Tietoa mainostajalle ›

26.8.2016

Pälpän pälpän

Snadi kävi hiustenleikkuussa. Kun tulin noutamaan ipanaa, kampaaja totesi minulle nauraen, että hänellä ei ole koskaan ollut näin puheliasta asiakasta.



Juu. Anteeksi vain. Kuopuksen puhetaito, tuo ihmislajin voittokulun yksi merkittävimmistä osatekijöistä, on tosiaan kehittynyt siihen pisteeseen, että juttua löytyy joka asiasta, joka paikassa ja kaiken aikaa. Eikä ole edes väliksi, vaikka yhtään kuulijaa ei olisi paikalla, myös itsekseen voi jutella.

Olen itse asiassa hyvin hämmästynyt siitä, että molemmat lapset ovat oppineet puhumaan monipuolisia lauseita. Minun esimerkistäni se ei ainakaan ole lähtenyt. Hyvin usein nimittäin huomaan vetäväni aamun läpi noin kolmella lausella, joita toistelen muutamien rytmikkäiden taputusten ja hop-huudahdusten ohella kuin viiden pennin fitness-ohjaaja.

Eniten pitkiä ja loogisia lauseita puhuin vauvalle. Olohuoneen hyssyttelymaratonit olivat oivaa maaperää pitkille, väsyneille monologeille. Omituisimmat koskivat oravia, universumin laajenemista ja kaupunkiviljelyä.

Taaperoikäisille ilmaisua piti huomattavasti yksinkertaistaa sekaannusten välttämiseksi ja huutelin lähinnä yksitavuisia käskyjä, kuten ei, älä, irti ja seis. Mahdollisesti esitin myös yksinkertaisia kysymyksiä kuten Mitä sulla on suussa? Kertomukset avaruusmatkailusta vaihtuivat kertomuksiin siitä, kuinka Puppe leipoo.

Itse asiassa olennaisen kiteyttäminen selkokielisiksi imperatiiveiksi on jatkunut koko 9-vuotisen äitiysurani ajan. Joissain lauseissa on varmasti tullut jo tuhansien toistojen raja vastaan. Esimerkiksi nämä suht simppelit ruokapöytäohjeet ovat aktiivikäytössä edelleen.

Syökäähän nyt. 
Lusikalla ei saa huitoa.
Maista edes.
Istu kunnolla.
Älä puhu ruoka suussa.
Haen rätin.

Mutta hyvä siis tuli, kaikesta huolimatta. Nykyään ipanat pulisevat valveilla ollessaan ihan koko ajan, joskus myös yöllä. Pälpättävät, hoilottavat, roinastavat, kuiskuttelevat, imitoivat eläimiä, höpöttävät ja kiljuvat. Nyt myös vierailla kielillä. Todella vierailla.

Pidän ruokapöytää ideologisesti keskustelupaikkana, mutta tässä perheessä se tarkoittaa, että lautasten tyhjentämisessä menee 40 minuuttia. Siinä ehtii kahteen kertaan käydä kilauttamassa annoksen mikrossa uudelleen lämpimäksi.

Hampaiden harjauskaan ei ole syy hiljentyä. Siinä menee kolme kertaa pitempään kuin se suositellut 2 minuuttia, koska välillä täytyy kertoa mieleen juolahtaneista asioista.

Ipanat myös oletettavasti juovat epäterveellisiä määriä merivettä, koska joskus asia täytyy sanoa  vaikka suu ei olisi pinnan yläpuolella.

Välillä toki mietin aikaa, kun lapoin sille mykälle pötkölle sosetta suuhun. Että olihan siinä hiljaisuudessa puolensa. Ehkä kuitenkin parempi näin. Ehkä minunkin hokemani tästä monipuolistuvat.


20 kommenttia:

  1. Ihan mahtava! Samalla kaavalla meilläkin menevät aamut. "Tule syömään", toistettuna n. 57 kertaa ja tämän jälkeen yhtä monta kertaa "Syö", koska lapsi ei muista syödä koska puhuu tai haaveilee. Silti se on kovin puhelias ja sen sanavarasto on ihmeen monimuotoinen :)
    Viiden pennin fitness -ohjaaja :):):)
    Ilan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne vaan kehittyy meistä huolimatta! Ja joo tosiaan, unohtui tuo tulkaa pöytään -huhuilu. :D

      Poista
  2. Aiheeseen lähes lainkaan liittymättä, mutta: kerran kaksivuotias heitti täysin terveenä ja normaalisti matkapahoinvoimattomana ylläriygät autossa. Kun pysähdyttiin putsaamaan, ihmettelin: "Mistäs sulle nyt tuommoinen oksennus tuli?" Lapsi katsoi mua seriously?-ilmeellä ja vastasi: "No täältä mun suusta."

    Jos kaksivuotias jo servaa näin, mitä tapahtuu kun se on 5?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää servaaminen on sitä hauskaa että tajuaa omat epämääräiset / kummalliset / tyhmät kysymyksensä paljon paremmin. :D

      Poista
  3. Ah.... päläpälä löytyy täältäkin. Ja vieläkin joudun aamulla sanomaan et syö se aamupala äläkä pälätä et ehdit kouluun. ��

    Totesin joskus että nuorimmainen puhuu suoraan ajatuksensa ulos...Sen huomaa siitä että puhe on tajunnanvirtaa...
    Ei ehkä enää niin paljon kun on jo 13 v, mutta aika paljon kumminkin. Joskus on pakko sanoa että.. "voitko olla hetken hiljaa" Kamala olen mut muuten tulee kuulovaurio...


    VastaaPoista
  4. Meidän 5vee säästää vuoropuhelun ikätovereille. Heidän kanssa harjoitetaan täysin omissa sfääreissä leijailevaa huumoria, johon äiti on armottoman vanha.

    Aikuisille kohdennetaan lähinnä nasevien huomautusten ja synkkien katseiden lisäksi kommentti: "Miks aina pitää vaan puhua ja puhua?" (On tosin mahdollista, että meillä perheen äiti vaahtoaa niin paljon, etteivät muut saa suunvuoroakaan...)

    Ja kiitos pk:n/koulun kasvatuskumppanuuden (???), lautanen tyhjenee (toinen syö kaiken, toinen valikoi) alle 5min ja pöydästä nelistetään pois... Melko kätevää, muuten! Mutta ei aavistustakaan, miten tähän on tultu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylistäkäämme siis kasvatuskummpanuutta. Ja hyvä että se puhe tulee ulos edes kavereille. :)

      Poista
  5. Nauti nyt vielä, kun ne puhuu. Puheliainkin lapsi hiljenee, kun tulee teini-ikä. Sit ne ärähtelee ja nostelee hartioita. Tai vastaavat kaikkeen joo-joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka käy. Tunnen muutamia puheliaita teini-ikäisiäkin!

      Poista
  6. Hah, meilläkin kasvaa potentiaalinen chat-juontaja :D Puhetulvaa ei tosiaan hiljennä syöminen (tässä kohtaa yritystä kyllä on), hampaiden pesu, vieraat ihmiset tai oikeastaan yhtään mikään. Poikkeuksena Ryhmä Hau, kun uutta jaksoa katsotaan ensimmäisen kerran. Toisella tuleekin jo selostus kaupan päälle ;)

    Mutta mieluummin näin päin, kuin että mököttäis ja jutut on useimmiten ihan hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chat-juontaja! Haha, siinähän se ura on tietenkin. Mä oon samaa mieltä että hauskahan tota pälätystä on kuunnella, varsinkin kun sisarukset puhuu keskenään toisiaan suohon. ;)

      Poista
  7. Olen kuullut jostakin sellaisen että vanhemmilla on tapana selittäää vauvoille ja taaperoille todella monimutkaisiakin asioita vaikka kuinka hienoin sanakääntein, mutta kun lapsista tulee noin kuusivuotiaita ja he alkaisivat jo jopa ymmärtää kaikenlaisia vaikeitakin asioita, vanhemmat lopettavat tämän ja alkavat vastata tyyliin "se nyt vain on niin" ja "en tiedä". En tiedä kuinka yleispätevää tämä on, mutta olen itsessäni huomannut jotain vastaavaa - lapsi ottaakin ikään kuin sen puhujan roolin ja me vanhemmat vain sitten jätämme selostamisen sikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tunnistan tämän! Jossain kohtaa sitä oppii tiivistämään sanomansa hyvin lyhyeen a) koska sen joutuu sanomaan useaman kerran ja b) jotta se menee perille.

      Poista
  8. Kerran olin nuoremman papupadan kanssa menossa neuvolaan. Oltiin odotus/leikkihuoneessa ainoita ja lapsonen pulputtaa menemään ja tutkii leluja. Taisin ihan suu auki alkaa tuijottamaan, kun huoneeseen tulee äiti ja neljä (!) lasta, jotka kaikki ovat ihan hiljaa. Ihan kuin jotain satuolentoja ne lapset....en tiennyt, että sellaisia on olemassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos niitä jännitti? Tosin kuopus puhuu ehkä eniten silloin kun sitä jännittää. Kiusallista esim leffateatterissa.

      Poista
  9. Ahhahhahhaa! Huutonaurua! Viiden pennin fitness-ohjaaja ja monologit oravista ja kaupunkiviljelystä osuivat niin kohdalleen! Kesän mittaan totesin puhuvani monipuolisemmin yksivuotiaalle kuin kahdelle pienelle koululaiselleni, jotka saavat kuulla ihastuttavia iskulauseita tyyliin "Nyt syömään!" "Nyt se lattia selväks!" "Kädet..." Silti hekin ovat oppineet tuottamaan puhetta - muinaisen viisivuotisneuvola-analyysin mukaan jopa "todella runsaasti ja reilusti yli ikätason". Että joo, hyvä siitä tulee :)Kiitos todella hauskoista kirjoituksista! -eräs siperialainen lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä kommunikointi haastavaa mutta onneksi koulussa opettejat palauttavat uskon sivulauseisiin. ;) ja kiva että lukijoita Siperiasta!

      Poista
  10. Voi kyllä. Esikoisen (pian 5v) hoitokaveri oli kysynyt että tuleeko E mahdollisesti takaisin vanhaan hoitopaikkaansa. (Ei tule, vaihtoi paikkaa.) Hoitajan vastattua ja kysäistyä "ai miksi kysyit, onko sinulla ikävä?" "Ei." "Ai jaa, no vai niin." "Se puhui liikaa." :D

    No, E tosiaan puhuu paljon. Koko ajan. Ihan. Koko. Ajan. Joskus malttaa aamun ekan lastenohjelman katsoa hiljaa, yleensä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivokaamme että E tapaa jonkun samalla aaltopituudella olevan aivoradiotoimittajan. :)

      Poista
  11. Meillä on yksi joka puhuu ja toinen joka on hiljaa. Voitte ihan vapaasti arvata kumman äitinä on helpompaa.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...