Tietoa mainostajalle ›

1.2.2017

Leikitkö poikien kanssa?

Snadilla on muutama poikapuolinen ystävä, joiden kanssa järjestetään leikkitreffejä.


Kyselen myös päiväkotipäivän jälkeen, keiden kanssa hän on leikkinyt, ja yritän kannustaa leikkimään monipuolisia leikkejä kaikkien lasten kanssa. Snadi yllättikin kerran minut vastakysymyksellä:

- Leikitkö sä äiti poikien kanssa?

No, tavallaan.

En ole koskaan ollut naisvaltaisella alalla, joten minulla on ollut miehiä työkavereina ihan ensimmäisestä kesätyöpaikasta lähtien. Facebook-ystävistäni olevista miehistä suurin osa on työperäisiä.

Sitten on tietenkin veliosasto. Niitä piisaa useampi kappale. Veljet ovat siitä hyviä, että heidän kanssaan voi puhua suoraan raskaista ja ikävistäkin asioista. Lisäksi ainakin osa sijoittuu oman kuplani ulkopuolelle, joten kuulen näkemyksiä, joita ei lähiystäväpiirissäni jaettaisi. 

Opiskeluaikoina ja reissuillani maailmalla olen tavannut muutamia aivan erityisen hauskoja miehiä, joiden kanssa oli hauskaa kälättää tuopin ääressä, mutta nykyään kaikki parhaat ystäväni ovat naisia. Totuus on, että nykyään minulla ei enää ole yhtä ainutta miespuolista ystävää, jota tapaisin ystävänä työajan ulkopuolella. Eikä ole nopean gallupin perusteella monella muullakaan.

Tästä kuulemma pitää syyttää evoluutiota, miehet ja naiset kun eivät jonkun tutkimuksen mukaan voi koskaan olla ystäviä. Ystävyyssuhteita ei ole ollut tapana muodostaa kuin samaan sukupuoleen. Lisäksi naiset ja miehet vielä tulkitsevat toistensa signaaleja väärin.

Mutta se on tosi sääli, monella tapaa. 

Erityisesti Snadin huomio pisti pohtimaan, onko tämä miesten ja naisten kohtaamattomuus ongelma yhteiskunnallisesti? Varsinkin kun suomalainen työelämäkin on suhteellisen sukupuolittunutta. Entä jos olisin hoiva-alalla eikä minulla olisi veljiäni? Kuulisinko yhtä ainutta miespuheenvuoroa siippaani lukuunottamatta?

Lisäksi haluaisin feministinä edistää myös miesten tasa-arvoasioita, mutta tiedänkö oikeasti, millaisia ongelmia miehillä on? Miten voin puolustaa yhdenvertaisuutta, jos osaan argumentoida vain yhden näkökulman?

Mitä mieltä olette: ovatko ajat muuttumassa ja miesten ja naisten ystävyyssuhteet yleistymässä? Onko teillä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä - miten se toimii? Pitäisikö naisten ja miesten vuorovaikutusta lisätä - vai kuvittelenko koko ongelman?

41 kommenttia:

  1. Parhaat ystäväni ovat aina olleet miehiä. Ovat edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että näitä on! Missä olette ystävystyneet ja onko suhteet aina olleet ihan mutkattomia?

      Poista
  2. Minä tavallaan sekä tunnustan että kumoan väitteen siitä että nainen ja mies eivät kykene olemaan vain ystäviä.

    Puolisoni kanssa aloitimme puhtaasti opiskelukavereina ja olin tyttönä hyvin vahvasti integroitunut vuosikurssimme poikaporukkaan kunnes kolmannen opiskeluvuoden vappuna meille aika suorasanaisesti vihjattiin että pitäisikö meidän nyt vain tajuta että oltaisiin paljon parempi pariskuntana kuin ystävinä.

    Toisaalta samalla tuo muu porukka jäi kavereiksi ja sen jälkeen on tullut uusiakin miespuolisia ystäviä, joista yksi on lapseni kummisetä. Hänen kohdallaan huomataan kyllä se, että lähtökohtaisesti oletetaan, että kummisetä on joko minulle sukua tai vaihtoehtoisesti miehen ystävä, jos esim. lapsi puhuu kummistaan ystävilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, just näin, aika moni parisuhde alkaa ystävyydestä. Kiva kaveritilanne teillä ylipäätään!

      Poista
  3. Ei oikein ole miespuolisia kavereita. Aina siinä on jotain kummallista. Viimeistään kaveruus on jäänyt kun sille miesp henkilölle on tullut tyttöystävä. Musta he ovat ihan vapaaehtoisesti ottaneet etäisyyttä. Tottakai on niitä, joiden kanssa tulee joskus lähetettyä viestejä tai "törmäiltyä", mutta siihen se jää. En voisi kuvitella meneväni leffaan tai ulos. Lounaalle/kahville ehkä.

    Mun tytöt kyllä leikkii poikienkin kanssa. Nuorempi valittelee, että tänä vuonna pojat eivät ole halunneet leikkiä enää hänen kanssaan, vaan vain parhaan poikakaverin. Niilläkin on ollut siinä ryhmässä sellaisia "paras poikakaveri" - kahden kimppoja. Vanhemmalla on ollut leikkitreffejä poikien kanssa ja kutsuu synttäreille poikiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä harmi, jos se siihen parisuhteeseen karahtaa. Mä kuvittelisin että oikean ystävän kanssa voisi tehdä kaikenlaista, erityisesti olisi hauskaa jos olisi kulttuurimies-ystävä joka olisi perillä kaikista musiikki- ja taidejutuista! Mä voisin kuvitella tekeväni myös miehen kanssa jotain sellaista mitä en perheen kanssa pysty vielä tekemään kuten käydä patikoimassa.

      Poista
  4. Ajakohtainen aihe, kirjoitin siitä juuri blogissa!
    Jos miehet ja naiset onnistuvat olemaan ystäviä, siitä ei ole kuin hyötyä molemmille. Mutta tutkimuksissa, joihin sinäkin viittasit, näyttää tulevan esille, että miehet etsivät kuitenkn sitä romantiikkaa ystävistäkin.
    Koska miehet ja naiset ovat erilaisia, ystävyys on erilaista kuin oman sukupuolen edustajien kanssa. Ja se on hyvä. Töissäkin on vain hyötyä siitä, että osataan tehdä yhdessä, toisen erilaista ajatusmaailmaa kunnioittaen.
    Haluan itse, että omat lapset osaavat ajatella ystävyyden sujuvan sekä poikien ja tyttöjen kanssa. Täytyy päästä vain tästä yäk-kaudesta yli!
    Luin muuten myös ajatuksesta, että ystävyys tyttöjen ja poikien välillä auttaa nuoria miehiä välttämään pornon käyttöä... Kun viettää normaalisti aikaa tyttöjen kanssa, ei niitä tule sitten tuijotettua objektina ruudulla.
    Meillä on enemmänkin pariskuntaystäviä, eli mulla ei ole omia miespuolisia ystäviä. Yli kolmikymppisenä on hankalampaakin luoda uusia ystävyyssuhteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä käyn lukemassa! Tuohan onkin kiinnostava pointti pornosta: mikä on syy ja mikä on seuraus.

      Poista
  5. Mulla on ollut elämäni aikana useita hyviä ja tärkeitä miespuolisia ystäviä. Ystävyyssuhteet ovat kyllä usein laimenneet tyttöystävän myötä. Tällä hetkellä tilanne on sama kuin sinulla: työajan ulkopuolella tapaan vain naispuolisia ystäviä.

    5-vuotiaan tyttöni paras kaveri on poika, ollut kohta jo 4 vuotta. Kovasti toivon, että ystävyys säilyisi vastakin vaikka ensi syksynä eskarissa ja myöhemmin koulussa ryhmädynamiikka muuttuu. Nyt vielä kaksikko on kuin paita ja peppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pienten ystävyys säilyy! Mua aina vituttaa jos joku vitsailee poikaystävistä iässä, jossa se ei todellakaan ole ajankohtaista.

      Poista
  6. Uskon ystävyyteen mutta vaikeaa se tosielämässä on!! Oma tarina: olin parisuhteessa kun työn kautta päädyin päivittäin tekemisiin kivan miehen kanssa. Meillä klikkasi heti loistavasti, kiinnostuksenkohteet ja huumori yhdistivät. Loistava työkaveri, jonka kanssa juteltiin monenlaisesta, enenevästi tosi yksityisistäkin ongelmista.
    Pari vuotta siinä meni, kunnes homma tiivistyi ja salasuhdehan siitä tuli. Myös miehellä on perhe.
    Viitisen vuotta jatkettiin salakuvioita, kunnes saatiin se osa-alue "hoidettua päiväjärjestyksestä" eikä enää niin kiinnostanut. Kumpikaan perhe ei saanut tietää. Nyt kyseinen mies on ehdottomasti paras kaverini, luotettu ystävä, kuin veli.
    En tätä voi suositella, mutta en myöskään katua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiinnostava kokemus, kiitos jakamisesta! Tuo viimeinen lause on aika hyvä. Onkohan se vähän tabu, että pitkän parisuhteen aikan tulee aika helposti eteen tilanne, jossa tapaa jonkun kiinnostavan tyypin ja sitten pitää punnita mitä asialle pitäisi tehdä?

      Poista
    2. Vaikka omassa suhteessa ei olisi mitään vikaa, niin kun tapaa ihmisen, joka on kiva ja ihana ja arkipäivässä jatkuvasti läsnä... käyhän se kuitenkin mielessä, miltä tuntuisi olla vielä lähemmin tekemisissä. Ja siinä saattaa tilanne vain karata käsistä.
      Parhaat mieskaverini ovat itse asiassa kaikki exiäni (kolme kpl). Se on jotenkin tosi helppoa, kun on yhteistä historiaa ja lämmin tunne toista ajatellessa, mutta ei enää seksimielessä kiinnosta.

      Poista
  7. Mä olen havahtunut vasta viimeisen parin vuoden aikana siihen että ei helkkari, useimmilla mun tyttökavereillahan ei ole ketään poikia kavereina (paitsi ehkä joku homo). Tää jotenkin tuli esiin kun erosin ja mietin, missä voisi tavata uuden miehen. No, ei ainakaan naispuolisten kavereiden kautta, koska niiden juhlissa yms on aina vaan paikalla olevien naisten miehiä/poikaystäviä. Tää hämmentää mua todella paljon, koska mulla on aina ollut useita miehiä kavereina, ja mun veljellä on naisia kavereina - meillä on siis ollut lapsesta asti myös yhteisiä kavereita.

    Ajatus että "aina mies hakee jotain muuta kuin kaveruutta" on mulle myös tosi vieras, koska tuo ei vastaa omaa kokemusta ja tällä hetkellä suurin osa miespuolisista kavereistani on parisuhteessa. Osan tyttöystävistä on tullut mun hyviä ystäviä, osa on pysyneet vieraampina. Mun ystävissä on toisaalta myös miehiä, joiden kanssa on ollut joskus jotain ihastusta, eikä sekään ole ollut ongelma.

    Mutta tuo sukupuolittain jakautuminen tulee mun mielestä kyllä vahvasti koulusta. Siellä lapsia jaotellaan tyttöjen ja poikien ryhmiin, ja ennenhän monessa koulussa oli aika selkeästi liikunnan lisäksi esim. "tyttöjen käsityö". Myös harrastusryhmät menevät jo tosi pienillä sukupuolittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa! En mäkään usko, että kaikki miehet ovat kykenemättömiä platoniseen ystävyyteen, mutta varmasti väärinymmärrykisä ja ei-toivottuja tunteitakin tulee, ihmisiä kun ollaan. Vanhat ihastukset ovat siitä hyvä, että harvemmin heistä kiinnostuu uudelleen.

      Tuosta koulujutusta en ole ihan varma johtuuko se enemmän kulttuurista. Minusta tuntuu yhden koululaisen perusteella, että suomalainen koulu on nykyään monella tapaa aika paljon tasa-arvoisempi kuin aikaisemmin. Se on hirmu sääli että pojat eivät harrasta juuri mitään muuta kuin lätkää / jalkapalloa joten poikien kohtaaminen esimerkiksi kuoroissa ja taidekerhoissa lähentelee nollaa. :(

      Poista
    2. Heh, mä sanoisin tuohon vanhaan ihastukseen, että se riippuu mulla ainakin siitä miten paljon aikanaan kipinöitä lensi. Joihinkin exiin pidän ihan mielellään välimatkaa kun ei tiedä minkälainen liekki siitä taas leimahtaisi, ihan siis vain seksuaalinen. Parempi pysyä kaukana, näin kun naimisissa ollaan muualla.:)

      Mulla on kyllä lapsuusajalta poikakaveri enkä ole koskaan havainnut mitään kaveruutta kummempaa nyt aikuisenakaan. Omalta osalta on siis tämän yhden kanssa ystävyys onnistunu, mutta voin hyvin kuvitella, että se riippuu täysin kaverista. Joidenkin kanssa voikin pikkuhiljaa alkaa synkata vähän liian hyvin.

      Poista
    3. Mäkin olen ollut ymmärtävinäni, että kouluissa on petrattu! Ja toki ne kaikki ohjeistukset, ettei jaotella lapsia ryhminä tyttöihin ja poikiin myös auttaa.

      Mulla kyllä yksi läheisistä kavereista on mies, johon oli TODELLA ihastunut/rakastunut pitkään, siitä ei vaan sitten koskaan kunnolla tullut mitään. Että kai nää on aina niin tapauskohtaisia, meillä ei ole kyllä mitään kaipuita ollut aikoihin, vaikka se on edelleen musta ihan viehättävä.

      Enkä mäkään sanoisi, ettei koskaan voi tulla väärinymmärryksiä tai ihastuksen tunteita, mutta en ole kokenut niitä mitenkään yleisinä ongelmina. Enkä etenkään niin, että se olisi aina mies joka haluaisi muutakin kuin kaveruutta.

      - toi eka anonyymi

      Poista
  8. Jännittävää. Kohtuullisen tyttömäisen tyttölapsemme parhaat kaverit ovat olleet aina poikia, vaikka tyttöpuolisia kavereita on kanssa. Vaikka yksilöstä ei voi vetää johtopäätöksiä, niin mieleen tulee että asiaa on ainakin helpottanut sukupuolia korostamaton ympäristö. Esim. vielä tokallakaan luokalla lapsia ei olla jaettu tyttö- ja poikaryhmiin missään aineessa, saati että sukupuolten jakoa olisi korostettu kotona. Toisen sukupuolinen kaveri ei vaan ole mikään Juttu vaan ihan perusmenoa. (Samalla: mitäs yksittäinen vanhempi mahtaisi jos hoitajat, opettajat ja luokkakavereiden vanhemmat pitävät yllä sukupuolijakoa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ihan varmasti ympäristö jeesaa: jos asiasta tekee jonkinlaisen numeron (tyyliin VINK VINK) niin tokihan siitä tulee nolo olo ja sitä on vaikea taltuttaa aikuisenakaan.

      Poista
  9. Minulla oli miespuolisia ystäviä vielä nuorena, eli partioharrastuksen kautta ja opiskeluaikoina. Tyttöystävien mukaantulo yleensä muutti tilannetta ja tavallaan ymmärrän. En ehkä itsekään luottaisi siihen, että poikaystävä voisi olla "vain" ystävä jonkun naisen kanssa (varsinkin, jos mies on vähän introvertti niin en minä uskoisi pelkkään ystävyyteen). Myöhempinä vuosina olen itsekin ajautunut lohtu(juttu)kaveriksi muutamalle miehelle, ja kyllähän se on pakko myöntää, että heillä on yleensä jossain vaiheessa ollut muitakin ajatuksia kuin pelkkää keskustelua omista parisuhdeongelmista. Sanoisin, että helpompaa on olla mieskavereita pariskuntakavereitten kautta. Silloin tilanne pysyy jotenkin kaikille osapuolille selkeänä. Sellaisia mieskavereita on minulla nytkin pari. Eli tapaamme pariskuntina, mutta heistä kahdesta se mies on tavallaan se itselle läheisempi kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partio! Siellähän tosiaan oli poikia. Mutta myös jonkin hiton passipussin ompelua, jonka jälkeen ilmoitin että never again. ;)

      Varmasti tuo yksipuolisten tunteiden ilmaantuminen on ihan aito "ongelma". Pariskuntana varmasti helpompaa.

      Poista
  10. Mun miehellä on useita naispuolisia kavereita enkä oo nähnyt asiassa mitään kummallista. Itse olin paljonkin poikien seurassa lapsena ja teininä, mutta aikuisiällä omat miespuoliset kaverit ovat kyllä jääneet jonnekkin matkan varrella. Toki on niin, että on pariskuntakavereita ja sitten miehiä, jotka ovat molempien kavereita. Tunnistan tuon ilmiön, mutta mietin, että mistä se oikein johtuu? Kun tuntemani miehet ovat kyllä ihan fiksua porukkaa ja kommunikaatio sujuu siinä missä naistenkin kanssa. Voisikohan noita kommunikaation eroja selittää myös sukupuolittunut kulttuuri ja juuri tämä vuorovaikutuksen vähyys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehillä ylipäätään saattaa olla aika vähän ystäviä, mikä on aina huono juttu. Ehkä vuorovaikutuksen vähyys on sekä syy että seuraus ja kulttuuri kannustaa siihen?

      Poista
  11. Se kyllä satutti, että ystäväni (nainen) rupesikin ystäväksi miehelleni. Tuntui pahalta, jäädä toiseksi ystävyydessä, vaikka minä olin ensin hänen ystävä.
    Nyt asiat kerrotaan miehelleni, mutta ei minulle. Väkisin aiheutta minulle närää tämä. En ollutkaan tarpeeksi hyvä ystävä.
    Eikä tämä nainen edes mitenkään häpeä tai pahoittele tilannetta. Hänelle on tosi jees ja iloista kun on uusi ystävä.
    Minulle ei ole tosi jees tämä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ymmärrän kyllä että hieman omituinen fiilis tuollaisesta tulee! Oletko puhunut tästä hänen kanssaan?

      Poista
  12. Mulla on mies-ystäviä, edelleen, näin vajaa nelikymppisenä perheellisenä työssäkäyvänä naisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hieno juttu! Ovatko lapsuudesta säilyneitä vai aikuisiällä "hankittuja"?

      Poista
  13. Mulla kaikki lukioajoilta jääneet kaverit on poikia. Ja siitä yo-lakista on kymmenen vuotta. Kaksi on tosin homojakin, mutta saman verran heteroita. En mää tiedä, miten ilman niitä osaisi elää.

    VastaaPoista
  14. Olipas kiinnostavia kommentteja ja kokemuksia! Palaan näihin huomenna kun on enempi aikaa!

    VastaaPoista
  15. Mulla on tyypillisesti aina ollut miespuolisia kavereita, joita tapaan ihan kaksin(kin). Osittain ehkä harrastusten kautta (videopelit, Parkour jne) tai sitten jotenkin luonteen tai jonkun kautta, mulla on tarhaiästä asti ollut hyviä kaveripoikia. Vasta joskus ala-asteella siihen tuli tauko (vielä ekallakin mun paras kaveri oli poika) kun muut tytöt alkoi kysellä että yäk miten sä voit olla poikien kaa?!

    Mutta siis pointti tässä oli että nykyään kaveripoikia on kuitenkin vähemmän ja suurin syy siihen on ehdottomasti lapset. Nykyään tapaan äitejä. Varsinkin näin kotiäitinä tapaan kotiäitejä (missä on koti-isit?!). Suomessakin ollessa lasten myötä kaveripiiri alkoi muodostua enemmän ja enemmän äideistä. Mutta se on tää elämänvaihe. Vanhemmuus on nyt tosi pinnalla, vähän myöhemmin tulee enemmän aikaa taas parkourata ja videopelata. (Joo, en ole täällä Jenkeissä saanut yhtään miespuolista kaveria jonka kanssa olisi luontevaa hengata kaksin, ainakaan ilman lasten läsnäoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää muuten pelottaa mua kun oon kohta saamassa ekan lapsen! Onneksi yhdellä parhaista miespuolisista kavereista on omakin lapsi ja pari lapsetonta on jo osoittanut osaavansa suhtautua tähän lapsen saamiseen tosi luontevasti, eli heitä tulee taatusti nähtyä ihan siinä lapsiarjessa. Mutta siis just toi, että koti-isiä on edelleen vähän, mietityttää. Mua ahdistaa, että se että "vanhemmuus on pinnalla" tarkoittaa samalla että hengaa vaan naisporukassa. Lisää koti-isiä ja pois naiset se ajatus että jos sun mies hengailee toisten naisten kanssa, siinä olisi jotain epäilyttävää.

      Poista
    2. Tuo on muuten kiinnostava pointti! Vanhempainvapailla olevat ihmiset ovat usein naisia. Täällä minun kuplassani miehillä oli jopa oma hiekkisjenginsä, joiden kesken grillasivat, kun kaikki olivat yhtä aikaa isyysvapaalla.

      Muistan kun mulle joku joskus mies kommentoi että miten sä päästät ton sun miehen keikkareissuille että ihan varmasti se siellä pettää sua. Enhän mä nyt VOI parisuhteessa siitä lähteä että mun mies ei olisi sitoutunut tähän yhteiseen elämään. Toki olen ymmärtänyt sen faktan että eroja tapahtuu mutta se on sitten sen ajan murhe, eikä mikään lifestyle.

      Poista
  16. Minulla on kaksi hyvää miespuolista ystävää. Toinen on naimisissa, toinen tällä hetkellä sinkku. Tapaan kumpaakin kahdestaan, naimisissa olevaa välillä kolmestaan niin että hänen vaimonsa (jonka lasken tietenkin kaveriksi myös) on mukana ja välillä pariskuntana neljästään. Soittelen tai pidän muuten yhteyttä molempien kanssa, ja tämä toimii kuin mikä tahansa ystävyys - suunnilleen vuoron perään otamme yhteyttä toisiimme. Näin on ollut jo kymmeniä vuosia. Ja olen siis itse ollut nykyisen puolisoni kanssa liki 20 vuotta. Tässä ei ole ikinä ollut minkäänlaista ongelmaa mihinkään suuntaan. Minusta sukupuolella ei ole ystävyyssuhteissa mitään merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kommentista tuli mieleen, että se miten kukin määrittelee "kaverit" ja "ystävät" on aika subjektiivista. Katson itse, että minulla on miespuolisia kavereita ja ehkä yksi ystäväkin, mutta pääasiassa he ovat kavereita, joiden kanssa voi kyllä jutella ja tavata mutta en ehkä lähtisi avautumaan omista perheongelmista. On aika iso ero siinä mistä voi ja haluaa puhua niitten miespuolisten kavereitten/ystävien kanssa.

      Poista
    2. Täsmennän tähän tuota alkuperäistä kommenttiani, että kyllä noiden kahden miespuolisen kaverin kanssa puhutaan nimenomaan ne syvimmät ongelmat ja kaikki asiat. Jälleen niin että he puhuvat minulle ja minä jaa omani heille. Lasken molemmat siis nimenomaan läheisiksi ystäviksi. Sellaisina pinnallisempina kavereina minulla on ehkä enemmän naisia, mutta kyllä miehiäkin.

      Poista
    3. Tää kaveri - ystävä -jako oli myös ihan kiinnostava huomio. Mulla on kaikki mun ystävänaiset sellaisia joille voin vuodattaa ihan kaiken mutta miehet ovat selvästi kavereita. Paitsi ne veljet. Pikkubroidi soitti juuri tänään kun olin menossa vessaan ja toivotti hauskaa paskahetkeä. Nauratti aivan sairaasti.

      Poista
  17. Mä oon aina viehättynyt mun miespuolisista kavereista (ja jäänyt esim. exien kanssa kavereiksi). Joku kemia siinä on, joten ymmärrän tämän tutkimusten "nainen ja mies ei voi olla vain kavereita"-tuloksen. Mutta tämähän vaatiikin itseltä vaan selkeitä rajojen asettelua: kavereiden kanssa ollaan vaan kavereita. Ja viehätyksellä tarkoitan siis, että mieskavereissa on muhun vetoavia puolia, vaikkei heistä kukaan sopisikaan "siksi oikeaksi" arjen jakajaksi. Oma mies on mustasukkainen mieskavereilleni ja tavallaan ihan aiheesta :) Vaikkei siihen mitään syytä oikeasti olekaan (tahtotilani voittaa vetovoiman :D). En tiiä, minkä takia hengailisinkaan toisaalta tyyppien kanssa, jotka eivät vetoaisi muhun. Kyllä naiskavereissanikin on tykättävyyttä, muttei kuitenkaan samaa kemiaa kuin miesten suhteen, vaikka heidän kanssaan jaetaan kaikkein syvimmät jutut ja suhde on siten syvempi. Hankala juttu, nimittäin tossa sun jutussa on pointti, että ilman miessuhteta on vaikea täysin ymmärtää heidän näkökulmaa. NUorempana mieskavereita oli rutkasti enemmän, kun liikkui enemmän porukoissa ja pyöri kenen nurkissa sattui. Nyt perheellisenä nelikymppisenä puolituttujen miesten luona yöpyminen tuntuisi ravintolaillan jälkeen sopimattomalle, vaikkei siinä ennen ollut mitään kummallista eikä kukaan olettanut yöpymisen tarkoittaneen minkäänasteista sutinaa. Niin ne ajan muuttuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ymmärrän hyvin tämän pointin. Kyllä se ystävyys tosiaan rajoja kysyy. Hauskat miehet, joiden kanssa syntyy loistavia keskusteluja, ovat kyllä siinä mielessä "vaarallisia" että sinkkuna heistä voisi ollakin kiinnostunut. Mutta kun en ole sinkku niin pidetään homma asiallisena. :)

      Poista
  18. Siitä lähtien kun lukion alussa valikoin pitkän matikan ja lukion jälkeen teknisen alan, on meikäläisen opiskelu- ja työympäristö olleet hyvin miesvaltaisia. Nykyään toki on sitten vielä pelaamiseen liittyvä harrastuskin. Hyviä kavereita monista miehistä on tullut. Osaan olen saattanut ihastua hyvinkin tulenpalavasti, mutta kun olen varattu nykyisin, niin eipä siinä voi muuta kuin käyttäytyä asiallisesti. Niitä ihastuksia kuitenkin tulee ja menee. Varsinaisten exien kanssa en ole ystäviksi jäänyt, vaikka asiallisissa väleissä ollaankin erottu (useimpien kanssa).
    Sellaista miespuolista sydänystävää, joka tietäisi kaikki surut ja ilot, ei sen sijaan ole. Tosin ei ole kyllä naispuolistakaan, jos ei lasketa siskoa mukaan ja se on kuitenkin vähän eri asia.

    Tällä hetkellä kaveripiirissä on yksi mies, johon olen paremmin tutustunut sen mainitun peliharrastuksen kautta vasta tässä parin viime vuoden aikana. Sinkku, voisin sanoa ehkä jopa iki-sinkku, mutta hänellä tuntuu olevan hyvinkin paljon naispuolisia ystäviä, suurin osa varattuja, perheellisiäkin. Toisaalta en ihmettele, kyseinen mies on todella ihana ihminen, luotettava, avulias, mukava, huomaavainen, mutta missään kohtaa ei tunnu siltä, että olisi kiinnostunut enemmästäkin kuin pelkästä ystävyydestä, ainakaan minun kohdalla. Lyhyesti sanoen: helppo olla tämmöisen kaveri vaikka on varattu. Toki tunnustan, että jos nyt jostain syystä meikäläinen päätyisi vapaille markkinoille, saattaisin tehdä ehdotuksen vähän muustakin, silläkin riskillä että jos se ystävyys menisi siinä sitten.

    Tämä nyt oli tällaista räkätautisen puolen yön jälkeistä tajunnanvirtaa, en tiedä mihin liittyy tai liittyykö oikeastaan mihinkään...

    VastaaPoista
  19. Mulla on ollut jo hiekkalaatikolta taipumus miespuolisiin kavereihin. Äiti kertoi, että jonkun tytön äiti oli lastaan kieltänytkin leikkimästä kanssani, koska mulla oli liian poikamaiset otteet. Pitkiä ystävyyssuhteita miehiin on, vanhin tuttavuus on 23v. takaa. Kumppanit eivät ole olleet ongelma, luulisin lähinnä siksi, että ovat onnistuneet valitsemaan kumppaninsa samanlaisesta arvomaailmasta eli homma on heille ok. Ja: olen uusia ystäviä saanut näistä puolisoista.

    Naisia ei juuri ole lähimpinä ystävinä ja se on vähän surku. Yritystä on ollut, mutta yleistäen aika monella keskustelut menee lapsiin ja sen sellaisiin joista en itse enää vapaalla halua puhua koska muuten tulee niistä överit. Juttu kaatuu joko keskusteluaiheisiin tai ei muuten vain synkkaa. Onhan minulla kieltämättä aika valtavirrasta poikkeavia ajatuksia ja tuntuu vaan et miehistä löytyy useimpia keillä samaa näkemystä. No sinnikkäästi yritän vielä vaikkei se sukupuoli sinällään mikään ongelma ole, että pitäisi 50/50 olla. Mutta sen huomaan, että kun uusia ystävyyksiä koittaa hankkia ja jos uusi tuttavuus on mies niin hyvin iso mahdollisuus on sille, että hän on jonkin muun kuin ystävyyden perässä. Se on se ongelma niissä.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...