Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

31.12.2020

Takaisin sateeseen


Havahduin jyrähdykseen, jota seurasi koiran murahdus. Parkkihallin louhinta jatkui uuden vuoden aattonakin. Olin kävellyt niin ajatuksissani, etten ollut huomannut sadetta, joka pisti lammen pinnan poreilemaan pieniä rinkuloita. Mustarastas lauloi ja nurmialue oli muutamaa kohtaa lukuunottamatta vihreänä. Tuli epätodellinen olo siitä, että olin siirtynyt jonkun madonreiän kautta huhtikuuhun.  

Yleensä odotan kevättä innokkaasti, mutta nyt tilalla on lähinnä epäluuloa. Mitä sitten kun siristelen silmiäni huhtikuun valossa? Millaisia toiveita alkavalle vuodelle uskaltaisin esittää? Moni toivoo normaaliin elämään palaamista, mutta en oikein tiedä, mikä se minun normaalini on.

On ollut kaksi aika ankeaa vuotta putkeen. Kulunut vuosi alkoi avioeron harkinta-ajan umpeutumisella ja jatkui koronalla, joka vei molemmilta duunit ja palautti lapset kotiin. Samaan aikaan, kun osa sai kaipaamansa hengähdystauon, minä putosin välitilaan, josta ei näkynyt minkäänlaista ulospääsyä. Ensimmäistä kertaa kadutti myös yrittäjäksi siirtyminen. Kirjoittamisesta ei ole tullut mitään pitkään aikaan.

Olen kuluneena vuonna itkenyt enemmän kuin koskaan, mutta kun kirjoitan tätä, näen, että se ei ole koko totuus. Olen myös saanut toteutettua toiveitani: olen aloittanut tennistunnit, viettänyt aikaa ystävieni kanssa, löytänyt musiikin kuuntelun, kävellyt itseni teräskuntoiseksi ja hankkinut koiran. Olen yllättävän hyvässä henkisessä balanssissa ottaen huomioon tuulettimeen sataneen paskan määrän. Olen myös oppinut puhumaan asioistani avoimemmin kuin koskaan. Ehkä on niin, että jos osaa surra, ei tarvitse pelätä romahtamista. Ehkä haluankin jättää itkun elämääni.

Aloitan vuoden 2021 mitä omituisimmissa merkeissä. Koska kriisissä eläminen pakotti keskittämään ajatukset taloudelliseen selviytymiseen, ei tarvinnut miettiä mitään muuta vaikeaa. Nyt tarvitsee. Olen ensimmäistä kertaa 17 vuoteen sinkku. Edessä on isoja päätöksiä niin töiden kuin muidenkin arjen järjestelyjen suhteen. Bring it on. Olen jäänyt henkiin tästä vuodesta, joten jään henkiin seuraavastakin. 

Vedän hupun päähäni ja katson sateeseen. Huhtikuu on neljän kuukauden päässä, enkä tiedä onko se paljon vai vähän. 

31 kommenttia:

  1. Joskus sitä scheissea osuu tuulettimeen enemmän.
    Itselläni koetinkivi oli 2012-13: erosin avioliitosta (halusin itse eron), silloista määräaikaisuuttani ei jatkettu YT-neuvotteluiden jälkeen, mummoni kuoli, ensimmäinen oma koirani (schape) kuoli, äitini täti kuoli ja kummitätini kuoli.
    Sen vuoden kun selvisin, totesin, että selviän mistä vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Olen vakaasti sitä mieltä että erilaiset välitilat ja surut kuuluvat elämään ja sitten vain täytyy hyväksyä että paskan möivät, ainakin hetkeksi. Mä halusin tämän eron, jotta voisin joskus elää omaa elämääni enkä koko ajan toisen, ja odotan kyllä sen uuden vaiheen alkamista tänä vuonna.

      Poista
  2. Haluan lähettää sinulle myötätuntoa ja uusia, avattavia ovia. Mukanasi niistä luikahtaa kuitenkin karvainen kaveri ja muita läheisiä. Uudetkin huoneet ja maisemat tehdään omaksi. Parempaa vuotta 2021 sinulle, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja karvainen kaveri on kyllä tämän vuoden parasta antia, niin oikea päätös! <3

      Poista
  3. Joskus on maattava selällään, jotta voi nähdä tähtiin asti.

    Klisee, kyllä, mutta ainakin mulle kovin lohdullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se. Joskus on turvauduttava klisheisiin, jotka ovat lakonisuudessaan tosia.

      Poista
  4. Fenix-linnut nousee tuhkasta, vahvat naiset nousee paskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä hymyilytti, kiitos! <3

      Poista
    2. Se on sen tarkoitus, muistuttaa tosiasioista pienellä pilkkeellä silmäkulmassa.

      Poista
  5. Lohtua ja tsemppiä. Kyllä sä siitä nouset.
    Jos jaksat ja haluat, olisi kiva jos jakaisit täällä blogissa myös sinkkuuteen, asunnon myyntiin (?) ym. käytännön koetinkiviin liittyviä huomioitasi ja vinkkejäsi. Ja tietty paljon koirakuvia! Et varmasti ole ainut samassa suossa rämpijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt, että mitä tästä haluan sanoa – ja itse asiassa sanottavaa on paljonkin. Mutta en ehkä jaa niitä täällä blogissa avoimesti.

      Poista
    2. Olen pahoillani sun puolesta. Olen työni puolesta murheellisen elämän keskiössä, mutta en siltikään koe yksilötason painolasteja jonain "ilmiöinä". Kun on paskaa, niin on tosi paskaa! Ja meinaa tulla korvista ulos kaikki viime päivien some- sisältö tunnisteilla blessed ja thankful ja mitäikinä. Joku raja siihenkin, että miten jäätävän kriisin keskellä pitäisi vain sosiaalisen koodin vuoksi teeskennellä jotain "mukavampia" ajatuksia.
      Toivottavasti vuoden vaihtuminen ei tuo ainakaan yhtään uutta vaikeuskerrointa sulle!
      Ja tää blogi on mainio foorumi monelle elämän pyytämättä ja yllätyksenä eteen heittäneelle tapahtumalle- aika monella on "menossa vähän kaikkea" , joten jakaminen on myös ymmärtämistä.

      Poista
    3. Mä olenkin ihan hirveän huono teeskentelijä! :D Ja jep, onhan näissä vuodenvaihteen päivityksissä tosiaan ollut vähän sellainen jozoa haavoihin -fiilis, vaikka ei kenenkään muun onni ole millään tavalla multa pois. Musta pelkkä sankaritarinoiden jakaminen aiheuttaa kauheaa todellisuusvinoumaa ja olen sun kanssa ihan samaa mieltä, että paljon enemmän meillä olisi toisiltamme saatavissa ja annettavissa juuri sen tavallisen elämän tiimoilta.

      Poista
  6. Olen niin sanattoman ylpeä sinusta. Kiitos kun olet olemassa.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä! Tuo ylempänä oleva fenix-lintu korrelointi oli mahtava :D

    Erosin lasten isästä kun lapset olivat 3- ja 6-vuotiaita, ja kyllähän se raskasta oli. Silloin sitä ei oikein voinut edes myöntää kellekään, kun pelkäsi itse hajoavansa jos myöntää itselleen tai muille kuinka raskasta se oli. Elämässä tapahtui silloin paljon muutakin, eli paljonko avioeron osuus siinä oli, on mahdoton sanoa. Niistä vuosista voin vaan todeta että paskaa kerääntyi kärrykaupalla! Niiden poislapiointiin vierähti pari vuotta, mutta nyt alkaa taas taivas näkyä.

    On mahtava tunne, kun ei tarvii elää elämäänsä toisen kautta. Mulla oli se tilanne, että se toinen osapuoli voi huonosti ja oli hukassa itsensä kanssa, niin arjen ratkaisut tehtiin ikään kuin hänen kestokykynsä ja mielihalujensa mukaan. Nyt muutama vuos myöhemmin hän voi paremmin, ja meillä on toimiva vanhemmuus. Nyt mulla on omat jutut, ja lapsilla hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei nimetön! Mulla tilanne on on just nyt tuo puolison kanssa. Kauanko jaksoit sitä tilannetta?

      Ei oikein ole vertaistukea, hyvinvoivien ihmisten puolisot eiväy käsitä koko tilannetta. Osa sanoo että eroa heti, osa sanoo että auta parantumaan.

      Paljonko omasta elämästä pitää uhrata toiveeseen paremmasta arjesta ehkä joskus? Missä vaiheessa se uhrautuminen alkaa näkymään lasten hyvinvoinnissa? He eivät kuitenkaan vielä ymmärrä isänsä ongelmia eikä heille niistä voi puhuakaan.

      Toisaalta on mullakin omat demonini mutta en usko että ne tuhoavat muita.

      Poista
    2. Näissä kahdessa kommentissa on nyt justiin se syy, jonka takia aion kuitenkin tätä aihetta käsitellä jollain foorumilla. Koska ei tästä puhuta missään kuin silloin tällöin jossain erotarinoissa.

      Poista
    3. "Älä lopeta koska on vaikeaa, lopeta siksi että vituttaa" on ainoa facebook-mietelause jota olen itse muuallekkin jakanut.

      Itse olen toki ehkä ollut enemmän sillä kannateltavan puolella näissä asioissa, mutta olen pyrkinyt siihen että saamani tuen turvin koetan saada niitä ongelmia selviteltyä enkä mahdollistettua. Lisäksi olen puolison kanssa aina sopinut jonkun konkreettisen takarajan, jonka kohdalla tilannetta katsotaan kriittisesti uudestaan. Joskus se takaraja on sitten tarkoittanut sitä, että laitetaan lusikat jakoon...parisuhteen ei pidä olla hoitosuhde elleivät molemmat ole asian kanssa täysin sujut.

      Toki konkreettiset terveysongelmat ovat helpompia kuin epämääräisemmät arvoristiriidat tai vasta lasten myötä ongelmiksi kasvaneet tavat ja tottumukset, joista kumppani ei osaa päästää irti. Kun soppaan lisää vielä sen toivon paremmasta ja sen, että ei se suhde usein kuitenkaan niin huono ole, että ratkaisu olisi kovin itsestään selvä päästään sinne vaikealle alueelle.

      Olisi hyvä, jos tästä voisi puhua enemmän ja aiemmin, niin olisi paremmin tarinoita joihin omaansa verrata. Ei tämä todellakaan ole kovin uniikki skenaario.

      Poista
    4. 3. tammikuuta nimetön tässä taas hei. Kiitos vastauksista. Tuon saman "Älä lopeta koska on vaikeaa, lopeta siksi että vituttaa" olen myös nähnyt ja samaistun. Mietin vain missä se riittävän vitutuksen raja kulkee...

      Kuitenkin joillakin on väkivaltaa, joillakin on pahoja päihdeongelmia, pettämistä jne. No kai nämä omatkin noihin menisi, eräänlainen henkinen väkivalta (piittamattomuus), päihdeongelma (vahvat lääkkeet kiputiloihin) ja pettämistä (lupausten). Mutta kun eivät ole niin normin mukaisia niin rajan vetäminen on hankalaa eikä oma perhetausta auta.

      Katja jos vain jaksat ja pystyt niin odotan innolla näkemyksiäsi. En tietenkään tukeudu vain niihin, mutta tyylisi kirjoittaa iskee usein aika oikeaan kohtaan.

      Olen sillä tavalla kuitenkin tilanteesta kieroutunut, että onnittelen jokaista naista joka tekee eropäätöksen ja vie sen maaliin asti. Eli vaikka kuuluis ehkä sanoa, että voimia niin sanon että onnittelut. Olet vahva.

      Poista
  8. Tsemppiä.
    Oot hämmästyttävän oivaltava ja näkemysrikas kirjailija. Kiitos kirjoistasi.
    Sulla on monia taitoja, oot antanu paljon ihmisille. Nyt anna ittelles.
    Joo ja koira on kyllä jotain erikoista. Kuonot kunniaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana kommentti! Tää kirjoittaminen on aina ollut mulle tapa ajatella, joten olen näiden vuosien aikana saanut tältä yhteisöltä vähintään yhtä paljon kuin olen antanut. <3

      Poista
  9. Pitkien suhteiden loput on aina isoja muutoksia, riippumatta siitä ovakot ne dramaattisia tai vain sen toteamista että ollaan kasvettu sitten kuitenkin eri suuntiin eikä Juha Tapion tunnelmissa kiedottu juuria yhteen. Tämä blogi ei ole ollut erityisen parisuhdepainotteinen ennenkään, ja uskon että osaat kuunnella sisintäsi siitä miten paljon ja milloin haluat eroon liittyviä asioita jakaa. Elämässä on kuitenkin niin paljon kaikkea muutakin, josta kirjoittaa ja ehkä isommista mullistuksista osaa muutenkin sanoa jotain paremmin yleiseen jakoon sopivaa vasta jälkikäteen? Itse olen ainakin nauttinut aiemmista koostekirjotuksistasi joissa analysoit vauvavuosia kun ne ovat jo tukevasti takanapäin huomattavasti enemmän kuin monista hormonipäissään kirjoitetuista lähes liveseurantaa vastaavista nykyblogeista.

    Vaikka varmasti tiedät ja vaikutat sisäistäneesikin, et ole yhdellekkään lukijalle velkaa mitään. Se kuinka paljon, miten ja milloin haluat asiasta julkiseen blogiin jakaa on täysin sinun päätöksesi eikä siihen ole kenelläkään enemmän tai vähemmän anonyymilla blogin lukijalla mitään sanavaltaa.

    Ne akuutimmin mielen päällä ja sydämessä pyörivät tunteet, syyt ja seuraukset ovat kuitenkin aina vain sen hetken satoa -- todelliset tunteet syyt ja seuraukset kulkevat hitaampana ja salatumpana virtana kaiken alla. Oma parisuhteeni on samaa ikäluokkaa teidän suhteenne kanssa ja nostan hattua rohkeudelle tehdä omaa hyvinvointia tukeva päätös keskusteluympäristössä, jossa parisuhteen pituutta pidetään aikamoisena meriittinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Mä en ole täällä parisuhdeasioita puinut, koska niistä on vaikea kirjoittaa kirjoittamatta siitä toisesta osapuolesta, joka taas ei halua parisuhdettaan ruodittavan avoimesti ja hänen toivettaan olen kunnioittanut. Ja kuten viisaasti sanoitkin pitkän parisuhteen päättymisen syyt, seuraukset, reaktiot ja vastareaktiot eivät ole mitenkään paketoitavissa helposti self help -oppaaksi, romaani toki aiheesta on työn alla... Monihan olisi vain jatkanut tällaisessa tilanteessa eteenpäin.

      Toisaalta tässä uudessa tilanteessa on valtavan paljon asioita, joihin voisin ja haluaisin tarjota vertaistukea. Täytyy vielä vähän miettiä, miten se onnistuisi. <3

      Poista
  10. Muuta en osaa tähän sanoa kuin voimia! Paljon voimia!

    VastaaPoista
  11. Joskus aurinko tarttee sen risukasan jonne paistaa, näyttäytyy säteet sillon erilailla odotetummille ja arvokkaammille.. Sille musta on menneenä vuonna tuntunu, pelkkää risukkoo ja ojanpohjaa ilman suurempaa henkistä kasvua. Vaan sisulla ja tilkalla Riislinkiä tuli vuosi rämmittyä loppuun. Ja uusi alkuun. Hyvin säkin vedät, kivirekesi keventykööt tänä vuonna ja risut aurinko sytyttäkööt palamaan! Onnea matkaan!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...