Tietoa mainostajalle ›

22.3.2018

"Tyhmä kuin kotona kasvatettu"


Skidi lorotti puhelimensa päälle pullollisen vettä, joten jouduin tiedonsiirtohommiin. Huomasin siinä dataillessani, että Skidin yhteystiedoissa oli nimiä melkein yhtä paljon kuin minulla. Keitä nämä kaikki ihmiset oikein ovat?

Kävi ilmi, että sukulaisia, kummeja, ystävien lapsia, valmentajia, opettajia, tyyppejä vanhasta ja uudesta koulusta, treeniryhmästä, kuviksesta, orkesterista ja kesäleireiltä. Väkeä kuin pipoa.

Kuinka ollakaan, luen juuri Satun uunituoretta kirjaa islantilaisesta kodinonnesta, jossa esiteltiin islantilainen kansanviisaus "kotona kasvatettu lapsi on tyhmä". Herranen aika! Kulmakarvani lensivät katosta läpi ja näin sieluni silmin vauvapalstojen tilttaavan tästä sloganista. Sanonnalla ei kuitenkaan viitata siihen, että kotiäidit ovat huonoja kasvattajia, vaan siihen, että Islannissa katsotaan kodin ulkopuolella tapahtuvan elämän olevan lapselle hyväksi, toisin sanoen: mitä enemmän lapsi näkee maailmaa, sen parempi. Tämä näkyy siinä, että lapset ovat Islannissa tervetulleita minne tahansa.



Näkökulma on mielestäni pohtimisen arvoinen eikä vähiten siksi, että Suomessa tällainen ajatus ei ole valtavirtaa. Siitä ei oikeastaan puhuta lainkaan. Lapsenhan on juuri paras olla kotona. Ja edelleen on ihmisiä, joiden mielestä lasten on syytäkin pysyä kotona.

Käytän joskus konsultoinnissa työkalua nimeltä stakeholder map, jossa kartoitetaan kaikki tiettyyn projektiin liittyvät ihmiset sipulin eri kerroksiin: itse työryhmä, projektin mahdollistajat ja ne, joihin projekti vaikuttaa. Tällä työkalulla tunnistetaan ja ratkotaan viestintäongelmia ja voidaan piirtää erilaisia henkilömatriiseja.

Jos piirtäisit samanlaisen kartan lapsesi tuntemista ihmisistä, miltä se  näyttäisi? Paljonko on läheisiä ystäviä, tuttuja ja sitten ihmisiä, jotka jollain tavalla liittyvät hänen elämäänsä?

Kirjoitin jo joku aika sitten, että meidän lapsiamme kasvattaa aika moni tyyppi. Päiväkodin varahakijalomakkeen rivit eivät riitä alkuunkaan. Tämä ei ole mikään ideologinen valinta vaan seurausta sekavasta perhe-elämästämme. Tähän kun lisää kolme harrastusta ja kaksi koulua, saadaan aikaan hillittömät verkostot ja valtava määrä kohtaamisia. En itse varmasti olisi päässyt samanikäisenä yli 30 ihmiseen, enhän ollut edes eskarissa. Mihin kaikkeen tällainen verkosto vaikuttaa?

No ainakin siihen, että ihmiskäsitys on väkisinkin monipuolinen. Tuollaiseen porukkaan mahtuu jos jonkinlaista hiihtäjää, myös sen oman kuplan ulkopuolelta. Nähdäkseni kyseessä on vähän sama ilmiö kuin uimahallissa: "Ahaa, naisvartalon kuvasto ei todellisuudessa olekaan sitä instagramissa pyllistelevää 180 senttistä supermallia."

Ihmisten tapaamisesta jää jälkiä. Siitä saa perspektiiviä kun kuulee muiden tarinoita, herää ajatuksia, välillä jopa nousee empatia. Omatkin viestintätaidot kehittyvät kun yrität tulkita kaikkea mitä näet ja kuulet.



En tiedä onko lasten ja aikuisten verkostoja edes tutkittu. Periytyvätkö verkostot? Oppiiko verkostoja hyödyntämään aikuisena? Millaisia ovat huonot verkostot? Miten verkostot vaikuttavat syrjäytymisriskiin? Miten iso verkoston pitäisi minimissään olla? Jotenkin olisi siistiä laskea, kuinka paljon lapsi keskustelee muiden kuin omien perheenjäsentensä kanssa.

Siinäpä jollekin varhaiskasvatuksen tutkijalle pohtimisen aihetta. Nyt takaisin kirjan pariin, josta lähtee varmasti pari postausta vielä lisää.


20 kommenttia:

  1. Mietin tätä samaa "lapsivihaa" taas eilen, kun oli puhetta millaisiin kokouksiin lapsia voi ottaa mukaan. Eli pitääkö ihan oikeasti jättää lapsi jokaisessa tapauksessa kotiin, vai voisiko hän sittenkin tulla piirtämään värityskirjaansa ja syömään rusinoita siihen samaan pöytään, jossa mietitään ja vasta esivalmistellaan jotain? Miksi niistä vanhempien tutuistakin voisi löytää uusia suhteita ja mallia myös aikuiselle?

    Kyllä se kasvattava kylä saisi mielestäni olla monipuolisen laaja ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Ihminen on sen verta apina että oppii matkimalla joten työnteon katselu on varmasti hyödyllistä. Toki riippuu lapsesta pystyykö itse keskittymään työhön vai meneekö lastenhoidoksi. Itse teen mieluummin kaikki duunit ilman lapsia, varsinkin kun ovat jo niin isoja että voi tarpeen vaatiessa jättää hetkeksi yksin kotiinkin.

      Poista
  2. Tästä voisi tehdä neuvolaan huoneentaulun!

    VastaaPoista
  3. Verkostot on yksi yhteiskuntatieteiden keskeisimmistä tutkimuskohteista ja myös perhettä tutkitaan verkostona :)

    Verkostoista, saa kaiken hyvän: tietoa, tukea, työpaikkoja, valtaa. Toisaalta ihmisten verkostot koostuvat usein samankaltaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevista ihmisistä, eli kaikkien verkostoissa ei ole ihan yhtä paljon hyvää jaettavaa.

    Lasten sosiaalisten verkostojen tutkiminen suhteessa vanhempiensa verkostoihin olisi sen sijaan kutkuttava tutkimusaihe.

    Tää oli tällainen päivän yhteiskuntatieteellinen tiedote

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Kiinnostavaa, toivottavasti joku tarttuisi tähän!

      Poista
  4. Mahtavan provosoiva otsikko. Ajattelen, että kotonakasvatettu ei tarkoita samaa kuin kommunikoinnin puutteessa ja ilman sosiaalisia suhteita elänyt. Meillä lapset on kasvatettu kotona (teen menestyneenä yrittäjänä töitä siinä sivussa), mutta lapset ovat käyneet myös lukemattomissa kerhoissa, lähileikkipuistot ja piha on ahkerassa käytössä (siellä myös vanhemmat kohtaa ja keskustelee tai väittelee), harastuksissa on omat porukkansa, erilaiset leirit on käytössä, kyläilykulttuuri on voimissaan jne. Eli joo, jos ihminen joutuu elämään ilman vuorovaikutusta ja sosiaalista elämää, tulee hänestä varmasti kapeakatseinen, sivistymätön kurja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin! :D Mutta vakava puoli tässä kotona kasvattamisessa on, että Suomessa kotihoidontukea käytetään eniten raamattuvyöhykkeellä ja työttömyyden vaihtoehtona.

      Poista
    2. Toisaalta syntyvyys on ennätysalhaalla Suomessa ja veronmaksajia tarvitaan tulevaisuudessakin. Jos perheessä on monta lasta, vanhemmat tuskin ovat "työttöminä". Täytyy olla vaihtoehtoisia tapoja toimia, vierastan sitä ajatusmallia, että kaikki vaan samaan päivähoitoputkeen ja hyvää muka tulee automaattisesti. Hyvää tulee myös kotonakasvatetuista, jos vanhemmat ottavat kasvatusvastuun ja näyttävät monipuolista esimerkkiä. Ok, onhan mun hankittava toi Rämön kirja.

      Poista
    3. Juu toki, mutta on ihan tutkittua tietoa että kotihoidon tukea käyttävät eniten huonossa työmarkkinaasemassa olevat naiset, se ei siis ole valinta. Lisäksi syntyvyyshän laskee kuin lehmän häntä vaikka tukia jaetaan hyvin avokätisesti, mutta kirjassa kerrotaan myös erityisen selkeästi, mitä vanhempainvapaiden jakaminen aiheuttaa yhteiskunnassa. ;)

      Poista
  5. Täällä yksi korkeakoulun käynyt kotiäiti joka samalla opiskelee uuteen ammattiin! Ei laiteta ihmisiä muottiin. Tiukkaa tekee vaan koen tämän niin korvaamattomaksi ajaksi kun ei tarvitse kello kaulassa juosta. Käydään kyllä perhekerhossa ja vanhempi lapsi omassa kerhossaan mutta ymmärsitte varmaan pointin!

    Ei myö kaikki kotiäidit täällä itärajan tuntumassa haluta vältellä töihin menoa. Jos saa epätyypillisenä suomalaisena vähän kehasta, että alle 30v ja plakkarissa yo-tutkinto, AMK-tutkinto ja nyt olen aikuisopistossa sekä ne kaksi pientä tyyppiä <3 plus se vakkarityö josta olen hoitovapaalla!

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä! Tilastoista näkee kuitenkin sen ison kuvan, joka ei liity yksittäisiin ihmisiin. Aika harva työtön nimenomaan välttelee töitä, siksi juuri tuon kouluttamattoman/työttömän äidin tilanne on lähinnä pakon sanelema eikä mikään muodikas "perheen oma valinta".

      Poista
  6. Kolmen lapsen kotiäiti täällä, moi! Mulla on 2 korkeakoulututkintoa ja virka mihin palata hoitovapaan jälkeen, mutta toivon että perheemme talous kestää den että hoidan kuopusta kotona vielä pari vuotta ja olen koululaisia vastassa iltapäivisin. On ihanaa kun ei tarvii elää sitä tiukkaan aikataulutettua arkea mitä kahden epäsäännöllistä työtä tekevän aikuisen ja vuoropäivähoidossa olevien lasten elämä on, vaan on mahdollista tehdä lasten kanssa yhtä sun toista. Meidän perheelle tämä on ollut ehdottomasti paras valinta ja minun mielestä päiväkotitaipaleen ehtii hyvin aloittaa vähän myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, miten tämä liittyi lasten verkostoihin?

      Poista
    2. Pointtihan multa ihan unohtui kun iltahämärässä kirjoitin. Mun kotonaolo mahdollistaa sen että me aikuiset ja myös lapset ehditään harrastaa enemmän, käydä kylässä, konserteissa ja tapahtumissa. Kokemukseni on että työ- päivähoitoarki ei meidän perheessä kasvata ympyröitä vaan vuorohoitopäikky ja haastavat työajat kaventavat piiriä. Lisäksi lasten kavereita on meillä paljon iltapäivisin kylässä kun meillä on aikuinen kotona. On nuo isommat jo sen ikäisiä että pärjäsivät keskenäänkin iltapäivän mutta olen tässä kuitenkin ilokseni huomannut että meille halutaan tulla kun meillä on aikuinena kotona a ilokseni saan olla monen lapsen elämässä se läsnäoleva aikuinen ja osa verkostoa kiitos kotiäitiyden. Taloudellisesti tekee tiukkaa, mutta elämä on monella tasolla rikasta näin.

      Poista
    3. Tulkitsin sanonnan niin, että jos vain pyöritään kotona ja ehkä käydään kaupassa, niin sitten ollaan "tyhmiä kuin kotona kasvatettu". Kerhot, harrastukset ja edes jonkin verran sukulaisia on jo kodin ulkopuolista kasvatusta! En kokenut, että kyseessä olisi ollut kotihoidontuki vs. puoli-/kokopäiväinen päiväkotipaikka -vertailu.

      Meidän perheessä valitettavasti ollaan tuossa työttömyyden ja pätkätöiden aiheuttamassa kotonaolossa (isä on tällä hetkellä kotihoidontuella). Koska nuorin on vielä vähän alle 3-vuotias, näemme positiivisiakin puolia asiassa.

      Poista
  7. Suomessahan on sanonta peräkammarin poika (nykyisin kai pitäisi sanoa peräkammarin henkilö). Samaan asiaan taidetaan viitata, maailmankuvan jäämiseen kapeaksi.
    Tynnyrissä kasvanutkin on vähän samantapainen käsite. Onkohan vastaavia sanontoja tiheämmin asuttujen maiden kielissä?
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Peräkammarin poikaa pidän tavallaan myös luonnemääritelmänä, mutta tuo tynnyrissä kasvanut varmaan on tässä lähin verrokki.

      Poista
  8. Olipas huippua, että tartuit just tähän. Ei kyl yllättänyt :-) Ja tämä on mielestäni ihan keskeisimpiä ajattelutapaeroja, mihin olen täällä törmännyt. Kiitos hyvästä pohdinnasta.

    VastaaPoista
  9. Totta kai verkostot "periytyvät" tai pikemminkin se verkostoitumisen taito. Jos vanhemmat ovat hyvin koulutettuja, ulospäin suuntautuneita ja terveitä sisältäen sen, että on taloudellinen turvallisuus taattu kuten pysyvä "hyväpalkkainen" työ niin, mitäpä sillä vapaa-ajalla tekisi kuin osallistuisi ja järjestäisi kissanristiäisiä. Lapsi kasvaa ko. perheessä, hyvällä lykyllä näkee aikuisten käytöstä toisten seurassa ja matkii sitä :-) Käytöstavatkin saattavat olla "parempia" paremmissa piireissä/lukuunottamatta sokeutta ympärillä tapahtuviin asioihin.

    Jos lapsi taas on kotoisin köyhästä perheestä niin sen taloudellisen turvan lisäksi saattavat muutkin asiat jäädä kuten ne sosiaaliset suhteet, harrastukset, matkustaminen tai mikä tahansa elämää rikastuttava, sillä vanhempien aika kuluu raatamiseen, selviytymiseen ja stressaamiseen, ja lapsen..köyhyyden peittelyyn.

    Syrjäytymiseen pääsee iloisesti suoraan sieltä, missä kiusataan oli se sitten päiväkoti, ala-aste tai koti. Yläasteiässä onkin jo itsetunto niin maassa, ettei ole riittävä, hyvä tai minkään arvoinen ja yksin. Kuvitelmia jostain sosiaalisista suhteista..saattaa vielä olla (vaikkei mahdollisuutta tavata ihmisiä). Ystävästä tai poikaystävästä voi olla myös toiveita. Jos onni elämässä potkaisee ja saa jommankumman näistä ja pystyy smalltalkkiin muiden ihmisten kanssa..niin miten kuvittelette tämmöisen ihmisen uskaltavan kohdata maailman ja näyttää sitä lapsilleen?? It is what it is eli helvetin epäreilua ja sos.ekon. asema vaikuttaa.

    Tästä kun menee ajassa eteenpäin niin toisella näistä verrokki lapsista on hyvä itsetunto, usko pärjäämiseen ja onnistumiseen ”Haenpa johtajan paikkaa, ei sinne koulutusta tarvitse. Pärjään, koska äitikin sanoo, että olen hyvä”..ja toinen hakee nöyrästi puhelinmyyntityötä tai vastaavaa, sillä näkee ylimielisyyden huonona piirteenä.

    Toinen saa niin henkistä kuin taloudellista tukea vanhemmiltaan ja muista ravitsevista ihmissuhteistaan ja toinen vain lannistusta niistä vähäisistäkin, taloudellisesta tuesta puhumattakaan.

    Kun toinen lähtee viettämään iltaa rankan työviikon jälkeen ystäviensä kanssa, toinen jää kotiin ehkä..niin kuin on ollut koko viikon, minne muka menisi ja mitä tekisi? /Onneksi tämä on ainakin pääkaupunkiseudulla helpompi korjata nykypäivänä ja somen ansiosta miltei jokaisella on mahdollisuus ystävään.

    Jos elää norsunluutornissa, sieltä ei paljon mitään näe. Se kun kieltäytyy avaamasta silmiään ja katsomasta ympärilleen ja soveltamasta opittuja asioita käytäntöön on tyhmyyttä, tämä taas ei katso sitä..montako tutkintoa on takataskussa. Sitä joko käyttää päätään ja mieltään tai sitten ei.

    Kasvatusta taas on niin erilaista…joista mielestäni ”tietoinen” (ja lapsethan ovat erilaisia) https://www.youtube.com/watch?v=A71OktxTPac on paras vaihtoehto, mutta ehei aikatauluineen ja pakkosyöttöineen harrastuksiin vievät mammat ovat kruununsa ansainneet. Siitä vaan, tehkää karhunpalvelus lapsillenne ja meille kaikille.

    Ihan vielä, mielestäni tuo rikas/köyhä asetelma on mielenkiintoinen. Käytin sitä tässä esimerkkinä, sillä on eri asia jäädä kotiin pienillä tuloilla tai paremmilla tuloilla. Esimerkiksi pienituloiset saattavat asua kerrostalo tai vastaavalla alueella, jossa lapset kasvavat yhdessä. Parempituloiset omakotitalossa. Silloin on ”pakko” viedä lapset esim.perhekahvilaan yms..jolloin yllätys-yllätys tapaa miltei tismalleen samassa tilanteessa olevia ihmisiä..no, mitä iloa on tismalleen samanlaisista ihmissuhteista? Onneksi pääsee matkustamaan..silloinhan ”matkailu avartaa”, ei avarra, jos olet sokea. Avatkaa silmänne.

    Odotan lukevani päivityksiä siitä, mihin suuntaan tuo kirja asiaa vie ja millä tavoin siinä sitten verrataan ”koti”kasvatusta, mitä se sitten onkin ��

    Se, mikä jäi sanomatta on..teki niin tai näin meistä ihmisistä tulee ihan ookoo tyyppejä. Onneksi oppiminen jatkuu läpi elämän, jos antaa itselleen mahdollisuuden voi vaikka oppia jotain riippumatta siitä, millainen se lapsuus, nuoruus tai aikuisikä ovat olleet.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...