Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

18.3.2021

Paniikki pentujonossa eli mitä koira muuttaa?

Voileipää ei enää tarvitse syödä yksin.


Lukija laittoi postauspyyntöä koira-asioista. Hän oli pitkällisen koirapohdinnan jälkeen käynyt tapaamassa kasvattajaa ja päättänyt asettua pentujonoon, minkä jälkeen ratkaisu alkoi toden teolla konkretisoitua. Mikä muuttuu, kun pentu tulee taloon? Lukija oli ollut koiranomistaja ennenkin, mutta ei yhtäaikaa äiti ja koiranomistaja, joten hän pyysi, että kirjoittaisin odotuksistani ja todellisuudesta, mikä yllätti ja mikä meni juuri kuten arvelinkin. 

Ymmärrän tätä pähkäilyä hyvin. En minäkään ollut koiranomistajana noviisi, mutta silti arvoin. Saammeko me arjen toimimaan koiran kanssa? Lisäksi rotu oli uusi ja kasvatusosaamiseni vähän ruosteessa. Semikokeneena lasten kasvattajana osasin myös suhtautua riittävällä skeptisyydellä etukäteen tehtyihin ylitsevuotaviin koiranhoitolupauksiin.

Minkä suuruusluokan muutos on kyseessä? 

Riippuu täysin koirasta ja perheen lähtötilanteesta eikä lopputulosta koskaan voi tietää etukäteen. Hamsteriin verrattuna muutos on isompi, mutta vauvaan verrattuna pienempi: koiranpennun hoitaminen on mielestäni helpompaa ja hoitotoimenpiteitä voi tehdä jokainen perheenjäsen. Toki pennullakin on elämässään niitä kuuluisia vaiheita. Pennut nukkuvat alkuun rauhattomasti, järsivät kaikenlaista, pissivät minne sattuu ja naskalit aiheuttavat reikiä niin ihmisnahkaan kuin vaatteisiin. Puoli vuotta muuttaa kuitenkin paljon. Nyt yhdeksän kuukauden ikäisenä dogsteri osaa ottaa sisällä lungisti ja vetelee sikeitä minun vieressäni ketarat taivasta kohti aamukahdeksaan asti, vaikka muu perhe olisi hereillä. 

Tämä ei tarkoita, että kaikissa perheissä metamorfoosi menisi yhtä kivuttomasti. Vaikka osaisikin laskea resurssinsa oikein ja ymmärtäisi, ettei koira ole koriste-esine vaan perheenjäsen, saattaa eteen tulla kaikenlaista yllättävää. Minä ajattelen, että valitessaan itselleen sopivaa koiraa pitää valita myös kasvattaja, johon luottaa. Kokeneelle ja mukavalle tyypille uskaltaa kertoa vaikeuksista ja pyytää niihin apua.  


Mikä minut yllätti?

No juuri se asia, mitä kuvittelin miettineeni tarkkaan: koiran koko! Kyllä, kävin tutustumassa rotuun etukäteen, mutta en täysin tajunnut, mitä terrierinarttuani kolme kertaa painavampi koira käytännössä tarkoittaa. Lisäksi Eddiestä kasvoi pentueensa isoin, joten turri on rotumääritelmänsäkin mukaan iso poika. 

Pointti on tämä: me asumme kaupungissa ja kohtaamme valtavan määrän ihmisiä ja koiria päivittäin, joten koiralta kuin koiralta vaaditaan yhteiskuntakelpoisuutta. Alle kymmenkiloisen pikkukoiran kanssa pärjää aina massaylivoimalla, jos se yllättäen riehaantuu. Näin iso ja painava koira (20kg) taas vie innostuessaan helposti vielä alakoululaisenkin mennessään ja hypätessään esimerkiksi pikkulasta vasten, lapsi kaatuu satavarmasti. Vasta Eddieä kaksi kertaa painavampi teini pystyy pitämään jalansijansa, vaikka se sattuisikin hepuloimaan, kuten sen tapoihin aina välillä kuuluu. 

Vaikka Eddie on lauhkea, se on ollut pakko kouluttaa kunnolla tottelemaan kaikkia kävelyttäjiä Snadista Mummiin – ja tämä on ollut haastavaa. Se ei saa vetää tai tempoa ja sen on pyynnöstä käveltävä sivulla ja ohitettava muut koirat, lenkkeilijät, fillarit, autot ja pulkat ilman mayhemiä. (Mikä on tosi haasteellista, jos koiraa ei kiinnosta namit, mutta se on toisen postauksen aihe).

Toiseksi kokoon liittyy myös ulottuvuus. Tämä ylettyy paikkoihin, joihin en ollut tottunut koirien ylettyvän. Toisaalta se on massansa takia myös vähän kömpelö: parketti luistaa tassujen alla joten se ei pysty esimerkiksi hyppäämään keittiön pöydälle vaikka haluaisi.

Myös ihmiset arastelevat isolta vaikuttavaa mustanaamaista karvaturria paljon enemmän kuin pientä terrieriäni, vaikka jälkimmäinen oli huomattavasti ärhäkämpi. On siis otettava tarkemmin huomioon se, että jotkut ihan tosissaan pelkäävät koiria ja kunnioitettava tätä.

Mikä meni helpommin kuin odotin?

Sisäsiisteyskoulutus meni niin nappiin kuin voi mennä ja siitä pointsit kuuluvat koko perheelle, joka otti homman tosissaan. Yhtään vahinkoa ei ole tullut sisälle sen jälkeen kun tyyppi täytti neljä kuukautta.

Enkä osannut odottaa, että addiktoidun erityisesti aamulenkkeihin! Minulla on Eddien kanssa rauhallinen aamurutiini, josta kummatkin nauttivat. Ensin tyhjennetään kimpassa puurokattila ja sitten mennään lähimetsään, sitten niitylle, lopuksi kierretään vielä vallihautojen kautta kotiin. Palaan tunnin kävelyn jälkeen työpöydän ääreen virkistyneenä ja hereillä, vähintään puolet päivän kävelytavoitteesta tehtynä. Onneksi työelämä joustaa tähän.

Lisäksi Skidin koiranhoitotaidot ovat yllättäneet positiivisesti. Suht kokeneena lasten omistajana en laskenut kummankaan lapsen lupausten varaan mitään vaan lähdin siitä, että loppuviimeksi kyseessä on minun koirani. En ole joutunut muistuttamaan lupauksista kuin pari kertaa alussa, jolloin koira välillä unohtui suunnitelmista. Skidi on yllättänyt olemalla erittäin jämpti, skarppi ja rohkea, ja uskallus on myös lisääntynyt ymmärryksen ja taitojen myötä. Snadista on myös kasvamassa aivan yhtä pätevä koiratyttö kunhan vain silmä kehittyy.


Mikä on mennyt suurin piirtein odotetusten mukaan?

Moni kysyy, onko schapendoesin turkinhoito työlästä. Ei oikeastaan. Takkuja on tullut jonkin verran (eikä ollenkaan niihin paikkoihin mihin kuvittelin), mutta perusteellinen harjaustuokio kerran viikossa on pitänyt karvat ojossa. Erityisesti pehmeän pentukarvan vaihtuessa aikuiseen, vuohimaiseen karvaan on tulossa työläämpi vaihe. 

Poikakoiran kanssa elämistä jännitin eniten, mutta toistaiseksi se on ollut lähinnä tottumiskysymys joka jumalan heinänkorren haisteluun. "Urostelu" ollut aika vähäistä ja rajoittunut satunnaisiin tuijotuskisoihin vastaantulijoiden kanssa.

Summa summarum: yritin miettiä, mistä olisimme joutuneet luopumaan, mutta en keksinyt mitään. Ihan samanlaista elämää me elämme kuin ennenkin, vain ulkoilutusvuorot pitää plänätä. Kysyin tätä varmuuden vuoksi teiniltäkin. Hän sanoi, että koulusta on joskus kiire iltapäivälenkille. 

Useimmiten ne omat uomat löytyvät niin lapsen kuin koirankin kanssa, kun motivaatio on hyvä. Maailma on myös muuttunut koiraystävällisemmäksi: koira saa tulla toimistolle ja jopa lähiravintoloihin, hyviä hoitopaikkoja on keskikaupungillakin ja meillä on lähellä hyvä koirapuisto. Eddie on integroitunut arkeemme ihan kuin se olisi aina ollut siinä. 

Jos siis haluat elämän, johon mahtuu koira, olet jo suurimman askeleen ottanut. Eipähän tarvitse voileipää enää yksin syödä ja se on just hyvä niin.

Ps. Eddien edesottamuksia voi seurata Instagramin puolella omalla Eddie-kanavalla!

16 kommenttia:

  1. Mua säälittävät nämä koirat joilla on tukka aina silmillä, tuntuu siis että niitä täytyy häiritä se ikuinen näköeste. Ehkä säälin niitä turhaan? Mikä on oma näkemyksesi Eddien omistajana? Eddie on ihana ja olen jo se seuraaja Instagramissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tukan silmillä roikkuminen häiritsee joitain, jotkut taas ei välitä pätkääkään. Schapeista mulla ei ole kokemusta, mutta esimerkiksi briardi, snautseri ja terrieri on kaikki sellasia tukka silmillä- tyyppejä aina välillä. Snautseri lähinnä häiriintyi jos sen tukka nostettiin pois silmiltä, terrieri oli samaa laatua- ei tartte auttaa!
      Briardin tukka nostettiin välillä ponnarille, ja tyyppi kulki silmät lautasina pitkin kämppää kun täällähän on hei valosaa! Jotkut sanoo, että sitä koiran silmillä roikkuvaa turkkia voi verrata omaan otsatukkaan. Jos se roikkuu aina silmillä, siihen tottuu eikä se häiritse. Samalla se vähän suojaa silmiä.

      Poista
    2. Toisen etulettirodun omistajana sanon, että tämä on koirakohtaista. Roturyhmässä asiaa puidaan säännöllisin väliajoin ja aina löytyy koiria, jotka selvästi ovat rennompia tukka silmillä, sellaisia, jotka rauhoittuvat vasta, kun otsatukka on ponnarilla tai leikattu (kireä ponnari otsalla päivittäin voi sekin olla inha, vaikka etutukan takaa haluaisikin nähdä) ja monia, jotka osuvat siihen väliin, eivätkä tunnu välittävän, oli tukka niin tai näin. Fakta on, että koira näkee sen takaa hieman huonommin, ja esim. agilitykentällä otsis nostetaan ponnarilla sellaisiltakin, jotka muuten elävät letti silmillä.

      Poista
    3. Tää tukkajuttu on jännä, koska lakelandinterriereiden, suursnautserin ja afgaanin kokemuksella mulle se on koiran perusasetus eikä yksikään koira ole siitä kärsinyt (en tiedä miten se edes näkyisi). Lisäksi Eddie näkee aivan mainiosti tukkansa takaa, nytkin se kyttää tossa pihalla ohikulkijoita ja näkee koirat kaukana niityllä. Otsapenger nostaa sen tukan ennemminkin "lippikseksi" tuohon eteen ja pitkät, paksut ripset pitävät sen poissa silmistä. Lisäksi juostessa otsis tietenkin lentää sivulle tuulen vaikutuksesta. Ponnarista tämä jäbä ei nauti pätkääkään vaan repii sen irti ja syö lenksun. O_o Olen ajatellut, että antaa olla. Kokeillaan uudestaan sitten kun tukka on pitempi.

      Schape on työkoira ja näiden lammaspaimenten karvaston alkuperäinen tehtävä on suojata paitsi teräviltä sarvilta ja sorkilta myös lämmittää, jos pitää nukkua lauman vahtina ulkona. Noissa lammasduuneissa turkki myös kuluisi ihan eri tavalla, kotikoirilla karvat pysyvät tuuheampina ja kasvavat pidemmiksi, jolloin harrastuksissa, joissa on oltava hyvä kontakti ohjaajaan, on ponnari tarpeen.

      Poista
    4. Olen myös tätä tukka-asiaa miettinyt. Miten havaita, mitä mieltä koira silmille tulevasta turkista on. Miten koira tämän esittäisi, kun se tukka kasvaa siihen silmille, ja on siinä koko ajan? Mitä eleitä koirasta voisi seurata sellaisen koiran kohdalla, jolla tukka väliin kiinnitettäisiin ponnarille tai leikattaisiin lyhyeksi silmien edestä, että kummin koira valitsisi. Miten havaita tekemättömyys? Selvä ärsytys on helppo havaita.

      Turkki eittämättä palvelee rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta, muutoin näköesteenä toimivaa turkkia ei kaiketi voi mieltää eduksi. Ehkä voisi pohtia niin päin, mitä haittaa koiralle olisi siitä, jos turkkia trimmattaisiin lyhyemmäksi siten, etteivät karvat peitä koiran näkökenttää. Ei vain tällä rodulla, vaan ylipäätään koiraroduilla, joilla tukka kasvaa näin.

      Nimimerkillä Sanna-Raipe Helminen

      Poista
    5. Sanna-Raipe! <3 Koiran näkökenttä luustollisesti niin erilainen kuin ihmisen ettei sitä koiran kokemusta voi ajatella oman naamansa kautta. Kun terrierini tuli vanhaksi ja sokeaksi, se alkoi törmäillä seiniin ja huonekaluihin. Musta olennaista on se, että koira on rohkea (juoksee, hyppii, ei pelkää pimeää) ja näkee sekä lähelle (syö kärpäset ikkunasta) että kauas (lähtee oravan perään). Ja ottaen huomioon millä tarkkuudella tuo nappaa ponnarin päästä, ei näytä näössä olevan mitään vikaa...

      Poista
  2. Koira solahtaa kyllä varmasti monen, etenkin lapsiperheen, elämään oikein mukavasti. Useimmat koirat oppivat talon tavoille, perheen elämänrytmiin ja kohtuullisille käytöstavoille,kun pennusta asti niihin totuttaa.

    Ja sitten on yksilöitä, jotka ovatkin haastavampia kuin kasvattaja tai omistaja ajattelivat, eläinmaailman erityislapsia. Meille sattui sellainen, eikä arki täysin palannut uomiinsa, tai ainakin sitä täytyy suunnitella nykyään ihan eri tavalla, koska koiramme kuormittuu herkästi. Silti olento on rakas, ja tuonut mukanaan paljon hyvää. (Aamulenkit! Se on päivän paras.)

    Näinä etäaikoina tunnen myös tarvetta muistuttaa koirasta haaveilevia, että miettii oikeasti arkea pandemian jälkeen, ja miten koira siihen sopii, eikä pelkästään tätä hetkeä. Ja jos koira tulee vielä nyt keväällä, tai kesälomalla, panostaa eroahdistuksen ehkäisyyn siitä huolimatta, että on mahdollisuus olla paljon koiran kanssa yhdessä. Eroahdistunut koira on vankila rakas ja raastava karvainen, jota en soisi kenellekään.

    Mutta teillä on selvästi mennyt hienosti, ja oman panostuksenne ansiosta. Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri on, hyvin todennäköisesti kaikki menee hyvin mutta mitään takuuta ei elävien otusten kanssa ole. Ja onneksi eläinmaailman erityislapsillekin riittää nykypäivänä enemmän ymmärrystä. <3 Miten se kuormitus näkyy?

      On tosiaan ihan hyvä muistuttaa että jossain vaiheessa palataan normaaliin, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa. Niiden, joilla elämää jatkuu toimistossa entiseen tapaan, olisi hyvä totuttaa koiraa olemaan yksin säännöllisesti jo etukäteen. Meillä tietysti helpottaa se, että minä olen etätöissä usein muutenkin ja lapset tulevat koulusta jo iltapäivästä. Yksinolot eivät siis jää erityisen pitkiksi.

      Poista
  3. Eläinmaailman erityislapsi, sellainen löytyy meiltäkin. Ihana ja rakas erityislapsi mutta välillä niin kovin raskas ja työläs.

    Sellaisen vinkin antaisin tuleville koiranomistajille, että kannattaa tarkkaan miettiä rodun käyttöhistoriaa. Haluttiin terrieri mutta ei missään nimessä käyttölinjaista, ettei metsästysvietti olisi korostuneena. Kasvattajan kanssa valittiin pentueen rauhallisin pentu. Jostain geenien uumenista meille kuoriutui vauhko metsästäjä, jonka kanssa ollaan aika ajoin kodin ulkopuolella helisemässä. Kotona toteuttaa kasvattajan näkemystä rauhallisuudestaan, joka toki itsekin todettiin neljällä vierailulla ennen luovutusta. Aiempi kokemus käyttölinjaisesta mäyräkoirasta ei valmistanut tähän terrieriin lainkaan. Onneksi on vain kahdeksankiloinen.

    Oli kiva lukea tiivistelmä teidän kokemuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erittäin hyvä pointti ja on tosi tärkeää että puhutaan myös näistä kokemuksista! Kuten tuo Eddien yllätyskokokin osoittaa, geenit ovat arvaamattomia, ja kun koiran pään sisään ei pääse keskustelemalla voi noiden viettien kanssa elämisessä olla tekemistä. Tsemppiä teidän erityislapsen kanssa!

      Poista
  4. Mua kiinnostaa tuo "namit ei kiinnosta", koska meillä on ulkona ihan sama. Saattaa napata vahingossa suuhun, mutta senkin sylkee heti ulos. 😂 Vaikka olis mitä herkkua tarjolla! Sisällä saa palkattua namein, mutta ulkona kaikki muu on mielenkiintoisempaa. Ei sillä, ihan hyväksi tuo on kasvamassa, mutta olis kiva jos ulkonakin olis joku takuuvarma keino saada kadonneet korvat esiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täälä! Tästä tosiaan voisi tehdä ihan oman postauksensa että miten otetaan kontaktia kun toinen koira kiinnostaa noin miljoona kertaa enemmän kuin joku nihkeä nami. Se huomio pitää vain saada keinolla millä hyvänsä ja mä käytän yleensä sitä että harppaan kyykkyyn sen eteen, mikä harhauttaa sitä sen verran että hiukan unohtuu sekoilu.

      Poista
    2. Ennakointi, lelut ja oma liike on se millä meidän tursakkeen kanssa on selvitty...mutta olihan tuo aikamoinen kulttuurishokki noutajan jälkeen.

      Poista
    3. Meilläkin oli edellinen koira jotain paimen/noutajasekoitusta ja oli todella miellyttämisen haluinen! Ja eli melkein 14 vuotta, niin omissa mielikuvissa koira on sellainen rauhallinen lähes ajatuksella toimiva ihanuus. Tää nykyinen metsästysmallinen on ollut "vähän" pidempää pinnaa vaativa koulutettava... :D Jos otan kuolleen fasaanin käteen niin se tekee mitä vaan, mutta jotenkin se ei oo kauheen näppärä tapa lenkkeillä. Onneksi alkaa selvästi tasoittua nyt kun ikää tuli 2 vuotta. Metsästyskausi on kuitenkin aika rajattu, niin iso osa vuodesta pitää malttaa elää ihan perhekoiran elämää. :)

      Poista
  5. Meillä sekarotuinen 30 kg tiukkaa lihasta. Itse olen kokenut koiran suuremman koon positiiviseksi asiaksi juuri siksi, että se on pakko kouluttaa, etenkin näin kaupunkiasujana. Koulutuksen saaminen on kuitenkin koiran oikeus ja on hirveän sääli, jos se jää retuperälle vain siksi, jos koira on tarpeeksi pieni tai "helppo". Siinä tulee koira heitettyä heti syvään päähän, kun kukaan ei ole kertomassa ja auttamassa, miten eri tilanteissa käyttäydytään. Eihän tästä kaikille näkyviä käytösongelmia tule, mutta ei se silti ole reilua koiraa kohtaan, ja "helpon" koiran kanssa sitä päänsisäistä stressiä on vaikea arvioida.

    Täytyy silti todeta, että symppaan kaikkia, joilla ei syystä tai toisesta ole resursseja kouluttaa koiraansa siten kuin toivoisivat. Eikä kukaan ole täydellinen, koiran (kuten lastenkin? :D) kanssa joutuu nimenomaan siedättymään siihen ikuiseen epätäydellisyyteensä. Ja kuten heti alussa totesin, niin ainakin itselleni pakko on ollut paras muusa. Kummasti olisi laiskuus iskenyt monessa kohdassa, jos itsensä voisi syystä tai toisesta päästää kuin, noh, koiran veräjästä. :D

    P.S. On ollut tosi kivaa saada seurata ig:ssä Eddien kasvamista! Jatkossakin luen mielelläni kaikki koirapohdinnat, t: eläintenhoitaja.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...