Tietoa mainostajalle ›

23.10.2015

Oppia ikä kaikki

Tiedättekö sen tunteen, kun kesken vasukeskustelun huomaa, että kohteena voisit olla sinä itse?


Että kun lastenhoitaja kysyy, että puhuuko Snadi kotonakin kaikkien päälle, niin aloittaa siihen kesken lauseen, että joo kyllä puhuu päälle, mitään ei kuuntele loppuun, eikö olekin kamalaa.  Ja sitten tulee sellainen hiljainen hetki.

Ja sitten muutenkin.

"Jääkö hommat vähän kesken, jos jotain kivempaa on näköpiirissä?"
Jep. Myönnetään. Koti on täynnä kamaa, joka on matkalla jonnekin, koska siinä matkan varrella olen sitten huomannut jonkun muun kesken olevan asian ja ryhtynyt tekemään sitä.

"Menevätkö tavarat paikoilleen leikin jälkeen?"
No ei aina, mutta esimerkiksi työkalujen takaisinvieminen on henkisesti raskas prosessi, kun pitäisi vain keskittyä ihailemaan kätten jälkeä kun vihdoinkin sai jotain aikaan (kts. edellinen kohta). Voihan olla, että yksi poranterä on ollut yöpöydälläni siitä lähtien kun kiinnitin verhotangon elokuussa.

"Miten suhtautuu kritiikkiin?"
Huonosti. Vaikka on neljäkymmentä. On kehittynyt tässä kyllä! Ei enää paisko ovia (paljoa) eikä pidä kahden viikon mykkäkoulua vaan on oppinut jopa pyytämään anteeksi.

"Yhteisleikkien sujumisesta on sellainen havainto, että jos leikki ei suju mielen mukaan niin leikki jätetään kesken ja lähdetään tekemään jotain muuta."
Ai sellainen my way or highway? Kuulostaa kyllä ihan tuntemattomalta, seuraava kysymys.

"Laulaa mielellään, vaikka ei tiedä sanoja."
Toki! Tärkeintähän on vain mölistä mukana. Lukutaidossa on onneksi se hyvä puoli, että karaokessa näkee sanat ruudulta.

"Ei näytä tykkäävän palapeleistä tai kärsivällisyyttä vaativista tehtävistä."
Ei tod. Kuka nyt nysväämisestä tykkää??? Voin tähän väliin kertoa suhteestani krokettiin, shakkiin, tikanheittoon tai minigolfiin. Ja siitä kun maitopurkki ei auennut. Mieluummin voimalla ja tuurilla kuin taidolla ja tiedolla, hehe.

"Pystyykö istumaan pöydässä pelleilemättä?"
Harvemmin. Mutta olen oppinut tekemään sen niin, että maitolasi ei kaadu. Ja tässä iässä on se hyvä puoli, että vain puolet porukasta lähtee mukaan.

Auts. Lupaan jutella näistä kotona.

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Höpsis :D Vähän vaan vilkkaampi tapaus :)

      Poista
    2. Kuka? Minäkö? Kersa? Molemmat? Ei voi tietää!

      Poista
  2. Wau! Teillä tulee ihan oikeasti jotain analyysiä lapsesta vasu-keskusteluissa. Meidän päikyssä ei olla kyllä ihan samalla levelillä.

    Onko olemassa lapsia, joilla tavarat menevät paikoilleen leikin jälkeen?! Ei ole meillä näkynyt, mutta mä en ees vaadi sitä. Kunhan kaikki ei ole levällään, niin tilanne sopii mulle.

    En mä(kään) kyllä ymmärrä miten tuossa kukaan ADHD:tä näkee. Mua tosin häiristee ko. diagnoosin "helppous" vähän muutenkin. Vois tietty miettiä että kumpi on sitten esim. parempi: lähtee leikistä jos ei miellytä vai että paukuttaa sitä omaa näkemystään niin kauan ja voimalla, että muut lähtevät pois. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on aina ollut ihan hyvät vasukeskustelut just siltä kantilta et miten käyttäytyy kotona vs. Ryhmässä ja mihin pitäis keskittyä. Ja musta sellainen jäljet siivoava lapsi on poikkeus. :)

      Poista
  3. Olin just kommentoimasta, että tää on potenssiin n, kun erkkalapsen haastavat luonteenpiirteet, ovat sinun ja lapsesi yhteisiä luonteenpiirteitä, mutta jätän kirjoittamatta kun taas tuli näitä ADHD -heittoja vaikka kyse on ihan tavanomaisesta tarkkaamattomuudesta.

    Nimi. Palapeleja ja muuta nysväämistä rakastavan erkkalapsen samalla tavalla erityinen tutkijaäiti, joka tietää ihan kokemuksesta, että tässä maassa ei diagnoosia helposti saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti! Tuo tavanomainen tarkkaamattomuus eli höveliys on ollut mun luonteessa aina ja esim. proikkarina jouduin kehittämään työprosessit sellaisiksi että en voinut ohittaa tiettyjä steppejä.

      Poista
  4. Jep. Kainalopierujen harjoitteleminen iltapalapöydässä koko perheen voimalla sai hoitotädin pyörittelemään silmämuniaan niin, että pelkäsin niiden tipahtavan. Pieruhuumori kukkii meillä. Olen kovin pahoillani. (Not.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe! Meillä ruokailut kestävät pitkään koska ruokapöydässä pälpätetään.

      Poista
  5. Nyt on pakko kommentoida, koska samaistumisen määrä on valtava (tosin tykkään nysväämisestä ja palapeleistä, valikoiva käsivällisyys...) :D Ihmettelin lapsena, kun kaverini veli kutsui minua kaoottiseksi, kunnes jokin aika sitten sinkoillessani kaupassa tajusin sen olevan paras kuvaus luonteestani. :D Ei tässä siis ADDstä ole kyse vaan kaoottisuudesta!

    Ja lisättäköön ettei maito (tai ainakaan viini..) lasit tahdo vieläkään pysyä aina pystyssä... Kotona käydessä äiti etsii lautaseni alle edelleen muovitabletin, kun mulla ei tahdo ruokakaan pysyä lautasella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näissähän on aina se ikuinen vääntö että missä vaiheessa mikäkin luonteenpiirre vaatii diagnoosin. Ja sitten vielä se että kuinka paljon sukupuoli vaikuttaa odotuksiin mitä ihmiselle laitetaan. Just saying. :)

      Ps. Mutsi kattoi talouspaperirullan mun viereen aikusienakin. :D

      Poista
    2. Oma päälääkäri sanoi että diagnoosi asetetaan yleensä jos luonteenpiirteestä alkaa olla selkeää, johdonmukaista haittaa eikä asiakas itse omin voimin kykene käytöstään hillitsemään. Noin karkeasti.

      Kyökkipsykologisia diagnooseja tosin saa paljon helpomminkin...

      Poista
    3. Aikuinen tarvitsee diagnoosin saadakseen lääkityksen tai terapiaa. Lapsi taas , näiden lisäksi, saadakseen ymmärtäväistä tai jopa erityiskohtelua koulussa ja päiväkodissa. Yleensähän erityiskohtelua tarve aikuistuessa vähenee toisaalta siksi, että ihminen oppii aikuistuessaan hallitsemaan luonnettaan, toisaalta siksi, ettei aikuisilta vaadita sellaisia asioita, mitä lapsilta vaaditaan - tai paremminkin aikuinen on yleensä valinnut ammattinsa niin, että erityisvaikeudet muuttuvat vahvuuksiksi.

      En minä pystyisi ilman lääkitystä työskentelemään päiväkodissa, mutta tutkijan kammiossa ei ole sellainen häly, että pää hajoaa...

      Poista
  6. Meillä taas selvästi käy niin, että viemme päiväkotiin täysin eri lapsen kuin tuomme illalla kotiin. Päiväkodissa on lapsi, joka syö nätisti lautasen tyhjäksi, nukkuu päiväunet mukisematta, osaa kuulemma kirjaimet ja numerot paremmin kuin ikätoverinsa (ei sillä että sillä mitään merkitystä vielä 3-vuotiaan kohdalla olisi, mutta Amerikka), leikkii nätisti kavereiden kanssa, vie lelut paikoilleen ja puhuu reippaasti ja nätisti (please, thank you etc.). Kotona taas asuu lapsi, joka riekkuu ruokapöydässä, ronkkii ruokaansa, jolta täytyy aina lypsää kiitokset ja huomenet ja joka keskittyy yhteen asiaan tasan 14 sekuntia ja sen jälkeen jättää lelunsa tasan niille sijoilleen. Minä haluan sen päiväkotilapsen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, olen kuullut tuollaisista lapsista. Superronkeli Skidi on aina syönyt kohtuullisesti päiväkodissa, mikä on hivenen nyppinyt meitä vanhempia. Mutta asiat ehkä korjaantuvat ajan mittaan.

      Poista
    2. joo, same here! Tia B

      Poista
  7. Ai lav juu!! Pystyn niin samaistumaan moneen kohtaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos taas tosi hyvästä jutusta sekä erityisesti kohdasta "Menevätkö tavarat paikoilleen leikin jälkeen?"
    Avasi silmät.
    Itse kun edustan tyyppiä, joka voi pysähtyä nauttimaan vasta sen siivoamisen jälkeen. Lapset ovat perineet toimintamallinsa jostain muualta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset kehittyvät vielä pitkään ja voi hyvin olla että heistä kuoriutuu jossain vaiheessa järjestelijähenkisiä ihmisiä. :) Mä olen ehkä menetetty tapaus.

      Poista
  9. Menevatkö tavarat paikoilleen? no ei, yhta usein kun mulla astianpesukone on jarjestyksessa tai pesukoneessa ei jotain kaikkea varjaavaa, sellasta se on :D

    VastaaPoista
  10. :) :) :)

    Mistä se lapsi kaikki asiat oppisi jos ei vanhemmiltaan ??

    Ihanaa <3 :)

    VastaaPoista
  11. Maksullinen :o Mulla on ollut nyt 5 vuotta, enkä kyllä kertaakaan oo mitään maksellut..
    Asiaan..
    Lähiaikoina on mietityttänyt sellainen, että kun fb-feedi näyttää täyttyvän lähinnö asioista, joista mun kaverit on tykänneet tai joita he ovat kommentoineet. Juuri eilenkin sain lukea jonkun tuntemattoman henkilön lapsen syntymäilmoituksen, koska joku kavereistani oli siihen kvaan kirjoittanut onnittelunsa. Mun oma profiili on melko piilotettu, enkä jaa kaikkea edes kaikille "kavereille", vaan ainoastaan sellaiselle ydinpiirille, joiden kanssa olen muutenkin tekemisissä. Olen myös blokannut hyvänpäiväntuttujen jutut omalta seinältäni. Sitä en kuitenkaan ole löytänyt, kuinka voisin estää lähipiirini tykkäysten ja kommenttien näkymisen itselläni. Se sosiaaliporno menee vähän yli, kun ruudulle pomppailee ties kenen serkun hääkuvia tai lasten leikkivideoita. Mutta tässä on myös viimeaikoina näkynyt paljon puehtta esim turvapaikanhakijoista ja muista kriiseistä maailmalla, joihin ystäväni ovat ottaneet kantaa. Nämä jutut sitten näkyvät minullekin. Samalla tavoin, jos (kun!) lapsilla on myös aikuisia ystävinä, saattaa heille näkyä näiden aikuisten kommentit ja tykkäykset erinäisiin asioihin. Eräänkin kissantappovideon oisin mielusti jättänyt näkemättä, mutta kun kaveri oli sitä kauhistellut, niin se pomppasi minunkin feediin. Pystyykö siis fb:ssa blokkaamaan näitä kavereiden tekoja?
    -tintti
    ps.rukatkaahan siellä blogimediassa mobiilikommentointi kuntoon! ketuttaa kun usemmiten tsekkaan blogit kännykästä (ipuhelin), eikä sillä voi kenellekään kommentoida. Kommentin pystyy siis kirjoittamaan ja "lähettämään", mutta sitten se katoaakin bittiavaruuteen. Tämä koskee useampaakin blogimedian alla olevaa blogia (kaikkia nyt luonnollisesti en ole edes yrittänyt kommentoida)!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...