Tietoa mainostajalle ›

5.8.2013

Uskonnosta päänvaivaa

Päiväkodin aloituksen yhteydessä tuli täytettäväksi ihan uusi lomake. Lomakkeessa tiedusteltiin, saako lapsi osallistua varhaiskasvatuksen yhteydessä pidettäviin uskonnollisiin tilaisuuksiin, kuten aamunavauksiin.

Ensin ajattelin, että saavat, vaikka emme kirkkoon kuulukaan. Tuntuisi tyhmältä istuttaa lasta yksin leikkimässä, jos kaikki muut ovat laulamassa toisessa huoneessa. Perhepäivähoidossa valintamahdollisuutta ei edes ollut.

Hämeenlinnan kirkko.

Pohdin uskonnollisia seremonioita lasten näkökulmasta jo aiemmin kesällä, kun osallistuimme koko perheen voimin sukulaispojan konfirmaatiojumalanpalvelukseen. Tai sen ensimmäiseen varttiin. Kaksivuotias pystyi istumaan a) paikallaan ja b) pälpättämättä pillimehun verran. Sitten Skidikin alkoi kääntelehtiä ja vääntelehtiä paikallaan tuskaisena. Ensimmäisen virren aikana oli pakko poistua, jotta muiden ei tarvitsisi kuunnella kilpalaulettua ihhahhaata.

Olin kirkon pihalla lievästi hiilenä. Skidi selitti nolona, että ei jaksanut kuunnella, koska ei ymmärtänyt mitään. Hyväksyttävä selitys. Olisin itsekin tarvinnut simultaanitulkin, mutta olin jo tottunut siihen, että viesti ei ole minulle. Lapsi kuitenkin vaatii enemmän. Etenkin jos Jeesusta ei kotona mainita ikinä.

Hitto, lasten elämänkatsomuksellinen kasvatushan on haastavaa! Päiväkodin aamunavauksissa oletettavasti käsitellään jotain arkisia ja järkeviä asioita, mutta mitä ja millä tavalla? Rukoillaanko, lauletaanko virsiä? Miten suhtaudutaan kriittisiin kysymyksiin, muihin uskontoihin ja uskonnottomuuteen?

Lisäksi uskonnon tulkinta tuntuu olevan hyvin yksilöllistä. Kukaan ei osannut vastata edes siihen, millainen tyyppi aamunavaukset tänä vuonna pitää. Voi hyvin olla, että seurakunnalla on lähettää paikalle joku miellyttävä, avarakatseinen ja selkokielinen tyyppi, joka osaa keskustella uskosta ilman paatosta, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole. Epäluuloni kirkkoa kohtaan on suuri.

Pieni lomake, iso kysymys. On paljon yksinkertaisempaa jättää lapsi leikkimään ulkopuolelle.

120 kommenttia:

  1. Musta lapset saa olla jumalanpalveluksissa omia itsejään. Me annetaan meidän lapsen vaikka juosta käytävässä, leikkiä penkkien väleissä leluilla, kysyä kysymyksiä tapahtumista ja lukea kirjoja. Musta lapsi saa liikkua ja puhua, koska lapset on sellaisia ja ihmisten pitäisi saada tulla kirkkoon omana itsenään, tietenkin toisia kohtuuttomasti häiritsemättä. Jos jotain tiukkapipomummoa se häiritsee, niin se on sen ongelma. Enimmäkseen me ollaan kohdattu tosi ystävällisiä ihmisiä jotka on iloisia siitä että joku tulee lapsensa kanssa kirkkoon. Olen myös ollut kirkossa töissä lasten kanssa, en tosin enää, ja sielläkin rohkaissut lapsia ottamaan rennosti. Jumala on rennompi tyyppi kuin monet uskovatkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok! Joku leikkinurkkaus voisi kyllä olla hyvä. :D

      Poista
    2. Mutta... eiväthän aikuisetkaan juokse kirkossa käytävällä. Miksi lapselle opetetaan toisin? Joissain paikoissa saa juosta, joissain ei. Aikuinen kertoo, missä. Lapsi on fiksumpi tyyppi kuin monet uskovatkaan.

      Poista
    3. Vaikkei kirkossakäynti/jumalanpalvelus teille välttämättä merkkaisi mitään, niin siellä saattaa olla ihmisiä, jotka ovat oikeasti tulleet hiljentymään, kuuntelemaan papin saarnaa ja ylipäätän rauhoittumaan ja rukoilemaan. Jumala, jos häneen haluaa uskoa, on varmasti rento tyyppi, mutta minusta lapsillekin pitää opettaa toisten ihmisten huomioon ottamista, ihan jo pienestä pitäen.

      Poista
    4. Monissa vapaiden suuntien seurakunnissa onkin leikkihuone johon kaiuttimista kuuluu mitä kirkossa tapahtuu - ulkomailla olen myös nähnyt niitä monissa paikoissa. Joissain on vielä ikkuna kirkkoon. Mielestäni aika toimiva ratkaisu... kun musta on vaan julmuutta käskeä alle 3-vuotiasta olemaan hiljaa paikoillaan. Lapset ei ole pieniä aikuisia.

      Poista
  2. Muistaakseni kirjoitin siihen lomakkeeseen että "Mielellään, kaikkiin, kaikkien uskontokuntien kausittaisten juhlien tapahtumiin. Toivon, että juhlitte kaikkien uskontokuntien juhlia tasapainoisesti ja kerrotte kaikille lapsille kaikkien eri juhlien merkityksistä"

    Turha lienee sanoakaan, että ei-lastentarhanopettaja-päiväkodinhoitotäti pyöräytti kummastuneena silmiään ja sanoi, että eihän me muita juhlita kuin näitä suomalaisia.

    Helsinki. Kunnistamme kansainvälisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla aika paha rasti juhlia kaikkien maailman uskontojen juhlat tasapainoisesti. :D

      Poista
    2. Kyllä se muidenkin uskontojen ymmärtäminen (siis ymmärtäminen ihan sanan virallisessa merkityksessä) lähtee siitä, että tiedostaa oman uskontonsa/elämänkatsomuksensa ja tuntee sen sisäisen logiikan.

      Jos on itsellä vakaumus, on helppo tajuta, että eri näkökannan edustaja suhtautuu asioihin samalla vakavuudella (?) kuin itse, vaikka olisikin eri mieltä asiasta. Eri lailla uskominen alkaa näyttää joltain muulta kuin tyhmyydeltä.

      Tavis ajattelee usein niin, että laitetaan kaikki uskonnot samalle viivalle ja sitten jostain ylhäältä päin todetaan, että huipulle on monta tietä (kun meillä "tieteellisillä" ihmisillä on joku ihmeen yläkulma mistä näemme asiat paremmin kuin kaikki muut maailman ihmiset?!). Monen rivikansalaisten mielestä tälläinen ajattelutapa on ystävällistä ja kunnioittavaa suhtautumista muiden uskontojen edustajia kohtaan, vaikka itseasiassa asia on juuri päin vastoin.

      Suomen uskontokenttä monimuotoistuu päivä päivältä. Ainakin koulujen opseissa on yleensä joku maininta siitä, että esimerkiksi uskonnontunneilla tutustutaan uskontojen kirjoon paikkakuntatasolla.

      Kenenkään lapsi ei kuitenkaan kasva tyhjiössä. Arvot ja uskomukset tulee jostain, on ihan plussaa jos vanhempi tiedostaa millä tyhjä tila täytetään.

      Tsemppiä pähkäilyihin!

      Poista
  3. Kävin myös lapseni kanssa kaksi konfirmaatiotilaisuutta kesällä ja ekassa istui kuin herranterttu melkein kaksi tuntia. Olin aivan ihmeissäni, mutta pappi oli kyllä tosi viihteellinen ja tykkäsin itsekin kuunnella häntä. Olin epäröinyt viedä 6v lasta tilaisuuteen, kun kuukautta aiemmin olimme ristiäisissä kirkossa n. 20min ja siitä pyörittiin kuin väkkärä n. 18min. Toisessa tilaisuudessa olikin sitten jo eri meno. Huonot paikat, ei nähty rippilapsia eikä pappia, jonka puhe oli myös aikuisen mielestä tosi puuroista ja jorina jonninjoutavaa. Mekään emme kuulu kirkkoon, mutta olen kyllä ajatellut, että aikanaan lapsi voi itse päättää haluaako ripille vai ei. Siinä menisi kastekin sitten samalla kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun mainitsit, niin ehkä saimme vähän huonot paikat. Toisaalta sieltä ei ollut niin noloa hiipiä pois kuin eturivistä!

      Poista
  4. Mun mielestä näistä uskontoasioista otetaan vähän turhaa painetta. Nykyvanhemman luksus, kun koneet pesevät pyykit ja astiat, on aikaa miettiä näitäkin.

    Muistan omasta lapsuudestani moooonta tiukkapipoista uskonnollista tätiä ja setää, koulun terkasta lähtien. Oli uskonnollista aamunavausta ja vaikka mitä. Ihan kiihkoton tapakristitty minustakin silti tuli.

    Muslimien ja muiden uskontokuntien seremoniat eivät kuulu yhteiskuntaamme. En ymmärrä miksi kansainvälisyys tarkoittaisi sitä, että kaikkien kulttuurien piirteet pitäisi ympätä yhteisillä varoilla rakennettuun koulutussysteemiin. Tärkeintä lienee, että jokainen saa valita mihin osallistuu ja harjoittaa omaa uskontoaan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä kaikki puheenaiheet ovat nykyään ensimmäisen maailman ongelmia. :) Uskonto kuitenkin on iso kysymys (arvot yleensä ovat), niin kansallisesti kuin globaalistikin, joten mielelläni luen näkökulmia ja kokemuksia. Jotta jokainen saisi harrastaa uskontoaan, kirkon ja valtion ero on olennainen steppi - silloin ei tarvitsisi minunkaan näitä lomakkeita miettiä. Mutta ehkä juuri tapakristitty osaa olla ajattelematta uskontoa muuna kuin tapana. :)

      Poista
    2. Niin samaa mieltä tuossa viimeisessä kappaleessa mainitusta asiasta.

      Poista
    3. Tää tuntuu yllättävän monia, mutta ei Jeesuskaan ollut suomalainen. Ei kristinusko ole pohjimmiltaan yhtään sen suomalaisempi kuin islam.

      Poista
    4. Jeesus ei ollut suomalainen eikä kristinuskoa perustettu Suomessa, mutta jostain kumman syystä se on kuitenkin suomalaisempi kuin esim. islam. Kannattaa lukea historiaa, jos ei avaudu. :)

      Poista
  5. Tähän on pakko kommentoida melko vanhan, jo omat lapsensa aikuisiksi saattaneen elämänkatsomustaistelun läpikäyneen tädin. Päiväkodissa asia ei ole mitenkään problemaattinen, koska lapsi voi juurikin LEIKKIÄ toisissa tiloissa. Ja jos päiväkoti on vähänkään suurempi, hänellä on todennäköisesti joku toinenkin lapsi leikkikaverina. Ainakin saa jonkun tädin kanssa laatuaikaa!
    Mutta sitten se koulu...huoh.. Vaihtoehdot suurimmassa osassa tapauksia ovat: osallistut uskonnollisiin tilaisuuksiin toisten luokkatovereiden kanssa TAI vietät kohtuuttomasti aikasi luokassa pulpetin ääressä istuen. Parhaimmillaan saat esim. väritystehtävän tai voit tehdä läksyjä.

    Silti lapseni suurimmassa osassa tilaisuuksia valitsivat tuon jälkimmäisen tylsistäkin tylsimmän vaihtoehdon, vaikka annoin heidän täysin vapaasti tehdä valintansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkään eivät tienneet, onko ryhmässä toista kirkotonta. :/ Kiinnostavaa nähdä mitä koulussa tapahtuu.

      Poista
    2. Meille vallan väitettiin päin naamaa, että muksut ovat päiväkodin ainoita uskonnottomia. Ja saman ryhmän toiselle äidille sanoivat samat sanat. Osuttiin sitten yhtä aikaa kerran ennen kevätkirkkoa pihalle ja *hups* niitä retkelle lähtemättömiä lapsia olikin neljä eikä mitään resurssipulaa aikuisista enää ollutkaan :) Kyllä ne tietää. Niillä on ne ruksit vasupapereissa. Se on sitten eri asia, mitä perheet ovat sanoneet osallistumisesta - kysytäänkö joka kerta erikseen, saako lähteä automaattisesti vai jääkö aina päiväkodille. Jos kaikki ovat "kysytään joka kerta erikseen" -tapauksia, ovat epätietoisuudessa pitkään :/

      Poista
  6. Samaa on pohdittu omien muksujen kanssa ja päädyttiin siihen, että menkööt, kun kotona näistä jutuista ei kuitenkaan vielä ton ikäisten kanssa sen kummemmin puhuta. Oliko ratkaisu fiksu vai ei, en ole ihan varma. On meinaan pelottavaa, miten tuollaisia pieniä jo aivopestään, mutta 4v osaa jo yllättävän fiksusti itsekin pohtia kuulemaansa. Samalla toki pistää miettimään ylipäänsä aikuisten sanomisia, että minkälainen vaikutus niillä voi pieneen olla.

    Toisaalta minusta kristinusko nyt on osa meidän kulttuuria ja toivon, että lapset oppisivat luontevasti suhtautumaan siihen. Muitten uskontojen osalta minusta tässä vaiheessa riittää, että selittää, että niitä on olemassa ja eri ihmisillä on erilaisia maailmankatsomuksia. En myöskään kannata sitä, että niitäkään väkisin tuputetaan lapsille koulun tai päiväkodin puolesta.

    t. toinen keskivertomamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, mitä aamunavauksessa puhutaan ja kuka session vetää, on toki myös osallistujien vanhemmille kiinnostavaa tietoa. Veikkaanpa vaan, että kovin moni ei kysele. Ehkä kirkko on instituutiona jäsenilleen sen verran luotettava.

      Mä toivon, että lapset oppivat suhtautumaan luontevasti ylipäätään uskontoihin (myös muihin kuin kristinuskoon). Uskonto ei mun mielestä kuulu päiväkotiin ollenkaan, etiikan ja moraalin aiheet kyllä.

      Poista
    2. Mietin jopa sitä, että voiko muksut mennä koko hommaan, kun vanhempansa ovat molemmat täyspakanoita, mutta sitä ei kysytty ;)

      Olen samaa mieltä siitä, että minusta tuo ei kuulu päiväkotiin ollenkaan (siksi se tuntuukin niin aivopesulta, kun noin pienet ei osaa kunnolla vielä mitään suodattaa). Jotakin kuitenkin piti valita ja meillekään ei osattu sanoa, olisko ollut ainoa, joka jää ulkopuolelle, jos kieltäydytään. Tuleepahan mielenkiintoisia keskusteluja kotona entisten aiheitten päälle ;)

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
  7. Vantaalla ei ole ollut päiväkodissa ainuttakaan uskonnollista tilaisuutta, jos mukaan ei lasketa joululaulujen lauleskelua omien tätien johdolla. Muista päiväkodeista en tietysti osaa sanoa. Ussanopena sanoisin, että tilaisuuden henki on paljon kiinni pitäjästä. Jos teologin koulutus on jäänyt tekemättä, saattaa tilaisuuden henki olla turhan "uskonnollinen". Tämä väite perustuu kokemukseen koulujen päivänavauksista. Papit ainakin pääkaupunkiseudulla pitävät minun uskoni mukaan aika neutraaleja tilaisuuksia ja puheet lähinnä arkietiikan asioista. Lastenvirsiä varmasti veisataan..

    Agnostikkona ja uskonnoista (kulttuurisessa mielessä) kiinnostuneena en olisi huolissani lasten "käännytyksestä". Vaikka sitä yritettäisiin, niin menisi se joulupukkikategoriaan sitten myöhemmin :)Ainoastaan perheen oma meininki voi vaikuttaa lapsen uskonnolliseen identiteettiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla! En siis varsinaisesti pelkää käännytystä (kaksivuotias ei välttämättä jaksa kauheasti keskittyä ja kuusivuotias ei purematta niele juuri mitään enää) vaan kontekstin puutetta: eivät nuo edes tiedä mitä on rukoileminen. Seuraako aamunavauksesta siis vain hämmennystä?

      ps. Mahtavaa että agnostikko on ussanope!

      Poista
    2. No ainakin meillä Vantaalla on ollut seurakunnan pikkukirkkoja, jumalanpalveluksia ja kirkkoretkiä, keskimäärin kerran kahdessa kuukaudessa, joten ei tuota määrää nyt voi kovin vähäiseksi sanoa. Mutta pisteet sentään siitä, että tilaisuuksista tiedotettiin ajoissa ja poisjääneille lapsille keksittiin tekemistä.

      Poista
  8. Mulla oli sama lapun täyttö, ja kirkkoon kuulumattomalta mieheltäni kysyin, miten on. Koska hänelle asia oli ok, latasin kaikkeen paitsi uskonnolliseen vakaumukseen että jees jees, saa osallistua. Mulle oma kanta kirkastui aiemmin kesällä, kun eskarilaiseni totesi, ettei usko Jumalaan, koska miten "kaikki mahtuisivat Jumalan kämmenelle". Ehkä vaadin lapseltani hieman enemmän pohjaa myös näihin omiin argumentteihinsa, niin kuin vaadin kaikilta uskonnottomilta samoin kuin uskovilta. Eli tilaisuuksiin tutustuminen on jees ja oppiminen on sitten mieluiten sitä et:tä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään listaani vielä joulun, pääsiäisen ja muiden uskonnollisten pyhien näyttäytymisen nolossa valossa, jos ei tunne lainkaan niiden uskonnollis-kulttuurista perimää.

      Poista
  9. Itse olen lastentarhanopettaja ja Helsingin yliopistossa opiskellut osittain opintoni. Siellä painotettiin hyvin hienovaraista lähestymistapaa, lapsen arjesta lähtien. Uskonto on muutakin kuin Jeesusta. Täi näin minä ajattelin. Jeesuksen tarinoita varmasti noi aamunavaukset sisältää, mutta itse näen että uskontokasvatuksen kuuluisi lähteä siitä, millainen on hyvä ihminen. Sekä kodin ja lähipiirin arkisia tapoja ja juhlarutiineja pohtien lsaten kanssa, mitä teillä tehdään jouluna. Päiväkodissa mielestäni on turha puhua Jeesuksesta niin kauan kun lapsi edes osaa asettua toisen ihmisen saappaisiin, eli eskari-ikäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Meidän kirkko on kyllä kalsa! Tai toi keskustan kirkko sisältä....liian iso ja tunnelmaton. Tosin kirkkopuisto on ihana, istun siellä usein :)

      Poista
    2. No näinpä, eskari-ikäiselle herää myös jo asiasta kysymyksiä. Kaksivuotias vaan hoilaa ihan mitä tahansa muutkin hoilaavat.

      Poista
  10. Toinen agnostikko uskonnon maikka tässä keskustan toiselta puolelta heissan! Komppaan kollegaa yllä, että kotona pikkulasten arvopohja rakentuu ja toivoisinkin, että kosketus uskontojen ja kulttuureihin toisi lasten kysymysten ja ihmetysten kautta perheille mahdollisuuden jutustellan aiheesta.

    Omat kolme kersaa käy kansainvälistä päiväkotia täällä Espoossa. Heillä on kavereita monista kulttuureista ja päiväkodissa tutustutaankin useiden uskontojen ja kulttuurien juhliin. Niinpä joulukertomuksenkin esittäminen jouluna ei ole aiheuttanut mitään mutinaa. Mahtavaa sanon minä: on juteltu päiväkodin juhlien jälkeen kotosalla milloin divalista, ramadanista ja pyhän Patrikin juhlistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tajusin, että itsekin kaipaisin vähän päivitetympää tietoa muista uskonnoista! Enhän mä pysty keskustelemaan koululaisen kanssa mistään!

      Poista
  11. Meillä 4 vuoden uskontokasvatus päiväkodissa on rajoittunut kahteen kirkossa käyntiin ja niistä tiedotettiin etukäteen eli siis olisi voinut jäädä helposti pois. Muuten ei jeesus-juttuja ole ainakaan meidän päiväkodista kuulunut.
    Koulusta voin opettajana sanoa sen verran, että ainakin Helsingissä riittää nykyään kirkkoon kuulumattomia ja muihin uskontoihin kuuluvia, joten kenenkään ei ole pakko kököttää yksin. Toisaalta, jotkut haluavat kuitenkin mukaan sinne aamunavaukseen, jossa tyypillisesti kuvataan joku arkipäivän tilanne ja loppuun sanotaan tyyliin niin Jeesuskin kannusti olemaan kaikkien kaveri tms. eli varsinaista käännytystyötä ei sielläkään harrasteta.
    Omassa lapsuudessa koin himouskovaisen opettajan jutut niin painostavina, että sain suostuteltua äitini liittymään kirkkoon, koska pelkäsin meidän kaikkien joutuvan helvettiin, toivon ettei mitään vastaavaa tapahdu nykypäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän mahtaa olla Espoon tilanne eri uskontokunnista - varmaan tilasto jostain löytyisi. Mäkin toivon, että jonkinlainen pedagoginen ote säilyy lasten kanssa työskentelevillä myös aamun avauksissa.

      Poista
  12. Minä kesäkuussa istuin lasten tulevan päiväkodin yksistä leikkihuoneista ja puhua pälpätin tädille aiheesta meidän perheen uskontokasvatus. Tuo sama kysymys tuli ihan puskista, ja ensireaktioni siihen oli jyrkkä ei.

    Sitten tulin mietinneeksi samaa, että onpa hölmoä jos lapseni jäävät sitten ehkä ainoina pois jutuista ja tekemisistä. Sitten tulin kysyneeksi, että millaista se uskontojuttu on. Täti selitti, että ihan vaan joulua ja pääsiäistä. Ruokarukouksia tai vastaavia ei ole. Suostuin sitten, onhan joulukirkko ihan kiva ja pääsiäisenä saa hyvää ruokaa.

    Silti toivon, että kaikille lapsille järjestettäisiin uskonnonopetusta päiväkodeissa ja kouluissa, jossa kerrottaisiin kaikista yleisimmistä uskonnoista pääpiirteittäin. Tavoista, juhlista ym. Ja että jokainen uskontokunta järjestäisi itse omat opetuksensa. Ettei se kuuluisi kouluille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta nää on niin isoja juttuja, että harvalla skidillä riittää perspektiiviä vielä ala-asteellakaan ymmärtää, mitä uskominen tarkoittaa. Siksi jättäisin koko homman kodin hoidettavaksi.

      Poista
  13. Miksi tästä uskonnosta pitää tehdä tällainen peikko tai agnostikkovanhempien pitää olla heti huutamassa, että me ei sitten osallistuta mihinkään uskonnolliseen juttuun? Ei siinä ihmisenä muututa mihinkään, ei se uskonto tartu automaattisesti. Minäkin normiluterilaisena osallistuin kesällä ortodoksisiin hautajaisiin. Ei olisi tullut mieleenkään kieltäytyä sanomalla, että tämä kun ei sovi minulle. Hautajaisissa kunnioitettiin vainajaa ja that's it! Kyllä agnostikkovanhempien lastenkin on hyvä opetella elämään siten, että joskus joutuu kuuntelemaan vähän sellaistakin, mikä ei kiinnosta. Vai haluammeko kasvattaa lapsistamme sellaisia joita kiinnostaa vain se oma napa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan täysin edellistä! Onpa outoa, jos pelkkä vartin osallistuminen johonkin tapahtumaan saa teidän lapset jotenkin pois raiteiltaan tai "aivopestyä". Katsoohan ne varmaan mainoksiakin telkkarista joka päivä sen verran, niissäkin yritetään myydä ties mitä elämäntapaa tai -arvoja. Lapselle voi hyvin kertoa, että kaikkea tässä maailmassa tapahtuvaa ei ole välttämätöntä omaksua tai omistaa.

      Poista
    2. Anonyymille (18.05), no kai nyt hautajaisiin ja yksittäisiin tilaisuuksiin voi mennä kuka tahansa, mutta siitähän ei ollutkaan kysymys. Enpä ole koskaan kuullut yhdenkään ateistin valittaneen uskonnollisista hautajaisista, jos vainaja itse on ollut uskonnollinen, ja tunnen aika monta ateistia/agnostikkoa.

      Uskonnon rooli kouluissa ja päiväkodeissa on ihan eri juttu. Ongelma ei ole asioiden epäkiinnostavuudessa, vaan siinä, mitä valtion laitoksissa opetetaan lapsille ja onko se moraalisesti oikein ja tarpeellista.

      Poista
    3. Katsos kun siinä missä uskovaisilla on oikeus omiin uskontoihinsa, uskonnottomilla on oikeus olla uskomatta. Uskonto ei tartu, mutta siltikin hautajaiset ovat eri asia kuin vaikkapa jumalanpalvelus. Voi todeta vaikka yrittämällä täydentää lauseen; "hautajaisissa kunnioitetaan vainajaa, jumalanpalveluksessa __________". Niin mitä?

      Olen muutenkin itse ollut siinä käsityksessä, että jos halutaan kaivella kaikkia mahdollisia napoja, elämänkatsomustieto olisi järkevin valinta. Siinä joutuu varmasti kuuntelemaan sellaisiakin näkökantoja, joita ei itse jaa, edustipa itse mitä puolta tahansa.

      Poista
    4. Ehkä juuri tämänkaltaiset reaktiot ovat syynä siihen, että suhtaudun todella varauksellisesti kirkollisiin tapahtumiin. Kun joillain uskontoaan edustavilla on näkökulmia vain se yksi, ja kaikki *muut* katsomukset on kiihkoilua. En siis näe, että siitä omasta navasta pääsee eroon uskonnon opetuksella.

      Tekstissä toin myös ilmi, että olin kesällä osallistunut konfirmaatiotilaisuuteen, äitini haudattiin kirkollisin menoin ja olin juuri viime viikonloppuna kirkkohäissä. Ei kristillisen vakaumuksen kunnioittaminen ole minulle ongelma.

      Poista
    5. Minä itse näen päiväkotien uskontokasvatuksessa sen minun silmääni pahan vian (niin tulevana vanhempana kuin päiväkodin työntekijänäkin) että uskonnonopetus on lähinnä tunnustuksellisessa muodossa. Ruokarukoukset ovat uskonnon harjoittamista ja seurakunnan pitämissä tuokioissa puhutaan miten Jumala on kaikkien keskellä ja rakastaa meitä kaikkia, mikä on sinänsä ihan positiivista sanomaa, mutta jos joku aikuinen opettaa uskottavasti että Jumala on olemassa ja kotona äiti ja isi sanoo että eikä ole niin lapselle voi tulla ristiriitainen olo siitä ketä uskoa. Minusta on hyvä opettaa perus asioita jotka liittyvät uskontoon. Esimerkiksi voi tutustua kirkkoon ja laulaa virsiäkin ja vaikka kertoa raamatun kertomuksia satuina jos tarpeen on, mutta uskonnon harjoittaminen rukouksilla ja lapselle tosiasioina sellaisten asioiden kertominen jota vanhemmat eivät pidä totena on vaan väärin. Omat lapseni saavat minun puolestani tulevaisuudessa osallitua uskonnollisiin juttuihin mikäli minulle luvataan että opetus on neutraalia eikä siihen liity varsinaista uskonnon harjoittamista. Mikäli tätä ei pystytä varmuudella lupaamaan (mitä en ihan usko niin kauan kun ulkopuolinen taho käy päiväkodilla pitämässä uskontohetkiä) niin kiellän uskonnollisiin tuokioihin ja hetkiin osallitumisen ja puhun asioista mieluummin kotona. Annan kuitenkin työntekijöille mahdollisuuden kertoa millä lailla uskontokasvatus ilmenee kyseisessä hoitopaikassa. Asiat kumminkin menevät minusta hitaasti, mutta varmasti parempaan suuntaan tässäkin asiassa ja oman lapsen päiväkotiaikaan on kuitenkin vielä muutama vuosi (toivottavasti).

      Poista
  14. Me kuulutaan kyllä kirkkoon, ollaan kai sit sellaisia tapakristittyjä. Itse olen joskus ollut jopa pyhäkoulunopena ja tulen alueelta jossa on tosi vanhoillista meno (kirkossa saatetaan saarnata kauppojen sunnuntai aukiolosta, naispappeudesta, avioerosta jne. syntinä.)
    Nykyään lienen lieventynyt -olen ehkä saanut aivot- ja oikeasti suorastaan kammoan kaikenlaista tuputtamista, paasausta ja muuta uskonnosta. Itse en tuota samaista kysymystä osannut pohtia tarpeeksi laaja-alaisesti ja melkein sain slaagin kun minulle selvisi että täällä eskarissa tuo saako osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin = pyhäkoulu. Se on vihon viimeinen johon lastani laittaisin. No täällä se hoiti onneksi +70v mummeli ja lapsi itse tykkäsi. Lähinnä laulua ja askartelua sisällöltään.
    Meillä siis uskotaan kyllä Jumalaan ja Jeesukseen, mutta kaikenlaista aivopesua haluan omien lasteni kohdalla välttää.
    Olipas taas vaikeasti kommentoitu...
    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy todeta, että en oikeastaan edes tiedä mikä on pyhäkoulu. Mutta hyvä, että teillä se oli ihan peruskauraa!

      Poista
    2. Olen ollut lapsena, ennen kouluikää, pyhäkoulussa. Olin ilmeisesti aika rasittava lapsi ja näin vanhemmat saivat sunnuntaiaamuun hetken asiointi- lepohetken. :D

      Siellä pidettiin musiikkituokio, jossa osa kappaleista oli vuodenaikaa tms. liittyviä lastenlauluja tyyliin Ratiritiralla ja muutama lastenvirsi seassa. Sytytimme kynttilän, teimme askarteluja, soitimme rytmikapula-tirangeli-osaston soittimia ja jokaisesta käynnistä sai tarravihkoon tarran. Vihkot ovat edelleen tallessa.

      Kyseessä oli omalla kohdallani enemmänkin päiväkerho uskonnollisilla mausteilla, syynä ehkä silloinen ohjaajamme, joka opetti vuosikymmeniä uskontoa, psykologiaa ja filosofiaa lukiossa ja oli leipätyönään ja oli siten pohjakoulutukseltaan ja -arvoiltaan melko akateeminen?

      Poista
  15. Me kuulutaan kirkkoon, ollaan ns. tapakristittyjä. Lapsemme saavat osallistua päiväkodin järjestämään pyhäkouluun ja tuntuvat ihan mielellään kuuntelevan Jeesus-tarinoita. Tosin taitavat pitää niitä yhtä totena kuin Joulupukkia. Eli uskovat mitä uskovat ja ehkä se uskominen joskus loppuu. Mene ja tiedä. En ole asiaa miettinyt, ehkä lapset hoksaavat sen joskus itse. Kotona meillä ei puhuta Jeesuksesta, eikä olla koskaan rukoiltu. Hyvin oppivat lapset ristimään kätensä päiväkodissa, eikä siitä olla sen suurempaa numeroa tehty. Virsiä veisaavat siinä missä tonttu-aiheisia joululaulujakin.

    VastaaPoista
  16. Me ei kuuluta kirkkoon, mutta esikoinen on saanut tarhassa mennä mukaan kirkon juttuihin. Se on sitten herättänyt erinäisiä pohdintoja ja ollaan puhuttu, että ihmiset uskovat eri asioihin. Ja että se on aika herkkä asia se usko, että helposti loukkaa toista, jos julistaa kovaan ääneen, ettei itse ainakaan usko.

    Tyyppi on myös tehnyt omia tulkintojaan, kuten "Siellä puhuttiin juhannuksesta" (=Johannes kastaja, luulen ma ;).

    Musta on parempi, että uskonnosta ei tule jotenkin tosi mystistä juttua, mikä on kielletty, vaan että näkee, millaista on. Ekalla luokalla kysyin esikoiselta, että haluaako mennä kirkkoon koulussa juhlapyhinä ja sanoi, ettei halua. Kysyin vielä, että eikö haittaa jos joutuu jäämään koululle kun muut menee, niin ei kuulemma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse ole ajatellut, että uskonnosta tulisi kiellettyä mystiikkaa, jos siihen ei päiväkodissa osallistu. Toki jako on aika naurettava, mutta lähinnä se puoltaa sitä ajatusta, että tilaisuuden pitäisi tietenkin sopia kaikille.

      Poista
  17. Varmaan on aika paljon kiinni siitä millainen ohjaaja hartaushetkiin sattuu. Tuskin nuo kovin vaarallisia ihmisiä ovat. ITse olen vienyt lapsia seurakunnan kerhoon - tai vein ennen kuin alkoi tarha - ihan siitä syystä, että se sattui olemaan lähin kerhopaikka. Olen itsekin lapsena käynyt pyhäkoulua ja ihan pidän itseäni selväpäisenä. Joka aatteeseen - myös niihin uskonnottomiin - mahtuu suurin osa järkeviä ihmisiä, mutta sitten se pieni murto-osa näitä höyrypäitä pilaa maineen kaikilta muiltakin (tosin voisihan sitä suhtautua kriittisesti näihin hulluimpii räsäsiin sun muihin).

    Minulle ei jäänyt traumoja koulun uskonnonopetuksesta, mutta se, että piti koko ala-aste jankuttaa neuvostoliittolaisia jokien nimiä, oli kieltämättä hieman turhauttavaa näin jälkikäteen ajatellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, session vetäjästä on koko homma kiinni.

      Poista
  18. Mä laitoin äskettäin rastin "saa osallistua" -ruutuun, mutta jos homma karkaa lapasesta, niin leikkihetki odottaa. Täällä päin vaikuttaa mm. varhaiskasvattaja, jonka mielestä kielillä puhuminen ja kaatuilu herätyskokouksissa on yhtä luonnollista hommaa kuin kaupassa käynti, joten jos sellaista settiä aletaan lapsille kertoa totuutena niin voi morjens. Toivon kuitenkin päiväkodin uskontotuokioiden lisäävän lasten yleissivistystä, sillä onhan se hieman noloa, että 5-vuotias luulee kirkon ristiä kultaiseksi antenniksi.

    Kuopuksen kanssa tuli joskus eksyttyä seurakunnan avoimeen kerhoon. Meno oli hyvää ja kahvi halpaa, mutta silti pisti vähän yskittämään, kun kerho-ohjaaja huudatti lapsia kysyen "Kuka on vahvin taivasten valtakunnassa? – Jeesus!" Oman lapsen ilme kertoi sen funtsivan, että nyt on kyllä äidiltä jäänyt joku Hämähäkkimiehen kaveri esittelemättä.

    VastaaPoista
  19. ajattelen, että minusta kaikki tunnustuksellisuus voisi jäädä kouluista pois. esim. srk:n aamunavauksissa kouluissa rukoillaan aina. joissakin kouluissa aamunavauksia on kerran viikossa, aika paljon. pappi tai työntekijä johdattaa "sitten ristimme kätemme ja rukoilemme", jolloin monet lapset näin tekevät mallin/ohjeen mukaan. onko esim. 7-vuotiaalla tässä valinnanvaraa tai lähinnä kykyä vai toimiiko "käskyn" mukaan? ja mun mielestä rukoileminen on tunnustuksellista uskonnonopettamista, jota kouluissa ei pitäisi olla. eihän se tietysti haittaa, vaikka ei ristisikään, mutta kyllä minusta tässä olisi ihan pohdinnan paikka. vaikka siitäkin näkökulmasta, että neljäsosa helsinkiläisistä EI kuuluu kristilliseen seurakuntaan.

    ei mulla ole mitään kristin- eikä muitakaan uskontoja vastaan. mutta perinteisten toimintatapojen mielekkyyttä olisi syytä pohtia aina aika ajoin muuttuvassa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Tää erottelu on siitäkin hölmöä, että hyviä ja täysin jeesuksesta riippumattomia eettisiä aiheita lasten käsiteltäväksi olisi tosi paljon: kiusaaminen, erilaisuus, jakaminen, ihmisoikeudet jne.

      Poista
    2. Suhteellisen vasta (reilu 10 vuotta sitten) omana ala-asteaikanani meillä opetettiin ruokailua ennen hiljentymistä sillä, että lausuttiin ruokarukous. Jos ei kiittänyt Jumalaa ruoasta sitä ei myöskään saanut, vaikka koulu ei siis ollutkaan mitenkään uskonnollinen. Mua pelottaa oman lapsen kohdalla juuri tuo, että kasvatus ja uskonto menee opettajillakin sekaisin ja jos ei esimerkiksi aamunavauksessa rukoile (tai nouse seisomaan kunniottaakseen Jumalaa), niin seuraa rangaistus tottelemattomuudesta.

      Mielestäni on myös kyseenalaista, että paikka jonka tehtävänä on opettaa tietoja ja taitoja aikuiseksi kasvamisen tueksi voi opettaa myös samanarvoisena tarinoita mahdollisesti kuvitteellisista henkilöistä. Miten lasten, etenkään pienten, tulisi erottaa mitkä asiat ovat niitä "tosia" ja mitkä uskon varaisia (tai uskonnosta riippuvia)?

      Poista
    3. Hei!

      Huhhuh.Millä vuosikymmenellä tai -sadalla oikein elätte?

      Uskonnonopetus kouluissa on ollut tunnustuksetonta jo 10 vuotta. Suurin osa nykyisistä ussanopeista (itseni mukaanlukien) on valmistunut uskontotieteen oppiaineesta. (Ja uskonnon lisäksi usein löytyy pätevyys myös historian, psykologian, filosofian opettamiseen.) Ussanopet harvoin ovat pappeja, ja aika moni ei kuulu edes kirkkoon. Olemme kulttuurientutkijoita, emme teologeja.

      Kristillistä perinnettä on aika vaikea kitkeä länsimaisesta kulttuurista pois, ja miksi pitäisikään? Uskoisin että juuri siksi kouluissa opetetaan uskontoa tai uskontoja edelleen. Monet tavat, nimet, juhlat, kalenteri, ajanlasku, viikonpäivät, moraalikäsitykset jne. pohjautuvat kristilliseen perinteeseen.

      Ainakin yläkoulussa tutustutaan kaikkiin suurimpiin maailmanuskontoihin, lisäksi kristinuskon historiaan (länsimaisen kulttuurin pohja)ja monenlaisiin eettisiin ongelmiin, jotka pohjautuvat ihmisten ja kulttuurien erilaisiin arvoihin ja normeihin.

      Päiväkotien ja alakoulujen käytännön systeemeistä en tiedä, mutta uskoisin että sielläkin toiminnan tulee olla tunnustuksetonta. Jos siis vanhempina huomaatte, että kouluissa uskonnonopetus on tunnustuksellista, niin hyvänen aika puuttukaa siihen! Ei kouluihin tai päiväkoteihin kuulu rukoukset yms. uskonnollinen toiminta!

      Poista
    4. Pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa tunnustuksettoman opetuksen saaminen voi olla mahdollista, mutta periferian pikkukylissä tilanne on ihan toinen. Luuletteko te todellakin, että asioita ei ole yritetty muuttaa, ettei ole yritetty vaikuttaa? Jos ja kun asenne on se, että Jeesus kuuluu suomalaiseen arkeen ja kulttuuriperimään eikä rukoilu, virret ja kirkkoretket ole uskonnon harjoittamista...

      Poista
    5. Tuosta tunnustuksettomuudesta piti kysyä: olenko ainoa, jonka silmiin on osunut (ilmeisesti ala-asteen) opetussuunnitelmassa kohta, jonka mukaan lasta opetetaan rukoilemaan ja turvautumaan Jumalaan? Tämä tuli esille tämän vuoden puolella somessa, jossa kuvassa oli elämänkatsomustiedon ja uskonnon opetussuunnitelmat vierekkäin. Mietin vain sitä että onko tämä nyt sieltä kymmenen vuoden takaa vai mistä?

      Poista
  20. Mä olen varmaan ensimmäinen ihan uskis-kristityksi tunnustautuva tässä keskustelussa ja vielä uskonnon opekin (Käännytysvaara siis ;) Jäin miettimään tuota päiväkodin uskontokasvatusta, joka sinällään on hyvä idea, koska uskonnoton tämä maailma vaan ei ole ja tuskin tulee olemaankaan, mutta onko tosiaan aiheellista, että päiväkodissa on pyhäkoulutyyppistä toimintaa? Itsellenihän se sopii mainiosti, joskaan me uskos-kristitytkään ei aina olla ihan samasta puusta mutta joo, pääsääntöön itselle on sopinut mainiosti nuo jutut. En kumminkaan innostuisi jos muslimiyhteisö alkaisi tekemään samanlaisia vierailuja päiväkotiin uskontokasvatuksen nimissä. Enkä pitäisi siitäkään että "ateisticlubin" täti tulisi jakamaan "Jumalaa ei oikeasti olekaan"-tyyppistä sanomaa lapsilleni.

    Paras varmaan olisi, että tämä uskonto/uskonnottomuuspuoli hoidettaisiin ihan kotioloissa päiväkoti-ikäisinä. Jokainenhan voi kuskata lastaan niihin ympyröihin, joista toivoo tämän kiinnostuvan.

    Koulussahan uskontotuntien sisältö varsin pitkälti on jo hyvin monimuotoista, moraalikasvatuksesta toisten uskontojen kunnioittamiseen unohtamatta tätä kotimaassamme tutuinta kirkkokuntaa ja siihen tutustumista. Uskontotunnit ovat mielestäni selkeästi eri asia kuin jonkin uskonyhteisön tai kirkkokunnan pitämä uskontokasvatus. Uskonto on kuitenkin yleissivistystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan tämän täysin! Kiitos.
      - Kirsi

      Poista
    2. Upea kommentti. Kiitos!
      T. Ateisti, jonka mukelo saa osallistua joulukirkkoihin ja -kuvaelmiin tms., koska ne on meidän kulttuuria, mutta ei seurakunnan järjestämiin tuokioihin, koska ne on tunnustuksellisia.

      Poista
  21. Minulle on muodostunut viime vuosina fiilis, että pahimmat fanaatikot eivät suinkaan ole kristittyjä, vaan nimenomaan niitä uskonnottomia/ateisteja/kirkosta eronneita. He väijyvät jokaista postausta ja uutista kärpäslätkän kera valmiina huitaisemaan heti jos yhtään näyttää siltä, että jotain uskontoon liittyvää yrittää pöristä sisään. Kristillisyyteen kuuluu sentään lähtökohtaisesti suvaitsevaisuus, eli siedetään myös niitä ateisteja. Toisinpäin ei näytä toimivan kovin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, fanaatikko on molemmin puolin fanaatikko. Mutta mistä lähtien kristillisyyteen on kuulunut suvaitsevaisuus? :)

      Poista
    2. Kristillinen tai ei - ihminen on yhtä suvaitseva tai suvaitsematon uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Ei ne kristilliset ole sen kummempia kuin muutkaan, ei hyvässä eikä pahassa :)

      Poista
    3. Katja, itse asiassa hyvä pointti, jäin miettimään miksi se tuli itsellä heti ytimenjatkeesta, vaikka esim. viimeaikaiset homokeskustelut eivät sitä todellakaan tue. Joku teologi osaisi tähän vastata, minä en, mutta oman käsitykseni mukaan suvaitsevaisuus oli Jeesuksen keskeisimpiä teemoja ja arvoja. Suvaitsevaisuus on näkynyt selkeämmin siinä, että hyväksytään tasa-arvoisina eri kulttuureista tulevat ja eriväriset ihmiset, eli tällaista perinteistä rasisminvastaista näkemystä. Oma arkikokemukseni on myös se, että kirkkoon ovat tervetulleita kaikki vakaumuksen asteesta riippumatta - näinhän ei välttämättä kaikissa uskonnoissa (eikä kaikissa kristinuskon suuntauksissakaan) ole. Olen yhdessä vaiheessa elämääni ollut töissä kristillisessä organisaatiossa, enkä ole missään tavannut niin mukavia ja rentoja tyyppejä. Väistämättä tämä kokemus on luonut huomattavan positiivisen vireen verrattuna tämänhetkiseen yleiseen torjuvaan keskusteluun.

      En siis itse ole tapakristittyä kummempi. Maksan kirkkoverot, koska arvostan kirkon tekemää työtä vähäosaisten ja muiden epäsuosittujen kansanryhmien parissa, mutta that's it.

      Poista
  22. Konfirmaatiomessun kohderyhmänä ovat 15-vuotiaat: virret ja puheet on suunniteltu heille. On ihan selvä, että yli kymmenen vuotta nuoremmat lapset pitkästyvät ja oikein teit, kun siirryitte pihan puolelle. Konfirmoitavia on mitä lie 20-30 nuorta, lähes jokaisella useampi alle kouluikäinen vieras. Jos kaikki nämä pikkulapset pääsevät kirkossa vapaasti temmeltämään, niin...

    Meillä eskarin opetussuunnitelmaan on kirjattu:


    Kulttuurista katsomuskasvatusta opetetaan kaikille lapsille yhteisenä. Kulttuurisen katsomuskasvatuksen tavoitteena on katsomuksellisen ajattelun kehittyminen. Tähän liittyy
    lapsen kuulluksi tuleminen katsomuksellisissa elämänkysymyksissä, mahdollisuus kartuttaa katsomuksellista yleissivistystä tutustumalla oman katsomuksen ja muiden lapsiryhmässä edustettuina olevien uskontojen ja vakaumusten tapoihin sekä mahdollisuus
    oppia tuntemaan ja arvostamaan oman kotiseudun kulttuuri- ja luontoperintöä.


    Jostain syystä tuo tulkittiin niin, että päiväkotiryhmän muslimit tutustuivat kristinuskoon, mutta Ramadanin päättyminen kuitattiin toteamalla, että osa lapsista puuttuu. Lapseni kertoi, että muutama lapsi on allerginen sianlihalle.

    VastaaPoista
  23. Islannissa on valtionkirkko kuten Suomessakin ja meillä mukelo on kunnallisessa päiväkodissa. Meiltä ei ole koskaan kyselty mitään uskontojuttuja, eikä päiväkodissa koskaan järjestetä mitään uskonnollista. Jouluisin tehdään pikkuleipiä ja askarrellaan lahjoja, pääsiäisen aikaan pidetään naamiaiset. Kun tiedustelin uskontoasiasta, sain vastaukseksi, että päiväkodin sisällä oli tehty päätös, että jätetään kaikki jesse-jutut (ja muut uskontojutut) päivähoidon ja varahaiskasvatuksen ulkopuolelle. Kirkkovierailujen sijaan ryhmät käyvät esim. museossa. Olen tosi tyytyväinen tähän linjaukseen.

    En tiedä, miten joustavasti Suomessa kunnalliset päivähoitopaikat voivat määritellä tän uskontoasian. Islannissa päiväkotien välillä erot ovat suuria (kävimme blogissani tästä keskustelua joku aika sitten: http://www.salamatkustaja.com/2013/02/uskon-asia.html).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä! Onko siellä miten vilkasta keskustelua valtion ja kirkon erottamisesta?

      Poista
    2. Joo, kyllä siitä aika paljon on puhuttu. Viime vuonna järjestettiin gallup uudesta perustuslaista, ja paprussa kysyttiin mm. mielipidettä valtion ja kirkon erottamista. Reilu 60 % oli kuitenkin edelleen valtionkirkon puolesta. Et näin.

      Poista
    3. Minusta Suomessa uskontokasvatus on kirjattuna ihan yhdeksi orientaatioksi valtakunnallisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa. Eli tavallaan vähän kuin kevyesti velvoitetaan päiväkoteja järjestämään jonkin tasoista uskontokasvatusta.

      Poista
  24. Me ei kuuluta kirkkoon, mutta lapset käy tarhan kanssa joulu- ja pääsiäiskirkossa. Muita uskontoon liittyviä meininkejä tässä kalliolaisessa tarhassa ei käsittääkseni olekaan tarjolla. Meillä reasoning meni niin, että olis outoa lasten olla tuntematta sitä perustarinaa, jolle suuri osa suomalaisesta kulttuurista perustuu. Ylipäätään en näe järkeä piilottaa uskontoja lapsilta, kun onhan niistä tietäminen jo ihan yleissivistystä. Itsehän tässä ollaan kuitenkin globaalilla mittapuulla vähemmistössä. Jos asuttaisiin vaikka Intiassa, lapsemme viettäisivät sitten paikalliset uskonnolliset juhlat paikallisten lasten mukana.

    Jännittäviä tilanteitahan noista kirkkovierailuista kyllä seuraa, kun ipanat prosessoi asioita jälkikäteen. Isä on mm. joutunut ratikassa vastaamaan muutamaankin otteeseen kysymykseen "Isi, kerro mulle Jeesuksesta." (Aika monta kanssamatkustajaa on myös kiinnostanut kuulla isin vastaus, heh heh.) Tänä kesänä 4,5-vuotias isosisko varoitti leikin tuoksinassa 2,5-vuotiasta veljeään: "Varo, siellä on roomalaisia sotilaita ja ne voi panna sinut ristille!" Ylipäätään uniformujen näkeminen laukaisee aina kysymyksen, ovatko nuo juuri niitä roomalaisia sotilaita...

    Vaikka nämä jälkipuinnit ovat olleet lähinnä hauskoja, saivat ipanat tuoreimmassa pääsiäiskirkossa ehkä himpun verran liikaa infoa, kun nelivuotias myöhemmin kotona kertoi, että ne roomalaiset sotilaat laittoi Jeesuksen ristille ja siltä tuli verta käsistä ja jaloista ja sitä sattui kauheesti ja sitten se kuoli. Pikkasen olisivat ehkä voineet laimentaa sitä tarinaa kuulioitten ikään sopivammaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä siitä, että uskontojen (siis muidenkin kuin kristillisten suuntausten) tunteminen on ihan yleissivistävää ja hyödyllistä, mutta näen kyllä uskonnon vaikutuksen kulttuurissa aika pienenä (voi myös olla että minä ja kulttuuri emme vain koskaan kohtaa).

      Poista
    2. Niin kauan, kun Suomessa erilaiset luterilaisen tarinan mukaiset päivämäärät on vapaapäiviä tarhasta ja koulusta, katson luterilaisuudella olevan isohkon roolin suomalaisessa kulttuurissa. Ja sen takia haluan, että lapset saa jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin tarinaan ko. pyhäpäivät liittyy. Esim. joulu ei ole joulupukin syntymäpäivä. :) Tosin jos meidän tarhassa alettaisiin rukoilla tai lukea raamattua, vetäisin raksit pois papereista aika nopeasti. Kirkko pari kertaa vuodessa on ollut mulle sopiva annostus. Matkalla näkee myös paloautoja, koska asema on kirkon vieressä! Alkuun tosin oli vähän sekaannusta siinä, että tuliko pappi tai Jeesus kirkkoon paloautolla. :D

      Poista
    3. Vasta ulkomailla (maissa, joissa ei ole valtionkirkkoa) asuessa yleensä hoksaa tuon Pian väitteen suomalaisesta kulttuurista. Että kappas, "jouluaattokin" on ihan tavallinen työpäivä tai pääsiäisvapaita ei tunneta. Saati sitten helatorstaita, loppiaista ja muita

      Poista
    4. Omasta mielestäni näihin luterilaisiin juhlapyhiin, tai vuotuisjuhliin, voi olla myös muunlainen kuin luterilainen pohja. Joulu voi olla juhla sille, että päivä alkaa taas pidentyä, pääsiäisenä juhlitaan hedelmällisyyttä ja kevään tuloa jne.
      Mielestäni on hyvä, että lapsi tietää mitä juhliin ja vapaisiin liittyy, mutta ei se luterilainenkaan ole se ainoa totuus edes näissä luterilaisiksi mielletyissä juhlissa. Osaan juhliin on jopa aika väkisin haettu kristillisyyttä, kuten juhannukseen, ja vanhat, pakanallisiksikin sanotut, tavat ja uskomukset puskee esiin.
      Mielestäni suomalaiseen kulttuuripohjaan sopii hyvin monenlaiset juhlimis- ja uskomistavat, vaikka ulospäin se näyttäisikin kristillisestä, ja tällaiseen pitää olla mahdollisuus myös niillä perheillä jotka eivät lapselleen kristillistä kasvatusta halua.

      Poista
  25. Voi elämän kevät. Juuri tätä en voi millään ymmärtää, että kun on uskonnoton, eikä halua lapsensa osallistuvan seurakunnan tilaisuuksiin, se on jotenkin kamalan kiihkomielistä. Tai että haluan että lasta kiinnostaa vain oma napa. Sissus mitä argumentaatiota :)

    Olemme uskonnoton perhe, ja on ollut jotenkin itsestään selvää, ettei lapset osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin päiväkodissa, eskarissa tai koulussa. Usein on ollut niin, ettei kohtalotovereita löydy omasta ryhmästä tai luokalta, mutta kyllä naapuriryhmästä tai -luokalta varmasti löytyy. Varsinkin isommilla paikkakunnilla. Kun muut menevät kirkkoon, et:n opiskelijat ovat leiponeet pipareita, ja pienet ovat menneet kirjastoretkelle yms. Joskus pienempänä ovat kyllä olleet kirkkoretkellä mukana, kun ovat itse halunneet lähteä. Lyhyiden aamunavauksien ajan ovat saaneet esim piirrellä luokassa tms.

    Minusta on tärkeää, että uskonnottomuus on ihan oikea vaihtoehto. Ettei se jeesusjuttujen kuuntelu ole mikään välttämättömyys ihmiselle. Tämä toteutuu vasta sitten, kun tarpeeksi moni vanhempi uskaltaa rastittaa siihen lomakkeeseen, ettei lapsi saa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin.

    Kristinuskon sisältöjen tunteminen kuuluu mielestäni yleissivistykseen samalla tavalla kuin vaikkapa historian vaiheiden opiskelu. Se ei ole sen kummempaa. Moraalia, etiikkaa, empatiaa ja muita kristinuskoon liitettyjä hyveitä voi kyllä opettaa lapselle ihan ilman uskontoakin.

    Ja kyllä, osallistumme ihan normaalisti kirkollisiin hautajaisiin, ristiäisiin ja häihin. Vierailemme myös aina ulkomailla ollessamme hienoissa kirkoissa. Mutta se nyt ei liity mitenkään tähän ;)

    t.Elina

    VastaaPoista
  26. Päiväkodissa joskus töissä olleena, lapset osaa imeä uskontojutut vähän turhankin hyvin. Jos kotona/lähipiirissä/vaikka sitten siellä päiväkodissa on kovin painotettu jotain tiettyä uskonnollisuuteen liittyvää piirrettä, ne kyllä osaa sisäistää sen. Meillä oli neljävuotias tyttö, joka julisti muille lapsille pihalla miten nämä joutuvat helvettiin eivätkä pääse taivaaseen, koska heidän perheensä eivät kuulu tiettyyn uskonnolliseen ryhmään. Tällä perusteella karsastan itse uskonnollisia tilaisuuksia lapsille, kun ei koskaan tiedä mimmoinen setä tahi täti siellä sitten paasaa. Yksi huonosti valittu lause, niin siinäpä on kotona sitten selvittelemistä.

    VastaaPoista
  27. Olen ollut päiväkodissa töissä, ja siellä aiemmin uskonnollisista tilaisuuksista kieltäytyneet lapset alkoivat olemaan niissä mukana. Vanhemmat varmaan huomasivat, että uskonto oli kiihkottomasti esillä, raamatun kertomuksista puhuttiin juuri kertomuksina, ei totuutena.

    VastaaPoista
  28. Itse 80-luvulla tarhassa ja 90-luvulla koulussa olleena kirkkoon kuulumattomana voin kertoa omista kokemuksistani! Sillon "uskonnottomuus" ei ollut mitenkään niin yleistä kuin ehkä nykyään.

    Tarhassa kävin uskontohetkissä ja joulukirkossa muun ryhmän mukana. En tiedä, mitä vanhemmilsta on asiasta silloin kysytty. Tarhassa pidetyistä "uskontotunneista" on lähinnä jäänyt mieleen pahalta haiseva kirkon työntekijätäti, joka halusi halata jokaista tilaiuuden jälkeen ;). Muuten ilmeisesti pidin niitä tilaisuuksia jonkin sortin satutuokioina, kun ei kotona uskontoa tuotu esiin millään tavalla. Minun muistikuvissani näitä oli myös aika harvoin, ehkä kerran kuussa.

    Ala-asteella kävin jopa uskontotunneilla ekalla luokalla ja sen jälkeen elämänkatsomustiedon tunneilla. Että jonkin verran olen tätä uskonnollista kasvatusta saanut, mutta silti tai juuri siksi suhtaudun siihen hyvin neutraalisti, mutta en voisi kuvitella liittyväni kirkkoon tms. Ala-asteella meitä oli noin kolme, jotka ei kuuluttu kirkkoon ja yksi ortodoksi, jotka hengailtiin keskenämme luokassa joulu- yms. kirkkojen ajan. Muistan että olisin ihan yhtä hyvin voinut mennä sinne kirkkoon, mutta luokassa oli hauskempaa :).

    Ärsyttävintä elämänkatsomustiedontunneilla käyminen oli yläasteella, koska siitä aiheutui useampi hyppytunti viikossa. Ensin hyppytunti muun luokan uskontotunnin aikana ja sitten mahdollisesti vielä hyppytunti, kun piti odottaa joskus iltapäivän viimehetkillä alkavaa tuntia, koska ryhmiä oli vain yksi ja sen piti sopia kaikkien lukujärjestykseen. Että lähinnä pidin sitä elämänkatsomustiedonkin opetsta vain pakollisen aphana :).

    Tietysti minulla ei ole mitään tietoa tämän päivän toimintatavoista tai eri oppiaineiden sisällöstä nykyään, mutta itse en näe mitään suurempaa ongelmaa lapsen osallistumisessa. Me saimme siskoni kanssa muistaakseni pitkälti itse päättää, halusimmeko osallistua vai emme.

    t. S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tokaluokkalaisella on taas ensi talvena uskonnontunnit edessä, koska pienessä maalaiskoulussa ei tietenkään ole toista kirkkoon kuulumatonta, tai no on, mutta he ovat lestadiolaisia ja menevät tietenkin ilolla uskonnon tunneille. Vuosi sitten ennen koulunkäynnin aloittamista keskustelin rehtorin ja luokanopettajan kanssa siitä miten uskonnonopetus järjestetään. Sovimme, että lapsi osallistuu uskonnonopetukseen, koska et-tunnit olisivat olleet ties milloin ja sinne kulkeminen olisi vienyt aikaa taas joltain muulta luokan yhteiseltä asialta. Lapsi olisi siis jäänyt enemmän ulkopuoliseksi kuin jää sillä, että koittaa sulattaa uskonnon opetuksen.

      Opettajalle pyyntömme neutraaleista aiheista, kuten toisten huomioimisesta, ihmisenä olemisesta jne. oli ihan ok, mutta muutenkin puhelias rehtori antoi tulla keskustelun aikana täyden annoksen siitä ettei lapsi voi jäädä ilman kulttuuria (jesse ja kaverit kuuluu kulttuuriin) ja kirkossa kuuluu käydä koska se on tapa jne. Voi hyvää päivää, en enää muista kuinka paljon hermot savusivat, mutta olin kohteliaan korrekti ja hoidin keskustelut jatkossa vain opettajan kanssa.

      Mitä olen uskonnon oppikirjoja katsellut, huhhuh, onpahan sisältöä. Joku opettaja voisikin vastata, että mitä siitä oikein voi opettaa ihmisenä olemisesta(mikä lie Suuri kertomus onkaan nimeltään), kun sisältönä on vain ilmeisesti vanhaan testamenttiin perustuvia uskonnolisia kuvauksia, muutaman rivin tekstinpätkiä, ei tämmöinen pakana saa niistä tolkkua tai vääntäisi asiaa 45 minuutiksi. Paljon parempaa settiä tulisi siitä, kun keskusteltaisiin miten vaikkapa Jomppa pahoittaa mielensä kun nimitellään. Ja kyllä, uskonnon vihkoon oli piirretty leipiä ja kaloja, luulen, etten osaisi vastata lapsen kysymykseen eväiden jakamisesta. Onneksi lapsi on fiksumpi kuin äiti aikanaan, olen vielä säästynyt vaikeilta pohdinnoilta, kysymykset ovat olleet lähinnä tarkennuksia hänen omiin pohdintoihinsa.

      t. P niin kuin pakana

      Poista
    2. Jos vähän tutustuisi näihin teemoihin, niin tietäisi että lestaadiolaisetkin on ihan luterilaisen kirkon jäseniä. Yksi herätysliike vaan luterilaisen kirkon sisällä :) Siksi ne varmaan osallistuu niille ussan tunneillekin ihan normaalisti.

      Poista
    3. Eihän helluntalaisetkaan ole kirkon jäseniä, vaikka kuuluvatkin luterilaiseen kirkkoon? Eikä lestadiolaisten nimiä koskaan mainita kirkollisissa ilmoituksissa?

      Poista
    4. Helluntaikirkko on ymmärtääkseni tätä nykyä oma rekisteröitynyt kirkkokuntansa, eivät kuulu "luterilaiseen kirkkoon" (= eivät ole ev.lut.kirkon jäseniä). Ihminen kun voi kuulua vain yhteen rekisteröityneeseen kirkkokuntaan kerrallaan, mutta toki voi osallistua usean kirkkokunnan toimintaan, vaikkei niiden jäsen olisikaan (joissain tapauksissa toki hieman jäseniä rajoitetummin, esim rituaalit ja kirkolliset toimitukset). Uskoisin, että aika moni kirkko (myös lahkot, näin valtakirkon näkökulmasta katsottuna) ja muutkin uskonnolliset yhdyskunnat ylläpitävät nettisivuja, joista voi lueskella asioista tarkemmin.

      Poista
  29. Ei tekisi pahaa kenellekään oppia pienenä istumaan paikoillaan edes yhden toimituksen ajan. Ennalta voi luvata vaikka palkinnon jos istutaan kiltisti tarvittava aika, ja puhua muutenkin siitä että kohta on tarkoitus istua hiljaa, vaikkei kiinnostaisikaan, tai vaikkei ymmärtäisi mistä puhutaan.

    Kyllä se kuule joskus tympii toisinkin päin tuo uskonnollisuus-asia, kun on meitä toisia, harvinaisempia, jotka emme edes tanssi vakamumuksemme vuoksi. Sitten tulee päiväkodin pääsiäishartaus, johon kuuluu "pääsiäistanssi". Ja viestivihkossa on etukäteen kysymys, saako lapsi osallistua pääsiäistanssiin, vaikka aikaisemminkin pitkin vuotta on käynyt selväksi, että ellei lapsi itse tahdo osallistua tanssiin, on saatava olla tanssimatta vakaumuksen vuoksi. Onko se tanssi pakko sotkea uskonnollisiin tilaisuuksiinkin, eikö sitä ihan riittävästi työnnetä jo liikunta- ja musiikkitunneille, niin että tanssimattomien on aina jäätävä pois joukosta ja tunnettava itsensä yksin erilaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu anonyymi. :) Vai että palkinto.

      Poista
  30. Osallistuttiin viikonloppuna sukulaisteinin rippijuhliin ja kirkossa tuli yllätyksenä, että tilaisuus onkin ruotsiksi. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, vaikka tiesin teinin käyvän ruotsinkielistä koulua. Vähän mietin, että miten 7-vuotias umpisuomenkielinen lapsi jaksaa istua kirkon penkissä, mutta onneksi meillä oli mukana Aku Ankan taskukirja, jota ipana sitten luki tyytyväisenä sen vajaa pari tuntia, mitä tilaisuus kesti :).

    Emme kuulu kirkkoon ja lapsemme ei ole osallistunut uskonnollisiin tilaisuuksiin päiväkodissa tai koulussa. Koulussa käy et-tunnilla. Kyse on meidän kohdalla periaatteesta, mielestäni uskonnon opetus ei kuulu päiväkotiin tai kouluun. En ihan ymmärrä sitä argumenttia, että uskonnolliset tilaisuudet päiväkodissa olisivat hyvä juttu, koska siinä lapset oppivat erilaisten juhlapyhien ja rituaalien merkityksen. Mielestäni se olisi kodin asia opettaa miksi esimerkiksi joulua juhlitaan. Itse olen ainakin käynyt joka vuosi eri juhlapyhinä lapsen kanssa läpi, mistä on kysymys ja selittänyt niin kritilliset kuin pakanallisetkin taustat ja perinteet.

    Joskus lapsi on ollut pettynyt, kun ei ole päässyt johonkin seurakunnan järjestämään "pääsiäispolkuun" osallistumaan. Silloin olen aina pyrkinyt selittämään ja perustelemaan, miksi ei. Olen kertonut, miten äiti ja isi asioista ajattelevat ja on käyty läpi, että toiset ajattelevat eri tavalla. Niin kauan kun lapsi on sen ikäinen, että ei ole kypsä tekemään uskontoon liittyviä päätöksiä itsenäisesti, niin se päätöksentekovastuu on vanhemmilla. Minusta on itsestään selvää, että kasvatan oman lapseni (tässäkin asiassa) oman arvomaailmani mukaisesti. Pyrin tekemään sen kuitenkin niin, että minun totuuteni ei ole ainoa totuus vaan on muitakin.

    VastaaPoista
  31. Itse en ole missään määrin uskonnollinen, mutta näen luterilaisuuden vahvasti osana suomalaista kulttuuria. Enkä mm. halua luopua joulun tai pääsiäisen vietosta. Ei meillä niihin mitään uskonnollisia rituaaleja kuulu, jos nyt ei joululaulujen kuunteluita ja paria joulukonserttia kirkossa pidetä uskonnollisina rituaaleina. Eikö teillä sitten vietetä joulua?

    Pidän myös erityisen paljon uskonnollisten pyhien tuomista vapaapäivistä, jotka varmasti katoavat pikkuhiljaa, jos valtio ja kirkko täysin erotetaan. Päiväkotitasolla tuo uskonnonharjoittaminen on lienee just nuo joulut ja pääsiäiset ja vielä todennäköisesti pakanallisin tontuin ja munivin pääsiäispupuin toteutettu 90 %. Ihan hyvä, jos siinä sivussa lapsi saa vähän tietoa siitä, miksi juhlia perinteisesti on vietetty juuri tässä meidän kulttuurissamme. Suvivirren liitän voimakkaasti kesän alkamiseen ja ainoat tunteet, joita se herättää on juuri kesän alkamisen herättämä riemu ja toisaalta jonkin päättymisen haikeus yhdessä. Jotenkin sitä siis toivoisi, että myös omat lapset saisivat osansa tästä kulttuuriperinnöstä. Ja nykyinen kehitys, jossa nämä tapakulttuuriin ja vuodenaikoihin voimakkaasti kuuluvat tunnusmerkit, jätetään pois siksi, etteivät uskonnottomien lapset tai muiden uskontokuntien lapset vaan altistu näille, on surullista. Mutta tietty jotkut näkee niissä vaan sen uskonnollisuuden, siis niistäkin, jotka eivät sitä uskonnollisuutta halua ja kai se on sitten, että niiden vuoksi näistä kivoistakin perinteistä on luovuttava.

    Muista uskonnoista pitää tietää ja lasten pitää ymmärtää, että joku uskoo jumalaan, jolla on monta nimeä ja johon voi uskoa monella tavalla, joku ei mihinkään ja joku metsänhenkiin. Mutta mielestäni näitä ei ehkä kovin tarkalla tasolla tarvitse päiväkoti-ikäiselle avata, vaan ehkä siinä vaiheessa sitten tarkemmin valottaa, kun ymmärrys on hiukan paremmalla tasolla. Mutta eikö alle kouluikäiselle riitä, että he tietävät, että näitä eri uskomuksia on ja ne ei tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Ja sitten kuitenkin kertoa tästä Suomen kulttuuriin voimakkaimmin vaikuttaneesta uskonnosta sitten näiden vuotuisten tapahtumien yhteydessä se, mikä nyt laulujen ja leikkien muodossa tulee esiin. Ja kai ne raamatun uskomattomat kertomukset menee siinä, missä sadut noin yleensäkin.

    Niin ja ei kaksi vuotiaan istuttaminen rauhassa paikallaan ole kidutusta. Ei se ehkä onnistu, mutta hyvä on kuitenkin pyrkiä siihen, että pikkuhiljaa sellainen onnistuu tylsissäkin paikoissa, oli se sitten sukujuhliin liittyvät kirkonmenot, tylsää musiikkia sisältävä konsertti tai joku juhlissa pidettävä venähtänyt puhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki me vietetään joulua. Eihän mistään juhlatraditioista tarvitse luopua, vaikka ei Jeesuksiin ja Mooseksiin uskoisikaan, pakanalliset ja kristilliset traditiot ovat sekoittuneet aika mukavasti aikojen kuluessa. Ei joulupukkia Raamatussa mainita.

      Ja kesän alkamiseen liitän sen kun voi ekan kerran kulkea teepaidassa. :)

      Poista
    2. Kyllä joulua voi viettää uskonnotonkin, hassu ajatus, että joulu olisi vain kristittyjen ja muiden Jeesuksen kavereitten juhla. Jouluahan on vietetty vuosisatoja ennen kristinuskoa ja Jeesusta (room. Saturnalia ja kr. Kronia), ja pohja joulussa on nimenomaan ollut talvipäivänseisauksen ja syyskylvöjen päättymisen juhlinnassa. Kristityt omivat juhlan ja muokkasivat sen omiin tarpeisiinsa sopivaksi, kuten on tehty kaikille muillekin juhlapyhille pääsiäisestä juhannukseen. Kai te, jotka olette sitä mieltä, että suomalainen kulttuuri perustuu kristinuskoon, muistatte kertoa mukuloillenne myös Kalevalasta ja Ukko-ylijumalasta, kekristä, Tuonelasta ja karhunpalvonnasta jne, joihin myös suomalainen kulttuuri pohjautuu?

      -Jätskikiskan typy

      Poista
    3. Nimenomaan joulut ja muut "luterilaiset" juhlapyhät ovat alunperin pakanallisia juhlia. Se vaan on unohtunut matkan varrella johonkin ja nyt ihmetellään että eikö meillä vietetä joulua :) Kyllä tietenkin vietetään; sehän on talvipäivän seisauksen juhla, meillä siihen ei liity mitenkään Jeesus eikä Jumala.

      Poista
  32. Itse olen Espoon kaupungin päiväkodissa töissä lastentarhanopettajana ja niin, ei meillä mitään tunnustuksellista meininkiä saa harjoittaa. Tuosta mainitsemastasi aamunavauksesta en osaa sanoa, mikä lienee? Monessa ryhmässä on aamupiiri tai vastaava, mutta siellä käsitellään ihan muita kuin uskontoon liittyviä asioita. Joulu ja pääsiäinen ovat esillä, mutta se on sitten ihan työntekijästä kiinni että millä tavalla ja millä painotuksella. Seurakunnasta ei ole kukaan ainakaan omassa päiväkodissani käynyt eli vähän olen ymmärtänyt, että tätä kaikkea uskontojuttua on aika tavalla vähennetty niistä "ruokarukous"-ajoista (80-90-luku).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsi juuri se tiedon puute: mitä lienee? Miksi kukaan ei tiedä? Olenko eka joka kysyi?

      Poista
  33. Mä haluan, että lapsi integroituu suomalaiseen kulttuuriin täysimääräisesti, joten haluan hänen osallistuvan kaikkeen tarjottuun ohjelmaan. Jeesuksesta kuuleminen ei tehnyt mustakaan uskovaista, mutta ois kummallista olla tietämättä perusasioita.

    Ja oikeastaan olen sitä mieltä, että todellinen suvaitsevaisuus kasvaa siellä, missä turhia raja-aitoja ei rakennella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raja-aidoista luopuisin minäkin.

      Poista
    2. Etkai nyt tosissasi väitä, että elämänkatsomustiedon tunneilla käyneet lapset eivät ole integroituneet suomalaiseen kulttuuriin...?? olen sanaton.

      Terveisin,
      Uskonnoton muttei idiootti

      Poista
  34. Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat kaikkea työskentelyä varhaiskasvatuksessa. (tai ainakin pitäisi) Sieltä löytyy kohta Sisällölliset orientaatiot, joista yksi on Uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio. Siellä siis määritellään miten tämä pitäisi ottaa huomioon päiväkodeissa. Mikään tunnustuksellinen toiminta ei ole päiväkodin henkilökunnan tehtävä, erikseen tehdään sitten yhteistyötä seurakunnan kanssa, jos tehdään. Mutta tuota orientaatiota ei voi ohjeiden mukaan vaan "unohtaa", kuten ei esim.esteettistä tai matemaattistakaan orientaatiota. T. Lastentarhanopettaja, työkuntana Sipoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, hyvä tarkennus. Seurakunnalta aamunavaustyyppi oli tosiaan tulossa.

      Poista
    2. Ei todellakaan voi, eikä ole tarvekaan unohtaa. Mutta myöskään siinä ei tarkoiteta sitä, että tuon orientaation täyttymiseksi hetket olisvat ev.lut.- hetkiä. Orientaation tarkoitus olisi tutustua erilaisiin uskonnollisiin ja katsomuksellisiin asioihin. Tämä täyttyy jo esim. siinä, että ryhmässä olevien lasten vanhempien erilaiset uskonnolliset ja katsomukselliset näkökohdat otettaisiin puheeksi / leikiksi tms. lasten tavalla työstettäväksi. Siihen ei tarvita erikseen seurakunnasta tulevan työntekijän raamattuhetkeä ja lasten virsiä.

      Poista
  35. Oli juuri sama kysymys ruksittavana, kun esikoinen aloitti uudessa päiväkodissa eskarin myötä. Meillä ei ole kotona uskonnollista kasvatusta. Valinta kallistui osallistumisen puolelle, kun kuulin, että uskonnollinen kasvatus tarkoittaa joulu- ja pääsiäiskirkkoon osallistumista ja niistä toinen kerta tapahtuu ortodoksisessa (? tai joku muu kuin evlut) kirkossa. Ajattelen nuo kirkkokäynnit kulttuurillisesti ja uskontotieteellisesti yleissivistävinä. Terkuin Ullis

    VastaaPoista
  36. Ei jestas, en vaan ymmärrä tätä keskustelua ja näitä kommentteja. Millä ihmeen tavalla uskonnonopetus on SIVISTÄVÄÄ? Olen käynyt kouluni vuosisadan vaihteessa, ja opiskellut islaminuskoa vanhempieni ajatellessa, että opin niin isäni kotimaan kulttuurista. Minkäänlaista uskonnollisuutta perheessämme ei ollut. Islamintuntini olivat pk-seudulla surkeasti järjestettyjä ja kertakaikkisen turhia, mutta halusin jatkaa sitä koska sain kerran viikossa satutunnilla käymällä kympin todistukseen.

    Tästä huolimatta en ole koskaan luullut kirkon ristiä kultaiseksi antenniksi tai halunnut murhata naapuriani, sillä arvoni ja sivistykseni on tullut ihan muualta kuin koulun uskonnontunneilta. Olen myös käynyt useissa kirkkohäissä ja -hautajaisissa ilman, että mieleni on tehnyt huutaa allahia kesken saarnan.

    Kristinuskon tunneilla käyneet kaverini vain naureskelivat kiihkouskovaisen opettajan jutuille. Lukiossa löysin ET:n, jonka tunneilla olin onnessani; älykästä keskustelua moraalista, etiikasta ja arvoista! En voi vieläkään käsittää, miten tämä aine rinnastetaan uskonnonopetukseen.

    Että älkää nyt ihan tosissanne laittako lastanne uskonnonopetukseen siksi, ettei pikkupiltti joudu istumaan yksin luokassa joulukirkon aikana tai ettei kulttuurisivistys jäisi puolitiehen.

    Terveisin,
    uskonnoton muttei idiootti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan vielä lisätä, että perheessämme vietettiin joulua koko suvun yhteentuovana lasten juhlana ja pääsiäinen oli virpomisineen yksi vuoden kohokohdista. Tietysti täysin sikailevasti nautin kirkollispyhistä vapaapäivistä, mutta toivon silti, että kirkon ja valtion erotessa lopullisesti nämä pyhäpäivät voidaan muuttaa takaisin alkuperäiseen asuunsa sadonkorjuun yms juhlavapaina.

      uskonnoton muttei idiootti

      Poista
    2. Kiitos tästä (tai näistä kahdesta) puheenvuorosta! Itse olisin voinut kirjoittaa muuten täysin identtisesti, paitsi että kävin koko kouluaikani ET-tunneilla. Opiskelin siis pienestä pitäen filosofiaa, etiikkaa, maailman erilaisia katsomuksia (myös kristinuskoa) ja kulttuureita, kriittistä ajattelua yms. ja hyvä tuli. Tunnen mielestäni varsin hyvin myös kaikki pääuskonnot, joka mielestäni on paljon yleissivistävämpää kuin yhden länsimaisen uskonnon opiskelu raamatun kertomuksia myöten. Enkä ole kyllä koskaan huomannut edes kristinuskoa koskevissa tiedoissani sen suurempia aukkoja kuin uskontoa koulussa opiskelleilla kavereillanikaan.

      Jaksan aina vaan ihmetellä sitä, miksei kaikkia lapsia uskontokuntaan katsomatta laiteta yhteisille ET- (tai jonkun muun nimisille) tunneille, joka luullakseni myös vähentäisi ennakkoluuloja eri uskontoja ja niihin kuuluvia ihmisiä kohtaan ja "meihin" ja "niihin" erottelua. Lisäksi ET:n oppisisällöt ovat niin kokonaisvaltaisesti yleissivistäviä ja mielestäni ihan ajattelun kehittämisen kannalta vättämättömiä, että oikein harmittaa kaikkien niiden lasten puolesta, jotka jäävät tästä opetuksesta paitsi!

      Poista
  37. On erittäin arvelluttavaa antaa lapsen osallistua tarhan/koulun/yhteiskunnan järjestämään ja tukemaan uskonnolliseen kasvatukseen, kun valtionkirkkomme ei pysty pitämään minkäänlaista koherenssia siitä mitä pikkulapsille sopii sanoa.
    Tietysti usko on henkilökohtaista, mutta esim. pikkulasten peloittelu helvetillä on epätarkoituksenmukaista ja traumatisoivaa. Vaikka se kuinka olisikin sen kyseisen henkilön mielestä oikein ja hän harrastaisi sitä omiin lapsiinsa.

    Onhan kirkon piirissä paljon ihmisiä jotka ovat varmasti, uskostaan huolimatta, hyviä varhaiskasvattajia, mutta kirkko on täysin munaton kun puhutaan itsekontrollista... Nämä epä-hyvät riparipapit ja muut nuortenkasvattajat joutuvat vastaamaan tekemisistään vasta kun joku vuotaa tarinan iltapäivälehdistölle.

    VastaaPoista
  38. Luuletteko tosissanne, että ne 1-6 vuotiaat pienokaiset jotenkin aivopestään siellä päiväkodissa, jos heille kerrotaan pari TARINAA tai LAULUA raamatusta. Suurin osa meidän lasten vanhemmista antaa mielellään lastensa osallistua tuokioihin, vaikkeivat itse kuulu kirkkoon tai edustavat toista uskontoa. Se on ihan yleissivistystä, antaa lapselle aihetta miettiä, pohtia ja kyseenalaistaa asioita. Mitä sitten, jos lapsi ihmettelee ja kyselee vaikka jessestä? Silloinhan vanhempi voi itse kertoa mitä asiasta ajattelee. Uskontokasvatus päiväkodeissa on tarinan kerrontaa ja lauluja, ei tuputusta. Miten selität miksi Joulua vietetään Suomessa?Tai pääsiäistä? Kyllähän ne lapset sen joskus oppivat, että juhlapyhät pohjautuvat kristinuskoon, johon ei muuten pakko ole itse uskoa. Enkä ole kyllä koskaan kuullut papin puhuvan päiväkoti-ikäisille helvetistä tai muusta pelottavasta...onhan ne grimmin sadutkin aika karmivia ja tosiaan satuja ovat kuten raamatun tarinat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tarhassa käy säännöllisesti seurakunnasta joku pitämässä aamunavauksen. Näitten päivien jälkeen onkin yleensä edessä keskustelu kuolemasta ja mitä sen jälkeen tapahtuu tms kevyestä pk-ikäiselle sopivasta aiheesta. Pistää vähän miettimään, miten asioita on selitetty, kun natiainen saattaa ilmottaa nelivuotiaan itsevarmuudella, että sitten tulee kirkas valo ja pääsee taivaaseen. Ei kovin neutraalia ja kevyttä tarinankerrontaa minusta. Ja tämä oli vain esimerkki.

      t. toinen keskivertomamma

      Poista
    2. Kaikki juhlapyhät ei pohjaudu kristinuskoon, vaan useimmat ovat olleet olemassa jo sitä ennen, mutta kristityt ovat sopivasti sijoittaneet esim. joulun jo olemassaolevaan juhlaan ("Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä." Wikipedia).
      Muuten kyllä olen sitä mieltä, että lapseni saavat osallistua tarhassa kirkollisiin tilaisuuksiin, koska se on loistava mahdollisuus kertoa lapselle miten jotkut ihmiset uskovat yhteen ja toiset toiseen. Koulussa sitten ET-tunnille.

      Poista
    3. Mua hämmentää valtavasti tässä keskustelussa, että niin moni kuvittelee suomalaisten juhlapyhien liittyvän kristinuskoon. Lienee uskonnonopetus tehnyt tehtävänsä, ja sivistys jäänyt puolitiehen.

      Poista
    4. Suomalaiset kirkolliset juhlapyhät pohjautuvat kristinuskoon, kalenterissakin ne ovat vain ja ainoastaan kirkon takia. Varmasti joulullekkin on vanhempi tarina, mutta suomessa ne ovat jo aika pitkään olleet kirkollisia juhlapyhiä. Kirkollisia juhlapäiviä ovat joulupäivä, toinen joulupäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen, pitkäperjantai, pääsiäispäivä, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, helluntai, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä.

      Poista
    5. Joulua, pääsiäistä, juhannusta ja kekriä on juhlittu Suomessa eri muodoissa tuhansia vuosia. Kristinuskon historia Suomessa on hyvin pieni siivu tästä. Mulla meinaa uskonnottomana suu loksahtaa auki joka kerta, kun joku kysyy, miksi meillä sitten juhlitaan vaikka joulua. Siis valon juhlaa, talven taittumista, no tottakai juhlitaan!

      Poista
    6. Ja ihanko oikeasti juhlitte juuri sitä valon juhlaa? Hieman epäilen ;) Vanhoja pakanallisia juhlia on varmasti ollut joka kuukaudelle, mutta olisivatko ne palkallisia VAPAApäiviä ilan kristinuskoa, siitähän tässä on kysymys. Islaminuskoisilla on omat päivänsä, samoin hinduilla. Ihan taitavat olla Suomessa normaaleja työpäiviä.

      Poista
    7. Joulu on minulle nimenomaan talven taittumisjuhla: kun kuusi kannetaan ulos ja tulppaanit sisälle, tietää, että on taas tästäkin paskakvartaalista jäänyt henkiin. :) Joulupukki tilataan lapsille. Jeesusta ei tosiaan mainita. :)

      Se, ovatko ne palkallisia vapaapäiviä ilman kristinuskoa on toissijainen asia. Veikkaan että palkansaajajärjestöillä on niiden fiksaamisessa vähän suurempi rooli kuin Jeesuksella. ;) Varmasti uskontoa on käytetty verukkeena.

      Poista
    8. Allekirjoitan Katjan ylläolevan kommentin täysin!
      Kyllähän niitä palkallisia vapaapäiviä jo yritettiin työnantajajärjestöjen puolesta viilata vähemmälle ;)

      p.s. Paskakvartaali, tsihi! Voiko osuvammin sanoa!

      Poista
  39. Opetan peruskoulussa sekä uskontoa että elämänkatsomustietoa ja olen sitä mieltä, että uskonnottomien/vähemmistöuskontojen edustajien pitäisi entistä aktiivisemmin vaatia, että koulussa ja miksei myöskin tarhoissa lapsile pitäisi nimenomaa vanhempien vaatimuksesta olla tarjolla muutakin kuin nämä nk. pakolliset uskonnolliset tilaisuudet. Suvivirsi ei mielestäni tee kevätjuhlasta uskonnollista, mutta seurakuntien aamunavaukset ja jumalanpalveluskäynnit ovat hyvin tavallisia monissa kouluissa ja ainakin meilläpäin (Pohjois-pohjanmaalla). Ja pointtini on, että koulu ei todellakaan ole järjestässä mitään kehittävää vaihtoehtoista toimintaa näille ajoille, jos sitä ei vanhempien taholta pyydetä/vaadita. Koulussani oli peräti seitsemän kirkkoon kuulumatonta, joista neljä oli kiltisti käynyt jopa uskonnon tunneillakin, kun vanhemmat eivät vaatineet ET:n opetusta. Laiton tilanne, mutta kunta säästi. Ja vanhemmille helppo. Monet pelkäävät, että lapsi leimautuu (ainakin täällä pohjoisessa ja pienellä paikkakunnalla)tai että vanhemmat saavat hankalan tyypin maineen, mutta suotta.
    Nyt tilanne on korjattu, ET:n tunnit pyörivät ja kevätkirkon sijasta olemme vierailleet vanhainkodilla, paikallismuseossa, kehitysvammaisten toimintakeskuksessa jne. Ehkä lapset ovat oppineet jotain suomalaisesta kulttuurista ja suvaitsevaisuudesta sekä ihmisten erilaisuudesta. Toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti! Tuo turha vaatimattomuus on varmasti ihan totta - ihan jos silläkin perusteella, että olin ilmeisesti ensimmäinen joka kysyi mutta tuskin ensimmäinen uskonnoton. Lisäksi tuo kysymyksen asettelu (osallistutko vai jäätkö ulkopuolelle) on aika ehdoton. jos vaihtoehtona olisi joku ei-uskonnollinen tilaisuus, olisi ihan helppo raksia Jeesus-vaihtoehto pois.

      Poista
  40. Kiinnostavia tilastoja muuten: pääkaupunkiseudulla kastetaan enää joka toinen lapsi. Tässä valossa on vielä kummallisempaa, että vanhemmat eivät enemmän halua tietoa päiväkotien uskonnollisista tilaisuuksista. Tilastokeskuksen mukaan uskonnottomia on koko maassa 21 %.

    VastaaPoista
  41. Lapseni koulussa ei viime jouluna järjestetty lainkaan joulujuhlaa, koska oli ollut iso itsenäisyyspäivän juhla. Sen korvasi joulukirkko, johon vanhemmat toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Niille oppilaille, jotka eivät joulukirkkoon osallistuneet oli omaa ohjelmaa (ilman vanhempia).

    Koulu on yksi kaupungin maahanmuuttajavaltaisimmista kouluista: oman lapseni luokalla kolme oppilasta oli islamin opetuksessa, neljä ET:ssä. Vanhemmille esitetty kutsu joulukirkkoon kosketti siis 12 oppilasta 19:ta.

    Kaiken huippu oli se, että joulukirrko järjestettiin kello 12. Minä pääsin käymään, kun sitten istuin illalla työpaikalla seitsemään, mutta aika vähän vanhempia ja ne vähät lähinnä äitejä, oli kirkkoon tullut. Nuoremman lapsen jätin päiväkotiin nukkumaan kauneusunensa, koska iltapäivästä päiväkodissa olisi muuten tullut liian raskas. Päiväkodin juhlaan osallistuimme koko perheen voimin.

    Kun kysyin koululla, eivätkö he näe tällaisessa mitään ongelmaa, vastaus oli, että näin on tässä koulussa aina toimittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "näin täällä on aina toimittu" -argumentti antaa aina yhtä älykkään kuvan käyttäjästään.
      Huh, mitä touhua!

      Poista
  42. Tähän aiheeseen sopii ehkä perään hämmästellä tämän päiväisen Hesarin uutista siitä, kuinka "Eri uskontojen yhteisopetusta kokeillaan Kulosaaressa". En niinkään hämmästele tuota ideaa, sehän vaikuttaa päin vastoin hyvältä idealta.

    Artikkelissa haastatellut koululaiset ja heidän huoltajansa pitävät kokeilua myönteisenä. Helsingin seudun rehtoreiden pj sekä Helsingin yliopiston uskonnon didaktiikan professori kannattavat uusia lähestymistapoja uskonnonopetukseen. Oppisisällöt ovat osittain yhtenäisiä ja näin saataisiin ehkä jopa säästöjä. Erillisiä tunteja ei myöskään tarvitsisi sovitella joskus oppilaalle harmillisiinkin aikoihin.

    Mutta mitä sanovat virkamiehet opetushallituksessa? Että ei käy tällainen. Ihmetellä voi, miten etäällä päättäjät joskus tuntuvat olevan tosielämän tarpeista ja kehityssuunnista...

    Johanna

    VastaaPoista
  43. tätä asiaa on itsekin pakko kommentoida (yleensä hykertelen tarinoillesi vaan taustalta :). Odotapas vaan ensi vuotta, kun eka-luokka lähenee... Itse en ole kuulunut kirkkoon sitten lapsuusvuosieni, mutta lasten isä kuului aiemmin ja lapset liitettiin kirkkoon. Tänä vuonna tyttöni lähti kouluun ja jouduin erottamaan lapset kirkosta, että sain tytön elämänkatsomusoppiin uskonnontuntien sijaan. Hämmästys oli suuri, kun tajusin, että et:n tunneilla oli vain YKSI toinen oppilas! Miksi Suomessa, missä yhä harvempi edes kuuluu kirkkoon saati elää uskonoppien mukaan, vanhemmat yhä laittavat lapsensa uskontotunneille? Jos uskonto ei ole millään tavalla osa perheen arkea, eikö lapsikin hyötyisi enemmän kuulemalla eri uskonnoista laajemmalla ja neutraalilla tavalla. Mielestäni uskonnonopetusta kouluissa pitäisi tarkastella ja kenties korvata yleisemmillä etiikan ja moraalin oppitunneilla, eivätkö nämä kosketa enemmän ihan kaikkia, uskoon katsomatta. Uskonasiat ihminen ehtii löytämään elämäänsä myöhemmin, kun on kypsä tarkastelemaan omaa elämäänsä ja olemistaan.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...