Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

27.3.2018

Voisitko vähentää lentämistä?



Olen Sitran elämäntapatestin perusteella hyvä ihminen. Pystyn helposti syömään kasvisruokaa. Otan kahden minuutin suihkuja ja käyn saunassa vain mökillä. Käytän liikkumiseen julkisia ja pyörää. Taloutemme on vaihtanut ekosähköön aikapäiviä sitten. En shoppaile kuin välttämättömän ja kierrätän ja lajittelen tehokkaasti.

Olen niin tottunut kaikkiin näihin tekoihin, että nämä eivät ole mitään uhrauksia tai kipupisteitä. Eivät ole koskaan olleetkaan.

Lentäminen sen sijaan on. On ollut aina. Ja siksi siitä on äärettömän kiusallista puhua. En todellakaan haluaisi luopua siitä.

Kun Aamukahvilla-blogin Henriikka ja Salamatkustajan Satu avasivat keskustelun lentämisen aiheuttamasta ympäristökuormasta, olin tavallaan iloinen, että tästä taas puhutaan ja sitten taas toisaalta mietin, että mahtaako tässä asiassa mikään muuttua ikinä.

Olen potenut ilmastoahdistusta jo kymmenisen vuotta ja pahiten sieppaa nimenomaan matkustaminen. Näin kylmässä ja pimeässä maassa asuminen on monella tavalla mahdotonta ilman päästöjä, mutta lentäminen ei ole millään tavalla välttämätöntä. Koskaan.

Ja kyllähän minä silti lennän. Käymme perheen kanssa Kanarialla kerran vuodessa, koska en kestä Suomen talvea. Siitä irtoaa suuntaansa 300 kiloa CO2 ilmakehään per pää. Kesällä enimmäkseen lähimatkailemme mm. Tallinnassa ja saaristossa, mutta viime kesänä kun oli tuullut pohjoisesta maaliskuusta lähtien lensimme Kroatiaan.



Lentämiselle on niin hirveän helppo neuvotella rauha sielunsa kanssa. Tiedätte, on pakko lentää koska

a) olen travelleri ja sieluni kaipaa kaukomaille,
b) matkailu opettaa avarakatseisuutta,
c) suku asuu toisella puolella maailmaa,
d) työ vaatii matkustamista,
e) muunlainen loma ei tunnu lomalta,
f) olen sitten perillä pitempään,
g) lajittelen biojätteen.

Ja siis muuthan matkustavat paljon enemmän ja sitten on vielä Kiina! Eivät ne minun päästöni tässä mitään paina.

Tekosyitähän nuo kaikki ovat eikä yksikään ole painavampi kuin ilmastonsuojelu. Sinne taivaalle se hiilidioksidi silti suhahtaa, vaikka kuinka asiaa kääntelisi ja selittelisi parhain päin. Ei meillä ole velvollisuutta elättää kohdemaiden turismista eläviä ihmisiä. Se, että syö perillä luomuavokadoja, ei auta ilmastoa pätkääkään.

Ongelma on siinä, että lentäminen on nopeaa, verrattain helppoa ja sairaan halpaa. Sitä ei ole lailla kielletty, päinvastoin. Vaikka tekniikan kehittyminen on tuonut markkinoille vähäpäästöisempiä koneita, päästöt lisääntyvät, koska lentoliikenne kasvaa voimakkaasti. Ja miksipä ei kasvaisi: lentomatkustamisen suojeleminen on mennyt jopa niin pitkälle, että lentopolttoaine on vapautettu polttoaineverosta ja kansainvälinen lentoliikenne arvonlisäverosta. Sitä ei myöskään koske hiilidioksidipäästöjä rajoittava Kioton sopimus.



Tässä nykyisessä asetelmassa ei ole mitään järkeä ja olisi suht tärkeää, että kaikki matkailuhimoiset tiedostaisivat sen. Lentomatkailua tullaan aivan varmasti rajoittamaan (Ruotsi on jo tällaisen aloitteen tehnyt) ja se laittaa myös yllättävää vauhtia lentoyhtiöihin, joiden on pakko ruveta kehittämään päästöttömiä lentoja. Tätä suuntaa pitäisi siis aktiivisesti kannattaa.

Ilmasto kaipaa sekä uskoa että tekoja ihan joka tasolla: henkilökohtaisella, yritys-, kansallisella ja globaalilla tasolla. Itse päätin rajoittaa (vähäisen) lentämisen Eurooppaan, käyttää mahdollisimman uusia koneita, matkustaa minimikamoilla ja kaivaa kuvetta. Käytin aluksi lentopäästökompensaatioon tarkoitettuja kanavia, mutta sitten luovutin ja rupesin ilmastokummiksi. Rahaa kilahtaa ilmastotyöhön joka kuukausi.

Länsimaisen elämäntavan syyllisyyttä se ei tietenkään kokonaan poista mutta onpahan jotain sijaistekemistä niitä päästöttömiä lentoja odotellessa.

Miten te olette tämän asian pähkäilleet? Kuulisin mielelläni!

27 kommenttia:

  1. Mä en oo pitkiin aikoihin lentänyt muuten kuin tapaamaan perhettäni. Jos haluan nähdä veljiäni tai isääni (äitini on kuollut), jonkun pitää lentää. En ole itse voinut vaikuttaa perheenjäsenteni päätöksiin asua ulkomailla, enkä suostu siihen, etten saisi heitä tavata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, tämähän vaikuttaa tuohon trendiin: veikkaan, että sukulaisten ja ystävien ulkomaille muuttaminen on varmaan yleistynyt valtavasti viimeisen 30 vuoden aikana, mikä osaltaan lisää tarvetta lentää.

      Poista
  2. Asiaan auttaa suhteellinen puute matkustusrahasta ja inho lentomatkustusta kohtaan ;) Aina kun mietimme minne mennä vuoden kuluessa, valitsen mieluiten sellaisen 3-4 viikon automatkan Eurooppaan (ja kavereiden/sukulaisten tapaamisen) kuin max 10päivän loman jossain muualla.

    Voi olla tosin, että tähän tulee muutosta - tosin kohdetta saa hioa pitkään, että se sopii molemmille. Lapsille se todennäköisesti sopii, kunhan vain myy oikein.

    Mies ei halua rantalomaa, lämpimistä käyvät lähinnä Antillit tai Polynesia... epäilen että tässä vielä virtaa vettä, ennen kuin ”perinne” muuttuu.

    Toistaiseksi matkabudjetti on mennyt kesällä, joten talvi on mennyt ilman matkoja. Epäilen pahoin, ettei lentämättömyyden taustalla ole mitään kovin ylevää ilmastoaatetta, mutta ainahan sen voi keskusteluun vetää mukaan selittävänä tekijänä, samoin kuten ”matkustamme vain infrastruktuuriltaan kehittyneissä kohteissa” *irvistys ja virnistys*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo budjettipuolen pointti on tosi hyvä. Meillä menee reissussa enemmän rahaa kuin kotona menisi lähinnä siksi että syödään jatkuvasti ulkona. Siinä ei halpalento juuri auta. Mäkään en itse asiassa hirveästi pidä lentämisestä ja liikkuisin ihan mielelläni junalla, jos täältä hornantuuttilasta pääsisi jonnekin junalla.

      Poista
  3. Lentoyhtiöt kyllä kehittelisivät enemmänkin vähäpäästöisiä polttoaineita, jos matkustajat olisivat valmiita maksamaan enemmän lennoistaan. Tämä enemmän ei ole vain muutama kymppi.

    Valitettava tosiasia on, että vähäpäästöiset polttoaineet ovat todella kalliita eivätkä ihmiset ole valmiita maksamaan niin paljoa, että lentoyhtiöiden kannattaisi niitä kehitellä. Sama tosiasia koskee turvallisuutta. Jotta voidaan myydä halpoja lentoja, jostain tingitään ja se on usein turvallisuus. Tehdään vain minimi huollot, lentohenkilökunta lentää väsyneenä minimivapailla, tankataan polttoainetta mahdollisimman vähän ja mennään koko ajan minimi viranomaismääräyksillä, joka ei välttämättä takaa turvallisuutta täysin.

    Todella ajankohtainen aihe. Miten se nyt menikään.... kuka halpa osta se paska saa. Halvalla ei saa hyvää jne.

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ja lentojen hintoihin tarvitaankin tekoja kansainvälisellä tasolla. Mä en ikinä käytä halpalentoyhtiöitä, koska inhoan ylipäätään minimipalvelun konseptia, erityisesti perheen kanssa matkustaessa.

      Poista
  4. Pähkäilin aikani (liian pitkään) ja lopulta tein päätöksen lopettaa lentäminen. Matkustan jatkossakin, mutta muilla tavoilla, mieluiten raiteilla. Jollei jonnekin pääse lentämättä, en mene sinne ja kestän asian. Kyllä, on kalliimpaa, työläämpää ja hitaampaa. Niin. En tee siitä valtavaa ongelmaa, vaan säästän, sopeudun, asennoidun ja nautin matkanteosta. En vain enää voi millään selityksillä hyväksyä, että osallistun niin korkealla tasolla maailmamme myrkyttämiseen.
    Minulla ei ole työmatkoja, mikä tietysti tekee tällaisesta päätöksestä kiinnipitämisen helpommaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno päätös! Missä matkailet ja miten?

      Poista
    2. Kotimaassa bussilla, junalla ja joskus jopa laivoilla. Ulkomailla toistaiseksi vasta Euroopassa ja pääosin junalla, mutta ehkä vielä joskus ylitän Atlantin sinne ja takaisin, jos on aikaa niin pitkälle matkalle. Ulkomaanmatkojen tärkein lippu on interrail-kortti.

      Poista
    3. Toi laiva on muuten hyvä ja liian vähän hyödynnetty matkustusmuoto. Eurooppaan pääsee helposti ja Esim Pietarista (ja varmaan joku niistä pysähtyy Helsingissäkin), menee välillä luxusristeilijöitä Karibialle. Joku päivä hyppään vielä sellaisen kyytiin lennon sijaan.

      Poista
    4. Ihan kuin olisin lukenut joskus, että laivojen päästöt voivat olla ihan samalla tasolla lentokoneiden kanssa? Jutussa oli esimerkkinä, että on päästöjen kannalta ihan sama, meneekö Helsingistä Tukholmaan laivalla vai lentokoneella. En tiedä, onko tilanne muuttunut tästä esim rikkidirektiivin johdosta? Tietääkö joku?

      Poista
    5. Kyllä, tuo tosiaan oli tilanne ennen. Sittemmin suurimmat varustamot ovat ottaneet hyvin haltuun niin rikkidirektiivin kuin jätevesisäiliöiden tyhjennyksetkin.

      Suuri ongelma on kuitenkin ollut se pienhiukkasten (tms) määrä, mitä on lentänyt ilmakehään laivan piipusta. Tässä ollaan menossa oikeaan suuntaan, kiitos nesteytetyllä maakaasulla kulkevien ns. LNG-laivojen (liquified natural gas). Tällaisia laivoja on Suomessa tällä hetkellä tietääkseni vain kaksi, Tallink Siljan Megastar (Hki - Tallinna) ja Viking Grace (Turku - Tukholma). Niiden ilmansaasteet ovat vain 10 % siitä, mitä pahemmilla polttoaineilla kulkevat paatit ilmaan pierevät. Se on valtava ero.

      Grace kulki muuten alkujaan liian nopeasti, mikä aiheutti eroosio-ongelmia saaristossa. Tästä valitettiin, asia tiedostettiin ja nopeutta laskettiin.

      LNG-laivat ovat käsittääkseni se juttu. Niitä tilataan ja valmistetaan yhä enemmän ympäri maailmaa, myös rahtiliikenteeseen. Epäilen, että niistäkin vielä löytyy jotain kestämätöntä, mutta mikäli olen oikein ymmärtänyt, ne ovat kuitenkin ainakin nyt paljon parempi vaihtoehto kuin nuo vanhemmat laivat.

      Poista
    6. Hienoa lisäinfoa. Onkohan niiden muiden (eli vanhojen, kuten Viking Linen Amorella ja Gabriella Hki-Tukholma) Ruotsin-laivojen kohdalla miten suuri ero lentämiseen tällä hetkellä?

      Poista
    7. Sitä en ole selvittänyt, koska muut laivat vähän niin kuin lakkasivat olemasta minulle vaihtoehtoja parempien tultua valikoimaan. Siitä, kun viimeksi luin lentojen ja laivojen saaste-erosta, taitaa olla kohta kymmenen vuotta. Varovaisesti (eli tsekkaamatta) arvelen, että rikki- ja muut direktiivit ovat astuneet voimaan sen jälkeen ja ero on sen ansiosta kaventunut. Täytyykin tarkistaa tämä asia.

      Nörttäillessäni noiden LNG-juttujen kimpussa opin muuten sen, että sitä tekniikkaa ei ole mahdollista asentaa vanhoihin laivoijin. Pitää rakentaa kokonaan uusi.

      Poista
  5. Ollaan siirrytty eläkeläisenä lähes kokonaan junaan. Ihan hyvin toimii, mutta vaatii tietysti aikaa. Junat ovat myös monessa maassa edullisia ja lippuja voi myös tilata netistä. Esim. DB on hyvä sivusto ja erinomainen toimija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Sain instan puolella hyvän kommentin siitä, että junamatkojen varaamiseen pitäisi kehittää samanlaisia alustoja kuin lentojen varaamiseen on olemassa. Näin ostaminen olisi sujuvampaa.

      Poista
  6. Kun on itse niin suossa oman ilmastoahdistuksensa kanssa, on välillä vaikea, lähes mahdotonta, ymmärtää ihmisiä, joita tilanne ei vaivaa millään tavalla. Minäkin tunnen perheitä, jotka eivät lajittele mitään jätteitään, tekevät useita ulkomaanmatkoja vuodessa (vähintään yksi Thaimaan-loma) ja ajelevat katumaasturilla töihin ja lapset kouluun. Lentämisen suhteen kannatan vahvasti lakisääteistä päästökompensaatiopakkoa, koska en tässä kohtaa usko vapaaehtoisuuteen. Ihanne olisi malli, mikä rokottaisi vielä erikseen matkustusmäärästä, eli mitä enemmän lentää niin sitä enemmän suhteessa maksaa kompensaatiota. Suomessakin on kuulemma yrityksiä, jotka julkisesti pyörittävät vastuullisuusohjelmaa, mutta eivät kompensoi työntekijöidensä lentomatkojen päästöjä. Aika uskomatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuota muidenkin puolesta ahdistumista. Elämäntavan ekstävyys ei ole sellainen mukava ja kevyt puheenaihe, jonka voi ottaa esille vaikka päiväkodin pihalla.

      Tuo progressiivinen vero voisi olla aika tehokas! Toimisi myös yritysmaailmassa. Henkilökohtainen näkemykseni yritysten vastuullisuusohjelmista on painokelvotonta kamaa.

      Poista
  7. Kyllä lentäminen mietityttää joo. Tosin 90% omista matkoista on työmatkoja, jotka on vaan tehtävä, jos meinaa duuninsa pitää.

    Työmatkustamisessa olisi ideaalia, että mentäisiin mahdollisimman suorilla lennoilla, mutta käytännössä vaikka suora lento Aasiaan on Finnairilla jopa kolme kertaa kalliimpi kuin välilaskulla kiertäen. Voitte sitten arvata, että kumpi loppupeleissä painaa vaakakupissa enemmän, raha vai päästöt vaikka firman matkustuspolitiikassa sanottaisiin hiilijalanjäljestä mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä työmatkailu on jännä aihe! Lähtökohtaisesti matkustusduuneihin kaiketi hakeutuu jengi, joka tykkää matkustaa, jolloin työn varjolla reissaaminen on samalla loistava syy päästellä menemään. Onkohan kukaan ikinä ottanut esille työnantajansa kanssa, onko kaikki matkustaminen todella tarpeen ja voisiko tätä vastuullisuutta hieman tehostaa kun kaikkea muutakin tehostetaan? Saisiko siitä automaattisesti potkut?

      Poista
  8. Väheksymättä mitenkään lentämisen haitallisuutta - ehkä se ei kuitenkaan ole pahin ilmastosynti. Tuo mainitsemasi 300 kg hiilidioksidia tuprahtaa myös osapuilleen 120 bensalitrasta eli noin 2000 ajokilometristä.
    Henkilöauton vuosittainen päästömäärä ei siis ole ollenkaan pikkujuttu lentomatkailuun verrattuna. Toki vertailu on hyvin likimääräistä, tulokseen vaikuttavat mm. auton matkustajamäärä ja lentävän henkilön paino.
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta tietty, mutta kyllä sen edestakaisen Thaimaan lennon päästöillä saa pöristellä autolla aika monta kilometriä. Autoilua pidän myös joillain alueella välttämättömyytenä, lentämistä en niinkään.

      Poista
  9. Jännä ettei Suomessa edistetä sähköautoilua yhtään pontevammin, kuten esim. Norjassa. Vai onko niin että autoja on niin mukava vihata, ettei niistä haluta päästöttömiä.. ketä sitten vihattaisiin ja syytettäisiin kaikesta jollei autoilijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen hallitusko vihaisi autoja? Tuskin. :D

      Poista
  10. Oli helppo olla vastuullinen ja tiedostava, kunnes eroni jälkeen rakastuin eteläeurooppalaiseen mieheen. Minulla lapset ja lasten koti täällä ja hänellä siellä. Jos tämä kantaa, niin jonkinlaisia ratkaisuja varmasti tehdään, mutta siihen asti me lennetään. Paljon. Suoria lentoja ja modernit koneet jne, mutta aivan kauheeta silti. Kaikki henkilökohtaiset valinnat ja työ, mitä olen viimeisen 15 vuoden aikana tehnyt ilmaston ja hiilijalanjäljen pienentämisen eteen, on viimeisen vajaan vuoden aikana mitätöity. Aivan kauheeta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä! Olen odottanut keskustelua lentämisen vähentämisestä ja ihmetellyt miten semi-ekohenkisetkään ihmiset eivät tunnu kantavan asiasta huolta. Monen muuten hyvän bloginkin seuraaminen on jäänyt tämän asenteen vuoksi, Salamatkustaja näistä yhtenä... Joten kiitos Sadullekin, ehkä palaan sinne!

    VastaaPoista
  12. Mut on yllättänyt se että European sisälläkin tehtävillä reissulla lentofirmat käytännössä pakottavat minua myymään aikaani aivan käsittämättömillä reitityksillä. Asun Keski-Euroopassa pikkukaupungissa A, josta ei valitettavasti tällä hetkellä ole suoraa yhteyttä Helsinkiin. Perhesyistä on nyt tullut lennettyä Helsinkiin liiankin usein kestävyysnäkökulmasta. Pahinta tässä on, että halvin lentoreitti on A-B-C-Helsinki. Tämä reititys kestää n.6h Jos ottaisin junan ensin joko Bhen tai Chen ja lentäisin suoralla lennolla ( lentoaika 2,5h, juna 2h) olisi edes takaisen reissun hinta~ 450 EUR Ja 6h Ja kahden vaihdon hinta on ~150 EUR. #valintojavalintoja

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...