Tietoa mainostajalle ›

11.6.2010

Ja puhelin soi

Oli soinut yöllä monta kertaa. Jostain syystä puhelin ei päästänyt ääntäkään, vaikka olin määritellyt ihmisryhmän, joille vastataan öisinkin: perhe.

Aamulla oli viisi puhelua tullut, yksi tuntemattomasta numerosta, neljä perheeltä. Yksi tekstiviesti, jonka sisällön arvasin ennen lukemista.

Äiti nukkui pois.

Ei se riittänyt, että kaikki näytti lupaavalta.

Yritän käyttää tämän päivän siihen, että uskon ja huomisen ehkä siihen, että muistan. Mutsia ei tästä lähtien enää ole. Ei ole kuin kalvennutta ihoa ja suljetut silmät. Uusi aivoverenvuoto huuhteli parissa tunnissa pois sarkastiset lausunnot sairaalaruoasta, paljonpuhuvat ilmeet, tiukan kädenpuristuksen ja heiluvat varpaat.

Jotkut ihmiset jättävät poistuessaan isoja aukkoja. Tämä on koko satavan taivaan kokoinen.


58 kommenttia:

  1. Ei tähän osaa oikein mitään sanoa, mutta silti tuntuu, että haluan. Voimia.

    VastaaPoista
  2. Pelottavaa -se, että äitiä ei joskus enää ole. Vaikka kyse olisi kuinka luonnollisesta asiasta hyvänsä, ei sitä millään halua uskoa OMAN äidin poismenoon, ei nyt eikä milloinkaan. Ja joskus se sitten kuitenkin kolahtaa, ja kovaa. Ajatuskin pelottaa. Jaksamista sinulle Katja!

    VastaaPoista
  3. Katja, olen valtavan pahoillani. Vaikka olen kokenut itse saman 12 vuotta sitten, en osaa muuta "neuvoa" kuin että vedä henkeä, monta kertaa, syvään. Jossain vaiheessa hengittäminen ei enää kiristä niin paljon mutta siihen menee aikaa.

    Halauksia, paljon!

    VastaaPoista
  4. osanottoni suruusi - ja muidenkin perheesi jäsenten suruun.

    toivon, että tulevaan kesään mahtuu myös voimaa tuovia hetkiä teille kaikille.

    VastaaPoista
  5. Tämä pysäytti, kirjoitat kauniisti. Otan osaa.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni suureen suruun.

    VastaaPoista
  7. Suuren suuret osanottoni. Muuta en osaa sanoa.

    VastaaPoista
  8. Lämmin osanotto suureen suruunne.

    Ei vaan meinaa sanoja löytyä. Siispä *halaus*

    VastaaPoista
  9. Olipa ikävät uutiset. Olen todella pahoillani puolestasi. Minäkin olen menettänyt jokin aika sitten isäni ja pelkään, että äitikin kuolee yhtä yllättäen. Toivon sinulle voimia jaksaa tämän ajan lävitse.

    VastaaPoista
  10. Lämmin osanottoni - voimia suureen surun keskelle.

    VastaaPoista
  11. Olen pahoillani ja otan osaa. Voimia!

    VastaaPoista
  12. Otan osaa suruusi. Oma äitini kuoli kolmisen vuotta sitten. Ajan saatossa tunteet vähän haalenevat, mutta ikävä ja suru on aina jossain läsnä. On niin monia asioita, joita äidin kanssa olisi halunnut jakaa. Vaan, elämä on tällaista.. Toivotan sinulle voimia!

    VastaaPoista
  13. Otan osaa. Toivotan myös voimia ja että uskallat ottaa itsellesi aikaa, jos sitä tunnet tarvitsevasi. Surutyö on hidas prosessi, mutta jokainen päivä vie kohti vähemmän tuskaisempaa tulevaisuutta.

    VastaaPoista
  14. Olen todella pahoillani, paljon voimia teille kaikille! Hyvät muistot auttavat, sitten joskus...

    Halauksin, Eija

    VastaaPoista
  15. Lämmin osanottoni ja voimia surun keskelle. Pysähdyttäviä uutisia.

    VastaaPoista
  16. Voi miten surullista kuulla. Otan osaa teidän perheenne suruun. Kirjoitit todella kauniisti.

    VastaaPoista
  17. Voi ei.

    Vaikea ymmärtää, mahdoton hyväksyä, mutta mahdollista sopeutua. Ei tänään, ei ensi kuussa, mutta ennen pitkää.

    Yrittäkää jaksaa. Sitä kaikki poislähteneetkin varmaan aina toivoisivat.

    Voimia.

    VastaaPoista
  18. Osanottoni suuren surun keskelle. Vuonna -03 koin saman.


    Voimia.

    VastaaPoista
  19. Lämmin osanotto, voimaa ja jaksamista!

    VastaaPoista
  20. olen pahoillani, kovin pahoillani.

    sanna

    VastaaPoista
  21. Otan osaa ja jaksamista kaikille!

    VastaaPoista
  22. Otan osaa. Olet ajatuksissani. HM

    VastaaPoista
  23. Olen pahoillani, en edes osaa kuvitella miten suuri menetyksenne on. Olet täälläkin mielessä ja ajtuksissa :(

    VastaaPoista
  24. Otan osaa.
    Niin hauras on elämä. Lisäaika oli lyhyt, mutta se lyhytkin aika oli varmasti tärkeä.



    San

    VastaaPoista
  25. Lämmin osanottoni suureen suruun ja ikävään. Sinulle ja koko perheellesi. Muita sanoja ei ole.

    "Suru on se miten me muistamme ilon.
    Tummien puitten välistä pilkottaa
    auringon valaiseman merenselän
    kimaltavat kyyneleet."


    -Annis-

    VastaaPoista
  26. Otan osaa. Voimia tuleviin päiviin.

    S

    VastaaPoista
  27. Osanottoni. Elämä yllättää joskus näinkin :(

    VastaaPoista
  28. Lämmin osaanottoni suureen suruusi. Voimia ja jaksamista toivottaen, kyyneleet silmissä, Andersson.

    VastaaPoista
  29. (((((Iso halaus))))) Aivan käsittämättömän kurjaa kuulla, että näin kävi. Paljon voimia teille kaikille suureen suruunne ja paljon lämpimiä ajatuksia! Ja toivon että löydät kaikesta huolimatta äitisi jatkuvaa läsnäoloa arjen pienissä asioissa ja ehkä myös Maddessa? (Mä olen ainakin huomannut, että jotain omista vanhemmistani elää ihan selvästi omissa lapsissani.)

    VastaaPoista
  30. Osanottoni suruunne. Voimia!

    VastaaPoista
  31. Itselleni rakas ihminen nukkui pitkän sairauden uuvuttamana pois kaksi vuotta sitten. Ikävä on edelleen valtava ja sydämeen sattuu ajatellakin, että sitä kipua joutuvat myös muut tässä maailmassa kokemaan.

    Suuri osanotto suruusi ja voimaa surun käsittelyyn...sitten kun on sen aika.

    VastaaPoista
  32. Voimia. Emme tunne, mutta kirjoituksesi kosketti.

    VastaaPoista
  33. Olen täällä ihan liikuttunut kaikista kauniista sanoista ja empatiasta. Tämä internet on kyllä merkillinen paikka.

    VastaaPoista
  34. Otan lämpimästi osaa suruusi! Löysin blogiisi googletuksen kautta. Minun äitini nukkui pois tarkalleen vuosi sitten. Asia on vielä tuoreessa muistissa. Tyttäreni oli myös vaille kolme vuotta viime kesänä. Vielä viime viikolla puhuttiin siitä, että mummo muutti taivaaseen. Pienikin lapsi suree, omalla tavallaan.

    Kovasti voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  35. Lämmin osanottoni suureen menetykseen!

    Toivon kauniiden muistojen, ja läheisten tuen tuovan sinulle ja läheisillesi voimia surun keskelle.

    Lämmöllä äitiäsi muistaen
    Terhi

    VastaaPoista
  36. Osanottoni suureen suruunne :'( Voimia ja jaksamista koko perheellenne!

    VastaaPoista
  37. Voi Katja, en ole pitkään aikaan lukenut blogia ja nyt näin tämänkin surullisen uutisen! Syvä osanottoni suureen suruun :(

    VastaaPoista
  38. Myöhäinen mutta lämmin osanotto menetykseesi. Rupesin lukemaan äitiblogeja kun itse aloin odottaa. Valitettavasti itse jouduin joulukuussa soittamaan näitä aamuyön puheluita. Isot menetykset jättävät jälkensä. Luen edelleen blogiasi, koska en vaan osannut jättää vauvamaailmaa kokonaan, ja sinun blogisi on ehdotonta kärkeä.

    VastaaPoista
  39. Huh, luin vasta nyt tämän kirjoituksesi, joka oli linkitetty tuoreimpaan tekstiisi. Otan osaa näin reilun 1,5vuoden jälkeenkin äitisi poismenosta. Itse menetin tuolloin kesäkuun 2010 alussa rakkaan anoppini ja vaikka kyseessä ei olekaan oma äitini, on suru suuri. Vieläkin. Mieheni kokeman menetyksen kautta pystyn ymmärtämään myös sinun menetyksesi suuruuden. Toivottav. hyvät muistot auttavat sinua jaksamaan ja ajan kuluminen edes vähän liennyttää surua.

    VastaaPoista
  40. Hei!Löysin sattumalta sivustosi,sulla on kyllä sana hallussa ja tuntuu aivan mahtavalta että joku muukin on keskinkertainen äiti kuten minä itse!!äitisi poismeno osui silmiini tänään ja haluan ottaa osaa vielä näin jälkikäteen.Itse menetin myös äitini 3 vuotta sitten kun hän sai äkillisen aivoverenvuodon ja nukkui pois seuraavana yönä.Seuraava vuosi oli pahin mitä mulla oli koskaan ollut,alkujärkytyksen jälkeen(joka oli kuin korkealta sillalta putoaminen)räpiköin pinnalla kuin hukkuva,pelastavat oljenkorret taisivat olla mun mies,joka potki liikkeelle tyyliin "olisko ruoka kova sana tänään ja saunaskin olis mukava käydä.." ja könsikkään lisäksi meidän 3 riiviötenavaa,jotka muistivat tuoda unohduslappuja koulusta ja muistutuksia tulevista vanhempainilloista.Omasta perheestä sain voimia päästä eteenpäin,nähtävästi myös säkin!Kiitos sulle näistä hienoista tarinaturinoista,niitä on ilo lukea!

    VastaaPoista
  41. Kuulostaa niin tutulta. Äitini aneurysma oli oireillut joulun alla 2008. Heti ei leikattu ja äitini kuoli aivoverenvuotoon tammikuussa, oli jonossa leikkaukseen. Olin hänen luona lounaalla ja luhistui lattialle ruokapöydän äärestä. Päivytyksessä minut otettiin sivuhuoneeseen istumaan ja koko keskustelusta muistan vain, että minulta kysyttiin, oliko äiti lopettanut tupakanpolton. Mä vastasin valehtelematta, ettei ollut kokonaan pystynyt lopettamaan mutta oli vähentänyt. Äitiä ei yritettykään leikata. Mietin edelleen, vaikuttiko siihen vastaukseni.
    Se vuosi oli kamala.
    Äiti ei koskaan nähnyt lastani. Eikä isäni. Eikä mieheni vanhemmatkaan. Nyyyyh. Mietin, mistä saisi isovanhempia adoptoida :)
    Tulipa avauduttua pitkästä aikaan, eheh. Pääsin blogiisi HS:n tuoreesta kirjoutuksestasi. Olinhan mä ennenkin käynyt, kuva jäi mieleen :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...