Tietoa mainostajalle ›

24.11.2015

Mitä se varhaiskasvatus oikein on?

Tänään oli Hesarin mielipidepalstalla hyvä kysymys.



Kotiäiti, lakimies Jessica Naukkarinen uskalsi tunnustaa, ettei tiedä, mitä mystinen "varhaiskasvatus" on:

"Väitetään, että varhaiskasvatuksella voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja että varhaiskasvatuksessa lapsi saa kaikenlaisia virikkeitä. Väitetään myös, että kotihoidossa oleva lapsi jäisi jostakin paitsi. Mistä?"

Tietoa toki löytyy ihan googlettamalla, ei siitä Hesariin olisi tarvinnut kirjoittaa, mutta vastaus kysymykseen on, että ei välttämättä mistään ja ehkä kaikesta. Riippuu perheestä.

Kirjoittaja miettii myös, miksi varhaiskasvatuksesta niin kovin meuhkataan. Tämä liittyy työssäkäyvien vanhempien kylmään rinkiin perseen alla. Päivähoidon laatu on suoraan verrannollinen kasvattajien pätevyyteen ja ryhmäkokoon ja lasten hyvinvointi taas siihen, että vanhemmat ovat saaneet itse arvioida, osaavatko he tämän homman vai eivät. Hallituksen vajakit säästöideat uhkaavat tätä tasapainoa. Hekään eivät tiedä, mitä varhaiskasvatus on.

Kysymyksen tekee kiinnostavaksi myös se, että tässä ollaan tabussa kiinni. Tutkimusten mukaan kotona annetaan sekä paras että huonoin hoito.

Suomalaisugrilaisen perimätiedon mukaan lapsen on aina paras olla kotona, mikä näkyy korkeassa kotihoitoprosentissa - muissa Pohjoismaissa päivähoitoa arvostetaan enemmän. Lapsia saa siis hoitaa kuka tahansa - jopa minun kaltaiseni täysummikko - kunhan vain on äiti. Kotihoitajan motivaatiota, kasvatustaitoja tai lapsen ikävaiheiden tuntemusta ei tarkisteta - saati mitata - missään kohtaa.

Mitä hyötyä varhaiskasvatuksesta sitten on?

Tutkijoiden mukaan varhaiskasvatus hyödyttää lasta enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus (ja selvennettäköön vielä, että varhaiskasvatusta annetaan siis myös kotona) ja se myös tasoittaa sosioekonomisia eroja, tasapäistää. Tämän arvo on vaikeasti mitattavissa rahalla.

Päiväkodit perustettiin tietysti siksi, että vanhemmat pystyivät käymään töissä vauvavaiheen jälkeen. (Muutenhan esimerkiksi naispuolisen lakimiehen koulutus olisi hukkaan heitettyä rahaa, jos he ikinä halusivat perheellistyä.) Nykyään päivähoidon rima on nostettu vähän korkeammalle kuin hengissä selviämiseen: varhaiskasvatukseen. Minun on helppo käydä töissä kun tiedän, että ammattilaiset huolehtivat ipanoista hyvin. Sama pätee tietenkin myös koululaiseen.

On tosi hyvä, että tästä puhutaan - varsinkin kun monessa kunnassa näitä keskusteluja juuri käydään. Ja on hieno juttu, että kysyjä kokee olevansa hyvä lastenhoitaja. Joku toinen ei vain ole yhtä hyvä.

Ps. Espoo päätti jättää ryhmäkoot ennalleen.

105 kommenttia:

  1. Tähän aiheeseen liittyy sellainen outo väärinkäsitys, että yhteiskunnan näkökulmasta olisi jotenkin järkevää (taloudellista!), jos mahdollisimman moni lapsi olisi kotona. Kun se työtön tms. kuitenkin siellä sohvalla makaa. Tuo ajatus mitätöi päiväkotien roolin aika tehokkaasti ja on muutenkin tosi vinksallaan, koska aika harvan työttömän elämä on sitä tasaista sohvalla makoilua... Ymmärrän toki, että taviksen on helppo päätyä ajattelemaan noin yksioikoisesti, mutta hallitustasolla luulis olevan vähän laajempi näkemys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta. Ylipäätään tuo ajattelu, jossa lähdetään siitä, että erityisesti työtön vanhempi on automaattisesti hyvä kasvattaja on omituinen. Voi olla tai voi olla olematta.

      Poista
    2. Samoin jos työttömän on pakko olla kotona todennäköisyys sille että hän sinne kotiin myös jämähtää kasvaa aika jyrkällä käyrällä. Aika tuurista kiinni onko niitä hoitajia lapselle työnhaun ajaksi. Siihenkin menee yllättävän paljon aikaa jos aikoo onnistua eikä ole mikään spessuharvinainen erikoisasiantuntija josta sattuu olemaan sovivasti pulaa...

      Poista
  2. "Nykyään päivähoidon rima on nostettu vähän korkeammalle kuin hengissä selviämiseen -- "

    Heh, mun ainoa toive lastemme päivähoidon suhteen on se, että ne säilyvät hengissä hoitopäivän ajan. :D Tämän olen kertonut myös vasu-keskusteluissa, koska välillä tuntuu, että henkilökunta meinaa pakahtua vanhempien toiveiden ja vaatimusten alle. Eikä minun käsitykseni mukaan henkilökunta ole tästä sutkautuksesta pahastunut, koska he tietävät, että meidän perhe arvostaa heidän työtään ja ammattitaitoaan erittäin paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan vanhemmilla tosiaan aika kiinnostavia toiveita esim Wilmassa, voin kuvitella että päiväkodeissa sama juttu.

      Poista
  3. Sen miettimiseen, mitä varhaiskasvatus on, voi käyttää apuna uudistettua varhaiskasvatuslakia. Sen 2 a §:ssä on määritelty varhaiskasvatuksen tavoitteet seuraavasti:

    ***

    1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia;

    2) tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista;

    3) toteuttaa lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset;

    4) varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö;

    5) turvata lasta kunnioittava toimintatapa ja mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä;

    6) antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen, edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa;

    7) tunnistaa lapsen yksilöllisen tuen tarve ja järjestää tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa tarpeen ilmettyä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä;

    8) kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen;

    9) varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin;

    10) toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä.

    ***

    Päiväkoti ei siis todellakaan ole vain lasten säilytyspaikka! Koulutetut ammattilaiset toteuttavat siellä kaiken tämän lasten hyväksi, yhdessä huoltajien kanssa. Oma kysymyksensä on toki se, miten kaikkialla saadaan varmistettua päiväkotien olosuhteet, henkilökunnan koulutus ja jaksaminen sellaiseksi, että nämä hyvät tavoitteet täysimääräisesti toteutuvat.

    Mutta puutteineenkin suomalainen päivähoitojärjestelmä on ollut huippuluokkaa!
    Jokainen kotona lasta hoitava voi miettiä toteutuvatko em. tavoitteet kotihoidossa. Olisi tärkeää, että toteutuisivat! Onneksi eskarivuosi tasaa kyllä mahdollisia eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hep, tuo laki avaa kyllä tavoitteita tosi hyvin eikä mulla ollut mitään valmiuksia noita toteuttaa - olen maailman paskin opettaja. Pitäisi muuten kaivaa jotain tilastoja siitä miten laadukkaaksi päivähoito koetaan eri puolella maata. Kun mulla ei ole perhepäivähoitajasta, päiväkodista (yhteensä kolme eri ryhmää) ja eskarista mitään pajaa sanottavaa.

      Poista
    2. Hihii, tuota listaa lukiessani huokaisen myös helpotuksesta, että oma jälkeläiseni viettää osan ajastaan päiväkodissa! :D Olen muuten liikuntavammainen ja useita tunteja viikossa kuntoutuksessa eli poissa lapseni luota - "varhaiskasvatan" kyllä taitojeni ja jaksamiseni mukaan, mutta kyllä se päiväkoti on ollut meille tässäkin mielessä pelastus, kaikki lapsenteko-iässä olevat eivät myöskään ole lähtökohtaisesti elämänsä kunnossa, kuten yleensä ajatellaan. Silloin se päiväkodin varhaiskasvatus (mitä se sitten onkaan) tulee todella tarpeesen.

      Poista
  4. Tästä tässä jonain päivänä ajauduin mielettömään kiistelyyn siitä kuka varhaiskasvattaa. Minusta vanhemmat kasvattaa, ja päivähoito varhaiskasvattaa. Siis termillisesti. Samaa työtä me sen päiväkodin tai perhepäivähoitajan kanssa tehdään: pyyhitään pyllyä, vaihdetaan vaippaa, väsätään ruokaa ja tarjotaan se. Siinä "sivussa" sit askarrellaan, leikitään, jutellaan, opetellaan sosiaalisia taitoja, liikennesääntöjä yms.

    Työkaveri, 50+ rouva oli sitä mieltä että päiväkodin tehtävä on keskittyä enemmän "hengelliseen" puoleen. Häh? Ettäkö sitten ruoat ja pukemiset, nenän ja pyllyjen pyyhkimiset on toisarvoisia.

    Lopetin kiistelyn, kun totesin vastapuolen elävän jossain toisessa todellisuudessa. Johan sen tollompikin tajuaa, että jos on kakat housussa, nälkä ja vaikka kylmä, niin ei ne leikit saati opit kiinnosta.

    Mielestäni 80% hoitajan työstä on tuota perustarpeiden hoitoa ja loput 20% sitten viihdykettä & oppia. Toki ne tilanteet itsessään ovat oppia, mutta sitähän tämä täti ei oikein hiffannut.

    Itsellä ei vielä ole pidempiaikaista kokemusta kuin perhepäivähoidosta, hoitajamme on painonsa arvosta kultaa <3 Itku pääsee kun esikoinen ja aikanaan nuorempikin lapsi siirtyvät päiväkotiin. Siellä sitten uudet haasteet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiät näkemyseroja on tosi paljon, täytyy muistaa että vanhemmilla naisilla kotihoidon rooli on henkilökohtaisella tasolla korostunut. Musta esim THL:n kuvaus on aika hyvä: "Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. " Suunnitelmallisuuteen en olisi itse mitenkään päässyt, vaikka kynäotteen olisinkin saanut näytettyä.

      Poista
    2. Kyllä rutiinit ovat tärkeitä, niin kuin ne ovat tärkeitä missä tahansa työssä. Lastentarhanopettajan ammattitaitoa ei kuitenkaan mittaa se, miten hyvin hän sen vaipan vaihtaa tai lapsen takapuolen pyyhkii, vaan se, millaiset valmiudet elämään lapsi häneltä saa.

      Poista
    3. Tuo mainitsemasi kuvaus tulee ihan laista, toki sitä ihan yleisesti pidetään hyvänä kuvauksena..

      Poista
  5. Jos lapsi tarvitsisi päiväkotia, se olisi oppivelvollisuuteen kuuluva ajanjakso.

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varhaiskasvatus tähtää siihen koulukypsyyteen että siinä mielessä oppivelvollisuus on ihan hyvä sana.

      Poista
    2. No tuota, eihän oppivelvollisuuskaan tarkoita sitä, että pitäisi käydä koulussa. Sekä eskarin että koulun voi hoitaa kotona, vai eikö muka voi? Ja eskari on nykyään pakollinen vaikkei se olekaan osa oppivelvollisuutta.

      Poista
    3. En ole ihan varma, mitä Kaislakerttu kommentillaan tarkoitti, mutta lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta sai sitä sitten kotona tai päiväkodissa.

      Poista
  6. Tässä kohtaa olisi tärkeää, että mahdollisimman moni kävisi allekirjoittamassa aloitteen päiväkotien ryhmäkoosta ja subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Niin moni kunta Suomessa ei aio olla niin fiksu kuin esim. Espoo. Oma kuntani hykertelee, kun koko sivistystoimen säästöt saadaan kasaan varhaiskasvatuksesta.

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1634

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan tätä! Pk-seudulta on uutisoitu, että sekä Helsinki, Vantaa että Espoo on päättänyt jatkaa ryhmäkokojen pitämistä ennallaan. Tämä on minun näkökulmastani hieno juttu, koska asun yhdellä edellämainituista paikkakunnista, olen muuttamassa toiselle ja kolmannessa lapseni on tällä hetkellä hoidossa, mutta koko muu Suomi huolestuttaa tällä hetkellä. Eikö kuntakohtaisia päätöksiä muualla ole tehty vai eikö ne vain ole ylittänyt valtakunnallista uutiskynnystä?

      Poista
  7. Minua aina ihmetyttää tämä asenne, että jos ei itse ole tarvinnut lapsilleen kokopäivähoitoa, niin kukaan muukaa ei tarvitsisi.

    Siirretäänpä tällainen ajattelutapa vanhuspuolelle: "Vanhainkodit ovat ihan turhia, kun kyllä se meidän mummokin hyvin kotonaan pärjää, vaikka hän on jo täyttänyt 90 vuotta. Mistä virikkeistä hän muka jää paitsi?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Tämän minä-keskeisen mallin voi toki siirtää ihan mihin tahansa. Minä en ole koskaan sairas joten lopetetaan erikoissairaanhoito. Minä poljen töihin joten joukkoliikenne on turhaa. Minä en tee rikoksia, joten emme tarvitse poliisia. Jne.

      Poista
    2. Tuli tästä mieleen, että eikö oikeastaan ole samalla lailla minäkeskeistä ajatella, että koska minun lapseni tarvitsee esikoulua, niin kaikki muutkin lapset tarvitsevat? Menee jo hieman sivuraiteille, mutta mielestäni siinä on samaa ajattelutapaa.

      Poista
    3. Esikoulussa käydään jotta saadaan jengi ekalle luokalle suurin piirtein samoilla tiedoilla ja taidoilla - sivistystoimi on siis tässä se tarvitsija.

      Poista
    4. Paitsi että sivistystoimea ei hyödytä yhtään, jos lapsi, joka saisi kotonakin tarpeelliset tiedot ja taidot, menee esikouluun. Joten sivistystoimi ei ole tässä ainoa tekijä. Sitä voi sitten pohtia mikä muu vaikuttaa.

      Väitän itse että tärkein tekijä on työelämän tarpeet. Onhan se saletti että esikoulu helpottaa vanhempien työssäkäyntiä ja näin ollen taloutta laajemminkin. (Eikä uravanhemmissa ole mielestäni mitään pahaa, harmittaa vaan kun esikoulu on pakollista muidenkin kersoille.)

      Toinen juttu voisi olla yhteiskunnan ihanteet. Ajatellaan, että on hyvä että lapset on sosiaalisia ja oppii jo varhain olemaan isossa porukassa. Kotiäitiyskään ei ole erityisen muodikasta.

      JK. Suhtaudun ylipäätään vähän nihkeästi siihen, että "sivistystoimi" tarvitsee jotain. Lapsethan ne koulua tarvii eikä koululaitos lapsia. Jos lapset olisivat olemassa koululaitosta varten, nehän kannattaisi lykätä sinne mahdollisimman pian syntymänsä jälkeen, jotta kaikki saisivat varmasti samanlaiset eväät kouluun.

      Poista
    5. Kyllä vaan on: ei lapsi opi ryhmätyötaitoja kotona. Tämä on työrauhan kannalta olennainen asia, ja minä todellakin haluan että kaikki osaavat sen - eivätkä vain oman mutsinsa mielestä. Tietysti voi aina hoitaa eskarin kuten koko oppivelvollisuuden kotikoulussa. Ei siis syytä katkeruuteen.

      Poista
    6. Kaipaisin perusteluja tai lähdettä väitteellesi, että lapsi ei opi ekalle luokalle riittäviä ryhmätyötaitoja menemättä eskariin. Jos näin katsottaisiin yleisesti, niin eihän eskaria edes voisi suorittaa kotona. Lapset näkevät kavereita vapaa-ajalla, ja koulussakin ryhmätyötaitoja opetellaan yhdessä käsittääkseni vielä aika paljon.

      Kritiikki ja katkeruus ovat kaksi eri asiaa :D Mutta en nyt jankkaa tästä enempää, kun menee vähän sivuun varsinaisesta aiheesta.

      Poista
    7. Ei tämä kritiikki nyt oikein osunut maaliin. Sinulla on siis jotain sitä vastaan, että yhteiskunnan tarjoaman ilmaisen esikoulun tavoitteena on saada mahdollisimman moni samalle viivalle taitojen suhteen ekaluokalle siirryttäessä? Varsinkin kun tämän oppimäärän saa halutessaan suorittaa kotiopetuksessa. Ja kerro toki miten ihmeessä kotona opitaan 20 lapsen ryhmässä toimimista. En tosiaan tiedä.

      Poista
    8. No meitä hutiin ampuvia on sitten enemmänkin. Vastaan nyt vielä kysymykseen. Minulla ei ole mitään esikoulua tai sen tavoitteita vastaan, esikoulu on hieno juttu. Periaatteellisista syistä minua vain ärsyttää, että se on pakollinen.

      En väittänyt, että kotona oppii olemaan 20 hengen ryhmässä. Ilman esikoulua voi kuitenkin oppia riittävän hyvät ryhmätyötaidot ekaa luokkaa varten, koska myös ”kotona” olevat lapset tapaavat kavereita. Ei tarvitse olla noin mustavalkoinen. Vaikka ei olisi 20 lapsen ryhmässä, voi oppia, miten toisten kanssa ollaan ja miten muut otetaan huomioon; siitähän työrauhan antamisessakin on kyse. Ja lisää oppii sitten koulussa. Voitko kertoa tarkemmin, mikä tässä menee metsään sinun mielestäsi sen sijaan, että väistät kysymyksen?

      Kaikille tämä ei toimi ja siinä ei ole mitään pahaa. Sitten kannattaa mennä esikouluun ja sitä vartenhan se on. Mutta jos jostain järkevästä syystä lapsi ei halua esikouluun tai vanhemmat eivät halua sitä, niin mielestäni valinnanvapaus on hyvä säilyttää. Arvostan valinnanvapautta, ja minusta hyvä yhteiskunta puuttuu kansalaisten tekemisiin mahdollisimman vähän.

      Poista
    9. Juu, varmasti voi oppia ja ihan yhtä hyvin voi olla oppimattakin - oliko sinulla tähän joku lähde? Tsekkaan sen mielelläni. Vai haluatko lähdeviitteet siihen miksi esikoulu on alunperin perustettu? Ideologiavääntöön en jaksa lähteä. Mä olen kiitollinen kaikista palveluista.

      Poista
    10. No niin, kiitos, olemme siis kuitenkin samaa mieltä. Ymmärsin että sinusta kotona ei voi oppia, kun sanoit että "ei lapsi opi ryhmätyötaitoja kotona" ja sille olisin halunnut lähteen, koska se tuntui minusta vaikealta uskoa. Mutta jos et jaksa kaivaa niin ookoo. Väitteeni, että kotona voi oppia tai olla oppimatta, perustuu ihan omaan kokemukseen ja mitä olen tuntemissani lapsissa nähnyt.

      Poista
    11. Taas väärinkäsitys, emme ole samaa mieltä - en jaa uskoasi siitä, että kotona saa satavarmasti valmennettua kouluelämään, vaan uskon että koulussa tarvittavien taitojen opettelu onnistuu *paremmalla todennäköisyydellä* esikoulussa. On ihan selvää että kotikasvatuksesta ja lapsen persoonallisuudesta kaikki edellytykset lähtevät mutta vasta käytännön harjoittelun kautta erityisesti sosiaaliset ja ryhmässä toimimisen taidot (vuoron odottaminen, viittaaminen, työrauhan antaminen muille) sisäistetään ja opitaan. Ja tuolla yllä jo linkkasin lähteen, jossa nuo koululaisen taidot ovat listattuna. Siitä voi sitten jokainen miettiä kuinka paljon itseensä luottaa kasvattajana.

      Poista
    12. Olisin myös taipuvainen pitämään tarpeellisena _erilaisten ihmisten_ kanssa toimeen tulemisen opettelua. Kotona käy niitä kavereita ja kavereiden kanssa tulee yleensä toimeen muutenkin. Tarhassa/eskarissa on lapsia ihan kaikenlaisilla temperamenteilla ja kehitysasteilla joka tuo niihin ryhmäkuvioihin ihan oman pikantin lisänsä.

      Poista
    13. Katjalle: En minäkään ole sitä mieltä, että kotona saa satavarmasti kouluvalmiuden, enkä ole niin väittänyt. Olen sanonut että kotoa VOI saada tarvittavat valmiudet kouluun, mikä on aivan eri asia niin kuin varmasti ymmärrät. Tarkoitatko linkkaamallasi listalla luetteloa asioista, jotka pitää osata ennen koulua? Se ei todista mitenkään sitä, että kotona ei voisi oppia ko. taitoja, eikä edes ota kantaa koko asiaan.

      Toiselle anonyymille: Varmasti tarhassa ja eskarissa tapaa erilaisia lapsia kuin kotona, ja siitä voikin oppia hyödyllisiä taitoja ja saada kavereita. Mutta ekaluokkalaisen ei käsittääkseni odoteta osaavan tulla täydellisesti toimeen kaikenlaisten tyyppien kanssa muutenkaan. SItä ei muuten mainita tuossa Katjankin linkkaamassa listassakaan, ja siinä taidossahan on opettelemista monella aikuisellakin.

      Poista
    14. Huoh, kyllä, tarkoitan aitä ainutta linkkaamaani listaa. Jos joku mutsi tähän himassaan pystyy niin todella hienoa. En vain usko siihen.

      Poista
  8. Kuulostaa kyllä hyvältä nuo varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet. Päivähoito on kuitenkin myös sitä hoivaa varsinaisen kasvatuksen lisäksi. Ja tällä tarkoitan ihan sitä vaipanvaihtoa, pukemista, sylissä pitoa jne. Alle 3-vuotiaiden ryhmissä näiden ihan perusasioiden hoitaminen on mielestäni tärkeintä ja kaikki muun on bonusta. Kauhistuttavaa asia on ryhmäkokojen kasvattaminen näiden kaikkein pienimpien lasten osalta.

    Musta se varhaiskasvatuksen merkitys korostuu noin 3-vuodesta ylöspäin, kun lapsi osaa jo leikkiä muiden kanssa. Sitä ryhmässä olemista olisi kuitenkin hyvä harjoitella ennen koulun aloittamista ja siksi kai ne eskarit onkin pakollisia.

    Käsittääkseni nuo 1-3-vuotiaat taaperot pärjäävät parhaiten pienissä noin neljän hengen ryhmissä, jossa on 1-2 pysyvää hoitajaa. Esimerkiksi perhepäivähoito olisi aika ideaali ratkaisu näin pienille.

    Kommentillani yritän kai sanoa sitä, että kenenkään alle 3-vuotiaan lapsen äidin ei kannattaisi ahdistua siitä, että heidän lapsensa ei saa tarpeeksi virikkeitä tai opi sosiaaliseksi, jos ei ole päiväkodissa. Niitä virikkeitä pystyy varmasti tarjoamaan kotonakin sen verran. (Mutta en myöskään tarkoita, että kaikki lapset tulisi hoitaa kotona siihen saakka, pienten hoitokin pystytään järjestämään laadukkaasti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, varhaiskasvatusta voidaan antaa niin kotona kuin päivähoidossa, mutta vain toisessa on hoitajan pätevyydelle vaatimukset. Tuo perhepäivähoidon rapautuminen onkin yksi suurimmista huolenaiheistani. Pieni ryhmä ja koti ympäristönä on ihan loistava pienille, mutta tuo työaikalaki teki hoitamisjärjestelyistä todella vaikeaa.

      Poista
    2. Tuohon vain pieni tarkennus, että aikuinen/lapsi suhdelukua eli ryhmäkokoa ei olla muuttamassa alle 3-vuotiaiden ryhmissä...

      Poista
    3. Mistä tämä oletus on, että kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta, hän jo osaa leikkiä muiden lasten kanssa? Jotkut osaavat, toiset vasta opettelevat ja kun noita kolmasluokkalaisia (eli yhdeksänvuotiaita) sudenpentupoikiani kaitsen, niin aika moni tuntuu viellä kovasti opettelevan.

      Omalle muksulleni opetettiin päiväkodissa alle kolmevuotiaana rinnakkainleikkiä, ts. että toinen lapsi sai tulla alle kolmen metrin päähän leikkimään ilman, että alkoi välitön huuto. Yritin minä sitä itsekin esimerkiksi leikkipuistossa opettaa, mutta ei oikein onnistunut, kun toiset äidit yleensä veivät muksunsa vähän kauemmas tai lapsi itse kapusi syliin ja sanoi, että lähdetään pois.

      Poista
  9. Oletus usein näissä keskusteluissa on, että vanhemmuus ei ole päämäärätietoista toimintaa omien, itse hankittujen, lasten kanssa, vaan jotenkin yksi lisä muutenkin täydessä elämässä.

    Olen itse halunnut lapsia, monta, ja halunnut olla heidän kanssa kotona. "Varhaiskasvattaa". Olen opettanut lapseni lukemaan, käyttämään saksia, kaikkea mitä tuossa varhaiskasvatuslaissa on, toteutan kotona (kyllä, jopa kulttuurienvälistä ymmärrystä monikulttuuriperheessä ja -ympäristössä). Äitiydelläni on myös päämääriä; haluan lasteni oppivan tiettyjä asioita ja haluan laajentaa heidän ymmärrystään ja kypsyyttään - ja sitä ei muut ehdi tai osaa minun lapseni kanssa tehdä, koska eivät ole minä. Koska äitinä koen kasvatuksen olevan muutakin kuin perushoitoa, vaikka perushoito onkin iso osa pienen lapsen päivää. En perushoida lasta liukuhihnasysteemillä, vaan vaipanvaihdon yhdessä kutitellaan, lauletaan, nauretaan ja kerrotaan lapselle miten ihana hän on. Arvostan vapaata leikkiaikaa, mutta päivän aikana tulee kymmeniä mahdollisuuksia "opettaa" lasta. En ikinä haluaisi toisten ihmisten kasvattavan lapsiani. Apua meilläkin on, luottolastenhoitaja, mutta vanhemmat kasvattaa. Yksi päiväkotijakso kesti meillä 4 kk, jota opiskelujeni takia tarvitsin, ja olen kiitollinen siitä. Kiitollinen myös siitä, että ei tarvittu sen enempää.

    Ei tarvitse olla "hyvä" äiti voidakseen jakaa eteenpäin arvojaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Viitseliäisyyttä se toki vaatii.

    Syy miksi kommentoin, näin pitkän alustuksen jälkeen, on tuo sulkuväitteesi: (Muutenhan esimerkiksi naispuolisen lakimiehen koulutus olisi hukkaan heitettyä rahaa, jos he ikinä halusivat perheellistyä.).

    Hukkaanheitettyä? Oletetaan, että kolmikymppinen lakimiesnainen saa lapsia. Saa kaksi, kolme. On kotona sen kymmenen vuotta ja nelikymppisenä astuu taas työelämään. Onko aiemmin hankittu koulutus hukkaanheitetty? Päivittämistä toki saattaa joutua tekemään, mutta uskoisin, että usea nelikymppinen on parempi työntekijä ihan vain elämän tuoman kokemuksen myötä ja osaa käyttää koulutustaan älykkäästi ja tehokkaasti. Siinä on vielä 25 hyvää työvuotta jäljellä, jos niin haluaa. Jos lapset tekee aiemmin, vielä useampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta 10 vuoden tauosta työelämässä: teoriassa ja paperilla näyttää hyvältä ja numerot näyttävät vain luvuilta, mutta tosiasiassa 10 vuoden poissaolo työelämästä on aika paha rasti nykyään. Vaikka siellä olisi vakityö odottamassa, on työnantajalla keinonsa saada "päivittämistä" vaativat henkilöt pihalle, kun valmiiksi päivitettyjäkin on tarjolla.

      Uralle luodaan pohja juuri tuossa iässä. Vain hyvällä säkällä saa luotua järkevän pohjan ns. nollasta nelikymppisenä. Se on ikävää, ja on ikävästi ristiriidassa lasten kotona hoitamisen kanssa, mutta se on siis valinta.

      Tokihan lakinaiselle on monenlaista hommaa tajolla, mutta ehkä partneruudesta ei kannata haaveilla, jos on pitkiä aikoja pois töistä. Eikä siinä mitään, kaikki työ on arvokasta. Mutta kaikkea ei voi saada.

      Poista
    2. Seison edelleen väitteeni takana, yhteiskunta ei nimittäin ole tyhjiö. Spekuloidaan siis. Nyt oli puhe elämästä ilman päiväkotia eli kotona ennen koulunaloitusta se 7 vuotta jokaisen kolmen lapsen kanssa, syntyneet kahden vuoden välein eli 7+2+2 = 11 vuotta.

      Tämä lakimies lähtee siis nyt hakemaan töitä 11 vuoden kotisetin jälkeen. Nelikymppinen nainen vailla työkokemusta, gradu vuodelta 2004 (opinnot toki alkaneet jo aikaisemmin). Miten asian näkee työnantaja? Lakimiehen töitä ei voi suoraan tarjota, koska hakija ei ole asiantuntijaksi pätevä - lisäksi rekrytointi on kallis, sillä ensin pitäisi päivittää tämä reilu 10 vuoden paussi niin alan kuin atk-taitojenkin osalta. Elämänkokemus kurahaalareiden vesipilariarvosta ei ehkä lämmitä työnantajaa, joka haluaa yritysjuridiikan rautaisen ammattilaisen, joita kyllä työmarkkinoilta löytyy kuten ehkä naisen aviomies.

      No, nelikymppinen harvemmin pärjää harjoittelijan palkalla, mutta oletetaan että nainen olisi tähän valmis. Palkkaisiko työnantaja naisen edes harjoittelijaksi kun ajantasaisella tiedolla varustettuja hakijoita on tarjolla, joiden ei tarvitse hoitaa sairaita lapsia? On hyvä kysymys pääsisikö nainen lakitoimiston sihteeriksi, kun siihenkin on tyrkyllä koulutettua, pätevää ja motivoitunutta porukkaa. Tuskin.

      Entäs alan vaihto jollekin vähemmän kilpaillulle sektorille? (Toki tässä vaiheessa voidaan jo todeta että yhteiskunta heitti tämän lakimiehen koulutusrahat kankkulan kaivoon.) No mikä ettei, lastenhoidosta nyt ainakin olisi kokemusta. Paitsi ettei ole koulutusta. Päiväkodissa lapsia ei saa hoitaa mututuntumalta - lastentarhanopettajilla on yliopistopätevyys, lastenhoitajilla perus- tai lähihoitajakoulutus. Koulun penkki siis kutsuisi, ansiot jäisivät aika lailla lakimiehen palkasta. eläkettä ei ole karttunut penniäkään. Toivottavasti miehen kanssa on hyvä diili, että hän on elättäjä myös opiskelujen ajan. Työvuosia on toki tarjolla, mutta harhat siitä että koulutus olisi se paras pääoma kannattaa unohtaa.

      Poista
    3. Pakko vielä heittää vanha totuus: äitiys pätevöittää äitiyteen. Se ei automaattisesti (tai juuri koskaan) pätevöitä muuhun. Työelämässä priorisoidaan asioita aivan eri kriteerein ja projekteja hallitaan kompleksisessa ympäristössä, jossa yksi kakka-accidentti ei voi kaataa koko suunnitelmaa.

      Eli missä tilanteessa on nelikymppinen vailla mainittavaa työkokemusta? Huonossa. Nuoremmat ovat kokeneempia ja toimivat mutkattomasti liikkuvan junan kyydissä.

      Poista
    4. Jep, oikein hyvä lisäys. Sitä elämänkokemusta tulee iän myötä ihan ilman lapsiakin.

      Poista
    5. No tässä spekulaatiossa on aika moni asia pielessä. Lakinainen on varmaankin valmistunut jo 25 vuotiaana ja ehtinyt tehdä 5 vuotta töitä ennen lapsia, jos oletetaan, että eka lapsi 30 vuotiaana. Ja toisekseen, kuka pystyy olemaan pois työelämästä lapsen 7 v päivään, kun kotihoidontuki kestää 3 vuotiaaseen saakka. Aika harva. Joten jos lakinaisella 3 lasta, niin poissaolovuodet on 7 ja takaisin työelämään siirtyminen 37 vuotiaana. Ehkä partneruudesta ei kannata haaveilla, kuten joku kirjoitti ja lasten kannalta se varmaan onkin ihan hyvä ratkaisu. Jos lapsia hankkii, niin ihan hyvä, että niihin edes vähän sitoutuukin.

      Poista
    6. Nyt taas tarkempaa lukemista: "Jos päiväkoteja ei olisi..."

      Poista
    7. Minä en ymmärrä, miksi te naiset arvostelette toista naista, joka haluaa hoitaa lapsensa kotona ja olla sen vuoksi jonkin aikaa pois työelämästä. Eikö meidän naisten tehtävä juuri olisi huolehtia siitä, että työelämään on mahdollista palata senkin jälkeen, kun on ollut kotona hoitamassa lapsia. Jos itse ajamme ajattelumallia, että pätevyys katoa, niin mitä mieltä sitten ovat kaikki ne miespomot ja esimiehet. Eikö olisi ihan kaikkien naisten etu, että sinne työelämään voi meidän mielestämme palata niin 3kk.n, vuoden tai 10 vuodenkin päästä ja kaikki em vaihtoehdot ovat ihan yhtä hyviä, niin kauan kuin ne ovat perheen itsensä tekemiä. Toki pitkään poissa ollut ei voi olettaa olevansa uralla samassa pisteessä kuin viimeiset 10 vuotta työelämässä olleet, mutta tuskin tällaisessa oletuksessa onkaan. On myös paljon ammatteja, joissa ei ole "uraa", vaan niissä "vain" käydään töissä, katoaako näidenkin naisten pätevyys 10 vuoden kotona olon jälkeen. Entä ne varhaiskasvattajat? Katoaako heidänkin pätevyys sillä aikaa, kun ovat omien lastensa kanssa kotona vai voisikohan se lisääntyä? Nyt naiset järki käteen ja perustellaan omia valintoja itsellemme jollain muulla kuin mollaamalla toisen pätevyyden katoamista ja tuetaan toisiamme työelämässä kaikissa tilanteissa. Vain siten todellinen tasa-arvo voi Suomessa toteutua, ei olemalla susi toiselle naiselle!

      Poista
    8. Tässä tarinassa on yksi susi ja se on äitimyytti. Jos ihmiset eivät tiedä mitä varhaiskasvatus on, jos päiväkodeista lietsotaan aiheettomia pelkoja ja samalla kannatellaan ajatusta siitä, että vain oma äiti on hyvä hoitaja, mennään metsään todella monelta kaistalta. Meidän on pakko puhua työelämän realiteeristä uskomusten sijaan ja tehdä päätöksiä tiedon, ei mutun pohjalta. Miten ihmeessä pätevyys voisi säilyä samana koko loppuiän kun maailma muuttuu hurjaa vauhtia jopa työelämässä olevan näkökulmasta? Niin kauan kun naiset kuvittelevat että äitiys tuo paitsi onnen myös jotain mystistä työkokemusta, kaikilla naisilla on se lasikatto edessä. Varhaiskasvattaja on ehkä se ainoa ammatti, jossa oman lapsen hoidosta saa työkokemusta - toki siinäkin jää jälkeen esimerkiksi sähköisten palvelujen käytössä. Minä peräänkuulutan tietoista päätöksentekoa, oli se sitten mikä tahansa.

      Poista
    9. Mielestäni kukaan ei mollannut ketään. Tosiasiat vaan välillä kirpaisee. Kuten Katjakin totesi, yhteiskunta ei ole tyhjiö ja työmarkkinoilla on paljon kilpailua. Kyllä lapset silti saa hoitaa kotona, jos niin haluaa.

      Kyllä minun olisi vaikea perustella, miksi ottaisin 10 tai edes 5 vuotta pois työelämästä olleen henkilön tiimiini, kun tarjolla on viimeisillä tiedoilla plus samoilla pohjatiedoilla varustettuja, motivoituneita osaajia. Liiketoiminta ei voi toimia solidaarisuusperiaatteilla, koska kilpailijatkaan eivät niin tee.

      Ehkä sitten ne työt, joissa vain "käydään", voi hoitaa näin, mutta niihin hommiin lienee tulijoita vieläkin enemmän, kun osaamisen voi hankkia kertaluontoisesti.

      Poista
    10. Juristi on tässä hiukan huono esimerkki, koska oman lakiasiaintoimiston voi perustaa nelikymppisenä ja asiakkaita löytyy kyllä (hiekkalaatikko on oikein hyvä paikka verkostoitua, auttaa jonkun avioehdon tai testamentin kanssa, niin siitä se lähtee).

      Itse tiedän, että minulla ei olisi nyt työpaikkaa, jos olisin jäänyt pitkiksi ajoiksi perhevapaille. Tein tietämättäni joskus hyvin nuorena sellaisia valintoja (lähdin opiskelemaan matematiikkaa, mutta en hakeutunut opettajaksi), että pitkät perhevapaat eivät ole olleet vaihtoehto.

      Poista
  10. Jos on ollut 10 vuotta pois työelämästä, niin sinne voi olla aika hemmetein vaikea päästä takaisin vaikka olisi juristi ja työhaluja olisi. Mahdollista toki, mutta en itse uskaltaisi laskea sen varaan elämääni. Ja vaikka palaisi vanhaan työpaikkaan, se ei mitenkään voi olla sama kuin lähtiessä.

    Lisäksi pitää ainakin henkisesti valmistautua siihen, että vastaavia työtehtäviä kuin pois jäädessä oli, ei välttämättä saa takaisin. Myös joku entinen alainen tai muuten itseä kymmenenkin vuotta nuorempi voikin yhtäkkiä olla esimiehesi ym. Se tietenkin riippuu sitten itsestä, että miten näihin suhtautuu. Minua ainakin harmitti, että moni nuorempi ja kokemattomampi kollega hujahti uraputekssa eteenpäin ja ohitseni vaikka olin yhteensä vain noin 3 vuotta pois työelämästä kahdessa puolentoista vuoden pätkässä. Sitä eroa ei sitten niin vaan otetakaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä, jengiltä unohtuu että yhteiskunnassa on työpaikoista kilpailua. Lain mukaan työnantajan ei edes ole pakko ottaa takaisin samaan positioon enää kotihoidontuelta, vanhempainvapailta kyllä.

      Poista
    2. Miksi itseään nuorempi esimies on ongelma? Tai se, että jollain toisella on nopeampi urakehitys? Ja millä ihmeen alalla nämä olisivat vain äitiyslomasn/hoitovapaaseen liittyviä ilmiöitä?

      Poista
    3. Nähdäkseni kommentoija tarkoitti, että junasta voi jäädä jo kolmessa vuodessa. Ja tarkennuksena että on siis olemassa naisia, jotka toivovat työkokemuksensa myötä saavan haasteellisempia tehtäviä ja lisää vastuuta. :)

      Poista
    4. Niin toivon minäkin :) Lähinnä harmittaa työ vs ura-vastakkainasettelu. Oli sitä kotona 9 kk, 1,5 v tai 5 vuotta, niin miksei sitä omaa junaa saisi kiihdytettyä nousuvauhtiin uudestaan?

      Ja jos sillä aikaa up or out-organisaatio on jatkanut liikettään, niin ei voi mitään. Mukaan vaan uudelle paikalle ja siitä taas eteenpäin.

      Poista
    5. Ja ylöspäin. :)

      Poista
    6. En mä nähnyt tässä vastakkainasettelua? On ihan ihmisestä kiinni miten kunnianhimoisesti duuniinsa suhtautuu. Mä olen niin kilpailuhenkinen ihminen että todellakin pännisi jos joku janari olisi 1,5 vuoden poissaolon aikana kiilannut juuri sille paikalle jota havittelin. :)

      Poista
    7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    8. Tässä ap anonyymi taas. Sehän tässä juuri harmittaakin se koti vs. työ vs. ura vastakkainasettelu. Ihannemaailmassahan asia olisi juuri noin, että muutaman vuoden poissaolon jälkeen vain hyppää junassa siihen mihin jäi ja jatkaa porskuttamista.

      Käytännössähän jo raskaana olevia aletaan työpaikalla usein kohdella eri tavalla kuin muita: ylennykset voi aika lailla unohtaa (kun kohta se jää pois), uusia isompia työtehtäviä ei enää anneta (kun kohta se jää pois), kalliimpiin koulutuksiin ei enää pääsekään (kun kohta se jää pois) ja ainakin asiantuntijatyössä työtehtävät siirretään muille todella hyvässä ajoin (kun saikullehan se kuitenkin jää ennen kuin se jää kokonaan pois).

      Ja palatessa on vielä vähän varovaista suhtautumista, että onkohan se enää ajan tasalla siinä ja tässä (kun se oli niin pitkään pois), voikohan sille antaa enää nitää samoja projektej/asiakkaita (kun se oli niin pitkään pois - ja sijaisena toiminut Juusoliisa nyt tuntee sen koko homman tällä hektellä niin paljon paremmin), organisaatioin tuossa vähän muuttui (sillä aikaa kun olit niin pitkään pois) jne.

      Eli se, että on vaikka 1,5 vuotta oikeasti pois usein käytännössä tarkoittaa sitä, että on siihen päälle vielä noin vuoden verran ainakin vähän altavastaajana asiassa kuin asiassa.

      Ja ettei tulisi väärinkäsitystä, niin nuorempi esimies ei tietenkään ole ongelma. Se pännii vain silloin, jos itse hyvin suurella todennäköisyydellä olisi se sama esimies ilman sitä lyhyehköä äitiyslomaa ja oikeasti olisi itse ollut kaikin puolin pätevämpi hommaan, mutta kun nyt vain annettiin se tilaisuus sille, joka oli sopivasti paikalla ja uusi vastaava tilaisuus voi tulla vasta vuosien päästä.

      Poista
    9. Mutta kun eihän muutaman vuoden poissaolon jälkeen voi vaan "hypätä junassa siihen missä jäi". tai ehkä just siihen kohtaan, mutta kun muiden juna on jo muualla siinä vaiheessa.

      Se nyt vaan on realismia, että silloin on heikommassa asemassa, eikä se nyt varsinaisesti työnantajan syy ole, eikä mitään naisten syrjintää.

      Ja kyllä, on ihan todella epäreilua, että jokaiseen naiseen suhtaudutaan "uhkana" ja oletetaan, että hän on tosi pitkään pois pelistä, vaikka voisi raskausaikana ihan hyvin, ja vaikka palaisi aika pian takaisin. Mutta toisaalta uskon, että toi muuttuu vaan niin, että entistä useampi nainen EI olisi pitkään poissa. Mikä ei välttämättä tarkoita, että lapsi on vietävä päiväkotiin tosi pienenä, vaan vaikka sitä että isä jää hoitamaan lasta.

      Poista
  11. Minä myös takerruin tuohon "hukkaan heitettyyn aikaan"... Olin omien lasteni kanssa kotona 4 vuotta, lapset olivat sen jälkeen perhepäivähoidossa ja päiväkodissa. Hoitopaikkoja on ollut hyviä ja huonoja (jotka on sitten vaihdettu parempaan). Minä olen ehtinyt tehdä kyllästymiseen asti töitä sekä ennen lapsia että lapsien teon jälkeen, eikä koulutukseni ole mennyt todellakaan hukkaan vaikka välissä hoidin lapsiani kotona.

    Minusta on aika omituinen ajatus, että kotona vanhempien hoidossa oleva lapsi jotenkin tippuu kelkasta kehityksestä... (Asia erikseen on sellaiset perheet, jossa vanhemmat ei pysty syystä tai toisesta huolehtimaan lapsesta). Siis jos lapsi elää oman perheensä kanssa normaalia elämää, niin kai siinä nuo varhaiskasvatuksen tavoitteet toteutuu riittävästi? Ei kaikki hoitopaikatkaan ole todellakaan mitään ihanteellisia varhaiskasvatuspaikkoja.

    En ole päivähoitoa vastaan missään nimessä, mutta ei kai lapsia tarvitse viedä päiväkotiin sen takia että omat vanhemmat eivät ole "päteviä varhaiskasvattajia".

    Mitä työuraan ja lasten hankintaan tulee, miksi kaikki pitää saada kerralla? Työuraa ehtii kyllä luoda sittenkin kun lapset ovat isompia, nimim. kokemusta on. Ja jos ammatti todella on sellainen, että vuoden parin poissaolon jälkeen koulutus on mennyt hukkaan, niin silloin ehkä kannattaa harkita jättää lapset hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme aivan liikuttavan yhtä mieltä tästä, että kotona voidaan antaa erittäin laadukasta varhaiskasvatusta mutta ei mitenkään automaattisesti. Minä vein juuri siksi lapseni päiväkotiin koska en ole pätevä varhaiskasvattaja. Miksi yhteiskunnan edes pitäisi tukea kotihoitoa, joka ei ole siitä parhaimmasta päästä?

      Sitten huomauttaisin että kyseessä ei ollut "hukkaan heitetty aika" vaan "hukkaan heitetty koulutus". Ja vastasinkin tuohon urakysymykseen ylempänä.

      Poista
    2. Tarkoitin kyllä hukkaan heitettyä koulutusta, alussa kirjoitin virheellisesti hukkaan heitetystä ajasta...

      Myöskään päivähoidossa ei automaattisesti saa hyvää varhaiskasvatusta - päiväkotejakin on monentasoisia. Uskoisin, että harvoin kotihoidossa olevat lapset missään umpiossa elävät, ainakin omat penskani kävivät esim. kerhoissa vaikka kotona oltiinkin.

      Kuka tai millä mittarilla voidaan edes mitata, toteutuuko varhaiskasvatuksen periaatteet kotihoidossa/päivähoidossa? Pitäisikö vanhemmille tehdä "pääsykoe" että voivat jäädä hoitamaan omia lapsiaan kotona, siis että riittäähän pätevyys? Vai millä perusteella mielestäsi kotihoidontukea pitäisi maksaa?




      Poista
    3. Miksi tehdä lapsia päiväkotia varten? Miksi kaikki pitää tasapäistää?

      On hyviä hoitajia, ja on niitä vähemmän hyviä, samoin kuin on äiteinä vähemmän onnistuneita. Itse kuusi vuotta kotona kolmea lastani kasvattaneena, olen varma, että he saivat näin paremman alun elämäänsä kuin, jos olisivat viettäneet aikaansa ei aina niin motivoituneiden hoitajien seurassa. He tekevät sitä työkseen, minä halusin olla heidän kanssaan ja kasvattaa heitä.

      Väitän, että osaava henkilö pääsee takaisin työelämään, ja on jopa kypsempi nykyajan vaatimuksiin, kuin sen ajan työelämässä viettänyt;. Tämä on tietysti myös kiinni siitä, mitä työtä tekee.

      Joka tapauksessa töitä ehtii kyllä tehdä, lapsi on lapsi vain hetken. Sitä aikaa ei saa takaisin koskaan, jos sen urapyrkimyksissään unohtaa.

      Poista
    4. Väitän, että työelämässä vietetty aika kypsyttää työelämän vaatimuksiin paremmin kuin työelämästä pois oleminen. Mikään ei oikein tue väitettäsi.

      Poista
    5. Varmasti päiväkodeissa on tasoeroja, kuten huonoja tiloja, vaihtuva henkilökunta, epäpäteviä johtajia jne. Mutta päivähoidossa kyllä mitataan tavoitteiden saavuttamista ja onnistumista monella tavalla, mm varhaiskasvatussuunnitelmien ja tapaamisten kautta, joita tarkastellaan myös neuvolassa. Näitä samoja työkaluja voisi käyttää myös kotihoidon kanssa.

      Toiselle anonyymille, mitä tarkoittaa "tehdä lapsia päiväkotia varten"? Ja tasapäistäminen on suomalaisen yhteiskunnan suuri onnistuminen - siinähän on pointtina se heikoimman nostaminen samalle tasolle muiden kanssa.

      Poista
    6. Juu, mäkin mielellään kuulisin perusteita siihen, että miten niin pitkähkö poissaolo työelämästä valmentaa nykyajan työelämän vaatimuksiin? Taukoa meistä moni varmaan joskus tarvitsee ihan jaksamisensa kannalta, mutta se on vähän eri asia.

      Poista
    7. Olen aina ihmetellyt väitettä siitä, että kotona oleminen ja lasten kasvattaminen jotenkin pätevöittäisi työelämään tai että sielä kotona kehittyisi taitoja, jotka sitten korvaavat pitkän poissaolon työelämästä. Itse tunnen lähinnä akateemista maailmaa, ja kyllä täällä ne töissä tarvittavat taidot ovat usein erilaisia erityistaitoja, joita oppii vain töiden tekemisen ja opiskelun kautta. Enkä ymmärrä sitäkään ajatusta, että äiti (isistä ei tietenkään koskaan tässä kohtaa puhuta) jotenkin lakkaa olemasta äiti, kun hän vie lapsensa päivähoitoon. Ei, kukaan ei tee lapsia päivähoitojärjestelämää varten.

      Poista
    8. Miten niin "tehdä lapsia päiväkotia varten". Minä ainakin olen aina puhunut, että haluaisin saada lapseni kymmenvuotiaina ja hyvinkasvatettuina. Nyt kun tuo esikoinen on täyttämässä kymmenen, alkavat ne vuodet, joita varten olen lapseni tehnyt.

      Vaikka on toi kuusivuotiaskin jo aikas kiva, niin ei sen kanssa voi vielä Star Warsia katsoa tai saksankokeeseen lukea.

      Poista
    9. Kyllä, näin on. Jotenkin outo ajatus on sekin että lapsia tehdään henkilökohtaisen hoivavietin tyydytystä varten.

      Poista
  12. Mihin näissä keskusteluissa on unohdettu vanhempien oma vastuu ja maalaisjärki ja lasten oikeus omiin vanhempiina. Nyt näissä tulee sellainen fiilis, että vanhemmat tekevät suuren virheen, jos eivät laita lastaan päiväkotiin jäädessään esim. pikkusisaruksen kanssa kotiin. Milloin tämä on näin päin kääntynyt? Mihin on unohdettu kuntien tarjoama avoin varhaiskasvatus kuten päiväkerhot ja avoimet päiväkodit. Näissä on monipuolista ohjelmaa ja kavereita lapsille? Miksi ihmeessä lapsen pitäisi olla päiväkodissa 40 tuntia viikossa, jos hänen vanhempansa on kotona? 20 tuntia viikossa kuulostaa aika ruhtinaalliselta ajalta, onko tämä nyt vaan periaatekysymys, että tästä ei haluata luopua periaatteessakaan. Nyt kun on pakko säästää jostain, niin miksi tämä ei voi olla yksi kohde, kun Suomen talouden tila on mikä on?? Miksi aliarvioidaan omia vanhempia kasvattajana? Monelle tulee näistä kirjoitteluista sellainen fiilis, että pakko laittaa lapsi kokopv hoitoon, ettei vaan jää mistään paitsi. Keskiverto vanhempi pystyy ihan varmasti kasvattamaan lapsiaan itse avoimen varhaiskasvatuksen tai 20 tunnin päivähoidon turvin. Lapsi tarvitsee rakkautta ja läheisyyttä ja sitä, että hänet huomataan ja parhaiten se toteutuu kotona. Laitostumaan ehtii myöhemminkin.
    Esimerkkinä ystäväni poika, joka meni päiväkotiin pienen sisaruksen synnyttyä vajaa 2 vuotiaana. Joka päivä oli suuri itku, kun sinne piti lähteä, öistä tuli levottomia, käytös muuttui aggressiiviseksi jne jne. Päiväkodissa oli kiusaamista, meteliä, sairauskierrettä jne. Pojan puheenkehitys viivästyi, ehkä metelin vuoksi, tästäkin on tutkimustietoa. Lisäksi tuli pahoja psyykkisiä ongelmia, joita ratkotaan nyt perheneuvolassa. Kenties näitä ongelmia ei olisi ollut, jos lapsi olisi saanut jäädä kotiin?? Tämäkin äiti on fiksu ja lämminhenkinen ja varmasti olisi kyennyt tarjoamaan lapselleen hyvän kotihoidon, mutta nykyajan trendin mukaan hänkin halusi laittaa päiväkotiin, jottei mistään vaan jää lapsi paitsi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On erilaisia perheitä ja erilaisia tilanteita. Itselleni ei tullut mieleenkään laittaa 2-vuotiasta päiväkotiin kun jäin toiselle äitiyslomalleni mutta jos nyt jäisin niin en kyllä ottaisi 5-vuotiasta päiväkodista poiskaan. Varmaan hakisin aiemmin pois ja olisi useammin vapaapäiviä kotona. Osa-aikaisuuksissa on sekin ongelma kyllä että sitten lapsia voi olla ihan hirmuinen määrä samaan aikaan ryhmässä ja kuvittelisin toiminnan suunnittelun olevan hankalampaa. Mä kannatan kerhotoiminnan lisäämistä jotta ne muuten kotihoidetut olisivat niissä ja päiväkodissa sitten kokopäivähoitoa tarvitsevat. Ja kerhotoiminta siis yhtä lailla koulutettujen lastentarhanopettajien vetämänä.

      Poista
    2. Ap kommentissa on aikamoista ylitulkintaa, mikä on tietysti aivan normaalia kun puhutaan näin tunteita herättävästä asiasta, mutta ei juuri vie keskustelua eteenpäin. En siis jaksa tätä kommentoida.

      Poista
    3. Voit varmaan silti kertoa mielipiteesi avoimesta varhaiskasvatuksesta? Onko se sitten aivan yhdentekevää??

      Poista
    4. Oh well, en tiedä siitä lämminhenkisestä ja fiksusta jos väkisin tuuppaa oman lapsensa päivähoitoon ja pitää siellä vaikka se ei hänelle selvästikään sovi?

      Aloittaja antaa näin äkkiseltää ihan paraatiesimerkin siitä miksi niitä vaihtoehtoja on hyvä olla, kaikki eivät selvästi osaa lukea edes sitä omaa lastansa kovin hyvin. Toisaalta taas edempänä ketjussa on esimerkkejä vanhemmista jotka tunnistavat lapsen suuret sosiaaliset tarpeet ja omat puutteelliset mahdollisuutensa niitä tarjota ja hankkivat lapselleen päivähoitopaikan jossa tämä voi sosiaalisuuttaan toteuttaa.

      Mikä näissä vaihtoehdoissa nyt niin nenää kutittaa? Perheen sisälläkin voi olla niin erilaisia lapsia että toinen on ihan päiväkoti-intoinen jo reilun vuoden ikäisenä ja toiselle eskarikin on vielä rankka paikka ihmisjoukkoineen ja sääntöineen. Mielestäni kaikkia valintoja ja vaihtoehtoja pitää kunnioittaa, mutta pitää myös pystyä sanomaan jos joku on selvästi tekemässä huonon valinnan. Suomessa kun melkein kaikilla on kuitenkin se mahdollisuus tehdä niitä valintoja toisin kuin maissa joissa päivähoito maksaa mansikoita tai sosiaalinen paine kotiäitiyteen on suuri.

      Poista
    5. Miksi ihmeessä olisin sitä mieltä että avoin varhaiskasvatus on yhdentekevää? Kerrassaan kummallinen kommentti.

      Tässä on varmaankin tämä perinteinen reaktio: syyllistytään *jostain* vaikka a) ei provosoitu ja b) ei tarvitsisi.

      Poista
    6. Sitä siis tarkoitin tuolla kysymyksellä, että kun sinä ja moni muu puolustatte vain päiväkoteja. Kun kunnat tarjoavat paljon muutakin toimintaa lapsille. Että miksi sitten kaikki lapset pitäisi laittaa juuri päiväkotiin kokopäivähoitoon kun on niin paljon muutakin, mutta ne muut on täysin ohitettu näissä kaikissa julkisissa keskusteluissa? Voisiko joillekin kuitenkin riittääkin avoin varhaiskasvatus. Siis juuri nämä lapset, joiden vanhemmat kotona. Rahaa ei ole rajattomasti ja jostain on ihan pakko säästää, niin miksei oikeasti ruveta enemmän suosittelemaan päiväkerhoja jne? Nythän esim. Espoossa tilanne, että moni kerhoryhmä, sekä kaupungin että seurakunnan, jäi perustamatta, kun ei hakijoita, kun kaikki tuntuvat nykyään laittavan isosisaruksen automaattisesti päviäkotiin. Kun päiväkodin puolesta on viime aikoina media rummuttanut niin valtavasti ainoana autuaaksi tekevänä paikkana.

      Poista
    7. Nyt taas tarkkana: puolustan varhaiskasvatusta kuten postauksen otsikkokin kertoo. Kerhot ja muut päiväkotia kevyemmät mallit ovat erinomaisia porkkanoita subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttämättä jättämiselle. Ja näitä ainakin Espoo on lisännyt koko sen ajan mitä olen varhaiskasvatusjaostossa tilannetta seurannut toivottavasti muutkin kunnat toimivat samoin) ja kävijämäärät kasvavat sitä mukaa. Tiedotus on vaan hemmetin huonoa ja neuvolassa pitäisikin pitää yksi setti ihan näistä vaihtoehdoista. Osaatko tarkemmin kertoa mitä kerhoryhmiä on jäänyt perustamatta? Voin selvittää tilannetta.

      Poista
    8. Ok, kiitos selvennyksestä :) Esim. Espoon keskuksen alueen tilanne: Suviniityn avoimesta jäi yksi ryhmä perustamatta ja saman alueen seurakunnalta jäi myös yksi ryhmä perustamatta, samaa olen kuullut myös muilta alueilta. Kerhoja tosiaan lisättiin paljon, mikä on hieno juttu, harmi vaan, että näin sitten kävi. Ja toisaalta ristiriitaista Espoolta, kun halutaan poistaa kuntalisä tai ainakin se on joka ikinen syksy uhattuna. Kerho on yhtä kallis (tai halpa, miten sen ottaa) vaihtoehto kun päiväkoti tuntimäärään suhteutettuna (vanhemman kukkarolle) ja päiväkodissa lapsi saa vielä ruoat ja välipalat, joten varmasti pk tulee olemaan houkuttelevampi vaihtoehto monelle, jos Espoo-lisä poistuu, kun työssäkäyvä vanhempi voi aamulla kärrätä lapsen päiväkotiin ja kotonaolijalle jää vaan haku. Kerho alkaa niin myöhään, että töissäkäyvä ei voi hoitaa viemistä.

      Poista
    9. Ottiatuota... Jos lapsella on puheenkehityksessä viivettä ja aggressiivisuutta ja nyt ollaan jo perheneuvolan asiakkaitakin, niin äitihän on toiminut erinomaisen fiksusti, kun on pitänyt tämän päivähoidossa.

      Itsekin erkkalapsen (ja erkkaryhmässä tukilapsena olleen sisaruksen) äitinä tiedän, miten upeaa työtä päiväkodissa tehdään niiden lasten kanssa, joiden kehityksessä on jotain pulmaa. Päiväkoti ei näitä ongelmia aiheuta, vaan ratkoo!

      Poista
    10. Selitin asian näköjään huonosti Riitta, ongelmat alkoivat siis vasta päiväkodissa ja perheneuvolan asiakkaaksi siirryttiin ongelmien kärjistyttyä. Ja Anonyymi, tuo äiti meni siihen samaan lankaan, mihin moni muu nykyään, että päiväkotiin on laitettava lapsi, jotta ei jää mistään paitsi. Nykyään kun media tuntuu koko ajan hehkuttavan päiväkotia lasten ehdotomana oikeutena, niin jotkut vanhemmat kokevat suorastaan velvollisuudeksi laittaa isomman päiväkotiin, vieläpä kokopäiväksi, vaikka ikää vasta alle 2. Näitä havaintoja olen tosi paljon tehnyt pk-seudulla.

      Poista
    11. Vielä lisään Riitta, että moni pk tekee todella hyvää työtä ja on koulutetut hyvät työntekijät. Mutta valtavan paljon on kuitenkin epäpätevää henkilökuntaa tai pätevää, ei-motivoitunutta. Ja kun siihen soppaan lisätään jokunen tosi levoton, aggressiivinen lapsi, niin jokainen voi miettiä, minkälainen paikka se silloin on esim. 2 v lapselle... Nykyäänhän kuulee valitettavan paljon pk:ssa tapahtuvista kiusaamistapauksista. Ja pahoin pelkään, että henkilökunnan jaksaminen ja motivaatio alkaa olla tosi koetuksella, jos nämä yhteiskunnan pakkolait toteutuvat eli lomat lyhenevät ja lomarahat pienenee. Päiväkodin henkilökunnalle nuo lomaedut on kuitenkin ollut tosi tärkeä jaksamisen ja motivaation lisä, kun palkka on niin surkea. Joku ltohan kirjoittikin aika epätoivoisen mielipidekirjoituksen asiasta. Ja toisekseen, lähihoitajien (eli pkn lastenhoitajien) soveltuvuuskokeet loppuvat ja on jo osin loppuneetkin, niin pelkään pahoin, että alalle tulee enemmän ihmisiä, joiden pitäisi olla ihan muualla.

      Poista
  13. Ja kun Katja kommentoit, että miksi yhteiskunnan pitää tukea kotihoitoa? Olen aika ihmeissäni tästä kommentista, kun lukuisten psykologisten tutkimusten valossa pienen lapsen paras paikka kuitenkin on koti ja lisäksi se on kunnille halvin tapa hoitaa lapset. Jos lapsen kokopäivähoito maksaa tonnin verran kuussa, niin onko tämäkään aivan järkevää rahankäyttöä, jos vanhempi on kotona? Itse voisin heittää vastakysymyksen, miksi yhteiskunnan eli meidän veronmaksajien pitää maksaa kotona olevan vanhemman lapselle kokopäivähoitopaikka? (Ja tarkoitan tässä nyt näitä keskivertovanhempia, jotka varmasti selviytyisivät itsekin lastenkasvatuksesta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taas sisälukutaitoa, kiitos: paras ja huonoin hoito annetaan kotona. Miksi tuemme ihan kaikkea kotihoitoa taidoista riippumatta? Halvinta toki olisi lopettaa päivähoito ihan kokonaan, mutta halpuus ei ole ehkä se järkevin arvo päätöksenteossa.

      Ja vastaus tuohon kysymykseen on helppo: jos lapsi tarvitsee kokopäivähoitopaikan, siihen on varmasti hyvä syy. Meillä se oli se, että päiväkoti oli paljon parempi paikka kuin tv:n edusta.

      Poista
    2. No tuota tuota, yhteiskunnanko oikeasti pitää maksaa tonni kuussa lapsen kokopäivähoidosta, jos vanehmpi ei viitsi järjestää lapselleen muuta ohjelmaa kotona kuin tv:n katselun, kuten itse perustelit asiaa...??? Jotain vastuuta voisi olettaa vanhemmillakin olevan. Sinäkin Katja vaikutat siltä ainakin blogien perusteella, että olisit varmasti voinut tarjota kotonakin lapsellesi hyvän lapsuuden, mutta et viitsinyt, kun yhteiskunta hoitaa asian sun puolesta. Ja onko se oikein, että yhteiskunta maksaa, kun sinä et viitsi tai moni muu. Lastensuojelutpaukset on erikseen. Ja olet nyt niin kovasti kiinni omassa kannassasi, että tämä on ainoa oikea ratkaisu kaikkien muidenkin kohdalla. Paras ja huonoin hoito annetaan kotona, sama juttu se on päiväkotienkin kanssa. Ei päiväkoditkaan kaikki ole mitään kovin laadukkaita, paljon on epäpätevää henkilökuntaa jne jne. Kun olet asioista päättämässäkin, niin hieman objektiivisempaa kantaa toivoisin näihin asioihin, tunnut katselevan aika subjektiivisesti näitä asioita...

      Poista
    3. Maksuista keskustellessa on syytä ymmärtää käsite nettoveronmaksaja. Yhteiskunnalle tonnin tarhamaksu on plus miinus nolla, jos vanhemmat ovat töissä (noin pääsääntöisesti). Isommilla tuloilla ja siis veroprosenteilla yhteiskunta jää jopa plussalle. Jos toinen vanhemmista on kotihoidontuella, menettää yhteiskunta satavarmasti rahaa kassastaan, vaikka tuesta minimaalisesti veroa maksetaankin. Kotihoidontuella elävä käyttää muita kunnallisia palveluita siinä missä nettoveronmaksajakin, mutta ei siis maksa itse mitään, ja saa jopa tulonsiirtoja tililleen.

      Joten kyllä, tästäkin syystä päivähoito on varsin järkevää toimintaa kokonaisuuden kannalta.

      Tarkoitus ei ole aloittaa loputonta keskustelua kunkin työn arvokkuudesta, vaan palauttaa mieleen taloudelliset faktat.

      Poista
    4. Kun joku pystyisi mulle aukottomasti selittämään sen, miksi naiset vastustavat rintamana laajaa oikeutta päivähoitoon ja samalla lasten yhdenvertaista oikeutta päivähoitoon, niin sillä varmaan saisi sosio-psykologian nobelin, jos sellaisia jaettaisiin.

      Kunnallinen, edullinen ja kaikille avoin päivähoito on globaalissa mittakaavassa aivan huikea etuoikeus, ja luulisin naiset kannattaisivat sitä viimeiseen hengenvetoon, koska se on ainut asia maailmassa, joka mahdollistaa ei vain työssäkäynnin, vaan sen, että saa itse valita kuinka kauan lapsiaan kotona hoitaa.

      Kun te moralistit tarpeeksi kauan kampanjoitte päivähoito-oikeuden rajoittamiseksi, niin aivan varmasti erityisesti nykyhallituksemme tätä tekee. Ja mikä estää rajoittamasta sitä vähän lisää? Sitten voikin tulla yllätyksenä kun subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkautetaan kokonaan, ja hups ei voikaan mennä vaiitsemansa pituisen vanhempainvapaan jälkeen töihin, kun kunnalla ei olekaan velvollisuutta tarjota päivähoitopaikkaa, kun se on niin kovin kallista.

      Soisin, että olisi hieman perspektiiviä näissä asioissa, kun en ole yhdenkään tässä ketjussa kirjoittaneen naisen haluavan lakkauttaa päivähoitoa kokonaan, vaan haluavan, että sitä tarjotaan juuri niiden moraalisten näkökantojen mukaan, joita itsellä on. Voi tulla ikävänä yllätyksenä, kun jonkun päättäjän moraali alkaakin erota omasta ja rajoitukset alkavat koskea itseä ja omaa elämäntilannetta.

      Ehkä voisi ottaa lasten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon moraaliseksi ohjenuorakseen?

      Poista
    5. Anonyymi hyvin tuota rahaliikennettä avasikin. Kyllä, yhteiskunnan todella kannattaa pitää päiväkodit pystyssä. Aika moni tuntuu myös unohtavan että suomalainen tasa-arvo lepää tämän varassa. Afganistanissa naisilla ei ole valinnavaraa juuri minkään suhteen.

      Mitä sitten tuohon arvioosi tulee niin tätä blogia lukemalla pitäisi kyllä nimenomaan huomata se, että olen aina tiennyt olevani jotain muuta kuin kotiäiti ja 8 vuotta sitten todennut että työhön paluu on ainoa vaihtoehto säilyttää mielenterveys ja parisuhde.

      Mäkään en ymmärrä mistä tämä ylitulkinta nyt tulee. En ole missään kohtaa sanonut että tämä on ainoa oikea vaihtoehto - päinvastoin. Jos olemme yhtä mieltä siitä, että paras ja huonoin hoito annetaan kotona, missä se subjektiivisuus ja ristiriita oikein on? Onko vaikea hyväksyä se, että päiväkodissa on aina parempi kuin huonossa kodissa?

      Poista
    6. Jos oletetaan, että molemmat vanhemmet käyvät töissä ja tällä saadaan katettua tonnin hoitomaksu, niin silloin tosiaan ollaan maksettu vasta sen yhden muksun hoito. Entä sisarukset? Entä muut verovaroin kustannettavat asiat? Monimutkaista..

      Kunnassani on todella paljon kotihoidossa olevia lapsia. Kunta ei maksa kotihoidontuen kuntalisää. Kun nämä äidit uhkasivat laittaa lapsensa hoitoon kuntalisän puutteen takia, meni kunnanpäättäjillä sormi suuhun. Olisi pitänyt perustaa 1-2 päiväkotia. Ei mahdollista. Ihmettelen vain näitä puhujia, jotka vaativat tässä taloustilanteessa kaikkia lapsia laadukkaan, kunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin. Subjektiivinen päivähoitooikeus takaa näille lapsille hoitopaikan, vaikka äidit jäisivät kotiin vauvan kanssa. Tämä kunta romahtaisi, jos nämä kaikki lapset menisivät hoitoon.

      Ei minulla ole viisasten kiveä eli en tiedä ratkaisuja, enkä myöskään ole päivähoitoa vastaan. Meillä on siitä nautittu monta vuotta monen lapsen osalta, ja kunta/valtio on todellakin ollut maksajana, koska olen opiskelija ja puolisoni pienituloinen.

      Poista
    7. "Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) tutki vuonna 1999 lasten päivähoitoa investointina. Tutkimuksen lopputulos oli, että ”päivähoitoyhteiskunta” on kansantaloudellisesti kannattavampi kuin ”kotihoitoyhteiskunta”. Päivähoidon aiheuttama työn tarjonnan lisääntyminen kasvattaa kansantuloa." Lisäksi päivähoito myös lisää syntyvyyttä, joka Suomessa on muutenkin alhainen, ja naisten tasa-arvoa työelämässä.

      Mistä "muista verovaroin kustannettavista asioista" nyt puhutaan? Työelämässä harvemmin tarvitsee julkista terveydenhoitoa, koska työnantaja sen järjestää.

      En ymmärrä miten kukaan edes voisi olla päivähoitoa vastaan? En minäkään ole kotihoidon tukea vastaan. Vastustan äitimyyttiä, joka estää puhumasta asioista suoraan ja faktojen kautta. Miksi tuemme mitä tahansa kotihoitoa? Miksi varhaiskasvatus on niin monelle epäselvä käsite? Miksi kotiäidit kuvittelevat että päivähoitoasiakas "ulkoistaa vanhemmuuden"?

      Tuo kuntalisän poiston aiheuttama lapsiryntäys on yksi tällainen myytti: tutkimusten mukaan poisto ei tuo lapsia kovin paljon päivähoitoon, koska kotihoito on ideologista eli sitä tehdään vaikka siitä ei maksettaisi. Jostain syystä tämä fakta ei kiinnosta ketään keskustelijaa.

      Viisasten kvieä tuskin on kellään mutta se ei ikinä löydykään jos myytit ohjaavat keskustelua.

      Poista
    8. Muutama peruslaskelma:

      Jos perhe maksaa veroja vaikkapa 1000€/kk ja pitää kaksi lasta tarhassa, syntyy kustannuksia 2000€, joista tarhamaksuilla katettaneen reilu 500€. Tilanne siis kunnalle tappiollinen noin 500 euron verran. Joka onkin jo aika lähellä kotihoidontukea kuntalisineen.

      Näin ollen voidaan siis kärjistäen todeta, että:

      * yhden lapsen tarhaan vieminen molempien töissä ollessa tuo rahaa kunnan kassaan.
      * kahden lapsen tarhaan vieminen molempien töissä ollessa on kunnalle nollasummapeliä
      * kolmen tai enemmän lapsia tarhassa samanaikaisesti tekee loven kunnan kassaan, mutta lienee suht harvinaista, että lapset on niin pienillä ikäeroilla?
      * yhden lapsen kotona hoitaminen ja toisen tarhaan vieminen se vasta kallista onkin

      * bonus: isompien tuloluokkien edustajien jäädessä kotiin kunta menettää merkittävästi verotuloja, ja maksaa vielä kotihoidon tuen päälle

      Johtopäätös: tietyissä tilanteissa päiväkotihoito tuo rahaa, toisisissa vie rahaa kunnan kassasta.

      Poista
    9. Täysin samaa mieltä, että päiväkoti on hyvin tarpeellinen paikka työssäkäyvien tai opiskelijoiden lapsille, oli se sitten taloudellisesti kannattavaa tai ei. Mutta jos vanhemmat kotona, niin onhan se oikeasti aikamoinen rahareikä maksaa. Ja kun joku jää kotiin, niin useinhan hänellä kuitenkin on sijainen, joka tuo kunnalle niitä veroeuroja.
      Ja tuo Katjan mainitsema kommentti kuntalisästä. Itsellä ainakin se tilanne, että töihin on mentävä heti, jos kuntalisä loppuu. Talous on juurikin näistä satasista kiinni. Naapurillani kuntalisä on se, joka motivoi pitämään ison sisaruksen kotona jne. Ja ilmeisesti Katja kannattaisit kuntalisän poistoa, jos oikein ymmärsin? Miksi toiselle perheelle ei voi maksaa 200 euroa, jos hän hoitaa lapset kotona, mutta miksi toiselle perheelle pitää sitten maksaa tonni per lapsi, jos hän vie isosisarukset hoitoon...? Jos oletetaan, että on perheet, joissa on vauva ja kaksi isosisarusta, niin toinen mamma hoitaa kolme lasta 200 euron kuntalisällä ja taas toisen kaksi isoa sisarusta on kokopv hoiodssa, niin häneen satsataan 2000 euroa. Niin miksi tälle toiselle ei sinun mielestäsi saisi maksaa 200 euron kuntalisää, jos hän säästää näin kunnan rahoja 1800 euroa kuussa?
      Ja äskeiselle verolaskijalle siis vielä kommentoisin, että perheiden veroista menee tietysti paljon muuhunkin toimintaan rahaa, ei voi laskea, että koko tonni päivähoitoon...

      Poista
    10. Nyt on joku väärinkäsitys: minun sijaiseni työssäkäynnistä tulee kunnalle veroeuroja vain jos hän asuu samassa kunnassa.

      Mä en ole naisten kotonaoloon suunnattujen tukien kritiikitön kannattaja, en kotihoidontuen enkä kuntalisän (jota ei makseta läheskään kaikissa Suomen kunnissa), vaikka olenkin sitä mieltä että kotihoitoon pitää olla mahdollisuus, jos sen kokee tärkeäksi ja siihen pystyy - ja kunnan kannattaa tätä tukea tarjoamalla paitsi tukea vanhemmuuteen myös erilaisia päiväkotia kevyempiä varhaiskasvatuksen muotoja kuten kerhoja. Kotihoidon tukea ja kuntalisiä voidaan tarkastella useista eri näkökulmista: lasten ja perheiden hyvinvoinnin, työmarkkinoiden, naisten työmarkkina-aseman, kuntien sekä sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta - ja joissakin näistä näkökulmista on selkeitä ongelmia. Lisäksi en pidä siitä rajauksesta että lisää saa vain jos perheen kaikki kouluikäiset hoidetaan kotona. En ole ollenkaan varma on tämä hyvä diili useamman vuoden ikäerolla syntyneille lapsille.

      Tuosta kuntalisällä kituuttamisesta ehkä päästäänkin lapsiperheköyhyyteen. Kannatan 6+6+6-malliin, jossa lapsi saisi olla 1,5 vuotiaaksi kotihoidossa ansiosidonnaisella ja tuosta yksi setti olisi isän vastuulla. Tällöin perheen tulotaso ei romahtaisi heti vauvavuoden jälkeen ja päivähoitoon ei tulisi ikinä alle 1-vuotiaita.

      Poista
    11. Kiitti tästä kommentista. Selkeytti paljon tuota sun alkuperäistä kirjoitusta.

      Poista
    12. Olen mä näistä aiheista puhunut aika usein eli ainakin vakilukijalle pitäisi olla ihan tuttua kauraa. Mä olen kotihoitokriittinen ja puolustan ennen kaikkea päiväkodeissa annettavaa varhaiskasvatusta.

      Poista
  14. No huh... Onneksi omat lapset on jo lähes aikuisia ja suurinpiirtein täyspäisiä opiskelijoita vaikka olivat kotihoidosa 3 vuotiaaksi. Tietämättömänä tollukkana en kyllä ollut kärryillä varhaiskasvatuksen tavotteista silloin, ihan hoitelin tenavia oman tiedon ja taidon mukaan, nuin niinkun perstuntumalta.

    Mutta toisaalta olenkin vaan tavallinen konttorirotta, en juristi, eikä työelämä minua kaivannut niin kovasti - ihan rauhassa sain lorvia kotona muutaman vuoden ja ottivat vielä takaisin töihinkin :) Ja nyt sitten saan kyntää täällä työelämässä hamaan eläkeikään saakka. Ja kumma kyllä, ainakin tässä työpaikassa näyttää muutkin naiset tekevän lapsia ja olevan jopa kotona jonkun aikaa, kuka vuoden ja kuka kaksi ja tulevat sitten takaisin :)

    Jos nyt pitäis näillä tämän keskustelun tiedoilla ruveta tekemään lapsia, en varmaan uskaltais - kuulostaa niin vaikeilta asioilta nuo varhaiskasvatus ja työelämän vaatimukset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs tässä nyt on niin vaikeaa? Jos kaikki on sujunut hyvin ja työnantaja oli tyytyväinen niin hommahan on hallinnassa. :)

      Poista
  15. Minua hiukan häiritsee tässä kirjoituksessa tuo varhaiskasvatusten ammattilaisten pätevyyden korostaminen. Onhan se tärkeää, mutta eihän se kuitenkaan voi korvata vanhemmuutta. Jos ne perusasiat ei ole kotona kunnossa, lienee aika samantekevää opitaanko päiväkodissa saksien käyttö tai kynäote. Päiväkodin henkilökuntahan toimii vanhempien tukena kasvattamisessa, eihän vanhemmuutta voi ulkoistaa.

    Kun puhut huonosta kotihoidosta, tarkoitat varmaan esimerkiksi päihdeongelmaisten vanhempien lapsia. Ratkaistaanko tätä ongelmaa kuitenkaan päivähoidolla?

    Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että varhaiskasvatus on tärkeää ja siitä pitäisi ehdottomasti puhua enemmän ja vanhempien myös vaatia lapsilleen laadukasta varhaiskasvatusta. Kaikissa päiväkodeissa se ei aina mene ihan putkeen ja laatuedut voivat olla merkittäviä.

    Aina kun Suomessa keskustellaan päivähoidosta asetetaan vastakkain kotihoito ja päivähoito. Sehän ei ole se pointti ollenkaan, mutta kätevästi vältytään silloin puhumasta siitä varhaiskasvatuksen laadusta, kun äidit syyttelevät toisiaan.

    Jotain on vialla, kun moni päivähoidon ammattilainenkin suosittelee hoitamaan kotona ne pienimmät lapset. Eikö silloin pitäisi puhua enemmän siitä, miten se alle 3-vuotiaiden hoito pystyttäisiin järjestämään laadukkaasti? Aina se ei ole kiinni edes rahasta vaan asenteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmuus ulkoistetaan päiväkodille? Päivähoito ratkaistee päihde- ja mielenterveysongelmat? Kuka niin väittää?

      Tämä koko kirjoitus käsitteli juuri tuota varhaiskasvatuksen laatua, jonka puolesta olen taistellut niin kauan kun olen palveluja käyttänyt.

      Poista
  16. Ihanaa, kun on mahdollisuus päivähoitoon, niin että jokainen saa ITSE päättää (oman taloudellisen tilanteensa, jaksamisensa, jne puitteissa) kuinka kauan lasten kanssa kotona on. Kukin tekee sen päätöksen sen mukaan miten parhaaksi näkee ja jokaisen valinta on varmasti heidän perheelleen se paras ratkaisu.

    Itse olen laittamassa ensi vuoden alussa 1, 5 vuotiasta päiväkotiin ja olen innoissani! Kun kävimme tutustumassa, olisi lapsi jäänyt heti leikkimään ja olimme kaikki innoissamme kivoista tiloista, sopivasta ryhmäkoosta, rennosta ilmapiiristä ja mukavan oloisesta henkilökunnasta. Vaikka meillä hoidon aloittaminen on osittainen pakko, olemme silti muutenkin sitä mieltä, että nyt on sopiva hetki. Vaikka tuota listaa lukiessa voinkin todeta, että meillä taitaa täyttyä nuo varhaiskasvatuksen kriteerit yllättävän mukavasti, niin yksi asia ei selkeästi täyty: sosiaalisuus. Meillä ei ole naapurustossa kovinkaan monta pientä lasta, ystävämme joilla on saman ikäisiä lapsia asuvat toisilla paikkakunnilla, eikä meistä kumpikaan ole se tyyppi (kovasta yrityksestä huolimatta) joka jaksaisi notkua leikkipuistoissa ihan mahdottomia aikoja. Sitä paitsi jotenkin emme sovi siihen muottiin, jollaisia muut vanhemmat täällä on, joten se on harvinaista herkkua jos jostain saa juttuseuraa! Mutta lapsi siis kaipaisi jo ihan hirmuisesti leikkiseuraa, eikä viikottainen taaperojumppa ja joku satunnainen kyläily silloin tällöin riitä sitä tarvetta enää täyttämään. Olen siis erittäin kiitollinen päivähoidosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä esimerkki siitä miten moninaiset syyt päätösten taustalla ovat. Ehkä tunnepitoisimmissa kommenteissa vähän hämärtyy että lapsen hoitojärjestelyt on aina ihan monipuolisesti punnittu ratkaisu, jolla on arkeen monenlaisia rahallisia ja logistisia vaikutuksia.

      Mutta juu, pidän myös tästä valinnavapaudesta. :) Sitä voisi olla vielä enemmänkin jos vaikka perhepäivähoito saataisiin taas nousuun.

      Poista
    2. Yllä olevan anonyymin (21.39) kommentti kuvaa juuri sitä kaksijakoisuutta joka minulle aiheuttaa päänvaivaa.

      Toisaalla, kuten hän kuvaa, hoitoon laittaminen on "osittainen pakko", eli mennään työelämän vuoksi.

      Toisaalta taas kotona ei täyty lapsen kasvua tukeva elämä täysin, eli puuttuu kaveriseura tai sitä ei vanhempi oikein ole sopiva tukemaan kaikessa varhasikasvattamisessa kuten haluaisi.

      Nyt seuraakin kysymys:

      KUINKAHAN paljon Suomessa on vanhempia, joiden lapsen olisi parempi olla päivähoidossa, mutta vanhemmat eivät TIEDÄ mitä lapsi tarvitsee tai mitä menettävät?

      Kirjoitan täysin omasta kokemuksestani. Kun hyvin nuorena sain ekan lapseni, LUULIN, että lapsen paras on kotona: sairastaa vähemmän, on turvallista, leppoisaa, rauhallista, ei tule traumoja, voidaan askarrella yhdessä, pötkötellä sängyllä, käydä metsäretkellä ja moikata naapurin pappaa.

      Toisen lapsen kohdalla hän "JOUTUI" päiväkotiin koska ostimme talon ja taloudellisista syistä sekä uran saamiseksi käyntiin lähdin töihin. Minulle on tullut jälkikäteen kovat tunnontuskat, koska mielestäni toinen lapsemme on saanut 2-4-vuotiaana paremmat valmiudet elämään kuin esikoinen!

      Tässä muutama ero:

      1)tauteja on ollut enemmän, mutta ei silti sairaalareissuja eikä yhtään antibioottikuuria vielä. Eli ei suurta haittaa.

      2)kuopus osaa laulaa enemmän ja nauttii musiikista, koska päiväkodissa he laulavat uusia lauluja. En tarjonnut musaa samassa määrin esikoiselle.

      3)kuopuksella on kavereita, jotka hän tuntee paremmin kuin esikoinen tunsi omansa

      4)kuopus syö monipuolisesti ruokaa, monipuolisemmin kuin kotona. Ryhmässä syöminen nostattaa hänen ruokahaluaan ja hän uskaltaa maistaa rohkeammin.

      5)minulla on vähemmän stressiä, koska päiväkodista on tullut läheinen ja voin kertoa huolia ja murheita heille, ja joku muukin tuntee lapseni hyvin.

      Minua SAPETTAA että en hoksannut päivähoidon olemusta aiemmin esikoisen kohdalla. Vältin päiväkotia, pöpöpesää, kuin ruttoa. Hain esikoisen päiväkodista, jonne hän vähän vanhempana meni, pois iltaisin niin nopeasti kuin saatoin.

      En tiedä voinko syyttää tästä ketään tai mitään muuta kuin itseäni. Olisin silti TOIVONUT, että minulle olisi kerrottu nuo varhaiskasvatuksen tehtävät esikoisen kohdalla jo äitiysneuvolassa tms. Jos ne kerrottiin, niin ehkä en uskonut. Sekin voi olla totta, koska silloin sairastavuuden välttäminen oli suurin kriteeri. Ehkä päiväkodin hyvät puolet menivät ohi (epäilen silti), ehkä en vain tiennyt. Nyt tuntuu SELVÄLTÄ että on parempi usean aikuisen kasvattaa lasta kuin vain minun päivästä toiseen, isän ollessa töissä.

      Tämä harmittaa ja paljon.

      -muuan äiti

      Poista
  17. Mielenkiintoinen keskustelu.

    Minäkin olen lakimiesäiti, mutta ilmeisesti toisin kuin mielipidekirjoituksen kirjoittaja, en ole vakisuhteessa. Minulla on ollut reilusti yli 20 erilaista määräaikaisuutta tai toimeksiantoa/projektia, myös päällekkäin äitiyslomien ja hoitovapaiden kanssa. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta pitkiin hoitovapaisiin tai esimerkiksi lyhennettyyn työpäivään, koska ei ole ollut varmaa työpaikkaa. Mikäli olisin kotona ollessani ollut "vain" kotona, olisin tällä hetkellä työtön. Sen sijaan olen - myös niiden äitiyslomien aikana - tehnyt töitä, käynyt koulutuksissa ja hakenut aktiivisesti uusia töitä. Pitänyt ammattitaitoani yllä. Yhden vauvan kanssa tämä vielä onnistuu, vaan ei enää kun lapsia on siinä ympärillä useampi.

    Yksi tärkeä tekijä on ollut myös pysyvä hoitopaikka, sellainen joka ei ole riippuvainen minun kulloisestakin työstatuksesta. Minusta yhdenvertaisella oikeudella varhaiskasvatukseen tarkoitetaan juuri tätä - lapsen hoitopaikka (ryhmä tai peräti päiväkoti) ei saa vaihdella sen mukaan, millainen työsoppari äidillä sattuu juuri siinä tilanteessa olemaan. Mikäli näin olisi, jättäisin varmasti jonkun pätkän tekemättä, jos siirto puolipäiväryhmästä kokopäiväryhmään tarkoittaisi lapsen kohdalla taas uusia hoitaja- ja lapsikontakteja. Työssä ollessani perheemme on kuitenkin nettomaksaja, eli maksamme veroja enemmän kuin kahden lapsemme todelliset päivähoitokustannukset ovat. Meidät siis kannattaa pitää mukana siinä työelämässä silloinkin, kun lapset ovat pieniä.

    Työelämä on muuttunut ja pirstaloitunut, ja meillä aikuisilla on ehkä jotenkuten valmiuksia sopeutumaan siihen, mutta pienen lapsen arki ei saisi olla pirstaloitunutta.

    VastaaPoista
  18. Työelämä on muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana ja kilpailu kaikilla aloilla kiristyy ja pätevätkin tyypit saattavat jäädä ilman työtä joten 3 vuoden kotona olo ei välttämättä naisilla paranna työnsaatimahdollisuuksia. MUTTA mihin perustuu oletus että osaaminen, jonka hankkii esim 5-10 vuotta kestävän koulutuksen+työkokemuksen myötä jotenkin mystisesti katoaa esim. 3-4 kotivuoden aikana? Okei, tietojärjestelmät muuttuvat, tyypit työpaikalla vaihtuvat, tulee organisaatiouudistuksia.. Mutta eihän todellinen osaaminen perustu näihin vaan paljon syvällisempiin asioihin. Tai sitten se osaaminen on alun perinkin ollut aika heikoilla kantimilla. Yhä useampi työ vaatii yhä enemmän esim. yrittäjähenkisyyttä (päättäväisyyttä ja vastuuta omasta toiminnasta), kykyä oppia uusia asioita nopeasti, laajoja verkostoja ja kykyä toimia niissä, taitoa myydä omaa osaamista, taitoa motivoitua, taitoa johtaa itseään, muutamia juttuja mainitakseni. Näitä asioita ei yksittäisellä tutkinnolla opeteta vaan ne omaksutaan laajasti koulutuksen, työkokemuksen ja elämänkokemuksen myötä (oli sitten lapsia tai ei). Työnantajan asenteissa voi toki olla kehittämisen varaa, mutta voisiko olla niin että tuo mustavalkoinen ajattelutapa ("3 vuotta kotona ja työura on mennyttä") kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta osaamisen suhteen, ei niinkään todellisesta uhasta osaamisen katoamisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ainakaan ole hankkinut työssäni tarvittavaa osaamista pelkästään joskus 90-luvulla matematiikan luennoilla. Kyllä sitä oppimista ja kehittymistä on tapahtunut kaikki nämä vuodet ja siinä kolmen vuoden tauko olisi ollut jo tosi pitkä (moni poikahan unohtaa intissä tehokkaasti lukiomatikat ja on sitten teekkareina ihan pihalla ennen kuin asiat palautuvat mieleen).

      En usko, että missään korkeaa osaamista vaativassa työssä tilanne olisi kovin erilainen kuin minulla on ollut. Vajaan vuoden kestänyt tauko oli vielä sellainen, että työkaverit olivat helpottuneita, kun palasin ja pienen hakemisen jälkeen otin taas paikkani ja omat hommani haltuun.

      Poista
    2. Tapahtui sitä ennenkin. Oma äitini oli 80- ja 90-luvuilla useamman vuoden pois työelämästä lasten takia. Tuon ajan aikana koko ala (tele-ala) sellaisena kuin se silloin tunnettiin, katosi. Äidilläni ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kouluttautua kokonaan uudelle alalle. Nythän opinto-oikeuksia ollaan rajattu, eli ei välttämättä onnistuisi tuosta noin vaan sekään.

      Poista
  19. En tiedä katoaako osaaminen mihinkään kolmessa vuodessa, mutta yhä useamman tulevan äidin kohdalla ei itse asiassa ole kyse vain osaamisen katoamisesta, vaan itse työpaikan katoamisesta. Yhä harvemmalla on se vakipaikka, josta on oikeus olla poissa kolme vuotta. Jos ei ole työpaikkaa minne palata, niin kolmen vuoden aukko työhistoriassa voi olla merkittävä hidaste, ellei estekin, uudelleen työllistymiselle. On tutkittu, että todellisuudessa pitkät hoitovapaat ovat syrjäyttäneet naisia pois työelämästä. On puhuttu ihan loukusta. Tilastollisesti siis näin.

    Pitää sekin muistaa, että olennainen syy nuorten naisten määräaikaisuuskierteille on ainakin osittain nämä pitkät äitiys- ja hoitovapaat. Eli on syntynyt itseään toistava kierre.

    En puhuisi itse vain epävarmuudesta oman osaamisen suhteen tilanteessa, kun kyseessä on epävarmuus työpaikan säilymisestä tai uuden työpaikan saamisesta. Se on varsin relevantti huolenaihe nykypäivänä.

    Jos mietin omaa työtäni, niin se on ollut myllerryksessä viimeisen vuoden ja tulee muuttumaan olennaisesti seuraavan parin kolmen vuoden aikana. Organisaatio- ja tilamuutoksia, lakimuutosta ja työkavereiden muuttumista. Ja erityisesti henkilöstövähennyksiä.


    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...