Sovitaanko, ettei näistä talkoista enää puhuta?

Ikisuosikkini synnytystalkoot on taas nostettu naftaliinista, jee! Olen tästä kirjaillut jo aikaisemminkin, mutta upeaa nähdä, että edelleen junnataan siinä samassa paniikissa, että kohta ei ole enää suomalaisia eläkkeitä maksamassa, koska naiset. Voi helvetti.

Ihan ensimmäiseksi haluan merkittävän pöytäkirjaan, etten henkilökohtaisesti yhdy huoleen syntyvyyden laskusta, suunta on mielestäni oikea. Tämä planeetta ei lisää ihmisiä kaipaa, ei edes suomalaisia, vika on järjestelmissämme.

Toiseksi haluaisin jopa ministereidemme tasoisten ajattelijoiden ymmärtävän, että kyseessä on globaali trendi: syntyvyys laskee joka puolella maailmaa (paitsi tietenkin Islannissa), sitä ei muuteta millään naurettavalla synnytystonnilla sen enempää kuin perhepalveluilla. Jos lapsien tekeminen olisi yhteiskunnan tuista kiinni, Suomessa tepsuttaisivat pikkujalat ennennäkemättömään tahtiin.

Ainoa tragedia, jonka tässä näen on se, että lasta haluavat ihmiset eivät saa lasta. Silloin synnystytalkoot ovat erityisen paska vitsi. Vastentahtoisen lapsettomuuden juurisyihin tarvittaisiin paljon varhaisemman vaiheen ratkaisuja. Lisäksi pitäisi hyväksyä se, että väkimäärä ei siitä huolimatta välttämättä kasva.

Se, että minulla on kaksi lasta, on täysin yhteiskunnan ulottumattomissa olevien sattumien summa. En halunnut lapsia siksi, että saisin käteistä tai hoivaajan sitten kun olen vanha. Väitän että tämä pätee moneen muuhunkin perheeseen.

Tiedostin jo hyvin varhain, etten ollut mikään äitihahmo, minulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta, jonka takia olisin jallittanut miehiä ja tykittänyt ensimmäisen poikaystäväni kanssa lapsen per vuosi. Ehei, halusin elää taloudellisesti riippumatonta, aktiivisen naisen elämää. Hallitus ei olisi voinut saada minua millään konstilla lisääntymään. Uskalsin jättää ehkäisyn pois vasta kun elämässäni oli luotettava kumppani. Uskoin kun hän sanoi, että kaikki järjestyy, että hän hoitaa myös, vaikka se onkin yrittäjälle vaikeaa. Pääministeri ei olisi voinut vakuuttaa minua siitä, että kaikki miehet eivät käyttäydy kuin isäni.

Toinen lapsi taas syntyi yllätyksenä, kun äitini kuolema sekoitti pakan. Mitään suunnittelua tai ulkopuolista kannustinta ei tähänkään liittynyt. Kaikki meni onneksi paremmin, neljän vuoden ikäero takasi inhimillisen menon ja tiesin, että saan hoitaa hommat omalla tavallani kiitos 80-luvulla säädetyn subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Teoriassa olisimme voineet yrittää kolmattakin, mutta siihen olisi tarvittu kolmosella alkava ikä ja kummaltakin vanhemmalta kunnon motivaatio. Ei varsinaisesti poliittisia kysymyksiä.

Eniten pännii se, että synnytyspuhe ja -paineet osoitetaan aina naisille, mikä heijastelee juuri niitä 50-lukulaisia asenteita, jotka Suomessa edelleen jylläävät. Mitäs jos kokeiltaisiin vaihteeksi vilkaista miesten tilannetta? Miehet tulevat isäksi entistä myöhemmin. Miksi?

Itse asiassa lapsettomista 45–50-vuotiaista miehistä lähes puolet ilmoitti Väestöliiton kyselytutkimuksessa tärkeäksi syyksi lapsettomuuteensa kumppanin puutteen. Samanikäisistä naisista se oli tärkeä syy alle 40 prosentille. Heikkoon menestykseen parisuhdemarkkinoilla taas vaikuttaa kummallakin sukupuolella heikko asema työmarkkinoilla. –HS Kuukausiliite

Huono asema työmarkkinoilla johtunee suurelta osin koulutuksesta ja sen puutteesta. Yhteiskunnan tehtävä tässäkin asiassa olisi poistaa esteitä. Mitäs jos ryhdyttäisiin toimiin miesten ja naisten syrjäytymisen estämiseksi ja keskityttäisiin koulutukseen? Mitä jos puhuttaisiin ihmissuhdetaidoista? Laadukkaan varhaiskasvatuksen merkityksestä, itsetunnosta, empatiasta ja tunnetaidoista? Siis kaikesta siitä hömpästä, josta voi leikata kun pitää jonkun kanadalaisen kaivoksen jätökset siivota kansallispuistosta.

Lisäksi pitää yrittää löytää ne miehet, joiden perhemyönteisyyttä estää se, että omat kokemukset tai mielikuvat perheen ja miehisyyden yhdistämisestä ovat ahtaat ja vääristyneet.
Ne, jotka kuvittelevat, että lasten myötä menettää enemmän kuin saa.
Ne, jotka ovat oppineet, että miehen merkityksellisyyden mittari on kovuus ja pärjääminen.
Ne, jotka pelkäävät, että rahat eivät riitä.
Ne, jotka eivät tiedä, miten isänä ollaan, koska eivät ole itse sitä osakseen saaneet.

Jos yhteiskunta haluaa lapsistrategian, sen täytyy olla vanhemmuusstrategia, joka sisältää isät. Lasta haluaville pitää osoittaa, ettei tarvitse odottaa oikeaa hetkeä, vaan toimeentulon kuoppia tasataan olit sitten opiskelija tai yrittäjä, äiti tai isä. Lapsi muuttaa kaiken, jotain tai ei mitään, se on teidän yhteinen valintanne ja tapanne olla, mutta jos tarvitset jotain itsellesi, kumppanillesi tai lapsellesi, voit kertoa siitä ja saada apua ilman pelkoa lapsen menettämisestä tai leimautumista sekakäyttäjäksi. Lapsi tulee osaksi vanhempien arkea, ei päinvastoin.

Erityisesti tässä tarvitsevat suuntaa miehet, joiden isyysitsetunto kaipaa vahvistamista. Heille pitää näyttää isyyttä tukevat korvamerkatut rakenteet: tuossa on sinun lakisääteinen mahdollisuutesi ottaa aikaa lapsesi kanssa ja tulla ehkä onnellisemmaksi kuin koskaan olet ollut. Se ei ole äidin vapaaehtoinen lahja sinulle tai modernin työnantajasi jalomielisyyttä, vaan oikeutesi sinuna itsenäsi uudessa roolissasi, isänä.

Jospa siis lopetettaisiin tekemästä ihmisten elämästä farssia ja kokeltaisiin vaikka naapurimaissa hyviksi havaittuja kannustuskeinoja? Ja mitäs jos hallitus miettisi, miten tämän jo lähtökohtaisesti epäreilun ja epäoikeudenmukaisen eläkejärjestelmän pitäisi muuttua maailman ja työelämän mukana? Siis muutenkin kuin että pidennetään työpäivää kuudella vitun minuutilla.

Siitähän teille maksetaan.

Armoa kaikille kylväjille

Wilma kilahti aamulla.

"Hei, Snadi oli pudottanut tänään kenkänsä matkalla liikuntatunnille eikä niitä koulupäivän päättyessä enää löytynyt. Löytötavaroissa oli onneksi sopivankokoiset kumisaappaat. Kenkien etsintä jatkuu huomenna." 

Tarina ei kerro, miksi kengät piti olla mukana, miten ne ovat päässeet jalasta tippumaan vai onko kersa kenties viuhtonut paljain jaloin saliin ja takaisin vai mitä. Ja nyt meillä on jonkun onnettoman kumisaappaat.

Näyttää siltä, että perheessämme vahvana kulkeva kylvämisosaaminen (incl. eteisvatulointi, josta pompsahti tänään toinen Wilma-viesti) jatkuu tämän toisenkin lapsen kanssa. Tällä viikolla hävinneiden kamojen joukossa näiden villavuoristen Kavatin nilkkureiden lisäksi oli myös

– Pyöräilykypärän alle mahtuva, ohut, ei-kutittava ja kivanvärinen merinovillapipo.
– Pitkäsormiselle istuvat, kumisella kämmenpaikalla varustetut toppasormikkaat.
– Pitkähihainen urheilupaita.
– Kaksi Koti- ja kouluyhdistyksen joulukalenteria, jotka piti myydä.

Odotan jännityksellä, kuinka mukaan pakatuille luistimille tänään käy. Parastahan on, jos mukana on esimerkiksi vain toinen.

Mutta silläkin uhalla, että tämä vaikuttaa katkeralta tilitykseltä (mikä ei tavallaan ole kaukana totuudesta) niin sanon tämän: Helppohan niiden ranskalaismutsien on panostaa itseensä ja parisuhteeseen kun palkka ei mene goretex-releisiin ja oma aika uusien kenkien etsimiseen. Täällä tarvittaisiin lasten säänmukaiseen vaatettamiseen valtion tukea tai vähintään mikrosirut kaikkiin yli kahdenkympin ostoksiin.

Tämä pohjoinen sijaintimme on aika hemmetin vaativa, erityisesti lapsille. Snadiakin otti pannuun sekä hirveä sählinki, jonka vuoksi hän melkein myöhästyi bussista että jatkuva epäonnistuminen muka itsestäänselvässä asiassa. Eikä tässä auta mikään. Snadia ei naurattanut kun ehdotin puolitosissani, että mitäs jos otettaisiin takaisin käyttöön ne vauvojen tumppupidikkeet. Myös kenkiin.

Mutta sanon vaan, että heittäköön ensimmäisen kiven se, jonka läppäri ja puhelin eivät koskaan ole himassa, avaimet ulko-ovessa, käsilaukku auton katolla, korvaläpät kaverilla ja bussilippu pesukoneessa. Koita siinä sitten ekaluokkalaisen keskittymiskyvyllä muistaa missä on pipot, hanskat, kaulaliinat ja ulkohousut, villasukat, juomapullo, jumppakassi ja reppu. Ja sitten on niitäkin professoreita, jotka eivät kertakaikkiaan tunnista edes omaa takkiaan, vaikka sitä hänen nenän edessän heiluttaa. 

Voimia kaikille, erityisesti niille, joilla on menossa jo syyskauden neljännet hanskat. Hyvät uutisethan ovat, että kierrätettävää ei juuri jää.

Ps. Instan puolella esittelyssä erikoislöytö vaatekaapin perältä.