Tietoa mainostajalle ›

13.8.2012

Traumaattista aikaa

Yle kyseli taannoin, mitä traumaattista jengille on jäänyt lapsuudesta hampaankoloon. Vastaukset liittyivät enimmäkseen kouluun: tillilihaan ja hiihtokilpailuihin.

Kokemuksia lukiessa tajusin, että lapsuuteni oli suhteellisen traumaton. Perheemme oli luokiteltavissa hetero-luterilaisnormatiivisella mittaristolla normaaliksi, vaikka vanhempani teini-iässäni erosivatkin. Pidin koulusta. Luokanopettaja oli mukava ihminen eikä minua erityisesti kiusattu. Koululiikuntakin oli aika kivaa, inhosin oikeastaan vain uintia rottinkisilmukka kaulassa.

Pahaa ruokaa olen toki saanut, lähinnä himassa. Mutsi kun ei ollut mikään michelin-kokki. Muistamme molemmat pikkuveljen kanssa erään borssikeittopäivällisen. Tyhjensimme lautasia kitkerästä sopasta parisen tuntia. Jokainen suullinen piti huuhdella alas reilulla kulauksella maitoa - jota kului neljä litraa. Kokemus taisi olla traumaattinen lähinnä Mutsille, koska kyseistä sapuskaa ei meidän taloudessamme enää nähty ja Stockmannin herkkutiski alkoi valmistaa suurimman osan kotiruoistamme.

Hyvä trauman paikka olisi ollut myös jokapäiväinen odottelu. Mutsi oli aina myöhässä. Kuljimme koko perhe samalla autolla pitkän koulu- & työmatkan, joten olen potkinut yksin ihan perkeleesti kiviä koulun pihalla. Noh. Olen itse perinyt saman joustavan aikakäsityksen, mutta yritän parhaani mukaan olla ajoissa, etenkin ihmisten kanssa, joiden tiedän olevan kellontarkkoja. Ja insinöörien.

Lähinnä jäin pohtimaan, että mitäköhän omat kersat joskus muistelevat pahalla. Toivottavasti vain pesäpalloa ja leipomiani pullia. Siihen ei tarvita kovin montaa terapiatuntia.

35 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samat muistot koulu-uinnista. Ollaankohan käyty samassa hallissa.. hrrrrr.

    VastaaPoista
  2. Ai saakura, olin unohtanut tuon ROTTINKISILMUKAN. Se oli kyllä paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jotenkin alentava, vaikkakin käytännöllinen.

      Poista
  3. Hmmm oisko mulla traumoja... No kerran mua istutettiin joulupöydässä monta tuntia kun en suostunut syömään yhtäkään laatikkoa, edes maistamaan siis. Loppujen lopuksi faija lupasu että saan syödä yhden normiporkkanan porkkanalaatikon sijaan, ja kaikki oli hyvin. Sittemmin olen oppinut jopa rakastamaan lanttu- ja porkkanalaatikkoja. Eli ei siitä sitten kai traumaa jäänyt vaikka tapahtuma on hyvin mielessä.
    Koulutrauman aihe on ehkä pesis. Vihasin pesistä. En osannut lyödä, en juosta kovaa, en ottaa palloa kiinni enkä heittää sitä oikeaan suuntaan. Ja pirun tylsäkin se peli oli - kun seisoi takakentällä niin joutui ehkä kerran kiinnittämään huomiota peliin kun joku onnistui lyömään niin pitkälle. Sittemmin olen pelannut pari kertaa pesistä ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa, ja se oli kivaa - koska mä olin paras, ja me naurettiin paljon :D

    Eiku joo nyt tiedän. Kerran olin Pihliksessä uimassa, olisinko ollut 7v, ja uin vähän liian kauas eikä jalat osuneet pohjaan. Hätäännyin, mutta pääsin omin avuin räpiköimään matalammalle. Vieläkin tuntuu pahalta kun lähden luonnonvesissä uimaan ja rantaan päin uidessa kun yrittää jossain vaiheessa jalalla että joko osuisi, ei osukaan. Uin kyllä silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pesis oli ihan älyttömän tylsää. Suurin osa ei osunut palloon, ei sihdata heittoja eikä muistanut sääntöjä joten flow tökki pahasti. ;)

      Poista
  4. Olen kasvanut maalla. Siellä ala-asteelaisille ei opeteta liikunnassa uintia. Yläasteella oletettiin sitten, että kaikki osaavat uida. Minä osasin onneksi, koska olin käynyt kesäisin uimakoulussa, mutta meidän liikunnan ryhmässä oli yksi toinen tyttö myös maalta, joka ei sitten osannut uida... Hänellä on varmaan tullut tästä traumoja...

    Minun lapsuuteni suurin trauma on se, että olin vanhin lapsi ja olin tottunut siihen, että kaikki lahjat ovat minulle. Pikkuveljen ensimmäiset syntymäpäivät olivat todella kova paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, munkin pahin lapsuuden taruma oli pikkuveli! Tästä olen kyllä päässyt yli muutama kymmenen vuotta sitten. ;)

      Poista
  5. Olen hiihtänyt viimeksi ala-asteella, enkä missään tapauksessa hiihdä enää ikinä. Yleisessä uimahallissakaan en ole kouluaikojen jälkeen käynyt. Enkä ajatellut mennäkään. Kakrun uittamiset vauvauinnista lähtien on hoitanut isi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä annoin hiihdolle mahdollsiuuden joskus kaksvitosena ja rakastan nykyään hiihtämistä! Välinelaji, ehdottomasti.

      Poista
  6. Jain oikein miettimaan mita traumauttavaa lapsuudessani oli mutten keksi juuri mitaan, pinaattikeittopaivat koulussa olivat kauheita, se muna lillumassa vihreassa limassa hrrrrr, ala-asteella viela vahdittiin etta syö, yla-asteella oltiin sitten jo otettu harppaus kohti sivistysta ja luovuttu pakkosyötösta. Ala-asteen viinaan meneva opettaja on jaanyt mieleen, löysimme hanen pullokatkötkin ja aina maanantaisin opettaja oli myöhassa ja saapui lopulta taksilla haisulina viimeistaan toisen tunnin aikana. Asiaa hyssyteltiin ja naapuriluokan opettaja kavi antamassa jotain pienta puuhaa kunnes oma opettaja tokeni krapuloistaan, nykyisin ei varmaan enaa tallaista juuri katseltaisi lapi sormien? Ei siita kylla traumoja jaanyt silla opettaja sitten korvasi nama tölvailyt olemalla muuten aika rento ja mikas sen mukavampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, pinaattikeitto on aina ollut suosikkiani! Kahdella kananmunalla, njam. Se on (borssikeiton lisäksi) maksalaatikko jota ei voi syödä.

      Poista
  7. Tilliliha ja maksakeitto! Vieläkin tulee kylmänväreitä. Mikä se rottinkisilmukkajuttu on?
    Erinäisiä traumoja on varmaan jäänyt milloin mistäkin muttei mitään yhteiskunnan menoa haittaavaa sen suurempaa fibaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksakeitto kuulostaa kaamealta. Rottinkisilmukka oli sellainen keppi, jonka päässä oli silmukka ja ope piti sitä uijan pään ympärillä siltä varala että se hukkuu...

      Poista
    2. Niin sehän on aina parempi että lapsi hukkumisen sijaan tuhehtuu silmukka kaulan ympärillä. Mä haluisin nähdä sen tilanteen kun joku on tajunnut että ei tässä nyt kaikki ihan täsmää...

      Poista
  8. Silakkapihvit, kesäkeitto ja maksakastike: siinä meikäläisen traumat. Kaikkien syynä on se, että olen niiden syömisen jälkeen sairastunut vatsatautiin, enkä sen jälkeen ole niitä suostunut syömään. Oli aikamoista taistelua ala-asteella, sillä opettaja yritti melkein väkisin pakottaa minua syömään. Istuin jälki-istunnossa, sain varoituksia jne., mutta en syönyt. Ekalla luokalla homma meni aina itkuksi, mutta tokalla erään kesäkeittokeikan jälkeen otin reppuni ja kävelin kotiin kesken koulupäivän. Sanoin isälleni, että en mene enää kouluun, jos hän ei saa opettajaani vihdoin uskomaan, etten noita ruokia kerta kaikkisesti pysty syömään. Menihän se sitten loppujen lopuksi perille opettajallekin. Tosin mitään korvaavaa ruokaa en saanut, vaan ne päivät piti selvitä näkkärillä ja vedellä, mutta minusta se oli paljon pienempi paha kuin joutua syömään noita ruokia. Enkä muuten syö niitä vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oikeasti, jälki-istuntoon syömisen takia..? Jo on. Vähän ehkä hakusessa prioriteetit.

      Poista
    2. Juu, useamman kerran istuin koulun jälkeen vartin verran miettimässä, että miksi en suostu syömään... Näin jälkeenpäin ajateltuna, opettaja oli liki eläkeikäinen pula-ajan nähnyt nainen ja hänen filosofiaansa ei kuulunut ruuan hyljeksiminen, joten tietyllä tavalla ymmärrän häntä, mutta kyllä mä olen myös sitä mieltä, että se opettaja ei vaan tykännyt musta, koska mä en ollut mikään maailman kiltein kakara ja menestyin silti tosi hyvin koulussa... Sen mielestä nääs tyttöjen piti olla hiljaa ja leikkiä nätisti, eikä meuhkata poikien kanssa jossain lumikasassa kukkulan kuningasta...

      Poista
  9. Siis voi h*lvetti oikeesti ton pakkosyöttämisen kanssa, ei mitään järkeä koko touhussa ainakaan tollasissa tapauksissa, eri asia sit jos ei mikään tipu paitsi kananugetit ja mäkkärin ranskalaiset. Mutta just toi et koulussa on pakkopakko syödä kaikkea eikä lapsilla saa olla yhtään inhokkiruokaa. Itselläni on kans keittotraumat kun vanhan koulukunnan ruokalantädit pakottivat istumaan ikuisuudelta tuntuneen ajan hernekeittolautasen edessä. Siskoni muisteli just piilottaneensa ruokia klassisesti nenäliinaan jne...Itse en ole kasvatusalalla työskennellessä hennonnut pakottaa lapsia syömään vaikka ehkä pitäis. Kaikkea pitää maistaa mut jos ei tykkää tai ei jaksa syödä niin ei oo pakko. Myönnän kyllä olevani välillä liiankin lepsu ruoan suhteen, tässä siis traumojen vaikutus seuraavaan sukupolveen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama suhtautuminen pakkosyöttämiseen. Sain melkein riidan aikaan anopin kanssa, kun se vaatimalla vaatii että koko lautanen tyhjäksi, mutta mun filosofiani on, että jos ei maistamisen jälkeen maistu, niin ei tartte syödä. Itse laitan lapsen lautaselle uutta ruokaa yleensä ihan nokareen ja tuttujakin aika vähän, niin sitten jos maistuu niin saa lisää.
      Kouluruuista mulla ei ihme kyllä ole mitään traumoja. Tykkäsin kaikesta, ja ala-asteellakin 80-luvun alussa oli sellainen kippo johon sai laittaa ruuantähteet jos ei maistunut. Siihen laitoin ne läskiset lihanpalat tillilihasta - kastikkeen ja perunat söin.

      Poista
    2. Mulle on jäänyt varmaan ikuisesti mieleen jostain lehdestä, kun lastenpsykiatrilta kysyttiin, että mitä pitäis tehdä, kun leikki-ikäinen ei suostu syömään. Lääkärin vastaus oli, että älkää tehkö mitään, ei sen tarvii just silloin syödä: kunhan ruokaa on tarjolla vain ruoka-aikoina, niin kyllä sillä on jossain vaiheessa nälkä, eikä kukaan kuole siihen, että on päivän ilman lämminta ruokaa.
      Omasta mielestäni ihan hyvä neuvo. Tietenkään ei tarvii kaikesta ruuasta tykätä, mutta kun on oikeesti nälkä, niin aika harva kykenee ihan vaan yleiseen nirsoiluun.

      Poista
    3. Juu, munkin mielestä kaikkea pitää maistaa, mutta meikäläisen kokemukset oli jotain ihan älytöntä, semminkin, kun söin muuten melkein mitä vaan...

      Kaikillahan on joku inhokkiruoka(-aine), juta ei voi sietää, joillakin tavallisempi ja joillakin omituisempi. Meidän isä ei esimerkiksi suostu syömään tomaattia ja ketsuppi on vielä suurempi kammotus, eikä kyse ole mistään allergiasta...

      Poista
    4. Meillä esikoinen on uskomaton nirsoilija mutta tajusimme vuosi sitten että suurimmaksi osaksi se johtuu siitä että sillä ei ole nälkä. Kun jätimme välipalat pois (siis välileivät, omenat jne) alkoi ruoka maistua. Kersa ei vaan osannut analysoida miksi ruoka ei maistu.

      Poista
    5. Meillä pahin nirsoilun aiheuttaja on se, että kuopus tarvitsee vähemmän ruokailukertoja mitä esikoinen. Arvannet varmaan, jättääkö hän pääruoan vai välipalan syömättä. Ei siitäkään oikein tule mitään, jos antaa välipalaa vain toiselle.

      Poista
  10. Traumojen top 3 koulusta 80-luvulla on: 1. hiihtokilpailut 2. mielenterveysongelmista kärsivä alaluokkien opettaja pienessä kyläkoulussa 3. samainen mt-ope joka pakotti syömään silliä. Kotona traumat tulivat vaan siitä että asui niin jumalan selän takana, lähimpään naapuriin oli 2km, kaverin luo ja kouluun 7km.. Ja sisaruksia ei ollut. Nyt pitäisi tehdä päätös muutanko oman perheeni kanssa kotipaikalleni, ja uskotteko ettei hirveästi kiinnosta siirtää traumoja seuraavalle sukupolvelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! Mulla sama kokemus tuosta fönessä asumisesta ja kavereiden puutteesta, mutta sillä erotuksella että lähin talo ylipäänsä sijaitsi viiden kilsan päässä ja koulumatkaa Kirkkonummelta Espooseen kertyi se 25 kilsaa... Eh. Ja ei, en todellakaan aio toistaa vanhempieni virheitä ja viettää Länsiväylällä suurinta osaa vapaa-ajastani.

      Poista
  11. Kouluruokahan oli lähes poikkeuksetta maistuvaa, mutta äidin tekemästä ruoasta on jäänyt traumoja tähänkin osoitteeseen: esimerkkinä makaroonilaatikko, jossa haalea munamaito ja maustamattomat halpistonnikalahiutaleet muodostivat unohtumattoman kombon. Nyt jo naurattaa, silloin ei. Onneksi isä kantoi päävastuun perheen ruokahuollosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kasvanut käytännössä purkkitonnikalla, kananmunalla ja perunalla. Näitä ei mutsikaan pystynyt tuhoamaan. ;)

      Poista
  12. Näistä tarinoista tulee mieleen, miten meidän perheemme reagoi, kun pistin banaania kanakastikkeeseen. Ensin äitini ilmoitti, ettei jää meille syömään. Sitten mies parkaisi. Sitten lapset maistoivat.

    Sitten sovittiin, että äiti ei enää ikinä käytä banaania ruoanlaitossa. Ketään muuta ei pakotettu syömään paitsi minun oli ihan pakko syödä itse keitokseni ja yrittää vielä näyttää siltä, että tykkäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olen jokseenkin hedelmävamainen - ja banaani on siitä kauheimmasta päästä - joten symppaan. Sain muuten kerran vieraisilla pizzaa, jossa oli banaania JA mandariinia. Etsin todella kauan ulospääsyä tilanteesta, sillä kyseessä olivat ihmiset joita en ollut koskaan tavannut. Piilotin pizzan käsilaukkuuni ja vedin vessasta alas. Mahdoin antaa mahtavan ensivaikutelman.

      Poista
  13. Ainoa asia mukä mun lapsuudessa oli hyvin, oli se, ettei pakotettu syömään mitään...

    VastaaPoista
  14. Psykologikaverini sanoi, että aika usein lasten ensimmäiset muistot liittyvät johonkin epämiellyttävään. Että ne hyvät jutut eivät kuulemma jätä yhtä paljoa muistijälkiä. Aika julmaa, jos toi pitää paikkansa. Hieno juttu, jos omakin ipana muistaa leikkipuistokäyntejä paremmin sen kuinka äiti tunki suppoa takapuoleenn. Tsiisus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tostahan pitää kirjoittaa kirjaan! Ihan turhaan niille siis mitään muumeja järkkää kun kuitenkin unohtavat alta aikayksikön. Fuck!

      Poista
  15. Eskarista ysille jatkunut kiusaaminen... Voiko olla traumaattisempaa? Opettajan vähättely luistimilla kaaduttuani nelosella ja häntäluun murruttua, jaiks.

    No, ope musta silti tuli! Ja mun oppilaiden on pakko maistaa ruokaa haarukallinen. Ei alakoululaiset muuten opi syömään muuta kananugettien lisäksi ;) Olen joustanut tuosta säännöstä, jos lapsella on aivan selkeä kamala inhokki, mutta muuten en. Onneks ainakin meillä on pääosin tarjolla myös pehmeää leipää, niin ei tartte pelkällä näkkärillä jaksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kiusaaminen on kyllä ihan oikea trauma, nää tillilihat ei oikeesti ole mitään verrattuna vaikka väkivaltaan, alkoholismiin tai vaikeisiin avioeroihin.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...