Reissussa saa rähjääntyä kaikki paitsi hermot

Tämä lokki tuli tähän joikaamaan joka juuttaan aamu kuudelta. Toisaalta hyvä ettei neljältä.

Kun istuimme eilen hotellin aulassa katsomassa jalkapallofinaalia, toivoimme kaikki hiljaa, että Ranska voittaisi, vaikka sympatiat olivatkin pienemmän puolella. Tämä siksi, että vaihtoehtoisessa skenaariossa olisimme takuuvarmasti missanneet paluulennon, koska voitto olisi käytännössä tarkoittanut kansallista vapaapäivää. Olisimme saaneet kävellä laukkuinemme lentokentälle. Tänään taksikuski nauroi ja vahvisti spekulaatiomme todeksi. Tällä kertaa kävi meidän kannaltamme hyvin.

Siinä taksissa mietin, että se klishee matkailun avartamisesta on ihan tosi, monella tavalla. Kotoa poistuminen koko perheen reissulle on nykyään parasta mitä tiedän. Isojen lasten kanssa elämä on helppoa turistinakin. Jotain jää aina mukaan vaikka kyseessä olisi telttaretki viereiseen kaupunkiin. 

Onnea on hyvä pooli.

Kodin ulkopuolella nimittäin tarjoutuu tilaisuuksia henkiseen kasvuun muutenkin kuin pohtimalla voiko perillä juoda hanavettä, sillä reissaamiseen kuuluvat olennaisena osana haasteet ja vastoinkäymiset. Oli kyseessä sitten oma moka tai paska tuuri, väärinkäsityksiltä, kielimuurilta ja sekaannuksilta ei voi välttyä. Tai ainakaan meidän perhe ei voi. Vaikka kuinka suunnittelee siirtymiä, pakkauslistoja, hotellivalintoja, välineitä ja aikatauluja, aina joku kusee. 

Pitää opetella arvaamaan ravintolassa voittava annos (erityisesti jos on kasvissyöjä tai allergikko), täytyy yrittää nukkua, vaikka jossain piippaa ja kysyä tietä, erityisesti jos perheen äiti on sitä mieltä ettemme ole lainkaan eksyksissä. On herättävä järkyttävään kellonaikaan ja pääteltävä merkitseekö juna-aikataulussa oleva tähti jotain vai ei. Ja jos ei ole itse myöhässä niin lautta on. Ja sitten sen asian kanssa pitää vain elää. Vaihtoehtoja on kaksi: jäädä tuleen makaamaan tai kehittää äkkiä suunnitelma B.

Aamun jännin hetki: millainen keli on? 

Reissussa on yksi ohjenuora, mitä pidän erityisen tärkeänä: kaikki muu saa mennä päreiksi paitsi aikuisten hermot. Loman tekee tunnelma. On lähdettävä siitä, että kaikki ei aina mene niin kuin toivoimme. Sitten otetaan välijätskit ja mietitään, että mitäs hittoa nyt tehdään. Kersat ovat jo oppineet kiperässä tilanteessa kysymään, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua. Vastaus paljastaa yleensä, että loppuviimeksi kyse on hyvin pienestä murheesta, jos otetaan huomioon, että lennämme kivenmurikalla avaruudessa.   

Riittävän monen yhteisen matkan jälkeen alkaa tietenkin olla suhteellisen hyvä myös ennakoinnissa. Riskinhallinta kasvaa kokemuksen myötä. Kun perheen kanssa on sekoillut 10 vuotta, tietää jo kuka kärähtää aina, kenen hattua ongitaan merestä ja kuka aina pakkaa mukaan väärän määrän pikkareita mutta viidet sukat, joista ei tarvitse yksiäkään. 

Vastaus on minä. Mutta minullapa on aina käsilaukussa ensiapua, jos joku vetää pannut mukulakivillä tai kehittää nälkäkiukun!

Nyt ankaraa pyykkäystä, koska kohta mennään taas! Jännä nähdä, millaista on junaliikenne Virossa ja miten saan haltuun aikatauluvastaavan roolin. Geronimo.

6,5 retkeä Espooseen - lasten kanssa tai ilman

Olen huomannut, että moni ystäväni Hesoissa on ihan epätietoinen, miksi ihmisen pitäisi matkustaa länteen, vaikka on metro ja kaupunkipyörät ja kaikkea. Minäpä kerron! Sillä vaikka täällä ei yhtä ainutta homeetonta peruskoulua olekaan, niin kyllä täällä voi päiväretkellä pyörähtää! Poltatte vaan rajalla vaatteet niin ei sädesieni tule mukana kotiin. No vitsi vitsi!

Tämähän on siis Suomen toiseksi suurin kaupunki, mutta luonnollisesti täyttä landea verrattuna Töölöön ja yleisestihän Espooseen tehdään vain luontoretkiä. Mutta! Tapiolassa päästään kuitenkin jo aika lähelle kaupunkimaista tunnelmaa, eikä hyttysmyrkkyä, hätäraketteja ja nuotiotarvikkeita välttämättä tarvitse.

Vaikka kotilähiöni on viime vuodet ollut yksi valtava räjäytys- ja rakennustyömaa, täällä alkaa olla jo yllättävän hyvä meininki, erityisesti kun liikkuminen mm. kaupunkipyörillä on mahdollista! Siispä muutama retki-idea Tapiolaan ja lähiympäristöön!




1. NIITTYRETKI

Heebeli, joka suunnitteli Tapiolan, oli niittyfani (tai sitten hän vain vihasi puita). Tapiolassa on siis valtavia, hoidettuja niittyalueita, joilla kelpaa lasten kirmata. Heti lukion takana on Silkkiniitty ja Otsolahden puolella Leimuniitty. Nappaa siis Kaisan Cafesta (Ainoassa sijaitsevassa luksuspullakeidas) päänkokoiset korvapuustit tai Stockalta eväät ja tule pötköttelemään viltille isolle niittyalueelle. Jos päädyt Leimuniityn puolelle, sinua palvelee venesatamassa Cafe Otsolahti. Siellä kannattaa syödä taivaallinen punaherukkajätski. Kroketti / friba / futis mukaan!

2. RANTARETKI

Eväiden suhteen sama kuin edellinen, mutta siirry Länärin yli siltaa pitkin Westendin puolelle juuri kunnostetulle uimarannalle. Matala ranta, kiipparit, bajamajat, vaatteidenvaihtokopit ja suihku. Kiskakin on kuulemma tulossa.





3. VENERETKI

a) Jos jäät pois Keilaniemessä, ulottuvillasi on vesiurheilukeskus Laguuni, joka sopii vähän isompien lasten viihdykkeeksi suppailu/melonta/temppuilu-tarjonnallaan. Sinne ovat tulossa myös kaupunkisoutuveneet, joilla voi mennä pienempien kanssa treenaaman soutamista ja huopaamista, mitä yleensä harjoitellaan aamuisin eteisessä.

b) Otaniemessä ja Haukilahdessa on saaristovenelaituri, josta voi suunnata ulkoilusaarille.



4. LOUNASRETKI

Tapiolassa on nykyään paljon lounasmestoja, löytyy Street Gastroa, Fafasia ja Sandroa, sushia, pizzaa ja purilaista. Tähän voi yhdistää myös pientä huvittelua, sillä Kultsan vieressä Keskusaltaalla on talvella luistinrata noin marraskuusta maaliskuuhun ja kesällä polkuveneilyä, suppailua ja sorsien syöttämistä. Allas on matala, joten sinne putoava kersa on helppo noukkia ylös. Viereisen Garden-hotellin ravintolassa tarjolla on peruslounasbuffa. Siellä on myös leikkinurkkaus ja terassi altaalle päin.



5. KYLDYYRIRETKI

a) Kävelymatkan päässä metrosta on Espoon modernin taiteen museo Emma, jossa on aina jotain lastentarjontaa (siellä voi järjestää myös taidesynttärit!) ja tietenkin takapihalla keltainen ufo, joka näkyy keittömme ikkunasta lokakuusta toukokuuhun.

b) Populaarimman kulttuurin ystäville on Kino Tapiola, ihana pieni ja tunnelmallinen elokuvateatteri, jossa ei mainoksia nimeksikään ja äänet siedettävällä tasolla. Vieressä muutama ravintola, jos alkaa hiukoa.





6. NÄKÖALARETKI

Sinulle, joka diggaat harmaasta betonista, on ravintola Haikaranpesä. Tänne joutuu vähän tetsaamaan (lähin asema taitaa olla Niittykumpu), mutta onneksi on kaupunkipyörät ja taksit. Buffa on suht tyyris (ja usein täynnä), mutta voit ottaa hissin ylös ja juoda kaffet ulkona. Vanhasta vesitornista on mahtavat näköalat Helsinkiin ja saaristoon ja lastenrattailla pääsee vetämään formulaa ulkona ravintolan ympäri, jos ipana ei nukukaan vaikka piti.

 Ja sitten kun metron jatke joskus sadan vuoden ja viiden miljardin euron päästä aloittaa, voi katsastaa hienoja kartanokahviloita.

Jos siis kesällä puuttuu tekemistä, tehkää päiväretki Espooseen - seutulippu lähiöön kannattaa aina!

Mikä lähimatkailua vaivaa?

Käväisimme viikonloppuna Satun työmatkan innoittamana tyttöjen (2 aikuista ja 2 lasta) minilomalla Ruotsin puolivälissä eli Ahvenanmaalla (instasta löytyy lisää otoksia). Saari oli koko matkaseurueelle uusi kohde, vaikka saariston ystävänä olisi tietenkin pitänyt käydä täällä jo aikaisemmin. Paikkahan oli hieno kuin mikä, vaikka kevät oli vasta alussa, erityisesti Havsvidden räjäytti tajunnan. Kaikkialla kuitenkin vakuutettiin, että kesällä koko saari vasta herää kunnolla eloon, kun ravintolat, kahvilat ja majatalot aukeavat ja erilaisia turistiaktiviteetteja aletaan järjestää.

Kun istuimme junassa matkalla kotiin Snadi esitti hyvän kysymyksen: minne kaikkialle pääsee ilman lentokonetta? Piti oikein miettiä.

Tiedän laiva- ja junaliikenteestä paljon vähemmän kuin lentämisestä. Junalla pääsee Suomessa moneen paikkaan ja Pietariin (jonne en suostu lähtemään), ja ehkä joskus tulevaisuudessa Tallinnaan. Laivoilla taas pääsee ainakin Ruotsiin, Tallinnaan ja Saksaan. Mutta millaisia paikkoja olisi tavoitettavissa vaihtojen kautta? Ja miksi ihmeessä en ollut edes ajatellut Ahvenanmaata matkakohteena ennen tätä?

Ongelma on ehkä lähimatkailun mielikuvissa. Markkinointi ei tavoita minua, joten kaikki kiinnostavat kohteet löytyvät kavereiden suositusten perusteella. Upeasta (täyteen buukatusta) Havsviddenistä kuulin veneilijäystäviltäni. Ja siitä tulikin mieleeni seuraava ajatus.

Vaikka tiedän, että tuhannen kilometrin säteellä riittää nähtävää loppuelämäkseni, tiedän myös että muualla on paremmin. Eivät ne suomalaiset kaupunkikohteet vedä vertoja hyvin hoidettujen eurooppalaisten kohteiden tunnelmalle. Luontokohteet ehkä vetäisivät, mutta ei suomalainen matkailuyrittäjä panosta sujuvuuteen, estetiikkaan ja yksityiskohtiin. Hotellit ovat järjestään rumia, hyvän ruoan ystävälle ketjuhotelliaamiainen on kauhistus, upeita puistoja ja puutarhoja ei ole, iltaviiniä ei voi nauttia terassilla lämmittimen alla, kasvisruokaa tarjoilevaa ravintolaa saa hakemalla hakea, luontopolut ovat huonosti merkittyjä ja hoidettuja (tai 300 m pituisia), pyöräillä saa pölyisen maantien laidassa, kun autot paahtavat ohi sata lasissa. Mitään juomaa myyvää kioskia et matkalta löydä.

Lyhyesti: en usko matkailupalveluihin. Niitä ei ole tai ne eivät ole ajan tasalla. Olen kokenut matkailija ja turismista elävien kohteiden pilalle lellimä. Reissut ovat minulle ajanvietettä, ei ajan tappamista.





Tunnistatteko tämän ajatuksen?

Ymmärrän kyllä muna-kana -ongelman. Asumme niin pohjoisessa, että matkailubisnestä vaivaa lyhyt, kesäpainotteinen kausi (ellei ole hanki-ihminen). Tämän havaitsin, kun halusin lähteä kersojen kanssa syyslomalla Lappiin. Palveluissa tuli vastaan pelkkää eioota.

Mutta heittäisin pallon myös suomalaisille matkailuyrittäjille. Havsviddenissä oli nimittäin näin kauden ulkopuolellakin porukkaa kuin pipoa.

Tason nostoon ei välttämättä tarvita miljoonainvestointia vaan kekseliäisyyttä. Älkää tyytykö siihen, miten on aina tehty. Näillä leveyksillä on pakko keksiä jotain omaa. Pientä budjettia pitäisi jättää myös markkinointiin ja tutkimuksiin. Uskokaa pois, meitä, joita ei kiinnosta vetää asuntovaunukännejä, on muitakin kuin minä. Ja ottakaa ne hemmetin muovikukat pois pöydistä, pistäkää vaikka käpyjä tilalle.

Sama pallo varustamoille ja VR:lle. Raide- ja merimatkoissa olisi vielä paljon kehitettävää. Pitkän matkan aikana olisi kerrankin aikaa tehdä kaikkea sellaista mitä ei ikinä muuten ehdi tehdä enkä nyt viittaa nelosbissen kittaamiseen hytissä. Miksi laivalla/junassa ei ole leffateatteria? Kirjastoa? Lastenmuseota? Valokuvausopetusta? Taidenäyttelyitä? Superparkia? Hierontaa? Kunnon kuntosalia?







Lupasin Snadille, että Ahvenanmaalle mennään uudestaan kesällä ja joku kotimaan junareissukin tehdään. Nyt pitäisi tietää, että minne.

Korvia hivelevä hiljaisuus

Olemme viettäneet pääsiäistä mökillä lounaissaaristossa jo kymmenen vuotta. Yleensä meri on tässä vaiheessa ollut sula, jos se ikinä on jäätynytkään. Olen joskus jopa ottanut pääisäisuinnit rannasta.

Nyt ei tarvinnut uida. Vaikka viimeksikin oli hysteerisen kylmä, ei enää ollut jäätä.

Tällä kertaa jäätä oli paksulti, oletettavasti nämä ovat pohjoisrannassa paikoillaan vielä toukokuussakin. Naapurin ukko kävi moottorikelkalla kaupassa. Me tyydyimme kävelemään ja hiihtämään pitkin rantoja ja kyttäämään naapurisaarten mökkitontteja, kersat painelivat menemään myös potkukelkalla. Rantakalliomäenlaskuun uskaltautuivat ne, jotka eivät olleet kuulleet välilevyistä.

Mikä parasta tämä oli varsinainen hiljaisuusretriitti. Saaristossa ei nimittäin juuri koskaan ole aivan hiljaista, sillä meri pitää jatkuvaa möykkää. Aallot läiskivät vasten rantakalliota, tuuli humisee, tiirat huutavat ja veneet pörräävät, mutta nyt oli hipihiljaista. Jos istui laiturilla, kuului vain pientä narinaa kun aurinko lämmitti jään pintaa.

Suomessa on kuulemma kaksi selkeää turistikohdetta, Helsinki ja Lappi. Tätä asetelmaa pitäisi jotenkin muuttaa monipuolisemmaksi, varsinkin kun talvinen saaristo on kerrassaan mahtava paikka! Jos ihmiset käyvät ultrajuoksemassa Antarktiksella, kirjoittamassa / maalaamassa / säveltämässä syrjäseuduilla ja joogaamassa alkeellisissa oloissa Sisiliassa niin eikös täällä voisi järjestää jonkun vastaavan leirityksen? Ei ole edes punkkeja.

Joka tapauksessa tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän ensimmäiseen viikkooni täyspäiväisenä yrittäjänä. Mökä päälle.

Voisitko vähentää lentämistä?

Olen Sitran elämäntapatestin perusteella hyvä ihminen. Pystyn helposti syömään kasvisruokaa. Otan kahden minuutin suihkuja ja käyn saunassa vain mökillä. Käytän liikkumiseen julkisia ja pyörää. Taloutemme on vaihtanut ekosähköön aikapäiviä sitten. En shoppaile kuin välttämättömän ja kierrätän ja lajittelen tehokkaasti.

Olen niin tottunut kaikkiin näihin tekoihin, että nämä eivät ole mitään uhrauksia tai kipupisteitä. Eivät ole koskaan olleetkaan.

Lentäminen sen sijaan on. On ollut aina. Ja siksi siitä on äärettömän kiusallista puhua. En todellakaan haluaisi luopua siitä.

Kun Aamukahvilla-blogin Henriikka ja Salamatkustajan Satu avasivat keskustelun lentämisen aiheuttamasta ympäristökuormasta, olin tavallaan iloinen, että tästä taas puhutaan ja sitten taas toisaalta mietin, että mahtaako tässä asiassa mikään muuttua ikinä.

Olen potenut ilmastoahdistusta jo kymmenisen vuotta ja pahiten sieppaa nimenomaan matkustaminen. Näin kylmässä ja pimeässä maassa asuminen on monella tavalla mahdotonta ilman päästöjä, mutta lentäminen ei ole millään tavalla välttämätöntä. Koskaan.

Ja kyllähän minä silti lennän. Käymme perheen kanssa Kanarialla kerran vuodessa, koska en kestä Suomen talvea. Siitä irtoaa suuntaansa 300 kiloa CO2 ilmakehään per pää. Kesällä enimmäkseen lähimatkailemme mm. Tallinnassa ja saaristossa, mutta viime kesänä kun oli tuullut pohjoisesta maaliskuusta lähtien lensimme Kroatiaan.



Lentämiselle on niin hirveän helppo neuvotella rauha sielunsa kanssa. Tiedätte, on pakko lentää koska

a) olen travelleri ja sieluni kaipaa kaukomaille,
b) matkailu opettaa avarakatseisuutta,
c) suku asuu toisella puolella maailmaa,
d) työ vaatii matkustamista,
e) muunlainen loma ei tunnu lomalta,
f) olen sitten perillä pitempään,
g) lajittelen biojätteen.

Ja siis muuthan matkustavat paljon enemmän ja sitten on vielä Kiina! Eivät ne minun päästöni tässä mitään paina.

Tekosyitähän nuo kaikki ovat eikä yksikään ole painavampi kuin ilmastonsuojelu. Sinne taivaalle se hiilidioksidi silti suhahtaa, vaikka kuinka asiaa kääntelisi ja selittelisi parhain päin. Ei meillä ole velvollisuutta elättää kohdemaiden turismista eläviä ihmisiä. Se, että syö perillä luomuavokadoja, ei auta ilmastoa pätkääkään.

Ongelma on siinä, että lentäminen on nopeaa, verrattain helppoa ja sairaan halpaa. Sitä ei ole lailla kielletty, päinvastoin. Vaikka tekniikan kehittyminen on tuonut markkinoille vähäpäästöisempiä koneita, päästöt lisääntyvät, koska lentoliikenne kasvaa voimakkaasti. Ja miksipä ei kasvaisi: lentomatkustamisen suojeleminen on mennyt jopa niin pitkälle, että lentopolttoaine on vapautettu polttoaineverosta ja kansainvälinen lentoliikenne arvonlisäverosta. Sitä ei myöskään koske hiilidioksidipäästöjä rajoittava Kioton sopimus.

Tässä nykyisessä asetelmassa ei ole mitään järkeä ja olisi suht tärkeää, että kaikki matkailuhimoiset tiedostaisivat sen. Lentomatkailua tullaan aivan varmasti rajoittamaan (Ruotsi on jo tällaisen aloitteen tehnyt) ja se laittaa myös yllättävää vauhtia lentoyhtiöihin, joiden on pakko ruveta kehittämään päästöttömiä lentoja. Tätä suuntaa pitäisi siis aktiivisesti kannattaa.

Ilmasto kaipaa sekä uskoa että tekoja ihan joka tasolla: henkilökohtaisella, yritys-, kansallisella ja globaalilla tasolla. Itse päätin rajoittaa (vähäisen) lentämisen Eurooppaan, käyttää mahdollisimman uusia koneita, matkustaa minimikamoilla ja kaivaa kuvetta. Käytin aluksi lentopäästökompensaatioon tarkoitettuja kanavia, mutta sitten luovutin ja rupesin ilmastokummiksi. Rahaa kilahtaa ilmastotyöhön joka kuukausi.

Länsimaisen elämäntavan syyllisyyttä se ei tietenkään kokonaan poista mutta onpahan jotain sijaistekemistä niitä päästöttömiä lentoja odotellessa.

Miten te olette tämän asian pähkäilleet? Kuulisin mielelläni!

Vinkit Puerto de Moganiin

Tässä ne vihdoin tulevat: reissuvinkit Kanariansaarten parhaaseen lapsiperhekohteeseen Puerto de Mogániin!

Minulta kysellään joka kerta ihan selkeää, nimiä sisältävää kohdeinfoa, siispä kokosin tähän postaukseen omat, subjektiiviset hotellivertailuni sekä tekemis- ja ravintolavinkkini, por favor.

Olen matkustellut Gran Canarialla jo 90-luvulta lähtien. Havaitsin Bahia Felizin reissullamme, että itäreunalla on tuulivoimaa ihan hyvästä syystä. Kannattaakin ehdottomasti suosia saaren länsilaitaa, jossa on aina paljon lämpimämpää kuin muualla. Puerto de Mogán on noteerattu jopa yhdeksi maailman miellyttävimmistä mikroilmastoista. Tämä viideskään kerta ei pettänyt.

Puerto de Mogán on saaren laitimmainen kylä ja hyvin rauhallinen. Bilebaareja ei juurikaan ole ja meno sopii erityisen hyvin väsyneille keski-ikäisille ja energisille ipanoille. Kohteessa on panostettu kivaan kävelypromenadiin, kukkaistutuksiin ja nähdäkseni myös esteettömyyteen.

HOTELLIT

Moganissa on (tällä hetkellä) kolme isompaa hotellia, joihin Suomesta saa pakettimatkoja: kaksi Cordial-ketjun (Cordial Mogan Valle ja Cordial Mogan Playa) ja yksi Radissonin. Muitakin hotelleja toki on, mutta näyttävät enempi aikuiseen makuun suunnitelluilta.

Cordial Mogan Valle
- Vibat: Valle alkaa olla jo vähän remontin tarpeessa. Sokkeloinen hotellialue on täynnä portaita ja reippailu huoneeseen ja takaisin saattaa olla pikkulapsen kanssa vähän raskas. Hotellissa on pieni sali ja spa.
- Altaat: monta allasaluetta. On quiet pool, splash park ja pikkulasten allas, mutta aikuisten altaissa vettä n. 130 cm. Kellukkeet mukaan.
- Huoneet: Kaksi tilavaa huonetta (väliovella!) ja parveke. Keittiössä jääkaappi ja perusvarustelu joten saa tehtyä lounaat, jos ei halua käyttää allasbaaria.
- Aamiainen: laaja, hyvä aamiainen. Hyvät hedelmät.

Cordial Mogan Playa
- Vibat: Siisti hotelli, jossa arkkitehtonisia erikoisratkaisuja. Täynnä saksalaisia eläkeläisiä.
- Altaat: Hiljalleen syvenevä lämmitetty allas, jonka voi uida ympäri. Hyvä smoothiebaari.
- Huoneet: Vain 2h huoneita + 1 lisävuode, joten nelihenkisen perheen pakko ottaa kaksi huonetta, mikä tekee hinnasta turhan suuren. Jos matkassa kuusi tyyppiä, tilanne tietty toinen.
- Aamiainen: valtava aamiaisbuffa, josta en muista muuta kuin että lounaan saattoi jättää väliin.

Radisson Blue
- Vibat: uudenkarhea hotelli, jossa skandinaavinen meininki, alue aika esteetön vaunujen kanssa matkaavia ajatellen. Hyvä sali ja spa, paljon ohjattuja aktiviteetteja sekä aikuisille että lapsille. Kaksi allasbaaria ja italiainen ravintola.
- Altaat: kaksi isoa allasaluetta, hiljainen ja all-in, jossa myös erityislämmin porellas (kutsuin sitä ehec-keitoksi, kersat eivät tajunneet) ja lastenallas, jossa vesisuihkuja. Lastenaltaassa on myös allastrampoliini, jossa päivystää uimavahti. Isompi allas madaltuu toisessa päässä, joten sopii plutaamiseen pienemmillekin. Quiet zonen allas sopii hyvin kuntouimiseen (pituus arviolta 30m).
- Aamiainen: monipuolinen aamiainen, jossa myös gluteenittomat, laktoosittomat ja sokerittomat tuotteet tarjolla.
- Huoneet: tämä ainoa miinus. Suht pieni 2h huone, johon saa lisävuoteen kahdelle. Iso parveke. Hyvät kaappitilat. Pehmeähköt sängyt. Jos et tykkää parivuoteen peitoista, pyytäkää erikseen. WC ja suihku äänitehosteisessa lasikopissa.







RAVINTOLAT

Emme juuri koskaan syö hotellilla, sillä rannassa on älyttömän kivoja ravintoloita, paljon muitakin kuin nämä kolme suosikkia. Reippailu vie puolisen tuntia pikkulasten kanssa, joten matkaan kannattaa lähteä ajoissa, erityisesti, jos porukkaan kuuluu verensokeriherkkiä. Just saying. Lapsille järjestyy ravintoloista aina jotain, kannattaa kysellä, jos menu ei miellytä.

Kolme paikkaa on ylitse muiden.

- La Bodeguilla aka "Sedät". Tämä on paikka, jossa lapset haluavat syödä vähintään joka toinen päivä. Lähinnä siksi että paikka sijaitsee pienen torin laidalla, jossa voi juoksennella aina kun on luppoaikaa. Ja toisekseen siksi että henkilökunta on todella sydämellistä. Otamme hyvin usein suoraan setien suositukset, koska täällä kaikki on hyvää.
- Patio Canariosta on ehkä parhaat auringonlaskumaisemat. Palvelu suht hidasta, mutta ruoka hyvää, suosittelen gazpachoa, vihreitä paprikoita, katkarapuja ja kanarialaisia perunoita mojo-kastikkeella. Tämä paikka menee poikkeuksetta ihan täyteen.
- La Taberna del Puertosta saa superhyvää mereneläväpaellaa ja henkilökunta pelleilee kersojen kanssa. Täällä kaadetaan vakioasiakkaille jämäkät hunajarommit (ron miel) laskun kyytipojaksi.

Jos rose-viini maistuu El Grifo on varma valinta.



TEKEMISET

Jos nyt lapsenne suostuvat lähtemään altaalta mihinkään, vaihtoehtoja on jonkin verran. Me emme ole ikinä autoilleet saarella, mutta ehkä jonain päivänä.

• Paras viihdyke (altaan lisäksi) on kersoille ollut laaksoa halkova kävelykatu, jossa on hauska kalalaatoitus ja erilaisia jumppalaitteita sadan metrin välein. Siinä on kehitetty jos jonkinlaista pistejuoksua.
• Merelle voi aina lähteä. Rannasta järjestetään erilaisia vesiretkiä, delfiinisafareita, kalastusretkiä, lasipohjaveneitä ja sukellusvene.
• Laakson länsirinteellä on valaistu näköalatasanne, jonne menee aika tiukat portaat paikallisten asuntojen lomitse. 11-vuotiaat selvisivät jo hyvin, mutta vesipullo mukaan.
• Hiekkaranta on loiva ja pieni, ei juuri mitään aaltoja, joten sopii myös ihan pienille. Jalkojen huuhtelupiste ja vessat (maksulliset) löytyy. Vesi ei ole helmikuussa erityisen lämmintä mutta kyllä siellä saaristoon tottuneet kersat plutaa.
• Saaren itärinteellä on saaren arkelogiaaa esittelevä, maksullinen kävelypolku.
• Shoppailumahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, mutta peruskamaa kyllä löytyy. Rannassa on joitain vähän hienompia liikkeitä, jos pitää jotain parempaa ostaa. Desigualilla voi aina käydä.
• Viereisessä Tauriton kylässä on vesipuisto, joka oli tosin viimeksi rempassa. Taksilla ja bussilla pääsee aika nopsaan.
• Jätski- ja drinkkipaikkoja on joka nurkassa. Mieleenjääneistä voidaan mainita rannansuuntaisen kävelykadun itäpäässä oleva iso jätskibaari, josta saa jättiannoksia, ja Mogan Playa -hotellin "päädyssä" sijaitseva pieni sisäpihabaari/bistro El patio delicatessen.

Unohdinko jotain? Kysy! Saa myös vinkata, jos teillä on omia löytöjä kyseisestä kohteesta. Olemme oletettavasti menossa taas ensi vuonna jonkun muodollisen väittelyn jälkeen.

Joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin

Lentokentällä oli näkyvissä myrtyneitä ilmeitä. Skidi murjotti, koska pakotin laittamaan pitkät housut  (lämpötilaero toiseen päähän oli yli 40 astetta) ja Snadi tuhersi, että loma loppuu. No niinhän ne tuppaavat tekemään, mutta joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin.

Olin varma, että tulee neliraajahalvaus mutta ei.

Haluan tällaisen mehustationin kotiini!

Allaslukeminen onnistui yli odotusten kiitos tuon ylläkuvatun trampoliinin.

PLUSSAT

• Lennot sujuivat ilman katastrofeja, vaikka tabletti meni rikki edellisenä iltana ja viihdykkeeksi piti haalia "vain" puuhakortteja, kirjoja ja pelejä. Jopa perheemme ruokailuklassikko (tarjotin syliin) jäi tällä kertaa kokematta. 
• Matkakonsepti, jossa lähdetään reissuun samanikäisiä lapsia sisältävän tuttavaperheen kanssa, lisää aikuisten vapaa-ajan määrää merkittävästi. Kyseessä ei tarvitse edes olla BFF, sillä ympäristö pitää huolen virikkeistä. 
• Muutuin taas jumppakärpäseksi. Jos loma olisi kestänyt kuukauden, olisin voinut aloittaa fitness-blogin (tai rosé-viiniblogin)! Uudessa hotellissa oli hyvä kuntosali, erilaisia pelikenttiä ja hotellialueella järjestettiin päivittäin useita aktiviteetteja, tikanheitosta ja padelista joogaan, vesijumppaan ja body workoutiin. Lisäksi kävin rinteillä aamukävelyllä ja uin vähintään kilsan päivässä. 
• Uimataitoiset lapset + lämmitetty vesi + allastrampoliini  = kaksi romaania viikossa. Ja yksi alkava korvatulehdus jatkuvasta plutaamisesta. 
• Rakkauteni hotelliaamiaisia kohtaan nousi uusiin sfääreihin täydellisen makeankirpeän, tuorepuristetun appelsiinimehun myötä.
• Hotellin hiljainen allasalue ei ollut lapsilta kielletty (!), joten Skidikin kävi uimassa siellä muutaman altaanmitan päivässä. Peukku tällaiselle ajattelulle, jossa keskitytään ikärajojen sijaan järjen käyttöön!

Varpaat ja palmut sävy sävyyn!

MIINUKSET (no eivät nämä nyt edes ole mitään miinuksia mutta kun juttutyyppi vaatii)

• Tarvitsen seuraavalle reissulle hyvät korvatulpat. En osaa nukkua samassa huoneessa lasten kanssa edelleenkään (10 vuoden takainen perhepetikokeilumme oli kahden päivän mittainen). Kahistelua, tuhinaa, unissapälpätystä, ähkimistä, nenävinkua, seinään kolahtavia kyynärpäitä. Argh.
• Moitimme myös sisustusarkkitehdin mielenhäiriötä wc-tilojen suunnittelussa. Lasiseinäisen vessan äänieristys oli vitsi, koppihan oli lähinnä megafoni. Toki pierut naurattavat aina.
• Lasten ruokailu menee lomalla suht yksipuoliseksi (oli pakko asettaa päivittäinen rane ja nugettikiintiö), mutta eipähän tarvinnut tapella yhtään. Suostuivat sentään maistamaan manchegoa ja gazpachoa. Ehkä ensi vuonna jo äyriäisiä.

Paluumatkalla olimme kaikki yksimielisiä siitä, että tämä oli paras loma ikinä. Uusi hotelli osoittautui erinomaiseksi valinnaksi ja aurinko lämmitti koko viikon, taas. 

Kunnia kuuluu myös kersoille. Ne ovat oppineet matkustamaan, eivät potki edessä istuvan penkkiä, tilaavat ravintolassa itse lisää ketsuppia ja jonottavat kiltisti vessaan. Marinaa tuli lähinnä siitä, että siniset kalikat pakotettiin välillä altaasta pyyhkeen sisään lämmittelemään.

Kun lähdimme viimeisenä iltana kilttien setien ravintolasta, he huusivat perään, että hasta el año que viene. Niin nähdäänkin!

Ps. Alan olla Playa de Mogánin ravintolaskenen asiantuntija, joten teen vielä erikseen postauksen niistä!

Reissutäpinöintiä

Hiihtolomareissu on ovella, tuttu lomasaari kutsuu.

Skidi teki aamukamman heti kun kevätlukukausi alkoi. Snadi on yrittänyt ylläpitää zen-tilaa, onnistumatta. Hän pakkasi matkalaukkuunsa kaikki uikkarinsa jo viime viikonloppuna ja kävi läpi mitkä sandaalit mahtuvat jalkaan (ei mitkään). Tyypit ovat myös rakentaneet selkeän tavoiteaikataulun siitä, missä ajassa he ovat altaassa siitä hetkestä kun olemme laskeutuneet kentälle.

Heistä on myös siistiä matkustaa, körötellä taksilla kentälle, syödä ylihintainen aamiainen lentokoneita katsellen ja istua kuusi tuntia ja rapiat kylki kyljessä peltipurkissa. Eivätkä ne ota kuuleviin korviinsa, vaikka niille yrittää sanoa, että rauhoittukaa, mehän menemme "vain" Kanarialle.

Välillä on nimittäin vähän nolottanut myöntää, että menemme sadatta kertaa samaan turistikohteeseen, kun muut käyvät Ouagadadougoussa, mutta hitto vie, se toimii! Kun mietimme syksyllä, että pitäisikö nyt näön vuoksi vaihtaa edes saarta, niin jänistimme. Ei ole mitään syytä vaihtaa.

Ja edelleen tuntuu siltä, että lomaan ei kaipaa mitään haastekerrointa. Tiedämme kaikki hyvät ravintolat ja ipanat osaavat itsekin jo jätskikauppaan ja takaisin.

Yhtä lailla kun voi kaivata uusia elämyksiä, voi kaivata myös tuttua ja vanhaa tai iloita pelkästä vaihtelusta. Ei se ole "vain" Kanaria vaan "ihan" Kanaria! Meillä on ollut siellä hauskaa, jo vuodesta 2014. Se on aikamoinen saavutus tältä seurueelta! Lomat voivat mennä myös katastrofaalisesti pieleen.

Aurinko, lämpö ja peppers de padron!

Enkä minäkään loppujen lopuksi kaipaa mitään muuta kuin että hetkeen ei palelisi ja että San Miguel pysyisi kylmänä, kun luen romaania altaalla. Jätän ihan mielelläni riippuliidon ja muut surmansyöksyt kanjoniin väliin.

Ja kun säännöllisin välein tekee tämän harjoituksen, huomaa kuinka paljon lapset ovat kasvaneet. Ne ymmärtävät ajan kulumista, muistavat pestä käsiä ja ottavat huomioon lentokoneen vessajonon. Tällä kertaa molemmat ovat jopa uimataitoisia (toisin kuin viimeksi, jolloin Snadi hyppäsi ilman kellukkeita altaaseen). Ne jopa ymmärtävät, että meillä aikuisillakin on tarve tehdä lomalla omia juttuja, kuten löhötä aurinkotuolissa kirjan kanssa.

On aika hauskaa lähteä lentokentälle mukana kaksi Hangon keksiä, jotka ovat suunnitelleet jo senkin missä syödään iltaisin. Paprikat, täältä tullaan!