26.9.2014

Kirje äidille

Tartun Puoli seitsemän -ohjelman blogihaasteeseen.

"Terapiassa käytetään yhtenä menetelmänä kirjoittamista: päiväkirjan pitämistä tai kirjeen kirjoittamista. Terapiassa kirjoitettua kirjettä ei ole tarkoitus lähettää, joten siinä voi puhua asioista, joista ei koskaan puhuta. Yksi suosituimmista on kirje äidille."

En enää voi äitini kanssa puhua, mutta kirjoittaa voin. Koska Mutsi, tulit taas mieleeni viime viikolla.

"Äiti. Kakkahätä."

Kuopus (se lapsi, jota sinä et ehtinyt nähdä) tuijotti minua marketin kassajonossa - ja niin tuijotti muukin jono. Kärry oli täynnä ostoksia, edellämme oli vielä pari ihmistä, takana toinen mokoma. En todellakaan tiennyt, missä on vessa. Aikaa reagointiin oli kolmevuotiaan kanssa sentään muutama minuutti.

Ipana ei kyseenalaistanut hetkeäkään, ettenkö minä jotenkin tilanteen selvittäisi.

Ja selvitinhän minä. Palautin pakasteet, parkkeerasin esikoisen kärryjen ja rusina-askin kanssa sivummalle ja juoksin ipana sylissä marketin toiselle puolelle henkilökunnan vessaan.

Olen varmasti itse tuijottanut sinua vähän samaan malliin, paljon vaikeampienkin kysymysten äärellä.

Ehkä silloin, kun ekaluokkalaisena olin unohtanut reppuni jonnekin (enkä tietenkään yhtään muistanut, missä olin sen viimeksi nähnyt) koulumatkan varrelle. Tai vähän myöhemmin kun poliisit toivat minut kotiin. Olin 17-vuotiaana matkustanut lastenlipulla (mukana olivat 18-vuotiaan paperit - koska olin yrittänyt alaikäisenä baariin), joten valehtelin ikäni. Satuin esittämään valheeni poliisille, joka päätti tarkistaa asian.

Kun tihrustin olohuoneessa itkua, tiesin jossain takaraivossa, että sinä taikoisit tämänkin painajaisen pois. (Varmasti äitiyden tähtihetkiä.)

Kun pääsimme takaisin kassajonoon, minulle juolahti mieleen, että olitkohan sinä ihan yhtä kuutamolla kuin minä tunnen olevani? Veikkaan, että olit.

Vaikutit kyllä siltä, että tiesit mitä teet, vaikka luotsasit perhettä vaikeassa taloustilanteessa, yksinhuoltajana, ilman tukiverkostoja ja vertaistukea.

Kasvatusmenetelmäsi - ja perheemme tavat ylipäätään - olisi toki murskattu vauvapalstojen keskustelussa. Isäni ei nähnyt syntymääni - ei ollut tapana. Äitiyslomaa oli kolme kuukautta - se siitä täysimetyksestä. Et auttanut läksyissä tai ollut arjessani läsnä, koska teit kahta työtä. Lisäksi annoit meidän juosta pikkuveljen kanssa metsässä ilman gps-paikannusta ja goretex-suojakalvoja eikä autossamme ollut turvavöitä.

Tunsit varmasti syyllisyyttä - turhaan. Pidän lapsuuttani onnellisena. Olit parhaimmillasi ihan loistava mutsi, rento ja hauska, pystyimme helposti puhumaan puhelimessa parikin tuntia.

Lapsuus on paljon muutakin kuin vanhemmuuden tekoja. Ja maailma oli 40 vuotta sitten aivan erilainen paikka olla äiti.

Ihmiset, niin äidit kuin isätkin, ovat oman aikansa, traumojensa ja perheensä kasvatusfilosofian tuotteita. Erehtyväisiä, epävarmoja ja hämmentyneitä kummajaisia, jotka yrittävät pitää luottamuksen kulissia pystyssä. "Ei hätää, kaikki järjestyy."

Äitiys ei ole mikään oikotie suurempaan ymmärryksen tasoon, mutta yhden asian se tekee. Sinut minä olen alkanut nähdä myös ihmisenä.

Ehkä minutkin jonain päivänä nähdään.

18 kommenttia:

  1. Kiitos. Pelasti tämän mutsin paska päivän ♡

    VastaaPoista
  2. siis just istuin läppärillä ja mietin että miks äiti ei voi olla vielä elossa ja auttamassa kun ei alle 30v oo hellppoa olla äiti. Perhepäivähoitajaa häiritsee kun lapsi ei puhu eikä leiki muiden lasten kanssa ja menin typeränä googlaamaan. No keskustelupalstoilla samasta asioista itkevien tuomio on ties mitkä syndroomat, äkkiä läppäri kiinni ja koitat työuupumukselta miettiä mitä äiti sanoisi...avaan läppärin kasattuani itseni ja blogipäivityksesi hyppää facebookissa silmilleni.... luen ja tuumaan... "äiti sanoisi että minulla ei ole mitään hätää, kyllä kaikki järjestyy". Saan ehkä nukuttua ensiyönä, kiitos<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google ei koskaan sano että kaikki järjestyy, vaikka todennäköisesti niin käy! Tsemppiä!

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksestasi♡ Harva se päivä tulee mieleen että voi kun olisi äiti jolta kysyä ja joka jakaisi ärsyttävyyteen asti neuvojaan, kuten tutuilla tuntuu olevan. Lapsille on esim. mieskaverijärjestöjä mutta mistäs aikuiselle äiti- ja lapselle mummokaveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieskaverien lisäksi lapsille voi hakea on mummeja ja vaareja Pienperheyhdistyksestä. Äidillä kaveria voisi taas kysellä esimerkiksi HelsinkiMission mentoritoiminnasta. Nämä siis ainostaan pääkaupunkiseudulla, mutta ehkä muualtakin Suomesta löytyisi..? :)

      Poista
    2. babyjoy.fi hyviä tapahtumia ja vertaistukea äitiyteen. Suosittelen!

      Poista
    3. Ihan totta, äitikaveri (siis ilman mitään elämänkatsomusta) olis aika uus konsepti! Vitsit, pitäiskö tällanen tehdä.

      Poista
  4. Itku tuli, kun luin tämän ja näin valokuvan. Niinpä... aikuisena vasta näkee omat vanhempansa ihmisinä, jotka kuljettavat omaa tarinaansa ja historiaansa mukanaan halusivatpa tai ei. Niin humanistinen näkökulma postauksessa, muuta niinhän se pitää ollakin, kun kirjoittaa omasta äidistä. Terveisin: serkkutyttö Mikkelistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Olihan näillä kaikenlaista painolastia mukanaan. Ja ehkä sitä humanismia voisi jakaa muutenkin enemmän. :)

      Poista
  5. Yksinkertainen, mutta koskettava teksti. Kyyneleet tuli ja pala kurkussa ei meinaa lähteä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äideistä (varsinkin edesmenneistä) puhuminen aiheuttaa joskus sen että menee roska silmään.

      Poista
  6. Aivan ihana teksti.

    VastaaPoista
  7. oma lapsi ja puhumaton ala-asteella, kyseessä voi olla mutismi...siitäkin vaiheesta selvitty..huh huh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kamalalta! Onneksi selvititte tuonkin!

      Poista
  8. Minä toivon, tällaisina paskamutsifiilispäivinä, että lapseni näkisi minut ja valintani joskus, edes aikuisena ja ehkä joskus itsekin vanhempana, yhtä armollisessa valossa. Ymmärtäisi että olen yrittänyt parhaani.

    http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/ultimaalinen-paskamutsifiilis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, olipas valaiseva kirjoitus. Ei ole opiskelijamutsin arkikaan helppoa. Olen itse poissa kotoa säännöllisesti luottamustehtävien takia, joten tuttu fiilis!

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...