Ropiseeko? Viisi vinkkiä sadepäivään!

Tänä juhannuksena tuli tutuksi sateen ropina.

Instakuvat otetaan kun vähänkin paistaa.

Torstain ja sunnuntain välillä tuli rakeita, kosteaa sumua mereltä, isoja lämpimiä pisaroita kuuroina, tuulenpuuskien mukana lentäviä roiskeita, kylmää tihkua ja päättäväistä tasaista sadetta, joka näytti siltä, että ei lopu kolmeen päivään.

Se ajatus hiipi väkisinkin mieleen: onko koko juuttaan loma tätä?

En ole mikään reipas ulkoilmaihminen, joka saisi kiksejä luonnonvoimien kanssa painimisesta. Olen mukavuudenhaluinen kotihiiri, joka nauttii viileydestä vain jos se liittyy valkoviiniin. Mutta Suomessa sataa aivan liian usein, jotta siitä olisi varaa tehdä ongelma. Kesä ja erityisesti loma on niin pirun lyhyitä pätkiä, että lomafiilistä pitäisi osata repiä melkein kelistä kuin kelistä.

Olen joutunut muuttamaan asennettani sadetta kohtaan kahdesta syystä. Toinen on lapset ja toinen fillarointi. (Monet nimeävät vielä koiran, mutta minulla on ollut vain sitä lajia, jonka sai ulos sateella vain kantamalla.) Fillaroinnista ei tule mitään, jos asettaa tarkat edellytykset olosuhteille. Sama pätee mökkeilyyn. Lasten kanssa taas on oltava jotain ohjelmanumeroita, oli keli mikä tahansa, muuten hajoaa pää.

No miten ne sadepäivät sitten käännetään voitoksi? Vahvuuksien kautta! Tässä viisi asiaa, joita voi tehdä mökillä sateen sattuessa.

1. Pistä pystyyn päiväsauna. Jos löydät yhtään kuivia puita siis. Päiväsaunassa voi hyvin vanua pitkään koska kenenkään nukkumaanmenoaika ei tule vastaan. Uimisessa on ihan oma mausteensa kun vesi tuntuu ilmaa lämpimämmältä, varsinkin kun jäätyy jo matkalla laiturille. Eikä tarvita nihkeitä aurinkovoiteita!

2. Järjestä peliviisinottelu (esim. Fortuna - Muistipeli - Afrikan tähti - Monopoli - Alias) tai joku näistä 15 aikuisystävällisestä sisäleikistä. Häviäjä tekee lettutaikinan. Kun kaikki ovat pahoittaneet mielensä, siirry kohtaan kolme. 

Tämä on hyvis eli ukkoetana, eri tyyppi kuin täystuholainen espanjan siruetana.

3. Metsäretki toimii aina. Kunnon varusteita se tietenkin edellyttää, mutta oikeastaan vain ukkosella kannattaa pysyä sisällä. Sateisessa metsässä tuoksuu aivan mahtavalta eikä puiden keskellä yleensä edes tuule. Metsäretkellä voi bongata lajeja, joita ei auringonpaisteella näe kuten sammakoita ja etanoita. Sen sijaan hyttysiä ja paarmoja ei ole yhtään.

Puolukka kukki aivan valkoisenaan.

4. Lyhennä nakkilistaa. Sateella voi siivota leikkimökin, niittää kaisloja, tyhjentää huussin tai tehdä risusavottaa. Ylipäätään sateen sattuessa kannattaa tehdä sellaisia hommia, joihin ei jaksaisi aurinkoista päivää käyttää.

5. Onkimaan! Jotkut väittävät, että kala syö sateella paremmin, joten onkireissun voi ottaa ihan ruokailun kannalta. Matoja ainakin löytyy helpommin.

Ja sitten voi aina surffata ilmalämpöpumpun huristessa / takkatulen ritistessä erilaisten katosten ja huvimajojen rakennusohjeita tai etsiä äkkilähtöjä johonkin, jossa paistaa suurella todennäköisyydellä.

Ps. Onko olemassa sadevaatteiden erikoiskauppa? Jos ei, pistäkää joku äkkiä pystyyn.

Neljän päivän vapaus

Kesän viimeinen leiriviikko päättyi. Päiväkoti päättyi. Koti-insinöörin työt päättyivät sen minkä yrittäjän työt nyt ikinä päättyvät. Ja nyt se on täällä.

Enemmän kuin juhannusta odotan ensi viikon perinteistä Taivaan lintu -retriittileiriäni: vietän neljä päivää yksin kotona sillä välin kun muu perhe riehuu maalla.

Olen suorittanut tämän sielunhoidollisen setin joka kesä siitä lähtien kun Snadi täytti neljä. Vaikka lastenhoidollinen aikani vähenee koko ajan ja elämäni muistuttaa jo enemmän keski-ikäisen naisen kuin 24/7 henkivartijan elämää, en usko, että haluan luopua tästä aikaikkunasta enää koskaan. Olen addiktoitunut tähän muutaman päivän perhevapaaseen samalla tavalla kuin 80% työaikaan. On yksi päivä viikossa, johon saan suunnitella (melkein) sellaiset aikataulut kuin itse haluan. Samalla tavalla saan elää tämän neljä päivää juuri kuten itse haluan.

Voin mennä aamulla vaahtokylpyyn ja syödä kylmää pizzaa telkkarin edessä.
Ei tarvitse siivota kenenkään muun jälkiä.
Kukaan ei tuomitse, jos en pue päivävaatteita, liikahda sohvalta koko päivänä ja nouse sängystä ennen kymmentä.

Siitä tulee voitonriemuinen olo.

Olen tullut siihen tulokseen, että tässä retriitissä ei oikeastaan ole kyse yksinäisyydestä (josta kovasti myös tykkään) vaan oman elämän takaisinvaltauksesta. Sellaisesta pienestä lällätyksestä äitimyytille. Saan ihan luvan kanssa laittaa itseni etusijalle sen sijaan, että virittelisin jonkun kurahousun lahkeita kumisaappaiden päälle.

Erityisen ihanaa on oman vuorokausirytminsä käyttöönotto. Minulle se tarkoittaa rutiinien hylkäämistä, spontaaniutta. Voin lähteä salille tai leffaan tai molempiin. Kun minun ei tarvitse valvoa itselleni vapaa-aikaa voin jopa mennä aikaisemmin nukkumaan.

Olen yleensä pyhittänyt tästä jaksosta aikaa myös niille kotitöille, joita ei koskaan ehdi tehdä, mutta pitäisi. Tiistaisten tapahtumien jälkeen tehtävälista lyheni merkittävästi. Jopa ihan nollaan.

Tavoitteena onkin tällä kertaa olla ihan vastuuton: murustella sohvalle croissanttia ja aprikoosihilloa, tavata ystäviä, lukea, kirjoittaa, käydä kävelyllä ja istua ulkona iltamyöhällä kesää haistelemassa proseccon kanssa. Eiköhän sen ajan saa kulumaan näinkin.

Ihanaa juhannusta, muistakaa valvoa kesäyössä!

Juhannusklassikko ja ekologinen kipsi

Vedin fillarilla ns. kaupunkiklassikot. Eturengas lipesi märillä ratikkakiskoilla uraan ja kaaduin kyljelleni mukulakiville. Sormi murtui, ranne venähti ja polvi on musta. Suht joka paikkaan sattuu. Aloitan taas vaihteeksi loman vammaisena.

Pääsin sairaalassa kipsaajalle, ensimmäistä kertaa elämässäni.  Kiinnostava ammatti, jolle on olemassa oma tutkinto! Tyyppi muotoili minulle sormeen sopivan tuen odottaessa ja samalla kävimme keskustelua kipseistä.

Näin kipsaushuoneessa kummallisia puulevyjä ja uunin ja uteliaana kysyin niiden tarkoitusperää. Kuulin, että ne ovat puukipsejä. Ja mikä hienointa, myrkytön ja ekologinen Woodcast on suomalaisen Onbone Oy:n keksintö. Levyt on tehty FSC-sertifioidusta haaparouheesta (ja se tosiaan tuoksuu puulle!) ja biohajoavasta, elintarvikelaatuisesta muovista.

Lasta valmistetaan niin, että levyä lämmitetään hetki pienessä uunissa, jolloin materiaali pehmenee. Sen jälkeen lasta on muotoiltavissa tuettavaan kohtaan. Jäähtyessään siitä tulee kovaa. Materiaalia käytetään myös futiksen säärisuojiksi.

Kipsaaja oli treenannut tekemällä jämäpaloista ruusuja!

Minulla ei ole ikinä ollut perinteistä kipsiä, mutta olen ymmärtänyt, että se on painava, kuuma ja hikoiluttava. Woodcastiin tulee muotoiltaessa pieniä rakoja, mikä tekee kipsistä hengittävän ja ilmavan. Tuskin tämänkään pitäminen herkkua on mutta ehkä vähän vähemmän epämiellyttävää.

Tälle tuotteelle on myös globaalit markkinat. En ollut tullut ajatelleeksi, että kipsituen työstämiseen tarvitaan vettä ja kumihanskoja ja perinteiset kipsaus­ma­te­ri­aalit ovat kierrätykseen kelpaamatonta ongel­ma­jä­tettä. Tämä on esimerkiksi kehitysmaaoloissa mahdoton yhtälö. Osa kipsausmateriaaleista myös sisältää isosyanaattia,  joka vaatii suojautumista niin potilaalta kuin kipsaa­jal­takin sekä kohdeimurin. Tuli heti mieleen, että en ainakaan sellaista kipsiä haluaisi moneksi viikoksi iholleni asentaa.

Ja mikä tärkeintä: näitäkin lastoja saa eri väreissä. Tuo turkoosi on ainakin superhieno.

Näköjään aina oppii uutta. Siis sen lisäksi, että jatkossa mieluummin talutan pyörää jalkakäytävällä kuin ajan ratikkakiskoilla.

"Kaikki ihmiset ovat kivoja, kun ne oppii tuntemaan"

Skidi mutisi taannoin aamupalapöydässä itsekseen. Hänen kuorimassaan mandariinissa oli peräti 13 palaa. Normaalisti niitä on 9 tai 10. Laskemisen jälkeen hän asetteli lohkot pöytään perhoskuvioiksi ja vasta sitten söi ne.

Eräs ystävä huomautti minulle, että nämä ovat autistisia piirteitä.

Niin kai. Skidillä on ollut ihan pienestä asti nämä omat juttunsa, mutta sellainen hän on, ei hän mitään tukea tai lääkitystä tarvitse.

Sitäpaitsi herkkyys on vahvuus. Hän tuottaa koko ajan jotakin: kirjoittaa satuja, piirtää uusia Pokémon-hahmoja, askartelee mitä eriskummallisimpia virityksiä ja laulaa, myös aivan omia biisejä. Mikäli lähettyvillä on muita ihmisiä (erityisesti pikkulapsia) hän organisoi jonkun yhteisperformanssin.

Teoksia myös tehdään vaivaa kaihtamatta. Jos koivussa on tuhansia lehtiä, ne on piirrettävä kaikki, vaikka siihen menisi tunti.

Autismin kirjon diagnoosien määrä on viime vuosina lisääntynyt. Moni kuittaa sen vanhempien hössötyksenä, mikä tarkoittaa että lapselle haetaan heti diagnoosi jos on vähänkin ongelmia. Harvemmin kai näin. Kyllä lääkärille menemisen taustalla on yleensä jotain ihan todellista arjen kamppailua. Herkkyydet eivät ole mitään on/off asioita.

Diagnoosien kasvun voi nähdä myös hyvänä uutisena. Kasvua selittävät osittain laajentuneet diagnoosikriteerit ja tietoisuuden lisääntyminen sekä terveydenhoitoalan ammattilaisten että ihmisten keskuudessa. Kaikilla meillä on omat erikoisuutemme.

Juttelimme ihmisten luonteenpiirteistä Skidin kanssa yksi ilta. Hän totesi hieman arvoituksellisesti, että kaikki ihmiset ovat kivoja, kun ne oppii tuntemaan.

Hän tarkoitti myös minua.

Olemme monella tapaa hyvin erilaisia. Meillä kesti hetken ennen kuin opimme tuntemaan toisemme, mutten ollut tullut ajatelleeksi, että minä en ole ainoa ihminen tässä yhtälössä, joka ei tajua. Skidi oli tehnyt samaa työtä yrittäessään ymmärtää, miksi minä käyttäydyn niinkuin käyttäydyn.

Meillä on edelleen riski ajautua riitelemään pikkuasioista, mutta olemme ehkä oppineetkin jotain. Keskusteluyhteys on parantunut. Skidille voi antaa vastuuta ja vapautta, koska hän tekee fiksuja ja punnittuja ratkaisuja. Hän kiittää vapaudesta olemalla luottamuksen arvoinen. Hän saa laskea mandariininsa, kunhan pitää huolen, että ehtii kouluun.

Itsetuntemuksen kanssa tehty työkin on kannattanut. Skidin ei tarvitse olla minä. Hän on oma itsensä, koska ei voi muuksi muuttua.

"Äiti, tämä on nyt varmasti juuri sellainen mikroskooppinen haava, josta ei tarvitsisi välittää, mutta ajattelin nyt kuitenkin pyytää siihen laastarin."

Asia selvä. Laastari tulee.

Ps. Jos oman lapsen kanssa tuntuu olevan välillä vähän erikoista, kannattaa lukaista tietoa autismi- ja aspergerliiton sivuilta. Saattaa olla hyödyllistä ehkä jopa omalla kohdalla. Itse huomasin, että osa asperger-piirteistä kuulosti kummallisen tutuilta. Myös aliherkkyys on piirre.

Minä ja 7 kääpiötä eli näin selviät lastenjuhlista yksin

Perheemme lastenjuhlakausi on täällä taas.

Popparit on jostain syystä aina muodissa.

Päätimme tällä kertaa ottaa uuden strategian: hajauttamisen. Skidi lähti muutaman läheisimmän ystävänsä kanssa maalle landesynttäreitä viettämään, ja minä järkkäsin Snadille perinteiset kotisynttärit. Yksin. Lastenjuhlissamme jo monena vuotena mukana ollut, leivontataitoinen superihminen ei päässyt tulemaan, mutta tunsin oloni rohkeaksi.

Yksi asia mihin menee sikana aikaa on juoma-annostelu. Jo oli aikakin saada boolihanat!

Viidakkotunnelmaa ilmiksistä ja selluloosatuotteista.

Ehdittiin piirtää tiikerin naama vaan kolmelle mandariinille kun eka vieras tuli vartin etuajassa.

Näitä sai valmiissa paketissa. Samoja koristeita voi käyttää monissa muussakin kesäisissä bileissä.

Rypäleet varrastikuissa eli viidakkomadot menivät samaa vauhtia kuin popparit. Olisi pitänyt tehdä viisi per kersa.

Olen vuosien saatossa oppinut lastenjuhlista paljon.

Vaikka kersat ovat syntyneet kesällä, ohjelma on syytä suunnitella sisällä toimivaksi.
Tässä iässä ruokaa tärkeämpää on Spotifyn soittolista.
Jengi oikeasti noteeraa koristeet.
Kaksi ohjelmanumeroa ruokailun ja lahjojen avaamisen lisäksi kattaa kaksi tuntia.
Ja satunnaisen kersan ramppikuumeeseen tehoaa parhaiten pieruvitsi.

Naamioaskartelu toimi hyvin, taas. Näitä valkoisia pohjia saa Sinellistä pari euroa kappale.

Oi voi, karkit olivat lukkojen takana arkussa ja arkun avaamiseksi piti löytää vihjeiden perusteella 7 avainta.
= Kersat juoksevat ympäri kämppää ja saat rauhassa syödä kakkua.

Älkää ostako tuota mukin ympärillä olevaa vihreää "teippiä". Se ei ole teippiä, jos se pitää teipata kiinni.

Yksinkin siis pärjää mutta sompailuun pitää vain varata reilusti aikaa. Teimme Snadin kanssa koristeet valmiiksi jo eilen: kiitos Pinterestin, Snadin toivoma viidakkoteema järkkääntyi vihreillä ilmapalloilla, serpentiinillä ja kartongilla. Liaaneja voi tehdä helposti nitojan kanssa.

Mutkikkain juttu lastenjuhlissa on ruokailun läpivienti. Et voi ikinä tietää, mitä ne haluavat syödä: syökö kukaan mitään suolaista, onko joku kuolettavasti allerginen pähkinälle (check) ja onko hiilihappo uusi tuttavuus. Kakku tuntuu olevan erityisen haastava rasti. Viimeksi meni kaikki pizzat, mutta ei yhtään kakkua, tällä kertaa kukaan ei syönyt palaakaan pizzaa mutta kakkua jopa santsattiin.

Seeprakakku oli kaikkien mielestä ihan kissan näköinen mutta hei, olkoon valkoinen tiikeri sitten.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että lastenjuhlien ruokailussa vähemmän on sopivasti. Valtava buffa aiheuttaa vain valtavan ruokahävikin. Ostin ihan minimitarvikkeet: mozzarellapizzaa, poppareita, rypäleitä ja mandariineja, karkkia hyvin maltillisesti.

Seeprakakun duunasin itse: ladoin kaksi Frödingen mutakakkua päällekkäin ja levitin väliin jääkaapista löytynyttä vadelmahilloa. Sitten päällystin systeemin kermavaahtolla ja askartelin karkeista ja strösseleistä seepran  (tai kissan) naaman.

Hei jee! Ei tarvitse syödä kolmea päivää kakkua lounaaksi.

Kakkua jäi yksi pala. Päätin, että tällä samalla kakkuformaatilla vedän synttärit hamaan tappiin.

Koska budjetti oli niin maltillinen, laitoin kaikkien vieraiden puolesta vielä vitosen WWF:n sademetsäohjelmaan, viidakkoteeman jatkuvuuden nimissä.

Ps. Jos joku haluaa tuon karkkiarkun avaimet -leikin ohjeet, hihkaiskaa!

Mitä supervoimia sinulla on?

Olen ihmetellyt, miksi minä en juuri koskaan saa sellaista kuolemanoroa.

Olen sairastanut elämässäni alle viisi vatsatautia. Ja jos saan, taudinkuvaan kuuluu lähinnä parin päivän kuvotus. Pahimmassa versiossa olen yrjönnyt vain kertaalleen ja lähtenyt sitten kersojen kanssa hiekkalaatikolle, toisin kuin Koti-insinööri, joka kuoli viikoksi.

Tajusin tästä Ylen tiedetoimituksen mutanttijutusta, että se saattaa olla geneettistä. Kersat eivät ole olleet vatsataudissa 2012 jälkeen. Snadi ei ole ikinä edes oksentanut. Toivon todella että edes yksi hyödyllinen geeni on mennyt eteenpäin!

Olemme tietenkin mutantteja kaikki, ja jos tarkkoja ollaan, kukaan ei ole geneettisesti enää se sama ihminen mikä oli pari vuotta sitten. Pieniä mutaatioita tapahtuu koko ajan. Ihmisillä on jos jonkinlaisia anatomisia tai fysiologisia poikkeamia. Joskus ne näkyvät ja joskus eivät. Mutaatioita, kuten taipumuksia erilaisiin sairauksiin, ollaan päästy tutkimaan geeniteknologian kehittymisen myötä, mutta omiin mutaatioihinsa voi tutustua myös sattuman kautta.

Kirjoittelin jo muutama vuosi sitten siitä, että olen tavallaan kehitysvammainen. Minulla on vahingossa löytynyt spina bifida occulta, kehityshäiriö. Pahimmassa tapauksessa tähän tilaan kuolee. Minun poikkeamaani ei ole tarvinnut hoitaa millään tavalla. Ainoa hässäkkä tuli epiduraalin annostelussa.

Ja kun kerran valitin hammaslääkärissä, että se perhanan imuletku sattuu enemmän kuin poraaminen, hammaslääkäri kertoi, että se johtuu poikkeuksellisen suurista leukaluukyhmyistä alahampaiden takana. Se tekee leuastani vahvan, mutta hammaslääkäri on tuskaa.

Kolmas erikoisuus on tullut kalliiksi. Pitkät varpaat ja isovarpaiden tyvessä olevat korkeat nivelet aiheuttavat sen, että mitkään kengät eivät sovi. Mitään erityistä hyötyä en ole siitä löytänyt.

Erikoisuuksien, omituisuuksien ja piirteiden listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Haistan parsapissan, näin hyvin hämärässä 40-vuotiaaksi ja lihasvoimani kasvaa harjoittelun kautta nopeasti. Valitettavasti tulevaisuuteni suomalaisen kuulantyönnön toivona on takanapäin.

Joskus mutaatiot ovat salakavalia. Neandertalin ihmisen geenejä tutkimalla on havaittu, että tietyt geenit voivat vaikuttaa nikotiiniaddiktion syntymiseen ja jotkin geenimuodot puolestaan lisäsivät masentumisen riskiä, samalla kun toiset vähensivät sitä. Anoreksiaan sairastumiseen tarvitaan alttius. Alkoholi ei tee kaikista väkivaltaisia.

Tämä kirjoitus tuli ajankohtaiseksi, kun eräässä taloyhtiössä oli pelästytty kehitysvammaisten asuntolaa, mutta tultu sitten järkiin. Vastustajat olivat aluksi sitä mieltä, että ”pikkulapsivoittoinen väestörakenne ei ole sopiva kehitysvammaisten asuntolan sijoittamiselle”. Sanoisin, että asuntola sopii erinomaisesti pikkulapsialueelle. Ehkä erityisyyden kohtaaminen ei ole niin vaikeaa, jos se vaikka joskus osuu omalle kohdalle.