Tietoa mainostajalle ›

16.11.2017

"Miten sulla nykyään menee?"



Eräs tuttava kysyi viime kesänä, että "miten sulla nykyään menee". Ihan ohimennen ja kevyesti vain. Mutta kun siinä oli se nykyään.

Vastasin jotain ympäripyöreää, mutta jäin miettimään, mitä hän oikein mahtoi tarkoittaa. On ihan totta, että 10 vuotta sitten minulla ei mennyt kovin vahvasti. Oliko hän huomannut tai kuullut jotain? Olinko itse tilittänyt? Näkyikö kriisi päällepäin?

Muistan elävästi sen fiiliksen, kun täytin neuvolan mielialakyselyä. Huutonauratti. Kysymykset olivat omituisia. En halunnut tappaa itseäni vaan paeta menolipulla pois jonnekin, missä kukaan ei esittäisi minulle yhtään saatanan kysymystä lastenhoidosta, josta en tiennyt yhtään mitään. Ja toiseksi teki mieli kirkua. Nämä eivät olleet vaihtoehtoina. Sitäpaitsi terveydenhoitaja oli parikymppinen, joten katsoin parhaaksi rastittaa paperista terveen vaihtoehdot ja lähdin takaisin mustaan aukkoon.

Nykyään tiedetään, että masennuksella on kaikenlaisia ilmenemismuotoja. Sen voi laukaista moni asia ja se ilmenee yksilöllisesti, myös naisilla ja miehillä eri tavoin. Yksi nukkuu, toinen valvoo. Yksi ahmii, toinen ei syö mitään. Yksi masennuksen tyypillinen oire on ikävien ajatusten pyörittely mielessä. Mieli yrittää etsiä ratkaisua tilanteeseen. Kai sen voi blogillakin ratkaista. Kiitos, että olitte mukana puimassa, se vei kuitenkin eteenpäin.

Oli miten oli, nykyään vankila on poissa. Tai sitten totuin siihen. Kalterit ovat haihtuneet hiljalleen elämän uusien uomien myötä, imetystaistelut, rota-virukset ja päiväuninukutukset vaihtuneet isojen lasten kanssa viihtymiseen. En enää ole katkera, vihainen, ärtynyt ja vaisu. Ei tarvitse olla. Mutta vauvoista tulee pieni tahaton kavahdus edelleen. Pahoittelut siitä.



Olen yrittänyt myös ottaa opikseni. Erityisesti olen tehnyt duunia vastoinkäymisten hanskaamisen kanssa. Fuck this shit -metodi ei ole pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu, vaikkakin houkuttelevin. Ennen kaikkea olen lopettanut katsomasta aina kysyvästi muiden suuntaan kun joku korttitalo kaatuu. Ihmisiä tässä kaikki ollaan, ja useimmiten syypää löytyy peilistä.

Paremman elämän työkalujakin on enemmän. Olen huomannut, että saan kaikista kutisevimmat näppylät autonomiani sörkkimisestä. Otan välittömästi kierroksia, jos menemisiäni yhtään kytätään ja kysellään milloin tulen, vaikka kyselijä paikkaa sillä vain omaa, normaalia perustarvettaan tietää, mitä tapahtuu. Tilanteessa, jossa en pidä muiden käytöksestä, voin välittömästi vaikuttaa omaani. Miksi en siis tekisi niin?



Muutenkin homma alkaa selkiytyä, erityisesti pakollisten ja vapaaehtoisten asioiden viitekehyksessä. Tiedän mitä haluan tehdä ja mitä en halua tehdä. Olen lakannut tarkkailemasta painoani, taistelemasta ryppyjä vastaan ja ostamasta liian pieniä vaatteita. En kertakaikkiaan ehdi panostaa makkaroihini kaikkien kirjoitus- ja yritysprojektien keskellä. Pahoittelut siitäkin.  Olen lopettanut myös sängyn petaamisen, ruoanlaiton ja vihaamani lenkkeilyn. Syy on ihan selkeä: jos haluan sanoa kyllä kivoille asioille, kuten lastenkirjojen kirjoittamiselle, on sanottava sille vapaaehtoiselle myrkynnielemiselle ei.

Ja kuulkaa siinäpä se. Ennen ei ollut paremmin. Nykyään on.

33 kommenttia:

  1. Mä ahmin tällaisia ennen- versus jälkeen juttuja; tosin ne on harvassa. Eikä kännykällä jaksa kahlata läpi näitä lempiblogejakaan ihan niin säntillisesti, että löytäis mahdollisesti niitä omaan elämäntilanteeseen sopivia postauksia. Meillä kohta 2- vee muksu, ihana ja söpö ja nokkela (kuinkas muuten, ehheh..). Alan vasta toipua siitä vauva-ajan mustasta ajasta, tosin tässä on vielä jännän harmaata kun yhdistää osa-aika duunia ja uhmis-kotielämää. Eikä sitä unta *aatana saa vieläkään- ihan naurattaa kun ajattelin että vauva-aikana valvotaan ja kai sen jotenkin kestää... tästä aiheesta luen kyllä tsemppausmielessä sun postausta ihan säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. :D
    Mutta joo: mä alan ehkä pikkuhiljaa olla myös vähän enemmän Minä, enkä se katkera, iloton riivaaja, joka syytteli vain muita. Ja se on jo paljon se.
    Kiitos postauksesta, se oli tärkeä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että se sun Minä alkaa löytyä. Se on sellaista "kaks eteen yks taakse" -matkantekoa, mutta eteenpäin kuitenkin. Mun pitäis ehkä tehdä joku elämä voittaa -kategoria.

      Poista
  2. Ai saakeli kun oli hyvä juttu!!!!

    VastaaPoista
  3. Tämä kirjoitus antaa toivoa, saatana. Ehkä minäkin vielä.

    VastaaPoista
  4. Mahtava kirjoitus. Kyllä siitä selviää. Terkuin 13-vuotiaan äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin selviääkin mutta tässä eheytymistyössä kannattaa kyllä ottaa kaikki apu vastaan.

      Poista
  5. Mä oon niin samassa veneessä! Toinen asia mikä mä olen miettinyt on tämä meidän kulttuuri, että elämästä ei saa nauttia kuin viikonloppuisin ja lomalla ja muuten kaikki on yhtä harmaata suorittamista ja kärsimystä koska kyllä, nautintojen eteen pitää tehdä töitä juu.

    Ja syyllistäminen somemaailmassa esim. että "oletko miettinyt voisiko sinullla olla alkoholiongelma", juu olen. Mietin joka kerta kun juon saunasiiderin, ihan joka kerta mietin että miksi mä olen yhdestä siideritä näin onnellinen?. Että tällä logiikalla minulla on ihan äärettömästi ongelmia:tunnen syyllisyyttä joka kerta kun otan palan suklaata (joka päivä), kun en saa niitä omassa päässäni asettamia urheilumääriä per viikko täyteen, koiraa en ehdi viedä niin pitkille lenkeille kuin kuuluisi enkä vaan jaksa lukea niitä satuja joka ilta= en elä sellaista elämää kuin minut on tarkoitettu elämään. Mä vihaan tätä!

    Että miksi siitä elämästä ei saisi nauttia???? Ihan joka päivä? Varsinkin kun takana on se "vauvakaivo" ja sieltä on ylös rämpinyt, elävänä.

    G

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Kaikkiin näihin "hyvän ja oikean elämän käyttöohjeisiin" menee ihan älyttömästi aivokapasiteettia. Hyvä mieli ei ole koskaan, vaikka se ilmapiirikin on suht tärkeä asia. Mä luen satuja ja painin mutta en kahvittele, syön irtiksiä mutta en juo limua, käyn kävelemässä mutta en lenkillä. Pienistä valinnoista on tullut iso ilo.
      Ps. koiran lenkittäminen on urheilua! Kävely on loistavaa liikuntaa.

      Poista
  6. kiitos Katja!tämä tuli tarpeeseen. yst.terv 1.4v ja 4v poikaset sekä esim. F41.2 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä elämän ja diagnoosin kanssa!

      Poista
  7. Mulla on sama fiilis vauvavuosista. Lapset olivat varmaan ihania palleroita (jos nyt muistaisin jotain sen silloisen väsymysverhon läpi), mutta en enää ikinä haluaisi sitä aikaa takaisin. Olin silloin kävelevä ja vauva-arkea suorittava masentunut zombie, joka olisi halunnut lähinnä vain vajota maan syvyyksiin ikuisiksi ajoiksi... Nykyään haluan vain toisinaan karata yksin jonnekin etelämeren saarille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nyt on parempi. En tiedä onko sulla sama mutta musta tuntuu omituiselta katsella kuvia vuosien takaa. Kaikki näyttää niin omituiselta, enkä oikein muista mitä mä ipanoiden kanssa tein.

      Poista
  8. Tää oli paras: "jos haluan sanoa kyllä kivoille asioille, kuten lastenkirjojen kirjoittamiselle, on sanottava sille vapaaehtoiselle myrkynnielemiselle ei."

    Mulla oli varsin erilaiset vauvavuodet, nautin ihan suunnattomasti. Ei ole koskaan ollut kavareita niin paljon kuin sinä kotiäitivuonna. Aina oli jotkut äitivauva-treffit keskustassa, käytiin puistoissa ja lounailla. Aivan ihanaa. Lapsi nautti ja minä nautin. Tehtiin pari etelän reissuakin yhden vuoden aikana.

    Sitten oli pakko mennä töihin. Koetti veemäiset päiväkodin tädit, aikaiset aamut, väkisin heräämiset, talvipukeutuminen, väsyneet illat. Olisin mielelläni ollut kotona vielä sen kaksi vuotta, mutta mies pakotti takaisin duuniin. Taloudellisillakin asioilla voi nääs kiristää.

    Siitä sitten pikkuhiljaan ollan imeydytty suomalaiseen suorittamiseen. Kaikki on oltava mitattavissa, kurssitettavissa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvätlä! Sulla oli siis myös valttikortti: nukkuva lapsi. :) Mä näen työnteon ei-vapaaehtoisena velvollisuutena, mutta siitäkin kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman mieluinen. Millaisilla reunaehdoilla sä tykkäisit töistäsi, minkä pitäisi muuttua? Ja olisko teillä mahdollisuutta vaihtaa päiväkotia?

      Poista
    2. Itseasiassa ei ollut, vaan hyvinkin katkonaisesti nukkuva, mutta erittäin iloinen ja aurinkoinen lapsi. Ja annoin nukkua silloin kun nukutti. Rennolla kädellä mentiin ja se sopi meille :)

      Päiväkotiajat on onneksi olleet ohi jo aikapäivät sitten ja työssäni viihdyn kyllä ja siitä huolimatta olisin mieluummin nauttinut vapaa-ajasta lapseni kanssa kuin ollut töissä.

      Poista
  9. KIITOS! Tässä piippolan vaaria viidettäkymmenettä kertaa kuunnellessani mietin, että miten hemmetissä päädyin taas tähän tilanteeseen. Juuri, kun ensimmäinen lapsi alkoi osoittaa järkevyyden merkkejä, hyökkäsi jostain takavasemmalta tarve saada toinen lapsi. Vauvavuosi meni taas helpohkosti, mutta tämä seuraava... olin unohtanut miten synkältä tämä vaihe minusta ekan kanssa tuntuikaan. Asumme vielä Sveitsissä, jossa oletus on että äidit hoitavat lapsia kotona (päivähoito maksaa 120 euroa/lapsi/PÄIVÄ, joten apua siitä on turha toivoa) ja puolisot tekevät pitkää duunipäivää. Onneksi, onneksi, ONNEKSI muutamme keväällä suomeen. Saa mennä yekemään jotain muuta. Viisi vuotta kotona lasten kanssa: ei vaan pysty enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi jännä piirre tässä äitimyytissä on, että äitinä ei saisi olla kiinnostunut mistään muusta kuin soseiden syöttämisestä. Viisi vuotta kotona ja vielä vieraassa kulttuurissa on varmasti ollut raskasta, ei ihme että vaihtelu kiinnostaa. Tervetuloa tänne päivähoidon piiriin!

      Poista
  10. Juuri noin, loppupeleissä kannattaa karsia kaikki mikä ei suoraan edistä omaa ja perheen onnellisuutta. Ei paineita siivouksesta, itsetehdyistä luomuruuista tai ulkonäöstä. Jollekin taas juuri noi voi puolestaan lisätä onnellisuutta, joten sitten karsitaan jostain muusta. Mutta ihan kaikkea ei voi saada yhtä aikaa lapsiperheessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, mielekkyyttä ja merkitystä voi saada monenlaisesta tekemisestä, ja tässä pitäisi vain nähdä ne turhat lokerot ja kaaviot, jotka voi harhauttaa tekemään ei-mielekkäitä asioita. Musta me suomalaismutsit saadaan tosi paljon, jos vain halutaan.

      Poista
  11. Tää oli hyvä. Oon aina lukenut sun blogia mut jostain syystä en ole kommentoinut.
    Tykkään näistä rehellisistä kertomuksista. Kaikkien ei tartte tykätä vauvavuodesta tai kotiäitiydestä tai lasten ympärillä pyörimisestä.
    Mulle helpointa aikaa oli vauvavuodet. Vauvojen hoito on kiitollista. Kaikki mikä tullut sen jälkeen on rasittavampaa. Miksi lapsilla on om tahto. Miks niistä kuuluu ääntä? Miks ne liikkuu koko ajan? ����
    Ja hei. Mun lapset on 10-16 v ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kuuluuks teineistä ääntä? Mä olen ymmrätänyt että ongelma olis päinvastainen. :D Mutta kommentoi ihmeessä useammin!

      Poista
  12. Raikas kirjoitus!
    Ei niitä vauva- ja pikkulapsivuosia onneksi muista tai muistele kun aikaa vierähtää. Mutta osaa kyllä iloita lasten kasvaessa tästä vuosi vuodelta lisääntyvästä höllenevästä riippuvuussuhteesta. Omat on jo 10 ja 13.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan totta, että ne muistot hiljalleen sammaloituu. Mä olen kritisoinut tätä vauva-ajan glorifiointia jo moneen otteeseen, mutta yhtä lailla vois tuuletta enemmän isojen lasten kanssa vietettyä vanhemmuutta. :)

      Poista
  13. Nyt kun oma lapsiluku on täynnä, muiden vauvat ovat alkaneet olla kovin söpöjä ja suloisia!

    Mutta kaupan hyllyn imetyssuojat aiheuttavat kauhunväristyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, todellakin, olen pyrkinyt välttämäään niitä vauvakäytäviä, ehkä pitäisi kokeilla miltä siellä nyt tuntuisi. MuN on ensimmäinen reaktio on kysyä tuoreeelta äidiltä että miten sä voit sen sijaan että ihastelisin vauvaa. O_o

      Poista
    2. Ihanaa kun kysyit äidin vointia... Itse toivoin joskus vauvavuosina et joku ois ollu kiinnostunu miustakin eikä vaan vauvasta.

      Poista
  14. Se sisäinen pimeys, tyhjyys ja epävarmuus. Se tunne, kun makaat pimeässä huoneessa ja toivot omaa kuolemaasi. Se toisten antamien neuvojen määrä. Se väsymyksen määrä. Ne äidin tunteet ja ajatukset, joita ei ole lupa sanoa ääneen. Jostain tuli kuitenkin tunne, ettei saa luovuttaa. Vähitellen alkoi helpottaa. Miksi, en tiedä. Mutta se rakkaus ja ilo, mikä tänä päivänä on läsnä! Onni kolmesta lapsesta ja omasta elämästä. Nyt on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet käynyt tosi syvissä vesissä. Hyvä että pääsit pois!

      Poista
  15. Iän tuomaa viisautta. Ihanaa olla nelikymppinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on ihan loistava ikä. Ja on alkanut heräillä sellainenkin ajatus että onko viisikymppisenäkin yhtä siistiä?

      Poista
  16. Vauvavuodet puistattaa täälläkin, en oikein pysty katsomaan valokuviakaan vielä ilman, että ne fiilikset nousee pintaan. Lapset on nyt 6 ja 8, olen heistä todella onnellinen. Joskus, kun niitä kuvia selaan, huomaan, etten muista läheskään kaikkia tekemisiä noin kolmen vuoden ajalta. Hyytävää. Esikoisen aikana ensimmäinen puolivuotinen kului "siis mitä helvettiä" -fiiliksellä. Mun olo helpotti suoraan sanottuna siinä vaiheessa, kun löysin sinun ja Satun blogit. Olin niin onnellinen, kun tajusin, että on ihan jees olla sitä mieltä, että vauvautuminen ei ole pelkästään ihanaa. Kukaan ei ollut puolella lauseellakaan vihjannut, että välillä kaikki voi olla ihan todella syvältä ja että tulisi niitäkin päiviä, kun toivoisi sitä palautusosoitetta huutavalle ipanalle. Ja että ne tunteet on ihan ok. Neuvolan perhevalmennus oli tässä suhteessa pelkkää joukkoharhautusta. -Hanna

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...