Kymmenen käskyä modernille fillaroitsijalle

Lisäksi moderni pyöräiliä jouccorahoittaa projectia, jossa cyyditään wanhuxia sohvapyörillä!

Nyt kun täällä satavuotiaassa Suomessamme on päästy pyöräilykulttuurin alkuun, haluan lausua teille arwoisat kanssapyöräilijät, seuraavia punnittuja ja cocemuxeen perustuvia tiedon jyväsiä, jotta edessämme siintäisi hywinkin kukoistava ja eläwäinen tulevaisuus satulassa istuxien!

Seuraavia sääntöjä sinun tulee caupungissa noudattaman:

1. Caupuncialueella on hyvin usein ruuhcaa, jonoa ja caicenlaista wäenpaljoutta myös pyörätiellä, joten ajele jonon mucana rauhallisesti, oikeata reunaa ja hyvässä walmiustilassa muuta liikennettä tarkkaillen.

2. Liikennöitsemisvaloissa pysähdy jonoon, älä tungexi etummaisen rinnalle. Älä edes silloin kun luulet olewasi nopeampi fillaroitsia kuin ensimmäisenä oleva naiscusci, jolla on korkokengät ja kimaltelevat leggingsit eikä hän ole naamaltaan yhtään punacca. Sillä! Hän saattaa ajella elektrisiteettiawusteisella menopelillä ja lähtee valoista kuin hauci rannasta.

3. Jos kuitenkin tungexit valoihin tämän elektrisiteettileidin rinnalle, hyväxy että takaasi kuuluu pahexuvaa puhinaa, jos jäät kuhnimaan hänen etehensä.

4. Jos sinulla on hirweä kiire päiväkotiin tahi palaweriin, ei sinun pidä ajaman 40 km tunnissa caupunkialueella. Sellaisessa cauhistuttavassa tilanteessa sinun tulee ottaa taksimobiili taikka soittaa matkatelefoonilla puolisolle ja pyytää nöyrästi häntä hakemaan cersa.

5. Rimpautuskelloa käytä ahcerasti mutta ystävällisesti. Jos joudut cilcuttamaan sitä alituiseen, on syytä perehtyä omiin ajokonventioihin. Jalcacäytäwällä sinun pitää velosipediäsi taluttaman.

6. Käsipelillä näytä suuntamercciä, jotta ei tarwitze kanssaliikkujan lukea ajatuxia, mikä on wallan waikeaa ja luonnistuu vain harwoilta. Käsimercci on helpompi.

7. On hyvä käyttää omia caistoja sekä jättää cersoihin, coiriin sekä muihin telefooneihinsa uppoutuneisiin tielläliiccujiin kunnon turwaväli, jotta ei satu törmäyxiä tai edes läheltä piti -tilanteita, waikka se ei olisikaan oma syy.

8. Muista walaistus! Hämärällä ja sateella käytä aina lamppua, mutta punaista valoa älä laita eteen sillä se onpi peräwalon wäri.

9. Näytä esimercciä ja käyttäydy aina arwokkaasti, vaikka toiset törttöilisiwätkin. Jos kuitenkin itse teet erheessä töllöntöitä, pyydä suoreselcäisesti anteexi niiltä, joita olet älywapaalla toiminnallasi säicäytellyt tahi häirinnyt. Lisäksi iltasella perehdy caupunkipyöräilyn saloihin sekä liicennesäännöksiin, sillä nekin ovat wuosien saatossa muuttuneet.

10. Jos kuitenkin olet täysi mulccu etkä muuxi voi muuttua, vältä sekä pyöräilyä että autoilua että mopedipäristelyä ja käwele lähicauppaan ostamaan vaikkapa mielen kuntoa kohottavaa marjamehua ja suklaavanucas, ja tee ylemäärin hengitys- ja malttiharjoituxia. Sitten vasta liiku caupungissa kun tämän hallizet.

Ciitos!

Äidit, jotka vastustavat isyysvapaita

Huh, tämä THL:n tutkimus isyysvapaista oli kohtuullisen surullista luettavaa.

Tutkimuksessa kysyttiin perhevapaiden uudistamisesta tuhansilta vanhemmilta. Havaittiin, että isät haluaisivat lisätä isien vapaata varsin yksimielisesti riippumatta koulutustasosta, ammattiasemasta tai perheen tulotasosta, mutta äideistä tähän oli valmis vain joka viides. Isän osallistumista vastustivat erityisesti pienituloiset ja kouluttamattomat naiset.

Olen tiennyt jo jonkin aikaa, että vaikka kotihoidontuki ja kuntalisät poistettaisiin, mikään ei muuttuisi: lapsia ei päätyisi päivähoitoon eikä naisia työelämään juuri yhtään enempää. Tätä on selitetty arvovalinnalla. Mutta yksi iso tekijä onkin työelämässä: monella ei ole työtä mihin palata.

Tämä kuulostaa oudolta. Olen ollut itse ihan samassa tilanteessa. Juuri kun minun piti palata hoitovapaalta töihin, sain kenkää. Koko setti piti laittaa viikossa uusiksi. Mutta ei minulle tullut mieleenkään jatkaa hoitovapaata: uskoin työllistymiseeni, laitoin lapsen päivähoitoon ja aloin etsiä duunia. Siinä samalla perustin firman, joka on pystyssä vieläkin. Halusin töihin, sillä viihdyn työelämässä.

Siinä missä me unelmaduunarit emme malta päästä takaisin töihin, on äitejä, joille työelämä ei tarjoa mitään. Jos työtä ei ole, työ on raskasta tai työnantaja mulkku, voi kotiäitiys näyttäytyä ainoana mielekkäänä vaihtoehtona. Tähän samaan ilmiöön voi liittyä myös se naisille tuttu ulkokehäkokemuksen aiheuttama huono työmotivaatio. Silloin on helppoa turvautua hyväksyttyyn perusteluun eli vedota äitien tekemään tärkeään työhön ja lapsen parhaaseen - ja jäädä kotiin.

Onko tästä naisten työmarkkinasemasta jotenkin vaikea puhua? Perhevapaiden tasa-arvoisen jakamisen vastustajat nimittäin esiintyvät perheiden valinnanvapauden kannattajina, vaikka argumentit eivät kestä lähempää tarkastelua. Miksi "valinnanvapaus" koskee vain naisia? Ja jos äidillä ei ole työtä eivätkä työllistymismahdollisuudet ole hyvät, kotiin jääminen on pakko, ei valinta. Perhe on riippuvainen yhteiskunnan rahoituksesta eikä roolien vaihto kävisi päinsä, vaikka isä niin haluaisikin. Ei sellainen tilanne ole valinnanvapautta nähnytkään.

Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki työttömät äidit olisivat kotona vain olosuhteiden pakosta, osa voi hyvinkin kokea hommaan kutsumusta. Ja mikäs siinä, hyvää varhaiskasvatusta voi saada sekä kotona että päivähoidossa. Mutta on monella tapaa vaarallista käyttää isyysvapaiden vastustamista ja pitkää kotihoidontukea oman työelämän ongelmien peittelyyn. Duunit pitää kohdata ennemmin tai myöhemmin, vaikka sitten 10 vuoden päästä.

Valinnanvapaudesta puhumiseen on tullut muutenkin vähän kitkerä maku.

Kukaan tuskin valitsee olla työmarkkinoilla heikossa asemassa, vailla koulutusta ja työkokemusta. Sellaiseen tilanteeseen ajaudutaan, ja syitä on monia. Lisäksi perheen huono taloustilanne on ongelma, joka vaikuttaa lasten hyvinvointiin. Mutta ei lapsiperheköyhyyttä poisteta tuuttaamalla rahaa mahdollisimman pitkään kotihoitoon. Päivähoito auttaisi nimenomaan katkaisemaan huono-osaisuuden kierteen.

Valinnanvapaudesta ei kannata puhua senkään takia, että perheet saavat edelleenkin valita ihan kaiken itse, lapsilukumääränsä, asuinpaikkansa ja hoitomuotonsa. Näin on ollut aina ja on jatkossakin. Ei ole kiellettyä ryhtyä kotirouvaksi. Mutta verorahoituksella tällaista valintaa ei tietenkään kannata tukea, vaan suunnata yhteiset rahat sinne, missä ne edistävät yhteiskunnan toimintaa.

Vaikkapa sinne naisten työelämään: työelämän segregoitumisen torjuntaan, naisten kouluttautumisen ja työllistymisen esteiden purkamiseen, osapäivätyön tukemiseen ja vanhempainvapaiden jakamiseen.

Kuulin juuri etupyllystä

Olen taas uuden äärellä. Sana "etupylly" on ilmeisesti ollut käytössä jo jonkin aikaa, mutta tieto kiiri tänne pitäjäämme vasta tänään.

Siispä sananen "etupylly"-sanan käytöstä.

Ei.

Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi keskustelut siitä, miten lapset saavat alkunsa*, voivat olla valmistautumattomalle vanhemmalle vähän vaikeita, mutta pimppi ja pippeli ovat ruumiinosia, joiden nimi täytyy tietää siinä missä nenänkin.

Kiitos ymmärryksestä ja pahoittelut myöhäisestä kannanotosta.

* Tähän kysymykseen on olemassa täydellinen vastaus: "Se onkin niin pitkä juttu, että käydäänpä kirjastosta hakemassa Pikkurillin käsikirja ja luetaan se huomenna yhdessä."

Ei ole mihinkään kiire

Ai miten letut liittyy? No siten, että eka pitää odottaa, että pannu on riittävän kuuma ja
sit pitää odottaa, että taikina hyytyy letuksi. Ja siinä kestäääääääää!

Olin listannut eskarin oppimissuunnitelmaa varten Snadin vahvuuksia ja kehityskohteita. Paperissa luki hienoja tavoitteita ristiriitojen selvittämisestä, päälle puhumisen ja eteisvatuloinnin lopettamisesta, itsehillinnästä ja tarkkaavaisuudesta.

Kun yritin muistella, mitä steppejä varhaiskasvatussuunnitelmassa oli ollut ja oliko ne saavutettu, Ope huomautti ystävällisesti, että eihän tämä ole mikään korjauslista, ei näitä asioita tässä eskarivuonna saada kuntoon. Aloitetaan siitä, että yritetään muistaa syödä vaikka asiaa onkin paljon.

Niinpä niin. Nämähän ovat elinikäisiä tavoitteita. Persoonallisuuden piirteitä, identiteetin rakentamista ja vuorovaikutustaitoja, oppimisprosessi. Siihen tarvitaan aikaa olla ja eksistoida, lorvia ja prosessoida.

Olisin voinut tehdä itselleni ihan saman suunnitelman: "Vähennä hösäämistä ja hopottamista, kun et itsekään siitä tykkää. Pinnan kehittämisessä on ollut nyt ihan hyvä putki mutta ei vielä maalissa. Tarkistetaan eteneminen viisikymppisenä."

Kärsimättömyys ei ylipäätään sovi mihinkään pitkäaikaiseen rakennushankkeeseen: ei terveyteen, ei kirjoittamiseen, ei parisuhteeseen eikä kasvamiseen.

Erityisesti ei kasvamiseen. Kasvaminen se vasta hidasta onkin. Aivojen kehitys jatkuu vielä parikymppisenäkin. Seuraavaa vuotta ja uusia tavoitteita ajatellessa unohtuvat ne pienet onnistumiset - vaikka silmien pyörittely on lisääntynyt, ulvomisessa on nyt taukoa. Ja se, joka ei syönyt mitään, syö nykyään kaikenlaista.

Ihminen taitaa olla pohjimmiltaan hidas. Tämä näkyy monesta asiasta.

Huippu-urheilijaksi pääseminen on monen vuoden harjoittelun tulos.
Käsikirjoituksen pitää antaa välillä kokonaan olla, jotta tarinan kanssa pääsee eteenpäin.
Elämänmuutokset kestävät koko elämän, ei kolme viikkoa.
Opit menevät parhaiten perille kun kirjoittaa muistiinpanot käsin.
Asunnossa kannattaa asua hetken aikaa ennen kuin tekee isoja sisustusratkaisuja.
Sarjoistakin nauttii enemmän kun katsoo niitä rauhalliseen tahtiin.

Jostain syystä aikuisuuteen kuuluu se, että luulemme olevamme nopeampia kuin olemme. Kiire jää päälle, ajasta tulee pelkkä deadline ja vastustaja sen sijaan, että se olisi turvallinen selkänoja, voimavara ja haavojen parantaja.

Eli nyt kun ole hoputtanut kersoja kymmenen vuotta, yritän sanoa johdonmukaisesti, että ei olekaan kiire. Hyvä.

Uskontoa, eeteetä vai jotain ihan muuta?

Tänään virisi kiinnostavaa ajatustenvaihtoa uskonnonopetuksesta: Uskontotieteen professori Arto Kallioniemi kritisoi Hesarissa nykymallia. Muissa Pohjoismaissa oppilaat ovat jo pitkään istuneet uskontotunnit samassa luokassa. Lisäksi monen eri uskonnon opettaminen on hemmetin kallista.

Minua on siunattu (!) erittäin keskustelevalla sosiaalisen median verkostolla, joten innostuin kirjoittamaan aiheesta pidemmin, päiväkotinäkökulmaa onkin tullut jo käsiteltyä. Tässä on nimittäin aika paljon pohtimista.

Yksi keskeinen kysymys on, pitääkö uskontoa olla peruskoulussa ollenkaan? Yleinen väite uskonnon opetuksen puolesta on, että se kuuluu yleissivistykseen: jos ei ymmärrä uskontoja, ei ymmärrä maailmaa.

Se on totta, tavallaan. Mutta. Olen itse ollut ihan tavallisilla uskonnon tunneilla 80-luvulla. Inhokkiaineeni, muistaakseni tylsää. Piirsimme vihkoon aasilla ratsastavia ukkeleita ja palmunlehviä. Jossain vaiheessa kävimme läpi muitakin uskontoja, mutta niistä ei jäänyt mieleen juuri mitään muuta kuin että taolaisuus ja sintolaisuus käsiteltiin samassa kappaleessa. Yläasteen ja lukion uskonnon opinnoista ei ole jäänyt mieleen yhtään mitään. Täyttä blankoa.

Ja kyllä, minulla tosiaan on vaikeuksia ymmärtää tätä nykymenoa, mutta en tiedä, olisiko toisenlaisesta uskonnon opetuksesta ollut apua. Uskonnoilla ei voi selittää läheskään kaikkea tapahtunutta.

Toiseksi, oma tunti pelkästään uskonnolle tuntuu myös liioittelulta näillä resursseilla. Eikö uskontoa voisi käytännössä käsitellä muiden aineiden kuten historian (ristiretket ja kirkkohistoria jne), yhteiskuntaopin (mitä eri uskonnot opettavat), ympäristön (ilmastonmuutos ja uskonsodat), ihmisen biologian (aivokemia ja taipumus uskoa yliluonnolliseen) ja psykologian (ihmisen perustarpeet sekä taipumus rationalisoida omaa ajatteluaan) kautta? Silloin uskonto olisi helpompi laittaa kontekstiin.

Ja kolmanneksi, jos kuitenkin lähdetään siitä, että uskontoon tarvitaan se oma tuntinsa, mikä on opetukselle oikea ajankohta? Jean Piaget'n mukaan lapsen abstrakti ajattelu mahdollistuu vasta 12-16 vuotiaana, joten uskontojen käsitteleminen tätä ennen on vähän vaikeaa. Riittäisikö aiheiden käsittelyyn yläaste ja lukio? 

Jos minulle jäikin uskontotunneista luu käteen niin tokihan nyt moderni katsomusopetus tarjoaa kiinnostavampia näkökulmia? No jaa, elämänkatsomustiedolle tulee ainakin Skidiltä vain tyydyttävä arvosana. Hänen todistuksensa mukaan kyseessä on muodoton kokonaisuus, jonka hän käyttäisi mieluummin yhtälöiden opiskelemiseen. Viime vuonna oli kuulemma ensimmäistä kertaa kivaa, kun oikeasti käsiteltiin eri uskontoja, tänä vuonna taas tappotylsää, kun keskustellaan ystävyydestä.

Lopuksi tuli mieleen, onko juuri katsomusaineissa eniten opettajakohtaista sisällöllistä vaihtelua? Mistä edes näen, mitä ET-tunnilla tehdään, kun kirjaa ei ole?

Koska voin hyvin laulaa muiden mieliksi suvivirttä, mutta uskon lähinnä metsäretkiin ja kunnalliseen päivähoitoon, kuulisin mielelläni teiltä ideoita ja ajatuksia, miten uskonnon opetus olisi nykyään fiksua järjestää.

Myydään lastenvaatteita, paljon merkkejä, löytöjä!

Se on taas aika perata lastenvaatevarastot, että millaista vaatetta sitä lapsrakkaiden päälle syksyn viileneviin iltoihin löytyykään ja mikä on jäänyt pieneksi. Noh, löytyi kaikenlaista kierrätettävää.

Myydään

- lämmin, oranssi merkkihaalari, nykyään tummanharmaa. Ollut yhden talven yhdellä lapsella. Näyttää siltä kuin olisi ollut koko päiväkotiryhmällä. Yritetty välttää pesemistä, mutta sitten luovutettu, sillä päiväkodin pihassa vesilätäkkö, jossa maattu haalarin kanssa marraskuusta huhtikuuhun. Pesty siis melkein joka päivä. Lahkeiden kumilenkeistä ei mitään tietoa.

- Pinkki sifonkinen juhlamekko, jossa käsihuivit ja laahus. Sopii kaikkiin tilanteisiin, jumppaan, metsäretkelle, pulkkamäkeen, ruohonleikkuuseen, sateeseen ja pakkaseen. Käytetty noin 400000h, jäi pieneksi jo kolme vuotta sitten. Aivan räjähtänyt, mutta se tuskin haittaa seuraavaakaan omistajaa, koska käsihuivit ja laahus.

- Noin kymmenet, lähes uudet leggingsit, eri värejä. Muodikkaasti kuluneita ja reikäisiä, ihania yksityiskohtia kuten kimalleliimaa, kultatussia ja pihkaa, sekä jänniä viiltoja. Paljon käyttöikää jäljellä, näissä kelpaa vielä vetää monet pannut skuutilla ja kiivetä mökömökö-puuhun, kun äiti pyytää käyttämään vesiliukoisia tusseja.

- Kerran käytetty untuvatakki, koska Kwistian sanoi, että jos on turkoosi takki niin ei voi muuttua lumitiikeriksi, vaikka oikeesti voi, mut sit se sanoi, että ainakin menettää kaikki voimat eikä voi puhua eläinten kieltä.

- Löytö! Kivat välikausikengät, joissa uniikki hiekkalähde. Olen ravistanut kengistä Saharan verran hiekkaa eikä loppua näy, joten ainoa looginen päätös on, että kenkä jollain tavalla teleporttaa kamaa sorakuopasta!

- Kaupan päälle käyttämätön koululaisen pipo. Ainoa huomautettava asia on neulokseen takertunut terottimen puru, koska pipoa on lähinnä säilötty repun pohjalla.

Hanskoja ei valitettavasti ole, koska ne on kaikki kylvetty lähimaastoon.

Nopeat kaupat ennen kuin nämäkin tuhoutuvat. Av = yv. Kersatalous.