Vege ilman ideologiaa

Taannoisessa päiväkotipostauksessa virisi keskustelua ruoasta. Syömiseen liittyy sekä kulttuurisidonnaisia tapoja että erilaisia ideologioita. Huomasin, että kasvisruoasta puhutaan niin usein ideologia edellä, että ei edes muisteta, että muitakin tulokulmia on.

Olen ollut kasvispainotteinen ruokailija jo parikymppisestä, mutta alkuperäinen syy lihan jättämiseen ei ollut ollenkaan ideologinen. Krapulassa pikaisen paluun tehnyt lehtipihvi piti huolen siitä, että punaiseen lihaan muodostui useaksi vuodeksi hyvin viileä suhde. Tauon jälkeen liha ei sitten enää maistunut millekään ja tuntui viipyvän vatsassa kolme päivää. Sitä ei ole sen jälkeen tehnyt juurikaan mieli.

Ideologia on tullut jossain määrin mukaan jälkikäteen. Minun subjektiivisen oikeustajuni mukaan lihaproteiinin suurin ongelma ei ole lihansyönti vaan lihan ylisyönti ja siitä johtuva tehotuotanto, joka on pahimmillaan silkkaa eläinrääkkäystä.

Syön ihan hyvällä omallatunnolla eettisesti pyydettyä, ei-uhanalaista kalaa, kanaa ja riistaa, perhesyistä myös luomulihaa. Valitsen kuitenkin ilolla aina kasvisruoan, kun se näyttää herkulliselta.

Ongelma on siinä, että hyvin usein kasvisruoan maku on kokille sivuseikka.

Maxillin paahdetut kanttarellit. Pökerryttävän hyvää.

Kun osallistuin Lihattomaan lokakuuhun (reseptikirjanen täällä), muistin taas, miksi suurin osa ihmisistä suhtautuu kasvisruokaan nuivasti: vegeannos on edelleen vain harvassa ravintolassa hintansa väärti. Lounasruokalassa se on lähes poikkeuksetta paitsi laaduton myös mauton. Enkä ole michelin-ravintolassakaan syönyt muuta kuin pyyhekumin makuista tofua.

Miksi siis pitäisi edes yrittää olla muuta kuin fanaattinen lihansyöjä? Kahdesta itsekkäästä ja ideologiavapaasta syystä.

1. Terveys
Kasvisyönnillä on todettu olevan selkeitä terveysvaikutuksia. Kasvissyönti näyttäisi vähentävän sydäntautiriskiä ja laskevan verenpainetta. Lisäksi punaisen lihan välttäminen on yksi syövältä suojaava tekijä. Jos näihin terveyshaasteisiin voi vaikuttaa ruokavaliolla, saataisiin myös niitä erikoissairaanhoidon kustannuksia alas, parantuneesta elämänlaadusta nyt puhumattakaan.

2. Tulevaisuus
Kasvissyönti on taito, joka kannattaa opetella, vaikka ei eläinten tappamista kategorisesti vastustaisikaan. Ihmiskunnan ruokahuollon tulevaisuuskenaariot osoittavat, että epävarmuus lisääntyy. Ilmastonmuutos yhdessä väestönkasvun, vesipulan, luonnon monimuotoisuuden katoamisen ja maaperän köyhtymisen kanssa nostaa ruuan hintaa. Aito sekasyöjä osaa koostaa ravitsevan kasvisperäisen annoksen. Kääntäen, olemme massiivisessa kusessa, jos osaamme syödä ainoastaan lihapullaa ja kasvattaa vain kainalokarvoja.

Tästä Kitchin papuburgerista lähti nälkä kolmeksi päiväksi.

Joku toki näkee ideologiaa näissäkin syissä. Selustan turvaamisen tarve pohjaa luottamukseeni tiedettä kohtaan: uskon, että kasvissyönti on terveysteko ja että maailma on jo omana elinaikanani varsin erilainen paikka kuin nykyään.

Minä väitän, että nimenomaan ei-ideologiset kasvissyöjät tekevät kasvissyönnille suurimman palveluksen. Ideologinen kasvissyöjä valitsee sen ankeankin kasvisvaihtoehdon (tai omat eväät) vakaumuksensa takia. Me muut aiheutamme kasvisannoksen myyntipiikin aina kun kasvisvaihtoehto on varteenotettava valinta. Tästä toivottavasti ravintoloitsija tekee johtopäätöksensä. Ja kannattavuuslaskelmansa.

Ajatuksia? Syödäänkö teidän perheessä joka aterialla lihaa?

Mummon neliöt ja muut työt

Kotiimme on saapunut uusia käsitöitä, kiitos taitavan anoppini. Kun kerroin tekeväni postauksen hänen pajansa tuotoksista, hän säikähti ja totesi, että eivät nämä nyt mitään hienoja ole. Että oikeat käsityöihmiset näkevät kyllä, että harrastelijakamaa ovat.

Goddammit!

En käsitä tätä vaatimattomuutta. Jos ketään ei koskaan saisi kutsua taitavaksi, sillä perusteella, että taitavampiakin löytyy, voimme poistaa koko sanan käytöstä.

Ymmärrän toki, mistä tämä ajatusmaailma juontaa juurensa. Jos ostaa kivaa lankaa ja tekee ohjeen mukaan, lopputulos on toki jonkun muunkin toistettavissa. Tehtävä on tekijän mielestä liian helppo ylistettäväksi. Vaikka kysehän on siitä, että käsityöihminen on se, joka saa niillä riittävillä taidoilla asioita aikaan.

Minusta nämä ovat ihan järjettömän hienoja.

Tämä rahi on Ikean mallistoa, mutta kun menin pesemään hupun (ohjeiden mukaan), se ei enää mahtunutkaan kuution päälle. Anoppi väänsi uuden päällisen mummon neliö -konseptilla, Vaari maalasi valkoiseksi. Voilá!

Synttärilahjaksi sain tämän muhkean lukutyynyn.

Ympyrähuivit ovat suosikkejani, tunnen oloni suorastaan alastomaksi ilman. Niitä on jo kertynyt nelisen kappaletta.

Ja mikä hienointa, tällainen tuotanto inspiroi jopa minua. Olen ehdottomasti enemmän nitoja&nippusiteet -ihminen, mutta olen saanut itseni kiinni käsityömyönteisistä ajatuksista. Varsinkin kun voi neuloa käsivarsillaan, ilman puikkoja.



Ongelmana on se, että tässä elämäntilanteessa jotain olisi pakko lopettaa, että jotain uutta voisi aloittaa. Tyydyn siis vielä toistaiseksi olemaan vastaanottavana osapuolena ja hurraamaan jokaiselle meille saapuvalle neulostyölle.

Suvivirrellä päähän

Apulaisoikeuskanslerin lausunto on saanut raavaalle konservatiiville tipan linssiin. Koulujen uskonnollisten tilaisuuksien sisältöä on syytä tarkistaa perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tästähän on tietysti moni joutunut tunteen valtaan: tulevat ja vievät Suvivirren!!!!

Vielä kertauksena: suvivirsihän on siis se keski-ikäisissä ihmisissä tunnereaktioita herättävä melankolinen jollotus, jota on tavattu laulaa koulujen päättyessä. Perusoikeudet taas ovat kansallisessa perustuslaissa valtion kansalaisilleen ja muille valtion oikeudenkäyttöpiirissä oleville takaamat oikeudet.

Siis virsi versus perusoikeus. Kumpi nyt sitten on tärkeämpi.

Jos tämä priorisointi on vaikeaa, niin katsotaanpa virrenveisuun puolustajien perusteluja. Suvivirren taakse on nimittäin helppo mennä piiloon sitä, että ongelma ei ole itse virressä.

1. Koska perinne, kulttuuri ja sielunmaisema!

Ihan kuin kulttuuri olisi staattinen, yhden virren varassa oleva hutera rakennelma, jota kaikki vaikutteet murentavat. Eivätköhän tasa-arvo ja perusoikeudet ole koko kulttuurimme kova ydin. Olemme kautta historian luopuneet isommista ja pienemmistä eri ihmisryhmiä sortavista perinteistä ja sallineet monen eri ryhmän rakentaa kulttuuria. Siitä kannattaisi olla ylpeä.

2. Koska kristittyä enemmistöä sorretaan!

Kyse on valtionhallinnon neutraaliudesta, ei uskontojen kieltämisestä. Kouluun on pakko mennä, kirkkoon ei. Toiseksi muiden uskontojen ja uskonnottomien määrä kasvaa koko ajan. Pitäisikö miettiä, minkä enemmistön ehdoilla 50 vuoden päästä mennään, vai lähteä siitä, että silloinkin saa laulaa suvivirttä, jos haluaa?

Ihan varmasti suurimmalle osalle kyseessä on harmiton biisi, jonka ensimmäinen säkeistö on ihan allekirjoitettavissa oli sitten harras rukoushelmien hiplaaja tai synkkä ateisti. On kuitenkin vaikea nähdä, miten koulun päättyminen ilman Luojan kiittämistä sortaisi ketään.  

3. Kaikki muutkin kristilliset merkit on poistettava!

Kyse on edelleen valtionhallinnon neutraaliudesta, ei uskontojen kieltämisestä. Joulua ja pääsiäistä voi jokainen viettää tahoillaan juuri niin hengellisesti ja virsien siivittämänä kuin huvittaa, mutta koulussa ja päiväkodissa voidaan elää ilman.

Tabun sörkkiminen herättää aina itkupotkuraivarit. Ison kuvan näkeminen on vaikea laji. Sitten voi tietysti miettiä sitä, kenelle suvivirsi oikeastaan on tärkeä - meille keski-ikäisille, joiden lapsuuteen se kuului, vai omille lapsillemme, jotka vain odottavat, että milloin täältä juhlasalista pääsee kesälomalle.

Lähinnä herää kysymys, mitkähän muut päätökset tehdään pelkästään omien lapsuusmuistojen pönkittämiseksi.

Mikä ihmeen nelikymppinen?

Ikäloppuuden merkkipaalu siirtyi taas tänään kauemmas. Tauluun nakkasi pyöreitä. Täytän 40.

Päivä on kriisitön. Tämä neljänolla on kummallinen väliinputoajaikä. Kolmikymppisistä ja viisikymppisistä puhutaan ihmis-, asiakas- ja kohderyhminä, mutta nelikymppiset vain ovat olemassa, ilman suurempaa arvolatausta. Kukaan ei halua nelikymppiseltä mitään.

Sehän sopii. 

Kuin tätä väliinputoajaikää kompatakseen Skidikin teki minulle syntymäpäiväkortin sijaan syntymäpäiväkirjan. Voin kuulemma kaivaa sen esiin jatkossa aina, kun minulla on synttärit. Hänelle nimitäin koituu näistä askarteluista aika paljon vaivaa, kun kaikille perheenjäsenille täytyy tehdä jos jostakin syystä kortteja.

Iloitsen tästä kestävän kehityksen ajatuksesta. Se sopii nelikymppisille kuin skumppa lasiin.

KutsuPlus: taksin hevijuuseri kiittää uutta tilausbussia

Kun eilen lähdin kotoa Venla-gaalaan oopperatalolle, en soittanut taksia. Tilasin bussin!

Olen tammikuussa testannut HSL:n uutta Kutsuplus bussia*, jonka voi tilata kuin taksin lähimmälle bussipysäkille. Tällä yhdeksänpaikkaisella kulkuneuvolla ei siis pääse ovelta ovelle, mutta reitti määränpäähän optimoidaan mahdollisimman nopeaksi samaan suuntaan matkustavien asiakkaiden kanssa.

Olen tehnyt nyt melkein 10 matkaa -- ja olen ollut tyytyväinen! Vuorot ovat tulleet täsmällisesti, kuskit ovat olleet mukavia ja mikä tärkeintä: olen ollut sutjakasti perillä.

Tilaus tehdään netissä tai kännykällä, jonka jälkeen saat räätälöidyn kuljetusaikataulun 5-10 minuutin sisään tilauksesta. Matka maksetaan tilattaessa, joten bussiin nouseminen on nopeaa.

Kehitettävääkin vielä löytyy: Kutsuplus liikennöi vain Kehä I:n eteläpuolella (idässä raja kulkee Viikin kampusalueen itäpuolella) ma–pe klo 6.00–23.00. Toimintasädettä laajennettiin lännessä Tapiolaan vuoden alusta - huraa siitä, mutta Espoon sisäisiin matkoihin tämä olisi aivan loistava lisä. Sillä jos ihan rehellisiä ollaan, Helsingin joukkoliikenne on aika kilpailukykyinen taksien kanssa. Täällä naapurikaupungeissa niitä vaihtoehtoja tarvitaan.

Kenelle KutsuPlus sopii?

Taksin hevijuuserit ovat yksi kohderyhmä. Käytän taksia aina silloin, kun joukkoliikenne on liian hidas tai vaikea. Ja taksin vaihtoehtona Kutsuplus on halpa: matkan normaalihinta muodostuu 3,50 euron lähtömaksusta ja sen lisäksi perittävästä, suoran reitin mukaisesta 0,45 euron kilometrimaksusta. Bussin kertamaksuun verrattuna maksan kolme euroa enemmän siitä, että työmatkani kestää 20 minuuttia normaalin tunnin sijaan.

Kuskin mukaan Kutsuplus on noussut taksin korvikkeeksi myös työpaikkojen kokouskyytinä, matkakukkaro kun voi olla perheen tai firman yhteinen.

Kyyti sopii myös lasten kanssa matkaaville: lastenvaunuille varataan paikka jo tilausvaiheessa! Tätä osaavat arvostaa kaikki, jotka ovat jääneet paukkupakkasilla bussista, jossa on jo kahdet vaunut.

Tähtäimessä autoton elämä

Täällä ruuhka-Suomessa on ihan mahdollista elää ilman autoa, vaikka joskus päinvastaisia väitteitä näkeekin. Meillä on vielä toistaiseksi auto, mutta tavoite on päästä siitä jollain aikavälillä kokonaan eroon. Toistaiseksi sitä vielä tarvitaan mökkireissuihin, mummolakuskauksiin tai jos puutarhakaupasta pitää roudata kotiin kolme multasäkkiä. Autottomuus vaatii juuri Kutsuplussan kaltaisia uusia palveluita.

Erilaiset kimppakyytipalvelut, yksityishenkilöiden autonvuokraus, automaattiohjauksella toimivat robottiautot ja paikannus- ja reittioptimointijärjestelmät ovat jo tätä päivää -- on aivan mahtavaa, että jotain uutta testataan joukkoliikenteessä.

Kutsuplussan peruskonsepti on toimiva, vaikka erilaisia kehitysajatuksiakin on tullut mieleen. Voisin hyvin tilata matkoja paljon etukäteen, mutta haastattelemani kuljettaja sanoi, että se vaatii reittioptimoinnin kehitystä. Lisäksi toivoisin KutsuPlussaan myös pysäkkitilauksen, jolloin matka pitäisi voida maksaa matkakortilla.

Niin, ja tarvitsisi myös sen viikonlopputoiminnan. Jos vaikka joskus maailmassa pääsisi sinne puutarhakauppaan.

Toistaiseksi minibussit ajavat aika tyhjinä - rohkeasti kokeilemaan siis! Lue rohkeuden keräämiseksi myös muiden testaajabloggaajien arvioita KutsuPlus-blogista!

* SBM:n kautta tullut HSL:n blogiyhteistyökampanja

Lehtikaalisipsit

Tämä ei varsinaisesti ole mikään laihdutusohje, vaikka onkin dieettisesonki. Kaalifanin oli pakko todentaa monessa blogissa vastaantulleet lehtikaalisipsit, kun lähimarketin kauppias oli päättänyt jossain mielenhäiriössä jotain tuorettakin vihanneshyllyynsä sijoittaa. En ollut tunnistaa violettia pehkoa lehtikaaliksi, sillä luulin sen olevan tummanvihreää. Mutta oli se.

Olin sipsejä kohtaan vähän epäluuloinen. Kokeilin lehtikaalia pastassa pari vuotta sitten. Siitä tuli kerrassaan hirveää. Kovat ja sitkeät kaalinsuikaleet eivät olleet yhdenkään perheenjäsenen makuun - piti ihan pyytää anteeksi. En oikein tiedä, mikä meni vikaan vai menikö mikään, mutta en ole sen jälkeen lehtikaalia kokeillut.

Nyt meni paremmin. Sipsit olivat ihan yllättävän hyviä - ja älyttömän helppo tehdä. Maussa on kaalia, mutta mietona.

Sipsit tehdään Kempparin ohjeen mukaan näin.

1. Revi kaalin lehdistä suupalan kokoisia paloja paksujen ruotien ympäriltä.
2. Kierittele lehdet öljyssä, suolassa ja haluamissasi mausteissa. Minä käytin herbamarea ja rouhin päälle vielä kuivattua valkosipulia myllystä.
3. Heitä lehdet pellillä uuniin 150 C ja pidä siellä n. 20 min. Varo etteivät lehdet kärähdä!
4. Ta-daa: sipsit ovat valmiita. Koita saada omaankin suuhun yksi.

Valmis sipsi.

Docventures: tekisitkö lapsen yksin?

Kuten jo aiemmin syksyllä kerroin, teen duunia Ylen huippusuositun Docventures-sarjan kanssa. Sarja sai loppuvuodeksi vielä jatkoa kuuden jakson verran. Näissä jaksoissa käsitellään naista eri näkökulmista ja tällä viikolla suurennuslasin alla on myyttinen äiti.

Ohjelman idea on katsoa ensin teemaan liittyvä dokkari ja käydä sitten syvemmin aiheen kimppuun Rikun, Tunna ja studiovieraan kanssa. Tämän keskiviikon lähetyksessä on mukana palkollisena yhteistyökumppanina myös yours truly. Puin äitiyttä dokkarin jälkeen chatissa muutaman valikoidun vieraan kanssa -- ja sinä voit olla yksi!

Dokkarina nähdään tänä vuonna julkaistu First Comes Love, jossa manhattanilainen nelikymppinen sinkkunainen Nina Davenport päättää lääkitä myöhäissyntyistä vauvakuumettaan ja hankkiutua raskaaksi yksin. Davenport dokumentoi ystäviensä ja ympäristönsä reaktiota missioonsa.



En pysty samaistumaan pääosan esittäjään. Vauvakuume on mielentila, jota en ole ikinä kokenut, joskin uskon toki, että se on ihan todellinen ilmiö. Pakottava biologinen tarve saada lapsi onkin sinkulle erityisen vaikea pala. Jos ei uskalla odottaa eikä jaksa luottaa siihen, että kyllä se lasta haluava mies löytyy, on ryhdyttävä äidiksi yksin.

"Ninan matka raskaudesta synnytykseen ja ensiaskeliin äitiydessä on koskettava, hauska ja ennen kaikkea raatorehellinen. Vanhemmuus ei ole koskaan itsestäänselvyys, mutta vielä sitäkin harvemmin se on sitä, mitä odotetaan."

Asetelmasta on löydettävissä monta kiinnostavaa keskustelulähtöä. Pitääkö lapsen haluamista perustella? Miten dokumentissa käsitellään hedelmöityshoitojen lopputulosta, vanhemmuutta: onko äitiys Davenportin mielestä kaiken vaivan arvoista? Tutkimusten mukaanhan lapsi ei tuo onnea, päinvastoin. Entä millainen suhde luovuttajaan, lapsen biologiseen isään, muodostuu? Ja mitä perhe oikeastaan tarkoittaa?

Tyhjentäviä vastauksia näihin kysymyksiin siis ke 4.11. netissä Docventuresin sivulla klo 21:00 alkaen. Jos jaksat valvoa leffan loppuun asti ja haluat mukaan chattaamaan, jätä ilmoittautuminen kommenttilootaan! Jos et, voit kommentoida tänne nyt ja tsekata leffan myöhemmin.

Miten lastenvaatteet pitäisi kierrättää?

Olen tänään ollut taas lastenvaateproikkarina. Koska uusia kakaroita ei tule, alan vihdoin päästä vaatenyssäköistä eroon.

Kävin nakuttamassa Huutikseen setin pieneksi menneitä kenkiä ja nyt kerään voimia isompaan ponnistukseen. Lajittelua, kuvaamista ja naputtelua odottavat tällä hetkellä koot 62-86. Vähintään päivän proggis.

Miksi oi miksi, lastenvaatteiden kierrätykseen ei ole olemassa mitään helppoa tapaa? Jokainen lapsiperhe joutuu tätä kuitenkin miettimään.

Kirppikselle ei ehdi - itsepalvelukirppikselle ei senkään vertaa. Nettiin voi toki laittaa. Kuvaaminen vielä menee (jos talvella sattuu olemaan himassa sen sekunnin kun aurinko paistaa) ja pakkaaminenkin jotenkuten (= muovipussi ja jeesusteippi), mutta postiin pääseminen on työn ja tuskan takana. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä maksaa lähettää nahkakengät Jyväskylään. Miten kukaan voi tietää?

Jos kärsisin liiasta vapaa-ajasta, laittaisin pystyyn kierrätyssysteemin, jossa käytetään hyväksi jotain valmista myynti- ja kuljetusverkostoa, vaikka nettiruokakauppaa kuten Kauppahalli 24:ää.

Kun erä lastenvaatteita on valmis kierrätykseen, firmalta tilataan tunnistetarrat, jotka läimitään vaatteisiin. Kun ruokatoimitus tulee, kujettajalle annetaan mukaan vaatesäkki.

Perillä vaatteet lajitellaan käyttökelpoisiin ja lumppuun. Käyttökelpoiset kuvataan, hinnoitellaan ja laitetaan nettiin, josta saman firman asiakkaat voisivat niitä ostaa. Toimitus tulee seuraavan ruokasatsin kanssa. Hinnan (miinus provikka) saisi suoraan hyvityksenä ruokalaskuun. Jos kama ei ole puoleen vuoteen mennyt kaupaksi, se lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Puuvillalumpusta tehtäisiin uutta kangasta, muusta saadaan energiajätettä.

Olisko hyvä?

Suomalainen myrsky

Suomalaiselle myrsky on jännä juttu.

Suomalainen myrsky alkaa sillä, että iltapäivälehdet vaihtavat otsikkofontin kokoon kissa ja alkavat yhdistellä sanoja raju ja myräkkä. Kukaan ei kuitenkaan käy hamstraamassa vettä ja lääkkeitä. Sitten nurkissa alkaa vähän vonkua ja sade ropisee peltikattoon. Asvaltti saattaa vähän lainehtia ennen kuin hulevesijärjestelmä imaisee tien kuivaksi. Tuulenpuuska ehkä kaataa puutarhatuolin ja ehkä jonkun huonokuntoisen puun. Sähkökatkojakin voi esiintyä. Yleensä huoltojoukot kuitenkin lähtevät korjaamaan tuhoja saman tien niin että aamulla jo kahvinkeitin porisee.

Filippiiniläiselle myrsky on vähän eri tavalla jännä.

Ensiksi lähtee katto ja sitten seinät. Kukin yrittää takertua paitsi muihin perheenjäseniin myös kaikenlaisiin kelluviin esineisiin, jos seuraavan rantaan syöksyvän aallon mukana tulee lähtö. Kun myrsky on lopettanut, koko kylä on maan tasalla. Puolet jengistä on kadonnut.

Kuva: Jarkko Mikkonen

Vaikka suomalaisten iltapäivälehtien mielestä Haiyan-taifuunista ei kirjoitettavaa enää olekaan, paikan päällä avuntarve alkaa vasta selvitä.

Päätimme Suomen Blogimedian bloggaajien kanssa perustaa oman keräyslippaan, johon haluamme haastaa mukaan kaikki kynnelle kykenevät bloggaajat. Rahat tilitetään lyhentämättöminä SPR:lle.

Voit lahjoittaa myös soittamalla tai tekstiviestillä:

• Soita 0600-122 20 (20,28 € + ppm)

• Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)

Jos rahatilanne on huono, voit osallistua levittämällä sanaa.

Kiitos.

Mitä tiliotteesi kertoo sinusta?

Kauppahallipostauksen ruokalaskukeskustelu vei minut tutkimaan verkkopankkiani. En nimittäin tiennyt, mikä ruoan on osuus kuukauden menobudjetista. Tuijottelin hetken tilejäni ja pohdiskelin kulutustottumuksiani. Muutama havainto.

1. En katso tiliotetta juuri koskaan.

Tiedän katsomattakin, mikä tilanne on. Talous on stabiili ja maksuliikennerutiinit* hioutuneet: pankki lähettää tilinylitysmuikkareita lähinnä kesällä, jolloin rutiinit rikkoutuvat. Tiliotteeni näkyvin hahmo on Yleisradion kahvilayrittäjä.

2. Pääosassa on perhe-elämä.

Asuminen ja perusmenot (sis. ruoka, vakuutus, sähkö, päiväkoti, laajakaista, bussikortti, bensa, lastentarvikkeet jne.) vievät leijonan osan, loppu on merkityksetöntä neppailua. Ruokakauppaan ja alkoon menee keskiarvolta n. 800 euroa kuussa (+- 200 euroa), mutta tällä ostetaan toki muutakin kuin pelkkää suusta alasmenevää. Jotain tällaista kyllä arvelinkin. Tulokseen vaikuttaa ainakin kallis lähikauppa, take-away sushit, erikoiskaupat ja viinit. Ulkona syömme harvoin.

3. En shoppaile juuri koskaan.

Vaikka altistun mainonnalle bussipysäkillä, facebookissa, blogeissa ja aamun lehden äärellä, teen pelkkiä täsmäostoksia. Olisi hienoa sanoa, että olen rautaisella itsekurilla varustettu minimalisti, mutta suurin syy on se, että en yksinkertaisesti ehdi kauppoihin, en edes verkkokauppoihin. Ja kun en ehdi ostaa, himot menevät ohi. Vain tarpeelliset asiat kummittelevat mielessä pitempään.

Lisäksi perheen virallisena lastenvaateproikkarina olen huomannut, että tavaran hallintakin vie aikaa suorassa suhteessa tavaran määrään. Aikaa tarvitaan erilaisten säilytys-, korjaus-, vaihto-, kierrätys- ja ylläpito-ongelmien hoitoon. Ei jaksa, ei pysty.

4. Elämä on tiliotteessa. 

Ei tarvinnut kelata kuin vuoden verran taaksepäin, kun tilanne oli ihan erilainen. Hoitovapaan ja työttömyysjakson aikana kulutusta piti tarkkailla ihan eri tavalla. Miehen rahoilla eläminen tuntui epämukavalta. 

Vaikka työssäkäyvänä mutsina on välillä hankalaa, voin olla tyytyväinen. Siihen latteen on juuri nyt varaa.

* Meillä on Koti-Insinöörin kanssa molemmilla omat palkkatilit sekä kaksi yhteistä: toinen asuntolainaan ja toinen muihin juokseviin yhteisiin menoihin. Kumpikin laittaa tileille saman määrän rahaa.

Palauttava papu-fajitas

Palkokasvimissioni etenee! Nyt kun linssit ja kik-herneet on saatu ystävälistalle, olen käynyt papuihin liittyvien ennakkoluulojeni kimppuun. Aloitin säilykepapuihin tutustumisen (siis niihin valmiiksi liotettuihin) valkopavuista, joista oli jo hyviä kokemuksia. (No joo, ehkä tällä instant-fat-blast jutulla oli myös vaikutusta valintaani.)

Koti-insinööri kävi sunnuntaina kirmaamassa puolimaratonin, joten päätin tehdä palautumissafkaksi valkopapu-fajitaksia. Valkoiset pavut, jotka kuulemma jeesaavat kolesteroli- ja verenpaineongelmaisiakin, ovat loistavaa urheilijaruokaa: hitaita hiilihydraatteja, kuituja ja proteiinia sekä kaliumia ja magnesiumia.

Halusin myös haastaa kasvisruokiin yleisesti liitetyn uskomuksen, että vegesafkalla vatsa ei tule täyteen. Parikymmenen kilsan pinkomisen jälkeen saattaa muutenkin olla jopa extranälkä.

Myth busted! Heitin paprikaa, sipulia, valkopapuja ja seesaminsiemeniä pannun kautta maissiletulle, päälle tomaattisalsaa, hapankermaa ja guacamolea. Lopputuloksena oli värikäs ja superterveellinen koko perheen safka, jonka annoshinta ei päätä huimaa. En keksi annoksestani mitään kritisoitavaa, tavanomaisen valkosipulilla liioittelun lisäksi.

Voimantuntoa uhkuessani päätin ottaa vastaan myös Docventuresin Riku Rantalan haasteen lihattomasta lokakuusta! Vaikka en keskivertosuomalaiseen verrattuna syö lihaa juuri lainkaan (suomalaisen lihankulutus huitelee keskimäärin vajaassa 80 kilossa per vuosi), haaste on vaikea. Ei siksi, että en itse siitä selviäisi, mutta perheen päivällisen sumpliminen onkin jo haastavampi juttu. Maukkaita kasvisreseptejä ei ole takaraivossani liikaa. Hyviä (ja helppoja!) reseptejä saa heittää kommenttilootaan!

Docventuresissa esitetään keskiviikkona Food Inc. Suosittelen kaikille ruoan alkuperästä kiinnostuneille.

Istumalakko

Elämäntapatuunauksen aikana olen keskittynyt tekemään pieniä muutoksia. Olen rukannut ateriarytmiä ja siirtynyt hyötyliikkumaan. Viime viikosta lähtien olen kokeillut aivan uutta hyötyliikunnan muotoa: seisomista.

Ei ole vaikea löytää musta kuvaa istumassa.

Normipäivänä istun aivan koko ajan. Teen hommia tietokoneen ääressä (kuten edellisen postauksen kommenttien perusteella moni muukin). Istun siis joka jumalan minuutti. Istun aamupalalla, bussissa (ellen pyöräile), työpaikalla, kokouksissa, valtuustossa, päivällisellä, satuja lukemassa ja legoja rakentamassa. Viimeistelen päivän istuntoputken viettämällä myöhäisillan kirjoittamassa blogeja, kolumneja ja kirjaa - istuen, totta kai! Jösses. En edes uskalla laskea, montako tuntia päivässä vietän perseelläni.

Olisi nimittäin ihan fiksua rajoittaa. Uuden tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka istuvat 11 tuntia päivässä tai enemmän, kuolevat 40 prosenttia todennäköisemmin seuraavan kolmen vuoden aikana riippumatta siitä, kuinka paljon he liikkuvat muuten tai olivatko he normaalipainoisia. Lenkkeily ei siis auta. Vyötärö leviää.

Mikä nolointa: minulla on työpöytä, jonka korkeutta voi säätää! Ei ole tullut säädeltyä. Koska työpöydän ääressä on tapana istua. Nettipiuhaan kompastuu. Seisominen näyttää dorkalta. Seisten ei pysty kirjoittamaan. Ja muita päteviä perusteluja.

Nyt olen seisoskellut reilun viikon. Veikkasin etukäteen, että jalat väsyvät, mutta eniten väsyykin keskivartalo. Seisaallaan tulee tasapainoiltua aika paljon enemmän. Jaloissa on päivän jälkeen jopa treenattu fiilis. Ensimmäisinä päivinä en edes jaksanut seistä koko päivää!

Eikä ihme:

• Seistessä lihasaktiivisuus on noin kaksinkertainen verrattuna istumiseen.
• Seisominen tehostaa insuliinin käyttöä ja rasvanpolttoa.
• Ihminen on yhtä nälkäinen (tai kylläinen) istuen kuin seisten, vaikka seistessä kulutetaan enemmän energiaa. Istumisen vaihtaminen seisomisasentoon ei siis lisää ihmisen näläntunnetta.

Nyt seuraakin haaste: armahda hanuriasi, vähennä istumista! 

Listaa, missä kaikkialla päivän aikana istut ja napsi pois turhat kökötykset. Jos et voi vähentää istumista sitä töissä, vähennä vapaa-ajalla - ja päinvastoin. Kokeilemalla ei häviä mitään eikä aikaakaan vaadita. Ja jos haastat esimiehesi mukaan, kuumottaminen säädettävän pöydän hankinnasta muuttuu paljon helpommaksi.

Nyt istumalakkoon, eiks jeh?

Iik, karvaa!

Ihastuin ikihyviksi, kun miehetkin riisuivat Beautiful body -kampanjan nimissä. Autolehtien miehet kertoivat vartaloistaan hyvin samanlaisia ajatuksia kuin naisetkin - niin ilot kuin murheetkin olivat liikuttavan yhtäläisiä.

Ne ainoat hyväksyttävät karvat.

Jaoin jutun facebookissa. Salamatkustajan Satu kommentoikin, että miesten karvat on kyllä kätevät, kun raskausarvet eivät näy. Karvojen mainitseminen herätti kauhistusta: erään kommentoijan mukaan miehille (myös naisille ja lapsille) on sallittua karvoitusta vain hiukset ja kulmakarvat, muu pitäisi poistaa. Koska karvaisuus on hyi-yök-likaista-limaista.

En tiedä, onko tällainen ajatusmaailma kuinka yleinen. Olen ollut huomaavinani, että miehetkin sheivaavat nykyään hysteerisesti. Kokovartalokarvattomuus on kuitenkin aika helvetin paljon vaadittu monilta naisiltakin, saati sitten miehiltä. Normaalikarvaiselle miehelle kyseessä on yhtä vaikeasti saavutettava kauneusnormi kuin barbivyötärö naiselle.

Olen itse tummahiuksinen ja tuomittu näkyvään karvoitukseen. Pahin tilanne on talvella, jolloin kalmankalpea iho korostaa jokaista haiventa niin käsivarsissa kuin ylähuulessa. Iän myötä taistelu pahenee, kummallakin sukupuolella.

Karvoja saa toki kavahtaa. Kroppansa saa sheivata, nyppiä ja raastaa sileäksi, mutta omille neurooseille kannattaa välillä huhuilla faktapohjaa. On silkkaa typeryyttä kuvitella, että ihmisen hygieniatavat liittyvät millään tavalla hänen karvoitukseensa. Likaisuus ja karvaisuus eivät ole synonyymit.

Toivoisinkin hartaasti, että ihmisen karvat voitaisiin pikaisesti palauttaa luonnollisten ja hyväksyttävien piirteiden joukkoon, jos ne ovat jonnekin muualle lipeämässä. Tästä kauneusihanteesta kiittää vain Gillette.

Eskarilaisen huone vol. 1

Ihmettelin taannoin, miksi ipana seisoo kirjoituspöytänsä ääressä. Vastaus oli kuin puujalkavitsistä: koska se ei mahdu istumaankaan. 

Edellisen kerran huonetta tuunattiin lamppukarusellin yhteydessä.

Paitsi lasten vaatteet myös kalusteet jäävät pieniksi.

Jäin katsomaan Skidin huonetta sillä silmällä. Se on sisustettu aivan omakehittämäni feng shui -menetelmän avulla: hyvä mieli tulee siitä, että kaikki kodin ylimääräiset huonekalut sijoitellaan lastenhuoneeseen, jotta ne eivät häiritsisi talon muuta sisustusta. Muistelen luvanneeni itselleni, että mietin tätä sitten myöhemmin. No, nyt on se myöhemmin.

Aloitan siis projektin, jossa tehdään pikkutytön huoneesta eskarilaisen huone. Tarvitaan uusi sänky nykyisen kiertäessä pikkusiskolle, monipuolisemmat säilytystilat ja kunnon kirjoituspöytä. Ja sitten tarvitaan ratkaisu käytetty-mutta-ei-vielä-likainen -sarjan vaatteille.

Muistaakseni lastensängyt olivat rumia. Kun kysyin lastensänkyä Unikean Tuukka Virkkilältä (tilasin häneltä viime kesänä mahtavan laatikkosängyn), hän vastasi vähän anteeksipyytävästi, että ei ole. Hänen mallistossaan ei oikeastaan ole mitään lapsille, vain cottage-mallinen perussänky löytyy. Miksi?

"Ihmisten mielessä pieni sänky tarkoittaa halpaa sänkyä, vaikka yhtälailla niihinkin menee materiaalia ja ne tehdään käsin. Toisekseen edullisten lastensänkyjen tekijöitä on ihan tarpeeksi, niin en ole sille tielle lähtenyt," Virkkilä selittää.

Perhana. Tämä pätee tietysti kaikkiin lasten kalusteisiin.

Olen itse siitä outo kuluttaja, että en näe halvan huonekalun ostamisessa mitään järkeä - oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. Halpa tarkoittaa useimmiten kaukaa roudattua lastulevyä, jonka jälleenmyyntiarvo on miinuksen puolella - jos se edes kestää elinkaarensa loppuun. Miksei lapsellekin ostettu huonekalu voisi olla investointi, kuten mikä tahansa laatuhuonekalu?

No, koska kaikki haluavat niitä halpoja ja helppoja ratkaisuja, ei suunnittelussakaan tarvitse pyrkiä kestävyyteen ja pitkäikäisyyteen.

Mutta voisiko? Heitin Virkkilälle haasteen: duunaa mulle tyylikäs, kohtuuhintainen lastensänky, joka toimii pinnisiän ohittaneesta parikymppiseen - ja ehkä siitä eteenkinpäin. Hän lupasi palata asiaan!

Ensi viikolla lisää lastenhuoneen sisustusasiaa! Mukana yhteistyökumppanina on eräs toinen suomalainen huonekaluvalmistaja ja teille taas luvassa tarjous...

Ps. Huutis on taas laulanut - nappaa itsellesi mahtihyvä kirjahyllysarja!

Makaronilaatikko viilaa linssiin

Olen yrittänyt houkutella ipanoita kasvisproteiinien ystäviksi. Yritän kasvattaa niistä syöjiä, jotka ovat tottuneet kaikenlaisiin ruokiin, eivätkä vaadi joka aterialla eläintä. Toivon tästä myös olevan etua siinä vaiheessa, kun länsimaissakin on pakko ruveta mättämään lautaselle hyönteisiä.

Makaronilaatikosta on aika jumalattoman vaikea saada sylkirauhasia kutkuttavaa kuvaa.
Edes persilja ei pelasta. Or is it just me? Haaste!

Projektissa on nyt saavutettu suuri voitto linssien kanssa, lähinnä sinnikkyyden avulla. Ongelma on ollut siinä, että en ole keksinyt, mihin muualle linssejä tunkisin kuin kasvissoppaan. Vastauksen tarjosi ihan oma ideani: päätin kokeilla mitä tapahtuu, jos (broilerin) jauhelihan korvaisi linsseillä. Eikä tullut ollenkaan niin outo, miltä kuulostaa!

Homma toimii samaan tapaan kuin tavallinenkin makaronilaatikko.

Linssi-makaronilaatikko 

• paketti makaroneja
• sipuli
• valkosipulia
• 1 pkt tomaattimurskaa
• 2 pkt punaisia linssejä (käyttövalmiita, valutettuna n. 340 gr)
• 2 munaa
• 6 dl maitoa

Pistä makarontit kiehumaan. Tee sillä välin kastike: heitä pannulle tirisemään sipulit ja valkosipulit, tomaattimurska ja valutetut linssit. Tomaattikastike tekee safkasta kosteaa ja häivyttää linssit visuaalisesti taka-alalle. Mausta herbiksellä, hyppysellisellä sokeria ja pippuria, myös yrttejä voi käyttää maun mukaan. Kaada kiehuneet makaronit vuokaan ja sekoita sörsseli joukkoon.

Yritä muistaa laittaa jossain vaiheessa uuni päälle.

Tee munamaito ja lorauta vuokaan, kääntele sekaan. Raasta päälle jääkaapista löytynyt kuivahtanut juusto ja työnnä sitten 40 minsaksi uuniin.

Sitten vain syömään! Loppuhuipennuksessa tärkeintä on pokan pitäminen: sihtikurkulle pitää puhua makaronilaatikosta, tuunausta ei saa mainita. Lähinnä siksi, että se tunne, kun ruoan jälkeen voit todeta, että "kiva kun pidit linsseistä" on hinnaton.

Ps. Skidi halusi kuvata oman annoksensa. Asetelma on kuvaajan tarkkaan harkitsema. Pahoittelen mahdollista piilomainontaa. Postauksessa ei ole yhteistyökumppaneita, lehti on eilinen ja persiljakin oli oikeasti puoliksi kuollut.

Ota ICE käyttöön

Tallensin puhelimeeni pari viikkoa sitten ICE-tunnisteen Koti-insinöörin kohdalle. Tämä kansainvälisesti käytössä oleva kirjainlyhenne (in case of emergency) on tarkoitettu lähinnä hätätapausten varalta viranomaisille: kun puhelimestasi löytyy nopeasti lähin henkilö, jolle voi vaikkapa onnettomuustilanteessa soittaa, saat tehokkaampaa apua.

Noh. Eilen illalla Koti-insinöörin puhelin soi. Hän kysyi ällistyneenä, miksi soitan hänelle keittiöstä. Tajusin, etten ollut nähnyt puhelintani hetkeen.

Kävi ilmi, että olin pudottanut kännykkäni leikkipuistoon. Snadi sai lähtöhetkellä paskahalvauksen ja puhelin ilmeisesti putosi taskusta, kun keräilin hiekkaleluja kassiin kiljuva lapsi toisessa kainalossa. En luonnollisestikaan kuullut putoamista.

Puhelimen löytänyt erinomaisen valveutunut teini soitti Koti-insinöörille ja sain puhelimeni takaisin.

Lisätkää tyypit ICE-koodi puhelimenne osoitekirjaan ja pyytäkää muitakin perheenjäseniänne tekemään niin - ohjeet täällä. Ikinä ei tiedä mitä apua siitä voi olla.

Viinimarjavinkki

Terveiset lasaretista. Tupa on täysi, on ollut jo viikon. Yhdellä on valtava yskä, yhdellä räkätaudin ja siitepölyallergian yhdistelmä, yhdellä kurkku kipeä kolmatta päivää ja minulla joku tuberkuloosin tyyppinen hengityseinfektio, jossa on malariankaltainen kuumekäyrä.

Koska olen ottanut käyttöön kaikki taloutemme superfoodit (eli tyhjennän pakastimesta viime kesän marjat), ajattelin jakaa yhden vinkin kesän marjasatoa ajatellen.

En ole suuri tuoreiden viinimarjojen ystäviä, mutta viinimarjamehua ja -hilloa menee läpi vuoden. Viinimarjojen poimiminen on kuitenkin kaltaiselleni hätähousulle haastavaa (ortodoksisesta poimimisesta on olemassa jopa keskusteluketjuja!). Vaikka kuinka yritän riipiä marjoja tertuista hellästi, osa murskaantuu sormiin.

Olinkin äärimmäisen tyytyväinen kun huomasin, että laiskuuttani varsien kanssa poimimani pakastetut punaherukat irtoavat kuivuneista varsista nopeasti ja helposti. Jes!

Joku on joskus sanonut, että punaisista viinimarjoista tehty mehu herättää kuolleetkin, mutta tein näistä kyllä piirakkaa. Palaan asiaan kun syke taas tuntuu.

Geenejä, jotka haluaisin

Sokerilakkoni on mainio keskustelunherättäjä. Olen ollut viisi päivää ilman sokeria, ja vaikutan siltä kuin olisin aloittanut e-pillerit: itkettää, vituttaa ja päätä särkee. Osa ihmisistä ymmärtää tilani hyvin, osa ei ollenkaan. He eivät koskaan osta karkkia, koska ei tee mieli. He syövät makeaa vain, jos sitä erityisesti tarjotaan, kohteliasuudesta. Kadehdittava ominaisuus. Koska joku geenihän tässä täytyy olla kyseessä.

Siivet selkään!

Kasvejahan on muokattu jalostamalla sekä pellolla että laboratoriossa jo iät ja ajat, jolloin niille on saatu toivottuja ominaisuuksia. Ihmisen jalostamisesta on toki puhuttu, mutta 1930-luvun jälkeen asiasta on ollut tulenarkaa esittää minkäänlaisia avauksia. Ihmisen geenien muokkausta pitäisikin katsoa plastiikkakirurgian näkökulmasta.

Tein listan kaipaamistani geeneistä.

• Aloitetaan hiuksista. Haluan kauniisti lainehtivat, paksut, pähkinänruskeat, pyörteettömät hiukset tämän talvella sähköisen ja kesällä päänahkaan liimaantuvan lasimaisen, säälittävän ohuen siiman tilalle.
• Tiesittekö, että joka kolmas ihminen ei haise hielle. Heillä sattuu asustelemaan ihollaan sellainen bakteerikanta, että käryä ei synny. Olisipa hienoa olla tällainen ihminen! Koskaan ei tarvitsisi kesken työpäivän hävetä, yksikään paita ei ikinä menisi pilalle eikä tarvitsisi työntää kainaloon myrkkyjä.
• Olisi mahtavaa olla vähäuninen: jotkut pärjäävät mainiosti kuuden tunnin yöunilla. Jos vapaa-aika on kortilla, ei kannataisi tuhlata siitä minuuttiakaan pelkkään pötköttelyyn. Puoliltaöin nukkumaan ja kuudelta ylös - ja kaikki olisi mahdollista!
• Yksi mies kasvattaa uutta nenää käsivarteensa. Oma klyyvarini on ihan fine, mutta -- piinallisen pitkän työmatkani innoittamana -- siivet voisin kyllä kasvattaa selkään. Ongelmaksi saattaisi toki muodostua pukeutuminen ja selällään nukkuminen. Ja sulkasato. Ja se lentäminen ehkä.
• Lopuksi haluaisin, että himoitsisin tofua, selleriä ja hedelmiä pantteripussin sijaan. Tämä taipumus tarvittaisiin kyllä koko perheelle.

Vaikka persoonallisuuden muokkaus vie epäselville vesille, ei se hoivageenikään olisi pahitteeksi. Olisi kätevää, jos koneistoni toimisi mehiläiskuningattaren tavoin, jolloin olisin hyvässä mammamoodissa juuri oikeaan aikaan.

Nämä eivät välttämättä ole edes hulluja toiveita, jos mietitäään sitä, että kuolemattomuuskin on tulossa. Joidenkin arvioiden mukaan ikuisesti elävä ihminen on jo syntynyt. Kelatkaa. Toistaiseksi toivon geeneiltäni vain nopeaa lähtöä, kun se aika koittaa.

Sano rypyille ei

Kun esiinnyin ilman meikkiä, monet teistä kehuivat, että minulla on hyvä iho. Niin on - ja se on kuulkaa huolellisen työn tulos!

Nytpä jaan teille ihonhoitovinkkini.

1. Käy kosmetologilla. Kerran kolmessa vuodessa on aika hyvä tahti. Voit käydä useamminkin jos haluat, mukavaahan se on. Kampaajalla kannattaa kuitenkin käydä tiuhempaan: naamalla pysyy hymy kun nuttura on suorassa.
2. Tarkkaile ihosi vointia. Katso peiliin joka aamu. Jos näyttää pahalta, meikkaa ja katso sitten uudestaan. Jos tulos ei ole yhtään parempi, osta uusi ripsari ensi tilassa. 
3. Muista kosteutus. Etenkin, jos sinulla on kuiva, pintakuiva, rasvainen tai sekaiho. Laita nassuun ihan mitä tahansa tummelia, joka ei aiheuta lisää näppylöitä. Mitä halvempi hinta, sen vähemmän sinua on huijattu. Talvivaaran osakekin on parempi sijoitus kuin satasen maksava kultapölyä ja omenan kantasoluja sisältävä hydra-detoxsupermömmö.
4. Ennaltaehkäise ryppyjä. Jos haluat ehkäistä ryppyjä, stumppaa ja pidä kesällä hattua. Jos olet 70-luvun lapsi kuten minä, jolloin ns. pohjatyöt on jo tehty, sinulla on suurempiakin huolenaiheita kuin rypyt. Panosta mukavaan elämään, jolloin naamalla on ryppyjä lieventämässä tyytyväinen ilme.
5. Silmäpusseja ei tarvitse sietää. Vie kersat mummille ja nuku 10 h selälläsi. Vaihtoehtoisesti vie kersat mummille ja ota siippasi kanssa tukevat glögit. Sitten on siipallakin aamulla silmäpussit ja kontrasti on täten pienempi. 
6. Muista, että vain tämä kääretorttu ei mene viidessä vuodessa miksikään.

Kaunista joulukuuta sulle!

Muutosten marraskuu

Marraskuun kunniaksi muutoksia! Elkää pökrätkö, ei mitään vakavaa. Kunhan yritän vähän kehittää tätä blogia sisällöisesti ja taloudellisesti.

Satu kirjamessuilla.

Lukijakynä

Olen jaapattanut täällä kuutisen vuotta äitiydestä, vaikka minulla ei varsinaisesti ole muita ongelmia kuin tämä oma hartioilla keikkuva henkinen temppelini. Vanhemmuuteen mahtuu kuitenkin monta karikkoa, jonka osuessa omalle kohdalle olisi kiva kuulla, että muillakin on karahtanut paatti kiville samassa kohtaa.

Kaikilla ei kuitenkaan ole omaa blogia eikä joka kylässä mammakahvilaa, jossa avautua. Täällä kuitenkin pyörii pirusti kaikenlaista porukkaa, joka päivä. Koska vertaistuki on aivan olennainen onnistuneen perhekokemuksen komponentti, testataan tätä: jos kaipaat vertaistukea ja osaat ilmaista itseäsi kirjallisesti, laita mulle spostilla tulemaan teksti aiheesta, josta minä en tiedä mitään! Linkkaan luonnollisesti blogiisi, jos sinulla sellainen on. Ensimmäinen lukijakirjoitus tulee moniallergisen lapsen äidiltä.

Mediatilaa kaupan

Jep, bannereita alkaa näkyä tuolla sivupalkissa. Saatan myös kokeilla Tradedoublerin kanssa affi-mainontaa. Tiedän, että joitain teistä tämä ärsyttää, mutta teen sen puhtaasti ansiosyistä. Raavin toimeentuloa nyt aika monesta purosta.

Mainosvapaa tämä blogi ei ole koskaan ollut. Olen puhunut tuotteista sekä lämpimään että vähemmän lämpimään sävyyn, mutta toistaiseksi en ole saanut rahallista korvausta suosituksistani (en tosin sakkoja haukuistakaan).

Mainostilaa on jo kyselty jonkin verran, mutta olen ollut kranttu. Mainostan vain sellaisia tuotteita ja palveluja, jotka sopivat minun elämäntapaani, joten kuka tahansa ei tänne bisneksineen pääse. Tsekkaan tuotteet etukäteen ja jos voin niitä aidosti suositella, silloin teillekin saattaa olla mainoksista hyötyä. Yritän myös joka kerta sumplia teille vielä jotain konkreettista etua ja merkkaan mainospostaukset omalla tagillaan.

Eikä siinä vielä kaikki. 

Haluan myös panostaa tämän blogin kirjoittamiseen enemmän, joten lisääkin muutoksia on tulossa, mutta niistä lisää sitten alkuvuodesta.* Tällä hetkellä pohdin myös uuden paikallispoliittisen blogin perustamista, joten vastaathan kyselyyn tuolla vasemmassa yläreunassa. Tuntuisi järkevämmältä sekä espoolaisia että ei-espoolaisia lukijoitani kohtaan pitää sisäpolitiikka omassa käyttöliittymässään. Sinne voisi koittaa sitä keskustelualuettakin ruuvata.

Ja jos sinulla on killerihyviä ideoita blogin kehittämiseksi niin anna palaa vaan!

*Vahva Piilomaan Pikku Aasi déjà vu: Ja mitä sitten tapahtui..? Pelotti ihan sairaasti.