8.7.2017

Pyykkipäivä ennen ja nyt

Kun tänään perkasin Kilimanjaron korkuista lomapyykkivuorta, jäin miettimään, että asiat eivät ole enää niin kuin ennen.

Tässä Snadin leggarit, joissa on reikä / reikiä / repaleita / viiltoja.

Siinä missä ruoanlaitto alkaa hiljalleen hiipiä takaisin kohti sitä perussettiä, jossa sai olla vihanneksia, kastiketta ja mausteita, niin pyykinpesu näyttää menevän koko ajan omituisemmaksi. Antakaas, kun selvennän.

Ennen käytin vain yhtä pesuainetta.

Nykyään käytän valko- ja kirjopyykkiainetta, sappisaippuaa, valkopyykin kirkastajaa, ruokasoodaa, etikkaa ja kaikkia mahdollisia keinoja, joilla saa neutraloitua hajun autopahoinvoivan kersan kamoista.

Ennen lajittelin vaatteet kahteen koriin, vaaleisiin ja mustiin. Vaaleita pestiin puolen vuoden välein.

Nykyään on aika pirun vaikea miettiä, minkä värisiä koneellisia sitä kokoaisi, kun pyykkikorissa on kultaa, pinkkiä, sinisiä Elsa-hanskoja, neonvihreää, paljetteja ja glitteriä sekä pehmoeläimiä ja yksi majaleirillä mutaantunut reppu. Talvikaudella päänvaivaa aiheuttavat goretex-vaatteet, joita ei mielellään pesisi, mutta pakkohan se on, kun niillä on sukellettu huppua myöten kuralammikossa.

Ennen vaikeat tahrat tarkoittivat punaviiniä.

Nykyään vaikea tahra on yleensä täysin tunnistamatonta ektoplasmaa, joka pakottaa kysymään, että millainen esim. koulun tai päiväkodin piha on. Ovatko kiipparit rakennettu jäteöljystä ja pihkasta? Onko hiekkalaatikossa verta, purkkaa ja sulaneita vaahtokarkkeja? Pesuainemainoksissa ilmeisen vaikeana tahrana käsitelty ruohonvihreä ei ole mitään näihin verrattuna.

Ennen vain lykkäsin kamat koneeseen. Satunnainen nenäliina oli pahinta, mitä mustalle pyykille saattoi tapahtua.

Nykyään on pakko tarkistaa taskut, huput, hihat, lahkeet sekä vuorikankaat ettei pesukoneessa kolise kiviä, keppejä, käpyjä, pinnejä tai suklaamunia. Teininä varmaan sitten röökit ja spärdärit.

Ja ennen oli tietysti sekin, että harvemmin mietin, miten helvetissä legginsit saa kahdella käytöllä täysin päreiksi. Ihan kuin ne jalassa olisi laskettu persuksillaan sepelimäkeä alas ja lopuksi törmätty Fiskarsin saksikuljetukseen. Että miksi ei käytetä enemmän esimerkiksi kevlaria lasten vaatteissa.

Mutta sellaista se on, muutos. Välillä ihmetyttää.

12 kommenttia:

  1. Mä aattelin, että tää juttu olisi käsitellyt kiehuvaa vettä, lipeää, raivokasta hankausta pyykkilautaa vasten ja huuhtelua avannossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut! Toisaalta, ehkä 10 vuotta sitten elettyä elämää voi jossain määrin jo pitää antiikin aikoina. ;)

      Poista
  2. :-) No todellakin komppaan tuota kevlaria! Polvet ja takamus siitä ulkohousuihin. Meillä käytössä pyykkiliinat, niin voi pestä aina täysiä koneellisia väristä välittämättä. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miksi yksikään lastenvaatemerkki ei ole jo lanseerannut tätä housumallia, joka oikeasti kestäisi edes sen yhden lapsen käytön.

      Ja värinkerääjäliinat myös meillä käytössä. Pelastus.

      Poista
  3. Fiskarsin saksienkuljetus käy myös siellä, missä meidän juniori liikkuu. Tänään lapsi meni jo valmiiksi vähän reikäisillä (pikkuiset reiät polvissa) housuilla, ja esitteli päivän lopuksi, miten housuihin oli tullut lisää reikiä, vaikka kaatuikin vain kaksi kertaa. (Unohti kyllä pari jalispeliä, jossa kuuluukin torjua maata pitkin.)

    Vasta vähän ennen koulun alkua ostan taas niitä uusia housuja isomman kasan. Rymytköön nyt kesällä nuo riekaleiksi.

    P.s. Olisi hurjan kivaa, kun koulusta ilmotettaisiin etukäteen askartelujen ja muiden tuotosten maalauspäivistä. Ei menisi juuri se (vielä ehjä) suosikkipaita maaliin. Usein sitä maalia on myös käsissä, housuissa tai jopa sukissa.

    VastaaPoista
  4. Todellakin näin. Leggarit vielä lähes ymmärtää mutta jos lasten (poikien) ulkohousuja (suomalainen merkki) on jo mennyt kahdet tänä kesänä, revin hieman ohimoitani. No, nyt menee shortsikeleillä vain ne polvet itse, joten kalliimmat (ulkomaiset) ulkohousut menee varmaan pieneksi kesän aikaan tuolla vaatekorissa... grr. #kulutus

    VastaaPoista
  5. Tyttö piti samoja leggareita koko juhannuksen koska a) ekana päivänä toiseen polveen tuli iso ruohotahra b) isotädin uus koiranpentu sai naskalihampaillaan niihin heti reiät ja ajattelin että päästään siten vain yhillä repalehousuilla. Tein oikein. Toisena päivänä toiseenkin polveen tuli ruohotahra.
    Mä oon myös luovuttanu suosiolla merkeillä keulimisen. Jos reimaan, ticketiin ja moloon tulee reikiä niin saman tien voi ostaa kappahlin ulkohousut. Ja kas, viime kaudella polvet repaloitu vasta ihan lopussa!

    VastaaPoista
  6. IKH myy lastenkokoisia työhaalareita. Värikirjo ei ehkä silmiä hivele, mutta kestää käytössä...

    Meillä on myös ihan rehellisesti ne käyttövaatteet, joiden perään ei itketä ja joissa on sitten sitä pinttymää & palkeenkieltä. Siistiä, ehjää ja fläkitöntä pukeutumista harrastetaan vain erikoistilanteissa. Mielenterveysteko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mikä vinkki. Suuntaan kyllä oitis tuonne. Meillä ei lapsilla pääsääntöisesti ole ehjiä housuja koska menevät parissa viikossa aina rikki. Ei mua muut haittaa mutta vähän ne 50-70 € maksavat vettä pitävät ulkohousut aina harmittaa.. varsinkin kun sitten ovat aina jalat märkinä koska sadesäällä mikään ei enää pidä sitä vettä.

      Poista
    2. Toinen vinkki: purjeenkorjausteipillä voi korjata rikki menneet ulkohousut nopeasti ja kestävästi. Löytyy useissa eri väreissä ja voi saksilla leikellä haluamaansa muotoon. Jos en nyt ihan väärin ohjaa, niin tämmöistä: https://www.marnela.com/product/LSMOM-820-P015004010/Spinaakkerin%2520korjausteippi%2520%252050mmx4.5m

      Myös muita purjehdus- ja eräjormailu -tuotevalikoimia kannattaa katsoa sillä silmällä. Lisäksi esim. housujen polvet voi vahvistaa teipillä jo ennen käyttöä, eikä vasta reiän tultua. Kaikkeen sitä voikin aikaansa käyttää. :D

      Poista
  7. Ei pyykkäämiseen mitään lisättävää, mutta oletteko kokeilleet autopahoinvointiin sea-band rannekkeita? Meillä toimii pahoinvointiin niin autossa kuin lintsilläkin aivan mahtavasti!

    VastaaPoista
  8. Joo toi pyykkäminen on nykyään melkeipä tiedettä! Itse kyllä käytän yhtä pesuainetta pyykkin pesuun! Tykään itse pyykinpesusta paljon! Yleensä pesen isokasan kerralla vanhalla pulsaattorikoneella nykyisinkin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...