Tietoa mainostajalle ›

16.6.2017

Mitä supervoimia sinulla on?

Olen ihmetellyt, miksi minä en juuri koskaan saa sellaista kuolemanoroa.


Olen sairastanut elämässäni alle viisi vatsatautia. Ja jos saan, taudinkuvaan kuuluu lähinnä parin päivän kuvotus. Pahimmassa versiossa olen yrjönnyt vain kertaalleen ja lähtenyt sitten kersojen kanssa hiekkalaatikolle, toisin kuin Koti-insinööri, joka kuoli viikoksi.

Tajusin tästä Ylen tiedetoimituksen mutanttijutusta, että se saattaa olla geneettistä. Kersat eivät ole olleet vatsataudissa 2012 jälkeen. Snadi ei ole ikinä edes oksentanut. Toivon todella että edes yksi hyödyllinen geeni on mennyt eteenpäin!

Olemme tietenkin mutantteja kaikki, ja jos tarkkoja ollaan, kukaan ei ole geneettisesti enää se sama ihminen mikä oli pari vuotta sitten. Pieniä mutaatioita tapahtuu koko ajan. Ihmisillä on jos jonkinlaisia anatomisia tai fysiologisia poikkeamia. Joskus ne näkyvät ja joskus eivät. Mutaatioita, kuten taipumuksia erilaisiin sairauksiin, ollaan päästy tutkimaan geeniteknologian kehittymisen myötä, mutta omiin mutaatioihinsa voi tutustua myös sattuman kautta.

Kirjoittelin jo muutama vuosi sitten siitä, että olen tavallaan kehitysvammainen. Minulla on vahingossa löytynyt spina bifida occulta, kehityshäiriö. Pahimmassa tapauksessa tähän tilaan kuolee. Minun poikkeamaani ei ole tarvinnut hoitaa millään tavalla. Ainoa hässäkkä tuli epiduraalin annostelussa.

Ja kun kerran valitin hammaslääkärissä, että se perhanan imuletku sattuu enemmän kuin poraaminen, hammaslääkäri kertoi, että se johtuu poikkeuksellisen suurista leukaluukyhmyistä alahampaiden takana. Se tekee leuastani vahvan, mutta hammaslääkäri on tuskaa.

Kolmas erikoisuus on tullut kalliiksi. Pitkät varpaat ja isovarpaiden tyvessä olevat korkeat nivelet aiheuttavat sen, että mitkään kengät eivät sovi. Mitään erityistä hyötyä en ole siitä löytänyt.

Erikoisuuksien, omituisuuksien ja piirteiden listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Haistan parsapissan, näin hyvin hämärässä 40-vuotiaaksi ja lihasvoimani kasvaa harjoittelun kautta nopeasti. Valitettavasti tulevaisuuteni suomalaisen kuulantyönnön toivona on takanapäin.

Joskus mutaatiot ovat salakavalia. Neandertalin ihmisen geenejä tutkimalla on havaittu, että tietyt geenit voivat vaikuttaa nikotiiniaddiktion syntymiseen ja jotkin geenimuodot puolestaan lisäsivät masentumisen riskiä, samalla kun toiset vähensivät sitä. Anoreksiaan sairastumiseen tarvitaan alttius. Alkoholi ei tee kaikista väkivaltaisia.

Tämä kirjoitus tuli ajankohtaiseksi, kun eräässä taloyhtiössä oli pelästytty kehitysvammaisten asuntolaa, mutta tultu sitten järkiin. Vastustajat olivat aluksi sitä mieltä, että ”pikkulapsivoittoinen väestörakenne ei ole sopiva kehitysvammaisten asuntolan sijoittamiselle”. Sanoisin, että asuntola sopii erinomaisesti pikkulapsialueelle. Ehkä erityisyyden kohtaaminen ei ole niin vaikeaa, jos se vaikka joskus osuu omalle kohdalle.


8 kommenttia:

  1. Oho, dorkat tajus että olivat urpoja. Näin tuon nimby-otsikon alkuviikosta ja veri kiehui. En olis saanut tuosta mitään julkaisukelpoista kirjoitettua, meni siis todella tunteisiin.
    Oon asunut jo lapsena pienessä kunnassa, jonka katukuvaan ja naapurustoon mahtui kehitysvammaiset varsin mainiosti. 15-vuotiaana (kesä)työskentelin ekan kerran kehitysvammaisille suunnatuilla virikekursseilla. Ja siis huhhuh, miten mahtavia persoonia noissa hommissa pääsinkään tapaamaan! Suosittelen esim. ihan kaikille. Ei tosiaan niin paljoa järkytä sitten, jos osuu omalle kohdalle.
    Aiempaakn täysin liittymättömästi: mun supervoima on se, ettei tullu aikoinaan klamydiaa vaikka kumppanilla oli. Se oli puhdasta teflon lovee, hehheh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näitä tulee säännöllisin väliajoin. Ilahduin siitä, että tämä valitus poistui vähin äänin. Ymmärrän, että jännittää, jos neulanvaihtopiste tulee päiväkodin viereen mutta vammaisuudessa ei ole mitään sen vaarallisempaa kuin ihmisyydessä ylipäätään.

      Poista
  2. Sähän kuulostat suorastaan pelottavalta! Ylivahvat leuat ja nopeasti kasvavat lihakset - kääk!

    VastaaPoista
  3. Sama geeni! 33 vuotisen elämän aikana yksi oksennustauti ja yksi norovirus. Norosta olin kyllä kuolleena päivän. Sairastan muutenkin ehkä kerran viidessä vuodessa jonkin kiertävän flunssan. Onneks lapselle on periytynyt ainakin osittain sama vastustuskyky.
    -Sup

    VastaaPoista
  4. Hei. Käsitteet menivät sekaisin. Kehitysvammaisuudella tarkoitetaan yleensä älyllistä kehitysvammaisuutta. Sinulla taas on pieni rakenteellinen kehityshäiriö (spina bifida occulta).
    Mutta siitä nimby ilmiöstä olen samaa mieltä, käsittämätöntä toimintaa naapureilta.

    Niin ja kyllä vastustuskyvyn muodostumista ja sairastuvuutta peritään mitä suurimmassa määrin. Minä myös sairastan vähän infektiotauteja.

    VastaaPoista
  5. Ottaisin ihan mielelläni tuon kehitysvammaisten hoitokodin meidän naapurustoon. Sen sijaan että asuinkatumme varteen suunnitellaan paraikaa toista jäähallia ja jalkapallokuplaa. Saman kadun varrella kun on jo yksi jäähalli, jalkapallokenttä, laskettelurinne ja ne Hesarissakin mainostettu "kuntoportaat". Ja voitte vaan kuvitella että noissa kohteissa käyvät tulevat paikalle autolla ja näillä autoilijoille on aina kiire. 30 km/h nopeusrajoitus ei merkkaa mitään vaan tiellä kaahataan nyt 60-80km/h nopeuksilla.

    Asialle ei voi mitään...korkeintaan pystyy hidastamaan rakentamisen alkamista valituksilla. Näin Espoossa/Kauniaisissa.

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomaton tämä uutinen kehitysvammaisten hoitokodista. Asenteet heitä kohtaan eivät ikinä muutu, jos tämmöisiä rajoituksia vielä nykypäivänä mietitään. Ja nimenomaan päinvastoin! Lapset oppisivat varmasti arvostamaan jokaista ihmistä hyvine ja huonoine puolineen, jos tällainen hoitokoti naapurissa olisi.

    Hienoja supervoimia sinulla ;) Pakko huomauttaa tuosta kehitysvamma-termistä, että sillä viitataan älyllisiin taitoihin ja henkisen puolen kehittymättömyyteen. Eli sinun mainitsemasi spina bifida occulta on anatominen/rakenteellinen kehityshäiriö, ei kehitysvamma.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...