Junalla Kroatiaan - näin se tapahtuu

Matkasuunnitelma etenee! Maata pitkin tapahtuvan Kroatian reissumme etapit on nyt lukkoon lyöty (ja maksettu) yhtä siirtymää lukuunottamatta ja tilanne näyttää tältä:

1. Turku – Tukholma Viking Gracella (yötä vasten), perillä Tukholmassa aamulla.
2. Tukholma – Kööpenhamina: Aamujuna (SJ) on perillä kahden maissa. Toivumme pari yötä Köpiksessä
3. Kööpenhamina – Hampuri: tämä on haastava väli ratatöiden takia, mutta bussi-juna -yhdistelmällä mennään.
4. Hampuri – Wien: reissun jännin siirtymä tehdään yöjunalla, kun ÖBB:n NightJet vie meidät aamuksi Wieniin, jossa ollaan yksi yö.
5. Wien – Rovinj: tälle välille ei oikein ole järkevää yhteyttä (paitsi Zagrebin kautta), joten todennäköisesti huristelemme vuokra-autolla alas rannikkoa pitkin ja otamme pitstopin Sloveniassa, jossa en ole koskaan käynyt. Illalla olemmekin sitten jo tutuilla huudeilla.

Muutamia huomioita valmisteluprosessista.

Herranpieksut, mikä varausruljanssi! Tähän tarvitsee keskittyä ihan ruutupaperin kanssa. Ei ole mitään järjestelmää, johon voisin syöttää lähtöpaikan ja määränpään ja järjestelmä tulostaisi mahdolliset reittivaihtoehdot, joista voisin valita itselleni sopivimman, lippuostoksineen tietenkin. En tajunnut noista reililippujen ohjeistakaan (alkaen että mitkä kaikki lasketaan matkapäiviksi) mitään, joten ihan paikkalipuilla mennään.

Maata pitkin -ryhmä Facebookissa on aivan ehdoton tietolähde kaikkiin kiemuroihin ja sieltä saa loistavia käytännön neuvoja juna-asemista, ratatöistä ja hyvistä eväskahviloista. Aluksi meidän piti mennä Milanon ja Venetsian kautta Kroatiaan mutta Italian junista sain niin huonoa inteliä että päätimme siirtää reitin suosiolla pohjoisemmaksi.

Tällaiseen matkaan tarvitsee aikaa. Kaksi viikkoa on ihan minimi kun lähtee täältä Pohjolan perukoilta laskettelemaan etelämmäs rennosti ilman, että istuu kolme vuorokautta tauotta jossain kulkuvälineessä / tiukoilla vaihtoajoilla. Alkuperäisenä ajatuksena oli palata takaisin kotiin Varsovan ja Baltian kautta, mutta 10 päivää ei riitä, koska perilläkin pitäisi ehtiä olla – toki tällainen matka tietysti muuttaa koko "perillä"-käsitteen. Ja arvatkaapa, onko pelkkä menolento yhtään edullisempi kuin menopaluu. Tulee paljon halvemmaksi lentää molempiin suuntiin, ja näinhän saadaankin ihmiset käyttämään lentoyhtiöitä.

Pakkaamiseen on syytä keskittyä etukäteen. Matkapakaasit (laukkuja myöten) on mietittävä tarkkaan travel light -hengessä, sillä jokainen kantaa ne itse asemalta hotellille ja takaisin, ja varsinkin yöjunavaunussa on hyvin rajallisesti tilaa. Kosmetiikkaan ja hygieniatuotteisiin on mietittävä joku perhestrategia, kirjat ja sarjat pitää tuupata kännyköihin ja luureihin ja vaatteita voi pestä matkan varrella. Kenkiä ei voi ottaa mukaan kuin kahdet. Sen sijaan tarvitsemme ainakin yhden kylmälaukun ja muuta eväidensyöntivälineistöä, mitä en perusreissulle pakkaa.

Lapset (8 ja 12 v) ovat juuri sopivan isot tähän kokeiluun. Jos juna hajoaa yöllä jonnekin Alpeille ja joudumme odottamaan korvaavaa bussivuoroa keskellä ei-mitään, on erittäin kiva – kaikella kunnioituksella nelivuotiaita kohtaan – että joukossa ei ole yhtään nelivuotiasta.

Kaikki muu saa pettää paitsi aikuisten hermot. Ja tämä pätee toki myös Muumimaailmaan, mutta nyt riskikerrointa on vähän enemmän. Tällaisella reissulla voi tapahtua kaikenlaista ja sitten vain yritetään luovia sen mukaisesti. Aion henkilökohtaisesti uida käsidesissä.

Päästötöntä matkustamista ei ole olemassakaan. Tähänkin reissuun kuuluu polttomoottorilla suoritettavia osuuksia ja risteilylaivojen päästöt ovat laskentatavasta riippuen (katsotaanko, että ihminen kulkee rahdin mukana vai toisinpäin) samaa tasoa kuin lentämisen. Päästötön vaihtoehto on lähimatkailu omassa kotikaupungissa.

Summa summarum: olemme kaikki edelleen innoissamme tästä pilotista. Näemme tällä reissulla paljon enemmän Eurooppaa kuin lentokoneen ikkunasta koskaan. Tämä on nyt matkailua sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja samaan hengenvettoon totean, että olispa Tallinnan tunneli, sähkölentokoneet ja mökki Saksassa.

Mitä tänään katsottaisiin eli kesän sarjavinkit

Jos kesällä sataa, mutta wifi toimii, hätä ei ole tämännäköinen. Sekä verorahoilla kustannetusta töllöstä että kuukausimaksullisista palveluista löytyy taas vaikka mitä väijyttävää! En itse pysty katsomaan Handmaid's talea ja Game of Thrones ei ole koskaan iskenyt, mutta kaikki muu semiahdistava käy kyllä (kuten Breaking bad, Silta, House of cards jne). Laitanpa siis vinkaten muutaman sarjan, jotka ovat päätyneet töllötyslistalleni.

Tšernobyl(HBO)

Ahmimme tämän sarjan koti-Insinöörin kanssa muutamassa päivässä, koska emme voineet lopettaa katsomista. Jos sanon, että tämä on häkellyttävä dramatisointi aikamme vakavimman ydinvoimalakatastrofin syistä ja seurauksista, valehtelen. Se on paljon enemmän! Tšernobyl on tarina rohkeudesta, totuudesta, välinpitämättömyydestä, rakkaudesta ja uhrauksista. Luonnollisesti sarjassa käydään läpi myös 80-luvun lopun neuvostoliittolaista byrokratiaa ja politiikkaa, mutta kuitenkin niin ettei voi olla huomaamatta yhtäläisyyksiä samanlaisesta totuuden kieltämisen kulttuurista myös länsimaissa. En ole koskaan tv-sarjan kanssa kokenut samanlaisia kauhun ja järkytyksen tunteita, mitä tämä sarja onnistui luomaan, enkä ole koskaan tiennyt enempää ydinvoimalan toiminnasta. Meni suoraan TOP3 järisyttävien sarjojen listalla.

Yle Areenan puolelta olen korvamerkannut nämä sarjat:

Patrick Melrose

Benedict Cumberbatchin faneille lienee ilouutinen, että mies esittää pääosaa Lontooseen sijoittuvassa minisarjassa, jossa hän on "yläluokkainen, lapsena kaltoin kohdeltu, erilaisiin päihteisiin jo teininä läheisesti tutustunut mies, jonka hengen pelastaa kertomisen tarve." Sarja alkaa siitä, että Patrick kuulee isänsä kuolleen – ja ilahtuu. Olen katsonut vasta ensimmäisen jakson, mutta voin jo tällä perusteella suositella kaikille brittidraaman ystäville.

Downton Abbey

Toinen ilouutinen oli, että tämä sarja (joka tuskin esittelyä kaipaa) esitetään TV1 kanavalla alusta alkaen (siis kaikki kuusi tuotantokautta) ja jaksot ovat Areenassa 30 päivää. Jahuu! Olen aina ollut hemmetin laiska katsomaan telkkaria, joten innostuin Downtonista vasta kolmannen tuotantokauden kohdalla. En siis ole koskaan nähnyt ensimmäistä ja toista tuotantokautta.

Egenland

Koti-insinööri kiertää Suomea työkseen, mutta minä en ole käynyt Tamperetta pidemmällä moneen vuoteen. Lähimatkailusta innostuneena olen yrittänyt löytää hyvää kotimaan matkaopasta sekä netistä että kirjakaupoista, mutta sitten löysin sen Areenastaa! Vuoden matkailuteoksikin nimetty sarja esittelee Suomea off the beaten track- meiningillä ja kulttuuripainotteisuus avartaa kerrassaan käsitystä suomalaisuudesta. Ohjelma on kaksikielinen, joten saan samalla ruotsinopetusta! Egenlandin vinkit löytyvät myös netistä: kartalta löytyy jo rapiat 60 kohdetta ja yleisö voi lähettää ehdotuksia toimitukselle uusista kohteista toista kautta varten.

Our planet / Uskomaton planeettamme (Netflix)

Kersat rakastavat luontodokkareita ja niin minäkin – mottomme kuuluu, että mitä omituisempi otus, sitä siistimpi se mielestämme on. Netflixin tarjontaan on tullut firman oma tuotanto Uskomaton planeettamme, joka on suht järeä ja hienosti kuvattu, 8-osainen sarja, jossa käydään läpi kaikki omituiset otukset viidakoista, savanneilta, meristä ja vuoristosta.

Kuten aina omia vinkkejä saa mielellään laittaa tulemaan!

Millaista rakkautta lapsesi näkevät?

Kuuntelin, kun meillä kylässä ollut tyttö kertoi iloisesti perheestään: heidän ovessaan on kolme sukunimeä, koska samassa asunnossa asuvat äidin lapset, isäpuolen lapset ja yhteiset lapset. Ah, kuulostaa ihan sellaiselta perheeltä, jossa minä olen kasvanut! Vanhempani olivat useampaan kertaan naimisissa ja minulla on kuusi veljeä: yksi "oikea" veli, neljä velipuolta ja yksi veli, joka ei ole mitään sukua mutta lasketaan veljeksi.

Se, mikä huomioni kiinnitti oli ilo, jolla perheestä puhuttiin: perhekuvion selittäminen oli helppoa ja hauskaa. Eikä porukassa kukaan tuntunut kummeksuvan asiaa millään tavalla, kuuntelivat vain ja totesivat että aijaa. Silloin kun minä olin pieni, eroaminen oli dramaattinen asia, josta ei kukaan julkisesti puhunut. Nykyään tuntuu olevan toisin, onneksi.

– En mä pääse ens viikolla kun mä olen isällä.
– Äh, mulla ei ole sitä kirjaa nyt se jäi äidille.

Tällaisia lauseita kuulen tavan takaa ja olen siitä tosi iloinen. Lasten vapautunut puhe kertoo ydinperhenormin purkautumisesta ja sivistyneistä eroista. Silloin kenenkään ei tarvitse tuntea häpeää, yrittää pelastaa kasvojaan tai ryypätä itseään hengiltä. Ei avioliitto ole kilpailu, jossa perheen kasassa pitäminen hinnalla millä hyvänsä on voitto. Yhtä lailla ero ei ole kirvelevä tappio tai häviö.

Tuo tappion eetos on vahingollinen siksikin, että elämä menee joskus väärin, vaikka kuinka rimpuilisi ja yrittäisi. Parisuhdeneuvot keskittyvät siihen, että rakkautta pitää hoitaa puhumalla ja yhteistä aikaa ottamalla, mutta entäs jos aika ei riitä? Entäs jos puolisoa ei kiinnosta? Entäs jos et tiedä mitä pitäisi tehdä? Kaikki ongelmat eivät ole korjattavissa ravintolatreffeillä tai pikavisiitillä Eurooppaan, eikä edes terapiassa. On painolastia, jota voi keventää, ja omat traumansa kannattaa tunnistaa jo ihan oman itsensä vuoksi mutta on ongelmia, joista ei pääse eroon. Vieraantuminen voi tapahtua hyvin vaivihkaa, jossain siinä tuhannennen makaronilaatikon ja urheiluvaatekoneellisen tiimoilla.

Parisuhteelle ja perheelle ei ole olemassa yhtä mallia vaan monta, myös heteroperheissä. Ihmiset asuvat ja elävät onnellisesti yhdessä ja erikseen hyvin erilaisilla järjestelyillä ja sopimuksilla eikä mikään ole toista huonompi tai paheksuttavampi, jos se osapuolia itseään miellyttää. Sovinnollinen ilmapiiri on tärkeämpää kuin saman katon alla hampaat irvessä asuminen.

Yhtä lailla riepoo seksin ylikorostaminen: on ihan ookoo, jos intohimolla ei ole enää suurta roolia 20 avioliittovuoden jälkeen. Ei aktiivinen seksielämä ole mikään onnen tae. Seksiä on, jos on ollakseen ja hyvin eri määrä on "tarpeeksi".

Mitä yritän sanoa? Jos et voi muuttaa tilannetta, voit muuttaa omaa asennettasi tilanteeseen. Aina kannattaa kokeilla terapiaa, mutta rajansa on yrittämiselläkin. Jos tarjolla on vuosi toisensa jälkeen vain perhe-elämän huonoja puolia, se näkyy väkisinkin itsetunnossa ja sitä kautta lapsissa. Millaisen vanhemman ja parisuhteen mallin lapset sellaisesta saavat? Itse en haluaisi, että ipanat oppivat kuulemaan, kuinka vanhemmat haukkuvat toisiaan tai elävät täydellisessä tunnekylmyydessä. Yhtä lailla en halua heidän muuttuvan näkymättömiksi, kun kaikki vanhempien aika menee riitelyyn.

Sen sijaan vanhemmuus ja arki voi jatkua hyvin samanlaisena (sivistyneen) eron jälkeen ilman että siitä kukaan traumatisoituu. Ja joskus on erottava että voi palata takaisin yhteen.

Anteeksi, Sari – eli kolme kauheinta asiaa yrittäjyydessä

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Finago Solo

Katselin puhelimestani kirjanpitäjälleni Sarille lähteneitä viestejä. Niistä joka kolmas sisälsi jonkinlaisen pahoittelun tai anteeksipyynnön. Oho ja hups, ja kappas kun oli päässyt unohtumaan.

Kuitit!
Joka kerta päätän, että en enää tunge kuitteja povariin, lompakon sivutaskuun tai käsilaukun pohjalle. Kun mietin messuhallin aulassa Kirjamessujen 2x3 cm kokoisen narikkalapun kuitin loppusijoituspaikkaa mietin, että olisikohan tälle prosessille jotain digitaalista tapaa.

Verottaja!
Eteisen lattialla makaa verottajan kirje ja omaverossa on huomioitavaa? Toimintaohje: Duck and cover! Myyn ainakin kolmea erilaista alv-kantaa ja maksan välillä palkkioita muillekin kuin itselleni. Verottaja ei lähtökohtaisesti halua saada minua vankilaan vaan lähinnä toivoo, että ne kirjeet avataan, eikä välittömästi tungettaisi laatikon takimmaiseen nurkkaan odottamaan henkisesti vahvaa hetkeä. Olisi huojentavaa, jos niihin voisi suhtautua edes neutraalisti.

Laskutus!
Tämä olisi kassavirran kannalta tosi olennainen asia MUISTAA, erityisesti jos laskuttaa useita eri tahoja kuukaudessa. On aina ilo todeta asiakkaalle, että valitettavasti verkkolasku ei käy, räpeltää eräpäiviä ja alveja laskimen kanssa kökköön Excel-pohjaan ja miettiä mikä mahtaakaan olla seuraava viitenumero. Olisiko tästä punnertamisesta mahdollista saada nopeampaa, helpompaa, tai jopa iloa?

Pahinta on, että en kehity tässä yhtään paremmaksi! Sari saa ihan samoja anteeksi-viestejä edelleen, sillä en edelleenkään muista yhtä ainutta yksityiskohtaa alv-eräpäivistä tai työnantajailmoituksista. Tunnenkin syvää myötätuntoa kaikkia iltapäivälehtien lööppeihin joutuneita kuittisekoilijoita kohtaan, sillä mitään ajokorttia ei yrittäjäksi ryhtyvältä vaadita. Ehkä pitäisi.

Lupasin henkilökohtaista veroilmoitusta täyttäessäni että teen ryhtiliikkeen. Haluan helpompaa elämää sekä itselleni että kirjanpitäjälleni. Erilaisia pienyrittäjiä ja toiminimiä on Suomessa yli 300000. Joukossa on pakko olla kaltaisiani huithapeleita, joiden intohimona on yrittäminen eikä taloushallinnon pyörittäminen (ja onkin). Mutta kun viime keväänä yritin löytää yksinyrittäjälle kätevää laskutus- ja verkkokauppa-alustaa, jouduin toteamaan, että kaikki taloushallinnon palvelut – verkkopankit, verkkokauppa-alustat ja kirjanpito-ohjelmat – oli rakennettu yrityksille, joilla on oma talousosasto. Ja rahaa millä mällätä. Missä ihmeessä kaikki hyvät pienyrittäjän työkalut ovat?

Vastaus olikin, että tulossa. Olin varovaisen toiveikas, kun otin toukokuussa käyttöön nimenomaan pienyrityksen kirjanpitoon suunnitellun Finago Solo -palvelun(29€/kk), johon saa integroitua myös yrityksen verkkopankin. (Verkko)Laskun luominen on helppoa ja kuitit saan kirjanpitoon ihan vain kuvaamalla ja yhdistämällä ne tilitapahtumiin. Kaikki kirjanpitodokumentit syntyvät automaattisesti. Ohjelma myös huomauttaa automaattisesti mikäli kirjauksissa on puutteita ja virheitä. Ooh. Olisi siis teoriassa mahdollista, että Sarin ei tarvitsisi hikoilla käsilaukun pohjalta löytyneiden paperilappusten kanssa, joiden tekstit ovat kadonneet taivaan tuuliin!

Kuukauden käytön jälkeen selkisi se isoin juttu: selkeä vastuunjako keventää kirjanpitäjän laskuja! Minä siis säästän (inhimillisen kärsimyksen lisäksi) puhdasta rahaa, kun Sarin turhan työn ja säätämisen määrä vähenee. Opin samalla terminologiaa ja prosesseja, kun teen itse hommat tiettyyn rajaan asti. Ja jos kirjapitäjällä on itsellään käytössään Procountor-ohjelma, yhteistyöstä tulee vielä saumattomampaa, sillä Finago Solon saa yhdistettyä samaan käyttöliittymään. Helppous myös tekee käytöstä vähemmän epämiellyttävää, joten kuukausittaisista rutiineista tulee pidettyä tarkemmin kiinni.

Jos siis vihaat kirjanpitoa, testaa tätä! Finago Soloa saa kokeilla ilmaiseksi 30 päivän ajan. Käyttöönotto on nopeaa ja saat helposti kiinni käytöstä verkkomateriaalien ja -koulutusten avulla. Elämästä tulee vähän helpompaa, kun pysähtyy ja poistaa risut pinnojen välistä.

Enemmän kuin kasin oppilas

Niin siinä luki, molemmilla. Ipanat siirtyvät seuraaville vuosiluokille, ensimmäinen kuudennelle ja toinen tokalle.

Todistuksia tutkittiin tänä vuonna pitkään ja hartaasti.

Skidi sai ensimmäistä kertaa numerotodistuksen. Tätä ennen alakoululaisen spettarin arvosanat olivat olleet kirjallisia arvioita lukuvuoden suoriutumisesta, mutta nyt ne vaihdettiin numeroarvosanoiksi. Ajattelin, että tyyppi tykkäisi suoraviivaisista numeroista (ja minäkin olen niihin tottunut), mutta yllättäen tuomio olikin, että "nämä numerot ovat vähän tylsät". Kirjallisissa arvioinneissa oli yleensä mukana joku henkilökohtainen, positiivinen huomio, kehu tai kannustus, numero tuli ilman saatetekstiä. Keskiarvon sai laskea halutessaan.

Snadin todistuksessa oli enemmän asiaa. Vaikka Snadi ei aivan täysiä pisteitä kaikista aineista saanutkaan, ope oli laittanut virallisten arvioiden perään muutaman mukavan lauseen edistymisestä ja positiivisista persoonallisuuden piirteestä: innostumisesta, ystävien auttamisesta ja siitä, että "esiintyy mielellään". Niitä oli kiva lukea niin oppilaan kuin vanhemman näkökulmasta, varsinkin kun muistaa, mistä lievää epätoivoa sisältäneestä tilanteesta tähän ensimmäiseen kouluvuoteen lähdettiin. (Toki kehitystoiveena oli mainittu omista tavaroista huolehtiminen, johon on helppo tämänkin viikon jälkeen yhtyä.)

Tuo pieni lisärivi on yllättävän tärkeä osa todistusta. Siinä voi kannustaa, selittää ja täsmentää tai erikseen vielä kiittää edistymisestä. Sanallisiakin arvosanoja voi vertailla (enkä tiedä, tuleeko siitä kenellekään hyvä mieli), mutta positiivinen palaute on aina oma, eikä kellään ole parempi. Niitä on kiva esitellä ja kavereiden kehuja on helppo myötäelää. Niistä myös rakentuu käsitys itsestä.

Numerot ovat paljon jäykempiä ja ohjaavat katsomaan keskiarvoa, josta taas tulee helposti henkilökohtainen kilpailunumero. Silloin on helppo tuntea huonommuutta vaikka olisi ihan keskiverto kasin oppilas, saati sitten jos numero on huonompi.

Olin itse lukioon asti juuri se vähän päälle kasin keskiarvon oppilas. Lähdin koko touhuun takamatkalta, koska en käynyt päiväkotia enkä eskaria, en ymmärtänyt harjoittelusta mitään eivätkä vanhempani auttaneet läksyissä tai olleet muutenkaan paikalla. Menestyin kielissä ihan mukavasti mutta matematiikan heikot arvosanat laskivat keskiarvoa ja pänttäysaineet kuten historia olivat raskaita. Minun kannustukseni olivat liikunnan kymppi ja se, että kuvistyöni pääsi usein "seinälle" eli koulun näyttelyyn parhaimmiston joukkoon. Nämä muutamat positiiviset kokemukset aiheuttivat sen, että pidin itseäni hyvänä oppilaana ja hain lukioon. Lukiossa huomasin jo ihan pitäväni opiskelusta (paitsi matematiikasta) ja keskiarvoni nousi yli yhdeksään.

En koskaan pitänyt itseäni minään briljanttina yleisnerona mutta omassa jutussani olin hyvä, mikä teki minusta mielessäni enemmän kuin kasin oppilaan. Ja näin jälkikäteen voin todeta, että positiivinen kokemus omasta osaamisesta ja kyvyistä edes numeromuodossa oli motivoivaa. Kaikenlainen positiivisessa hengessä annettu palaute, jonka pohjalta kasvaa usko omiin kykyihin, on mielestäni koko peruskoulun tärkein tehtävä – tuo usko kun määrittelee sen, mitä uskaltaa tavoitella ja miten epäonnistumisesta nousee. Ilman sitä ei ole mitään muuta kuin ajelehtimista. Miten kannustetaan niitä, joiden numeroissa ei ole mitään hehkutettavaa?

Kiitos siis opelle kehuista, ne luettiin tarkkaan ja painettiin mieleen. Tokaluokkalainen aloittaa ensi syksynä optimistisin mielin ja uskoo vakaasti myös siihen, että ne kamatkaan eivät ole enää pitkin käytäviä ja niittyjä. Minäkin uskon, jos oikein pinnistelen.