Melonipizzaa ja fantasianaamioita

Isompien lasten juhlatkin saatiin juhlittua. Ja mitä supermainioita tyyppejä yhdeksänvuotiaat ovat! Sanavalmiita, iloisia, vitsikkäitä, empaattisia, energisiä - ja keskustelevia! Pöydässä käytiin läpi niin nukkuma-asennot kuin harrastukset, whatsappailun säännöt ja ällö- / herkkuruoat.

Koska kyseessä oli fantasiabileet, ensin tehtiin fantasianaamiot. Ostin askarteluliikkeesta (olisiko ollut Askarelli) blankoja naamioita, jonka jokainen sai värittää tusseilla mieleisekseen.

Tarjolla oli kahta erilaista pizzaa. Tämä jälkiruokapizza on yksinkertaisuudessaan melonisiivuja, jotka on koristeltu pensasmustikoilla, banaaninpaloilla, mansikanviipaleilla, strösselillä ja suklaakastikkeella.

Sitten käytiin riehumassa lähiniityllä ja nappaamassa kuvat - muistoksi siitä, kuinka riehakkaissa merkeissä juhlittiin aikuisuuden puoliväliä.

Lisäksi oli kiva tallentaa nämä kesäiset hetket ystävien kanssa muistoksi yhden elämänvaiheen päättymisestä. Syksyllä alkavat nimittäin uudet haasteet uuden koulun, koulumatkan ja kavereiden myötä. Mutta sitä ei todellakaan pohdita vielä. Nyt otetaan yhdeksänvuotiaista mallia ja eletään tämä kesä täysillä, satoi tai paistoi.

10 huomiota nyhtökaurasta

Kohkasin suomalaisesta ruokainnovaatiosta nyhtökaurasta jo maaliskuussa, mutta sain ensimmäisen paketin käsiini vasta kolme päivää sitten.

Usko tai älä: tässä on kauraa, härkäpapua ja hernettä.

Odotukset olivat taivaissa, joten pelkäsin, että tulee mahalasku, mutta ei: tuote on parempi kuin hyvä! Kahden onnistuneen ruokalajin jälkeen rohkenen jo jakaa kymmenen huomiota nyhtiksen käytöstä.

1. Saatavuus on edelleen tuotteen suurin ongelma. Jos haluat saada nyhtökaurapaketin, toimi näin: soita lähikauppaallesi ja kysy tarkat toimitusajat. Sitten vain kärppänä tiskille (kannattaa tsekata sijaintikin etukäteen) kärkkymään h-hetkellä, sillä tuotteet häipyvät hyllystä puolessa tunnissa. Tämä toivon mukaan helpottaa jatkossa, kun tuotantovolyymia saadaan lisää.

2. Nyhtökaura pitää maustaa kunnolla. Tuote on syöntivalmista, mutta ei käytännössä maistu juuri miltään "raakana", ei nähdäkseni edes maustettuna versiona. Nyhtis imee itseensä makua ja nestettä valmistusprosessin aikana, joten tarvitset aina kastikkeen. Paras lopputulos syntyy muhittamalla kannen alla jälkilämmöllä.

3. Nyhtökaura ei ole jauhelihaa. Se on nyhtökauraa. Tarkkasuinen Koti-insinööri huomautti, että piintyneelle lihansyöjälle tämäkin vaatii totuttelua. Purutuntuma on al dente: siinä on hampaille töitä, mutta se ei ole kumimainen eikä sitkeä. Rakenne on siis lihamainen, mutta joku totesi että ennemminkin tonnikalaa kuin possua.

Nyhtökauratortillapizzaslice.

4. Tuote on periaatteessa gluteeniton, mutta se on prosessoitu myllyissä, joissa on mahdollisesti käsitelty vehnää, ruista tai ohraa. Se siis sopii keliaakikoille, jotka kestävät tuon alle 0,1 % gluteenia ja ovat tottuneet syömään kauraa.

5. Nyhtökaura on täyttävää. Proteiinia on tuotteessa noin 30% ja sen kyllä huomaa. Hiilaripainotteisena syöjänä olin kahdesta nyhtökaurakastikkeella täytetystä tacokuoresta ihan ähkyssä.

6. Pakkauskoko (250 gr) on neljän hengen perheelle aika hyvä. Siitä 300 gr jauhelihapakkauksen painosta osa sulaa rasvaksi ja haihtuu ilmaan vetenä, joten lopputulos on aika sama.

7. Käyttö lihan jatkeena kiinnostelee. Voisiko lihansyöntiä vähentää jatkamalla vaikka karjalanpaistia nyhtiksellä? Taidanpa testata tätä poronkäristyksellä jossain vaiheessa.

8. Reseptipankki kasvaa koko ajan. Jopa kaltaiseni ruoanlaittoa välttelevän ihmisen on helppo kehittää tästä ruokaa. Tänään tuli nyhtöwokki ja katsotaan jos ensi viikolla loihtisin chili con nyhtiksen. Sitten kun vielä keksisi, miten tätä saa grilliin.

9. Tuotteen säilyvyys on loistava. Jääkaapissa nyhtis säilyy jopa muutaman kuukauden! Vaivalla hankittua pakettia ei siis tarvitse käyttää viikon sisään, mikä vähentää hävikkiä.

Nyhtökaurawokki: porkkanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia, cashew-pähkinöitä, kookosmaitoa,
teriyaki-kastiketta, inkivääriä, kurkumaa ja nyhtistä. Sekaan riisinuudelit ja päälle limemehua.

10. Mikä parasta: meni läpi lapsille! Raakana kumpikaan ei erityisemmin digannut (liian kuivaa ja kauran maku taustalla), mutta kastikkeena upposi helposti. Tämän perheen kasvisruokailu otti ison harppauksen eteenpäin.

Kiitos siis kehittäjänaisille Reetta Kivelä ja Maija Itkonen! Olen myyty. Tuotekehityksellä on mahdollisuudet vaikka mihin.

Tex-mexiä kompromissikastikkeella

Yhteistyössä Santa Maria

Olen voimakkaasti maustetun ja tulisen ruoan ystävä. Rakastan curryruokia, tex-mexiä ja kaikkea, missä on harissaa. Kaksi ruokavammaista kersaa (toinen muuttuu mausteista punaiseksi ja toisen mielestä ruoassa pahinta on maku, väri ja koostumus) kuitenkin asettavat mieliteoilleni pieniä haasteita. Ihan ensimmäisiä vessasta vedettyjä lastenkasvatusperiaatteita olikin tämä "koko perhe syö samaa ruokaa".

Meksikossa vaihto-oppilaana ollut serkkutyttö vinkkasi, että limen kanssa ei pidä säästellä.
Sitä puristetaan ihan joka annoksen päälle.

 

Chilimajo sopii loistavasti myös leivän päälle.

Yllättävää kyllä meksikolainen kattaus on perheen kestosuosikki, jota on helppo laittaa monenlaisten (erityisesti kasvissyöjien) suiden myötäiseksi. Kompromissi koostuu siitä, että jokainen saa koota fajitaksensa, burritonsa ja taconsa sisään ihan mitä haluaa. Ja nachoistahan nyt kaikki tykkää.

Tulenhimoisen ruokailijan pelastaa jälkimaustaminen (ei, se ei ole sama asia, mutta minkäs teet). Olemmekin tottuneita tuunaajia. Salsan ja guacamolen teemme itse, mutta lasten versiosta saa aikuisten version ankarilla purkkisulkeisilla: esille pitää laittaa mausteet jalopenoista erilaisiin kastikkeisiin ja soosseihin.

Tällä kertaa päätin kokeilla myös, millaisen kompromissin saa nyhtökaurasta ja tex-mexistä. Voin paljastaa, että hyvän! Erityisesti, jos lapsille ei vihjaa sanallakaan, että se "lihakastike" onkin kauraa, hernettä ja härkäpapua.

TÄYTETYT TACOT

Tacokuoria kannattaa hankkia molempia versioita (Santa Marialla on kahta eri kokoa), koska mini taco tubsit ovat lapsille helpommat hallita.

a) Aikuisten papusalsa
- mustapapuja
- tomaattimurskaa
- sipulia
- chipotle-kastiketta
- suolaa
- öljyä

b) Lasten maissisalsa
- pussi pakastemaissia
- tomaattia kuutioina
- leipäjuustoa kuutioina

Sekoita molemmissa tapauksissa kaikki aineet kulhossa ja anna maustua hetken jääkaapissa. That's it.

Taustalla kriittisesti tuijottava 1,5 vee ei halunnut maistaa mitään. Paitsi katuliitua, multaa ja kuollutta kärpästä.

Sitten vain tacokuoret uuniin - niitä ei tarvitse paistaa joten ihan nopsa lämmitys riittää. Kata pöytään täytteiden lisäksi creme fraichea, avokadoa, limeviipaleita, punaisia jalopenoja ja Santa Marian jalopenorelissiä, jolla saa lisättyä haluamansa poltteen kitalakeen. Haukkaa varovasti, ettei täytteet tipu syliin / naamalle / lattialle.

TORTILLAPIZZA

Tämä oli kaikkien niiden suosikki, jotka eivät ahtaneet itseään ähkyyn tacoista. Tarvitset:

• Tortillapizzalettuja (nämä ovat vähän paksumpia kuin tavalliset)
• 1 pieni sipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 6 tomaattia
• tomaattipyrettä
• korianteria
• chipotle-kastiketta
• juustoraastetta
• creme fraichea
• avokadoa kuutioina 
• Santa Maria chilimajoneesia

Tee ensin mieto tomaattisalsa: pilko tomaatti, sipuli ja valkosipuli. Lisää pyre ja säädä makua sokerilla, chipotlella ja korianterilla. Huom. Käytä soossi sauvasekoittimen kautta, jolloin sitä voi erehtyä pitämään ketsuppina. Anna muhia jääkaapissa hetki.

a) Nyhtökaurakastike lapsille

• paketti maustamatonta nyhtökauraa
• öljyä
• purkki creme fraichea
• ketsuppia
• suolaa

b) Nyhtökaurakastike aikuisille

• paketti maustamatonta nyhtökauraa
• öljyä
• tölkki tomaattimurskaa
• Santa Marian tacomaustepussi

Heitä nyhtis pannulle öljyn kanssa. Pyörittele hetki ja lisää sitten muut aineet. Sekoittele. Ota lämmöt pois ja anna maustua kannen alla.

Sitten tortillan kimppuun. Levitä tortillaletulle ensin salsaa, sitten nyhtiskastiketta ja juustoraastetta. Laita hetkeksi uuniin niin, että juusto sulaa.

Lapsille pizza on syöntiä vaille valmis, mutta aikuiset tuunaavat pizzan extrasalsalla, chilimajoneesilla ja avokadokuutioilla. Sairaan hyvää! Muista toistaa lapsille riittävän monta kertaa, että he eivät tajua, mitä missaavat.

PAREMPI MANSIKKAMARGARITA

Moilaska duunasi mustikoista tymäkän näköisen Aqua Frescan mutta itse pitäydyin klassikossa, joka toimii samalla jälkkärinä.

Surauta teharissa:

• 500 gr pakastemansikoita
• 2 dl appelsiinimehua
• 2 limen mehu
• sokeria

Koristeluun

• tuoreita mansikoita
• chili explosion -hiutaleita
• limesiivuja

a) Lapsille

Annostele mukeihin ja koristele tuoreiden mansikoiden viipaleilla. Juoma on kylmää ja paksua, joten pilli jeesaa.

b) Aikuisille

Aikuinen saa halutessaan lorauttaa juomansa sekaan cointreauta, jos opiskelijabileissä joskus vuosituhannen vaihteessa on tullut hörpättyä tequilasta ns. never again -känni. Juoma ylevöitetään mansikoilla, chilihiutaleilla ja limesiivulla.

Kaiken sen pilkkomisen jälkeen tämä juoma on todella ansaittu. Salud!

Ps. Instagramin puolella pukkaa arvontaa kaikkien kuvasta tykänneiden kesken. Voittajalle tuupataan tulemaan Santa Maria –tuotepaketti! 

Hellepäivän ötökkäpiknik

Yhteistyössä Hälsans Kök ja Ping Helsinki

Einekset ja valmisruoat on luotu helpottamaan kiireisten ihmisten arkea, mutta joidenkin mielestä niihinkin liittyy turhaa pinnistelyä. Nimittäin lämmittäminen.

On olemassa tietty porukka, jonka mielestä valmisruokien lämmittäminen on ajan ja energian tuhlausta. Miksi laittaa niitä pannulle tai uuniin kun ne voi ihan hyvin nautiskella kylmänäkin? Nakit vedetään suoraan paketista ja roiskeläppä korkeintaan kääritään rullalle ennen kuin se ohjataan ääntä kohti.

Tähän jengiin kuuluu väkeä nelivuotiaista eläkeläisiin, pukumaureista teinimimmeihin.

Olen itse aina ollut periaatteessa lämmittämisen kannalla, mutta olen avoin uusille kokemuksille. Kun eräänä päivänä oli muutenkin kuuma, paistinpannu pesemättä ja öljy lopussa, päätin, että kylmä ruoka olisi oikein jees. Ja toki näin ruoanlaiton eteen hiukan vaivaa, kuten edelliselläkin kerralla, mutta tällä kertaa kersat saivat osallistua valmistusprosessiin.

Aloita siis sillä, että sulatat mikrossa parin minuutin ajan Hälsans Kökin kasvispyöryköitä ja -nugetteja. Sitten hommiin.

Kurkku-kasvispullakoppikset

1. Leikkaa kurkusta puolen sentin paksuisia kiekkoja.
2. Levitä kiekon päälle ohuelti majoneesia.
3. Laita majoneesin päälle ruohosipulia jaloiksi (tuntosarvet osoittautuivat turhan vaikeaksi rastiksi).
4. Asettele päälle puolikas pyörykkä.
5. Tee pyörykälle silmät majoneesista. 

Kasvispullamuurahaiset + munat

1. Pistä cocktail-tikkuihin kirsikkatomaatteja (jos jaksat leikkaa tomaatteihin leukalovi), keskiruumiiksi tummia rypäleitä ja takaruumiiksi kasvispulla.
2. Laita muurahaiset keoksi vartiomaan samalla lautasella olevia Mozzarella-pallomuniaan.

Nugettikimalaiset

1. Laita nugetti lautaselle.
2. Tee viirut ja silmät ketsupilla.
3. Asettele rucolan lehdet siiviksi.

Koska kersat tietenkin näkevät lävitsesi ja kysyvät, että eikö me syödä mitään kunnollista, niin tee vielä hämäysliike. Vie heidät retkelle kahdenkymmenen metrin päässä olevalle nurmikolle, koska ulkona syötävä ruoka nyt ei voi olla uunista tullutta.

Ja piknikillähän on aina mukavaa! Lupaa ruokajuomaksi vielä mehua, mikä viimeistään tukkii arvostelevat suut.

Ja näin olet tarjonnut lapsille paitsi virikkeitä, läsnäoloa ja osallisuuden tunnetta myös maittavan kasvisaterian!

Tietenkin isille lapset kertoivat syöneensä äidin kanssa kylmiä ötököitä ulkona, mutta viis hänen ilmeistään. Vanhempi lapsi muisti kuitenkin huomauttaa, että aikoo tehdä omillekin lapsilleen samanlaista, hauskaa ruokaa. Ja kas: Vuoden mutsi -sädekehä loistaa päälaellasi ainakin pari päivää.

Vegaaniruoka - uhka vai mahdollisuus?

Helsingin kaupunginvaltuustoon tulee ensi maanantaina käsiteltäväksi aloite, jossa esitettiin vegaaniruokaa päiväkoteihin. Ruoka on aina varma raivoaihe, mutta kun yhtälöön lisätään ärsyttävät vegaanit ja vielä lapset niin turpakeikka on varma.

En ole itse vegaani*, joten seurasin keskustelua vain sivusta. Muutama ajatus kuitenkin.

Suurin kollektiivisen tuohtumuksen syy näytti olevan ainakin näennäisesti vegaaniannoksen hinta. Hankalien hippien hintalappu katsottiin liian kovaksi, mutta aika harva kysyi miksi.

Lausunnon mukaan "vegaaniruokavalion toteuttaminen päiväkodeissa lisäisi työtä suunnittelussa, raaka-aineiden hankinnassa ja -hallinnassa sekä ruoan valmistamisessa ja tarjoilussa."

Tämä on varmasti totta. Perinteinen suurkeittiö on vegaanin edessä aseeton. Pitäisi ostaa linssejä ja kauramaitoa. Lisäksi pitäisi osata tehdä niistä jotain.

Vegaaneja on vähän. Ja koska vegaaneja on vähän, vegaaniruokaa eivät osaa tehdä kuin ne vähäiset vegaanit. Investointi jäisi toistaiseksi suureksi sadan lapsen tähden.

Lausunnossa ei otettu kantaa siihen, millä kustannuksella päiväkodeissa tarjottavan kasvisruoan saisi vegaaniseksi. Toki sekin vaatii korvaavien kasvipohjaisten tuotteiden asiantuntemusta ja ravitsemuksellista suunnittelua, mutta ehkä apuja voisi hakea kaupungeista, joissa tämä jo onnistuu.

Ja jos kustannukset ovat ainoa määräävä tekijä, pitäisi tehdä toinenkin laskelma: vegaaniruoka sopii suurimmalle osalle lapsista: sekasyöjille, monille allergikoille (laktoositon, maidoton, munaton, kalaton) sekä uskonnollisille ryhmille.

Jos veganismi olisikin se standardi, ei kokonaishinta enää olisikaan ihan niin kova.

Sekasyöjät voivat olla omassa ruokaideologiassaan ihan yhtä ehdottomia kuin vegaanit, mutta meidän ruokakulttuurissamme he sattuvat olemaan enemmistössä. Olisi ennenkuulumaton ajatus, että vanhempien pitäisi kustantaa lihalisuke itse.

Toinen yleinen närkästyksen aihe oli vegaanien perusteeton erikoisruokavalio.

Allergiat, lakto-ovo-vege ja uskonnolliset ruokavaliot vielä hyväksytään, mutta raivoveganismi on perusteetonta ja siksi liikaa.

Veganismi on tavallaan paljon selkeämpi ideologia kuin esimerkiksi väärin teurastetusta lihasta kieltäytyminen - kuitenkin vain toista ryhmää palvellaan omilla annoksilla. Tasa-arvonäkökulmasta ideologioiden pitäisi olla samalla viivalla.

Oli veganismista mitä mieltä tahansa, aloite pitäisi nähdä osana isompaa yhteiskunnallista kipupisteiden painelua: mitä kaikkia ideologioita julkisen palvelun pitää huomioida?

Kolmanneksi tuli mieleen vegaanisen ruoan brändimielikuva.

Söin eilen mainion, todennäköisesti vegaanisen, lounaan, johon kuului grillattu kasvisvarras, riisiä ja hummusta. Mutta jos listassa olisi lukenut, että se on vegaaninen vaihtoehto, olisin harkinnut kahteen kertaan. Rakastan hyvää ruokaa enkä yksinkertaisesti halua ottaa riskiä, että lounas jää syömättä maun takia. Osaava vegaanikokki on nimittäin saimaannorpan tasoinen harvinaisuus.

Kasvisruokakin miellettiin pitkään sellaisten ihmisten valinnaksi, jotka suostuvat syömään ideologiansa takia mitä tahansa, kunhan siinä ei ole lihaa. Nyt vegaanit joutuvat tappelemaan saman ennakkoluulon kanssa. Se hälvenee vain hyvien kokemusten myötä.

Lopuksi. Aina kun herää joku ruokaraivo, pitäisi oikeasti muistaa olla kiitollinen: onpa hienoa, että meillä suomalaisilla on tällaiseen keskusteluun mahdollisuus. Ruokaa on valittavaksi asti. #afrikanlapset

*Kirjoittaja on kasvispainotteinen syöjä lähinnä terveys- ja ilmastosyistä, eli en kieltäydy kalasta enkä broilerista, jos hyvänmakuista kasvisvaihtoehtoa ei ole. Pidän myös eläinperäisten luomutuotteiden syömistä ihan luonnollisena asiana, mutta määrää pitäisi vähentää reippaasti.

Nyhtökaura vastaan jauheliha

Koskin eilen nyhtökaurapakettiin! Olen ollut kohtuullisen pakkomielteinen nyhtökauran suhteen heti kun tuotteesta ensimmäisen kerran kuulin.

Nyhtökauraa on luonnehdittu "täydelliseksi proteiiniksi": se on ravintoarvoiltaan erinomainen ja valmistukseen käytetään kauraa, hernettä ja härkäpapua, jotka jopa meidän pohjoisilla leveyksillämme menestyvät. Ei siis tuhansien kilometrien roudausta, ei tehotuotantoa ja kärsimystä.

Ensimmäinen havaintoni oli, että kas, pakkaus on samanlainen kuin jauhelihan.

Ei ehkä ihan vahingossa. Idea syntyi kahden naisen ongelmasta: miksi markkinoilta ei löydy selkeää jauhelihan korvaajaa? Jauhelihaa käytetään nimittäin joka toisessa suomalaisten suosikkiruoassa.

Tottumuksella on valtava voima - ja sitä on helppo aliarvioida. Fakta on se, että jauhelihaa me olemme tässä ruokakulttuurissa tottuneet säilyttämään, keittämään, paistamaan, pureskelemaan ja maistamaan. Nirsoilijoiden perheen ainoana kasvisruokalipun heiluttajana olen todella iloinen siitä, että nyhtökauran suutuntumaan on pistetty paukkuja: ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten ruoka suussa käyttäytyy. On valtava etu, jos koostumusta ei tarvitse opetella.

Tarjolla on jo pitkään ollut erilaisia kasviproteiineja, mutta nekin, jotka ovat kokeilunhaluisia / voittavat ennakkoluulonsa, eivät tartu pahvilta maistuvaan soijarouheeseen tai kumimaiseen tofuun kovin montaa kertaa vuodessa. Soija-allergisille vaihtoehtoina on sieniproteiinista tehtyä quornia (joka on mielestäni lähimpänä lihatuntumaa) ja vehnästä valmistettua seitania, mutta kun käyttötapa puuttuu, massasuosio jää saavuttamatta. Ja sitä me ihmiskuntana tarvitsemme.

Makuakin on kehuttu. Itse en ole päässyt tuotetta maistamaan mutta sekasyöjä duunikaverini luonnehti loistavaksi - ja täyttäväksi. Tuotteesta on myös kehitteillä erilaisia versioita, ainakin halloumimainen tuote.

Tuotetta ei tarvitse kypsentää, ainoastaan lämmittää miedolla lämmöllä. Saa nähdä miten tämä sopii grilliin, jos on herkkä ottamaan väriä.

Mielenkiinnolla odotan myös, miten markkinoijat tuotteeseen tarttuvat. Stockalla myyty koe-erä meni kuumille kiville, joten kiinnostusta löytyy. 

Liikutun kahdesta asiasta. Luontodokumenteista ja tuotteista, joilla yritetään muuttaa maailmaa. Nyhtökaura on kertaluokkaa kovempi juttu kuin mikään Talvivaara (jostain syystä valtio syytää rahojani siihen vaihtoehtoon jolla ei ole mitään tulevaisuutta).

Ei ihme, että sijoittajat innostuivat ja työnsivät kehittäjille heti miljoonan kouraan. Gold & Greenin toimitusjohtaja Maija Itkosen mukaan tuotteet saadaan ensimmäisiin kauppoihin jo huhti-toukokuun aikana. Take my money!

Einesmutsit kunniaan!

Katselin tässä A-studion keskustelun ravitsemussuosituksista.

Kotiruoka eli kurpitsapaistos erottuu edukseen einesten joukosta.

Tuli mieleen, että en oikeastaan tiedä tässä ajassa mitään epätrendikkäämpää kuin tunnustaa, että viis veisaa luonnollisesta kotiruoasta ja vihaa ruoanlaittoa. Asiahan on melkein tabu. Sosiaalisessa mediassa jaetaan korostuneen innokkaasti vihersmoothiereseptejä mutta juuri kukaan ei postaa kuvaa perheen kalapuikkoateriasta.

Einekset ovat häpeän aihe, vaikka kaikki tietävät että elintarviketeollisuus on petrannut ja kokonaisuus ratkaisee.

Olisikohan tästä einespelottelusta jopa syntynyt ihan uusi ilmiö: lapsiperheiden väkisinkokkaaminen? Vanhemmat hikoilevat keittiössä luonnollisten raaka-aineiden parissa lasten parhaaseen liittyvien uskomusten takia. Jos vanhemmat eivät tee kaikkea alusta loppuun itse, he priorisoivat ajankäyttönsä väärin. Lapset ansaitsevat parasta, ja sitä eivät Saarioisten äidit voi tarjota.

Olisi jo aika lopettaa kaikkien einesten parjaaminen. Perheen päivällisen loihtiminen eineksistä ei vielä oikeuta minkäänlaiseen paheksuntaan. Katse pitää kohdistaa valmisruokaboksin sisällysluetteloon. Esimerkiksi klassisessa Saarioisten lihamakaronilaatikossa on käytetty seuraavia aineksia:

Makaroni (vehnä), naudanliha 18 % (Suomi), rasvaton maito, vesi, kananmuna, kuohukerma, suola, rypsiöljy, valkopippuri. 

Ei kuulosta kovin pahalta. Kotitekoisessa versiossa on meillä vaihdettu naudanliha broileriin. Ja sen kotiversionkin kylkeen pitää laittaa kirsikkatomaatteja ja jälkkäriksi mandariini.

Myös kasvishernekeitto on ihan sitä mitä pitääkin.

Vesi, herne, sipuli (17 %), porkkana (10 %), suola, mausteet (timjami, meirami).

Pakastepuolelta löytyy paljon briljantteja tuotteita kuten tämä kasviscouscous (ja saman sarjan muutkin tuotteet ovat ihan huippuja):

Keitetty couscous 39 % (durumvehnä, vesi), porkkana, linssit, parsakaali, papu, punainen paprika, paistettu munakoiso (munakoiso, auringonkukkaöljy), rapsiöljy, paistettu sipuli, valkosipuli, suola, sokeri, chilipippuri, kurkuma, kaneli, inkivääriuute ja etikka. 52 % kasviksia.

Näitä tuotteita ei voi oikeastaan kritisoida edes mausta.



Pahimmassa tapauksessa einesten kategorisella demonisoinnilla tehdään lasten terveydelle täydellinen karhunpalvelus. Riippuu nimittäin aivan kokista onko ns. luonnollinen kotiruoka yhtään sen terveellisempää kuin teollinen valmiste, jossa sentään joku insinööri on laskenut kalorit, vitamiinit, suolapitoisuuden ja ravintosisällön. Joku kotikokki osaa hommansa paremmin kuin toinen.

Jos siis tykkäät ruoanlaitosta, jatka samaan malliin. Jos taas ruoanlaittoon ei ole aikaa, voimavaroja eikä huvita pätkääkään (esimerkiksi niiden ronkeleiden kersojen takia), älä turhaan koe huonommuutta eineksistä. Katso jälkikasvun ruokaviikkoa kokonaisuutena: mitä on aamupalaksi, mitä se syö koulussa?

Ruokavalio on pielessä vasta, jos pääasiallinen ravinto on teollisia lihavalmisteita, karkkia, pullaa, limuja ja sipsejä.

Ja katso, kohtahan se on aikuinen. Silloin voi lounaaksi vetää kokousviinerin ja iltapalaksi suklaata ja punkkua.

Rasti keittiön seinään

Eilen se tapahtui. Skidi söi ensimmäistä kertaa annoksen risottoa ronkkimatta. Paprikanpalaset siirrettiin haarukalla suuhun, ei lautasen reunalle.

Itse kasvoin kaakaolla ja sokerihuurretuilla muroilla, kersat näillä. Puolukkahillo on omatekemää.

Hyvänen aika. Tiedustelin hämmästyneenä, oliko kyseessä tietoinen valinta. Juu oli. Ne voi kuulemma syödä muun ruoan joukossa.

Juu, niin voi. Pari kertaa olen tämän uutisen kertonutkin.

Yritin olla tekemättä asiasta hyvin sarkastista numeroa. Mutta kahdeksan-fucking-vuotta! Se on pitkä aika opetella sietämään asiaa, jota on todella vaikeaa sietää.

Esikoinen on aina ollut paitsi pieniruokainen myös ruoan suhteen äärimmäisen nirso ja ennakkoluuloinen. Hän ei todellakaan ole ilahtunut siitä, että tarjolla on uutta ruokaa. Itse tehtyjen soseiden syöttäminen jäi yhteen kertaan kun ruoka tuli paluupostissa ulos rakeisuutensa vuoksi.

Inho on kohdistunut erityisesti kasviksiin - joita taas minä haluaisin syödä pääsääntöisesti.

Olen aina tuntenut rehellistä kateutta, kun joku kanssamutsi on postannut sosiaaliseen mediaan kuvia lapsista, jotka syövät hyvällä ruokahalulla, innokkaasti, kasviksia väistelemättä. Luonnollisesti olen myös usein kuullut, että se on vain kasvatuksesta kiinni.

Usein puhutaan siitä, millaisia traumoja vanhemmat aiheuttavat lapsilleen, mutta toimii se toisinkin päin. Oli aika, jolloin en oikeastaan halunnut syödä yhdessä perheen kanssa, koska se oli liian epämiellyttävä kokemus. Eheytymiseni alkoi kun syntyi Snadi, joka maistaa mielellään kaikkea. 

Pikkuhiljaa valonpilkahduksia on ollut. Annoskoot ovat kasvaneet. Edamame-pavut ovat nousseet japanilaisravintolassa koko perheen suosikiksi. Mustapapuja voi laittaa keittoon jos laittaa myös nakkeja. Tomaattikeittoon voi laittaa linssejä jos käyttää sauvasekoitinta. Käytän sitä kerta kerralta vähemmän aikaa. Sipulin täytyy toki edelleen olla nanokoossa.

Jonain päivänä.

Mutta toivoa on. Jos siellä on kohtalotovereita niin tietäkää tämä.

Pakkosyöttäminen ei toimi.
Jälkiruoalla lahjominen ei toimi.
Maistattaminen ei toimi.
Lapsen osallistaminen ruoanlaittoon ei toimi.
Pöydässä istuttaminen tuntikaupalla ei toimi.

Ja ei, nirsoilu ei välttämättä johdu siitä, että et syönyt riittävästi kasviksia raskaana tai olet kehno kasvattaja ja esimerkki.

Joihinkin kersoihin toimii vain aika. Kitkuttelu. Jossain vaiheessa lapsi alkaa pitää omana ajatuksenaan, että paprikoita ei oikeastaan huomaa, jos ne syö muun ruoan mukana.

Tältä varmaan tuntuu kun maratonin maali häämöttää.

Spruuttajuomaa reppuun

Yhteistyössä Ella's Kitchen.

Minun ei ole pariin vuoteen tarvinnut asioida lähimarketin vauvahyllyllä: kukaan perheenjäsen ei tarvitse enää vaippoja, korviketta, tutteja tai Pikku-Kalastajan Herkkua.

Tänä syksynä jouduin kuitenkin tekemään sinne paluun -- tällä kertaa tokaluokkalaisen takia. Koulun iltapäiväkerho piti lopettaa olosuhteiden pakosta kun erilaisia harrastuksia alkoi olla kalenterissa useammalla päivällä. Oli edessä ihan uusia tarpeita: yksinäiset iltapäivät, siirtymät ja välipalat. Ilman välipalaa ei koko iltapäivää pärjää.

No mikä neuvoksi? Koko päivän repussa matkannut voileipä tai karjalanpiirakka (vaikka olisikin sellainen kylmäpakkaus) ei ole kovin herkullinen. Banaani taas muussaantuu mustaksi vauhdikkaassa skuuttikyydissä jo menomatkalla. Puhumattakaan siitä sotkusta, jos se unohtuu repun pohjalle kolmeksi päiväksi. Pelkkä pillimehu taas ei riitä ja on ravitsemuksellisesti köyhä.

Ratkaisuksi ovat valikoituneet pussismoothiet. Skidi tykkää Ella's Kitchenin värikoodatuista hedelmäsmoothieista, joihin ei ole lisätty sokeria eikä vettä. Suosikki on Red One, mansikkaa ja vadelmaa sisältävä spruuttajuoma. Näitähän meillä syötiin aktiivisina sosevuosina.

Pussi kulkee vaikka taskussa ja se on helppo nykäistä vaikka autossa matkalla yleisurheilutreeneihin, kuoron tauolla tai kun odottelee enkun kerhon alkamista. Smoothien kaveriksi mukaan voi laittaa kuivattuja marjoja ja pähkinöitä (joita kuulemma himoitsevat myös luokkakaverit!).

Pieniruokaiselle Skidille riittää yleensä yksi pussi. Kun välipala on riittävän kevyt, nälkää jää vielä kunnon ruokaan.

Tällä välipalajärjestelyllä taklataan toinenkin ongelma: hedelmät. Ravitsemussuosituksissa todetaan, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötäväksi ainakin viisi kourallista päivässä. Nolottaa tunnustaa, mutta hedelmien syöminen on perheessämme nollissa. Vain marjoja menee iltapalalla luonnonjogurtin ja hillon kera. En voi sietää suurinta osaa hedelmistä (verigreippi ja hyvät mandariinit käyvät), Koti-insinööri syö vain banaaneja ja Snadi on allerginen lähes kaikille.

Tällä saa synninpäästön: yhdestä pussista saa helposti rastin yhteen annokseen. Pitäisi vetää näitä itsekin. Ja Koti-insinööri voisi turvautua tähän hätäpussiin aina kun iskee verensokerikriisikänkkäränkkä.

Muutama kehitysehdotus valmistajalle kuitenkin olisi. Aika moni ipana on allerginen omenalle, jota löytyy melkein joka pussista. Toivoisinkin smoothieta ilman omppua ja päärynää, vaikka pelkästä banaanista ja metsämarjoista, jolloin Snadikin voisi näitä syödä ilman kutinakohtausta.

Lisäksi näistä pusseista voisi olla hiukan isompi koko ja vaikka vähän ravitsevampi koostumus kouluikäiselle. Ja ehkä pinaattia ja parsakaalia salamatkustajaksi.

Miten te olette ratkaisseet koululaisen välipalaongelmat?

Ps. Instan puolella on arvonta spruuttajuoman ystäville!

Hyvästi, salmiakkiufot

Tiedättekö, tämä karkkihiiri on ollut ilman päihteitään kohta kuukauden päivät.

Seuraavaksi jäävät ehkä jälkkärit.
Mutta se kuulostaa niin pahalta näin ääneen sanottuna, että sen aika ei ole ihan vielä.

Kun aloitin syyskuussa uuden elämäni, en rehellisesti sanottuna ollut ihan varma, pystynkö. Koska en varsinaisesti halunnut. Erään lievän leffakarkkiällötyksen jälkiseurauksena tuli kuitenkin tarve päästä pantteripussin herraksi. Ja koska olen ailahtelevainen luonne, päätin että carpe diem. Hetki on nyt.

Monet kysyivät, miksi aloitin juuri karkittoman elämän - eikö kokonaan herkuton olisi ollut parempi? Tämä oli syvästi harkittu päätös, johon vei neljä syytä.

1. Irtokarkeissa ei ole mitään, ei yhtään mitään nimeksikään hyödyllistä. Teollisen värikkäissä palleroissa ei ole muuta kuin glukoosi-fruktoosisiirappia, väri-, maku- ja koostumusaineita erilaisista labrassa duunatuista lähteistä. En ole vegaani, mutta elimistöni ei tarvitse majavan anaalirauhasista saatavaa vaniljaa tai kirvasta prässättyä punaista. Ja hitto vie, pussin ilmastovaikutukset ovat samaa luokkaa kuin lihalla. Voin oikeasti olla ilman.

2. Karkit olivat ovat minulle se mieleisin sokerimuoto. Kaikkia muita sokerimuotoja pystyn kohtuullisen helposti vastustamaan: kekseistä en ole koskaan välittänyt, leivonnaiset ovat ihan ok silloin tällöin, mutta koska en itse leivo enkä kovin usein käy kahviloissa, en juurikaan ehdi upottaa itseeni kakkua ja pullaa. Suklaata, jäätelöä tai sokerilimuja taas en hirveästi himoitse, joten niistä on kohtuullisen helppo kieltäytyä. Mutta aijai, kun se kello kahden uuvahdus toimistossa iskee, miten ihanaa olisikaan lampsia kahvioon hakemaan rapiseva pussillinen aivokemiallista onnea.

3. Oli pakko aloittaa yhdestä osatekijästä. Sokerin hylkääminen laakista kokonaan olisi ollut liian radikaalia. Jolloin siitä olisi tullut myös raskasta.

4. Hampaat. Kertaalleen juurihoidettu poskihampaani ei ole edelleenkään kondiksessa ja se ärsyyntyy nimenomaan sokerista. Ja jotta olisin yhtään linjakas itseni kanssa on myönnettävä että ihan kaikenikäisten ihmisten hampaat menevät karkista pilalle, ei ainoastaan lasten.

Vaikka karkiton elämä on tähän asti sujunut vakaasti ja rauhanomaisesti, balanssin löytäminen vie aikansa. Sokerihimon kompensointia pitää opetella. Kun himo iskee, saan paikattua himon jogurtilla, pähkinöillä tai palalla suklaata. Ongelma on siinä, että korvikkeet ovat usein paljon kaloripitoisempia kuin kourallinen sirkusaakkosia. En ole laihtunut.

Olen kuitenkin havainnut saman kuin aikaisemman sokerilakkoni aikana: alan hiljalleen tottua vähempään. Ja päiviä, jolloin olen valmis syömään apiloita tienposkesta, koska ne saattavat sisältää vähän mettä, ei ole enää 7/7. Ehkä himo vähän laantuu jossain vaiheessa. Sain eilen jopa sanottua ei pätkisjäätelölle. Aika hyvin.

Markkinoille tarvittaisiin kyllä joku sokerihiiren nikotiinilaastari. Salmiakkiufoa suoraan olkavarteen. Aaah.

Laihduttamisen psykologiaa

Jatkoa rapakunto-postaukseen.

Ongelma on tiedostettu ja nyt on aika aloittaa uusi elämä. Olenkin siirtynyt sitkuttelemaan, pitäisi-moodiin. Siirrän aloituksen deadlinea koko ajan eteenpäin.

Oikein naurattaa tämä etukäteen lannistunut olo. Usko onnistumiseen puuttuu eikä mitenkään jaksaisi. Olisi niin paljon mukavampaa ja helpompaa olla tekemättä mitään.

Entäs jos ei tekisi? Keksin tekosyitä ryhtiliikkeen lykkäämiselle vaikka kuinka paljon.

En stressaannu kovin helposti, mutta syyskuu on sille otollista aikaa. Vähenevän valon (josta muuten kärsivät erityisesti iltavirkut) lisäksi syyskuu on minulle vuoden kiireisin kuukausi, mikä aiheuttaa paitsi keskimääräistä pahempaa kalenterisäätöä myös huonoja yöunia.

Ryhdistäytyminen sopii todella huonosti väsymykseen, koska siihen pitää motivoitua ja keskittyä - viiskakkosellakin pitää muistaa rytmi ja suunnitella paastopäivän eväät.

On selvää, että huonoista yöunista johtuva väsymys on ihan oikea fysiologinen tila, joka ei katoa kahvilla tai positiivisella ajattelulla. Jos ei jaksa, ei jaksa. Silloin on laitettava kaikki paukut siihen, että tunnelin päässä näkyisi valoa.

Mutta sitten on epämääräistä energiattomuutta, aloitekyvyn puutetta ja epäonnistumisen pelkoa - sellaista psykologista vellontaa. Jos motivaatio puuttuu, ei mitään tapahdu. Vaikka tiedän ihan hyvin, että kun saan sen ensimmäisen askeleen otettua, alan taas uskoa pystymiseen, mikä motivoi.

Mutta mikä on se tapa, jolla saa sen ensimmäisen askeleen otettua?

Minulle toimii itseni yllättäminen.

Pääsin jumppaan, kun pinkaisin hetken mielijohteesta aamutunnille.

Toiseksi päätin viime viikolla, että viimeinen irtispussini on nyt ostettu. En kieltäydy sokerista kokonaan, mutta karkkien syömislakko saa nyt jäädä toistaiseksi voimassaolevaksi tilaksi. Aika paha, mutta näillä mennään.

Lastenlista ei ole pääasia

Lapsiperheet ravintolassa -keskustelu on taas liekeissä. HS:n tämänpäiväisessä jutussa käytiin (aika suppeasti) läpi Helsingin keskustan ravintoloiden lastenlistat. Kommentointi asian tiimoilta on kiihkeää ja yllättävän yhdenmukaista.

Perheen ei-nirso duunaa salaattia.

Suosikkikommenttini ovat seuraavat.

"Lastenlistat ovat turhia."

Tämä listoihin tuijottaminen johtaa harhaan. On ihan sama, miltä listalta sopiva ruoka löytyy, kunhan se löytyy. Annosten puolitus ja tuunaus pitäisi olla ihan default-hommaa (myös aikuiselle), on ihan sama, valitaanko annos aikuisten vai lasten listan kautta. Palveluasenne ratkaisee: jos maistuva ruoka järjestyy jollain tapaa, ravintola on bisnesideansa sisäistänyt.

"Kotonakin lapset ja aikuiset syövät samaa ruokaa."

Joissain perheissä syödään, joissain ei. Saman perheen lapset voivat olla ruokailun suhteen kuin yö ja päivä - vaikka heitä kuinka yhtälaisesti osallistettaisiin ruoanlaittoon ja tarjottaisiin monipuolisia makuja. Kun perheessä on tarpeeksi nirso lapsi, ei jokaisesta ruokailusta jaksa eikä kannata tehdä koko perheen kidutustuokiota pakottamalla kaikille erikoismakuja "tottumiskoulutuksen" nimissä, vaan säilyttää ruokailutilanne miellyttävänä.

Näillä asioilla on nimittäin tapana tasoittua vuosien mittaan. Jonain päivänä ennakkoluulot voivat hälvetä joko kavereiden aiheuttaman sosiaalisen paineen tai henkilökohtaisen kehityksen tuloksena. Mutta jos koko ruokapöytää kohtaan on syntynyt kammo, vahinkoa voi olla vaikea korjata jälkeenpäin.

"Jotain ollaan tehty oikein, kun lapsi tilaa karitsaa munakoisohillokkella."

Tätä kuulee yllättävän usein: vanhemmat ottavat omaksi kasvatusansiokseen ruokaan ennakkoluulottomasti suhtautuvan lapsen. Ihan kuin kuin jokainen luonteenpiirre ja valinta olisi kasvatuksen tulos. Olen äärimmäisen kateellinen kaikille, joiden lapset eivät ole nirsoja, mutta en itse kehtaisi väittää, että kyllä lapset nukkuvat aamulla kymmeneen kun heidät siihen vain määrätietoisesti ohjaa.

"Miksi aina lapsille on nakit ja ranskiksia?"

Hyvä että on. Jos vaikka joku haluaa niitä, koska kotona ei ikinä saa. Nakeista en piittaa mutta tykkään itsekin hyvistä, rapeista ranskiksista ja napsin ipanoiden lautasilta aina muutaman. Naminami!

"Leikkipaikatkin ovat turhia!"

Miksi ihmeessä olisivat? Vain (jotkut) aikuiset tykkäävät jököttää paikallaan pari tuntia. On tosi hyvä jos lapsille on tarjolla lasten viihdykettä.

Mutta tämä nyt on tätä. Tuntuu, että ruokailuun ylipäätään suhtaudutaan nykyään lähes uskonnollisella kiihkolla - koska se on mahdollista. Minulle ravintolaruokailu lasten kanssa on enemmän palvelukokemus, johon vaikuttaa yhtä lailla hyvät penkit ja nopea palvelu kuin ne täydelliset ranskikset.

Elämän janoon: grillatut teriyaki-tofuvartaat

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

Ei ollenkaan hullumpi annos!

Sain valtavasti hyviä ehdotuksia Novellen elämän jano haasteeseen - kiitos kaikille ehdottelijoille! Eniten intoa herättäneet ehdotukset olivat palvelutalovisiitti ja hyvä tofuruoka. Kesälomien takia lukuhetki palvelutalossa ei onnistunut, mutta siihen palaan vielä - sain nimittäin idean. Tartuin siis juoksetettuun soijamaitoon.

Olen ollut kasvispainotteinen ruokailija jo monta vuotta. Kasvisannoksen proteiininlähteenä on Suomessa usein tofua. Mutta kun se maistuu pyyhekumilta!

Tofukokeiluni kotona ovat päättyneet lähinnä koko perheen murjotukseen. Mauttomat kumipallerot eivät ole maistuneet edes minulle ja lapset ovat yhteen ääneen toivoneet, että vastaisuudessa ruokaa tekee isi.

Kyselykierros kaveripiirissä vahvisti tofun olevan lautasella suhteellisen ei-toivottu aines. Sekasyöjä ei sitä valitse ikinä, kasvissyöjäkin vain vakaumuksesta. Kukaan ei osannut kertoa hyvää koko perheen tofureseptiä.

Päätin turvautua ammattilaiseen ja kysyä neuvoa tutulta kokilta. Hän antoi kolme vinkkiä.

1. Tofua pitää marinoida. Kun-nol-la. Tuore tofu on sellaisenaan aika mautonta, mutta imee hyvin aromeja. Kaikista kiinteimmät, esimarinoidut tofut kannattaa unohtaa, jos haluaa oman makunsa mukaista.

2. Tofun seuraksi pitää laittaa jotain ärhäkkää. Ei jauhelihakaan sellaisenaan ole kovin maukasta, mutta tomaatin ja pecorino-juuston kanssa siitä tulee maukasta bolognesea. Suomen kesä onneksi tarjoaa tällä hetkellä mm. sipulia, naurista ja retiisiä.

3. Go east. Olen mennyt metsään yrittämällä tehdä tofusta jotain nakkikastikkeen tapaista perunan lisuketta, jolloin ateria jää helposti pliisuksi. Tofun juuret ovat Aasiassa, joten makumaailmaa kannattaa ammentaa idästä. Ja siellähän on yksi yhdistelmä ylitse muiden: inkivääri-chili-valkosipuli yhdistettynä etikkaan ja soijaan.

Teriyaki.

Teriyaki on helppo tehdä itse, ja tulee täydellistä.

Makeansuolaista, japanilaisesta keittiöstä tuttua teriyaki-kastiketta voi tehdä helposti itse - ja silloin siitä tulee myös paljon parempaa. Tarvitset soijaa, riisiviinaetikkaa (eli miriniä), ruokaöljyä, tilkan vettä, sokeria, chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Ainekset laitetaan kattilaan, keitetään 10 minuuttia ja tadaa: marinadi on valmis. Jos haluat kastikkeesta paksumpaa ja lautaselle sopivaa, suodata sattumat pois ja suurusta sitä hiukan.

Koska on kesä, on myös grilli. Grillatut teriyaki-tofuvartaat herättivät koko ennakkoluuloisen mökkiseurueen kiinnostuksen.

Mökkiolosuhteet aiheuttivat lisäpäänvaivaa. Saariston kauppavalikoimat olivat peruselintarvikkeita. Saisiko lähikaupasta edes tofua tai inkivääriä? Mökin mirinipullossakin oli vajaa puolet jäljellä.

Lisäksi onnistuin keikauttamaan kattilaa kiikkerälä mökkiliedellä niin, että puolet kastikkeesta lensi lattialle. Koska lautalattia imi itseensä kolmessa sekunnissa kastikkeen värin ja tuoksun (vain kokolattiamatto olisi ollut pahempi kohde), päättelin, että olin oikeilla jäljillä. Lisäksi onnistuin läikyttämään marinadia päälleni toiseenkin otteeseen kun kierittelin tofupaloja kastikkeessa. Mies totesi, että ruoanlaitto taitaa ylipäätään olla minulle haaste.

Mutta lopputulos oli kuin olikin hyvä! Vartaisiin laitettiin mukaan pirtsakkaa kevätsipulia ja marinadilla valelu grillauksen ajan varmisti, että annoksessa olivat aromit kohdallaan.

Maistatuskierros herätti yleisössä yllättynyttä hyminää. "Jäikö niitä vielä?"

Minä siis kiitän, tämä myytti on ainakin tältä erää murrettu. Joskus itsensä haastaminen vaatii ennakkoluulojen voittamista, joskus ammatilaisen apua ja joskus vain ryhtymistä. Tällä kertaa kaikkia näitä.

Ps. Kaiken sotkemisen jälkeen mökin lattiakin on luututtu mäntysuovalla. En olisi saanut sitäkään saanut aikaiseksi ilman tofuhaastetta.

Näin kokoat kuohuviinibaarin

Lanseeraamamme kuohuviinibaari aka skumppabuffa on herättänyt sen verran ihastusta ja mielenkiintoa, että laitan tähän vielä jakoon baarin kokoamisohjeet.

Voin ilokseni kertoa, että tässä konseptissa yhdistyy hyvyys ja helppous: pienellä vaivalla jokaiselle jotakin. Ja kun vieraat kokoavat itse drinkkinsä, ei emännän tarvitse täyttää laseja.

Kuohuviinin menekin voi laskea sen mukaan, että yhdestä pullosta tulee n. 6-7 lasillista, kun lasiin tulee muutakin täytettä. Varaa myös vissyä tai lehtikuohua alkoholittomaksi vaihtoehdoksi, jotta myös holittomat henkilöt saavat kivannäköisen ja maistuvan kesädrinkin.

Tarvitset

• kuohuviiniä / proseccoa / cavaa (saa olla aika kuivaa)
• mansikoita, pilkottuna
• limeviipaleita
• puska minttua
• persikkapyreetä (soseuta tölkki säilykepersikoita)
• tuorepuristettua appelsiinimehua
• mustaherukkamehua
• seljankukkamehutiiviste (Ikean paras tuote mutta muualtakin saa)
• limemehua (purista itse, tulee parempaa)
• jääpaloja

Hifistelijä asettelee näkyviin (tai teippaa ikkunaan) skumppabaarin käyttöohjeet ja seuraavat matemaattiset kaaviot:

• Cava con fresas = kuohuviini + 1 rkl mansikkaviipaleita
• Kir Royal = kuohuviini + 2 cl mustaherukkamehu
• Mimosa = kuohuviini + 4 cl appelsiinimehua
• Prosejito = kuohuviini + seljankukkamehu + limemehu + minttu + limeviipale
• Bellini = kuohuviini + 1 rkl persikkapyreetä

Napatkaa ravintola Kolmos3sta originaali prosejito, jos liikutte Kalliossa päin.

Ja luonnollisesti voit keksiä näitä itse lisää. Poks poks vaan!

Ps. Jos kuohuviini ei putoa, drinkkihimoisen kannattaa tsekata Lähiömutsin ginillä höystetty kurkkusalaatti tai Moilaskan persikkasangria.

Pelastetaan peruna!

Ilmainen kouluruokailu on hieno asia, mutta yksi asia vaatisi välitöntä korjausta. Kumiperunat.

Viime viikolla toimittaja oli kysäissyt, miksi kouluissa tarjoillaan edelleen näitä nahkeapintaisia vedeltä maistuvia pottuja. Säästösyistä? Ei, koska kuorittu peruna maksaa enemmän.

Vastaus oli yllättävä: koska koulut tilaavat perunat kuorittuina. Miksi ne tilataan kuorittuina? Koska lapset kuorivat perunat niin hitaasti.

Huoh. Meidänkin lapsemme varmasti kuorii perunat hitaasti. Meillä ei nimittäin kotona opeteta kuorimaan perunoita. Koska niitä ei tarvitse kuoria.

Olen perunafani. Olen käytännössä kasvanut keitetyllä perunalla (ja tonnikalalla) enkä tiedä mitään parempaa kuin uudet perunat. Olen aina syönyt (ja syön edelleen) kaikki perunani kuorien kanssa. Vihreitä tai itäneitä perunoita ei kannata syödä, mutta muuten kuoret ovat ihan normikamaa.

Jos kuoria nyt ihan kauheasti inhoaa, ne saa hyvin nopeasti pois murskaamalla perunan haarukalla mössöksi. Kuoririekaleet voi poistaa ihan nätisti seasta.

Oman maan peruna <3 br="">

Kotimaiset kasvikset huomauttaa, että kallis, kuorittu laitosperuna pilaa koko juureksen maineen:

"Muovipusseissa tai kloriittiliuoksessa toimitetut perunat eivät ole yhtä herkullisia kuin vastakuoritut perunat ellei tuotteiden kierto ole nopeaa ja käsittelyt oikeita. Myöskään heikkokuorinen, usein myös pesty, kesäperuna ei kestä kuorettomana muovipussissa päivääkään ilman, että pintasolukko kuorettuu."

Sen lisäksi, että hinta on kovempi ja maku kärsii, peruna on terveellisimmillään kuorineen keitettynä ja syötynä, koska kuorikerroksen alla on eniten terveyttä edistäviä aineita ja kuori estää kivennäisaineiden huuhtoutumista keitinveteen. Maku.fi komppaa, että suuri osa perunan sisältämistä ravintoaineista, kuiduista ja mineraaleista löytyy nimenomaan perunan kuorista.

Siis maku, terveellisyys ja hinta vastaan nopeus. Kuvaavaa. On jotenkin todella kornia maksaa mauttomasta ja kaikki vitamiinit menettäneestä perunasta enemmän.

Että joku älykäs ihminen nyt siellä päätösketjun huipulla: lopeta tämä hulluus! Pidennä vaikka ipanoiden lounastaukoa viisi minuuttia jos tarvis, mutta ei jaksaisi tätä enää. Mukulat - pun intended - ansaitsevat parempaa.

Kahvilat, skarpatkaa!

Kirotut allergiat. Snadi on osoittautunut sekä atooppiseksi että allergiseksi. Listalla on omenaa, kiiviä, rypälettä, pähkinää, mansikkaa, suklaata ja sen sellaista. Nyt ilmeisesti koivun kukinnan aikaan myös aineelle x.

Allergisen lapsen kanssa on erityisen haastavaa kahvilassa. Kaikissa juomissa (paitsi vedessä) on omenaa tai rypälettä. Kaikissa leivonnaisissa on (tai voi olla) pähkinää ja/tai suklaata. Jono vain pitenee takana, kun myyjä yrittää etsiä tuoteselosteiden perusteella sopivia tuotteita.

Ja silti voi käydä niin kuin tänäänkin kävi: sopivaksi arvioitu (ja nimenomaan arvioitu, koska sisällysluetteloa ei löytynyt) vadelmamuffinssi aiheutti jostain syystä tällaista jälkeä joka puolelle kroppaa. Kuin nokkosella olisi läiskinyt.

Voisi kuvitella allergisia - ja jopa hengenvaarallisen reaktion kehittäviä - asiakkaita olevan jo sen verran, että kaikissa makroravintoaineita jossain muodossa tarjoilevissa paikoissa olisi selkeät merkinnät ja turvalliset vaihtoehdot, mutta ei.

Toivon todella, että tämä helpottaa iän myötä. Mutta sitä odotellessa: kertokaapa tiedättekö pääkaupunkiseudulta hyviä kahviloita, joissa on valikoimaa ruoka-ainerajoitteisille? Lähden mielelläni vaikka naapurikuntaan retkelle, jos vain saisi rahalla jotain muuta kuin helvetillistä kutinaa.

Tai sitten olisi taas bisneksen mentävä aukko markkinoilla.