Tietoa mainostajalle ›

4.11.2012

Se elämänmuutos

Ei mun tarvii enää tältä näyttää, mut yrittäähän aina voi.
Se putoaa. Paino nimittäin. Vyölaukku kyllä retkottaa edelleen housunkauluksen päällä, mutta huomattavasti pienempänä kuin ennen. Naama on kaventunut puolella. Ja ihme kyllä, vaaka on samaa mieltä. Kutosella alkaviin kiloihin ei ole enää pitkä matka.

Miten se nyt sitten tapahtui? Laihduttaminenhan on tunnetusti vaikeaa.

Kun soitin personal trainerille toukokuussa, tavoitteenani ei ollut kiskoa jalkaan 28-tuumaiset farkkuja ilman oliiviöljyä. Halusin ennen kaikkea keskivartalon kondikseen. Jos ryhtiliikkeessä samalla pari kiloa lähtisi niin eihän se tietenkään haittaisi, mutta kalorien kyttääjäksi minusta ei olisi. Yritin tilata vyötäröä jo kesäkuuksi, mutta PT markkinoi elämänmuutosta. Että pitäisi aloittaa liikunnan säännöllisyydestä, syvistä vatsalihaksista ja kävelylenkeistä ja syksyllä sitten laittaa uudet tavoitteet. Gnääh.

Päätin kuitenkin tehdä niin kuin sanotaan. Kävin keskivartalon ja sen puuduttavan peruskunnon kimppuun punttien, lenkkarien ja sykemittarin kanssa.

Lokakuussa lönköttelyt oli lönkötelty. Sain luvan laittaa isomman vaihteen päälle, juosta kovempaa ja lisätä painoja. Olin ekan tehosalikerran jälkeen jumissa kolme päivää. Ensimmäinen kovan sykkeen lenkki veti naaman niin punaiseksi, että kersat säikähtivät kun tulin himaan. Huomasin kuitenkin pitäväni riuhtomisesta. Jotain oli muuttunut. Enää ei pistänyt, ahdistanut, puristanut eikä vihlonut. Eikä ylämäkiäkään tarvinnut kävellä, päinvastoin: ylämäkeenhän voi ottaa spurtin!

Lopputulos: kuukaudessa miinus kaksi kiloa - eikä se ole tällä kertaa pelkkää nestevaihtelua. Nähdäkseni tähän tarvittiin useampi asia.

  1. Liikunnan säännöllisyys. Liikuntainspiraation sovittaminen perheen aikatauluihin on mahdotonta ilman jonkinlaista suunnitelmaa ja aikataulua, jonka kaikki tietävät. Joustojen lisäämiseksi oli pakko totutella käymään kuntosalissa ja lenkillä. Liikun nyt neljä kertaa viikossa, parintuhannen kalorin verran.
  2. Ateriarytmi. Ruokavalioon en koskenut, mutta aterioiden rytmittäminen oli iso muutos. Jos ei istu pöytään ylinälkäisenä, yksi annos ruokaa riittää. Olen myös opetellut syömään ennen ja jälkeen treenin, jotta jaksan riehua. Jostain syystä myös pätkispussihimokohtauksia tulee nykyään paljon harvemmin. 
  3. Ammattiapu. Vaikka kuvittelin tietäväni omasta kropastani kaiken, en tosiaan tiennyt. Piti nöyrtyä uskomaan, että joku muu tietää paremmin. 
  4. Releet. Uudet lenkkitossut toivat juoksemiseen ihan uudenlaista mukavuutta -- varpaiden ei ilmeisesti kuulukaan puutua juostessa. Kunnon urheiluliivit ja paidat betonoivat hyllyvän keskivartalon paikoilleen. Sykemittari oli alkuun tarpeellinen, jotta treeni pysyi sillä peruskuntoalueella eikä karannut liian vauhdikkaaksi.
  5. Edistyminen ja hyvä fiilis motivoivat! Silloin aikaiseksi saaminen helpottuu. Olen alkanut löytää liikkumisesta sitä kuuluisaa iloa. Ja siisteintä ikinä on omistaa perslihakset. Koska joudun kyykkimään joka päivä noin tuhat kertaa erilaisten kersapalveluiden ja tavaroiden takia, auttaa tosi paljon kun kyykystä pääsee ylös ilman valtavaa ähkintää ja tuen haparointia.
Niihin 28 tuuman farkkuihin tuskin on enää koskaan asiaa, mutta viis siitä. Mittarissa on kohta nelkyt ja tarakalla kaksi kersaa. Se saa näkyä, mutta ei yhtään enempää kuin on pakko.

14 kommenttia:

  1. Ihan selkeä ja motivoiva kirjoitus. Täälläkin olisi se hyllyvä housunvyötärön päällä roikkuva mahapussi haaveissa kadottaa. Tai edes pienentää niin, että voisi pitää niitä vaatteita mitä haluaa. Pari kiloa on kesästä tippunut ja muuan sentti lähti, mutta motivaatio katosi taas. Jospa sen saisi vielä houkuteltua takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen huomannut taas tarvitsevani liikuntaa ihan positiivisen mielialan ylläpitoon. Siinä vaiheessa kun tiuskin yksivuotiaalle ja marailen siitä että mun teemuki on laitettu tiskikoneeseen on aika painua ulos lenkkarit jalassa. :)

      Poista
  2. Mullakin on alkamassa kuntokuuri. Laiskuus iski ja tuli pitkä tauko tosi vähällä liikunnalla. Tänään alkaa lenkkeily ja kahvakuulailu. Varmasti.

    VastaaPoista
  3. Mullakin on jotain elämäntapa-aatosta mielessä. Ammattiapua ei ole ja releet on vasta hiljaisessa päivityksessä (harrastan lajia, jossa kikkaillaan tekstiileillä ja kengillä...kallista), mutta noiden sun ohjeiden lisäksi olen

    * vähentänyt tuntuvasti sokerin käyttöä

    Tajusin olevani sokerihiiri ja sääteleväni niin hyvää kuin huonoa tuulta sokerilla. Kun vähensin sokerin syöntiä kertaan viikossa (okei, lipsuu kahteen), tajusin myös sen, etteivät herkut lopu maailmasta, vaikken joka kerta ottaiskaan. Lounaspaikan pannari hillolla ja kermavaahdolla maistui samalta viime kerralla ja niin maistuisi myös ensi kerralla. Tajusin kuitenkin, että tilalle pitää ottaa jokin toinen riippuvuus, joten valitsin kahvin. Hah.

    * päätin panostaa lajiin

    Siirryin omassa urkkalajissa kilparyhmään. Nosti motivaatiota, mutta söi myös hauskuutta. Kokonaissaldo on silti plussalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kuulostaa hyvältä! Mikä laji on kyseessä? Hevospoolo?? :D

      Mä olen useaan otteeseen täällä avautunut tuosta sokerihimostani. Jostain syystä se on vähentynyt nyt syksyllä huomattavasti -- joko ateriarytmin tai liikunnan ansiosta. Niitä hulluja himokohtauksia kun kaikki keittiön kaapit pitää koluta jos vaikka löytyisi joku makea asia (siirappipurkkikin käy) ei ole ollut aikoihin. Olen myös yrittänyt opettaa aivoja siihen, että jos ne haluavat sokeria, ne saavat tuopillisen kulmää vettä ja kupin teetä. :D

      Poista
    2. Mulla väsymys lisää ihan selkeästi sokerin himoa + muutakin turhaa napostelua. Mut mullakin on kahvi napostelun vähentäjä - en ole koskaan opettanut itseäni siihen, että kahvin kanssa tarvitaan pullaa, joten sillä selviää iltapäivään asti. Enää on ongelma se ilta, jolloin napostelutarve iskee!

      Poista
    3. Katutanssi. Ei voi ymmärtää, että päälle kiskotaan sikahintaisia tekstiilejä ja sitten hikoillaan ne pilalle?

      En olis uskonut, että sokeririippuvaisuutta voi vähentää, ellen näkis. Musta ruoka kokonaisuudessaan vaan on niin hyvää. Etenki juustot. Ja okei, sipsit ja dippikastike. Mutakakku. Mainitsinko jo punkun?

      Poista
  4. Onko painon putoamiseen nyt syynä liikunta vai liikunnan motivoima syömisten haltuun ottaminen (ei siis varsinainen ruokavalioremontti, mutta löysät pois), vai yhteisvaikutus?

    Aina kateudesta vihreenä kuuntelen, kuinka ihmiset laihtuu liikkumalla. Itseeni ei liikunta ole vaikuttanut ikinä grammaakaan, vaikka aina olen harrastanut 3-6 kertaa viikossa salia ja kovatempoisia palloilulajeja. No, totta kai niiden lopettaminen tarkottais varmaan pullataikinan tavoin paisumista, mutta harrastamallakin olen onnistunut ylipainoni säilyttämään.

    Varmaan teen liikunnan osalta jotain väärin, mutta syöminen tai jonkun syömättä jättäminen näkyy kropassa niin saman tien, että ihan hätkähdyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, kuulostaa tosiaan että sulla ruokavalio on ratkaisevassa asemassa painonhallinnassa. Tietääkseni homma meneekin niin, että paino putoaa tehokkaimmin ruokavalioremontilla (ei liikunnalla), mutta liikunta on sitten hyvin olennainen osa sitä projektia, millä paino pidetään hallinnassa. Lihakset kuluttavat energiaa enemmän kuin läski ja yleisesti ottaen liikunta tietysti parantaa elämänlaatua ja oloa. Itse liikun 3-4 kertaa viikossa, mutta syön melko vapaasti. Vapaa syöminen tarkoittaa pullaa per päivä, viinilasillista pari kertaa viikossa ja asennetta "syön ruokia, mistä tykkään". Olen normaalipainoinen, mutta rasvaprosentti on yläkanttiin. Jos olisin tiukempi syömisen suhteen niin olisin varmasti hoikempi. Iän karttuessa aineenvaihdunta heikkenee väistämättä, joten ruokavalion merkitys korostuu. Kaksikymppisenä sitä saattoi syödä mitä vaan lihomatta, toisin on nykyään.

      Poista
    2. Eka ano, ei mitään hajua! Huomaan vaan että nyt on alkanut lähteä. Tässä yhdistyy ilmeisesti monta eri asiaa: ateriarytmi pitää ruoan kulutuksen normaalina, sokerihimo pysyy hallinnassa ja aineenvaihdunta toimii paremmilla kierroksilla.

      Toka ano, mulla sama homma. Mä ajattelin kokeilla ens keväänä kun aurinko paistaa (paskakvartaaliin ensijoita mitään kuin pakolliset haasteet) mitä tapahtuu jos rukkaan ruokavaliota tiukemmaksi - ja kysyn siihenkin jonkun asiantuntijan neuvoja. Olettaen tietty että en ole mallimitoissa puolen vuoden päästä. ;)

      Poista
    3. Painonpudotus on kuulemma masentavat 80% kiinni syömisistä, 20% liikuntaa. Toki omissa nahoissaan on huomattavasti mukavampi olla jos kyykkääminen ei aiheuta välilevyn luiskahtelua ja bussiin voi juosta ilman verensyöksyä.

      Ihana postaus ja kuulostaa todella hyvältä, itsekin olen tullut nyt siihen lopputulemaan melkein vuoden vatuloituani erilaisilla epädieeteillä, että omaohjaaja on vaan hankittava, muuten se ei tästä. Onneksi on veronpalautuksia tulossa. :)

      Poista
    4. Ekalle anonyymille, mulla oli sama juttu, koitin aikaisemmin laihduttaa viimeisiä kiloja (ja rasvaa oli liikaa vaikken ylipainoinen ollutkaan, mutta rasvaahan voi olla paljon myös toooosi laihalla) pihistämällä syömisistä (1500-1700 kcal mikä PITÄISI laihduttavalle naiselle olla ok) eli miinuskalorit sekä harrastin ryhmäliikuntoja ahkerasti. Ei mitään, ei siis niin mitään juuri tapahtunut. Ei piru vie edes kahta senttiä vuodessa.

      Onneksi sain ahaa-elämyksen parin tyypin muodonmuutoksesta ja päätin oikeasti siltä istumalta (inspiroiduin niin paljon) tehdä samoin. Ainakin kokeilla. Ja jo kuukauden päästä mun kroppa oli niin erilainen - ja hitto vie silloin ajattelin että tätä samaa olin jo yrittänyt 3,5 vuotta lapsen syntymästä! Ja kävi noin helposti. Nyt 4,5 kk aloituksesta kroppani on ihan erilainen, rasvatilanteeseen olen tyytyväinen, toki hieman pitää pudottaa että vatsapalikat alkaisi näkymään.

      Ja niin, minun salaisuuteni on erittäin rankka voimaharjottelu eli hikoillaan, irvistellään ja karjutaan salilla :) Mutta niinhän se on, raskaampi voimaharjottelu on tehokkain kehoa muokkaava laji. Ok, toisilla voi ryhmäliikunnoissakin tulla tulosta, mulle ne eivät tehneet mitään. Kunto tietysti pysyi hyvänä mutta rasva ei lähtenyt mihinkään eikä sentit.

      Nyt on paino noussut (lihas) mutta sentit huvenneet. Ruoka on pääosin samaa kuin ennen, mutta syön ihan SIKANA paljon enemmän kuin ennen. Ja onkin ihan kivaa syödä eikä miettiä että voikohan tätäkin nyt laittaa kurkusta alas.

      Säännöllinen ruokarytmi on A&O enkä yhtään ruokaa olekaan missannut 4,5 kk aikana. Nälkää ei saa päästä yllättämään, ja huomaankin itsestäni, että jos ruoka menee 30 min edes yli, alkaa nälkä kurnia vatsassa.

      4,5 kk sitten minua kieltämättä pelotti että mites herkut - olin toki ajatellut että jos haluan päämäärään, pitää ainakin ensin rajoittaa herkkuhetkiä, ei joka viikko. No, pelko oli turha, EI tee enää mieli!!! Tottakai joskus herkuttelen, ei se mieliteko nyt kuitenkaan ole 100% hävinnyt. Itselläni herkkuhetki on joka ruokatauko kun saa syödä sitä ruokaa mitä himoitsee, hyvää ja itse laitettua. Perfect. Kaikinpuolin.

      Tulokset motivoivat mutta mikä parasta, myös se itse tekeminen eli salilla käyminen on ihanaa. Ei sitä muuten kannata tehdäkään, motivaatio ei kestä jos inhoat sitä liikuntaa.

      Ja nyt vain lisää lihasta...

      Poista
  5. Olen siis aina treenannut kovaa, koska mikään muu ei tuota kiksejä. On siistiä, kun lihakset huutaa :D Olen treenannut omin päin ja ohjatusti ja vain raskaana ollessa tuli taukoa, muuten tämä on elämäntapa. Ryhmäliikunta ei ole mua varten, vaan kieli vyön alla juokseminen ja painojen kolistelu.

    Totta kai saisin rasvat pois, jos ottaisin itseäni niskasta kiinni. Meinaan vaan sitä, että syödessäni mitä haluan, ei paino liikkumalla putoa, eikä vaatekoko pienene. Ja tätä syömistäkin on joskus raapusteltu ylös, eikä sieltä mitään ahmintaa löytynyt, vain vähän turhan suuria annoksia ja turhan raskasta. Jotain yksilöllisiä eroja siis on, mutta ei se mitään, niillä korteilla on pelattava, jotka on suotu :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...