Kasvatusneuvoja ammattilaisilta eli lapsilta

Olen jo muutaman kerran täällä pohtinut suhdettani Skidiin.

Elämä herkän ja kiltin esikoisen kanssa on avannut aivan uudenlaisen näkökulman koko lastenkasvatukseen. Olen joutunut muuttamaan monia periaatteitani havaittuani etteivät yksioikoiset toimintamallini kertakaikkiaan toimineet. Tyyppi on täysin erilainen kuin minä.

Olen ollut tämän faktan kanssa monta kertaa vastakkain, hyvin usein ruokapöydässä.

Muistan kun sain kolmevuotiaalta Skidiltä aamupuuropelleilyn aiheuttaman hiiltymyksen jälkeen lastenkasvatusohjeen: "Äiti, älä komenna tuolla tavalla tomerasti vaan sano leppoisasti: 'Älä tee tuota'."

Mykistyneen epäuskon hetken jälkeen esitin tukun vastalauseita:

Pakkohan mun on, koska sä et muuten kuuntele!
Ainahan mä ensimmäisen kerran pyydän kauniisti!
Ja kun sä teet kaikkea vaarallista!

Ja kas vain: huomasin taas korottavani ääntä.

Lapset tekevät kaikkea turhaa, älyvapaata ja vaarallista: syövät väriliituja, koskevat palaviin tuikkuihin, tasapainoilevat patterin päällä ja paiskovat elektronisia laitteita lattialle. Tämän johdosta tulee ipanoille harva se päivä ladelleeksi kieltoja kovalla äänellä, närkästyneenä. Etenkin, jos ja kun kyse on asiasta, josta ei huomauteta ensimmäistä kertaa.

Vaikka uskon kuriin, uskon myös siihen, että voin omalla käytökselläni vaikuttaa muiden käytökseen. Haluanko opettaa kersoille, että konfliktissa ja tunnekuohussa voi aina menettää itsehillintänsä ja korottaa äänensä, vai että tilanteessa voisi hakea jotain muutakin ratkaisua?

Niinpä. Ärsyttävää. Kyllä minä voin vähentää äänensävyn jäpättävyyttä ja vaihtaa sanavalinnat lempeämmiksi. Jos haluan ja yritän. Sarkasmikin menee yleensä alle viisivuotiaiden lasten kanssa hukkaan.

No, joku aika sitten tajusin, että sama koulutus on jatkunut Snadin kanssa. Hän on tehnyt sen olemalla samanlainen kuin minä. Snadi ei yritä viimeiseen asti välttää konflikteja kuten siskonsa. Olemme molemmat äkkipikaisia ja aina valmiita taisteluun. Jos hänelle huutaa, hän huutaa takaisin.

Sain jonkinlaisen oivalluksen, kun eräänä aamuna eivät meinanneet talvikumpparit millään kelvata jalkaan. Tuhahdin Snadille, että en jaksaisi nyt millään vääntää tästä asiasta.

Snadi totesi, että okei, ei sitten, väännetään illalla.

Mitä hittoa.

Tällä väsyneellä reaktiolla sainkin aikalisän. Illalla kävimme asiasta lyhyen keskustelun ja kengät olivatkin olleet ihan hyvät. Päiväkodin pihalla olevaan lätäkköön oli voinut mennä kumpparit jalassa.

Järkipuhe tehoaa ihan hirveän harvoin, mutta tunnepuhe toimii melkein aina. Snadia kannattaakin lähestyä empatian kautta. On pakko näyttää, miltä minusta tuntuu, kun hän käyttäytyy ei-toivotulla tavalla. Ja niitä tunteita on paljon! Surua, kiukkua, närkästystä, paheksuntaa, järkytystä, ällötystä, harmia, huolta ja epätoivoa.

Voin kertoa että lehtiharavakin on parempi tässä tunteiden sanoittamisessa kuin minä. Ottaisin siihen synnytysvalmennuksen ja parisuhdeterapian kylkeen ainakin pari kurssia tunneilmaisua, kiitos.

Tulossa 2017: woman cave eli naisluola!

Miehet tarvitsevat kuulemma man caven, oman tilan, jossa riehua. No, voin kertoa, että niin tarvitsevat naisetkin. Ainakin minä - ja tänä vuonna sen toteutan!

Tässä on erinomainen esimerkki turhasta kursailusta: metrin levyinen pöytä. Eihän se riitä alkuunkaan.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut omasta huoneesta, mutta kaikki asuntomme huoneet ovat joko kaikkien tai jonkun muun tilaa. Ongelma yhteisten tai muiden tilojen kanssa on se, ettei niitä saa sotkea. Ja minä haluan sotkea.

Oman huoneen pointti on juuri sotkeminen (ei jostain syystä päde lapsiin). En siis todellakaan halua mitään naisvajaa, jonka voisin koristella pitsiverhoilla, ruusuilla ja sisustustyynyillä. Haluan sopen, johon saan levitellä mappini, puhelimeni, tietokoneeni, nenäliinani, teekuppini, laturini, pankkitunnukseni, meikkini, irtiskätköni, kamerani, epämääräiset muistiinpanoni sekä taksikuittini. Siivoan sen kyllä joskus, kun jaksan. Tai no, en usko että jaksan.

Koska kämpässämme ei ole enempää huoneita ennen kuin kersat muuttavat pois, ajattelin erotella omaan käyttööni pitkän ja kapean ruokailutilan päädyn. Ovea ja lukkoa tilaan ei näillä spekseillä saa, mutta kattoon voi asentaa kiskot ja väliverhon (olen alkanut haaveilla sellaisista 70-luvun puisista oviverhoista), joka piilottaa muulta perheeltä vaivalla rakentamani sekamelskan.

Mahdollisesti myös haen inspiraatiota teinien ovikylteistä ja askartelen jonkun "ken tästä käy saa kaiken toivon mistään jälkiruoista ikinä heittää" -uhkauksen.

Jos projekti kusee, muutan tänne Skidin löytämään luolaan.

Sitten kalustukseen. Olen ostanut aikuiselämässäni ainakin kuusi erilaista kirjoituspöytää. Joka kerta liian pienen. Kuten arvata saattaa kursailu on kostautunut: liian pienen pöydän ääreen eivät mahdu kamat, joten minäkään en kotiudu sinne vaan päädyn istumaan läppäri sylissä milloin missäkin päin asuntoa kamat levällään. Nyt pöydästä tulee s u u r i.

Kävin viime syksynä läpi sekä nettikirppiksiä että huonekalukauppoja ja totesin, että maksan mieluummin enemmän sellaisesta jonka haluan kuin vähemmän kompromissista. Ja sen on oltava puuta. Puulta tuoksuvaa puuta. Jostain syystä kirjoituspöytiä on tarjolla vaikka millaisesta levystä, mutta ei puusta.

Aionkin tilata naisluolaani täydellisen kirjoituspöydän hyväksi havaitulta puusepältä. Tarkoituksenmukainen työpöytä ei nimittäin ole kohtuuton vaatimus kirjoitustyöläiselle ja puusepistä minulla on vain hyviä kokemuksia. 

Ja kunnon tuoli tietenkin pitää vielä olla. Tyylikäs ja peffaystävällinen.

Että näin! Projekti valmistunee helmikuussa, jolloin palaan siis lopputulokseen kuvien kanssa! Jos olen unohtanut jotain olennaista, kerro heti! (Pientä Smegin bissekaappia jo vähän mietin.)

Äiti, poistu kotoa!

Kun tulin kotiin kuuden naisen viikonloppureissusta, kersat juoksivat halaamaan. Kysymykseen "Onko ollut ikävä?" tuli tyhjentävä vastaus:

"Ei oikeastaan."

Köpis on täynnä hyvää ruokaa ja ihania vessoja. Ihan lempparikaupunkini.

Ravintola Kul oli suosittelun arvoinen mesta: hyvät drinkit ja loistosafka.

Motherin pizzabrunssikonsetin soisin saapuvan Suomeenkin.

Ravintola Pate-Patessa oli maailman paras punajuuriannos. Pakko tulla uudestaan.

Eivät ne tosiaan perään soitelleet. Skidi oli lähinnä pahoillaan, ettei päässyt mukaan. Snadi yritti parhaansa mukaan pidätellä kysymystä tuliaisista.

Tätä on treenattu ihan vauva-ajoista lähtien. Kersat ovat niin tottuneet viikonlopun mittaisen poissaolon käsitteeseen, että eivät ne siinä ajassa ehdi ketään kaivata. Joskus reissussa ovat he itse, joskus vanhemmat.

Sitäpaitsi Isin kanssa oli ollut kivaa. Ei minun tarvitse tehdä ruokia jääkaappiin ja järjestää ohjelmaa. Tyypeillä on ihan omat systeeminsä, kun minä olen poissa. Ne syövät kerrosjogurttia ja poppareita, käyvät urheilemassa ja kyläilevät. Jos taas minä olen viikonloppuvastaava, löhöämme puolille päiville yöpuvussa ja iltapäivästä mennään nyhtökauraburgerille ja kulttuuririentoihin tai leffaan.

Toisen vanhemman kotoa poistuminen on vanhemmuuden happotesti. Monessa kodissa arjen pyörittäminen on melkein sataprosenttisesti äidin vastuulla. Viikonlopun projektipäällikön toimenkuva avartaa maailmaa kummasti ja auttaa näkemään sen toisen osapuolen työmäärän.

Lisäksi vanhemmuuden tavat ja kasvatusnäkemykset voivat olla hyvinkin poikkeavat. Vanhemmilla voi olla paljonkin erimielisyyksiä siitä, mikä on tarpeellista ja oikein ja mikä ei. Omalla vetovuorolla voi sitten ihan itse testata, miten olennaista on pitää kiinni ruoka- ja päiväuniajoista tai kokeilla jotain sellaista, mihin toinen ei ikinä halua lähteä mukaan.

Parhaassa tapauksessa toinen vanhempi kokee yksinhuoltajuuden jälkeen olevansa hyvinkin voimaantunut vanhempana. Hän on löytänyt uusia tapoja viihtyä lasten kanssa tai tajunnut että eteiseen tarvitaan säilytystilaremontti. Huonommassa tapauksessa ollaan todella iloisia ja kiitollisia, että äiti tulee kotiin, ja buukataan seuraavaksi kerraksi hyvissä ajoin apuvoimia.

Viime vuoden reissulla havaittiin myös se, että paras palkinto perheelle on ystävien seurassa piristynyt ja iloinen mutsi. On tilitetty ja hihitetty, ja muisteltu aikoja, jolloin elämään ei kuulunut minkään sortin varhaiskasvatusta. Arki ainakin starttaa paljon mukavammin, kun on nauranut niin että naamaan sattuu.

Pikkulapsiaikana ei saa erota

Unelmien joulu kuusentuoksussa vai pesuaineen tuoksussa noro-influenssaputkessa? Jännitystä joulupukista vai siitä kuka sairastuu seuraavaksi? Kinkunpaistovuoro vai kuumevalvomisvuoro? Tasapainoilua sen välillä, kuinka monta tuntia on raketteihin vai kuinka monta tuntia potilas voi katsoa lastenohjelmia päivässä?

Joulusaunan peruuntuminen olisi itkun paikka.

Perheellisten lomat eivät aina mene ihan putkeen. Ja se on yllättävän raskasta.

Nyt kun nuorinkin on jo viisivuotias, kersoilla on jo jonkinlainen vastustuskyky eivätkä ne imuroi ihan jokaista mikrobia kitusiinsa. Niitä terveitä pätkiä ei oikein edes rekisteröi, kunnes kuumemittari näyttää hippasen vajaata kolmeysiä. Tulihan se päiväkodissa pyörinyt streptokokki sieltä, jouluviikolle. Muistin taas, millaista se pahimmillaan oli. Sairaan lapsen hoitovuorojen jakamista, yöherätyksiä, lääkintäarpomista, terkkarijonottamista.

Mutta loman saimmekin sitten viettää ihan normaalisti, mikä paikkasi hässäkkää. Kiitän siitä. Kaikille ei käynyt ihan näin hyvin.

Lomaan osuva sairasteluperiodi on jotenkin kohtuuton. Jos arki on haastavaa (kuten pikkulapsiperheessä saattaapi olla) ja stressaavaa, lomaan kohdistuu isoja odotuksia. Hiljaiseksihan se vetää, jos sillä paljon odotetulla yhteisellä ajalla on pakko perua kaikki suunnitelmat ja keskittyä lähinnä sietämään huonotuulisia perheenjäseniä. Incl. itseään.

Siinä samalla natisee liitoksissaan se parisuhdekin. Lapsiperhe-elämä muuttaa suhdetta sekä parisuhteeseen että vapaa-aikaan. Ja nuo kaksi muodostavat aika tiukan kombon.

Jälkikasvun myötä vapaa-aika -- sellaisena kuin minä sitä olin tottunut viettämään -- lakkasi olemasta. Ennen lapsia rakkaus pysyi kasassa ihan itsestään, ei sitä tarvinnut tekohengittää. Lasten jälkeen aikuistenvälisen suhteen ylläpito vaatikin työtä, panostusta tai jopa ajoittaisia pelastusoperaatiota. Vapaa-aikaa oli pakko nyhjäistä tyhjästä.

Jos perhe-elämässä on niitä mukavia hetkiä, vastoinkäymisiä on paljon helpompi kestää. Korttitalo romahtaa aina välillä, mutta sitä ei tarvitse aktiivisesti pelätä. Loma korjaa.

Pikkulapsiaikana ei saisi erota ja ihan hyvästä syystä - ei se ole mikään normaali tila.

Haasteena onkin se, miten korjata tilanne, jos lomakin on mennyt vituiksi. Äkäisyydella on taipumus kroonistua. En ole ihan varma, saako pikkulapsiaikana kertynyttä karstaa pois kokonaan. Kun pahin on ohi, voi katsoa löytyykö savuavista raunioista jotain pelastamisen arvoista. Joskus löytyy, joskus ei löydy. Mutta on ihan varma, että joululomalla terveysaseman jonossa niitä rippeitä ei kannata etsiä.

Tsemppiä siis kaikille, joiden loma meni johonkin muuhun kuin rentoon yhdessäoloon!

Vatsaystävällinen elämä ja miten se tehdään

Kuten tiedätte tämä ei ole mikään hyvinvointiblogi (eikä tästä sellaista tule), mutta yksi asia minua on alkanut kiinnostaa tässä parin vuoden sisään: suolisto ja sen mikrobicocktail.

Vatsan tilanne ei näy ulospäin kuten esimerkiksi ihon. Vaikka en kärsi mistään selkeästä ruoansulatuksellisesta ongelmasta tai allergiasta (irtiksien aiheuttamaa palloa lukuunottamatta), ehkä ei kannata odottaa sitä ongelmaa. En ole mitään pitkäikäistä sukua.

Tänään julkaistun tutkimusuutisen mukaan selvisi, että ihmisen ruoansulatuselimistöstä on löydetty uusi elin. Vatsaontelon suolilieve, joka kiinnittää suolet ontelon seinään, onkin yhtenäinen elin, mutta sen toiminnasta ei tiedetä juuri mitään. Väkisinkin tulee mieleen, kuinkahan paljon elimistössämme - erityisesti vatsassa - on vielä asioita, joista emme tiedä mitään?

Jo taannoin selvisi, että ihmisen vatsassa on käytännössä toiset aivot: vatsassa on 200 miljoonaa neuronia. Tutkimukset ovat vasta alussa, mutta on viitteitä siitä, että esimerkiksi Parkinsonin taudin kaltaisilla sairauksilla saattaa olla juurensa suoliston hermostossa. Ja sekin on jo selvinnyt, että suolistomme hermosto vaikuttaa ihmisen persoonallisuuteen, valintoihin, arkuuteen ja rohkeuteen. Friikkiä.

Tämä tieto on johtanut siihen, että ulosteesta etsitään apua moniin sairauksiin. Esimerkiksi ulostesiirrolla voidaan parantaa valtaosa hengenvaaralliseen antibioottiripuliin sairastuneista. Lisäksi amerikkalaistutkijat yrittävät ratkaista lihavuusongelmia siirtämällä laihan ihmisen ulostetta ylipainoisen henkilön suoleen. Skeidasta onkin tullut arvokasta: yhdysvaltalainen biopankki maksaa ulosteesta 40 taalaa per läjä.

Vaikka olen noin muuten täysin kypsynyt elämänmuutoksiin, teen kuitenkin yhden lupauksen. Vuonna 2017 aion hoitaa suolistobakteerejani vähän paremmin.

Ruokavaliossani ei ole suurta remontin tarvetta, mutta pienetkin muutokset voivat olla kinkkisiä, kun ne pitää toteuttaa käytännössä. Pahin vastustajani on tottumus. En tiedä onko lisääminen yhtään sen helpompaa kuin pois jättäminen. Tiedän, että minun pitäisi lisätä marjojen ja ehkä hedelmienkin (voi yök) näkymistä päivittäisellä ruokalistalla, mutta mihin väliin ne tungen? Vain kesälomalla on helppo syödä puskasta kourallinen silloin tällöin.

Syteen tai saveen, tämä olkoon tämän vuoden haaste. Lähteekö joku mukaan?

Lapsiperheen trendit 2017

Vuodenvaihteessa on suosittua tehdä erilaisia trendilistoja: mikä on nousussa ja mikä laskussa. Lapsiperheessä trendien ennustaminen on hieman haastavaa, koska erilaisia villityksiä pulpahtelee vuoden mittaan myös pyytämättä ja yllätyksenä, mutta esitin nyt kuitenkin parhaan arvaukseni sekä ensi vuoden ikivihreistä suosikeista että kuumimmista nousijoista. Kas tässä, olkaa hyvät!

1. Univaje

Tämän raskausaikana alkavan, lähes kaikkia lapsiperheitä koskettavan megatrendin intensiteetti vaihtelee, mutta ei koskaan kokonaan poistu. Syyt vain vaihtuvat. Vuonna 2017 heräilyn syitä ovat varmasti mm. aina aamuyöllä alkava vatsatauti, sängystä putoaminen ja erilaiset kysymykset, joihin tulee saada heti vastaus ("Mistä merenneidot pissivät?"). Ja tietenkin liian pitkään valvominen, koska oma aika.

2. Viisastelu

Koska nuorempi kokee jo nyt osaavansa kaiken paitsi ninjaliikkeistä sivupotkun, vuonna 2017 kersoihin mahtuu oletettavasti kaikki maailman tieto. Auta armias, jos unohdat Let it gon tokan säkeistön tai minä päivänä ja mihin aikaan Pokémon-ohjelma tulee. Tai jos käytät väärää emojia WhatsAppissa. Oletettavasti myös vanhempien kanssa liikkumiseen liittyvä Et sitten... -alkuinen neuvominen räjähtää käsiin. 

3. Möykkä

Möykkä on lapsiperhetrendien kestosuosikki, joka vain muuttaa hieman muotoaan vuodesta toiseen. Möykän suosituimmat muodot tänä vuonna perheessämme lienevät kylpykiljuminen, armoton päällepuhuminen ja luuppaava laulaminen.

4. Sokeri

Syömisistä kävyt, hiekka ja multa ovat täysin pois muodista. Parasta juuri nyt ovat sokeripitoiset leipomistuotteet. Pistän pääni pantiksi, että myös ensi vuonna löytyy joku uusi glukoosifruktoosisiirapilla höystetty suosikki, veikkaan toffeeta, koska se on tänä vuonna alkaneen oikomishoidon aikana ollut kieltolistalla. Salmiakkihimoa saanemme odotella vielä hetken.

5. Paljonpuhuvat ilmeet

Monena vuonna trendannut sana ei on yllättäen laskussa. Sana on korvautunut erilaisilla ilmeillä (kulmakarvojen kohottelu, silmien pyöritys, irvistely) ja äänteillä (Kiinaan asti kuuluvat huokaukset ja yleistä ei-toivottuutta ilmaiseva kurkkuäninä).

6. Kylmäpussit

Kohtuullisen loukkaantumisaltis Snadi vaatii pyöräillä itse ja lisäksi hän haluaisi aloittaa yleisurheilun. Oletettavasti kylmäpakkaukset, liimasiteet ja perhoslaastarit käyvät kaupaksi lähiapteekistamme.

7. Lukutaito

Alkaa pahasti vaikuttaa siltä että perheessämme on neljä lukutaitoista ihmistä ensi vuonna. Oletan, että samalla alkaa myös sota lööppejä vastaan: "Äiti, mitä tarkoittaa kirvesmurhaaja?"

8. Uudet kymmenluvut.

Ensi vuonna vahvassa nousussa ovat tasakymmenluvut. Heinäkuussa tauluun tulee kymmenen vuotta äitiyttä ja lisäksi veikkaan, että rikottaviksi on tehty myös senttimäärät 120 ja 140, samoin ainakin 20 kg.

9. Koira

Oletan, että koiran nimestä, nukkumapaikasta, tarvikkeista ja ulkoilutusvuoroista voidaan erinomaisesti käydä keskustelua myös ensi vuonna ilman, että mitään lopullista hankintapäätöstä on edes tehty.

10. Lasten kasvaminen

Kasvaminen on trendeistä toivotuin ja sitä tapahtuu satavarmasti myös ensi vuonna. Koska onhan se nyt aivan sairaan siistä, että vuonna 2017 ei enää tarvitse pyyhkiä kenenkään pebaa! Jes!

Hauskaa ensi vuotta kaikille!