalliseen. Kuitenkin joka kuukausi uutta hakemusta viedessani oli epavarmuus siita, saako rahaa enaa, silla Luukun saannot sanovat etta kolmen kuukauden jalkeen luusereille ei enaa pitaisi tukea herua. Taustalla siinsi myos pelko siita, lahetetaanko minut "konsulikyydilla" takaisin Suomeen, silla eri pohjoismaat soveltavat sos. turvalakia hieman eri tavalla, ja esim. Tanska on palauttanut Suomen kansalaisia takaisin. Toki tama karkoituspelko on naurettava, jos vertaan maassa olevien tummahipiaisten ihmisten pelkoja, jotka ovat oikessa vaarassa kotimaassaan. Minulla maahanjaantihalut liittyivat lahinna taalla asuvaan, myos tyottomana "lomailevaan" avopuolisoon.
    Kun sitten lopulta puolikielisena onnistuin saamaan tyopaikan maan sellaisesta kolkasta, jonne paikallisia korkeakoulutettuja ei saa kirveellakaan, olin (ja olen edelleen) onneni kukkoloilla. Tyopaikan saantia edelsi myos tyokkarin kurssi, jonka ansiosta sain nk. kurssirahaa ja valtyin kahden kuukauden ajan Luukun kidalta. Viime viikolla jouduin sinne uudestaan, silla vaikka olen saanut vakituisen tyon (ja jopa suht. hyvin palkatun), sielta jumalan selan takaa loydy asuntoa ennen marraskuun alkua. Luukun pitaisi elattaa minua viela syys- ja lokakuun ajan.
    Jostakin syysta olin saanut myos syyskuulta kielteisen paatoksen asumistuesta, ja samalla kun olin antamassa keltaista paperiani halusin oikeista taman virheen virkailijan kanssa. Kun ystavallisesti hymyillen sanoin, etta "olen saanut kielteisen paatksen ja tassa on varmasti jokin virhe koska..." loi virkailija minuun veemaisen katseen ja alkoi kovaan aaneen pauhata (kaikkien katsellessa) siita kuinka minulla ei ole oikeutta asumistukeen, jos kerran olen saanut kieleteisen paatoksen, ja etta kielteisen paatoksen saaminen on hyvin yleista ja niin edelleen. Kun han lopulta hiljeni, esitin aiemmat myonteiset paatokseni ja vetosin sosiaaliturvalain kohtaan jossa maaritellaan kenella ei ole oikeutta asumistukeen ja niin edelleen, han hiljeni hetkeksi. Samalla ojensin hanelle keltaisen kaavakkeen ja kopion tyotarjouksestani. Kun han naki tyotarjoukseni, tapahtui jotakin kummallista. Koko keskustelun savy muuttui silla sekunnilla. Yht' akkia han olikin ystavalinen ja halusi henk. koht. ottaa yhteytta kielteisen paatoksen tehneeseen virkailijaan. "Asiakas on saanut tyopaikan", han hoki itsekseen. Tieto tyopaikan saamisesta ja kopio dokumentistani lisattiin myos keltaisen paperin liitteeksi. Ettei se luuseri-narkomaani-laiskapaska enaa kauaa taalla meidan verorahoilla ostele heroiinia. Paatosta toimeentulotuesta en ole viela saanut, ja taman ronsyisen tarinani pointti oli lahinna se, kuinka kevaalla kuvittelin virkailijoiden katselevan minua nenan varttaan pitkin myos siksi, etta itse olin masentunut ja epatoivoinen (ja taynna ajatuksia omasta syrjaytymisestani). Kun nain taman tyopaikkatiedon tekevan niin radikaalin muutoksen virkailijan kaytokseen, mietin ettei kokemukseni ollutkaan ehka pelkkaa mielikuvituksen tuotetta ja olen iloinen etta pystyin asian itselleni todistamaan. Luukun tyontekijat todella ajattelevat, etta mina (absolutisti, urheilullinen ja heidan oman maansa yliopistosta valmistunut) kuulun selvasti kategoriaan paska narkomaani tai "elintasopakolainen" = ei koskaan tule tyota tekemaan, joka pitaisi mieluiten polttaa elavalta jotta loppuisi se loputon verovarojen tuhlaus. Sain ihmisarvoni takaisin silla paperinpalasella, jolla minulle tarjottiin tyopaikkaa.
    Tsemppia sulle!

    VastaaPoista
  16. E-kategoriaan pääsee kai vasta asioituaan itse työkkärissä. Aloittaessani vuorotteluvapaansijaisena nykyisessä duunissani, minulta kysyttiin "oletkos siis.... shh... siis... kortistossa", kuin olisi kysytty, onko mulla nyt varmasti se HIV. Ja kuitenkin kai työttömyys oli edellytys ko. sijaisuuden saamiselle.

    VastaaPoista
  17. Pian kolme vuotta sitten työttömäksi valmistuessani anoppini oli paskajäykkänä, eikä osannut jutella minun, "työttömän", kanssa mistään muusta kuin työnhausta. Olipa kiva. KUn sitten sain työpaikan, saattoi kanssani keskustella muistakin asioista. Vaikeahan se on 25 vuotta julkisen puolen työnantajan leivissä työtä tehneen suhtautua työttömään. Se voi tarttua ja se on epänormaalia, häpeällistä jopa.

    Harmikseni myös jotkut kaverini suhtautuivat työttömään minääni kuin ruttotautiseen. Itse halusin olla avoin ja mieluummin kertoa monille, että haen töitä (enkä siis edes korostanut olevani työtön). Sain välillä kuulla kommenttia myös siitä, kuinka 3 KUUKAUDEN työttömyys on jo tositosi huono juttu.

    Kun sitten aloitin työt, tuntui siltä, että palasin monen ihmisen silmissä taas ns. normaalien kirjoihin. Minun kanssa saattoi keskustella ja olla niin kuin ennenkin. KUmmasti minua heidän aiempi suhtautumisensa jäi kaivelemaan.

    Nyt, jos joku tuttavani jää tai on jäänyt työttömäksi, pyrin suhtautumaan tilanteeseen lähinnä E-tyypin mukaan. Toki, jos asiasta ei haluta puhua, en ala väkisin utelemaan. Muitakin puheenaiheita kun löytyy. Mieluusti kuitenkin pidän silmät ja korvat auki, jos kuulen potentiaalisista työmahdollisuuksista. Verkostoni kautta minäkin nykyiseen ja edelliseen työhöni päädyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus! On totta että joillekin työ on koko elämä ja ei voi muista aiheista edes keskustella! Miksi työtä pidetään ihmisen arvon mittana? ihminen on itsessään jo arvokas. Tuntuu siltä että monella ei olekaan muuta elämää kuin työ, varmaan myös vanhan kansan ihmisillä. Poikkeuksiakin tietysti on.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...