Pirjoa ei saa imuroida ja muita tehtäviä

Kaupallinen yhteistyö / Stella Kodinhoitopalvelut

Oman kotinsa avaimien ojentaminen ulkopuoliselle on herkkää puuhaa. Kodinhoidossa on pakko luottaa vieraaseen mutta kuten jo aiemmin totesin, kuka tahansa ei käy. Meillä täytyy olla paitsi samanlainen siisteyskäsitys myös yhteinen ymmärrys pelisäännöistä.

Keskustelu sujui hyvin.

- Ymmärrämme hyvin, että henkilökemioiden täytyy kohdata. Olisiko teillä muita toiveita kodinhoitajasta?
- Sellainen jämäkkä ja suorapuheinen olisi hyvä. Niin ja mielellään eläinystävällinen.
- Ahaa, onko teillä lemmikki?
- On, Pirjo. Vähän ujo.
- Asia selvä. Onko vaarana, että Pirjo karkaa oven avauksella?
- Ei, Pirjo haluaa nimenomaan olla sisällä.
- Ok. Pelkääkö Pirjo imurointia?
- Pelkää.
- Miten Pirjo tulisi huomioida?
- Pirjo pitää vain jättää rauhaan. Sitä ei saa heittää ulos, raidata eikä imuroida.
- Nyt täytyy tarkistaa, että Pirjo on...?
- Hämähäkki. Ruskea varastohämähäkki.
- Terraariossa?
- Ei, tuolla kaapin alla. Tai vähän riippuu. Joskus pyykkikorin takana. Tai yöpöydän jalassa. Pirjon vanhat verkot saa imuroida, mutta ei sitä, missä hän kulloinkin sattuu olemaan.
- Kirjaan ylös. Olemme varovaisia Pirjon kanssa.

Meille sopiva ja eläinystävällinen kodinhoitaja löytyi. Sekä koti että Pirjo voivat hyvin.

Ikkunanpesun jälkeinen valoilmiö! Ei yhtään haittaa että aurinko paistaa sisään!

Kodinhoitajamme Charmaine on nyt käynyt meillä muutaman kerran. Sovimme heti alkuun, että aina ei tarvitse toistaa samaa rytmiä vaan joillain kerroilla voi tehdä erikoisjuttuja. Hän on hoitanut perussiivouksen lisäksi myös muutamia erikoistehtäviä. Tuuletusräppänät on imuroitu edellisvuoden koivunsiemenistä, ikkunoista näkee läpi ja rahista saatiin tekstiilipesulla alkuperäinen väri esiin. Tämä on hyvä systeemi, sillä aina löytyy jotain. Terassin painepesu, viemärinavaus tai uuninpuhdistus.

Olen ruvennut kyselemään Stellalta kaikenlaista pientä asiainhoitoa. Meillä on takapihalla yksi hajonnut penkki ja päreinä oleva säilytyslaatikko - voisiko niille järjestää kaatopaikkakyydin Stellan kautta? Kyllä. Saako kotikäynnillä myös punkkirokotuksen? Järjestyy.

Näitä kaikkia hommia yhdistää yksi asia: ne ovat roikkuneet takaraivossa epämääräisenä kuormana, jotka pitää hoitaa joskus. Mutta kun ei kukaan saa aikaiseksi! Siihen vaaditaan joku ponnistus, toimenpide, aine tai työkalu, ja aikaa. Jota ei ole. Aivokapasiteetti pystyy pitämään mielessä vain päiväkodin metsäretkieväät, työpalaverit ja astianpesukonenappuloiden loppumisen.

Itse asiassa näitä hommia, joita kaikkia yhdistää sana "pitäisi", on enemmänkin.

Huhuilin joku aika sitten apulaista, joka hoitaisi taloutemme juoksevia asioita. Kumppanuus kodinhoitofirman kanssa voisi olla ratkaisu. Sama yhteyshenkilö voisi vastata paljon laajemmastakin alueesta kuin siivoamisesta. Mitäs jos he hoitaisivat myös puutarhahommia kuten nurmikonleikkuuta ja rikkaruohojen kitkemistä? Korjaisivat kännykän näyttöjä, huonekaluja ja vaatteita? Maalaisivat välioven? Hoitaisivat kuntoon kylpyhuoneen ärsyttävästi välkkyvän lampun ja repsottavat silikonit?

Listalle saa helposti parikymmentä tehtävää, joilla ei ole tulipalokiire, mutta jotka kuormittavat päänsisäistä to-do -listaa.

Lääkäri kotiin on jo tarjolla, mutta entäs jos kaipaisin kotiin hierontaa, kasvohoidon tai kaupassakäynnin? Farkkujen lyhennyksen, 50 litraa kukkamultaa ja fillariin talvirenkaat? Syntymäpäiväkakun ja takkapuita?

On jännä ajatus, että nämä hommat joskus olisi hoidettu. Silloin minun ei ehkä tarvitsisi aloittaa kesälomaani nakkilistalla. Tai ainakin se olisi huomattavasti lyhyempi.

Huom! Jos palvelukulttuurilliset kokeilut kiinnostavat, saat Stellalta -25% kertasiivouksesta ja ikkunanpesusta ja lastenhoidosta sekä -50% 1.kk sopimustilauksesta taikasanalla Project Mama.

Kaikilla muilla on

"Vain ekaluokkalaiset kulkevat kukkaistyttövaatteissa."

Skidi sai vihdoin kakaistua ulos, miksi ei käytä erästä violettia tunikaa, joka on ollut kaapissa jo pari vuotta käyttöä odottamassa. Tyyppi käyttää vaatekaapistaan muutenkin noin kymmentä artikkelia, joten halusin tietää, mikä tunikassa oikein oli vikana.

Ja se olikin tällä kertaa tyyli. Eli periaatteessa ei mikään mutta käytännössä kaikki.

Tunikasta virisi muutenkin hyvä keskustelu siitä, miten luokassa pukeudutaan. Kaikilla muilla on Adidaksen raitaverkkarit ja tossut ja musta bomber. Tai jos verkkarit ovat pesussa niin superpillit farkut. Pyörän pitää olla Jopo. Kukaan ei käytä ulkkareita tai kumisaappaita. Yhdenmukaisuuden pakko koskee myös poikia. Kaikilla on samanlainen etuheitto.

Ymmärrän.

Mutta kun minä muistan heimovaatepakon vasta yläasteelta. Ja olen vähän yllättynyt, että tämä ahdistus on siirtynyt jo ala-asteikäisille. Miksi ihmeessä jo kolmasluokkalaisen täytyy näyttää samalta kuin muut? Minun ala-asteellani suurin osa jengistä oli sellaisia, jotka eivät kiinnittäneet yhtään huomiota siihen, mitä toisilla oli päällä (minulle tämä on edelleen tehdasasetus, anteeksi kaikki, joiden uusia vaatteita en huomaa.).

Omaa heimoahdistustani lisäsi 80-luvun lopulla se, että yksinhuoltajaperheessä vaatteista tingittiin ensimmäiseksi. Kaikki vaatteeni tulivat kirppiksiltä, mikä tarkoitti sitä, että en ikinä saanut uutta ja muodikasta, toki sinnepäin, mutta ei sertifioitua heimokamaa. Kun yhdeksännellä luokalla vihdoin sain kansitakin, muistan hämmästyneeni, että olin edelleen nolo. Tavallaan rauhoittavaa tajuta, että olisin ollut out joka tapauksessa.

Olen ollut tosi ylpeä siitä, että Skidillä on aina ollut hyvin pragmaattinen lähestyminen vaatteisiin. Mukavat leikkaukset ja materiaalit ovat olleet tärkeämpiä kuin merkki. Onhan se ollut rasittavaakin: häntä ei ole saanut vaateostoksille, ei sitten millään.

Mutta mitä nyt pitäisi tehdä?

Minun äidilläni ei ollut valinnanvaraa silloin, mutta minulla olisi. Voisin käydä ostamassa Skidille heimovaatteet. Koska sekin on kannanotto, jos ei halua pukeutua bomberiin, heimon tyyliin. Mutta kun se tuntuu tyhmältä. Skidi on sielultaan kukkamekkotyttö. Onko sen oman tyylin hintana hyljeksintä?

Asia ratkesi vähän itsestään. Kävimme nimittäin kokeilemassa bomberia. Takki näytti pöhköltä ja yllättäen Skidi oli samaa mieltä. Hän totesi viileästi, että ei, tämä ei ole hänen tyyliään, vaikka se onkin kaikkien muiden. Toistaiseksi tärkeämpää kuin olla samanlainen on erottua pikkuisista. Se onnistuu ihan jo jättämällä kukkaistunikat pois.

Täti esittää silti toiveen. Eikö joku nuorisotubettaja voisi kertoa, että oma tyyli on se koko homman pointti eikä se, että jengin vaatekaapit koostuvat samoista vaatekappaleista. Ja että se kukkamekko on ihan ok, oli ihminen kolme-, yhdeksän- tai kuusikymmentävuotias.

Unelmahommissa vai oravanpyörässä?

Kahvia toki menee. Ja julkaisen juttuni aina yöllä.

Olen yrittänyt ehtiä lukea Satun ja Hannen Unelmahommissa-kirjaa, mutta kun en kertakaikkiaan ehdi! Osittain siksi, koska yritän pitää niistä unelmahommista kiinni.

Kun vaihdoin työpaikkaa julkiselta kaupalliselle puolelle, moni ihmetteli, miksi haluan takaisin oravanpyörään. Takaisin? En koskaan ymmärtänyt sieltä edes lähteneeni. Olen jo monta vuotta tehnyt palkkatyön lisäksi sivuduunia yrittäjänä.

Ja jokainen, joka tekee kahta työtä, on jonkinlaisessa oravanpyörässä. Mutta tykkään siitä!

Työn merkityksellisyys tulee monesta eri lähteestä. Siitä, että kollegat ja asiakkaat kokevat minun olevan hyödyllinen, sekä siitä, että juttuni herättävät keskustelua ja ajatuksia, naurattavat tai tarjoavat vertaistukea. Minulle vastenmielinen työelämä taas tarkoittaa sitä, että kukaan ei ole kiinnostunut sitä, mihin työtuntini käytän. Välinpitämättömyys on vielä ahdistavampaa kuin tuntien merkkaaminen.

Palkkatyön suhteen olenkin aika joustava. Työyhteisö on loppujen lopuksi viihtymisen kannalta yhtä tärkeä asia kuin riittävän haasteelliset työtehtävät. On pelkkää plussaa, jos joku projekti joskus osuu unelmahomma-kategoriaan. Silloin oravanpyörässä on sairaan kivaa!

Unelmahommat voivat olla myös palkkatyön vastapainoa.

Kun huhtikuussa pidin pois vanhoja kesälomia, olin varma, että ehdin viimeistellä aivan kaikki keskenolevat kirjoitusprojektini. Vaan toisin kävi. Vaikka sain kirjoittaa juttuja päivät pitkät, huomasin, etten ole loppujen lopuksi kirjoittajana juurikaan tehokkaampi, vaikka aikaa olikin reilusti enemmän kuin tämä työpäivän jatkeen verran eli 21-00. Juttujen määrä oli vakio. Kun aikaa on rajoitetusti, oppii tehokkaaksi ja priorisoimaan: ihan pikkujuttuihin ei ehdi jäädä jumiin.

Tänään tajusin, miksi en ollut tehokkaampi. Kirjoittaminen on minulle pääntyhjennystä. Siis sitä, mitä ihmiset yleensä tekevät lomalla tai harrastuksissa. Joku juoksee polkujuoksua, toinen kuokkii puutarhaa, kolmas keräilee muumimukeja. Whatever works. Aivot kaipaavat vaihtelua ja sitä niille täytyy muodossa tai toisessa tarjota. Tarvitsen siis muuta elämää voidakseni kirjoittaa ja kirjoittamista, jotta jaksan muuta elämää.

No miten sitten ehdin tehdä kaikkea? No en ehdikään, kyllähän minulla on vellit hellalla säännöllisin väliajoin - ja sekin on ihan tärkeä muistutus. Silloin pyydetään hattu kourassa anteeksi ja karsitaan tekemisiä. Sivutyössä pitääkin olla tarkka sen suhteen, ettei tee asioita, jotka aiheuttavat huonoa stressiä.

Toki se hyväkin stressi, kuten kaikenlaisen uuden kehittely, aiheuttaa vauhtisokeutta, mutta se on energisoivaa. Ja siitä uudesta seuraakin lisää uutisia perjantaina (sen verran voin vinkata, että utelias nettisalapoliisi sen voi jo löytää). Jos sen jälkeen sitten lukisi vähän unelmahommista.

"Miksi ne erosivat?"

Tuttavapiirissä tapahtunut avioero kosketti Skidiä. Hän kysyi minulta yllättäen, miksi ihmiset eroavat. Varsinkin kun nämä olivat vaikuttaneet siltä, että kaikki oli hyvin.

En ollut kauhean valmistautunut kysymykseen, joten yritin diplomaattisesti (ja totuudenmukaisesti) sanoa, etten tiedä. Ettei kukaan ulkopuolinen tiedä. Mutta kun Skidi tivasi tarkempaa vastausta, sanoin, että eivät varmaan puhuneet riittävästi toisilleen.

En keksinyt tätä ihan päästäni. Avioliitto päättyy eroon tyypillisesti uskottomuuden, kommunikointivaikeuksien, erilaisten parisuhdeodotusten tai arvomaailmojen törmäyksen vuoksi. On ymmärrettävää, että erilaiset arvot, elämäntyylit ja yhteisen ajan puute lisäävät eroriskiä, mutta kommunikointivaikeudet?

Samalla tajusin, miten ohut se usein kuultu neuvo parisuhteessa puhumisesta on. On tietenkin ihan totta, että keskusteluyhteys pitäisi säilyttää ja omista fiiliksistä kumppanin kanssa kannattaa puhua, mutta eikö tällainen vieraantuminen ole vain oire eikä syy?

Ei kellään ole suhteen alkuvaiheessa ongelmia puhua. Mistä hitosta se äänieristetty seinä siihen kahden ihmisen väliin ilmestyy? Ja onko se se sama seinä, joka tappaa seksielämän?

Ja puhumista ei voi korjata yksin. Siihen tarvitsee sen toisen mukaan.

Ei sellaisen kanssa voi puhua, johon ei luota.
Joka mököttää.
Joka puhuu päälle.
Joka halveksii mielipiteitäsi.
Jota ei kiinnosta puhua.
Joka puhuu eri asiasta.
Joka puhuu aina samasta asiasta.
Jonka äänensävy on aina syyttävä.
Joka haluaa riidellä.
Joka puhuu vain itsestään.
Joka ei kuuntele.

Luottamuksen puutteesta syntyy tunne, että liitossa ei olla enää samalla puolella. Siihen samaan suuntaan soutamiseen toki auttaa keskustelu: onko toinen huomannut saman vai onko kyseessä jonkinlainen toispuoleinen väärinkäsitys?

Jos puhumisen puute on oire, asiat eivät korjaannu puhumista lisäämällä. Samalla tavalla kuin seksin puutteeseen ei tepsi vinkki, että kuksikaa enemmän. Täytyyhän siihen olla kunnon motivaatio.

Puhuminen lisääntyy kun ensin on poistettu se varsinainen kivi kengästä. Ja mikä se sitten on? Jos ei tee mieli puhua, on pakko korjata ensin se mieli. Mikä ei välttämättä ole korjattavissa.

Niin no, ei kukaan ulkopuolinen tiedä. Se on varmaan epätäydellisyydessään kuitenkin se paras vastaus.

Kesän saaristokohteet x 3

Noin viisi minuuttia vanhan sananlaskun mukaan: kun tuomi tuoksuu, on syytä ruveta suunnittelmaan kesäreissuja!

Koska mökkeilemme saaristossa suurimman osan kesälomastamme, on lähimatkailu hyvinkin tarpeellista: jos oma saari (tiskaaminen ja mökkipatja) alkaa tympiä, lähdetään seuraavalle saarelle.

Saaristossa on aivan mielettömiä paikkoja (ja joskus jopa siedettävä sää). Moni kuvittelee, että Saaristomereen tutustuminen edellyttää omaa venettä, mutta aika hyvin tulee toimeen ilmankin. Yhteysaluksilla, taksiveneillä ja losseilla pääsee yllättävän helposti saaresta toiseen. Pyöräilykin on suht helppoa, varsinkin jos rengastie kiinnostaa. Suosituimmissa paikoissa (kuten Nauvossa) kannattaa olla majoitusvaraus, jos telttailu ei ole vaihtoehto.

Ensi kesänä on suunitteilla seuraavat etapit.

Korppoon Paljasjalkapolku

Viime kesäinen reissu lipsahti niin riemuvoiton puolelle, että perhe liputtaa kovasti uusinnan perään! Paljasjalkapolku on  kaikkien aistien taidenäyttely keskellä metsää. Konsepti on nerokas: ympäristön ehdoilla tehtyä nykytaidetta yhdistettynä luontopolkuun, jonka pystyy kävelemään läpi lastenkin kanssa. Jokaisen näyttelykokonaisuuden teemat tarkastelevat ihmisen ja luonnon välistä suhdetta eri näkökulmasta, tänä vuonna teemana on "Jälkiä".

Kasnäs - Örö

Örön linnakesaari, jonka paahdeniityiltä voi bongata yli 1600 perhoslajia, avattiin kävijöille vasta pari vuotta sitten. Saaren luontoa on kehuttu nyt niin monelta taholta, että pakko mennä tutustumaan itsekin. Saarella on kaksi noin viiden kilometrin pituista luontopolkua, joihin voi tutustua omatoimisesti tai oppaan johdolla. Voisin melkein kokeilla opastettua kierrosta niin jää ehkä enemmän käteen. Yhteysalusliikenne Öröhön lähtee Hangosta ja Kasnäsistä (ajattelin testata myös kylpylähotellin, jos kävisi niin että uiminen jää muuten vähiin) ja yöpyminen järjestyy kasarmihotellista. Perhoskirja mukaan!

Stora Hästön vedenalainen luontopolku

Stora Hästössä on kaksi vedenalaista luontopolkua, joiden avulla kautta pääsee tutustumaan merenpohjan biotooppeihin. Polkua seurataan uiden (maski/uimalasit päähän), snorklaten tai sukeltaen. Opastaulut on kiinnitetty betonilaattoihin ja ne niitä yhdistää köysi, joten eksyminen on hankalaa. Pikkupyöriäisreitti sopii snorklaajille (reitin pituus 150 m) ja Harmaahylje-reitti on tarkoitettu laitesukeltajille (reitin pituus 300 m). Pohjasta löytyy infoa (suomeksi ja ruotsiksi) kalliopohjan levävyöhykkeestä, sinisimpukoista, murtovedestä, hiekkapohjan kaloista ja meriajokkaasta. Tämä voi olla vielä tälle kesälle liian hankala perhekohde, mutta kelien mukaan mennään kokeilemaan, josko lyhyt märkäpuku riittäisi.

Nämä riittänevät alkuun. Pistäkää jakoon omat saaristohelmenne, jos raaskitte!

Ihmemaassa

Tänään oli päiväkodin kevätkauden päättäjäiset.

Tällä kertaa ryhmässä oli päädytty vähän toisenlaiseen ratkaisuun: ei tanssiesityksiä tai suvivirttä vaan lapset saivat esitellä kevään aikaa tekemiään tutkimuksia. Tutkimuksen aiheina oli ollut hampaita (olivat jopa käyneet pienten ryhmässä tutkimassa suita taskulampulla), vettä, kuuta ja liskoja.

Lisäksi viskarit olivat yhdessä tehneet taulun.

Valkoiselle paperille tehty vesivärityö oli täynnä tavaraa ja siihen liittyi pitkä selitys. Kuvassa oli lasten omien sanojen mukaan taivaaseen päin kasvavaa nurmikkoa, lentäviä koiria, vesipisaroita ja lumihiutaleita ja ötököitä, joihin oltiin kuulemma erityisen tyytyväisiä.

Pitkässä selityksessä toistui monta kertaa sana ihmemaa. Jossa kaikki on väärinpäin ja vänkkyränkänkkyrää.

Ihmemaassa ei ole sääntöjä. Kaikki on mahdollista kuten kesä ja lumihiutaleet yhtä aikaa ja lentäminen ilman siipiä. Ihmemaassa voi olla ihan mitä vain ja kaikki ovat oikeassa, koska väärä on normi. Silloin taide voi olla sotkua ja sotku taidetta. Kukan terälehdet ja tähdet ovat taivaalla ihan vierekkäin, ihan siksi, että ne ovat yllättävän samanlaisia.

Kun sitten lähdin pyöräilemään töihin aivot nyrjähtäneinä, yritin itsekin katsella maailmaa vähän vänkkyränkänkkyrästä näkökulmasta. Vaikeaahan se oli. Pitäisi pysäyttää pyörä johonkin, mihin ei saisi, ja katsoa maailmaa yhtä aikaa läheltä ja kaukaa. Siihen on hirveän vähän tilaisuuksia. Pitäisi olla enemmän.

On se aika mieletön tuo ihmemaa, jonne nuo mukelot edelleen aika vaivatta surffaavat, ihan ilman digilaitteita. Voi kun se taito pysyisi mukana koko elämän.

Snif.