Tietoa mainostajalle ›

24.5.2017

Ihmemaassa

Tänään oli päiväkodin kevätkauden päättäjäiset.


Tällä kertaa ryhmässä oli päädytty vähän toisenlaiseen ratkaisuun: ei tanssiesityksiä tai suvivirttä vaan lapset saivat esitellä kevään aikaa tekemiään tutkimuksia. Tutkimuksen aiheina oli ollut hampaita (olivat jopa käyneet pienten ryhmässä tutkimassa suita taskulampulla), vettä, kuuta ja liskoja.

Lisäksi viskarit olivat yhdessä tehneet taulun.

Valkoiselle paperille tehty vesivärityö oli täynnä tavaraa ja siihen liittyi pitkä selitys. Kuvassa oli lasten omien sanojen mukaan taivaaseen päin kasvavaa nurmikkoa, lentäviä koiria, vesipisaroita ja lumihiutaleita ja ötököitä, joihin oltiin kuulemma erityisen tyytyväisiä.

Pitkässä selityksessä toistui monta kertaa sana ihmemaa. Jossa kaikki on väärinpäin ja vänkkyränkänkkyrää.

Ihmemaassa ei ole sääntöjä. Kaikki on mahdollista kuten kesä ja lumihiutaleet yhtä aikaa ja lentäminen ilman siipiä. Ihmemaassa voi olla ihan mitä vain ja kaikki ovat oikeassa, koska väärä on normi. Silloin taide voi olla sotkua ja sotku taidetta. Kukan terälehdet ja tähdet ovat taivaalla ihan vierekkäin, ihan siksi, että ne ovat yllättävän samanlaisia.

Kun sitten lähdin pyöräilemään töihin aivot nyrjähtäneinä, yritin itsekin katsella maailmaa vähän vänkkyränkänkkyrästä näkökulmasta. Vaikeaahan se oli. Pitäisi pysäyttää pyörä johonkin, mihin ei saisi, ja katsoa maailmaa yhtä aikaa läheltä ja kaukaa. Siihen on hirveän vähän tilaisuuksia. Pitäisi olla enemmän.

On se aika mieletön tuo ihmemaa, jonne nuo mukelot edelleen aika vaivatta surffaavat, ihan ilman digilaitteita. Voi kun se taito pysyisi mukana koko elämän.

Snif.

6 kommenttia:

  1. Ihmemaa on ihana paikka..! Ja todella mahtava idea esitellä kevään aikaisia tutkimuksia, verrattuna (toki todella söpöihin) lauluesityksiin tms.
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiinnostava juhla! :) Tuli mieleen että tällainen "esitys", jossa pienryhmissä kerrotaan tutkimustuloksista muutamalle vanhemmalle kerrallaan on ihan älyttömän hyvä esiintymisstartti ujoille lapsille. Ei tarvitse mennä ison joukon eteen ja yrittää muistaa laulun sanoja.

      Poista
  2. Minä katselen välillä suu auki näitä ihmisten kokemuksia päiväkodeista. Päättäjäisiä? Projekteja? Vanhempainyhdistyksiä? Esityksiä? Yli kolme kuukautta työskennellyttä henkilökuntaa? En lainkaan ihmettele että pidät varhaiskasvatusta arvossaan tällaisilla kokemuksilla.

    Oma espoolaislapseni on saanut aloittaa taipaleensa isomman päiväkodin satelliittiryhmässä jonka sijainti(!), henkilökunta ja lapset ovat vaihtuneet useamman kerran vuodessa. En ole kuullut sanaakaan yhdestäkään pitkäjänteisemmästä projektista, ryhmätoiminnasta, saati mistään kotien ja hoitopaikan tai vanhempien välisestä yhteistyöstä mikä on kai ihan odotettavaa koska ryhmän toiminnassa ei ole mitään pysyvää rakennetta, ei sisäistä eikä ulkoista. Hoitajat (huom. hoitajat, ei lastentarhanopettajat) ovat sinällään lapsilähtöisiä ja kivoja sekä yksittäiset hoitopäivät vissiin ihan mukavia, mutta minkäänlaisesta yhteisöllisyydestä tai varsinaisesta varhaiskasvatuksesta ei voi kyllä puhua samana päivänäkään. Jos tämä tilanne olisi ollut tiedossa etukäteen, olisin harkinnut töihinpaluuta uudemman kerran ja jonottanut paikkaa kunnolliseen päiväkotiin. Saatana.

    No mutta nyt meni turhautumisissani ihan ohi aiheen. On hienoa että teillä ollaan tyytyväisiä päiväkotiin. Minäkin haluan ihmemaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O_o Tuo kuulostaa ennemminkin kerhotoiminnalta? Kyllä päiväkodissa pitää olla lastentarhanopettaja paikalla. Jos ei ole, yhteys suoraan kaupungin aluepäällikköön.

      Mutta olen tietty myös tyytyväinen meidän päiväkotiin ja todella toivoisin että kaikilla olisi yhtä hyvin, ihan koko maassa. Vihani nykyhallitusta kohtaan lähtee juurikin asenteista varhaiskasvatuksta kohtaan.

      Poista
    2. Jep. Niin kuulostaa. Mutta kyseessä on todellakin Espoon kaupungin tarjoamaa virallista, neljän kuukauden hakuajalla saatua päivähoitoa kaksivuotiaalle (jota luojan kiitos me tarvitsemme vain osa-aikaisena). Aluksi lto:n piti löytyä "ihan lähiaikana", mutta kummasti vaan kuukaudet kuluvat ei-vakituisten hoitajien voimin. Nyt on taas lupailtu että syksyllä varmasti aloittaa lto mutta uskoni ei ole kovin kova, joten olenkin siirtynyt kartoittamaan siirtoa lähipäikkyihin.

      Mikä hitto on aluepäällikkö, sitä narua voisi vielä koittaa. Pk:n johtaja ja varhaiskasvatuksen jokupäällikkö tarjoavat voivoita ja kovaa yritystä. Tiedän että olisi pitänyt kovistella enemmän mutta töihinpaluussa nyt on ollut muutakin hommaa.

      Ja miksikö avaudun tästä toisen blogissa? No en tiedä, mutta kiitos kun kuuntelit. Osui vaan niin hermoon tämä aihe.

      Poista
  3. Nyt menee vähän off-topic, mutta lukaisin juuri, että Puumalan kunta alkaa tarjota koululaisille aamupäivätoimintaa. Voisi moni isompi kunta alkaa ottaa oppia. Lukaisin eilisestä paikallislehdestä. Valitettavasti en löytänyt netistä ko. uutista, mutta aattelin nyt tulla kertomaan, kun olet niin usein tästä asiasta avautunut :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...