Tämä yhteiselämän käytännön lopettaminen on massipäällikköjen hommaa.
Kun pohdimme erilaisia vaihtoehtoja Oikotien, taskulaskimen ja pankin lainalaskurin kanssa, kävi hyvin nopeasti hyvin selväksi, että tarvitsemme jonkin luovan ratkaisun perinteisen sijaan. Yhtä isoa 4h perheasuntoa ei puoliteta näillä huudeilla kahdeksi pienemmäksi 4h perheasunnoksi ilman merkittävää lisävelkaa. Johon taas kummallakaan ei ole rahkeita, etenkään koronan aiheuttaman talousmoukaroinnin jälkeen.
Vuoroviikkoasumisen malli, jossa lapset asuvat joka toisen viikon toisen vanhemman luona, on yhteishuoltajuuden toteuttamisessa suosituin vaihtoehto. Ero on usein rankka fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen prosessi, johon liittyy valtavasti erilaisia tunteita ja tarpeita, varsinkin jos välit ovat kireät. Tunnistan itsekin henkisen tarpeen pöydän putsaamiseen. Bonuksena tässä on se, että jos lapset ovat itsenäisesti kulkevassa iässä, toista vanhempaa (ja tämän mahdollista uutta kumppania) ei välttämättä tarvitse nähdä lainkaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Jos taas välit ovat hyvät, mahdollisuuksia on enemmän. Silti asumisneuvotteluissa vaaditaan joustoa tilanteessa, jossa ei enää tarvitsisi joustaa. Nyt kun kerrankin saisi päättää kaiken itse, neuvottelut ex-kumppanin kanssa voivat tuntua vähän... väkinäisiltä.
Päätimme silti yrittää. Me erosimme ystävinä ja haluamme säilyäkin sellaisina ihan jo itseisarvollisesti, mutta toki myös vanhemmuuden näkökulmasta. Mutta millä ratkaisulla selviämme a) vähimmällä välppäämisellä ja b) pysymme budjetissa? Ja mitä muita vaihtoehtoja edes on?
Käytännössä erilaisia komboja löytyi ihan jos tuttavapiiristä yllättävän paljon.
- Lapset asuvat arkisin enimmäkseen toisella vanhemmalla (yleensä jostain käytännön syystä kuten koulumatka) ja ovat enemmän toisen vanhemman kanssa lomilla.
- Vanhemmat asuvat aivan naapureina ja lapsi saa itse valita kumman luona viettää yön.
- Lapset asuvat eri osoitteissa, toinen isällään, toinen äidillään.
- Kimppakämppä eronneen ystävän kanssa, jolla samanikäinen lapsi/lapsia.
- Lapset jatkavat samassa osoitteessa ja vanhemmat asuvat vuoroviikoin joko omassa tai yhteisessä pienemmässä asunnossa.
Ehkä olennaisinta oli huomata, että nämä ovat kaikki kompromisseja johonkin suuntaan, aivan kuin se parisuhdekin on. Kaikissa ratkaisuissa on mietittävä, kuka joustaa ja mistä, mikä on taloudellisesti mahdollista ja mikä ei, sekä mitä riskejä ratkaisuun sisältyy. Epämukavuusaluetta ei voi täysin välttää.
Kaikki pohtiminen kannattaa aloittaa neuvottelulla pankin kanssa, josta saa raamit liikkumavaralle. Me saimme järkkäiltyä lainojamme niin, että saamme vuokrattua aikuisten vuoroviikkoyksiön tästä lähimaastosta pienellä lisäkululla. Lapsetkin olivat tyytyväisiä, sillä aikuisten ramppaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kersojen. Tämä on joka tapauksessa muutaman vuoden mittainen välivaihe, kunnes Teini irtoaa omalle kiertoradalleen. Sitten mietitään uudestaan.
Huh. Kylläpä vapautui kapasiteettia aivoista tämän harjoituksen jälkeen! Voitte odottaa tähän blogiin vähän enemmän elämää.
Ps. Niin ja se vuoroviikkoasuntokin löytyi. Voin ensi viikolla pitää virtuaalikierroksen, jos kiinnostaa!