Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

10.6.2021

Ero ja asumisjärjestelyt: millä eri tavoin asumisen voi järjestää?


Tämä yhteiselämän käytännön lopettaminen on massipäällikköjen hommaa. 

Kun pohdimme erilaisia vaihtoehtoja Oikotien, taskulaskimen ja pankin lainalaskurin kanssa, kävi hyvin nopeasti hyvin selväksi, että tarvitsemme jonkin luovan ratkaisun perinteisen sijaan. Yhtä isoa 4h perheasuntoa ei puoliteta näillä huudeilla kahdeksi pienemmäksi 4h perheasunnoksi ilman merkittävää lisävelkaa. Johon taas kummallakaan ei ole rahkeita, etenkään koronan aiheuttaman talousmoukaroinnin jälkeen.  

Vuoroviikkoasumisen malli, jossa lapset asuvat joka toisen viikon toisen vanhemman luona, on yhteishuoltajuuden toteuttamisessa suosituin vaihtoehto. Ero on usein rankka fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen prosessi, johon liittyy valtavasti erilaisia tunteita ja tarpeita, varsinkin jos välit ovat kireät. Tunnistan itsekin henkisen tarpeen pöydän putsaamiseen. Bonuksena tässä on se, että jos lapset ovat itsenäisesti kulkevassa iässä, toista vanhempaa (ja tämän mahdollista uutta kumppania) ei välttämättä tarvitse nähdä lainkaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. 

Jos taas välit ovat hyvät, mahdollisuuksia on enemmän. Silti asumisneuvotteluissa vaaditaan joustoa tilanteessa, jossa ei enää tarvitsisi joustaa. Nyt kun kerrankin saisi päättää kaiken itse, neuvottelut ex-kumppanin kanssa voivat tuntua vähän... väkinäisiltä. 

Päätimme silti yrittää. Me erosimme ystävinä ja haluamme säilyäkin sellaisina ihan jo itseisarvollisesti, mutta toki myös vanhemmuuden näkökulmasta. Mutta millä ratkaisulla selviämme a) vähimmällä välppäämisellä ja b) pysymme budjetissa? Ja mitä muita vaihtoehtoja edes on? 

Käytännössä erilaisia komboja löytyi ihan jos tuttavapiiristä yllättävän paljon.

  • Lapset asuvat arkisin enimmäkseen toisella vanhemmalla (yleensä jostain käytännön syystä kuten koulumatka) ja ovat enemmän toisen vanhemman kanssa lomilla.
  • Vanhemmat asuvat aivan naapureina ja lapsi saa itse valita kumman luona viettää yön. 
  • Lapset asuvat eri osoitteissa, toinen isällään, toinen äidillään.
  • Kimppakämppä eronneen ystävän kanssa, jolla samanikäinen lapsi/lapsia.
  • Lapset jatkavat samassa osoitteessa ja vanhemmat asuvat vuoroviikoin joko omassa tai yhteisessä pienemmässä asunnossa.

Ehkä olennaisinta oli huomata, että nämä ovat kaikki kompromisseja johonkin suuntaan, aivan kuin se parisuhdekin on. Kaikissa ratkaisuissa on mietittävä, kuka joustaa ja mistä, mikä on taloudellisesti mahdollista ja mikä ei, sekä mitä riskejä ratkaisuun sisältyy. Epämukavuusaluetta ei voi täysin välttää.

Kaikki pohtiminen kannattaa aloittaa neuvottelulla pankin kanssa, josta saa raamit liikkumavaralle. Me saimme järkkäiltyä lainojamme niin, että saamme vuokrattua aikuisten vuoroviikkoyksiön tästä lähimaastosta pienellä lisäkululla. Lapsetkin olivat tyytyväisiä, sillä aikuisten ramppaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kersojen. Tämä on joka tapauksessa muutaman vuoden mittainen välivaihe, kunnes Teini irtoaa omalle kiertoradalleen. Sitten mietitään uudestaan.

Huh. Kylläpä vapautui kapasiteettia aivoista tämän harjoituksen jälkeen! Voitte odottaa tähän blogiin vähän enemmän elämää. 

Ps. Niin ja se vuoroviikkoasuntokin löytyi. Voin ensi viikolla pitää virtuaalikierroksen, jos kiinnostaa!


13 kommenttia:

  1. Meillä aloitettiin aikuisten muuttamisella, sen jälkeen ollut vaikka mitä. Eroon päädyimme putkiremonttievakon aikana. Olimme ex-anoppilassa silloin. Ex-anoppi itki yöt joten evakkoon vaihdoimme koko poppoo vuokra-asuntoon. Kun remppa valmistui niin vuokrakämppä jäi. Siellä aikuiset elivät lapsivapaat viikot. Kun jokusen kuukauden päästä lunastin vanhan kodin itselleni niin samalla alkoivat lasten muutot. Ensin kolmikko oli samassa rytmissä, mutta tovin päästä esikoinen sai oman rytmityksen kun kaipasi enemmän omaa aikaa. Aikaa meni jonkin verran ja sitten tuli muutto ja uusperhe. Aluksi tytöt mulla pääsääntöisesti, esikoinen isällään. Viikonloppuisin lapset yhdessä. Keskimmäinen halusi jossain kohtaa enemmän aikaa isällään joten hän vaihtoi vuoroviikkoon. Nyt mun luona pääsääntöisesti nuorin, vanhin isällään ja keskimmäinen lähti sisäoppilaitokseen eli viikonloppuisin jommalla kummalla. Miehellä lapset yhtä lukuunottamatta vuoroviikoin, esikoinen enimmäkseen äidillä. Välillä tässä joutuu pinnistelemään että ketä meillä oikein onkaan. Miehen exä asuu 1km päässä, mun exä 20km päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erittäin hyvä kuvaus siitä, että jostain pitää aloittaa ja sitten säätää matkan varrella tarpeiden mukaan! Tavoitteena on pysyäkin ystävinä, joten mitään väkinäistä ratkaisua ei ole tarpeen pitkittää. Jos ei toimi niin sitten laitetaan palat uudestaan pöydälle.

      Poista
  2. Nostan hattua! Olette pohtineet asiaa selvästi lapset edellä ja niin soisi aina tapahtuvan. Varmasti toki helpointa (ja sittenkin vaikeaa, syistä joita kuvaat hyvin) silloin, kun on erottu melko yhteistuumin ilman akuuttia kriisitilannetta (riippuvuus, pettäminen tms.).

    Itse olen eroperheestä ja olemme veljen kanssa viime aikoina miettineet lapsuuttamme nykypäivän avioerolapsiin verraten. Me asuimme äidin luona ja isän luona käytiin joka toinen viikonloppu sekä pidemmästi lomilla, viikolla nähtiin harrastuskuskausten yhteydessä säännöllisesti. Plussaa tässä oli selkeys, koti kiinteänä turvasatamana. Miinusta se, että isän luona oltiin aina väistämättä "kylässä", mikä on vaikuttanut isäsuhteeseen aikuisuuteen saakka. Vuoroviikkoasuminen tuntuu silti tosi rankalta lapselle, saa varmasti olla tosi hyvin järjestetty että lapsi tuntee olevansa kotona molemmissa paikoissa -- eikä välitilassa kaikkialla.

    Näihin pohdintoihin ratkaisunne vaikuttaa ihanteelliselta! Kysyy kaikista eniten sitä ystävyyttä ja avunantoa, kun eletään itse asiassa edelleen samaa kotia, ei aikaan vain. En ole varma, olisiko itsestä edes tuohon, kun jollain tapaa esim. kotitöistä olisi edelleen neuvoteltava exän kanssa (vähintään sen verran, että on yhteisymmärrys siitä, missä kunnossa koti luovutetaan aina viikon jälkeen toisen haltuun).

    Siispä: nostan hattua! Ja toivotan voimia ja kärsivällisyyttä ja rauhaa ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämän järjestelyn mahdollistaa tosiaan se, että toisen naamaa kestää nähdä. Ymmärrän erittäin hyvin sitä ratkaisua jossa lapset asuvat kahta kotia, koska se on kuitenkin ainoa tapa jolla sen eron saa selkeästi aikaan.

      Olen itsekin eroperheestä ja tavoitteena on ollut tehdä kaikki aivan eri tavalla kuin omat vanhemmat. Suhde isään tosiaan katkesi aika täysin eikä se ikinä korjaantunut.

      Poista
  3. Tuo on varmasti hyvä ratkaisu, ja toimii silloinkin jos jompikumpi alkaa tapailla uutta puolisoa. Yhteenmuuton hetkellä tilanne on jo toinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtaudumme optimistisesti! Mä en kyllä ajatellut enää asua IKINÄ yhdenkään miehen kanssa, anteeksi vain. :D Myös avioliittojen määrä jää tähän yhteen.

      Poista
  4. Olen iloinen, että päädyitte juuri tuohon ratkaisuun, missä lapset saavat asua samassa osoitteessa ja aikuiset "ramppaavat". Mutta pakko kysyä, eikö yhteinen yksiö, vaikka ette siellä oleilekaan yhtä aikaa, tunnu yhtään ahdistavalta? Etkö kaipaa sitä, että saisit sisustaa tilan itsesi oloiseksi eikä tarvitse katsella miehen kamoja pitkin kämppää? Kaksio olisi toki ideaalisin ratkaisu, ja ymmärrän että hinta on varmasti tässä se ohjaava tekijä. Nostan hattua jos tämä yksiörumba tosiaan toimii teillä (ja varsinkin sitten kun jompikumpi löytää uutta seuraa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän siitä toimisesta vielä tiedä, mutta kokeilemisen arvoinen juttu ja molemmilla on ainakin hyvä motivaatio saada tämä toimimaan. Totta kai myös kaipaisin sitä omaa tilaa, mutta lopulta minun sisustusintoni ei ole erityisen iso asia tässä palapelissä ja väliaikainen ratkaisuhan tämä joka tapauksessa on. :) Toisaalta taas nuo siisteysasiat on sovittavissa (ei todellakaan jätetä omia kamoja sinne levälleen).

      Poista
    2. Joo, etenkin tällainen kaikki yksityiskohdat huomaava erityisherkkä kestäisi yhteiskämppää hyvin vähän aikaa ennen kuin menisi hermot :D

      Poista
    3. Kukin tarpeidensa mukaan. :D

      Poista
  5. Todella hienoa, että olette pystyneet tekemään tällaisen ratkaisun. Ja näette että se on muutettavissa, jos tarve vaatii.
    Omat vanhempani erosivat epämääräisesti ollessani teini-ikäinen enkä kuullut mitään isästäni vuosiin. Toivottavasti tällaisia eroja nykyäön on harvemmin kuin 80-90-luvulla.

    VastaaPoista
  6. Nämä on vähän tulevaisuuteen liittyviä pohdintoja, mutta teinin halukkuudesta häipyä omalle kiertoradalleen heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen kannattaa varmistua ennenkun liikaa luottaa siihen, että väkimäärä vähenee. Jos asunto on hyvällä paikalla ja perheeseen hyvät välit niin ei niillä välttämättä ole mikään kiire minnekkään :D t: molemmat lapset asui kotona vielä +20v...

    Pk-seudulla asumiskulut on sen verran hapokkaat huonommallakin paikalla, että se itsenäisyydenkaipuu saattaa hyvinkin jäädä kakkoseksi ihan siksikin. Meidän perheessä oli helpompi mahdollistaa opintojen sujuva eteneminen tarjoamalla se huone edelleen käyttöön, ja muuten sitten siirtää vastuuta ja vapautta nuorelle sitä mukaan kun mahdollisuuksia aukeaa. Vanhempi-lapsisuhteesta kämppissuhteeseen, ja kotoa pois sitten pienten säästöjen ja hieman kehittyneemmän arviontikyvyn kanssa. Ei varmasti kaikille sovi, ja eihän se aina pelkkiä sateenkaaria ollut, mutta vaihtoehto tämäkin.

    Eräässä tuttavaperheessä ratkaisivat lasten kasvaessa ongelman niin, että vanhemmat muuttivat kokonaan pois perheasunnosta ja lapset jäivät. Meillä ei olisi ihan taloudellisesti ollut mahdollista, mutta mielenkiintoinen ajatus sekin.

    VastaaPoista
  7. Kyllä olen nyt oman avioeron jälkeen miettinyt, että en ihmettele, että ihmiset sinnittelee huonoissa liitoissa rahan takia. Helppo sen on kirkasotsaisesti paasata, että "minä en kyllä koskaan rahan takia jäisi karmean huonoon suhteeseen", mutta sitten jos todellisuus on se, että joutuisi muuttamaan edes semitilavasta asunnosta, jossa lapsilla omat huoneet, niin esim. kahden eri sukupuolta olevan koululaisen kanssa kolmioon JA vielä muuttamaan aluetta niin, että lasten koulut, harrastukset, kaverit ja muut jää taakse ja vielä sen lisäksi tinkimään kaikesta muustakin elämässä niin ei se helskatti helppoa olisi. Tai jos toinen osapuoli pystyisikin jäämään lasten koulujen lähelle, mutta toinen joutuisi sitten muuttamaan semmoisen matkan päähän saadakseen mitenkään järkevän asunnon, että esim. arkiolemiset olisi koulun takia mahdottomia, niin kyllä voi sanoa, että raha ratkaisee.

    Kun esim. omassa avioerossa, vaikka suht ok onkin pystytty asiat keskustelemaan ja järjestämään, niin ei missään nimessä, ei ikimaailmassa, tulisi kyseeseen se, että meillä aikuisilla säilyisi sama koti - tai käytännössä kaksi samaa kotia/kaksi yhteistä taloutta, eli se lasten koti, että se ns. "aikuisten yksiö" tai vastaava. Siihen on syynsä, että erosimme ja haluamme pitää kanssakäymisen mahdollisen minimissä, olisi painajaista, jos olisimme vielä jollain lailla "samoissa talouksissa". Ja se olisi painajaista siis myös lapsille, koska se tarkoittaisi aivan jatkuvaa riitelyä aikuisten kesken - koska sehän se eron pointti olikin, että ei enää olisi sitä riitelyä.

    Itsellä on kohtuu hyvä taloudellinen tilanne, mutta siltikin kun joutuu pulittamaan yksinään 400.000e kolmesta makuuhuoneesta tai vaihtoehtoisesti sen 1600e/kk vuokraa, jos haluaa, että lapsilla ei vaihdu koulut, niin kyllä tulee mieleen, että aika isot itkut voisi tulla, jos ei olisi jo omaisuutta pohjalla ja kutosella alkava palkka...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...