Tietoa mainostajalle ›

13.5.2018

"Äiti, sä olet kajahtanut"



Olimme taannoin kävelyllä Koti-insinöörin kanssa. Puhe kääntyi lapsiin niin kuin se usein kääntyy. Sanoin hänelle ihan spontaanisti, että olen valtavan ylpeä siitä, miten järjettömän hyvin hän on hoitanut roolinsa isänä. Yllättäen hän palautti kohteliaisuuden. Hän sanoi olevansa iloinen siitä, miten hienosti minulla menee ipanoiden kanssa, vaikka en ikinä tätä roolia aktiivisesti havitellut.

Se tuntui hyvältä kuulla. Olen omasta mielestänikin edistynyt.

Äitienpäivän perinteinen merkitys oli minulle pitkään täysi arvoitus. En ymmärtänyt mitalien jakoa tai liputusta, enkä oikein ymmärrä vieläkään, mutta olen oppinut iloitsemaan tästä päivästä. Se ei ole minulle tärkeä, mutta se on sitä kersoille. Ipanat ovat lähes uuvuttaneet itsensä askartelemalla, suunnittelemalla ohjelmaa ja piilottelemalla lahjoja. He haluavat viettää tätä päivää ja minä kunnioitan sitä. En aio edes latistaa tunnelmaa sanomalla, etteivät ne tiedä paremmasta. Kyllä ne itse asiassa tietävät, onhan niillä valtavasti aikuisia tuttuja. Ne osaavat jakaa ihmiset leppoisiin ja tomeriin, tylsiin ja hauskoihin, rakkaisiin ja niihin muihin.

Tämä on matka, ei kilpailu. Ja olen tyytyväinen matkustaja, enkä enää edes kovin väsynyt. Yhdelle on kyseessä lähimatka, toiselle turhankin eksoottinen kaukomatka. Matkaeväitä on jaettu vaihtelevasti. Olen isojen lasten kanssa paljon enemmän mukavuusalueellani, mutta olen myös ymmärtänyt olevani osa tiimiä. Ei ole tarkoitus, että selviäisin kaikesta yksin ja ilman apua.



Kersat ovat tehneet myös hommansa. Kaksi keskenään ihan erilaista lasta on auttanut minua tajuamaan sen, kuinka luonteenpiirteiden jakaminen vahvuuksiin ja heikkouksiin on veteen piirretty viiva. Herkkyys on valtava voimavara, mutta se ei saa viedä mennessään. Kärsimätön, oma-aloitteinen ja impulsiivinen ihminen taas on erittäin aikaansaava, mutta hänen pitää oppia harkitsemaan ja odottamaan muita.

Aloin viihtyä äitinä vasta kun tajusin, ettei minun tarvitse esittää jotain tarujen uhrautuvaa imettäjää. Lapset hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Jos ipanat haluavat leipoa mokkapaloja tai korjauttaa farkkunsa, he soittavat Mummille. Snadi taas on opettanut isomman flossaamaan, Skidi puolestaan näyttänyt siskolle, miten piirretään heijastukset silmiin. Isiltä kysellään miten päivän aikataulut etenevät. Mutta jos he haluavat tehdä reklamaation vappupallosta, suojella pölyttäjiä tai lisätä kirjallisuusesitelmäänsä powerpointissa efektejä, he kääntyvät minun puoleeni.

Tänään voin onnitella itseäni saavutetuista etapeista. Siitä, että olen opetellut kaivamaan itsestäni esiin aikuisen, myös silloin kun se on vaikeaa. Olen oppinut erottamaan turhan ankaruuden tarpeellisista rajoista, kuuntelemaan (myös huutoa), kohtaamaan anteeksipyynnön ja pyytämään itse anteeksi, pitämään kiinni ja irrottamaan tarakasta. Ja sanomaan, että kotiin saa aina tulla. Tuota ei minun vanhemmilleni koskaan kerrottu.

- Kuule äiti, sä olet vähän kajahtanut. Mutta silleen hyvällä tavalla, totesi Skidi erään puujalkavitsini jälkeen.

Ei kai sitä voi tuon paremmin sanoa.

1 kommentti:

  1. Kotiin saa aina tulla❤ Mitä tahansa tapahtuukin niin yhdessä järjestellään asioita.Ja kajahtanut mutsi minäkin��

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...