Tietoa mainostajalle ›

3.2.2017

Iik, ei siitä ole vielä eskarilaiseksi!

Koin viime varhaiskasvatuskeskustelussa valaistumisen. Hoitaja muistutti keskustelun lopuksi "siitä tammikuun hakuajasta". Kun näytin riittävän epätietoiselta, hän vihjaisi, että Snadin pitäisi mennä syksyllä eskariin.

Tämä epäluuloinen uuvattiko pitäisi eskariin laittaa?

Eskariin!

Hyvät hyssykät. Siinä missä olisin voinut ilmoittaa isosiskonsa samassa vaiheessa lukioon, tuntuu, että Snadin voi ilmoittaa korkeintaan sirkuskouluun. Vaikka päiväkodista tulee pääsääntöisesti ihan hyvää palautetta, ei tyyppi noin kotioloissa vaikuta erityisen koulukypsältä. Oma-aloitteisen ja lyhytpinnaisen lapsen kanssa olen joutunut aivan uusien kasvatushaasteiden eteen. Snadi itse toki hallitsee omasta mielestään jo kaiken tarpeellisen -- paitsi sivupotkun.

Samaa tuskaili kanssamutsi. Hänellä on aktiivinen poika, joka ei missään tapauksessa vaikuta siltä, että seuraava steppi olisi lukemaan oppiminen. Oppisi nyt ensin olemaan hakematta huomiota riehumalla.

Olen yrittänyt hokea itselleni nyt muutamaa asiaa.


Eskarissa ei pidetä sosiaalisten tai muidenkaan taitojen olympialaisia, ne ovat treenit. Siellä harjoitellaan ja opetellaan ihan tavallisia taitoja kuten vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimista, omista tavaroista huolehtimista ja itsenäistä työskentelyä, mutta kuvassa ovat edelleen mukana käytöstavat ja oman itsensä ohjaaminen.

Toiseksi, viisivuotiaana yksi vuosi edustaa eletystä elämästä viidennestä. Kehitys kehittyy. Puolessa vuodessa ehtii tapahtua valtavasti asioita. Vaikka Snadi on draamanhakuinen ketku, hän on ikäisekseen puhelias, sosiaalisesti rohkea ja (tuskallisen) avoin. Kyllä, itsehillinnässä on isoja aukkoja, mutta hänellä on elettyä elämää takana viisi vuotta. Minun pitää antaa kersalle mahdollisuus.

Kolmanneksi vertailu siskon kanssa ei ole olennaista. Paitsi että näillä on täysin erilaiset temperamentit, lapset myös kehittyvät eri tahtiin. Yksilöllisiä eroja näkyy koko koulutaipaleen ajan, ja vasta teini-ikäisenä kannattaa miettiä lahjakkuuksia.

Sitten on vielä sosiaaliseksi paineeksi kutsuttu massapsykoosi. Kyseessä on oletettavasti sama ilmiö, jonka ansiosta Skidi ei koskaan syönyt kotona mitään mutta päivähoidossa kyllä. Kun ryhmässä ei enää ole vaippaikäisiä, syntyy ihan uudenlainen ryhmäfiilis. Muutos pillipiiparista eskarilaiseksi on iso henkinen porras. Ei päiväkotiseniorina enää samalla tavalla kuulu ulvoa, kiukutella ja räyhätä. Ja jos sattuisikin sille puolelle lipsahtamaan, niin mitäs siitä, lipsahtavathan aikuisetkin.

Sitäpaitsi tuleva eskariope on superhyvä tyyppi. Lomake on sisällä. All in.

10 kommenttia:

  1. Meillä menee ihan samalla tavalla - esikoinen on rauhallinen ja harkitseva, kuopus on sitten käsikranaatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisin itseäni aivan kasvattajanerona ilman kuopusta.

      Poista
    2. Sama vika. Jos lapsiluku olisi jäänyt yhteen, kuvittelisimme vaimon kanssa varmaan olevamme maailman parhaat kasvattajat. Tämä jälkimmäinen tapaus sitten meillekin näytti (vaikka ihana ja rakas lapsi toki onkin) että lapsissa tosiaan on ihan perustavanlaatuisia eroja.

      Poista
  2. Meillä on eskaria takana nyt puoli vuotta ja tuntuu, että lapsi on kasvanut vaaksan sekä henkisesti että fyysisesti tämän syksyn ja talven aikana. Tuntuu jotenkin uskomattomalta miten nuo eskairopet ovat kuorineet paristakymmenestä kohelosta näin lyhyessä ajassa noin yhteiskuntakelpoisia pikkukansalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tukeutuen kuljemme kohti ensi syksyä. :)

      Poista
  3. Täytyisköhän sitten ruveta kyselemään milloin eskariin pitää ilmottautua, kun mitään tietoa ei ole tullut. Paitsi yhden yksityiskoulun mainos. Kouluun ilmottautuminen on kuulemma ollut jo tammikuussa. Toisaalta mun mielestä on kaupungin velvollisuus tiedottaa asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on huoltajan velvollisuus ilmoittaa lapsi eskariin ilman että kaupunki siitä erikseen muistuttaa.

      Poista
    2. Tietenkin on huoltajan velvollisuus ilmoittaa lapsi eskariin, mutta kaupungin velvollisuus tiedottaa määräajasta ja mihin ilmoitetaan! Tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille kaupunki on lähettänyt ohjeet, ainakin tiedotusvälineiden mukaan. En ole selvännäkijä.

      Poista
    3. No nykyään kun eskari on pakollinen rasti niin näkisin että kaupungin tulisi hoitaa tiedotus kaikille vanhemmille samaan tapaan kuin peruskoulunkin aloituksesta infotaan. Se nyt lienee ihan yhteinen etu. Tällaisissa keisseissä sähköiset järjestelmät olisivat aivan loistavia.

      Voi tietysti olla, että jos asuu pienellä paikkakunnalla ei varsinaisesti tarvitse hakea vaan on yksi eskari. Meillä vaihtoehtoja on aika paljon.

      Poista
  4. Espoossa on tullut kotiin molemmista lippulaput. Hyvä niin. No meille ei tullut koulusta, mutta soitin perään.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...