Kauan eläköön kotisynttärit!

Kesäkuun lopussa taloudessamme on hieman hässäkkää. Molemmat likat täyttävät vuosia viiden päivän sisään, joten juhlat pitää järjestää vähintään kahteen otteeseen.

Toistaiseksi ideani siitä, että synttärit voisi viettää myös muuhun aikaan vuodesta ei ole saanut suurta kannatusta. Ymmärrän kyllä. Kavereista pääsee lomakaudesta huolimatta suurin osa. Olen aina salaa kadehtinut kesällä syntyneitä: heidän juhlissaan on tuoreita mansikoita ja herneitä, ulkoleikkejä ja hellemekkoja. Eteisestä ei tarvitse raivata tilaa toppatakeille ja talvisaappaille ja kamerassa ei tarvita salamaa.

Koska tämä on jo yhdeksäs vuosi, kun järjestän lastenjuhlia, alkuaikojen kammo on poistunut. Kokemus pätevöittää ja tuo rohkeutta. Viime vuonna kokeilimme aikuisten ja lasten yhteisiä kertarysäyssynttäreitä, tänä vuonna pokka riitti jopa viisivuotiaiden kotisynttäreihin!

Miten tässä näin on päässyt käymään? On muutama nyrkkisääntö, joista pidän kiinni.

1. Juhlien aikaikkuna on lyhyt. Kirjoittamaton sääntö on, että lastenjuhlat kestävät 1,5 - 2h. Oletan että universumin juhlaevoluutiossa on havaittu, että tämä on aika, jonka pari aikuista kykenee huolehtimaan laumasta pikkulapsia suhteellisen turvallisesti. Kukaan ei yleensä kuole, vaikka aluksi siltä näyttää.

2. Kutsu maltillisesti vieraita. Vieraiden määrä voi kasvaa ikävuosien mukaan, mutta kerralla ei kannata ahnehtia liikaa (alle 10 joka tapauksessa). Viisivuotiaatkin, jotka uskaltavat jo pääsääntöisesti tulla synttäreille ilman vanhempia, tarvitsevat apua ruoan annostelussa, vessaan ohjauksessa, jälkien siivoamisessa ja mahdollisten kriisien selvittämisessä (uudenkarhea tiara hajoaa tai jalka jää jumiin patterin alle). Miten selviät, jos kaikki huutavat nimeäsi yhtä aikaa?

3. Klassikot toimivat aina. Jos mitään brändiin perustuvaa teemaa ei ole, säästät koristeissa ja hermoissa. (Ja kun bileet on peräkkäisinä päivinä, selviät yhdellä koristeluvaivalla kahdet kemut, jeh!) Kaksi kestoteemaa ylitse muiden: disco ja naamiaiset. Discoon tarvitset yhden hiukan pimennetyn huoneen, jossa on pöytälamppukokoinen discovalo. Musiikista huolehtii Spotifyssa etukäteen koottu soittolista (kysy lasten lempibiisit jo kutsuvaiheessa). 

Olafille nenä -projektissa käytin hyväkseni Skidiä, joka maalasi vanhaan rullaverhoon kyseisen lumiukon.
Näitä saa myös printteirstä.

4. Ohjelmaa ei kannata olla liikaa. Alun yleiseen hässäkkään menee jo puoli tuntia. Vieraiden vastaanoton jälkeen otetaan lahjojen jako pullonpyörityksen muodossa, jotta pysyy edes joku käry, kuka antoi mitäkin ja sankari saa kiitettyä kunnolla. Koska paikallaan istuminen on saatanasta, sen jälkeen on luvassa yleistä riehuntaa ja ruokailu. Ihan lopuksi oli vuorossa Olafin nenänkiinnitys. (Asiantunteva lukija vinkkasi, että vanhemmat ipanat voivat kokeilla kiinnittää nenän Voldemortille, joka sitä totisesti tarvitsee!)



5. Ruokailusta ei kannata ottaa paineita, less is more toimii. Lapset syövät mitä syövät: joku on allerginen,  joku ei halua syödä mitään muuta kuin karkkia ja joku ottaa kolme palaa kakkua. Ainoa nyrkkisääntö näyttäisi olevan, että jos haluat tarjota ensin suolaista (esim. siksi, että oma kersa on syönyt koko päivän lähinnä salaa keksejä ja muffinssikuorrutetta), älä laita makeaa samaan aikaan pöytään. Kakusta luovuimme viime vuoden jälkeen (söimme samaa kakkua kolme päivää), joten ne korvattiin minimuffinsseilla (jos laiskottaa, osta muffinssit valmiina ja tee vain kuorrute itse.)

• Hedelmävartaat: rypäle, mansikka, meloni, leipäjuusto
• Poppareita valmiissa annoskulhoissa
• Tuoreita herneitä
• Margaritapizzaa
• Frozen-minimuffinssit (keliaakikoille jätskiannos, jossa samat releet päällä)
• Keksilajitelma sankarin toiveiden mukaan
• Booli, johon laitetaan sekaan värillisiä jääkuutioita. 

6. Ja viimeinen neuvoni ei ole vähäisin: käytä apuvoimia. Koska en ole mikään leipuri, pizzan ja muffarit hoiti likkojen supertaitava serkkutyttö, joka samalla jeesaili myös tarjoiluissa, leikeissä ja keittiön entisöinnissä. Jo teini-ikäiset ovat jo halutessaan hyvinkin organisointitaitoisia, erityisesti jos luvassa on euroja - extrakäsiparin return of investment on korkea.

One down. Bileputki jatkuu tänään isojen tyttöjen kanssa.

Sunnuntailenkkeilijä vs. tosilenkkeilijä

Kävin taannoin Koti-insinöörin kanssa lenkillä. Siinä matkan varrella ehdin pohdiskella sitä, miten juoksijat voi helposti jakaa kahteen ryhmään.

1) Tosijuoksijoihin, jotka rakastavat juoksemista. Heidän kroppansa on suorastaan tehty kyseistä liikuntamuotoa varten ja he ovat varustautuneet mittavalla laitteistolla ja satelliittiyhteyksillä.

Ja sitten ovat 2) ne, jotka aloittavat lajin vastentahtoisesti ruuhkavuosien ajanpuutteen pakottamana. He tuntevat joka askeleella tekevänsä väärin itseään kohtaan.

Koti-insinööri kuuluu ensimmäiseen ja minä jälkimmäiseen ryhmään.

Vaikka harrastus on näennäisesti sama, näillä kahdella ryhmällä on selkeä ero. Ja se näkyy muussakin kuin vain ajassa, jonka kympin lenkillä saa kulumaan.

Onkin kuumottavaa lähteä lenkille tosijuoksijan kanssa. Siinä on vitsit vähissä. Empiiristen havaintojeni mukaan tosijuoksija ei koskaan...

• keksi valtavaa määrää tekosyitä lenkille lähtöön (= on liian kuuma / kylmä / tuulista / sateista / tai aurinkoista, aikaista / myöhä, menkat tulossa / menossa, kurkku kipeä, vatsa täynnä / vatsa tyhjä jne.)
• tarkista lähtöhetkellä, pitäiskö sittenkin unohtaa koko juttu ja lukea vaikka kirjaa tämäkin aika,
• tiedustele kilometrin välein, joko pitäisi pikkuhiljaa lähteä takaisinpäin,
• pysähdy siksi, että tienlaidassa on metsämansikoita (sieniaika on vielä pahempi), näyteikkunassa hyvännäköiset popot tai pellolla kurkia,
• keskustele omista tuntemuksistaan (pistää, hengästyttää, hiertää, jalat tuntuvat tönköiltä ja ötökkä meni suuhun),
• jää ottamaan selfietä upeankeltaisen rypsipellon edessä,
• pysähdy lässyttämään vastaantulevalle koiranpennulle,
• koe tarvetta somejakoihin kaikilla yli viiden kilometrin lenkeillä,
• ehdota oikoreittiä tai
• naura vitseille gps-laitteen tarjoamien koordinaattien hyödyllisyydestä Medihelin kutsumisessa.

Näin ei voi jatkua. Haluan pikimmiten sen koiran. Ehkä sekään ei naura vitseilleni, mutta eipä se myöskään aloita keskustelua siitä, miten joku voi fyysisesti juosta näin hitaasti.

Ihanan tylsää

Viimeinen työviikko ennen kesälomaa on yleensä aika kaukana downshiftauksesta.

Paitsi minulla, myös monella muulla on menossa ihan sama maailma valmiiksi -projekti: tuotannot, suunnitelmat ja askelmerkit on saatava nippuun ennen kuin kaikki pysähtyy. Tykkään työstäni, mutta neljän palaverin päivät tarkoittavat sitä, että ne varsinaiset duunit tehdään illalla ja loppuaika rakennetaan erilaisia muistilistoja.

Rennon lomamoodin saavuttaminen on tällaisen duunipuristuksen jälkeen aika hankalaa. Aivot käyvät ylikierroksilla. Jos jarrutus menee pitkäksi ja rauhaton olo jää päälle, se tarttuu koko perheeseen.  

Hiljentämiseen on löytynyt hyvä lääke. Viime kesänä testattu konsepti osoittautui toimivaksi: vietän muutaman päivän loman alussa yksin kotona. Koti-insinööri pakkaa kamat ja ipanat mökille ja minä jään kesäleskeksi kotiin sillä varjolla, että hoidan läjän pienempiä ja suurempia puhdetöitä, joille ei ikinä tunnu löytyvän aikaa.

Ja niitähän toki riittää. Nyt pitäisi vaihtaa Skidin huoneessa järjestystä, avata yksi viemäri kunnolla, pestä talvitakit, käydä (taas) läpi lastenvaatelaatikot ja maalata muutama lista. Lisäksi pitäisi käydä hakemassa vuoden mittaan rikkoutuneiden juomalasien tilalle uudet.

Se tosiasiallinen syy, miksi tätä slottia lomaani kaipaan, on tietenkin rötväys. Oman ajan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta sen katsotaan sisältävän aina jotain aktiivista tekemistä, liikuntaa, ystäviä tai harrastuksia - ei koskaan kattoon räkimistä.

Tutkijat väittävät, että lapset kaipaavat tylsistymistä lomalla, mutta minä väitän, että niin kaipaavat aikuisetkin. Ruuhkavuositaaapertaja harvemmin löytää aikaa rehelliselle tylsistymiselle. jos aivobreikki parantaa lasten mielikuvitusta ja luovuutta, miksei se tekisi samoin aikuisella?

Haluan omaa aikaa, joka sisältää ei mitään! Että ei ole yhtikäs mitään tekemistä tai vaikka olisi, niin ei tee. Tavoitetila on, että makaan sohvalla ajattelematta mitään ja havahdun siihen, että tulee ikävä lapsia.

Ah. Tästä kapinasta se löytyy, keski-ikäisen zen.

Kun sitten pääsen perheen pariin on vähän rikollinen olo. Talvitakit on kyllä pesty, mutta olen laiskotellut henkisesti! Olen syönyt kylmiä eineksiä, vetänyt iltapalaksi jätskiä ja jättänyt vaatteet hujan hajan. Ja nauttinut joka hetkestä.

Kiitos. Olen enemmän kuin valmis metamorfoosiin johdonmukaiseksi vanhemmaksi.

Virallinen ulvonta-analyysi

Snadi täyttää pian viisi. Se on hieno homma. Meillä nimittäin lanseerattiin tässä nelivuotiskaudella yksi uusi varhaiskasvatuksen tavoite: yleisen ulvonnan vähentäminen.

Mielensäpahoitusta alkoi esiintyä niin monipuolisesti, että aloin pitää kirjaa suosituimmista ulvonnan aiheista. Nyt kun jaottelin ne teemoittain, huomasin, että erilaista henkistä skeidaa tarjoillaan lapsiparoille valtavasti.

Tässäpä siis kootusti parkumisen syitä kaudelta 2015-2016:

1. ULLATUS!-ulvonta
- Pulkannaru katkesi aamulla, joten piti kävellä 400 m päiväkotiin.
- Pinaattilettujen kanssa oli äidin tekemää puolukkasosetta eikä kaupan hilloa.
- Merivesi oli uimiseen liian kylmää. Oli lokakuu.

2. Episparku
- Ohjelma tuli vain tv:stä (ei siis ollut dvd:llä, digiboksilla, Netflixissä tai Areenassa).
- Isi tuli hakemaan liian aikaisin päiväkodista.
- Tuli ilta.

3. Joulu-buhuu (Muka lasten juhla, valtavasti pettymyksiä tarjolla.)
- Äiti oli ostanut joulutorttuja eikä pipareita.
- Joulutonttu ei ollut täyttänyt samaa kalenteriluukkua uudestaan päivän aikana.
- Joulupukki ei tuonut rakettireppua.

4. Koira-koira-koira-koira-koiraaaaaaaaaaah!
- Meillä ei ole koiraa.
- Muilla on koira.

5.  "Te ette rakasta mua!"
- Päivälliseksi oli lohiriisilaatikkoa, josta hän vielä eilen tykkäsi.
- Ei lähetetty synttärikutsuja tammikuussa. Koska synttärit ovat kesäkuussa.

6. Osaamiskilarit
- Sisko meni auttamaan palapelissä.
- S-kirjain meni vahingossa oikeinpäin, kun hän yritti piirtää sitä väärinpäin. Joka siis on hänen mielestään oikeinpäin.
- Englanninkielinen ystävä ei ymmärtänyt hänen "egglandiaan", joka oli siis pelkkää siansaksaa (ehkä Let it go).

7. Ihan oma vika -karjunta 
- Pädi hajosi, koska hän ihan itse veti latausjohdon irti väkivaltaa säästelemättä.
- Nukelta irtosi jalka, koska hän käytti sitä vasarana.
- Legoauto hajosi, kun hän tallasi sen päälle (onneksi en minä, muuten olisi kuulunut kohtaan 10)

8. Lumipillitys
- Ensin lunta ei satanut.
- Sitten satoi vääränlaista.
- Lopuksi lumi suli maaliskuun lopussa juuri kun hän olisi halunnut aloittaa aktiivisen pulkkailun. Joka siis ei aikaisemmin juurikaan kiinnostanut.

9. "En ole yhtään - haaauukootus - väsynyt!1! Ja jos laitat mut sänkyyn niin pomppaan sieltä pois!!!!!"
- (insert reason here).

10. Horror-osasto (aka äiti kiduttaa)
- Äiti pakotti leikkaamaan kynnet, koska sukat alkoivat hajota.
- Hyttynen oli sisällä eikä ketään mainittavasti kiinnostanut.
- Olin askarrellut Halloweeniksi sorminakkeja, jotka näyttivät liian oikeilta.
- Fillaroin kotilovaelluksen läpi enkä voinut väistää jokaista yksilöä. Välillä rusahteli.

Kasvaminen vaikuttaa tällä perusteella raskaammalta prosessilta kuin kasvattaminen.

Ps. Olisi hienoa kuulla, jos teidän nelivuotiailla on vielä laajempi repertuaari tai jos tästä puuttuu jokin olennainen teema.

Ps. Voimia.

Lasten kanssa matkalle - kolmistaan

Kuten jo edellisen reissun jälkeen totesin, riskinottohalukkuuteni lasten kanssa matkustamisen suhteen on nousussa.

Ei tarvita enää matkarattaita, vaippoja tai omia ruokia, ylipäätään horrormatkat ovat taaksejäänyttä elämää. Kaikki osaavat pidättää ja puhua riittävän selvästi. Nuorimmankin kiinnittyminen nykyhetkeen ja todellisuuteen, epävarmuuden sietokyky ja ratkaisukeskeisyys siirtymätilanteissa ovat kaikki vahvassa myötätuulessa.

Ja koska koulujen syysloma näyttäisi siipan keikkakalenterin mukaan olevan yksinhuoltajaviikko, ajattelin, että mitäs jos nyt sitten toteuttaisin sen ajatukseni, jota olen hetken pyöritellyt. Että lähtisimme matkalle kolmistaan.

Aluksi tuli rimakauhu. Selviänkö kersojen reissussa kanssa ainoana aikuisena?

Hitto vie, olen selvinnyt paikallisbussilla Brasilian pienestä rantakylästä Sao Pauloon, myrskynpuuskasta Menjanganin luonnonsuojelualueella ja löytänyt oikean osoitteen HongKongin keskustasta. Pääsin Lontoossakin takaisin himaan vaikka olin hukannut lompakkoni. Selviän tästäkin.

Pikkulasten kanssa matkustamisessa on vaikeinta -- omien kamojen pakkaamisen jälkeen --  odottelu ja viihdyttäminen. On suhteellisen stressaavaa matkustaa kaksivuotiaan kanssa, mutta ei se ole enää akuutti haaste.

Snadi on fiilisihminen, jolle riittää viihdykkeeksi jo matkustaminen itse. Skidi taas alkaa olla jo toisen aikuisen veroinen matkakaveri (pienestä ajatuksissaan vaeltelusta huolimatta). Lentomatkat sujuvat superhelposti, joten oikeastaan vain lentokentät ovat kinkkisiä.

Ainoa käytännön ongelma on se, että matkalaukkujen raahaaminen jäisi minulle. Mutta siitäkin selvitään, jos pakkaan kaikkien kamat yhteen isoon laukkuun, jolloin kersoille jää selkäreput.

Mutta olisipa kätevää, jos minun ei tarvitsisi olla matkanjohtaja. Ainoana aikuisena on vaikea olla se, joka kyttää bussiaikatauluja, kartoittaa ravintolatarjontaa ja yrittää selvittää, onko museo auki kuuteen asti. Haluan pakettimatkalle! Opastetulle lapsiperhepakettimatkalle, jossa minulta ei vaadita muuta kuin chillausta.

Ja kas: Satu riensi apuun ja järkkäsi syyslomaan sijoittuvan issikkavaelluksen! Islanti! Geysirejä! Munkkeja! Kylpytynnyreitä! Mutalammikoita! Poneja! Seikkailu!

Viis siitä, että 2/3 ei ole ikinä ratsastanut ja 1/3 on istunut hepan selässä viimeksi n. 10 vuotta sitten. Ja että lokakuussa tuolla laavaluodolla on varmasti ihan biitsikelit.

Mutta nyt kuitenkin haluamme tuonne! Satu on tyyppi, joka on satavarmasti ajatellut kaikkea. Ainoa ongelma on, että reissu on sen verran hinnakas, että töitä saa tehdä matkakassan eteen. Oletan, että samasta syystä ilmoittautuneita ei ole vielä riittävästi (lähtekää messiin!), jotta matka varmasti toteutuu. Toivo kuitenkin elää!

Matkustamaan oppii matkustamalla. Myös lasten kanssa matkustaminen tapahtuu yrittämällä ja erehtymällä. Haetaan se mopo sitten rotkosta, jos se sinne päätyy.

10 huomiota nyhtökaurasta

Kohkasin suomalaisesta ruokainnovaatiosta nyhtökaurasta jo maaliskuussa, mutta sain ensimmäisen paketin käsiini vasta kolme päivää sitten.

Usko tai älä: tässä on kauraa, härkäpapua ja hernettä.

Odotukset olivat taivaissa, joten pelkäsin, että tulee mahalasku, mutta ei: tuote on parempi kuin hyvä! Kahden onnistuneen ruokalajin jälkeen rohkenen jo jakaa kymmenen huomiota nyhtiksen käytöstä.

1. Saatavuus on edelleen tuotteen suurin ongelma. Jos haluat saada nyhtökaurapaketin, toimi näin: soita lähikauppaallesi ja kysy tarkat toimitusajat. Sitten vain kärppänä tiskille (kannattaa tsekata sijaintikin etukäteen) kärkkymään h-hetkellä, sillä tuotteet häipyvät hyllystä puolessa tunnissa. Tämä toivon mukaan helpottaa jatkossa, kun tuotantovolyymia saadaan lisää.

2. Nyhtökaura pitää maustaa kunnolla. Tuote on syöntivalmista, mutta ei käytännössä maistu juuri miltään "raakana", ei nähdäkseni edes maustettuna versiona. Nyhtis imee itseensä makua ja nestettä valmistusprosessin aikana, joten tarvitset aina kastikkeen. Paras lopputulos syntyy muhittamalla kannen alla jälkilämmöllä.

3. Nyhtökaura ei ole jauhelihaa. Se on nyhtökauraa. Tarkkasuinen Koti-insinööri huomautti, että piintyneelle lihansyöjälle tämäkin vaatii totuttelua. Purutuntuma on al dente: siinä on hampaille töitä, mutta se ei ole kumimainen eikä sitkeä. Rakenne on siis lihamainen, mutta joku totesi että ennemminkin tonnikalaa kuin possua.

Nyhtökauratortillapizzaslice.

4. Tuote on periaatteessa gluteeniton, mutta se on prosessoitu myllyissä, joissa on mahdollisesti käsitelty vehnää, ruista tai ohraa. Se siis sopii keliaakikoille, jotka kestävät tuon alle 0,1 % gluteenia ja ovat tottuneet syömään kauraa.

5. Nyhtökaura on täyttävää. Proteiinia on tuotteessa noin 30% ja sen kyllä huomaa. Hiilaripainotteisena syöjänä olin kahdesta nyhtökaurakastikkeella täytetystä tacokuoresta ihan ähkyssä.

6. Pakkauskoko (250 gr) on neljän hengen perheelle aika hyvä. Siitä 300 gr jauhelihapakkauksen painosta osa sulaa rasvaksi ja haihtuu ilmaan vetenä, joten lopputulos on aika sama.

7. Käyttö lihan jatkeena kiinnostelee. Voisiko lihansyöntiä vähentää jatkamalla vaikka karjalanpaistia nyhtiksellä? Taidanpa testata tätä poronkäristyksellä jossain vaiheessa.

8. Reseptipankki kasvaa koko ajan. Jopa kaltaiseni ruoanlaittoa välttelevän ihmisen on helppo kehittää tästä ruokaa. Tänään tuli nyhtöwokki ja katsotaan jos ensi viikolla loihtisin chili con nyhtiksen. Sitten kun vielä keksisi, miten tätä saa grilliin.

9. Tuotteen säilyvyys on loistava. Jääkaapissa nyhtis säilyy jopa muutaman kuukauden! Vaivalla hankittua pakettia ei siis tarvitse käyttää viikon sisään, mikä vähentää hävikkiä.

Nyhtökaurawokki: porkkanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia, cashew-pähkinöitä, kookosmaitoa,
teriyaki-kastiketta, inkivääriä, kurkumaa ja nyhtistä. Sekaan riisinuudelit ja päälle limemehua.

10. Mikä parasta: meni läpi lapsille! Raakana kumpikaan ei erityisemmin digannut (liian kuivaa ja kauran maku taustalla), mutta kastikkeena upposi helposti. Tämän perheen kasvisruokailu otti ison harppauksen eteenpäin.

Kiitos siis kehittäjänaisille Reetta Kivelä ja Maija Itkonen! Olen myyty. Tuotekehityksellä on mahdollisuudet vaikka mihin.