Tietoa mainostajalle ›

23.5.2014

Minkä ongelman lapsivapaus ratkaisee?

Kolumnini lapsivapaista palveluista on koskettanut jonkinlaista kipupistettä, kun Ylen toimittajakin aiheeseen tarttui. Heitän vähän lisää bensaa liekkeihin, sillä kaikki näkökulmat eivät mahtuneet 3000 merkkiin.


Ensin tohtorinäkökulma.

Hyväksytään, että jotkut ihmiset häiriintyvät lapsiperheiden läsnäolosta. Mutta mihin ongelmaan lapsivapaus oikeastaan vastaa? Miksi juuri lapset ovat ei-toivottua seuraa?

a) Koska lapset häiritsevät. 
Tämä on totta, lapset harvoin ovat huomaamattomia suolapatsaita. Mutta jos tavoitteena on rauha ja hiljaisuus, lääke on väärä. Sen tietää jokainen ruotsinlaivalla tai futisfanihotellissa yöpynyt. Aikuiset haisevat, möykkäävät, sotkevat ja riehuvat ihan yhtä lailla, sitä vain siedetään paljon paremmin.

Yksityisyyttä, hiljaisuutta ja rauhaa voidaan rakentaa mihin tahansa hotelliin ihan ilman kieltoja ja erityisinvestointeja. Hiljaiset siivet/kerrokset (vrt savuttomat alueet) rauhoittavat yöajan, liikuteltavilla sermeillä rajattavat alueet tuovat yksityisyyttä ja aamiaistarjoilu huoneeseen sopivat rauhaa kaipaavien sieluille.

b) Koska lapset ovat ällöttäviä.
Eräs lukija kommentoi, että tosi hyvä, jos näin voi välttää pahimpia mulkoilijoita. Jos lapsien kieltämisellä hoidetaan vain allergiareaktiota - sitä, että aikuinen ihminen vain inhoaa lapsia - ymmärrän lapsivapauden vaatimuksen paremmin. Silloin lääke on oikea, mutta sillä hoidetaan vain oiretta. Tauti jää huomaamatta.

Tässä tapauksessa sana "lapsivapaa" on pelkkä eufemismi. Empatiani tätä ryhmää kohtaan on huomattavasti vähäisempää kuin rauhankaipaajaa kohtaan. Näitä eri ihmisryhmille allergisia urveloita on minun nähdäkseni Suomessa jo muutenkin liikaa eikä tällaista ajattelua tarvitsisi tukea vaan korjata siedätyshoidolla. Olen Saska Saarikosken kanssa samaa mieltä, että sivistynyt yhteiskunta ei inhon näyttämistä hyväksy.


Toiseksi bisnesnäkökulma.  

Oletan, että moni argumentoi, että tässä vain kysyntä ja tarjonta kohtaavat kauniisti. Epäilemättä. Markkinatalous vastaa yleensä nopeasti erilaisiin huutoihin, etiikasta riippumatta.

Ramppasin tätä palloa aika paljon ristiin rastiin ennen lapsiperheytymistä. Minulla ei ole koskaan ollut erityisen lämmin suhde lapsiin, mutta en jostain syystä koskaan hakeutunut lapsivapaisiin kohteisiin. Koska niitä ei ollut.

Valitsemani hotellit olivat lapsivapaita ihan orgaanisesti: keskellä viidakkoa, kalliokiipeilykohteessa tai syrjäisellä suojelualueella ei ylipäätään ollut ihmisiä riesaksi asti. Omassa bungalowissa oli aivan sama, keitä naapurissa asui. Bisneshotelli messualueen vieressä ei sekään ollut lapsikeidas. Onko kyseessä luotu tarve?

Kaikkea markkinoidaan mielikuvilla. Niin lapsivapauttakin.

Täydellinen loma ja lapsiperhe eivät sovi yhteen. Lapsiperhe-stereotypia aiheuttaa vilunväristyksiä. Näettekö: jäkättävä äiti, kännissä oleva isä ja kiljuvat lapset, sotkua, kaaosta ja hammastenkiristelyä? On helppo ajatella, että tämän ryhmän poistaminen on unelmaloman tae.

Toki myös sille perhehotellille pitää riittää asiakkaita. "Koska vain täällä voi lapsiperhe aidosti viihtyä."

Lokero on valmis. Lapsettomat kuuluvat tuonne. Me kuulumme tänne.

Ja niin kauan kuin mielikuvaa ruokitaan, lapsivapailla palveluilla menee hyvin ja nakkibuffet'ssa riittää asiakkaita. Häntä heiluttaa koiraa.

Mutta sehän on vain hyvä, että kaikille on kaikkea?

Periaatteessa kyllä. Käytännössä haluan säilyttää valinnanvapauden.

En halua, että minua paheksutaan, jos en majoitu nallesertifioituun hotelliin. Lapsiperhehotelleissa on minun makuuni liikaa lapsiperheitä. Kiintiöiminen olisikin kieltämistä parempi ratkaisu.

Kaipaan ihmisenä, äitinä ja yksilönä ihanaan, ylelliseen ja rauhalliseen hotelliin, joka keskittyy asiakaspalveluun. Tällaisesta hotellista voi buukata lastenvahdin, jotta pääsemme ukon kanssa pelaamaan tunniksi tennistä ja illalla syömään kun ipanat koisaavat. Siinä se.

Mitäs mieltä te olette? Löytyykö uusia näkökulmia puolesta ja vastaan?

146 kommenttia:

  1. Suvaitsemattomuus on suvaitsemattomuutta ja ikärasismi ikärasismia vaikka sen miten nätisti perustelisi. Vai olisikohan tulijoita tänne mun uuteen "ei yli 65-vuotiaille"-hotelliin: "Täällä ei ole kävelykeppiensä kanssa käytävillä hidastelijoita, ja uima-altaalla sinun ei tarvitse katsella rypistyneitä ihoja ja harmaita ihokarvoja tai pelätä että virtsankarkailu vaikuttaa veden laatuun tai joku saa sairaskohtauksen ja vajoaa uima-altaan pinnan alle. Aikaisin aamulla ei huonokuuloisen seinänaapurisi televisio pauhaa ja aamiaispöydässä on tarjolla muutakin kun tekohampaille tarkoitettua pehmeää leipää. Rentoutumistasi ei myöskään häiritse kovaääninen puhuminen tai kiusalliset "Anteeksi, voisitko toistaa?" -pyynnöt." Stereotypioillahan voi ratsastaa ihan jokaiseen ihmisryhmään liittyen, miksi vaan lasten kohdalla se tuntuu "oikeutetulta".
    Olin viisivuotiaan tyttäreni kanssa Lontoossa ja siellä tyttö ihmetteli että "tosi hassua kun kaikki hotellissa ja ravintolassa puhuttelee mua ja hymyilee ja ilahtuu kun sanon että "hello, how are you?". Oli raukka Suomessa tottunut siihen, että aikuiset puhuu vain aikuisille ja hän on lähinnä persona non grata joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, samaa ihmetteli Skidi! "Miks nää tarjoilijat silittää mua?"

      Toi rajanveto on ongelmallista, kuten monissa muissakin keisseissä. Me oltiin viimeksi hotellissa, jossa oli paljon eläkeläisiä. Tämä aiheutti sen että hissit olivat koko ajan tukossa, kun edes yhden kerroksen väliä ei voinut kävellä, ja aamiaisella oli todella hitaat jonot kun ei vapisevilla käsillä saanut meloneita pihteihin millään. Me sitten käytimme rappusia ja tyydyimme jonottamaan. Koska näin se elämä menee.

      Poista
    2. Niinpä! Miamin lentokentällä virkailijat ASEET LANTEILLA huokailivat, "helloooo PRINCESS! how are you, did you have nice flight?"

      Poista
  2. Samaa mieltä. Olen muuten miettinyt, että miksi Suomessa on täysin ok (siis ihan normaali-sivistyneiden ihmisten) sanoa että 'en pidä lapsista' tai jopa että 'inhoan lapsia'. En voi kuvitella että kukaan näin kertoneista tapaamistani ihmisistä sanoisi vastaavaa ulkomaalaisista tai vanhuksista. Tai edes koirista oikeastaan. Hämmentävän usein (tai itse asiassa joka kerta kun itse olen lauseen kuullut) sanojana on nainen. Ihmettelen tätä kovasti, siis en millään muotoa ole sitä mieltä että kaikkien lapsia tarvitsisi hankkia, mutta että inhota? Ja että kehtaa sanoa sen julkisesti, vaikka inhoaisikin jotain ihmisryhmää? Tässä asiassa asenneilmapiiri on omituinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Musta toi Saska Saarikosken kolumni (HS:ssa jos on lukuoikeuksia niin tsekkaa) oli hyvä kiteytys mitä kannattaa julistaa inhoavansa.

      Poista
  3. Tulipa mieleen Juillen kirjoituksesta, että jospa inhoaa lihavia...tai rumia - sitähän EI saa sanoa ääneen ;) Eli miksi eri ryhmät eivät ole tässäkään tasa-arvoisia. Olen itse pitkälle aikuisikään ollut "allerginen" lapsille ja lapsettomaksi piti jäädäkin - en silti voi ehkä sanoa INHOAVANI (todella voimakas sana, inhoan vain murhaajia yms.) lapsia. Silti koskaan ei ole ollut sen suurempaa ongelmaa missään, ehkä joku lapsi on jossain joskus rääkäissyt ja se on ottanut korvaan mutta jos se ei sen suurempaa ole niin so what. Sen verran minäkin reissannut, että luulisi älämölöön jo törmänneen. No, jokaiselle kai sallittakoon sitten, ajatuksiahan ei voi kieltää eikä näköjään tänä päivänä ulosantiakaan, mutta kuten totesin, pistäkääpä sanan 'lapset' tilalle joku muu niin johan saattaa soppa nousta.

    Luulin aina, että mulla on jyrkät ja mustavalkoiset mielipiteet, mutta vuosi vuodelta käy yhä selvemmäksi että ei todellakaan ole.

    Ja sitä olen miettinyt, että mikä hinku ihmisellä on "maailmalle" jos siellä inhottaa yksi sun toinenkin asia? Ei ymmärrä, mutta ei toki kai tarvitsekaan. En minä ainakaan lähde mihinkään, missä on jotain hirweää. Tai ryhdy vaatimaan, että nyt vain naisille hotellia, minähän en karvaisten miesten kanssa majoitu. Ja tulipa tuosta mieleen, että eihän naisten uimavuorojakaan (lienevätkö vielä musliminaisille tarkemmin ottaen) sitten pitäisi tällä perusteella ihmetellä. Jos lapsettomat haluavat ja saavat olla omassa hotellissaan niin miksi jollekin ryhmälle ei saisi olla omaa uimavuoroa? Ai niin, se oma napa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Mä alan paljon enemmän nähdä vaihtoehtoja mustan ja valkoisen välillä - olen siitä kyllä oikein tyytyväinen. :)

      Toi miesvapaa uimavuoro olikin kiinnostava analogia! Vakaumuksia kohtaan kuuluu (ainakin toistaiseksi) olla suvaitsevainen vaikka niistä aiheutuu kustannuksia ja/tai vaivaa.

      Poista
  4. Haa, hyviä pointteja, mutta olen silti eri mieltä. :)

    Mä en usko siihen, että näiden lapsivapaiden hotellien ilmestymisessä markkinoille on kyse suvaitsevaisuuden vähenemisestä vaan siitä, että matkailu bisneksenä ylipäätään kasvaa hurjasti ja markkinoilla on enemmän toimijoita. Hotellit yrittävät löytää oman markkinasiivunsa erottuakseen muista "kaikille jotain" -paikoista.

    Musta on tärkeää myös muistaa se, että tässä puhutaan hotelleista. Niissä ei asuta tai vietetä arkea, vaan lomaillaan tai nukutaan työmatkan pakolliset yöt. En siis ikipäivänä kannattaisi esim. lapsivapaata tai ei vanhoille ihmisille -asuinseutua. Vaikka sille miten olisi kysyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jostakin ne hotellit tämän tarpeen repivät, eikö? Ei markkinatalous ole mikään moraalivartija vaan ottaa rahat sieltä mistä ne on saatavilla. Jo tämä ajattelu leviää, aletaan pian puhua muistakin kuin hotelleista ja ravintoloista. Niitä lapsivapaata asuinalueita luonnollisesti vilahtelee puheissa usein, mutta onneksi Aikuisten puolue, joka sitä ajaisi, puuttuu. :) Kiintiöajattelu (esim tietty määrä lapsiperheitä) on paljon neutraalimpi tapa osoittaa kohderyhmille, että olemassaolonne on huomattu.

      Ps. Pörssiklubissakaan ei muuten asuta tai vietetä arkea - silti sukupuolijako tuntuu epäreilulta.

      Poista
    2. No harvemmin paasaan vapaan markkinatalouden kaikkivoipaisuudesta noin muutenkaan :) Mä en vaan ymmärrä, mikä ongelma on siinä, että joku haluaa viihtyä hotellissa, jossa ei lapsia ja joku haluaa heille tällaisen palvelun tarjota. On olemassa myös alkoholittomia hotelleja, joissa ei tarjoilla drinksuja. Tai hotelleja, jotka eivät ota varauksia isoilta ryhmiltä. Hotelleja, jotka eivät ota vastaan lemmikkieläimiä (monille ihmisille koira on perheenjäsen - vaikka en itse kuulukan tähän ryhmään).

      Mitä tuohon Pörssisäätiön toimintaan tulee: sukupuoli on ominaisuus, josta ei - ainakaan noin keskimäärin - kasveta ulos. Ymmärän, että lapsia ei päästetä Pörssisäätiön tilaan leikkimään, mutta sitä en ymmärrä, että kyseinen pulju ei halua päästää naisia osallistumaan verkostointi- ja pönötystilaisuuksiinsa.

      Poista
    3. Eihän siinä mitään laitonta ole, että ei voi sietää joitain ihmisryhmiä. :) Sivistymätöntä vain. Lisäksi totaalikielto on kärpäsen ampumista haulikolla. Kiintiöt, palvelutarjonta ja muut tavat rauhoittaa hotellielämää eivät antaisi sitä signaalia että lapsettomuuden tarve on "oikein".

      Lapsuus ei ole valinta vaan ominaisuus, josta ei sillä hetkellä pääse eroon yhtä lailla kuin kaljuus, vammaisuus ja sukupuolikin. Miksi aika olisi relevantti muuttuja?

      BTW. Onkohan pörssiklubiin päässyt joku sukupuolen vaihtaja? (Enkä siis näe heidänkään touhuissaan muuta kuin tarpeettomia rajauksia)

      Poista
    4. Haha, mä mietin tuota ihan samaa sukupuolenvaihtoasiaa Pörssiklubiin kun kääntyi puhe.

      Musta tähän aiheeseen liittyvä keskustelu on tavattoman mielenkiintoinen! Erityisesti tämä on näyttänyt, että vaikka on suunilleen samaa mieltä asiaa ympäröivistä peruteluista, itse pääväitteestä olen eri mieltä. Kiinnostavaa, noin niin kuin ihan arguementoivan viestinnänkin näkökulmasta.

      Mutta mistä sä tuon repäisit, ettei voi sietää jotain tiettyä ihmisryhmää? Ei liittynyt ainakaan minun kommenttiini...

      Poista
    5. Munkin mielestä tää on kiinnostava keskustelu! Hirveän harva hotellien puolustaja osaa analysoida mielipidettään muulla kuin tunnetasolla, mikä toisaalta on suomalaiselle (netti)keskustelulle leimallista. Ja ei, sietäminen ei liittynytkään sun kommenttiin, vaan siihen jälkimmäiseen motivaatiovaihtoehtoon.

      Poista
    6. Miten niin aikuishotellien puolustajat perustelevat mielipiteensä vain tunnetasolla? Kaipaisin tähän esimerkkejä. Ei kai se, että ymmärtää eri ihmisryhmillä olevan erilaisia tarpeita, ole tunnetasolla pelaamista? Tai se, että ei oikeasti halua viettää lomaansa lasten ympäröimänä? Mielestäni, Katja, sinä itse vetoat tunteisiin: puhut häpeästä ja loukkaannut siitä, että lapsellasi ei ole pääsyä joka paikkaan. Hekumoit suvaitsevaisuudella ja tasa-arvolla ja ymppäät yhteen kolumniin näiden sanojen lisäksi myös homot, kristityt ja rumat. Mitä tämä sitten on, jos ei tunnetasolla argumentointia? Vai onko sivistyneisyyden ja suvaitsevaisuuden mitta sinun määrittelemä?

      Poista
    7. Puhun inhon tunteesta, jonka kommentoijat ovat itse tuoneet esille.

      Poista
  5. “Eihän lapsia päästetä yökerhoihin, kasinoille tai strippibaareihinkaan”, argumentoi YLEn Suvi Turunen. Vertailu ontuu. Turusen listaamiin paikkoihin lapset eivät pääse siksi, että näin halutaan suojella lapsia. Tässä hotelliasiassa ei ole siitä kyse.

    Jos se juttu on hiljaisuus, niin miksei hiljaiset hotellit lapsivapaiden sijaan? Maksaisin. Sekä riehuvat polttariporukat että ne lapsiperheet, joiden tenavat kaipaa altaalla riehumista ja kiljumista, valitsisivat luultavasti toisin.

    Ylipäätään on tosi eri asia vaatia jonkun ihmisryhmän poistamista jostain paikasta kuin vaatia jossain paikassa tietynlaista käytöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertailut on hankalia, joskus niissä menee metsään. Turunen myös sanoi, että hän vain selittäisi lapselle että hotelli on aikuisten paikka. Ei menisi läpi Skidille. Hän on ollut ihan riittävästi hotelleissa tietääkseen, ettei niissä ole lähtökohtaisesti mitään lapsille sopimatonta. Lisäksi rantakassi on lapsivapaalla lomalla, vaikka hotellissa muita lapsiperheitä olisikin.

      Hotelliketju, joka brändäisi itsensä *hiljaiseksi*, olisi nerokas! En nimittäin itse ollenkaan kaipaa sitä diskojumputusta aamuyöhön, saati kännissä huoneisiinsa mökeltäviä aikuisia... ;)

      Poista
    2. Tämä hiljainen hotelli on muuten niin hyvä idea, että taidan soittaa jollekin hotelliketjulle ja kysyä, miksi sitä ei jo ole keksitty.

      Poista
    3. Itseäni mietityttää, miten kaikille asiakkaille "taataan" heidän ostamansa hiljaisuus. Käsitys hiljaisuudesta voi olla joillekin eri kuin suurimmalle osalle. Esim. pariskunta saapuu vauvan kanssa hiljaiseen hotelliin nauttiakseen muiden asiakkaiden tarjoamasta hiljaisuudesta, mutta oma lapsi herää "vain" 2 kertaa yössä itkemään... ja heidän mielestään se on pikkujuttu. olen vaan kohdannut tämmöisiä suhteellisuudentajunsa menettäneitä (nuoria) vanhempia useamman kerran, joten terveeseen järkeen ei todellakaan voi luottaa. Eikai hotelli voi heittää pihalle asiakkaita tuolla perusteella (vaikka ehkä pitäisi)? Eli miten taataan hiljaisuus ja niin, ettei se jää vain toiveeksi siitä, että kaikki muutkin asiakkaat ovat hiljaisia?

      Poista
    4. Totta, hiljaisuus ei ole niin yksiselitteinen vaatimus kuin tupakointi. Tässä varmasti on kaikenlaisia muttia, ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä.
      Nopealla ideoinnilla yöpymislupa voisi perustua näyttöihin jonkinlaisella sertfiointisysteemillä ja luvan voi myös menettää. Tietysti huoneissa voi olla desibelimittarit varoittamassa jos melutaso nousee ja keskimääräistä parempi äänieristyskin ja kätäviä pitäisi valvoa vähintään kameroin, ettei kukaan järjestä käytäväbileitä.

      Poista
    5. Ajattelisin niin, että jos todella halutaan hiljainen hotelli niin äänieristyksiä oli jo muinoin - entinen pomoni teki sellaisen omistamaansa yksiöön vanhassa kivitalossa, jossa kaikki ääni kuului joka paikkaan äärimmäisen helposti. Kalliiksihan tällainen voi tulla, mutta eikö rakentaminen yms. aina ole. Sitten saisi se vauvakin siellä itkeä sen pari kertaa yössä eikä kukaan kuule mitään.

      Poista
    6. Johki, joo, kyllä se pitäisi jollain tavalla myös rakenteissa ja huoneiden sijoittelussa juomioida esim isomman perhehuoneet reunoille ja omia kerroksia erityisen hiljaisuudenkaipuisille ihmisille. Ja hiljaisen hotellin ajokortti tietty! Pakollinen opastus ennen hotelliin majoittumista desibeleistä, äänentuotosta, hiljaisuuskäytännöistä ja hätätapauksista. Ai että.

      Poista
  6. http://www.departures.com/articles/top-ultra-quiet-hotels
    Eiköhan kaikki ole jo brandatty mita tulee matkailuun, ainakin jollakin tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tietty. :) Kiitti, perehdyn tähän!

      Poista
  7. Itse asiassa kiinnostuin tästä niin että surffailin eri matkatoimistojen sivuilla ja yksi näyttäisi segmentoivan kohderyhmät hienovaraisemmin kuin kaksi muuta, ilman älyttömiä "kielletty alle 16-vuotiailta" lauseita. Täytyypä suosia jatkossa tätä ja kiittää hienovaraisemmasta markkinoinnista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Aurinkomatkat ei suoranaisesti kiellä lapsiasiakkaita, vaan on nimennyt hotelleita kategoriaan "aikuisten suosikki". Toisin sanoen, meidän Kiljus-perhe tajuaisi jo siitä vihjeen mennä muualle :). Lisäksi hotellikuvauksissa sanotaan "tasokas hotelli vastaanottaa vain aikuisvieraita" jolloin käy ilmi että tämä on hotellin, ei matkatoimiston tekemä rajaus.
      Ymmärrän että nämä tuntuu monien mielestä vähäpätöisiltä pilkunviilauksilta, mutta siitähän monesti syrjinnässä on kyse. Voi sanoa "aikuisten suosima" sen sijaan että sanoisi "lapsilta kielletty".

      Poista
  8. Duoda noin. Loma on LOMA eli erisuuri kuin arki. Mielestäni on aika reipas hyppy tehdä ihmisestä toistensa vihaajia sen perusteella, miten hän tahtoo lomailla. Kaltevan pinnan argumentti on tässä vähän turhan slippery? Lapseton voi haluta olla muutaman päivän ajan vuodessa lapsellinen ja päinvastoin, ilman, että hän olisi tai hänestä sen perusteella tulisi ”lapsivihaaja”.
    Eiköhän tässä ole kyse vain ja ainoastaan valinnanmahdollisuudesta, että pystyisi haarukoimaan edes hitusen paremmin, mitä tuleman pitää?
    Ja jos itse ei halua viedä itseään ja lapsiaan miljoonan mukulan kolossihotelliin, niin onhan niitä pieniä perhehotellejakin.
    Nautinnollista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esitin tuossa *kaksi* eri skenaariota motivaatioista, en automaattisesti lähtenyt siitä että lapsivapaa tarkoittaa lapsivihaa.

      Mutta eikö juuri omassa himassa ole tarkoitus toteuttaa kaikkia mahdollisia toiveita, vakaumuksia ja inhoja? Ja kun lähtee ovesta ulos, oletus on se, että kohtaa ihmisiä?

      Poista
    2. Toki. Ja ei. Jos on lapsia kotona, ei saa laittaa aivoja narikkaan ja sukeltaa sangriaan, vaikka kuinka toivoisi.
      Mmm. Näen tuon hotellien asiakasrajauksen pikemmin lasten suojeluna = arvostuksena kuin väheksymisenä. Vaikka olisi kyse jonkun muun lapsista.

      Poista
    3. Toki missä tahansa hotellissa voi sukeltaa sangriaan, mutta lasten kanssa sitä ei voi ethdä ei kotona eikä hotellissa. :) Onko lapsivapaissa hotellissa jotain lapsille sopimatonta?

      Poista
    4. Kaikilla ei ole taloudellisia tai muita resursseja tehdä siitä arjestaan tai himastaan sitä paikkaa jossa voisi toteuttaa itseään, toiveitaan tai vakaumuksiaan. Ahtaassa vuokra-asunnossa asuva saa sopeutua arjessaan siihen elämän kirjoon ja kaikenlaisiin ihmisiin ihan joka päivä, eikä sieltä tarvitse erikseen lähteä edes ovesta ulos kohdatakseen näitä erilaisia ihmisiä. Pelkkä ikkunan avaaminen riittää.

      Sen takia että Katjalla (Omistusasunto(?), unelmatyö, kiva mies, vakaa talous) on varaa järjestää elämä arvojensa ja toiveidensa mukaan ei tarkoita että se olisi erityisen yleistä.

      Loma on monelle sitä pakoa arjesta, pakoa niistä naapureista joita ei voi valita, naapurien lapsista joita ei voi valita, ikkunasta näkyvästä maisemasta joka pysyy samana koska muuttaminen on liian kallista ja arjesta joka koostuu 8h säännöllisestä työajasta ja -matkoista. Lomaa on vaan se lakisääteinen mitä työnantajan on pakko antaa ja sekin sumplitaan työkavereiden kanssa joten siinäkään ei pääse valitsemaan halujensa mukaan.

      Ymmärrän kyllä että Katjalla on varaa valita muutenkin ja arki sellaista että loman ei tarvise olla niin ihmeellistä, mutta miksi sen takia joku jolle se loma olisi sitä pakoa epätäydellistä arjesta ei saisi yrittää parhaansa mukaan varmistaa oman lomansa onnistumista etukäteen? Kuten moni muukin on sanonut lomahotelli on eri asia kuin asuinpaikka. Vaikka loma Katjalle on tilaisuus toteuttaa niitä omia arvojaan niin joillekin se voi oikeasti olla vaan pakoa arjesta ja jos se arki on sitä ainaista sopeutumista niin lomalla ei sitten haluaisi sopeutua vaan olla kerrankin ympäristössä joka sopii niihin omiin tarpeisiin, haluihin ja toiveisiin.

      Ei niitä lapsivapaita hotelleja lasten takia ole markkinoille tuotu vaan aikuisten, tuskin niitä mitenkään voi lasten edun kautta perustella. Mutta tietynlaista (tässä tapauksessa lapsiperhevapaata) ympäristöä haluaville aikuisille niiden olemassaolo on hyvin perusteltua. Harva inhoaa lapsia itsesään, mutta sellaisia kaikkiin negatiivisiin stereotypioihin sopivia lomaperheitä on varsin paljon liikkeellä ja niiltä haluaisivat varmasti suojautua myös toiset lapsiperheet. Lapsiperheen "laatua" tosin on vaikea varmistaa mitenkään etukäteen, joten on helpompi kieltää kaikki.

      Lisäksi Idioottivanhemmistavapaahotelli voisi olla turhan provosoiva myyntinimeke, kuka nyt haluaisi myöntää olevansa loma-aasi?

      Poista
    5. Tarkennan: kotona voi päättää haluaako sinne lapsia, millaisia virsiä laulaa ja kuinka kovaa, keitä pyytää kylään ja mitä suuhunsa laittaa. Ei omistusasunto liity siihen millään tavalla.

      En oikeastaan halua toteuttaa lomalla mitään arvoja, vaan *lomailla*. Loma ei tarkoita minulle pakoa mistään ihmisryhmistä ja on vaikea ymmärtää miksi se jollekin sitä olisi. Elämä on jatkuvaa sopeutumista ja siihen liittyvää muutosvastarintaa. :)

      Poista
    6. Omistusasunto liittyy kotiin liittyviin vapauksiin ja rumasti sanottuna seinänaapurien laatuun. Omistusasunnon naapurissa asuu käytännössä joko toinen omistusasuja tai vapaiden vuokramarkkinoiden vuokralainen. Nämä vaihtoehdot tuskin kuuluvat yhteiskunnan marginaaliin ja todennäköisesti asuvat asunnoissaan pidempään kuin pari kuukautta. Jos taas asut kohtuuhintaisessa vuokra-asunnossa jaat todennäköisesti rappukäytäväsi ainakin muutaman rapajuopon, narkkarin tai muuten syrjäytyneen kanssa. Voit toki päättää ketä päästät asuntoosi sisälle, mutta et sitä kuka ovesi takana möykkää, kusee polkupyöräsi päälle tai millaisista virsistä seinänaapurisi tykkää. Mikään erityinen ryhmäpaine ei patista olemaan ihmisiksi koska ryhmä muuttuu koko ajan työpaikanvaihdosten, valmistumisten, erojen ja häätöjen myötä.

      Jokapäiväisen sopeutumisentarpeen määrä on siis huomattavasti erilainen kuin omistusasuntoyhtiössä.

      Toivon että tämä selkiyttää miksi jollekulle loma voi olla juurikin sitä pakoa tai ainakin paon yrittämistä tietystä ihmisryhmästä.

      Poista
    7. Mutta eikö tämä keissi tarkoita että hotellin pitää vain olla kallis, jotta noista narkkareista pääsisi eroon?

      Poista
    8. Yleensä se kallis ei ole vaihtoehtolistalla.

      Valitsemalla keskihintaisen aikuishotellin voi ainakin rajata koliikkivauvat ja kasvattamisestakin lomaa ottavat perheet pois mahdollisista sopeutumiskohteista. Hirveää narkkariongelmaa ei kai missään massalomakohteessa ole, eivät taida olla sitä haluttua asikasryhmää?

      Poista
    9. Keskihintainen hotelli houkuttelee ihmisiä, joilla on varaa keskihintaan. Viereisessä huoneessa saattaa siis silti olla se futisfaniseurue.

      Poista
    10. Keskihinnalla ei saa sitä rauhan tyyssijaa, mutta jos joku hotelli voi keskihintaan tarjota lapsettoman vaihtoehdon niin onhan se edes yritys siihen suuntaan. Voihan siellä naapurihuoneessa sitten olla vaikka torvisoittokunta, mutta lapsettomassa hotellissa siellä ei ainakaan ole lapsia. Se on niitä harvoja asioita majoittujissa joka on:

      1. Helppo rajata ennakkoon
      2. Yksiselitteistä. Lapset joko on mukana tai ei.

      Tuskin tässä on kyse hotellienkaan puolesta mistään lapsivihasta vaan juuri noista ylläolevista syistä.

      Poista
    11. Se, että rajaus on helppoa, ei tee sitä oikeudenmukaiseksi.

      Poista
    12. Kenen oikeuksia lapsivapaalla hotellilla tarkalleen ottaen poljetaan ja miten?

      Minusta tämä on kokolailla uhriton rikos.

      Poista
    13. Palaan otsikon kysymykseen: minkä ongelman lapsivapaus ratkaisee?

      Poista
    14. Lapsivapaus ratkaisen ison siivun hallitsemattoman metelin ongelmasta. Ei koko ongelmaa, mutta ison osan siitä. Lapset ovat (kuten moni muukin on todennut) se ainoa metelin lähde jonka möykkääminen on sellaista jolle ei voi edes hotellin henkilökunta mitään.

      Poista
  9. Minusta lapsivapaat hotellit eivät ole lähtökohtaisesti ollenkaan hullumpi ajatus. Tosin olen samaa mieltä siitä, että paljon parempi olisi ns. hiljainen hotelli, jossa rajoitus koskisi niin lapsia kuin aikuisia.
    En inhoa lapsia, mutta en myöskään koe tarvetta viettää aikaa lasten seurassa yhtään enempää kuin on tarpeen. Olen sitä mieltä, että julkiset kulkuvälineet ym ovat kaikille, huolimatta siitä, että kiukutteleva lapsi ei ole miellyttävää matkaseuraa (ymmärrän, että lapsen elämään kuuluu tietty määrä melua ja moni muukin ihmisryhmä ärsyttää bussissa, ylihajustetut leidit paljon enemmän kuin kitisevät lapset). Hotellit ovat ehkä kuitenkin hieman eri asia, samoin hienommat ravintolat. Hotelleja ja ravintoloita on niin paljon, ettei muutaman pitäminen lapsettomana ole mielestäni kohtuuton ajatus.
    Minulle hotellissa tärkeimpiä kriteereitä ovat savuttomat ja eläimiltä kielletyt huoneet, sen jälkeen yleinen mukavuustaso, kuten kylpyamme, hyvät pimennysverhot ja mukava patja. Vihaan melua, joten jos olisi mahdollista, valitsisin ehdottomasti hiljaisen hotellin. Jos minulla olisi vertailussa kaksi muuten identtistä hotellia, valitsisin sen K16 (tai mieluummin K25) hotellin. En siksi, että vihaisin lapsia, vaan siksi, että minun kannaltani se olisi yksi mukava lisätekijä, koska se lisäisi todennäköisyyttä, että loman saisi viettää hiljaisuudessa (Ja kyllä, mekastavat aikuiset ovat yleensä paljon isompi haittatekijä). Toistaiseksi en ole ikinä majoittunut lapsivapaassa hotellissa, koska muut kriteerit ovat ajaneet edelle, enkä koe lapsien läsnäolon olevan mikään kynnyskysymys.

    Ja tiedostan olevani jossain määrin ihmisvihaaja, inhoan humalaisia, meluisia ja (hajusteille) haisevia ihmisiä. Se ei kuitenkaan ole ympäristön vika, vaan omani, joten siksi pyrin itse hakeutumaan asumaan ja lomailemaan rauhallisempaan paikkaan. Pakkoko sinne turistihelvettiin on mennä, jos kammoaa humalaisia turisteja. :D

    Offtopic: Olen toistaiseksi (ikää 30+) ollut sitä mieltä, että en koskaan hanki lapsia, mutta tiedostan sen, että mieleni voi muuttua. Toistaiseksi en tiedä lapsista tai lapsiperheen arjesta juuri mitään. Silti, tai ehkä juuri siksi, minusta on hyvin mielenkiintoista lukea blogiasi. Elän hyvin erilaista elämää, joten kiitos siitä, että saan kurkistuksen aivan toiseen maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hyvin samanlaiset prioriteetit hotellin valinnassa! Patja <3 Ja tästä ihmisivihaajan näkökulmasta (en pidä ihmismassoista eli en esim. käy juuri koskaan missään konserteissa tai harrasta joukkuelajeja) hämmästyttääkin että just lapset on otettu markkinointivaltiksi kuin muitakin ongelmia on. Siksi lähdin pohtimaan syitä tän ajattelun taustalla.

      Kiva että olet mukana! :)

      Poista
  10. Mieheni kanssa teemme joka vuosi lapsivapaan loman (3 teiniä taloudessa) ja tuolloin valitsemme juuri ne hotellit, jotka mainostavat lapsivapautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan haastaa sut ajattelemaan vähän pidemmälle: mitä odotat lapsivapaalta hotellilta?

      Poista
    2. Kun lähdemme lomalle ilman lapsia, en halua hirveemmin nähdäkään mukuloita. Aamupalan haluan nauttia rauhassa. Illat haluan viettää rauhassa hotellilla viiniä nauttien. Muutenkin loman ohjelma koostuu suurilta osin sellaisista aktiviteeteista joissa ei lapsia näy eikä kuulu. En myöskään halua nähdä tai kuulla humalaisia tyyppejä ja niinpä valitsemme lomakohteemme mahdollisuuksien mukaan niin ettei niihinkään törmää.

      Poista
    3. Mulle on käynyt ihan päinvastoin: nuorempana saatoin vaihtaa bussia jos sinne änkesi päiväkotiryhmä, mutta nykyään kun ymmärrän lasten sielunelämää paremmin, lasten häiritsevyys on vähentynyt. Toisaalta komennan surutta muiden lapsia, jos naamaani lentää hiekkaa tai varpailleni tallotaan. :)

      Poista
  11. Täällä avattiin juuri oma kuntosali ylipainoisille. En kokenut asiaa henkilökohtaisena loukkauksena rimpulaa vartaloani kohtaan saati sitten, että minua suorastaan vihattaisiin. En ymmärrä, miksi lapsiperheenkään tarvitsisi tehdä itselleen ongelma siitä, että sadan hotellivaihtoehdon joukossa on pari sellaista, jotka on suunnattu eri kohderyhmälle.

    Hiljaisen hotellin muuten yleensä takaa vähän hintavampi valinta tai bisneshotelli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti. Mielestäni tämä on häpeäkysymys: moni ylipainoinen ei kehtaa mennä salille kun kaikki muut nostaa penkistä sata kiloa. On kaikkien etu että kuntosalilla kehtaa treenata kuka vain. Samalla periaatteellahan on myös naisten saleja.

      On ihan totta että hintakin rajaa pois osan lapsiperheistä. Onko lapsivapaus elitismiä?

      Poista
    2. Lapsivapaus on ollut elitismiä tähän asti, mutta nyt kun mahdollisuus on tuotu enemmän myös keskiluokkaisten ja alempienkin palkkaluokkien saataville sitä ainakin jonkin aikaa markkinoidaan vähän luksuksempana. Ainakin siihen asti että arkipäiväistyy.

      Harva jaksaa parkua sitä että rikkaat voivat valita, rahalla saa ja hevosella pääsee. Nyt kuitenkin kun tämä valintojen tekeminen on tullut mahdolliseksi useammalle ihmiselle se on yhtäkkiä paha juttu.

      Siihen suuntaan maailma kuitenkin on menossa, personoi uutisvirtasi, valikoi treffikumppani etukäteen juuri sinun mieltymystesi mukaan, lue vain mielipiteitä jotka sopivat omiisi ja lomaile räätälöidysti hotellissa joka vastaa juuri sinun tarpeitasi. Harva ihminen haluaa haastaa itseään minkään sortin henkilökohtaiseen kasvuun, joten tämä ympäristön sopeuttaminen omiin haluhin myy kuin häkä, ja kun se myy sitä on varaa myydä edullisemminkin.

      Monipuoliseen ajatteluun kykenevät ihmiset ovat vähemmistö. Se on helppo unohtaa.

      Poista
    3. Saanko onnitella tämän ketjun kiinnostavimmasta kommentista! Tuo uutisvirran personoiminen on toinen asia mitä olen kovasti pohtinut: jos voin itse valita oman uutiskatsaukseni eikö se ole lähtökohtaisesti aiheiltaan vinoutunut? Tämän takia katson edelleen tv-uutisia. Haluan että uutispäällikkö kertoo oman näkemyksensä siitä, mistä aiheista suomalaisen pitäisi jotain tietää.

      Poista
    4. Uutisvirran personoinnissa on myös se huono puoli että sitten ei koskaan saa edes mahdollisuutta kiinnostua niistä pois rajaamistaan asioista. Paperilehdissä ja tv-uutisissa altistuu aivan kaikelle, ja joskus kiinnostavia asioita voi tulla vastaan myös ei ennestään niin omalta tuntuvilta osa-alueilta. Esimerkiksi uutinen jonkun vanhan italalialaiskaupungin historiallisesti merkittävien rakennusten yksityiskäytöstä ja sen oikeutuksesta oli viihdeuutisissa. Kyllä kiinnosti, vaikka julkkisasiat noin muuten eivät ole sydäntä lähellä. Olisi jäänyt näkemättä jos olisin jotenkin rajannut uutisnäkymääni...

      Ano12:46

      Poista
  12. Tämä lapsivapaiden hotellien paheksuminen menee kyllä yli myös minun ymmärrykseni. Katja, olen pitänyt sinua fiksuna naisena, mutta nyt en pysty millään seuraamaan logiikkaasi. Tai ehkä pystyisin, jos tosi kovasti yrittäisin tai haluaisin. Onko oikeasti olemassa uhkakuva, että maailmassa olisi yhtäkkiä vain aikuisille tarkoitettuja hotelleja ja sitten sitä bamsemajoitusta? Miten se, että lapsi ei pääse johonkin paikkaan, aiheuttaisi suuren häpeän tunteen? Eiköhän maailma ole pullollaan paikkoja, joihin lapsi ei voi mennä juuri sen takia, että on eri kehitysasteella kuin aikuinen, eikä tähän asiaan liity millään tavalla häpeää. Ja jos lapsi rupeaa tällaisesta asiasta häpeää tuntemaan, kai hänen kanssaan voi keskustella ja todeta, että ei ole minkäänlaista tarvetta tuntea huonommuutta.

    Minulla on lapsi, joten lapsettomuus ei ole syy, miksi liputan vain aikuisille tarkoitettujen hotellien puolesta. Jos nyt pääsisin miehen kanssa kaksistaan lomalle, voisin kyllä sellaiseen mennä. Pääasiassa kuitenkin matkustelemme perheenä. Kohta kaksivuotias lapsemme on ollut kanssamme usella matkalla, kolmella mantereella, ja aina hänet on otettu hyvin vastaan hotelleissa. Koskaan emme ole olleet missään perhehotellissa, koska en itsekään kestäisi kymmenien mekastavien lasten laumoja. Tai no, emme ole perhehotelleja varsinaisesti vältelleetkään, mutta aina on ollut paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja tarjolla. Enkä oikeasti edes usko, että lapset olisivat niitä huonoiten käyttäytyviä asiakkaita. Omalle lapsellemme yritämme opettaa pienestä pitäen, kuinka kodin ulkopuolella käyttäydytään, ja suht hyvin on mennyt tähän asti, vaikka eihän tuo mikään kone ole. En silti usko, että olemme koskaan pilanneet kenenkään lomaa hotellissa tai ravintolassa.

    No mutta, pointtini on, että hotelleja löytyy joka lähtöön nyt ja varmasti tulevaisuudessakin. Ihan ihmisten ilmoilta, ei tarvitse lähteä tiheimpään viidakkoon. Ei ole pakko mennä lapsen kanssa bamseen, koska muitakin vaihtoehtoja on. Ja jos rinnalla on jokunen aikuisten hotelli, ei sekään ole keneltäkään pois. Ja lapsi tuskin traumatisoituu, jos ei pääse jokaikiseen paikkaan, johon aikuinen menee.

    Ja Katja, mietin myös sitä, millaisen kuvan annat itsestäsi näillä mielipiteillä. Kuten sanoin, olen pitänyt sinua fiksuna naisena, mutta tällaiset kummalliset provot vaikuttavat voimakkaasti ainakin minuun. Joudun ehkä tarkistamaan suhtautumistani muihinkin juttuihisi. Toisaalta, saahan ihmisellä mielipiteitä olla, eikä sinua varmasti kovin paljon kiinnosta, mitä esim. minä sinusta ajattelen. Eikä minunkaan maailmani horju, vaikka laukoisit blogissasi tai kolumnissasi mitä. Ja niin, varmasti keksit tähänkin kirjoitukseen nasevan vasta-argumentin, jolla kumoat kaikki sanomiseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ollut provo, se on ihan omassa kädessä provosoituuko lapsiaiheista vai ei. Itse en jaottele ihmisiä fiksuiksi tai tyhmiksi sen mukaan, ovatko he asioista kanssani eri mieltä. Tärkeämpää on, millaisia argumentteja heillä on mielipiteidensä tueksi.

      Olet ihan oikeassa siinä että ei kannata olla huolissasi muiden brändistä. Nostan jatkossakin esiin juuri niitä aiheita kuin parhaaksi katson, myös yhteiskunnallisia kipu- ja sokeuspisteitä. Jos se tarkoittaa että et halua tätä blogia seurata, hyväksyn sen. Löydät varmasti muutakin luettavaa. :)

      Poista
    2. Ja toivottavasti ei nyt yhden asian vuoksi kannata koko kantaansa toisesta ihmisestä muuttaa. Minulla on hyviä ystäviäkin, joiden kaikkia mielipiteitä ei aina voi ymmärtää, mutta yksin saisin tässä maailmassa tallustaa jos ei mitään erilaisuutta siedä. Taitaapa ihan niitä ns. lapsivihaajia olla (väärä sana, liian voimakas), eikä meidän suhdetta mikään ole muuttanut vaikka minulla lapsi onkin - olen kuulemma sama pöhkö kuin ennenkin (monet kuulemma muuttuvat melkein täyskäännöksen kun lapsi tulee). Itse asiassa lähipiirini on melko lapsetonta ja itse olen suurelta osin sydämeltäni sellainen. Ei aina vieläkään tajua kuuden vuoden jälkeen, että tuo lapsi joka asuu taloudessani, on minun jalkovälistäni tupsahtanut. Sitten on niitä, jotka vähän kuin vanhoilla päivillään intoutuivat, mutta kaikenkaikkiaan "lapsellisia" perheitä on vähän meidän piireissä.

      Poista
  13. Hiljainen hotelli -brändi on ihan hieno ajatus. Mutta voiko hotelli todella luvata hiljaista yöpymistä, ellei se äänieristä huoneiden seiniä niin, ettei niistä takuulla kuulu läpi?

    Sillä voihan aikuismatkustajakin sairastua yskään, kuorsata tietämättään kuin justeerisaha tai riidellä siippansa kanssa kovaäänisesti - lomallakin! Puhumattakaan kadulle ilmestyvistä kesäisistä tietyömaista... pystyisikö hiljainen hotelli jotenkin estämään niiden olemassaolon tai meluhaitan...?

    Minulle riittäisi, että tietyt hotellit profiloivat itsensä lapsiystävällisiksi kohteiksi. Silloin niistä osaavat pysyä kaukana kaikki he, jotka eivät halua saada aurinkotuoliinsa roiskeita uima-altaasta.

    En kahden pienen lapsen äitinä pahastu tällaisesta profiloinnista tai toisaalta siitä, että toinen hotelli ei toivo ollenkaan lapsivieraita. Enkä usko, että lukevakaan lapsi saa trauman, vaikka jossain kiellettäisiinkin ihan suorinkin sanoin lasten läsnäolo. Elämä on pettymyksiä täynnä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsiystävällisyys on tosiaan tämän asian toinen näkökulma: haetaanko lapsivapaalla hotellilla aikuisystävällisyyttä?

      Poista
  14. Minä liputan myös lapsivapaiden hotellien puolesta, ja ainakin jos lähtisin jonnekkin todella kauas ja maksaisin lomastani maltaita (joka omalla kohdallani tarkoittaa 1000e+ per henkilö maksavaa lomaa), todennäköisesti valitsisin tällaisen "aikuiseen makuun" olevan hotellin, jos kokisin sen itselleni muutenkin sopivaksi, ykkösprioriteetti se ei kuitenkaan ole. Itse en hae lomaltani edes sitä hiljaisuutta ja rauhaa, mutta olen tässä vuosien saatossa todennut että lasten äänekäs mekkalointi/riehuminen (jota monesti leikiksikin kutsutaan) yksinkertaisesti ärsyttää minua enemmän kuin se monesti toiselta puolelta esimerkiksi nostettu humalainen aikuinen. Syytä tälle olen etsinyt pitkään, konkreettista sellaista kuitenkaan löytämättä. Tästä syystä ensisijaisesti yleensä vältän niitä hotelleja joita erikseen mainostetaan sopiviksi perheille, joskaan en ehdoin tahdoin etsi itselleni välttämättä sitä täysin lapsivapaatakaan hotellia.

    Mielestäni lasten kuuluukin leikkiä, kiljahdella ja juoksennella. Silti, mieluummin juuri minä mieluummin kuuntelen sitä humalaista aikuisporukkaa, lomalla saatan kuulua siihen itsekin. Jos on valittava naapurihuoneesta kuuluvaksi ääneksi juhlinnan ääniä, tai itkevä lapsi, minä valitsen sen juhlinnan, se vaan ei ärsytä minua yhtä paljon. Koen myös että siitä juhlinnasta olen oikeutetumpi valittamaan vaikka hotellin henkilökunnalle jos se tosiaan olisi häiritsevää, he kun mahdollisesti voisivat jopa tehdä asialle jotain. Mutta voiko pyytää henkilökuntaa vaimentamaan kiljuvan painajaisia nähnyt lapsen tai pienen vauvan joka itkee vaikka mahavaivoja? Niin, ei voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän rehellisyydestä! Toimiiko mielestäsi perhehotellien välttäminen ratkaisuna?

      Mielestäni kyllä humalaisia paapotaan noin yleisesti paljon enemmän kuin lapsiperheitä, ainakin Suomessa. Juomaa kannetaan eteen vaikka osa porukasta on sammunut ja toisaalta se siististi pukeutunut rapujuhlaporukka voi hoilottaa niin kovaa etteivät lähimmät pöytäseurueet kuule mitään. Kummassakaan tapauksessa henkilökunta ei tehnyt mitään.

      Poista
    2. Kyllä ainakin kun itse tämän ominaisuuden itsessäni tunnistan, niin pyrin välttämään niitä hotelleja joissa muu asiakaskunta koostuu pääasiassa lapsiperheistä. Eihän se syy niissä lapsissa ole ettei mun hermot kestä sitä kiljuntaa :D

      Mielestäni on henkilökunnalta väärin ettei liian äänekkääseen humalaiseen porukkaan puututa. Toki pitäisi aikuisen ihmisen ymmärtää itsekin mikä on liian äänekästä, mutta jos näin ei ole, pitäisi asiasta huomauttaa. Tuntuu siltä että ulkomailla puututaankin helpommin muita häiritsevään juhlintaan. Herää ajatus siitä, että ehkä suomalaisissa ravintoloissa koetaan että jos he pyytävät sitä paljon juovaa (ja samalla melskaavaa) porukkaa hiljenemään, vaihtavat nämä tyypit lennosta paikkaa, jolloin jää ravintolalta tulot pienemmäksi. Monella kädestä suuhun elävällä ravintolalla ei välttämättä ole tähän varaa ravintola-alan huonon tilanteen vuoksi, niin väärin kun se sitä rauhaa hakevaa ruokailijaa kohtaan valitettavasti onkin. Suomalaisista hotelleista en taas juuri voi sanoa puolesta enkä vastaan kun olen niissä niin vähän aikaani viettänyt.

      Poista
  15. Minun puolestani saisi olla vieläkin spesifimpiä hotelleja kuin pelkästään lapsivapaat hotellit. Voisi olla vaikka aikuisten bilehotelleja (hienoa, että saadaan kyseiset henkilöt pois lapsiperheiden läheltä örveltämästä), joissa voisi vaikka olla erilaiset hiljaisuussäännöt ja aamupala klo 11-16 jne.

    Hiljaisia hotelleja minäkin kaipaisin. Tajusin juuri, että onhan niitä. Suomessa esim. joku luostarin yhteydessä toimiva majoitus voisi olla hyvä. Lapsiakaan ei niissä kai yleensä majoitu. :D

    -Emmmmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hotelli niille hyväkäytöksisille lapsiperheille? :) Noita orgaanisesti lapsivapaíta hotelleita on yllättävän paljon. Huonevalinnallakin saa jossain määrin rajattua naapurinsa bisnesmiehiin.

      Poista
    2. Juu, vaikka sellainenkin. :)

      -Emmmmi

      Poista
  16. Menin lukemaan hs:n kommentteja kolumnistani. Jo kymmenen ensimmäistä kertoi nopeasti sen, miten tässä maassa yleensäkin suhtaudutaan lapsiin. Surullista. Me olimme lomalla homo-ja lapsiystävällisessä hotellissa (tällaisiakin on!), ja kas kummaa sen hotellin henkilökunta ja asiakaskunta olivat myös suvaitsevaisia lapsia kohtaan. Minun mielestäni tässä markkinaraossa on kyse vähän samasta jutusta kuin että valitsee lomakohteen paratiisisaarelta piikkilankojen ja vartijoiden ympäröimänä, koska "minun rahoillani minun ei tarvitse minun lomallani sietää tai nähdä ympärilläolevaa kurjuutta"

    VastaaPoista
  17. Edelleenkin, pitäisi olla hotelleja, jonne ei pääse kuin lasten kanssa. Silloin pelattaisiin reilua peliä. ONLY WITH KIDS. Siinä saisi hienosteleva wanna-be pariskunta nenilleen kun katsoisi että tuossapa hieno hotelli/ravintola/spa/puisto, mutta e-hei, ei toivoakaan ilman lasta! Sillä lapsiperheetkin haluavat viettää OIKEAN LOMAN, ilman ilkeitä aikuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taas liitetään lapsettomuuteen hienostelu, ilkeys ja se että lapseton hotelli olisi jotenkin fiinimpi vaihtoehto.

      Kyllä sitä varmaan moni lomailija jo nyt katselee paikkoja joihin ei pääsee syystä tai toisesta, miksi niitä nyt pitäisi keinotekoisesti lisätä vain siksi että joku on edes jollain tavoin perustellusti ruvennut tarjoamaan lapsettomia hotelleja???

      Poista
    2. Ai jaa, vain lapsellisille tarkoitetut hotellit olisivatkin keinotekoisia lisäyksiä, mutta lapsettomat ovat perusteltuja. Höpö-höpö. Jenkeissä ei kaikkiin leikkipuistoihin pääse aikuiset ilman lasta, tällä pyritään estämään pervoudet ja sieppaukset. Ihan yhtä lailla perusteltua olisi hotelli, jonne ei ole pääsyä ilman lapsia.

      Poista
    3. Suurin osa sieppauksista ja pervoiluista tapahtuu lapsille ennestään tuttujen ihmisten toimesta. Parasta siis tehdä hotelleja pelkästään lapsille?

      Poista
  18. Periaatteessa olen ihan iloinen siitä, että lapsista häiriintyvät aikuiset voivat mennä lapsivapaisiin hotelleihin. Eipähän minun sitten lapsen kanssa reissatessani tarvitse koko ajan olla varpaillaan ja pelätä lapseni aiheuttavan häiriötä. Rennompaa minullekin. En siis loukkaannu sitä, että minulta ja lapselta evätään pääsy johonkin!

    Minusta tämä keskustelu kuitenkin kokonaisuudessaan heijastelee yhteiskuntamme arvoja ja asenteita. Äskettäin Suomi valittiin maailman parhaaksi maaksi olla äiti. Se on monilla kriteereillä aivan totta, ja olen siitä etuoikeudesta äärimmäisen kiitollinen.
    Suomessa äitiyttä tuetaan taloudellisesti, järjestetään kunnallista päivähoitoa sekä rakennetaan vaipanvaihtopisteitä, imetysnurkkia ja esteettömiä reittejä vaunuille. Elämä lasten kanssa pyritään rakentamaan helpoksi.
    Siitäkin huolimatta täällä tuntee kovin usein olevansa lapsen kanssa tiellä.

    Kun viime talvena reppureissasin lapseni kanssa Thaimaassa, en törmännyt kertaakaan syöttötuoliin, pottaan tai lastenannoksiin. Silti olin lapsen kanssa aina tervetullut. Lapset noin muutenkin olivat kaikessa mukana ja enemmän näkyvillä. Liikenteen vilinästä ja puuttuvista lapsiperhepalveluista huolimatta lapsen kanssa oli oikeastaan aika rentoa liikkua.

    Olen miettinyt, että ovatko nämä väistämättä ääripäitä? Mitä enemmän lapsiperheiden elämää helpotetaan palveluilla ja fasiliteeteillä, sitä enemmän myös odotetaan lasten pysyvän sivussa? Ehkä lapsiperheet itse tukevat sitä kehitystä hakeutumalla paikkoihin, joissa lasten kanssa on helpointa toimia ja välttelemällä paikkoja, joissa he ovat vähemmistössä. (<- Myönnän, että teen tätä itsekin.)

    Joskus tuntuu siltä, että sekoitamme keskenään oikeuden olla hankimatta lapsia ja oikeuden olla sietämättä lapsia. Ensimmäiseen on kaikilla oikeus, enkä todellakaan kiistä, etteivätkö vapaaehtoisesti lapsettomat joutuisi kestämään eriarvoisuutta. Se ei kuitenkaan varsinaisesti liity tähän aiheeseen. Kukaan ei nimittäin voi päättää olla sietämättä lapsia, tai mitään muutakaan ihmisryhmää.

    Se ei tietenkään tarkoita sitä, että lapsiltakaan tarvitsisi sietää mitä tahansa. Lapset ovat lapsia, eikä heiltä voi odottaa aikuismaista käytöstä, mutta eivät lapset myöskään voi käyttäytyä miten tahansa. Kaikissa lapsiin liittyvissä keskusteluissa nostetaan aina esiin nykypäivän lasten huono käytös ja nykyvanhempien kyvyttömyys kasvattaa lapsiaan. Siinä ei ole mitään uutta, sillä uusien sukupolvien rappiota on kauhisteltu jo vuosisatoja. Tilastojen valossa käytös kuitenkin sukupolvisukupolvelta vain paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti, kiitos tästä! Ja olen ihan samaa mieltä noista arvoista: lasten kuuluu edelleen Suomessa vuonna 2014 olla näkymättömiä ja kuulumattomia. Muuten niiden kanssa ei voi olla samassa paikassa.

      Poista
  19. Suomessa lapset ja nuoret ovat kyllä todella nöyriä. Täällähän jo eskari-ikäiset tietävät että Suomessa ei sovi innostua, ei näyttää iloa, eikä varsinkaan puhua ääneen.

    Suomessa ongelmana joillekin aikuisille on lasten normaali käytös. Se, että pienet lapset puhuvat ja nauravat ääneen. Suomessa kun pitäisi olla hipihiljaista kaupungin keskustassakin.

    Ei sitä tarvitse olla kuin viikko jossain ns. normaali-kulttuurissa, niin huomaa suomalaisuuden synkät puolet. Täällä on eläminen kielletty. Täällä kasvatetaan yhä edelleen lapset häpeämään.

    Huomatkaa vaikka sporassa, niin ainoastaan suomenruotsalaiset lapset ja nuoret puhuvat ääneen, suomalaiset kuiskaavat, etteivät vaan häritse ketään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko mahdollista että kommentoija itse on väärässä paikassa? Tiedän itseni mukaan lukien useampia suomalaisia joille tämä hirveäkamala hiljaisuus on rentouttava ja luontainen olotila johon ei kaivata muutosta. Satunnaiset poikkeukset eivät mitenkää häiritse, mutta en kaipaa aamuiselle bussimatkalleni mitään säännöllisiä rupattelutuokioita satunnaisten ihmisten kanssa. Ne jotka lapsilta vaativat hiljaisuutta ovat Suomessakin harvassa, joten turha syytellä kulttuuria yksilöiden urpoilusta.

      Suomessa sentään suvaitaan sitä erilaisuutta eikä yritetä hoitaa esimerkiksi ekstrovertimpaan suuntaan kallellaan olevia lääkkeillä normien mukaisiksi. Amerikassa (ilmeisesti tälläinen normaalikulttuuri...) missä sosiaalisuus on normi introvertit ja hiljaiset raahataan pahimmillaan terapiaan opettelemaan irti temperamentistaan. Vaikka sitten lääkkeiden voimalla. Sekö olisi oikea tapa koulia meistä suomalaisista maailmankansalaisia?

      Syystä tai toisesta täällä on yleisempi tuo introvertimpi ja varautuneempi temperamentti kuin monissa muissa maailman kolkissa ja se on väkisinkin vaikuttanut kulttuuriin. Miksi missään päin maailmaa ei saisi olla introvertti ja hiljainen? Mikä siinä teitä ulospäinsuuntautuneita niin hemmetisti häirtsee?

      Poista
  20. Minä olen myös "aikuisten suosimien" hotellien kannalla. Ja minun on aika vaikeaa uskoa, että kovinkaan moni lapsi osaisi ahdistua siitä, että jossain päin maailmaa on matkakohteita, joihin lapset eivät pääse. Mahdollinen ahdistus syntyy paljon todennäköisemmin asiaa suureen ääneen päivittelevien vanhempien myötävaikutuksella.

    Itse pidän lapsista ja tulemme varmasti mieheni kanssa niitä hankkimaan, mutta voisimme hyvin lomailla lapsettomassa hotellissa. Syynä tähän ei ole pelkästään lapsista aiheutuva häiriö vaan paljolti myös se, että me molemmat skarppaamme aina merkittävästi kun ympäristössä on lapsia. Tunnistaakohan kukaan muu tätä ilmiötä? Koen lasten läheisyydessä, että minun on oltava esimerkki ja positiivinen ja turvallinen aikuishahmo. En ole todellakaan mikään känniörveltäjä tai harrasta runsasta kirosanojen viljelyä ja tietysti kaikenlaisten ihmisten keskellä pitää käyttäytyä hyvin, mutta tämä tsemppaaminen korostuu merkittävästi kun lapsia on lähellä. Ihan rehellisesti siinä vaiheessa kun lopulta lomalle pääsen, olen valmis täysin hyvällä omallatunnolla minimoimaan kaikki lisästressiä aiheuttavat tekijät, joita omassa tapauksessani ovat pienet lapset.

    Vielä tuosta väitetystä lapsiin vihamielisesti suhtautumisesta: en todellakaan suhtaudu lapsiin vihamielisesti tai syrjivästi, heidän läsnäoloonsa ainoastaan liittyy kiinteästi tiettyjä ilmiöitä (melu, levottomuus, aikuisien käytöksen muuttuminen) joita tahdon lomalla välttää. Itsekin vältän esimerkiksi humalassa menemästä tiettyihin paikkoihin - en siksi, että olettaisin ihmisten syrjivän MINUA vaan siksi, että tietyt olotilaani liittyvät ominaisuudet todennäköisesti häiritsisivät vaikkapa isovanhempiani tai juuri niitä pikkulapsia.

    Mielestäni lapset ja heistä aiheutuvat lieveilmiöt ovat kaksi eri asiaa. En missään nimessä tunne vastenmielisyyttä huutavaa tai oksentavaa lasta kohtaan vaan epämukavuus tulee nimenomaan siitä melusta tai eritteestä. Mielestäni sillä ei ole mitään väliä, mikä melun tai muun ympäristöä pilaavan häiriön lähde on: aiheuttajaa ei saa kohdella huonosti, mutta häiriön välttämisen täytyy olla sallittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo skarppaaminen oli hyvä pointti: en itse sitä tee, koska en voi olla äitinä yhtään erilainen kuin olen normaalisti. Käyttäytyvätkö ihmiset omasta mielestään normaalitilassa niin huonosti, että lasten läsnäollessa täytyy esittää jotain muuta? Lapsiin pitää tottua. Lapsiin tottuu lapsille altistumalla. Lakkaavat ehkä häiritsemästä myös.

      Mä olen tätä keskustelua seurattuani ruvennut miettimään, haluanko mä osallistua ollenkaan tähän suomalaiseen vanhemmuuskeskusteluun. En osaa kirjoittaa ihmisille, joiden mielestä kaikki *häiritsevä* pitää pystyä poistamaan muuten täydellisestä maailmasta.

      Poista
    2. Mä ainakin skarppaan, kun lapsia on lähistöllä. Silloin en kävele punaisia päin, vaikka autoja ei olisi mailla eikä halmeilla. Mietin puhumisiani paljon tarkemmin: härskihköt jutut on karsittava pois. On paljon asioita, joista ei vain voi keskustella lasten läsnäollessa. Taaperoiden läsnäollessa liikun paljon varovaisemmin...kun ei sitä koskaan tiedä, kuka juoksee kääntyessäni kyynärpäähäni. (Koska olen taipuvainen kolhimaan itseänikin, pelkään myös kolhivani muita.) Näin muutamia asioita mainitakseni.

      Pidän kyllä lapsista. Monesti heidän touhujaan on äärimmäisen hauska seurata ja kuunnella lomalla. Silti tiedostan, että vapautunut en heidän läheisyydessään ole, joten joskus voisin ihan mielenkiinnosta suunnata aikuisten hotelliin ja sellaiseen hiljaiseen hotelliin. :)

      -Emmmmi

      Poista
    3. Huvittavaa kun lasten seurassa saa nimenomaan olla vapautuneesti oma itsensä! Ne näkee kyllä autostakin, jos kävelet päin punaisia, kolhivat itseään vaikka kuinka varoisi ja kuulevat kaikki härskit jutut kavereiltaan. Hukkaan menee hyvä skarppaus. :)

      Poista
  21. Kannatan lapsivapaita hotelleja. Otin tämän uuden ajatuksen riemuiten vastaan. Hurraa -huuto sen idean keksijälle! Ehdottaisinpa jopa jonkin sortin Nobelia. En halua samaan hotelliin lapsiperheiden kanssa. Miksi minun pitäisi lomallani sietää kirkuvia lapsia, jos lapsiperheet eivät siedä esim. juhlivia nuoria tai humalassa örveltäviä seurueita? Aina joku karsastaa jotain toista, siitä ei pääse mihinkään. On hienoa, että on mahdollisuus valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Aina joku karsastaa jotain toista, siitä ei pääse mihinkään." Miten niin ei pääse?

      Poista
    2. Koska kuten monessa arkitilanteessakin tulee ilmi ihmiseen on syväkoodattu ominaisuus jaotella kanssaihmisiä meihin ja muihin. Ihmisillä on taipumusta suhtautua agressiivisesti vieraisiin oman lajin yksilöihin jos he edustavat tätä muiden kategoriaa. Molemmista ominaisuuksista on mahdollista opetella irti, mutta kaikilla ei motivaatio tai kyvyt riitä siihen.

      Tämän takia on äärimmäisen todennäköistä että kun laitetaan satunnainen ihmisjoukko, kuten tässä tapauksessa viikolla X paikassa Y lomailevat ihmiset samaan tilaan niin hyvin todennäköisesti useampikin heistä karsastaa toisiaan. Helpoin tapa päästä tästä ongelmasta on yrittää saada samaan hotelliin ihmisiä joilla on edes jotain yhteistä, jolloin siitä muukalaisesta on lähtökohtaisesti helpompi pitää.

      Poista
    3. Onko sulla jotain läheitä tähän? Ovatko kaikki avoimet ihmiset siis mielestäsi vain opetelleet pois synnynnäisestä karsastamisesta? Eikö tämä väite sodi koko matkailun ideaa vastaan? Kuka nyt haluaisi lähteä ehdoin tahdoin vieraaseen kulttuuriin jos karsastus on lähtökohta?

      Poista
    4. Eivät opetelleet vaan kasvatettu, yleensä pienestä pitäen. Sivistyneen ihmisen merkkinä pidetään juurikin tuota avarakatseisuutta ja avoimuutta vieraillekin kulttuureille. Miksi siitä pitäisi tehdä mikään hyve jos se olisi niin automaattista?

      Vähemmän sivistyneet ihmiset eivät lähde ulkomaille katsomaan vierasta kulttuuria vaan nauttimaan sääoloista. He ovat juuri niitä 'lomajuntteja' jotka pakkaavat laukkuunsa juhlamokkaa, ruisleivän ja suomipaidan. He tuovat kukkoillen esiin omaa kansalaisuuttaan ja pitävät vieraskielisiä lähtökohtaisesti vähän tyhmempinä kuin itseään.

      Koitan huomenna kaivaa jotain vähän tieteellisempääkin...

      Poista
    5. http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/vieras_inhottaa_koska_pelottaa

      tuo nyt ehkä oli helppolukuisin, kattavin ja suomenkielisin tähän hätään.

      Poista
    6. Pyytää lähdettä - saa lähteen - ei reagoi

      Kannustaa yrittämään faktapohjaista keskustelua

      ...tai sitten ei.

      Poista
    7. Pyydän armoa, olin lomalla.

      Hesarissa oli sama juttu juuri hetki sitten ja aihe kaipaa tarkempaa perehtymistä. Mielestäni tämä viimeinen kappale avaa hyvin lapsivapauden ongelmallisuutta:

      "Toiseksi tutkimukset ja kokemus osoittavat, että inho alkaa menettää voimaansa, kun ihmiset yksinkertaisesti tutustuvat paremmin vihaamaansa ryhmään. Pso­riaatikot eivät suhtaudu inhoten muihin ihmisiin, joiden kasvoissa on epämuodostumia. Myös rotuennakkoluulot vähenevät, kun ihmiset tulevat tutuiksi maahanmuuttajien kanssa."

      Poista
    8. Tässä juuri korostuu se lomahotellin poikkeavuus arjesta. Viikossa ei ehdi tutustua sen tarkemmin kehenkään lomanaapureista jollei erityisesti halua, ja jos on niitä ennakkoluuloja niin miksi olisi motivoitunut?

      Toisekseen en usko että nämä aikuishotellien asiakkaat haluavat vältellä lapsia sen takia että he olisivat vieraannuttavia eivätkä aikuishotelliasiakkaat olisi päässeet heidän kanssaan koskaan tekemisiin. Pikemminkin ehkä niin päin että asiakkaat ovat olleet lasten kanssa sen verran tekemisissä että haluavat...niin...pitää lapsistakin lomaa.

      Poista
  22. Entäs jos asian kääntää niin päin, että ikärajoitukset estävät lapsiperheiden lomia epäonnistumasta? Pareille tarkoitetuissa hotelleissa on syvät altaat, hiljaista ja rauhallista, ei päiväohjelmaa, yleensä ne ovat syrjemmässä paikassa, jossa ei ole muitakaan perheille tarkoitettuja huvituksia. Vähemmästäkin tekemisen puutteesta muksu turhautuu ja kyllästyy jatkuvaan hyssyttelyyn.

    Minun on hirvittävän vaikea nähdä lapsivapaita hotelleja jotenkin ”rotuerotteluna” tai ongelmana. Selkeällä brändäämisellä varmistetaan mahdollisemman monen lomailijan onnistunut lomakokemus. Itse en lomaillessani pareille tarkoitetussa hotellissa osta nimenomaan lapsivapaata aikaa vaan hiljaisuutta ja rauhaa. Ei se ole mitään "rotuerottelua" vaan minusta on kivaa lillua ukon kanssa altaassa pelkäämättä, että joku hyppää uimarenkaan kanssa selkään. Ja hiljaisuuteen ja rauhaan haluan vielä sen verran kommentoida, että hiljaisuuden käsite on omasta mielestäni kovin erilainen lapsellisilla ja lapsettomilla ihmisillä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia stereotypioita. Olen lomaillut monta kertaa lasten kanssa sekä perhehotelleissa että ei-perhehotelleissa ja vain palveluasenteella on merkitystä. Olen myös lomaillut ukon kanssa kahdestaan eikä kukaan ole hypännyt uimarenkaalla selkään. Hiljaisuuden käsite on myös lapsiperheessä ihan sama kuin lapsettomilla. Segementointi on turhien fobioiden lietsontaa.

      Poista
  23. Koko keskustelu on outo. Miten on suvaitsevaisempaa olla hyväksymättä lapsettomat hotellit, ihmiset, jotka niissä haluaa majoittua sekä heidän ajatusmaailmansa ja elämäntapansa kuin hyväksyä ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on sama vastaus kuin siihen, miksi ei voi suvaita rasismia.

      Poista
    2. Tämän keskustelun jälkeen alan epäilemään, ettei ne lapset ole se suurin ongelma vaan lapsien vanhemmat.

      Mutta kaiken kaikkiaan, kovin viihdyttävää keskustelua. Jatkakaa ihmeessä :D

      Poista
    3. No nyt olet asian ytimessä. :)

      Poista
  24. Sitä enemmän mitkä tahansa äänet häiritsevät mitä hiljaisempaa on. Se on tutkittu juttu. Suomalaisia on kansana niin vähän, että emme vieläkään ole tottuneet muihin ihmisiin, saatika huomioimaan heitä. Sen sijaan, että haluaisimme, niin haluamme mieluummin lisää erottelua. Suomessahan on aina ikäryhmät olleet hirveän erillään toisistaan. Muistan että itse inhosin sitä parikymppisenä ja toivoin aina että missä tahansa olisi sekoitus nuoria, aikuisia, vanhuksia JA lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Se suomalaisen turvavälikin (miellyttäväksi koettu välimatka toisene ihmiseen) on pitempi kuin muulla maailmalla.

      Poista
    2. Mielenkiintoinen keskustelu, ja tuosta ylemmästä kommentista tuli mieleeni myös esim. tehotuotanto ja siellä vaikkapa sikojen liian suuri määrä yhdessä karsinassa joka taas aiheuttaa häiriökäyttäytymistä jne. Yritän siis sanoa että ehkäpä esim. suomalainen on vähän oma lajinsa tässä suhteessa, että tämä "turvaväli" on isompi ---> vältytään riidoilta ja tunnetaan olo turvalliseksi. Oliko vähän kaukaa haettua? :D
      Mutta itse siis olen lapseton ja toivon mukaan näin on myös tulevaisuudessa, ja myönnän joskus sanoneeni myöskin ääneen etten pidä lapsista. En pidä, mutta pystyn olemaan heidän kanssaan tekemisissä ja koen että tämä johtuu minusta eikä heistä, enemmänkin. Yleensä jos sanon näin niin sanon sen sellaiselle josta tiedän että tämä kestää kuulla sen, enkä tietenkään kenellekään vanhemmalle jonka lapsikin kenties kuulisi. :)
      -Anu

      Poista
  25. Totesit kirjoituksessasi, että nallesertifioiduissa hotelleissa on makuusi liikaa lapsiperheitä. Naulan kantaan! Toisille yksikin lapsiperhe on liikaa samasta syystä: lasten metelöinti ja vanhempien hösääminen on häiritsevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tässä on se ero, että se henkilö, jota yksikin lapsi häiritsee ei kuulu ihmisten ilmoille ollenkaan.

      Poista
    2. Aioin kirjoittaa juurikin samoilla sanoilla kuin Anonyymi klo 21.42. Kykenet siis samaistumaan siihen, että *liian monta* lapsiperhettä tekee hotellista epäviihtyisän, mutta kenellä on oikeus määritellä, kuinka monta on liian monta? Jos viisi lapsiperhettä on juuri sopiva sekoitus elämän monimuotoisuutta, mutta kuudes perhe muuttaa hotellin nallesertifioiduksi, niin mitä vikaa siinä kuudennessa perheessä on? Ja kuinka selittäisit Skidillesi, että teidän perheenne ei tällä kertaa kelpaa, koska olette se kuudes perhe? Voit vaihtaa tähän haluamasi luvut, jos mielestäsi kuusi perhettä menee siinä missä viisikin, mutta mitta täytyy jossain 42 perheen kohdalla.

      Harrastuksenani on tehdä omituisia vertauksia ja kuvitella tilanteita käännettyinä vastakohdikseen, joten kokeilen täälläkin: Entä jos eristettäisiin ne sopeutumattomat aikuiset omiin hotelleihinsa, pois häiritsemästä lapsiperheiden lomaa? Eivätkö lapset ja vanhemmat voi oleskella rennommin kaiken kansan hotelleissa, kun kireäpinnaiset lasteninhoajat ovat jossakin kaukana poissa, ja paikalla on vain tolkullisia aikuisia, jotka pitävät lapsista? Miksi kukaan äiti haluaisi viettää lomansa siedätyshoitamalla viereisen aurinkotuolin yrmynaamaa, joka pahoittaa mielensä kaikesta, mitä äidin lapset tekevät?

      Jotain mielenkiintoista paljastuu siitä, että yrmynaamojen telkeäminen omiin hotelleihinsa pois häiritsemästä lapsiperheitä on lapsiperheiden sortamista. Ehkä vertaus rotusortoon on hyvinkin osuva: sorrettu ryhmä omaksuu sortajansa arvot, ja pitää sortajien seuraa parempana kuin kaltaistensa seuraa. Vai miksi lapsilta kielletyissä hotelleissa on mitään lapsiperheiden mielestä tavoittelemisen arvoista, paitsi oikeus päästä arvostetumman ryhmän alueelle?

      (Vrt. Jos spurguille perustettaisiin oma hotelli, jonne teidän perheeltänne evättäisiin pääsy, koska ette ole riittävän rappiolla, haluaisitko sinne? Vai kieltäisitkö spurguja vetäytymästä omaan hotelliinsa, koska heidänkin pitää kyetä majoittumaan tavallisten perheiden kanssa samaan hotelliin?)

      Poista
    3. Väännän vielä ratakiskoa tämän kerran koska tämä vapaus erilaisista ihmisryhmistä on mielestäni lähtökohtaisesti epäoikeudenmukainen toive.

      Lapsiperheiden tunkeminen samaan hotelliin on aivan yhtä luonnoton ja mahdoton vaatimus kuin lapsivapauskin. Lapsiperheitä pitää sietää (ja juuri sietämisestähän on kyse kuten monet kommentoijat tässä ketjussa ovat tuoneet ilmi) siinä missä lapsettomia ja muitakin ihmisryhmiä, sillä rajanveto siedettäviin ihmisiin on mahdotonta - kuten omista esimerkeistäsikin käy ilmi. Minäkään en kirjoita lapsetonvapaata blogia vaan tänne tulevat ne joita aiheet kiinnostavat. Samalla tavalla palveluilla, sijainnilla ja huonetarjonnalla rajataan kohderyhmiä. Kieltäminen on lähtökohtaisesti jätettävä sellaisiin asioihin joista on selkeää haittaa. Lapsivapaus on pelkkää stereotypioiden ruokkimista ja inhon tukemista, eikä ratkaise väitetyn hiljaisuuden ongelmaa.

      Mutta en aio nyt enää tätä tämän enempää avata - jos ei aukene ei aukene. Mutta tietäkää että minulta ei sympatiaa lapsivapaiden palveluiden (pätee niin hotelleihin, ravintoloihin kuin asuinalueisiinkin) kannattajille heru.

      Poista
    4. Ratakiskosta täällä on yrittänyt vääntää moni muukin, mutta ainoa asia joka on tullut selväksi taitaa olla se, että sinä et edes suostu ymmärtämään niitä lapsivapaiden hotellien "hyviä puolia" koska ajatus on sinun mielestäsi niin vastenmielinen että kenenkään muunkaan ei pitäisi niitä kaivata ja jos kaipaa niin on jotenkin vajaa, tyhmä tai suvaitsematon.

      Lapsivapaan hotellin tyypillinen asukas todennäköisesti sietää lapsia ihan hyvin, mutta voidessaan valita ei halua sellaista lomanaapurikseen. Se on eri asia kuin se että ei halua koskaan, missään ikinä altistua lapsille ja toivoisi että ne voisi kasvattaa aikuisiksi jossain keskitetyssä fasiliteetissa ja laskea ulos vasta kun ovat aikuisia.

      Lapsettomuutta tuskin olisi alettu markkinoida jos pelkkä orgaaninen rajaaminen huoneilla, sijainnilla tai palveluilla olisi toiminut? Lapsettomat hotellit joita olen nähnyt mainostettavan Suomessa sijaitsevat poikkeuksetta massalomakohteissa joihin on täältä suorat lennot. Siellä on yhdessä sumpussa hirveä määrä hotelleja jotka kilpailevat niistä lentokoneiden tuomien karjalaumojen valinnoista.

      Hintakilpailu on pitää samantasoiset hotellit hyvin saman hintaisina, joten eroja pitää sitten ruveta luomaan muulla tavoin. Voi olla että nämä nyt itseään lapsivapaina mainostavat ovat ensin yrittäneet olla orgaanisesti lapsivapaita mutta se ei vaan ole toiminut koska asiakaskunta ei lähtökohtaisesti etsi mitään tiettyä hotellia, vaan on ostanut lomamatkan rantakohteeseen X ja valinnut sitten omalle lompakolle sopivan hotellin laajasta valikoimasta. Sen kummemmin perehtymättä hotellien tarkempiin tietoihin huonehintaa lukuunottamatta. Vauvojen kanssa matkustavat eivät edes välttämättä kaipaa isompaa huonetta tai lastenallasta joiden puutteella hotelli voisi hienovaraisemmin yrittää rajata lapsiperheitä pois asiakaskunnastaan.

      Maailmassa on yhä tuhansia ja tuhansia hotelleja näiden massakohteiden ulkopuolella, joihin tämän tyyppinen rajaus ei olisi mitenkään perusteltu ja ne tuskin koskaan ottavat sitä käyttöön. Sen takia en nää tämän ilmiön mitenkään pakottavan lapsiperheitä bamsehotelliin, jopa näihin massakohteisiin on jäänyt se näiden kahden ääripään väliin jäävä PAKSU kerros ei-spesifioituja hotelleja.

      Onko ongelma siinä, että lapsivapaus ei saisi olla näin helppoa? Sallittu lapsivapaus olisi vaan sellaista jonka eteen on nähty vaivaa ja maksettu hiukan lisää ei niin suositusta lentokohteesta ja hankkiutumisesta syrjäisempään hotelliin? Onko perheillä etuoikeus saada edullisesti helppo ja palveluiden ympäröimä rantaloma?

      Lapsuus on kaiken tämän lisäksikin ominaisuus joka kestää vain rajatun ajan.

      Ihonväri pysyy koko elämän samana, samoin sukupuoli tai etnisyys, mutta lapset kasvavat aikuisiksi ja voivat sen jälkeen mennä itse toteamaan ettei siellä baarissa, strippiklubilla tai lapsivapaassa hotellissa nyt mitään kovin ihmeellistä ollutkaan. On eri asia tarjota palveluita joihin et juuri nyt pääse kuin palveluita joihin et koskaan tule pääsemään.

      Poista
    5. Tämän postauksen tarkoitus oli hakea motiiveja lapsivapaisiin palveluihin - toki valintaan voi olla muitakin motiiveja kuin nuo minun arvaamani. Jos kyse on inhosta, en hyväksy. Jos kyse on hiljaisuudesta, en ole varma onko lapsivapaus sen tae.

      Eihän meidän tarvitse olla samaa mieltä asiasta, vaan voimme todeta, että ymmärrämme toistemme pointit mutta pidämme omaa näkökantaamme oikeana. That's it.

      Poista
    6. Kiitos anonyymi 18.44 kommentistasi! Olen seurannut tätä keskustelua kiinnostuneena, sillä minun on ollut vaikea ymmärtää, miten suvaitsevaisuudesta huuteleva blogisti on valmis tuomitsemaan aikuishotelleja ymmärtävät kuin pahimmat rikolliset. Minäkin, perheenäiti sekä lasten, nuorten ja maahanmuuttajien parissa työtä tekevä ja oikeasti asiakkaistaan pitävä ihminen, olen ilmeisesti alhaisista alhaisin, kun ymmärrän, miksi aikuisille suunnattuja hotelleja on olemassa.

      Toisekseen, en ymmärrä, mitä on se lapsivihamielisyys, jota niin moni tuntuu aistivan elinympäristössään. Matkustelen lapseni kanssa paljon, syömme ravintoloissa vielä useammin, mutta en ole koskaan kokenut nuivuutta muiden ihmisten puolelta. Vaikka emme todellakaan käytä lapsiperheille suunnattuja hotelleja ja ravintoloita. Päin vastoin, olen useasti saanut kiitosta siitä, että uskallan lähteä lapsen kanssa ihmisten ilmoille. Ilmeisesti minun pitäisi nyt kuitenkin ymmärtää hävetä, kun en ole pyydellyt anteeksi olemassaoloamme, vaan meillä on ollut oikeasti mukavaa perheen kesken.

      Poista
    7. Turha tästä keskustelusta on sen kummemmin loukkaantua. Jotkut aistuvat lapsivihamielisyyttä, jotkut eivät ole siihen törmänneet. Minusta lapsivapauden käyttäminen markkinointikeinona on ongelmallinen lukuisista edellämainituista syistä. Sinä saat olla eri mieltä.

      Poista
    8. Katja, kirjoitat: "Ja tässä on se ero, että se henkilö, jota yksikin lapsi häiritsee ei kuulu ihmisten ilmoille ollenkaan."

      Et voi olla tosissasi. En siis kuulu ihmisten ilmoille, jos minua on joskus elämässäni, yhden ainoankin kerran, häirinnyt vaikkapa uhmaikäisen kiukkuaminen helteisessä ruuhkabussissa, kun itselläni on ollut alkava migreeni ja työpaikalla hankaluuksia?

      Jopas on. Sanon kuten joku täällä aikaisemminkin: en voi uskoa lukemaani, aivan kuin joku vieras ihminen olisi kaapannut blogisi. Olen surullinen.

      Poista
    9. Tuo anonyymin yllä mainitsema kirjoittajan kommentti hämmästytti minuakin; vaikka tulen lasten kanssa toimeen ja ymmärrän että toki heidänkin on liikuttava siinä missä minun itsenikin, en silti hirveästi lapsista välitä, minun pitäisi siis...mitä? Muuttaa korpeen jossa ei ole ristin sielua?
      MUTTA lapsia paljon enemmän inhoan (kyllä) humalaisia, koska alkoholi tekee äänekkääksi ääliöksi jolla ei ole käytöstapoja, ja heitä vältän viimeiseen asti, ja heihin verrattuna lapset ovat piece of cake.

      Poista
    10. Terävöitän kommenttiani (pointtini kyllä tulee esiin tässä keskustelussa monta kertaa) vielä: jos yksikin lapsi häiritsee niin paljon että ihminen alkaa sen perusteella vaatia lapsettomia busseja, ravintoloita, asuinalueita ja tavarataloja, hän on terapian tarpeessa.

      Poista
  26. Klo 21:42 anon jatkaa vielä: Hiertääkö tässä aiheessa eniten sana "lapsivapaa"? Entä, jos palvelu on K-18? Lapsista ja lapsiperheistä voi todella olla haittaa tietynlaisissa hotelleissa.

    Varasin kerran mieheni kanssa yön pienestä suomalaisesta putiikkihotellista. Paikka oli selvästi aikuisille pareille suunnattu: sisustus huokui romantiikkaa, esillä oli runsaasti koriste-esineitä, kynttilöitä jne. Hotelli itsekin mainosti rauhallista ja romanttista tunnelmaa, kiireetöntä lähiruoka-aamiaista ym. Hotelli lunasti lupauksensa, kunnes tuli yö. Jostakin huoneesta alkui kaikua lapsen huutoa, joka jatkui ja jatkui ja jatkui. Levottoman yön jälkeen menimme aamiaiselle ja sama perhe oli jo pienessä ruokailutilassa syömässä. Koko aamiaisen ajan kuuntelimme lallattelua, vanhempien ihastelua pilttinsä toimista, ruokien maistatusta, kieltoja... Lapsiperheen läsnäolo tuhosi kiireettömän aamiaishetken täysin. Hotellista lähtiessämme annoimme respassa olleelle omistajalle palautetta. Hän kertoi, että heillä on K-12 ikäraja, mutta kaikki vanhemmat eivät huomioi sitä. Palautetta oli tullut muiltakin ja omistaja pohti ikärajan nostamista K-18, että viesti olisi selvempi.

    Suurin osa vanhemmista varmaan ymmärtää, että tällaiseen rauhaisaan ja romanttiseen konseptiin eivät lapsivieraat kuulu. Miksi hotelli ei voisi selvyyden vuoksi asettaa ikärajaa? Tässä yhteydessä on saivartelua verrata lasten aiheuttamaa häiriöitä huonokäytöksisiin aikuisiin. Viiden huoneen putiikkihotelli romanttisella kuorrutuksella on aivan selvä viesti asiakaskunnalle. Jokainen aikuinen tajuaa, että asiakkaiden odotetaan käyttäytyvän hillitysti, että kaikki voivat nauttia olostaan. Lapsiperhe ei millään tavalla sovi tähän yhtälöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs jos ne lapset käyttäytyy iloisesti? Nauravat, juttelevat - kuten aikuiset? Häiritseekö sekin? En nimittäin millään jaksa uskoa että jokaisella on kokemus nimenomaan lapsen kiukusta. Veikkaanpa että suomalaisia mörököllejä harmittaa lapsen ilokin.

      Poista
    2. Epäilen että jokaisella on kokemus lapsen kiukusta. Se kun tuppaa tulemaan silloin kun kiukuttaa. Lapsiin kuuluu tunnekontrollin puutteellisuus, joten he antavat näkyä ja kuulua kun siltä tuntuu.

      Eikä kukaan voi antaa mitään hilpeystakuuta lapsistaan. Lasten käytökseltä ei voi olettaa minkäänlaista takuuta joten siksi lapset eivät ole tervetulleita kaikkiin paikkoihin.

      Eikä suomalaisten mörökölleys liity lapsivapaisiin hotelleihin mitenkään, eiköhän sinne ole tervetulleita kaikkien kansalaisuuksien edustajat ilman lapsia...

      Poista
    3. Entäs kun ihminen ikääntyy ja dementoituu mahdollisesti, ei hänen käytöksestään silloinkaan voi 'antaa takuuta'? Tai kärsii mielenterveys- tai kehitysongelmista, eikö hän silloinkaan saisi 'häiritä' tietyissä paikoissa muiden rauhallista lomailua? Aivan kamala ajatus, suoraan sanottuna.

      Mun mielestä ihmisessä, joka ei siedä oman lajinsa kasvuvaiheessa olevia yksilöitä, on jotain.. en haluaisi sanoa vikaa. Puhun tässä nyt lähinnä niistä ihmisistä, jotka julistavat että heitä inhottaa tai häiritsee lasten käytös. Lasten kieltäminen tietyistä paikoista (jos se ei tapahdu lasten, vaan aikuisten suojelemiseksi) ruokkii tätä ihmeellistä asennetta, ja antaa viestin että se on ihan ok. Muita ihmisiä nyt vaan kuuluu sietää, iästä ja muista ominaisuuksista huolimatta. Jos ei siedä, vika on ikävä kyllä ihmisessä itsessään, ei niissä muissa.

      Poista
    4. Se ei siis merkitse mitään että lomien ulkopuolisen ajan sietää lapsia koko kirjossaan. Se jos haluaa viikon vuodessa olla erossa lapsista tekee sinusta saatanan?

      Poista
    5. Tekisin kyllä eron sen välillä, ilmoittaako ihan yleisluontoisesti inhoavansa lapsia vai meneekö tosiaan kerran vuodessa lapsivapaaseen hotelliin. Itse tosin henk.koht. pyrin sietämään kanssaihmisiä ihan ympäri vuoden, riippumatta siitä onko loma-aika vai ei.

      Poista
    6. Moni tässä ketjussa ei tunnu tekevän mitään eroa siinä asiassa.

      Jo se että lapsivapaita hotelleja tarjotaan ja joku niihin haluaa majoittua tuntuu olevan merkki siitä että lapsiviha valtaa maailman. Eikä täällä kai kukaan ole ilmoittanut ettei aio sietää kanssaihmisiä elämässään?

      Poista
    7. Mä ymmärrän erittäin hyvin sen jos haluaa viettää parisuhdeaikaa kumppaninsa kanssa ilman lapsia tai valitsee jopa kokonaan lapsettoman elämän. Muiden lasten läsnäolon sietäminen ei liity siihen kuvioon millään tavalla.

      Poista
    8. Onko aikuishotellien perimmäinen ongelma siis siinä, että joku voisi majottua sellaiseen mielestäsi väärästä syystä? Ja koska majoittumisen syistä ei voi olla varma on parempi lähtökohtaisesti kieltää koko konsepti?

      Entä jos lomaileva pariskunta on vaikkapa vasten tahtoaan lapsettomia joilla ei ole mahdollisuuksia adoptioon ja pelkkä lasten läsnäolo vetää mielen mustaksi? Olisiko se riittävän hyvä syy haluta lapsettomaan hotelliin?

      Poista
    9. Lapsettomille voi olla muutenkin vaikeaa nähdä lapsia joka puolella, en usko että hotelli tätä masennusta ratkaisee. Enkä muuten ole sanonut, että konsepti pitäisi kieltää vaan että lapsivapaus on markkinointikeinona kyseenalainen, etenkin jos ratkaisut ovat muualla.

      Poista
    10. Jos konsepti on lapsivapaus, niin miksi se muuttuisi jotenkin hyväksyttävämmäksi jos sitä markkinoitaisiin jollain muulla termillä? Jos hotelli on jostain syystä päätynyt siihen että haluaa keskittyä aikuisasiakkaiden palveluun niin minkä takia sitä ei saisi suoraan ilmoittaa?

      Kuten aloitttajakin on kokemuksen kautta todennut, se että hotellia markkinoidaan rauhallisena ja romanttisena ei välttämättä avaa kaikille että heidänkin pitäisi olla osana luomassa tätä tunnelmaa esimerkiksi jättämällä ne lapset kotiin. Eihän se nyt mukavalta varmaan tunnu laittaa hotellilleen K18-merkintää, mutta jos se on ainoa toimiva keino varmistua siitä että romanttinen hotelli oikeasti pystyy tarjoamaan asiakkailleen sitä mitä lupaa?

      Jostain syystä lapsiperheet tuntuvat olevan keskimääräistä sokeampia sille millaisiin paikkoihin voi mennä tekemään mitäkin. Lisäksi jos he ovat yleisen mielipiteen mukaan väärässä paikassa syy ei heidän mielestään ole heissä, vaan ympäristössä joka ei suostu mukautumaan taaperoarkeen. Jossain aiemman kirjoituksen kommenteissa joku oli kertoi asiakkaasta joka oli ruvennut vaihtamaan vaippaa ravintolapöydässä ja jokainen varmasti on nähnyt vastaavia esimerkkejä ulkomaailmassa liikkuessaan. Jokaisen lapsen temperamentti on erilainen, mutta voisi kuvitella juuri vanhempien sitten osaavan arvioida onko oma lapsi tai lapset sellaisia että heidän kanssaan on soveliasta mennä paikkaan X tai Y. Eikä niin että jos joskus olen nähnyt lapsen paikassa X tai Y olen omine lapsineni sinne tervetullut ihan riippumatta siitä onko heillä mitään edellytyksiä käyttäytyä paikkaan kuuluvien normien mukaisesti.

      Hotellit ovat monessa asiassa erilaisia kuin ravintolat tai muut palvelupaikat joissa yleensä ollaan vain muutamia tunteja. Hotellista ei voida mennä ulos rauhoittumaan kiukun iskiessä tai muulla tavoin katkaista tilannetta. Hotelli on se kodin korvike matkalla missä lapsellakin on oikeus olla lapsellinen. Lapsellisuudesta kuitenkin tulee kiistatta tulee häiriötä ja jos hotelli pyrkii olemaan mahdollisimman häiriötön on lapsivapaus siihen ihan hyvä ratkaisu. Aikuisten rymyporukat tuskin ehdoin tahdoin hakeutuvat rauhalliseksi markkinoituun hotelliin, jotkut lapsiperheet sen sijaan saattavat hyvinkin aliarvioida oman häiriöpotentiaalinsa ja ajatella että rauhallisessa hotellissa mukulatkin nukkuu hyvin.

      Poista
    11. Silloin riittävän hyvä syy olisi hakeutu psykologin juttusille.

      Poista
    12. Juuri tämä "lapsellisuudesta tulee kiistatta häiriötä" on stereotypia, jota ei kukaan näytä kyseenalaistavan.

      Poista
    13. Sitä ei ehkä kyseenalaisteta siksi että se ei ole pelkkä stereotypia? Lapset näkyy ja kuuluu eikä siinä ole mitään pahaa, mutta....

      60dB meteli lapsista on ihan yhtä kova meteli kuin 60dB känniääliöistä, 60dB porakoneesta tai 60dB jousikvartetista. Jos haluaa vältellä meteliä niin ei se että ääni lähtee lapsesta pienennä sitä äänen määrää.

      Vauvan itku on monissa tutkimuksissa rankattu sinne raastavimpien äänien top kymppiin, on ihan biologisesti perusteltua että ihminen reagoi oman lajinsa poikasten hätään voimakkaasti. Ei siihen silti lomallaan haluaisi herätä.

      Poista
  27. Pakko tulla vielä jakamaan eräs mielipide, joka pysäytti ja osoitti ihmisten julmuuden.

    Meidän pihalla käy paljon ulkopuolisia lapsiperheitä leikkimässä. Piha on taloyhtiön yksityinen piha, mutta kaikki tuntuvat pitävän sitä yleisenä puistona. Noh, naapurin vanhempi rouva kun tästä valitteli, niin totesin hyvänä puolena sen, että piha on kuitenkin oikeassa käytössä, eli lasten käytössä, eikä niin että siihen pesiytyisi jokin juopporemppala.

    Tähän rouva oikein kivahti, että no parempihan se olisi! Juopoista pääsee eroon kun soittaa poliisille, mutta lapsille ei voi mitään!

    En tiennyt itkeäkö vai nauraa - valitsin naurun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään tätä lapsivapauden käyttäjien kohderyhmää - olisivatko he omat lapsensa kasvattaneita, jopa eläkeläisiä? Suomessa oli suhtautuminen lapsiin vielä 60 vuotta sitten aivan erilaista kuin nykyään.

      Poista
  28. Kun mietin aikaa ennen lapsia, niin kyllä heille hyvin vähän altistui normi-arjessa. Kävimme silloinkin lomailemassa perheellisten hotelleissa enkä edes osannut ajatella että häiritsisi. Ennemmin sitä toivoi ettei olisi pervoja äijiä tai humalaisia laumoja missään. Ikinä ei tullut mieleen että pitäisi vältellä lapsia.

    Kahdessakymmenessä vuodessa ihmisten/suomalaisten itsekkyys on kasvanut ihan tolkuttomiin mittasuhteisiin. Ja tuo että voidaan avoimesti dissata jtk ihmisryhmää iän vuoksi. Itse en tätä ikärasismia käsitä, en sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus. En mä lapsettomana vältellyt lapsia, vaikka lapset (ei muiden eikä mahdolliset omat) eivät kiinnostaneet pätkääkään. Siksi tämä nimenomainen lapsivapauden tarve onkin outo.

      Poista
  29. "Kahdessakymmenessä vuodessa ihmisten/suomalaisten itsekkyys on kasvanut ihan tolkuttomiin mittasuhteisiin. Ja tuo että voidaan avoimesti dissata jtk ihmisryhmää iän vuoksi. Itse en tätä ikärasismia käsitä, en sitten millään."

    Kahdessakymmenessä vuodessa on myös ihmisten mahdollisuudet lomailla kasvaneet tolkuttomiin mittasuhteisiin. Lomailu on arkipäiväistynyt eikä hotellia enää pidetä samalla tavoin julkisena tilana jossa tulee olla ihmisiksi vaan on ihan ok lähteä rymylomallekin etelään. Parikymmentä vuotta sitten lomamatkat maksoivat suhteellisesti sen verran paljon enemmän että sieltä hotelleista ei yksinkertaisesti löytynyt ihan niin komeaa läpileikkausta ihmiskunnasta vaan lomailijat olivat yhteiskuntaluokista joissa lähtökohtaisesti kasvatetaan toisten huomioonottamiseen ja siihen että sääntöjen rikkominen on urpoa eikä siistiä.

    Näitä suoraan lapsivapaita hotelleja jotka yleensä ovat myös ns rauhallisia hotelleja tarvitaan varmaan juuri siksi että on olemassa näitä ihmisiä jotka ovat omasta mielestään siinä asemassa että voivat päättä toisten puolesta mikä heitä saa häiritä ja mikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tervetullut näkökulma. Olisipa kiinnostavaa nähdä joku indeksi / tilasto matkailun hinnasta tuloihin verrattuna vaikkapa 70-luvulta lähtien.

      Poista
    2. 1980 bruttopalkka oli 625e/kk -> 3715mk, viikon Las Palmasin matka aamiasmajoituksella 1979 on maksanut 1195mk tai 1470mk. Eli noin kolmanneksen kuukauden bruttotuloista. Nykyinen keskipalkka noin 3100e ja Las Palmasiin pääsee 525e->1100e hintaan. Eli kuudeksesta kolmannekseen vaihtelee hinta varustelutason mukaan.

      Tällä otannalla nyt ei ehkä kannatta mitään kovin lopullista päätellä mutta näyttäisi tulleen suhteessa halvemmaksi.

      lähteinä Tilastokeskusta ja http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/65326/HarkinJ20131115Opinnayte.pdf?sequence=1

      Poista
    3. Toinen anonyymi kirjoitti: "Kahdessakymmenessä vuodessa on myös ihmisten mahdollisuudet lomailla kasvaneet tolkuttomiin mittasuhteisiin. Lomailu on arkipäiväistynyt eikä hotellia enää pidetä samalla tavoin julkisena tilana jossa tulee olla ihmisiksi vaan on ihan ok lähteä rymylomallekin etelään. Parikymmentä vuotta sitten lomamatkat maksoivat suhteellisesti sen verran paljon enemmän että sieltä hotelleista ei yksinkertaisesti löytynyt ihan niin komeaa läpileikkausta ihmiskunnasta vaan lomailijat olivat yhteiskuntaluokista joissa lähtökohtaisesti kasvatetaan toisten huomioonottamiseen ja siihen että sääntöjen rikkominen on urpoa eikä siistiä."

      Ensin kysymys: määrittelisitkö tarkemmin, missä yhteiskuntaluokassa kasvetaan siihen, että sääntöjen rikkominen on urpoa?

      Okei, stereotypiat tunnen minäkin, mutta eiköhän kuitenkin ole niin, että vähintään yhtä paljon huonosti käyttäytyviä urpoja löytyy ns. ylemmistäkin yhteiskuntaluokista.

      Toiseksi epäilen, että parissakymmenessä vuodessa (vuoden 1994 jälkeen) tai pitemmässäkään ajassa olisi todella tapahtunut mainitsemaasi kehitystä - siis että ördääminen matkakohteissa olisi lisääntynyt, koska vähävaraisemmillakin ja siis sinun mukaasi urpommilla yhteiskuntaluokilla on varaa matkustaa, eivätkä he osaa käyttäytyä hotelleissa.

      Sen perusteella, mitä olen omilta sukulaisiltani kuullut, itse 80-luvun alusta lähtien kokenut ja myöhemmin lukenut, sanoisin, että suomalaisten turistien käyttäytyminen on kyllä päinvastoin keskimäärin siistiytynyt.

      Kannattaa lukea esim. HS:n toimittajan kuvaus Keihäsmatkojen viimeisestä reissusta vuonna 1974: http://www.hs.fi/ihmiset/N%C3%A4in+p%C3%A4%C3%A4ttyi+Keih%C3%A4smatkojen+viimeinen+reissu+1974++%C3%84ssien+pelaajat+juoksentelivat+alasti+k%C3%A4yt%C3%A4vill%C3%A4/a1400575281775

      Poista
    4. Paitsi että nythän tulin ajatelleeksi, että yllä mainittu Keihäsmatkat nimenomaan toimi segregaattorina - se seuloi urpot omille matkoilleen. Onneksi sitä ei enää ole, niin ei pääse kukaan nillittämään, kuinka on kokonainen lapsiperheille sopimaton matkatoimisto olemassa.

      Poista
    5. Sääntöjen kunnioittaminen liittyy voimakkaasti koulutustasoon joka taas yleensä heijastelee tulotasoa. Suomessakin joku vuosi takaperin tehtiin ihan silkasta uteliaisuudesta koe jossa korkeakoulutetut ihmiset suljettiin BB-talo tyyppisiin olosuhteisiin muistaakseni muutamaksi päiväksi, selkein ero normiBB:n välillä oli se että nämä älyköt kyseenalaistivat saatuja tehtäviä ja ohjeita huomattavasti vähemmän kuin normiBB-talon asukkaat. Akateeminen koulutus saa (joskus perusteettomastikin) uskomaan että sääntöjen takana on varmaan joku järki, joten niitä noudatetaan lähtökohtaisesti uskollisemmin. Vähemmän akateemisesti koulutetut sen sijaan tekevät itse johtopäätelmiä sääntöjen järjellisyydestä tai sen puutteesta sekä toimivat näiden omien päätelmiensä mukaan. Välillä se on hyvä, välillä ei....

      Näin lomailuun liittyvänä esimerkkinä perhe jonka mielestä ei ollut mitään hyvää syytä mikseivät heidän kullannuppunsa voisi uida hotellin uima-altaan virallisten uintiaikojen ulkopuolellakin. No se hyvä syy sille että allas meni kuudelta sulki oli se, että silloin sinne kaadettiin kaikki mahdolliset myrkyt jotka sen veden niin kirkkaana ja kauniina pitivät. Eipä näkynyt lapsia altaassa iltaisin sen jälkeen kun hotellin melko kielitaidoton huoltomies oli tämän asian saanut näille Euroopan omistajille selitettyä...

      Poista
    6. Onko sääntöjen noudattamatta jättäminen synonyymi toisten huomioimatta jättämiselle?

      Poista
    7. Hotellien ollessa kyseessä monesti on. Suurin osa säännöistä on olemassa juurikin taatakseen kaikille viihtyisän hotelliyöpymisen.

      Poista
  30. Katja, harvinaisen huono kolumni sinulta. Koin aitoa pettymystä lukiessani sen, vaikka yleensä olen pitäny jutuistasi. Harmittaa, että aina jossain vaiheessa bloggareista löytyy se joku heikko lenkki, jonka myötä lopettaa seuraamisen. Etkö yhtään pysty myöntämään, että tässä kolumnissa eksyit pahasti ja myöntämään kulkeneesi laput silmillä? Kaikki eivät ole perheellisiä heteropariskuntia lapsitarpeineen ja yrityksillä on vapautensa valita kohderyhmänsä. Elämä on helpompaa, jos kaikkea ei ota itseensä - ja vielä parempaa, jos osaa kasvattaa lapsensa sellaiseen elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on mielestäni helpompaa kun ei vaadi ihmisryhmien poistamista ympäriltään ja hyväksyy sen, että joskus ihmiset vain ovat kanssasi eri mieltä. :)

      Poista
    2. Tämä keskusteluhan on hotelleista, joita tarjotaan vaihtoehtona jollekin asiakasryhmälle ilmeisesti lähinnä etelän lomakohteisiin. Ei kai kukaan ole vaatinut lapsia poistettavaksi mistään, vaikka valitsisikin hotellin, jonne on ikärajana 18 vuoden ikä.
      Katsoinpa nyt huvikseni Finnmatkojen hotelleja aikuisille ja mainossanoja esim. romantiikkaa laguunissa, aikuinen ilmapiiri, romantiikkaa yhdessä parhaista hotelleista, moderni hotelli pariskunnille, lapsivapaata romantiikkaa. Minulle tulee mieleen nimenomaan lomat pariskunnille tai kaveriporukoille, jotka toivovat löytävänsä lomaromanssin ehkä jo hotellin uima-altaalta. Tulee myös mieleen, että josko noissa hotelleissa ilmapiiri on sellainen, ettei se ehkä ole sovelias lapsille (kuten yökerhot). Kuntosaleillekin on ikäraja!

      Minusta ikärajoilla (K18) ei vaadita ihmisryhmien poistamista vaan osoitetaan mitkä paikat ja palvelut on tarkoitettu vain aikuisille. Aikuisten hotellit on vain uusi aluevaltaus profiloida asiakkaita aivan kuten perhehotellitkin. Voisi kysymyksen kääntää toisinkin päin eli miksi lapsiperheet haluaa linnottautua "omiin" hotelleihinsa, eivätkö he halua, että heidän lapset näkevät lomallaan muunkin ikäisiä hotellivieraita ja näkevät vähän karua todellisuutta esim. dokaavan ja bilettävän nuorisoryhmän muodossa. ;)

      Poista
    3. On kyllä täysin eri asia asettaa ikäraja lasten suojelemiseksi ja turvallisuuden takia (yökerhot, kuntosalit jne.), kuin aikuisten suojelemiseksi lapsilta, noin vaikka niinkuin 'tunnelmanpilaajina'.

      Eihän kukaan voi tosissaan olla sitä mieltä, että se ettei lapsia karaista lomalla näyttämällä dokaavia nuorisoryhmiä, on verrattavissa siihen, että aikuiset eivät halua nähdä tai kuulla leikkiviä lapsia lomalla? Aikuiset eivät moista suojelua tarvitse, tai ainakaan normaalit aikuiset.

      Perhehotelleissa on tietysti myös se ero ikärajallisiin verrattuna, että niihin toki saa majoittua vaikka se kahden aikuisen perhe ilman mitään ongelmaa tai ihmettelyä. Lapsivapaisiin hotelleihin majoittuvat ihmiset eivät mun mielestä ole mitään antikristuksia, mutta ihmettelen kyllä että miten minkä tahansa muun ihmisryhmän voisi rajata hotelliin sopimattomaksi vieraaksi? En voi kuvitella, että kriteerinä voisi käyttää vaikkapa korkeaa ikää, sukupuolta, etnistä taustaa tai yhtään mitään muutakaan. Miksi siis lapsuus on sellainen kriteeri, ja mitä se viestii? Hotelli kuitenkin noin ensisijaisesti on paikka, jossa ei tapahdu mitään sellaista joka lapsille olisi haitallista, vaan siellä majoitutaan, syödään ja hengaillaan vaikkapa uima-altaalla. Kaikkea tätä myös lapset tekevät.

      Poista
    4. Joskus aikaisemmin Katja kirjoitti Skidin oikeudesta viettää snadivapaa lomapäivä. Moni kommentoija älähti "Mitä vikaa pikkusiskoissa on?" ja että ajatus siitä, että nuorempi lapsi pelkällä läsnäolollaan pilaa isomman lapsen päivän, on epäoikeudenmukainen ja itsekeskeinen.

      Ehkä lapsivapaata ympäristöä kaipaavien aikuisten mielestä kaikenikäisissä lapsissa on sama vika kuin eskarilaisen mielestä liian nuorissa lapsissa - heidän vaatimansa huomio estää keskittymästä siihen, mitä itse haluaisi tehdä.

      Tietysti vieraat lapset, jotka vain sattuvat majoittumaan samaan hotelliin, vaativat randomvastaantulijalta monta kertaluokkaa vähemmän huomiota kuin oman perheen pikkusisko omalta mutsilta, mutta ilmiö siellä taustalla saattaa silti olla sama. Jos kaikki vanhemmat jaksaisivat edellyttää lapsiltaan tilanteen mukaista käytöstä, vieraiden aikuisten ei tarvitsisi lapsista välittää, mutta aina näin ei ole.

      Ja joku anonyymi tuossa ylempänä kirjoittikin, että lapsen itku on maailman hermojariipivin ääni. Ainakin tervepäisen aikuisen mielestä! Minä olisin huolestuneempi niistä aikuisista, joiden keskustelu *ei* keskeydy, kun samaan lajiin kuuluva nuori yksilö huutaa vieressä kuin syötävä, kuin niistä, joita lapsen itku häiritsee.

      Poista
    5. Kun lapsilla on neljän vuoden ikäero, kyse on siitä, että yksivuotias ei osaa hiihtää, luistella, pulkkailla ja pyöräillä kun taas viisivuotias ei jaksa keinua tai kököttää hiekkalaatikolla koko päivää. Molemmille siis omat viihteensä. Ero toki tasoittuu iän myötä ja nykyään yhteisiä leikkejä on jo paljon.

      Minun nähdäkseni vieraat lapset eivät vaadi mitään muuta huomiota kuin sen normaalin "kas tuossa on ihminen" -havainnon.

      Minäkin olen huolestunut niistä aikuisista, jotka eivät näe vaivaa sen eteen että lapset oppisivat käyttäytymään julkisilla paikoilla ja osaisivat ottaa huomioon kaikenlaiset ihmisryhmät.

      Poista
  31. Voisin kuvitella valitsevani "lapsivapaan" hotellin, vaikka minulla on lapsi, jos lähtisin mieheni kanssa kahdestaan lomalle ja valitsisimme valmiin loman, jolloin edes löytyisi lapsivapaa hotelli.
    Avoimilla (keskituloisen toki!) nettimarkkinoilla en ole koskaan nähnyt vastaavaa ja tästä voi päätellä, että lapsivapaa hotelli on yksi tapa eriyttää valmismatkojen hotelleja ja etsiä asiakasryhmiä. Monelle etelänlomia miettiessä tulee helposti mieleen bamse perhehotellit, parikymppisten biletysmestat ja eläkeläisten hotellit, joten lapsivapaa hotelli kuulostaa parhaimmalta, jos matkustaa ilman lapsia. Lapsivapaassa hotellissa ei myöskään koko ajan ole ikävä omia lapsia! ;D

    Ja joo, en vihaa lapsia. Melkoinen johtopäätös.

    VastaaPoista
  32. Erään tuntemani terapeutin kommentti on auttanut minua ymmärtämään paremmin lapsia karttavia. Hän sanoi, että se miten ihminen suhtautuu lapsiin, kertoo yleensä eniten siitä, miten häneen on suhtauduttu, kun hän on ollut lapsi. Nykyään en siis niinkään koe lapsivastaista asennetta tai käytöstä loukkauksena itseäni tai lapsiani kohtaan. Saatan tuntea jopa myötätuntoa tällaista henkilöä kohtaan. Uskon, että tässä on joku totuuden siemen.

    Ennen lapsia en ollut millään mittarilla lapsirakas. En ole edelleenkään mikään maailmaa syleilevä mammahahmo. Silti en muista koskaan tunteneeni erityisen voimakkaita negatiivisia tunteita esimerkiksi kirkuvia lapsia kohtaan. Minkäs nuo itselleen voivat. Ja hitto, kyllä nyt vaikka mannertenvälisen lennonkin kestää kirkuvan kanssa. Sellaista se elämä välillä on.

    Itse pelkään aina hotelliin majoittuessani, että aikuiset pilaavat yöuneni. Juopottelulla, huutopanemisella, millä ikinä. Pääasiassa lapsiperheissa nukutaan öisin, ellei kyseessä ole koliikkivauvaperhe. Ja aika hiton harvoin koliikkivauvaperheet lähtevät kotoaan yhtään minnekään – ei ole minkäänlaisia fyysisiä tai henkisiä resursseja.

    Joskus voi sitten esimerkiksi käydä niin, että lapselle iskee korvatulehdus matkaa ennen sairastetusta flunssasta tms. Mut hitto, minkäs sille mahtaa.

    Yritetään nyt vaan elää tässä maailmassa keskenämme. Ei se VOI olla niin vaikeaa. Eräs tuttuni, joka toimi aikanaan monta vuotta matkaoppaana, sanoi että ainoa asia joka pilaa ihmisten lomat, ovat suhteettomat odotukset. Että kaikki menee juuri kuten on suunniteltu, mitään kupruja ei tule, koko loma ja sitä myöten lomakohde ja kaikki sen ihmiset ovat vain palvelemassa tämän yksilön lomatarpeita. Sellaista ei tapahdu. Ikinä. Ei lapsivapaissa hotelleissa, ei känniääliövapaissa hotelleissa, ei huutopanijoilta kielletyissä hotelleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää analyysiä! Tosin mä koen että mua on kohdeltu lapsena ihan hyvin ja silti ajattelin pitkään jääväni lapsettomaksi kun en mitään vetoa lapsia kohtaan tuntenut.

      Nuo odotukset ovat kiinnostava pointti! Lapivapaudella varmasti haetaan jonkinlaista "täydellisyyttä", jolloin puitteiden pitäisi olla kunnossa. Vahinko vain että sen loman saa pilalle tehokkaimmin ihan oman pään kautta. Jos asenne on, että vastuu loman onnistumisesta on muilla, jättää itselleen aika vähän vaikutusmahdollisuuksia.

      Poista
  33. Tuli mieleen että voisiko olla kyse myös siitä että ihmisillä pitää aina olla jokin ihmisryhmä ketä halveksia, inhota ja pitää alempiarvoisena. Harva uskaltaa sanoa aikuiselle miehelle, mutta ädit ja lapset, heihin uskaltaa kuka tahansa purkaa pahan olonsa.

    Jos kuitenkin tarkkailee ympäristöään tarkemmin, niin kyllä ne aikuiset miehet ovat se suurin uhka ja häiriötekijä ihan kaikille. Taskuvarkaat, pahoinpitelijät, kadulla perään ruokottomuuksia huutelevat, metrossa kourijat, pimeällä kadulla seuraavat, tyrmäystippoja käyttävät ryöstäjät/raiskaajat, känniset ääliöt = pääasiassa kaikki miehiä.

    Vauvan itku lentokoneessa ei ole mitään verrattuna kännissä mesoavaan 2 metriseen luomakunnan "kruunuun", joka huutaa kaikkien kuuluville seikkailunsa Thaimaan maksullisten naisten kanssa.

    Mutta e-hei, ei kukaan sille miehelle uskalla mitään sanoa. Mutta vauva ja vauvan äiti - he saavat olla sijaiskärsijöitä. Heille uskaltaa pienempikin mies ja äkäisempi akka purkaa raivonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tässä on kyse eri asiasta, kun halutaan yksinkertaisesti rajat yksi ihmisryhmä pois samoja palveluita käyttämästä. Minua kiinnostaa lapsiperheitä kohtaan koettu inhon tunne. Mistä se johtuu, miten sitä voisi lievittää?

      Poista
  34. Mitä mieltä Katja olet pelkästään naisille suunnatuista kuntosaleista? En puhu nyt mistään saudiarabialaisista saleista, vaan esimerkiksi tuossa Töölössä olevasta Adlonista, johon ei miehillä ole asiaa. Muitakin naisten saleja on. Ovatko miesvapaat salit verrattavissa lapsivapaisiin hotelleihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla yllä jo tästä puhuttiinkin ja tämä on analogioista ehkä läheisin. Naisille rajattuihin liikuntapalveluihin on löydettävissä kuitenkin se puolustus, että seksuaalisen häirinnän pelko tai aloittelevan nolous saattaa estää joitakin naisia treenaamasta (tähän liittyy myös naisten parkkipaikat, joilla suojellaan naisia). En osaa analysoida ovatko miesten ja naisten salitarpeet erilaiset. Mitä itse olet niistä mieltä?

      Poista
    2. Eli siis miehet on ok rajata pois liikuntapalveluista ihan vaan siksi että joku nainen saattaa heitä pitää (pääosin perusteettomasti) uhkana itselleen? Eikö kanssaihmisiä pitänytkään sietää? Eihän sitä voi kuulua ihmisten ilmoille jos yksi mies salilla häiritsee niin paljon.

      Miesten ja naisten salitarpeet menevät pääosin päälekkäin, miehet eivät ehkä niin paljon välitä ryhmätunneista mutta eihän niillä ole mikään pakko käydä vaikka sali niitä tarjoaisikin. Eräällä helsinkiläissalilla infrapunasauna on sijoitettu naisten pukutiloihin, jos satut olemaan kaksilahkeinen niin maksat ihan saman hinnan salikäynneistäsi, mutta infrapunasaunaan ei ole mitään asiaa....

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...