Iik, ei siitä ole vielä eskarilaiseksi!

Koin viime varhaiskasvatuskeskustelussa valaistumisen. Hoitaja muistutti keskustelun lopuksi "siitä tammikuun hakuajasta". Kun näytin riittävän epätietoiselta, hän vihjaisi, että Snadin pitäisi mennä syksyllä eskariin.

Tämä epäluuloinen uuvattiko pitäisi eskariin laittaa?

Eskariin!

Hyvät hyssykät. Siinä missä olisin voinut ilmoittaa isosiskonsa samassa vaiheessa lukioon, tuntuu, että Snadin voi ilmoittaa korkeintaan sirkuskouluun. Vaikka päiväkodista tulee pääsääntöisesti ihan hyvää palautetta, ei tyyppi noin kotioloissa vaikuta erityisen koulukypsältä. Oma-aloitteisen ja lyhytpinnaisen lapsen kanssa olen joutunut aivan uusien kasvatushaasteiden eteen. Snadi itse toki hallitsee omasta mielestään jo kaiken tarpeellisen -- paitsi sivupotkun.

Samaa tuskaili kanssamutsi. Hänellä on aktiivinen poika, joka ei missään tapauksessa vaikuta siltä, että seuraava steppi olisi lukemaan oppiminen. Oppisi nyt ensin olemaan hakematta huomiota riehumalla.

Olen yrittänyt hokea itselleni nyt muutamaa asiaa.

Eskarissa ei pidetä sosiaalisten tai muidenkaan taitojen olympialaisia, ne ovat treenit. Siellä harjoitellaan ja opetellaan ihan tavallisia taitoja kuten vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimista, omista tavaroista huolehtimista ja itsenäistä työskentelyä, mutta kuvassa ovat edelleen mukana käytöstavat ja oman itsensä ohjaaminen.

Toiseksi, viisivuotiaana yksi vuosi edustaa eletystä elämästä viidennestä. Kehitys kehittyy. Puolessa vuodessa ehtii tapahtua valtavasti asioita. Vaikka Snadi on draamanhakuinen ketku, hän on ikäisekseen puhelias, sosiaalisesti rohkea ja (tuskallisen) avoin. Kyllä, itsehillinnässä on isoja aukkoja, mutta hänellä on elettyä elämää takana viisi vuotta. Minun pitää antaa kersalle mahdollisuus.

Kolmanneksi vertailu siskon kanssa ei ole olennaista. Paitsi että näillä on täysin erilaiset temperamentit, lapset myös kehittyvät eri tahtiin. Yksilöllisiä eroja näkyy koko koulutaipaleen ajan, ja vasta teini-ikäisenä kannattaa miettiä lahjakkuuksia.

Sitten on vielä sosiaaliseksi paineeksi kutsuttu massapsykoosi. Kyseessä on oletettavasti sama ilmiö, jonka ansiosta Skidi ei koskaan syönyt kotona mitään mutta päivähoidossa kyllä. Kun ryhmässä ei enää ole vaippaikäisiä, syntyy ihan uudenlainen ryhmäfiilis. Muutos pillipiiparista eskarilaiseksi on iso henkinen porras. Ei päiväkotiseniorina enää samalla tavalla kuulu ulvoa, kiukutella ja räyhätä. Ja jos sattuisikin sille puolelle lipsahtamaan, niin mitäs siitä, lipsahtavathan aikuisetkin.

Sitäpaitsi tuleva eskariope on superhyvä tyyppi. Lomake on sisällä. All in.

10+1 lausetta, joita naisille ei ikinä sanota

"Kuinka tylsää olisi olla mies!" Katselin eräässäkin gaalassa miesten smokkirivistöä ja pohdin miksi vain superboheemeilla miehillä on pokkaa / lupa rikkoa juhlapukeutumissääntöjä.

Eivätkö miehet halua vai kehtaa emansipoitua pukeutumisen suhteen? Vaatiiko vaaleanpunainen paita edelleen sellaista itsetuntoa ja rohkeutta, jota on vasta aikuisena?

Pojilla on paineita siinä missä tytöilläkin, mutta hieman eri twistillä. Jotkut poikien vanhemmat ovat sitä mieltä, että siinä missä naisten ja tyttöjen lokerot on jo aika tarkkaan kartoitettu ja julistettu vanhanaikaisiksi, poikien maailmassa kehitys on vasta alkanut. Voi hyvin olla.

Kun Valeäiti duunasi pätevän listan lauseista, joita miehet eivät ikinä kuule, tuli mieleeni tehdä lista asioista, joita naiset eivät ikinä kuule. TOP 10 lista tekeytyi niin nopeasti, että oli pakko validoida se lähipiirin miehillä.

1. "Harrastatko ratsastusta/taitotuistelua/tanssia? Ootsä joku lesbo vai?"

2. "Kunnon nainen ei ole absolutisti/kasvissyöjä/sivari!"

3. "Miksi lapsen isä ei tullut mukaan neuvolaan?"

4. "Meidän firmassa ei ole ollut tapana pitää vanhempainvapaita, mikäli urakehitys kiinnostaa."

5. "Heitähän tyttö lisää löylyä, ettei lämpötila laske alle sadan."

6. "Et lähde meidän kanssa baariin? Sä oot niin miehesi tossun alla!"

7. "Painitaan!"

8. "Eikö sinua haittaa, että ansaitset vähemmän kuin miehesi?"

9. "Itketkö sä? Ryhdistäydy."

10. "Miksi sä et ikinä vie mua ulos syömään?"

Bonus: "Ei varmaan halata!"

Listasta jäi vielä puuttumaan paljon asioita kuten miehen sukunimen vaihtaminen, väkivallan normalisointi ja ulkonäköpaineet. Ehkä myös asiat, joita he eivät ikinä kuule, vaikka pitäisi.

Tästä tuli jotenkin surullisempi kuin kuvittelin. Vai mitä mieltä olette?

Leikitkö poikien kanssa?

Snadilla on muutama poikapuolinen ystävä, joiden kanssa järjestetään leikkitreffejä.

Kyselen myös päiväkotipäivän jälkeen, keiden kanssa hän on leikkinyt, ja yritän kannustaa leikkimään monipuolisia leikkejä kaikkien lasten kanssa. Snadi yllättikin kerran minut vastakysymyksellä:

- Leikitkö sä äiti poikien kanssa?

No, tavallaan.

En ole koskaan ollut naisvaltaisella alalla, joten minulla on ollut miehiä työkavereina ihan ensimmäisestä kesätyöpaikasta lähtien. Facebook-ystävistäni olevista miehistä suurin osa on työperäisiä.

Sitten on tietenkin veliosasto. Niitä piisaa useampi kappale. Veljet ovat siitä hyviä, että heidän kanssaan voi puhua suoraan raskaista ja ikävistäkin asioista. Lisäksi ainakin osa sijoittuu oman kuplani ulkopuolelle, joten kuulen näkemyksiä, joita ei lähiystäväpiirissäni jaettaisi. 

Opiskeluaikoina ja reissuillani maailmalla olen tavannut muutamia aivan erityisen hauskoja miehiä, joiden kanssa oli hauskaa kälättää tuopin ääressä, mutta nykyään kaikki parhaat ystäväni ovat naisia. Totuus on, että nykyään minulla ei enää ole yhtä ainutta miespuolista ystävää, jota tapaisin ystävänä työajan ulkopuolella. Eikä ole nopean gallupin perusteella monella muullakaan.

Tästä kuulemma pitää syyttää evoluutiota, miehet ja naiset kun eivät jonkun tutkimuksen mukaan voi koskaan olla ystäviä. Ystävyyssuhteita ei ole ollut tapana muodostaa kuin samaan sukupuoleen. Lisäksi naiset ja miehet vielä tulkitsevat toistensa signaaleja väärin.

Mutta se on tosi sääli, monella tapaa. 

Erityisesti Snadin huomio pisti pohtimaan, onko tämä miesten ja naisten kohtaamattomuus ongelma yhteiskunnallisesti? Varsinkin kun suomalainen työelämäkin on suhteellisen sukupuolittunutta. Entä jos olisin hoiva-alalla eikä minulla olisi veljiäni? Kuulisinko yhtä ainutta miespuheenvuoroa siippaani lukuunottamatta?

Lisäksi haluaisin feministinä edistää myös miesten tasa-arvoasioita, mutta tiedänkö oikeasti, millaisia ongelmia miehillä on? Miten voin puolustaa yhdenvertaisuutta, jos osaan argumentoida vain yhden näkökulman?

Mitä mieltä olette: ovatko ajat muuttumassa ja miesten ja naisten ystävyyssuhteet yleistymässä? Onko teillä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä - miten se toimii? Pitäisikö naisten ja miesten vuorovaikutusta lisätä - vai kuvittelenko koko ongelman?

Miten lapsille voi opettaa rahankäyttöä?

Lasten rahankäyttö on kiinnostava keskusteluaihe. Rahaan liittyy valtavia arvolatauksia ja niiden tiedostaminen on vaikeaa, mutta on fakta, että ipana joutuu rahan kanssa kasvotusten ennemmin tai myöhemmin. Mitä rahasta pitäisi ymmärtää?

Yleensä lasten ensikosketus vaihdantatalouteen tapahtuu viikkorahan kautta. En ole itse sitä saanut enkä somille lapsillekaan sitä anna. Käytännössä viikkoraha on perustuloa ihmiselle, joka ei tarvitse sitä: ipanat ovat vielä alle 10-vuotiaita, joten mitään omia menoja heillä ei ole. Me maksamme kyllä ihan kaiken, mitä elämiseen tarvitsee. Jos taas omia menoja on, haluan tietää, mihin rahaa tarvitaan. Lisärahaa on mahdollista saada, mutta sitä pitää anoa järjellisen toiveen kanssa.

Yleensä viikkorahaa perustellaan sillä, että lapsen pitää oppia säästämään. Rahan voi sitten käyttää haluamaansa tarkoitukseen, jolloin kehittyy myös kärsivällisyyttä odottaa ja seurata tavoitteen toteutumista. Se on ihan hyvä maali.

Nähdäkseni tarpeellista olisi opetella myös ansaitsemisen merkitys: sen, mitä jonkin hankinnan eteen pitää tehdä, jotta summa on kasassa. Tavoitteellinen toiminta on aikakäsitykseltään rajoittuneille lapsille aika vaikea konsepti, mutta kyllä se kouluikäiseen jo toimii.

Mutta niitä rahan ansaintakeinoja on aika vähän. Lapsityövoimaa voi käyttää kotitöissä vain osittain. Meillä on pakollista osallistua yleisten tilojen siisteyteen, oman huoneen kanssa on vapaampaa (=keittiöön ei voi tulla tekemään läksyjä vain sillä perusteella, että omalla kirjoituspöydällä on kaaos). Tarjolla on ajoittaista kaupassakäyntiä, vessanpesua, auton siivousta ja rikkaruohojen kitkemistä, mutta ei noilla duuneilla ansioille pääse.

Satu kirjoitti, että hänen lapsensa koulussa vanhempien kanssa oli mietitty lasten syntymäpäiväjuhlien sääntöjä, järjestelyä ja lahjapolitiikkaa. Yllättäen kaikki olivat tulleet siihen tulokseen, että pienehkö rahasumma on paras mahdollinen lahja.

Hyvänen aika, niin onkin! Jäin oikein miettimään, miksi ihmeessä lapsille ei anneta enemmän rahalahjoja? Miksi se on tökeröä? Sitä kautta tulisi nimittäin konkretisoitua oppi rahan ja tavaran suhteesta.

Lapset ehkä haluavat nimenomaan tavaraa? Kyllä, lapset on rakennettu sillä tavalla, että ne haluavat koko ajan kaikkea vailla itsekritiikkiä. Ne haluavat myös tavaraa, jolla eivät tee mitään. Koska minä olen kuitenkin se, joka kamavuorta selvittää, en halua jättää tätä valintaa keskenkasvuisille. Jos pointti käydään läpi ("sen sijaan että saat 10 lahjaa, joilla et leiki, saat ostaa jonkun ison kivan jutun, jolla leikit") niin viisivuotias tajuaa sen jo aivan mainiosti.

Onko seteli jotenkin persoonaton? Toisaalta, onko se lahjakassiin pudotettu muovikrääsä jotenkin henkilökohtaisempi? Ei. Vasta isommat lapset osaavat miettiä ja toteuttaa henkilökohtaisia lahjoja.

Tietävätkö lapset, mitä ystävä haluaa? Eivät. Jostain syystä vain jouluna kysellään toiveita, muulloin lähinnä arvotaan lähimmän lelukaupan hyllyllä. Meillä on aika monta leivontasettiä odottelemassa, että joku joskus käyttäisi niitä.

Entäs jos jollain ei ole varaa antaa kuin muutama euro? Tässä tapauksessa on tietysti ongelma myös lahjan ostamisen kanssa. Ehkä mindsetti pitäisikin kääntää siihen, että se muutama euro riittää. Ne voi tiputtaa kolikoina vaikka suoraan säästöpossuun.

Mikä parasta näin kersoille ei tule tavaraähkyä. Lahjavuori on isoilla synttäreillä aivan valtava ja paketeista saattaa löytyä kolme samanlaista isopäänukkea. Olenkin ollut huomaavinani että mikään uusi lelu ei enää ilahduta. Vaikka tavaraa inventoidaan joka vuosi, sitä on silti niin paljon, että niitä unohtuu kaapin perälle. Kaikilla leluilla ei millään ehdi leikkiä.

Luonnollisesti vihaamani paketointi olisi tässä tapauksessa kuitattu kirjekuorella. Haittapuolia nolla.

Kyllä, pikakahvi on nykyään ihan hyvää

Aloitin kahvinjuonnin aika myöhään (en laske hotshotteja), melkein nelikymppisenä. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran raskausaikana, mutta ystäväksi pääsin vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen.

Duunissa ei ole kahvikonetta, joten jos sumppia halajaa, täytyy kahvipaketit ostaa itse. Tiimissämme onkin vapaaehtoinen kahvikollektiivi, jonka jäsenet tuovat vuorollaan paketin yhteiskäyttöön.

Minä olen ainoa, joka tuo pikakahvia.

Juon ihan mielelläni myös suodatinkahvia ja espressopohjaisia juomia, mutten ole koskaan digannut maitovaahdosta. Eikä minun makusnystyröilleni ole niin justiinsa, ovatko pavut vastajauhettuja ja vesi arktisesta lähteestä. Hirveimmän kahvin, mitä olen ikinä juonut, olen ostanut Starbucksista. Kenialainen tumma paahto oli lähes yhtä kamalaa kuin opiskeluaikoina kesken jäänyt gruusialainen punaviini.

Join pitkään pikakahvia vain mökkiolosuhteissa eikä makuelämys ollut kaksinen - voi myös johtua siitä että talven yli seisseessä purkissa ei välttämättä ole aromit enää samalla tavalla tallella ja rautapitoinen kaivovesi ei parantanut kokemusta. Nykyään en muuta enää juokaan. Sen lisäksi että olen tottunut formaattiin myös valikoimat ovat parantuneet ihan älyttömästi. Tavallisista kaupoista löytyy niin lempeää kuin vahvaa, ja ainakin Clipperin ja Löfbergin purut ovat vielä reilua ja luomua.

Soisin pikakahville muutenkin arvonnousun. Paitsi että pikis nimensä mukaisesti pelastaa kiireiset aamut, se pesee suodatinkahvin monella muullakin tavalla.

1. Pikakahvi säästää pienessä keittiössä tilaa, sillä tarvitset vain vedenkeittimen.
2. Ajatelkaa, mikä määrä toimistoissa kaadetaan seissyttä kahvia viemäriin. Pikakahvia valmistetaan vain kupillinen, joten sitä ei mene hukkaan.
3. Pikakahvin vahvuutta voi itse säätää. Minun makuuni moni keittää liian vahvaa ja kitkerää kahvia.
4. Ei enää ikinä vääränkokoisia suodatinpusseja.
5. Herkkävatsaiselle pikis voi olla ainoa vaihtoehto.

Pikiksen ainoa miinus tulee siitä, että valmistusprosessissa tuhoutuu aina jonkin verran antioksidantteja, joten maksimaaliset terveyshyödyt saavuttaa vain vaaleapaahtoisella suodatinkahvilla. Kofeiinin toki saa täysimääräisenä.

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta ehkä konventioissa on tapahtumassa pientä muutosta. Suodatinkahvia on pitkään pidetty standardina, mutta olen huomaavinani että samalla kun kahvihifistely on lisääntynyt myös "downshiftaus" on yleistynyt. Kun pahoittelen, että meillä on vain pikakahvia, yhä useammin saan vastaukseksi, että tuota meilläkin juodaan. Koska se on ihan hyvää.

 Millainen suhde teillä on pikakahviin?

Tarkista, oletko iltavirkku!

Vaihdoimme vuoden alusta Koti-insinöörin kanssa päiväkotirutiineja. Hän on hoitanut enemmän vientejä ja hakuja, joten olen yrittänyt kuukauden päivät mennä töihin aamulla aikaisin.

Olin aluksi innoissani. Jes! Pääsisin yhdeksältä palaveriin ilman taksia! Ehkä kävisin aamulla salilla! Olisin illalla väsynyt joten pääsisin aikaisin nukkumaan! Tästä lähtisi uusi hieno elämä.

Juu ei. Oloni on lähinnä bipolaarinen. Kehoni on yrityksistäni huolimatta pirteimmillään vuorokaudesta 21-00 välisen ajan. Yö on ihan parasta vapaa-aikaa.

Mediassa tarjoillaan usein erilaisia kronotyypin tunnistustestejä mutta ne ovat aika hassuja. Tämä kuukausi on muistuttanut, että kyllä sen tietää, onko iltavirkku. Seuraavista väittämistä voi tarkistaa tilanteensa.

1. Kun herätyskello soi, torkkunäppäin on aina ensimmäinen vaihtoehto.
2. On henkilökohtainen kriisi, jos herätys on vahingossa päällä viikonloppuaamuisin.
3. Olet supertehokas aamuisin. Koska siinä noin kahdessa ja puolessa minuutissa, jonka aamutoimiin olet budjetoinut, on pakkokin olla.
4. Olet jatkuvasti mustelmilla. Univajeen aiheuttama taittovirhe aiheuttaa sen, että huonekalut pääsevät yllättämään erityisesti aamuisin. (Parasta on vetää reisi samaan pöydänkulmaan kolme päivää putkeen.)
5. Aamun hampaidenpesun voi korvata ksylitolipurkalla.
6. Puuronkeitto = pikapuurohiutaleiden päälle kaadetaan vedenkeittimellä kiehutettua vettä. Jos siis ehtii syödä.
7. Et ole koskaan salil eka. Etkä tosin vikakaan, koska treenaaminen ei oikein maistu univajeessa. Sokeri ja rasva sen sijaan maistuvat.
8. Tiedät, että diginäytöllä kellonaika 01:10 näyttää siltä kuin joku ötökkä tuijottaisi sinua syyttävästi.
9. Olet testannut kaikki lailliset nukahtamislääkkeet.
10. Olet testannut kaikki lailliset heräämiskemikaalit.
11. Aamukahdeksalta alkava palaveri on käytännössä sama asia kuin rituaali-itsemurha.
12. Olet elävä todiste siitä, että mikään määrä kahvia ei kaunista.
13. Olet (ainakin joskus ollut) se, joka huutaa bileissä "jatkot!".
14. Et mielelläsi lähde viikonloppuna yökyläilemään, koska vihdoinkin saa nukkua. Ja koska oma sänky.
15. Saavut usein töihin vähän hiessä. Tai taksilla.
16. Et voi mitenkään muistaa, jos päiväkotiin pitää viedä aamulla jotain muutakin kuin kersa.
17. Kun käyt hakemassa duunipaikalla aamukahvia, ensimmäiset tulevat lounastarjottimen kanssa vastaan.
18. Olet törmännyt duunista lähtiessäsi vartijaan.
19. Iltalukeminen ei ole järkevä harrastus, koska hyvän kirjan kanssa kello on yhtäkkiä neljä.
20. Kun kelloja käännetään tunti taaksepäin, et huomaa mitään.

Töttöröö. Taidamme palata vanhaan järjestelyyn tuota pikaa. Äiti on vähän väsynyt.