Tietoa mainostajalle ›

14.8.2016

Pieni lapsi, pienet murheet?

Satulla oli taannoin kamala päivä vauvan kanssa. Kaiken järjen ja logiikan vastaista kukkumista ja mölinää, josta on moni mutsi käynyt sairaalassa asti kysymässä, että mikä helvetti tätä vaivaa. Tilanne saa toivomaan pikakelausnappulaa parin vuoden päähän.

Luvassa viisastelua.

Moni sanoo, että pienet lapset tarkoittavat pienempiä murheita, mutta toistaiseksi en allekirjoita tätä. Pikkulapsiaika on hoivavietittömälle ihmiselle vähän kafkamainen periodi, mutta onneksi lapset kasvavat. Nimittäin isompien lasten kanssa on edelleen pienet murheet, mutta myös valtavat ilot. It gets better!

Koska sitä ei voi liikaa usein muistuttaa, tein tymäkän Top 5 -listan siitä, mikä on parasta juuri nyt ei enää ihan pienten lasten kanssa.

1. Huumori. 

Ei ole mitään parempaa kuin se, että esikoiselta tulee junamatkalle tekstiviesti, jossa hän kyselee, olenko leikkivaunun liukumäessä.

Tai sitten ihan arjen komiikka. Jos ei vaikka tiedä, että on olemassa maa nimeltä Kanada, voi hyvin hämmästyä, miksi nyt joku kanala saa osallistua olympialaisiin.

Ja kun marmatin Skidille, että ei tarvitse esittää kuolevaa joutsenta, Snadi ilmoitti, että ei myöskään tarvitse esittää huonoäänistä kanaa. Repesimme kaikki.



2. Vapaa-aika. 

Eivät viikonloput nyt mitään lepoa ole (paitsi ne jotka olen itsekseni), mutta se on silti ihan oikeaa vapaa-aikaa. Mahdollisuudet spontaaneihin päikkäreihin, jumppaan, ostoksiin ja tapaamisiin ovat lisääntyneet merkittävästi. Kaikkea ei tarvitse aina suunnitella viikkoja etukäteen eikä kotitöitä tarvitse tehdä yöllä.

Lisäksi lasten kanssa voi nykyään lähteä oikeastaan mihin vaan, paitsi nyt vuoristorataan. Kaikki ravintolat käyvät, ei tarvitse mahtua vaunut, aikuisten penkit käyvät. Ihan sama voiko vessassa vaihtaa vaipan ja onko siellä potta. Ja tosiaan: meillä oli lentokoneessa tylsää, koska ehdimme lukea kaikki kirjat jo matkan aikana ja lapset tekivät omia juttujaan.

3. Simppelit nautinnot

Ipanat muistelivat eilen kesää. Hauskojen muistojen hall-of-fameen pääsi se, kun kastelin heidät kuumana päivänä puutarhaletkulla: tyypit juoksivat vesisuihkun ali, hyppivät yli, väistelivät kiemurtelevia vesiaaltoja ja tietenkin kastuvat läpimäriksi. Lopuksi haettiin pyyhkeet ja laitettiin vaatteet kuivumaan ulos.

Kesän suosituin jälkkäritoive on kalliokeksit. Silloin kiivetään ruoan jälkeen lähimetsän kalliolle keksipussin kanssa. Istutaan lämpimällä kivellä ilta-auringossa, katsellaan vastavalossa pörrääviä ötököitä ja kuunnellaan kaupungin ääniä. Ja syödään epähuomiossa puoli pussia.

Lapsityövoiman mahdollisuudet kasvavat huimasti. Skidi pisti taas pystyyn perinteisen matiketopesulan.


4. Keskustelut

Liittyy vähän myös huumorintajuun, mutta taaperoiän ohittaneilla lapsilla alkaa olla kysymyksiä, joista syntyy oikeaa keskustelua. Ongelmia, joita voin ymmärtää ja joissa voin jakaa vertaistukea.

Ja miten palkitsevaa on selittää maailmaa jollekin, joka on siitä pohjattoman kiinnostunut! Jatkokysymykset ovat välillä hassuja, välillä hyvinkin teräviä ja sitten on niitä, joihin ei tiedä mitä sanoa, mutta olen melkein aina saamapuolella.

Ehdoton bonus on, että suurimmaksi osaksi ymmärrän mitä vastapuoli tuottaa. Aina ei ole ollut niin.

5. Henkinen pituuskasvu.

Housut jäävät puolen vuoden välein lyhyiksi, mutta henkistä kasvua on välillä vaikea huomata. Se vain yhtäkkiä pomppaa silmille, kun ipana käyttäytyykin jossain tilanteessa eri tavalla kuin aikaisemmin.

Tänä vuonna Snadin päiväkotiryhmä muuttui paljon. Paras ystävä siirtyi eskariin (myös ihana Kwistian) ja tilalle tuli pikkuisia kolmivuotiaita - ja olin vähän huolissani kuinka muutoksia vihaava Snadi löytää paikkansa ryhmässä.

Yllättäen tyyppi on ollut ihan liekeissä. Pienen roolista irtipäästäminen ei ollutkaan uhka, vaan mahdollisuus: Snadi tajusi, ettei tämä ole häneltä pois, vaan nyt on toisten vuoro. On äärimmäisen palkitsevaa nähdä, kuinka Snadi halaa niitä ensitöikseen lujasti, ja kuulla, että oma lapsi on ollut päivän aikana superystävällinen pikkuisia kohtaan, auttanut saamaan käsipaperia ja leikkinyt taikahiekalla.

Tässä kasvamisprosesissa kasvaa siis koko perhe - ja aina oppii uutta. Sitten voi tuntea iloa siitä, että maailmassa on tyyppi, jonka lempiväri on kimalle ja joka hyppää melkein kaksi metriä pituutta. Ja toinen tyyppi, joka harrastaa näpertelyä, ystävällisyyttä ja jälkiruokia.

En nyt osaa tätä muillakaan adjektiiveilla kuvata kuin ihan parasta.

26 kommenttia:

  1. Aamen! Mustakin muksut on kasvaessaan koko ajan hauskempia (ja helpompia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että teilläkään sanonta ei pidä paikkaansa. :)

      Poista
  2. Pieni lapsi, pienet murheet -mantra menee samaan kastiin kuin jatkuva Odotapas sitten vaan -hokemat. Vanhemmuudessa on varmasti todella paljon haastavia tilanteita, muttei ne etukäteen murehtimalla helpotu vaan itsasiassa täysin päinvastoin. Nyt eskarin vanhempana voin hyvin olla sitä mieltä että vanhemmuus on laji, joka paranee vuosi vuodelta. Turha sitä on etukäten murehtia mahdollisia murrosiän tunnekuohuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tästähän olikin vähän aikaa sitten juttua. Olisikohan kovin haitallista jos asenne olisi vähän kannustavampi! :D

      Poista
  3. teinit ne vasta mahtavia tyyppejä ovatkin! (ja tämä ei ollut sarkasmia)

    Melko pitkälti allekirjoitan nuo viisi kohtaa, erityisesti henkisen pituuskasvun ja keskustelut.

    (juuei, vanhemmuus ei aina ole mahtisuperkivaa, mutta kun teini on hyvällä tuulella ja kommunikaatiokanava on auki, ne ovat superseuraa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin olen kuullut! Ja omat kummipojat ainakin ovat osoittaneet että ainakin sen kahvittelun ajan osaavat olla fiksuja ja filmaattisia. :)

      Poista
  4. Kyllä! Minua ilahduttaa ja hämmästyttääkin ehkä eniten, että miten aidosti hauskoja nuo lapset on :)

    En jaksa kans stressata kauheesti tulevista vuosista vaan nautin siekailematta tässä ja nyt. Kuten sanoit, ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri! Tulee mitä tulee, turha sitä on kauhistella etukäteen. :)

      Poista
  5. Mä ymmärrän omasta kontekstista "pieni lapsi, pienet murheet"-hokeman ihan täysin. 10 vuotiaan writyislapsen äitinä huolet on kasvaneet lapsen mukana. Kun ensimmäiset elinvuodet olivat selviämistä, niin nykyisin joutuu painimaan sellaisten asioiden kanssa kuin koulu, koulukiusaus, kaverisuheet(tomuus) ja samalla auttamaan sitä lasta rakentamaan identiteettiä joka ei perustu hänen erityisyyteensä. Ympäristölle on aika vahva käsitys millainen tietyn ikäisen ja kokoisen lapsen tulee olla ja reaktiot siihen erilaisuuteen ihan aikuisten taholta on välillä tosi pysäyttää ja satuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityiselapsen kanssa varmasti on haastavaa koko ajan eikä sitä yhtään helpota, että muiden aikuisten tukeen ja fiksuun vastaanottoon ei voi luottaa.

      Mutta tuossa sanonnassa minua tökkii se että ongelmien paheneminen automatisoidaan. Ei kaikilla pahene.

      Tsemppiä kuitenkin teille!

      Poista
    2. Minä näen tämän jotenkin niin, että pienten lasten kanssa tulee stressattua jostain imetyksestä, kun ison lapsen kanssa pitää pähkäillä koulumatkan vaaranpaikkoja (kun lähikoulu ei kelvannut), ottaako musiikkiluokkapaikan vastaan (kun lähikoulu ei olekaan lähikoulu) ja muita, oikeasti vähän isompia asioita.

      Lapset itsessään paranevat vanhetessaan, mutta se on vähän toinen juttu se.

      Poista
  6. Näin on! Tällä kertyneellä seitsemän vuoden kokemuksella en voi sanoa, kuin että vuosi vuodelta vanhemmuus on muuttunut kivemmaksi, antoisammaksi ja ihmeellisemmäksi. Onhan se varmaan totta, että kun ongelmia tulee, ovat ne isompia nyt isomman kohdalla - jos ei terveyteen liittyviä vakavia huolia lasketa, niissä varmaan skaala on sama oli ikä mikä tahansa. Mutta noin yleisesti arki on neljä- ja seitsenvuotiaiden kanssa ihan mahtavaa. Paras vuosi tähän mennessä! Näin on, vaikka olin vauva-aikoihinkin oikein tyytyväinen (Paitsi se väsymys. Ja tauoton saatavilla olo.) ja koin sen siihen ajanjaksoon kuuluvan hoivaamisen oikein antoisana. Olen oikeastaan joka vaiheessa ajatellut, että "tämä on nyt varmaan paras vaihe" - ja aina seuraava on ollut parempi. Huomenna alkaa elämä koululaisen vanhempana, ja odotan jo innolla mitä se tuo mukanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä teille koulutielle! Musta on ihan normaalia että elämässä tulee vastoinkäymisiä niin lapsille kuin aikuisille - niitä sitten yritetään ratkoa yhdessä puhumalla ja toimimalla.

      Poista
  7. Kaiken ikäisissä lapsissa on puolensa. Samaa voi varmasti sanoa vanhemmista. Meillä on hyvin monen ikäisiä lapsia, nuorimman ja vanhimman ikäero on 17 vuotta, ja muut osuvat sinne välille. Kaksivuotiaalla on aivan eri pulmat kuin itsenäistyvällä parikymppisellä :-) En osaa erotella mikä olisi helpompi tai vaikeampi ikä, mutta ehkä ne haasteellisimmat osuvat sinne 2-3v uhmiin ja sitten kymmenen vuotta myöhemmin tuolla 12-13v. Ihania ovat silti kaikki, omanlaisinaan! Tsemppiä kaikille vanhemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta, että kaikissa ikäryhmissä on jotain hyvää. :) Mä en vaan itse nähnyt vauvoissa mitään pointtia kun en tuosta hoivaamisesta niin perusta. Toistaiseksi menee koko ajan vaan paremmaksi.

      Poista
  8. Mullakin löytyy kyllä ymmärrystä pieni lapsi, pienet murheet jne. -teesille.

    Valvova vauva vituttaa ja vetää toki epätoivoon siinä hetkessä, mutta se on kuitenkin aika eri osaston huoli kuin olla sydän syrjällään esim. lapsen tai nuoren henkisen hyvinvoinnin takia.

    Ja sitä kai toi sanonta tarkoittaakin - että silloin kun huolia on, ne tuppaavat usein olemaan isojen kohdalla isompia. Vauvat voi olla ihan saatanasta, mutta ainakaan niillä ei ole esim. syömishäiriöitä, itsetunnon murskaantumista kiusaamisen takia taikka sosiaalisten tilanteiden pelkoa...

    Meillä tokaluokkalainen, joka kouluikään saakka oli todella happy go lucky, on viimeisen vuoden aika ajoin painiskellut mitä kummallisimpien pelkojen ja ahdistusten kanssa. Vaikka asiat ovat paremmin kuin hyvin; kasvaminen pienestä isoksi vaan ottaa tosi koville. Mun mielestä 4-7 vuotta on tähän mennessä ollut ihan paras ikä; pahimmat uhmat on takana eikä maailman murheet vielä paina - onneksi kuopus on vielä siinä haarukassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä mitä mieltä tästä kurjuusvertailusta on vauva-ajan masennuksen läpikäynyt äiti... Ymmärrän kyllä hyvin että *joillain* lapsilla voi olla isojakin ongelmia kasvamisen kanssa mutta se, että ongelmavyyhti jotenkin paisuisi automaattisesti ei pidä paikkaansa.

      Poista
    2. Niin, vaikka ongelmat/murheet olisikin isompia myöhemmin, niin sen hokeminen vauvojen/taaperoiden äideille ei auta yhtään mitään eikä ketään. Pahentaa vain. Eli siksi en ymmärrä ollenkaan tuota hokemaa

      Poista
  9. Tästä jututa tuli hyvä mieli. Erityisesti siksi, että koen niin samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on muitakin jotka kokevat samoin. :)

      Poista
  10. OLEN NIIN KATEELLINEN! Terveisin taaperon äiti, joka toivois voivansa joskus tehdä jotain hauskaa 5-veen kanssa.

    VastaaPoista
  11. Ootas sitä päivää kun voit lähteä teinin kanssa käsimatkatavaroiden kanssa reissuun - ihan helevetin mahtavaa! :D Teini, jolla on yhtä lailla vinksahtanut huumorintaju ja jonka tajunta räjähtää pienimuotoisesti, kun sille vähän vilauttaa maailmaa aikuisen vinkkelistä. On meillä tuollainen Tiede/Akuankka/miks-asiat-on-näin -tyyppinen hassuttelija, mutta teinin kanssa on kylä just nyt iha ensteex rock -meininki!

    VastaaPoista
  12. Hyvä kirjoitus. Olen täysin samaa mieltä. Hassua miten monet tuttavani haikailevat vauva-ajan perään. Oman lapseni kohdalla sekin oli ehkä luvattoman helppoa aikaa, mutta uskon että minulle tulee vielä ikävä tätä ihanaa aikaa kun nyt-4-vuotiaani osoittaa juuri tuota henkistä pituuskasvua ja lisäksi kaverilla on tosi hyvää läppää.

    -Mia

    VastaaPoista
  13. Olen NIIIIIIIIIN samaa mieltä sun kanssa... http://tahdonasiat.blogspot.com/2016/08/eteenpain-sanoi-mummo-lumessa.html

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...