Lääkkeet talvifobiaan

Lokakuu lähestyy. Sitä mukaa angsti kasvaa (Fok_it:in vuodenaika-analogia on tarkkanäköinen).

Ei, tämä ei ole mustavalkoinen kuva.

Yritin viime syksynä selättää talvifobiani henkilökohtaisella positiivisuuskampanjalla. Päätin, etten valita säistä, pimeydestä enkä mistään vaan jatkan elämääni normaaliin malliin, hyviin puoliin keskittyen. Havaitsin, että niitä hyviä puolia ei juuri ollut. Se yleisin puolustuskaan ("talvella voi hiihtää!") ei viime talvena ollut mahdollista.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun valot sammuvat ennen kuin ehdin lähteä töistä kotiin, huumorintajuni loppuu. Elämä vaikeutuu.

En pysty suhtautumaan talveen asenne- ja pukeutumiskysymyksenä, koska talvella voin huonommin ihan fyysisesti. Paitsi, että kesällä elämä on paljon helpompaa, rikkaampaa ja palkitsevampaa, myös päivissä tuntuu olevan enemmän tunteja. On energisempi fiilis!

Talvella taas olen rauhaton, väsynyt, lyhytpinnainen ja stressaantunut - ja mieliala vetelee routaisissa pohjamudissa. Jos en paremmin tietäisi, sanoisin, että olen masentunut.

Luulin alakulon ja saamattomuuden johtuvan pimeydestä ja d-vitamiinin puutteesta, mutta tämä Tiede-lehden artikkeli herätti huomaamaan toisenkin merkittävän asian. Talvella liikun huomattavasti vähemmän.

"Kun luustolihakset joutuvat töihin, niissä muodostuu tavallista enemmän proteiinia nimeltä PGC-1 alfa 1. Sen on jo aiemmin todettu liittyvän liikunnan terveyshyötyihin, ja nyt tehdyissä kokeissa selvisi, miten se osallistuu masennuksen torjumiseen. Kyseinen proteiini nimittäin siivoaa verestä kynureeniiniksi kutsuttua aminohappoa, jota erittyy stressin yhteydessä."

Ööh. Samalla kun vuodenajan aiheuttamat haasteet lisäävät stressiä, arjen isoin, säännöllinen liikuntalohko jää pois: työpaikkaliikunta vaihtuu pyörästä bussiin ja spontaani liikkuminenkin jää kun yritän välttää ulkoilma-altistusta. Tällä on tietysti vaikutusta vaikka mihin.

Helvata. Millä mooseksen motivaatiolla saan itseni liikkeelle? Taidan hommata duuniin tämän.



Tai sitten voi ulvoa susien kanssa. Kun kysyin Koti-insinööriltä, että millä tästä talvesta taas selvitään, niin vastaus oli, että samalla tavalla kuin aina ennenkin: "järjetön kiire jouluun asti ja sitten alkaakin jo valostua."

Kirje äidille

Tartun Puoli seitsemän -ohjelman blogihaasteeseen.

"Terapiassa käytetään yhtenä menetelmänä kirjoittamista: päiväkirjan pitämistä tai kirjeen kirjoittamista. Terapiassa kirjoitettua kirjettä ei ole tarkoitus lähettää, joten siinä voi puhua asioista, joista ei koskaan puhuta. Yksi suosituimmista on kirje äidille."

En enää voi äitini kanssa puhua, mutta kirjoittaa voin. Koska Mutsi, tulit taas mieleeni viime viikolla.

"Äiti. Kakkahätä."

Kuopus (se lapsi, jota sinä et ehtinyt nähdä) tuijotti minua marketin kassajonossa - ja niin tuijotti muukin jono. Kärry oli täynnä ostoksia, edellämme oli vielä pari ihmistä, takana toinen mokoma. En todellakaan tiennyt, missä on vessa. Aikaa reagointiin oli kolmevuotiaan kanssa sentään muutama minuutti.

Ipana ei kyseenalaistanut hetkeäkään, ettenkö minä jotenkin tilanteen selvittäisi.

Ja selvitinhän minä. Palautin pakasteet, parkkeerasin esikoisen kärryjen ja rusina-askin kanssa sivummalle ja juoksin ipana sylissä marketin toiselle puolelle henkilökunnan vessaan.

Olen varmasti itse tuijottanut sinua vähän samaan malliin, paljon vaikeampienkin kysymysten äärellä.

Ehkä silloin, kun ekaluokkalaisena olin unohtanut reppuni jonnekin (enkä tietenkään yhtään muistanut, missä olin sen viimeksi nähnyt) koulumatkan varrelle. Tai vähän myöhemmin kun poliisit toivat minut kotiin. Olin 17-vuotiaana matkustanut lastenlipulla (mukana olivat 18-vuotiaan paperit - koska olin yrittänyt alaikäisenä baariin), joten valehtelin ikäni. Satuin esittämään valheeni poliisille, joka päätti tarkistaa asian.

Kun tihrustin olohuoneessa itkua, tiesin jossain takaraivossa, että sinä taikoisit tämänkin painajaisen pois. (Varmasti äitiyden tähtihetkiä.)

Kun pääsimme takaisin kassajonoon, minulle juolahti mieleen, että olitkohan sinä ihan yhtä kuutamolla kuin minä tunnen olevani? Veikkaan, että olit.

Vaikutit kyllä siltä, että tiesit mitä teet, vaikka luotsasit perhettä vaikeassa taloustilanteessa, yksinhuoltajana, ilman tukiverkostoja ja vertaistukea.

Kasvatusmenetelmäsi - ja perheemme tavat ylipäätään - olisi toki murskattu vauvapalstojen keskustelussa. Isäni ei nähnyt syntymääni - ei ollut tapana. Äitiyslomaa oli kolme kuukautta - se siitä täysimetyksestä. Et auttanut läksyissä tai ollut arjessani läsnä, koska teit kahta työtä. Lisäksi annoit meidän juosta pikkuveljen kanssa metsässä ilman gps-paikannusta ja goretex-suojakalvoja eikä autossamme ollut turvavöitä.

Tunsit varmasti syyllisyyttä - turhaan. Pidän lapsuuttani onnellisena. Olit parhaimmillasi ihan loistava mutsi, rento ja hauska, pystyimme helposti puhumaan puhelimessa parikin tuntia.

Lapsuus on paljon muutakin kuin vanhemmuuden tekoja. Ja maailma oli 40 vuotta sitten aivan erilainen paikka olla äiti.

Ihmiset, niin äidit kuin isätkin, ovat oman aikansa, traumojensa ja perheensä kasvatusfilosofian tuotteita. Erehtyväisiä, epävarmoja ja hämmentyneitä kummajaisia, jotka yrittävät pitää luottamuksen kulissia pystyssä. "Ei hätää, kaikki järjestyy."

Äitiys ei ole mikään oikotie suurempaan ymmärryksen tasoon, mutta yhden asian se tekee. Sinut minä olen alkanut nähdä myös ihmisenä.

Ehkä minutkin jonain päivänä nähdään.

Nainen, salkku ja media

Todettakoon heti alkuun, että en ole mikään Kokoomus-fani enkä tunne Sanni Grahn-Laasosta pätkän vertaa. Kirjoitanpa silti sanasen eilen nimitetystä ympäristöministeristämme - tai oikeastaan hänen kohtelustaan mediassa.

Nimitystä on arvosteltu monella tapaa.

Kuppini kaatui kun näin, että Maikkari oli haastatellut Grahn-Laasosen isää. Isältä oli myös kyselty että mitä ohjeita hän antaisi tulevalle ympäristöministerille.

Mitä h e l v e t t i ä?

Miksi Stubbin tai Rinteen vanhemmille ei soitettu vaikka heidän jälkikasvunsa saivat vielä merkittävämmät salkut? Olisihan Antin äiteellä voinut olla annettavanaan painavaakin ohjetta pojalleen kansakunnan taloudenpidosta.

Ja toivottavasti soitettiin myös aviomies Laasoselle ja kyseltiin tunnelmia, kyseessähän on nimittäin tuore äiti. Olisi ollut hyvä tarkistaa, ettei vaan olisi vähän hormoonihuuruja sotkemassa työn tekoa. Ja tietenkin pyytää ne neuvot.

Toinen raskaasti nyppivä seikka on iällä hutkiminen. Tämä tytön typykkä on herttaisesta ulkomuodostaan huolimatta täyttänyt kolmekymmentä.

Hän on ollut isän kertoman mukaan politiikassa mukana lukioiästä saakka. Se, että patakonservatiivien puolueessa pääsee noin pitkälle, edellyttää kohtuullista henkistä kypsyyttä, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä.

Ja onko hän nyt loppuviimeksi niin hirveän nuori? Suomen nuorin ministeri oli aikoinaan Ulf Sundqvist. Hän oli 27-vuotias ottaessaan opetusministerin tehtävät vastaan.

Lisäksi yrittäjä Elina Yrjölä laskeskeli, että alle nelikymppisiä ministereitä - sikäli kun se on merkittävää - on paljon muitakin. Matti Ahde, Ahti Karjalainen, Paavo Arhinmäki, Jyrki Katainen (joka valittiin jopa pääministeriksi 40-vuotiaana) ja Ville Niinistö. Varmasti lisääkin löytyy.

Kokemattomuuden alleviivamistakin kannattaa vähän miettiä. 

Olisihan se toki ollut kiva, että tuore ministeri olisi ehtinyt perehtyä ympäristöasioihin vaikkapa valiokunnassa. Toisaalta täysin "puhtaalta pöydältä" voi nousta paljon vaativimpiinkin ministerintehtäviin kuten Antti Rinne teki.

Voitaisiinko siis keskittyä olennaiseen?

Grahn-Laasosen näkemykset "turhan sääntelyn purkamisesta" ovat paljon kiinnostavampia kuin hänen isänsä mielipide tyttären uudesta duunista. Annetaan siis Sannin näyttää, millaisia hänen arvonsa ovat. Ja punnitaan sitten keväällä, mitä valinta kertoo Kokoomuksen ympäristöosaamisen tasosta.

40 vuotta ydinperheellä päähän

Törmäsin tähän Ylen arkistoista löytyneeseen, hienoon tallenteeseen 70-luvulta. Päivänpolttavana puheenaiheena oli uusi sukunimilaki.

Suomessa valmisteltiin 1970-luvun lopulla sukunimilain uudistusta, jonka yhtenä tavoitteena oli, että nainen voisi halutessaan säilyttää sukunimensä solmiessaan avioliiton.

Oikeusministeriö perusteli uuden lain tarvetta seuraavasti:

"Uusi sukunimilaki turvaa sukunimen pysyvyyden ja muuttumattomuuden. Se toteuttaa puolison ja lapsen sukunimen määräytymisessä tasa-arvoa riippumatta puolison sukupuolesta ja lapsen sukuasemasta. Se edistää ja suojaa kansallista nimistökulttuuriamme. Se keskittää ja yksinkertaistaa sukunimeä koskevat säännökset."

Kuten kaikki uudistukset, tämäkin kohtasi vastustusta. Jutussa siteerataan vastatustajien argumentteja:

• "meillä on pitkä, hyvä perinne, joka palvelee hyvin kansan tarpeita, emmekä halua tuoda perheisiin uutta riidanaihetta."
• "sittenhän tyttönä pääsisi rouvaksi."
• "SMP haluaa kunnioittaa Suomen kansan valtaenemmistön mielipidettä elikkä nimiperinne säilyy ja kansallinen omaleimaisuus säilyy. Ja tuemme perheiden eheyttä ja avioliittoa tälläkin tavalla."
• "Jos lapsella on pääsääntöisesti äidin sukunimi, aviottomat lapset ja avioliitossa syntyneet lapset eivät millään tavoin erottuisi toisistaan."
• "paljon puhutaan isien ja lasten suhteiden parantamisesta ja siinä sukunimen määräytymisellä on tärkeä asema. Lisäksi ns. avoperheissä oleva nimisekamelska ulottuisi myös koskemaan ehjiä perheitä".

Jakamisen arvoiseksi tämän tallenteen tekee sen ajankohtaisuus. Kun näitä argumentteja kuuntelee, ei voi olla vetämättä yhtäsuuruusmerkkejä nykypäivään. Me käymme edelleen keskustelua tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta.

Käytössä ovat samat argumentit. Pyhä perhe on vaarassa edelleen. Ydinperheellä ja lapsen edulla päähän lyöminen pitää pintansa, vuosikymmenestä toiseen.

Pilvellä voi onneksi nähdä myös hopeareunuksen. Sukunimilaki meni läpi 1985.

Nyt 30 vuotta myöhemmin lapsillani on minun sukunimeni eikä ketää kiinnosta pätkääkään, ovatko lapseni aviossa syntyneitä. Tulevaisuudessa on toivoa.

Koska olet muovin arvoinen

Kunkulla oli hieno juttu kosmetiikan sisältämästä muovista. Jutussa kerrotaan, että kosmetiikan sisältämät muovirakeet (mikrokuulat, mikrorakeet tai erilaiset kristallit) ovat osa ympäristöongelmaa, jonka laajuutta on vasta alettu tutkia.

Kuvan huulipunat eivät liity tapaukseen.

Muovittoman syyskuun kunniaksi kirjoitan itsekin muutaman sanan, ärsyyntyneenä.

Kosmetiikkavalmistajat ovat harva se kuukausi peuroina ajovaloissa. Milloin ovat syynä tuotteiden aiheuttamat allergiset reaktiot, milloin epäselvyydet eläinkokeista, tuomiot harhaanjohtavasta markkinoinnista tai turhien tarpeiden luominen. Aiheita riittää.

Mikromuovia irtoaa monista tuotteista, mutta kosmetiikkateollisuuden valinta pistää kuluttajat hieromaan muovia naamariin on erityisen omituinen.

Ensinnäkin, nämä "kristallit" sun muut kökkäreet eivät kuulosta mitenkään välttämättömiltä raaka-aineilta. Miksi niitä on keksitty laittaa tököttien joukkoon?

Saanko arvata?

Käänteentekevät mikrokuulat stimuloivat ihosi pintaverenkiertoa ja saavat näin luonnollisen kauniin hehkun kasvoillesi koko päiväksi!

Uusi tuote, uusi slogan. Olisihan se ikävä sanoa, että suolalla, sokerilla ja kahvinporoilla saa aikaan saman efektin. Bonuksena valkoisen mömmön saa kivan näköiseksi heittämällä sekaan kiiltäviä muovinpaloja. Jee!

Toiseksi, eikö kukaan ihan aikuisten oikeasti uhrannut tälle ympäristöriskille ajatustakaan etukäteen?

Miten helvetissä tuotekehittäjälle on tullut edes mieleen tunkea viemäristä alas huuhdeltaviin tuotteisiin veteen liukenematonta muovia? Ei ole hirveän vaikeaa matikkaa, että kaikki mitä ympäristöön tuuttaamme, osuu jotain kautta omaan nilkkaamme. Pätee niin torjunta-aineisiin, kemikaaleihin, hiilidioksiin kuin muovipalleroihinkin.

Voihan tämä olla myös ihan tietoinen valinta. Vaakakupissa vain painoi enemmän se, että muovi on halpaa. Tavoitteena on tehdä rahaa niin kauan kunnes tämäkin hupi kielletään.

No mitäs nyt sitten pitäisi tehdä?

Eipä juuri mitään! Kun paska osuu tuulettimeen, kosmetiikkateollisuuden etuja lobbaavan Teknokemian yhdistyksen kanta on, että tilannetta "ryhdytään selvittämään" (lue: pelaamaan aikaa) komiteamietinnöillä ja odotellaan, että lainsäädäntö joskus muutaman vuoden päästä kertoo, mikä on oikein.

Mitä helvetin selvittämistä tässä on? Vaihtoehtonahan olisi sen ennen tätä käänteentekevää muovikuulainnovaatiota myydyn tuotteen käyttöönotto!

Olen tököttien suhteen luonnonkosmetiikkapainotteinen sekakäyttäjä. Enää hammastahna, dödö ja ripsiväri ovat normikamaa. Taitaa olla aika omistaa yksi iltapäivä tutkimukselle, olisiko kehitys jo kehittynyt niin paljon, että pääsisin eroon näistäkin. L'orealin (et al.) pellenä oleminen alkaa nyt riittää.