Tietoa mainostajalle ›

16.12.2011

Oma huone

Kävin yöllä viemässä ipanalle vesilasin. Kun palasin sänkyyn, kuulin kuinka auki jättämäni ovi pamautettiin pontevasti kiinni. Se haluaa nykyään nukkua rauhassa. Hei kersa, tajuatko ollenkaan, että sulla on jotain sellaista, mitä minä haluaisin?

Mulla ei ole enää omaa huonetta, vaikka on oma talo. Elämän ironiaa.


Muistan hyvin ekan oman huoneeni. Muutin kahdeksanvuotiaana pikkuveljestäni asumuseroon riemumielin. Kukaan ei enää potkisi sängynpohjaani, jos ei saanut unta tai levittelisi urpoja neppiautojaan matolle. Huoneessani oli valkoinen sänky, johon liimasin hevostarroja, kirjoituspöytä, jonka laatikoissa oli hevospiirustuksia, vaatekaappi, jossa oli lempihevoscollegeni ja ikkunassa heppaverhot. Vaaleanpunaisin hapsuin koristeltu lamppu valaisi pehmeästi seinille teipattuja hevosjulisteita ja nihkeää muovimattoa. Jos huoneen oven paiskasi oikein kovaa kiinni, kaikki hallin taulut heilahtivat. Sen jälkeen sainkin yleensä olla omassa huoneessani jonkun aikaa.

Omia huoneita tuli lisää. Oli se huone, joka oli niin pieni, että piti ostaa parvisänky. Ja se, josta oli näköala halkopinoon, jossa asui lumikko. Yhden huoneen tuhosi koira, jonka ilmeisesti vauhkoonnuttivat ovikelloa rimputtelevat jehovat.

Kirjoitusten jälkeen lähdin au pairiksi Lontooseen. Siellä minulla oli oma huone - viimeisen kerran. Itse asiassa se oli käytännössä oma kerros, sillä 1800-luvulla rakennetun kolmekerroksisen omakotitalon ylimmässä kerroksessa oli minun huoneeni lisäksi vain toinen vierashuone ja suihku. Huoneen ikkunassa oli paksut tummanpunaiset samettiverhot, jotka heiluivat tuulisina öinä. Ensimmäisen keuhkoputkentulehduksen jälkeen tilkitsin ikkunat vessapaperilla.

Kun palasin maailmalta kotiin, havaitsin, että oma huoneeni oli täynnä pahvilaatikoita, mattorullia ja talvivaatteita. Olin lievästi närkästynyt: oma huoneeni ei enää ollutkaan omani. Jättämäni tila oli täyttynyt. Minut oli varastoitu. Tulimme mutsin kanssa siihen tulokseen, että minun oli aika luopua omasta huoneestani oman asunnon hyväksi.

Ensimmäinen oma asuntoni oli kotoisasti huoneen kokoinen, eihän minulla ollut huonekalujakaan. Sitten omaan huoneeseeni muutti mies. Miehelle piti ostaa lipasto, sänky ja tehdä tilaa kylppärin kaappiin. Lopuksi tarvittiin lisää huoneita - muille.

Nyt minulla on asunto, jossa jaan jokaisen huoneen jonkun kanssa. Jauhoilla, tamponeilla, ulkokalusteilla ja puuhedelmillä on omat huoneet. Miten tässä näin pääsi käymään?

Niin se on, kuulkaa. Se seuraava oma huone on se ikkunaton ja puinen.

21 kommenttia:

  1. Niin,

    Tätä samaa dilemmaa olen miettinyt vuosikaudet osaamatta pukea sitä sanoiksi. Harrastuksiini kuuluu nykyään myös arkeologisten kaivausten tekeminen murkkujen huoneissa. Kaikki elämä keskittyy lattialle; siellä surffataan netissä, toljotetaan ruutua tai valitetaan läksyistä tai yleensä ottaen elämän kurjuudesta. Lattialta löytyy kokonainen mikrokosmos; siellä viihtyvät niin passit kuin visa electronitkin ja parin viikon ikäiset treenikamat, lukion esseet, funktiolaskimet, hiuslenkit ja erilaisia bakteerikantoja kasvavat viikon vanhat salaattilautaset. ÄITI EI VAAN ENÄÄ JAKSA NAPUTTAA. Jos ei niin paljon välillä vituttaisi niin suorastaan naurattaisi. Jahka se huone joskus tyhjenee, tulen kaipamaan sitä riiviötä. Näin se vaan menee. Mikä ei tapa, se vituttaa. Life sucks..

    Täti

    VastaaPoista
  2. Jaan tunteen:D Tosin voin vakuuttaa, että kyllä niitä omia huoneita vielä tulee ennen sitä ikkunatontakin. Isännyys tuossa naureskeli lapsettomuusohjelman äärellä - vakava asia kylläkin - että mekin kohta kärsimme lapsettomuudesta:)

    Ja siinä vaiheessa niitä huoneita riittää, voi nukkua vaikka joka viikon päivänä eri huoneessa ja voin siirtää ompelukoneeni pois makuuhuoneesta, siitä jonka päätän ottaa makuuhuoneeksi:)

    VastaaPoista
  3. Mä muutin teininä vanhempien omakotitalon kellariin, kun en jaksanut enää jakaa huonetta pikkusiskon kanssa. Vanhempienkin mielestä se oli hyvä idea. Kaverit olivat vähän hämillään kun heidät ekan kerran ohjailin kumisevia metallirappusia alas uuteen luolaani (jossa ei ollut tietenkään edes ikkunaa, mutta kylläkin metalliovi pannuhuoneeseen). Nykyään tila on isäni "kuntosali" ja osa siitä ihan oikeassa kellarikäytössä. Vaikka seinät on maalattu ja se on muutenkin vähemmän ankstisen näköinen kuin 90-luvun alussa, juoksen aina nopeasti rappuset takaisin ylös ja suljen oven perässä helpottuneena siitä että olen aikuinen ja jaan ikkunallisia huoneita muiden kanssa. :)

    Silti, aina kun näen jonkun teini-ikäisen huoneen, olen salaa vähän katellinen niistä hevosjulisteista ja vaaleanpunaisista lampuista..

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava :D
    Ja niin totta. Mitäköhän Virginia tähän tuumaisi?

    VastaaPoista
  5. Mulla ei ole kyllä yhtään ikävä omaa huonettani vanhempien luona... Se oli kökkö, koska siinä ei ollut kunnon ovea ja teininähän se olisi kyllä ollut aika ehdoton!

    Muutinkin sitten melko nuorena pois kotoa ja ensimmäinen oma koppi oli kyllä aika kamala, mutta se oli sentään ikioma! Vieläkin joskus haaveilen muuttavani takaisin samaan asuntoon ihan all by myself kaikkien niiden nuoruuden keikkuvien tuolien, romahtamaisillaan olevan kirjahyllyn, vaaleanpunaisen vessanpöntön ja nyrkinkokoisen matkatelkkarin luokse... Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
  6. Kannattaa hankkia joku tosi tilaavievä ja sotkuinen harrastus, niin lopulta kaikki perheenjäsenet on yksimielisiä siitä, että äidillä pitäis ehkä olla joku oma huone noille sen jutuille.

    VastaaPoista
  7. Me ratkaistiin niin, että nukkumahuone on koko perheen yhteinen ja olohuone on myös leikkihuone, jotta saan pitää työ-/kirjastohuoneen itselläni. Joku sanois friikkiä, mutta mä tykkään.

    VastaaPoista
  8. Mua alkoi risomaan oman tilan puuttuminen niin paljon, etta tein vaatehuoneesta itselleni 'oman huoneen'. Saalittavaa, myonnetaan. Mulla on siella pieni poyta ja tuoli ja minijaakaappi ja siella ma valilla otan lukua kun oikeen hoyry nousee paasta. Jos saisi sinne viela TVn niin sais kerrankin rauhassa katsoa omia homppajuttuja ilman 'ma nopeesti katson vaan pelin tulokset" tyyyppisia keskeytyksia.

    VastaaPoista
  9. Täti, näinpä juuri. Ja mä muuten aloin nauttia siisteydestä vasta omassa huoneen kokoisessa yksiössäni. Weird.

    Inkivääri, joo totta. Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä että en asu kotonani vaan jossain lapsisäiliössä.

    B, on ehkä ihan hyväkin että maku oman huoneen suhteen muuttuu vuosien saatossa. ;) Se mun hapsulamppu olis muuten nykyään aika hiton hip.

    Salamatkustaja, Virginia pitäisi mua pöpinä.

    Elli, hyvänen aika, mielestäni oman huoneen määritelmä on että siinä on seinät ja ovi. Jonka saa pamautettua kiinni.

    Kris, hyvä idea. Mutapaini? Värikuulasota? Ehkä alan luukuttaa täysiä Therapya kirjoittaessani. ;)

    RemonttiHiiri, pinnis on Oraselin verkkokaupasta. Siinä on vuodevaatelaatikko ja siitä saa sellaisen sohvasängyn sitten aprin vuoden päästä

    tata, itse asiassa aika järkevää. Mä mietin itsekin tätä kirjoittaessani että mikä tilan säästö se olisikaan jos kaikki nukkuisivat jollain tatamilla yhdessä huoneessa. Sitten yksi olisi leikkihuone ja loput voitais jakaa Koti-insinöörin kanssa! Pitäis osata katsoa kämppiäkin vähän out of the box tyyliin.

    Marianne, hyvä ideahan tuo on! Ja hauska kuulla, että muitakin vaivaa tämä oman tilan puute. Mikähän geneettinen ongelma tämäkin on. :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Katja kun puit tämän(kin) sanoiksi!
    Myös minulla on 40-vee elämän aikana mulla ollut oma huone hyvin harvoin. Ne pari vuotta kun sellainen oli sen parvellisen yksiön muodossa, niin elin täysillä opiskelijaelämää ja kävin siellä lähinnä nukkumassa. Tässä talossa yksi huone oli oma juuri sen jetken, kun neiti-nyt-13-vee keksi ettei haluakaan jakaa loppulapsuuttaan omaansa pikkuveljensä kanssa. Mutta valmistaudun jo innolla lasten muuttoon olen antanut pojalle-nyt-11-vee deadlinen poistua 31.5.2019. Sitten myydään talo, ja sijoitan omat rahani kaksioon jossain ihan Helsingin keskustassa. Mies haluaa maalle, joten hän sijoittanee omat rahansa sinne (wherever it is)...

    VastaaPoista
  11. Ollaan miehen kans vapaaehtoisesti lapsettomia (ainakin so far) ja ens vuonna tasan kolmekymppisiä. Miehellä on ns oma huone, jossa se dataa kaikessa rauhassa ja minä saan lukea/touhuta omiani olkkarissa. Kuka sen on määritellyt että avioliitossa on vietettävä kaikki aika yhessä?

    VastaaPoista
  12. Kiitos tasta loistavasta kirjoituksesta! Maanantai pelastui...taas :-)

    VastaaPoista
  13. Kun muutimme mieheni kanssa nykyiseen taloomme, meillä oli molemmilla omat huoneet. No, emme sentään nukkuneet niissä. Sittemmin ilmestyi jälkikasvua ja tottahan annoimme ne kaksi huonetta lasten käyttöön. Sittemmin olen havainnut, että lapseni eivät osaa tätä uhraustani arvostaa, vaan könyävät meidän aikuisten huoneeseen joka ikinen yö ja aika usein päivisinkin sieltä näyttää löytyvän koko huushollin paras lelu, joustinpatjainen parisänky. Olen suunnitellut valtaavani ainakin yhden huoneen takaisin. Ehkä laitan sinne sängynkin, jonkun tikapuuttoman parvisängyn vaikka.

    VastaaPoista
  14. Miulla on oma huone, kuten miehelläkin. Neliöitä 80, huoneita virallisesti kolme ja perheenjäseniä neljä, joista kaksi on alle kouluiän. Yksi makkari on jaettu väliseinällä kahtia miulle ompeluun/kirjoittamiseen ja miehelle pienoismalleihin/musiikkiin. Koko poppoo nukkuu samassa makkarissa missä on 2xparisänky ja leikit hoidetaan olkkarissa.

    Toimii. Siis meillä toimii.

    Reetta

    VastaaPoista
  15. Heh, poikaystävä juuri tässä päivänä eräänä totesi jostain tavarasta, että "Vein sen sinne sun huoneen pöydälle." Hieman naureskellen kysyin, että ai ihan mun huoneeseen vai, ja mieheltä kesti hetki tajuta, että hän tarkoitti kylläkin kirjoituspöytääni meidän kaksiomme makuuhuoneessa.
    No, vakavasti sanoen meillä kyllä menee usein ainakin toisen ollessa kiireinen niin, että olkkari on miehen (sen työpöytä on siellä) ja makkari mun (mun työpöytä on siellä, telkkari molemmissa). Molemmat saa rauhaa ja on se kivaakin olla yksin. Tärkein kriteeri asunnossa oli alun alkaenkin se, että pitää olla kaksi huonetta ja ovi välissä. En tajua yksiössä kahdestaan asuvia.
    Osalla tuttapariskunnista on vain yksi työpöytä ja yksi tietokone. Ollaan miehen kanssa todettu, että omista koneista ei vaan luovuta - eikä niistä työpisteistäkään ellei aivan pakko ole.
    No, jokainen tavallaan. Kai se on selvää, että kun nykyään useimmilla on se oma teinihuone josta yleensä muutetaan omaan asuntoon yksin, niin ei sen jälkeen mene aivan kivuttomasti se, ettei ole mitään niin selkeästi omaa. Teininä se oma huone oli ainakin mulle jotain ihan tajuttoman tärkeää. Oma tila, lupa laittaa huone (melkein) miten huvittaa, paikka jossa sai vaikka itkeä ilman että äiti oli heti kysymässä mikä on hätänä. Ja oma asunto oli kyllä jotenkin tosi voimaannuttava juttu.

    VastaaPoista
  16. Meillä on aika huoneetonta touhua kun kämppä on tyyliin loft, lapsilla on yhteinen huone, vanhemmat nukkuvat alkovissa ja ainoa ovi on vessassa. Perheen kesken ei sitäkään vedetä kiinni :)

    En tiedä mikä vaikutus tuolla on penskojen tilan hahmottamiselle ym, mutta ainakin vaikeaa on kun huoneiden määrää kysytään ISTAT:n väestönlaskentalomakkeessa tai koululäksyissä.

    Yksityisyyden pitäisi kuitenkin olla enemmän mielentila kuin tila, ja yritän ainakin saada läpi jotain yhteiselon sääntöjä, tyyliin ei kurkita olkapään yli äidin fb-päivityksiä ;)

    VastaaPoista
  17. Minä sain hetkellisen närkästyksen nousemaan kun huomasin että Mies oli vallannut jopa neljännen!! laatikon apteekkarilipastosta..
    Sitten pysähdyin hetkeksi miettimään että no, ehkä hänellä on siihen ihan oikeus. Minä olen vallannut kodistamme joka nurkan, sopen ja kolon. Siirtänyt huonekalut siihen mihin Minä ne haluan, taulut, koriste-esineet ym on siinä mihin minä olen ne laittanut ja tällä merkannut oman reviirini. Nti 4vee on tällä hetkellä ainut jolla on oma huone. Sekin muuttuu heti kun Pikkuveli oppii nukkumaan yöllä ja muuttaa Siskon kanssa samaan huoneeseen. Saas nähdä mitä kriisejä siitä tulee aikanaan.
    Toisin sanoen, en koe tarvitsevani omaa huonetta, koko koti on minun omaa huonetta :)
    (mies ehkä tarvitsisi mutta se onkin asia erikseen ;) )

    VastaaPoista
  18. Ei kannata menettää toivoa: avioeron myötä voi saada oman huoneen entisestä yhteisestä makuuhuoneesta!

    VastaaPoista
  19. Kun palasin äitiysloman jälkeen töihin, tajusin miten paljon olin kaivannut a) seuraa b) omaa aikaa. Työpaikalla työnteko on varsin seurallista, mutta myös valmisteluhommia kotosalla on aika tavalla. Ja kun olen nyt usean kuukauden ajan hipsinyt valtakuntaani eli työhuoneeseen lapsen mentyä nukkumaan, olen tajunnut miten paljon olen sitä kaivannut. Yksinoloa. Sitä, että voin pitää telkkaria auki ilman urheiluruutua ja vilkaista sitä työnteon välillä. Ettei kukaan tule omimaan kaukosäädintä Greyn anatomian mainoskatkoilla. Kyllä Virginialla oli pointti siinä jutussa...

    VastaaPoista
  20. LaKana, sounds like a plan!

    Statisti, en minä vaan tiedä. En tod kuulu kyseiseen joukkoon. :)

    Anonyymi, no eipä kestä! :)

    Tea, heh, mulla ei olis mitään sitä vastaan vaikka nukuttaiskin eri huoneessa. Mä olen aika supererakkoluonne. ;)

    Reetta, kuulostaa pätskyltä järjestelyltä!

    Jenni, ovien lisäksi suosittelen äänieristystä. Ainakin silloin kun toinen haluaa kirjoittaa ja toinen pimputtaa pianoa! :)

    Arkitehti, näiden kahden kiljukaulan kanssa mä en saa sitä mielentilaa unissanikaan. Haluan väliseinät. Tuplatiilellä. ;)

    Heidi, hyvä jos sen pystyy näkemään noin!

    Anonyymi, haha! True that.

    Onna, Virginia rules. Mä kuulun myös siihen ihmistyyppiin, joka ärsyyntyy suunnattomasti jos hommat keskeytetään jonkun pissahädän takia. Meillä alkaa remontti tammikuussa, jossa sauna lähtee ja varasto muutetaan hiljaisuuden tyyssijaksi. En malta odottaa!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...