Kun näin tämän viraalihitiksi levinneen kuvan maitorauhasista, jouduin kaivamaan esiin ihmisen fysiologian ja anatomian kirjani, jota olin viimeksi tarvinnut opiskeluaikoina lääketieteen käännösten tekemisessä. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa kuvaa ja oli pakko tehdä faktantarkistusta.
Kuva oli aito. Olin hämmästynyt. Luulin tätä ennen, että naisen rinnat koostuvat lähinnä rasvakudoksesta ja synnytyksen jälkeen tapahtuu jotain muutoksia, mistä seurasi minulle lähinnä kipua ja hammastenkiristystä, joillekin tietysti myös imetyksen auvoa. Enkä sen kummemmin miettinyt, että mikä perkele siinä rasvakudoksessa oikein kipeytyy edelleen aika ajoin saati että miltä se rauhanen oikein näyttää siellä sisällä.
On ihan älyttömän hyvä kysymys, miksi näen ensimmäistä kertaa maitorauhaset Twitterissä. Miksi minulle on ala-asteelta lähtien esitetty ihmisen fysiologiaa miesvartalon kautta? Paitsi silloin kun juteltiin terveystiedon tunnilla kuukautisista vain tyttöporukassa.
Palataan takaisin siihen anatomiankirjaan. Kysymykseen lienee se yksinkertainen vastaus, että maitorauhaset eivät selkeästi kuulu juuri minkään isomman otsikon alle. Ne eivät ole osa lihaksistoa, hermostoa tai verenkiertojärjestelmää, eikä niitä esitellä hormonitoiminnankaan alla. Vain ihmisen lisääntymisen jälkeen on kappale breast disorders ja synnytyksen yhteydessä laktaatio käsitellään yhdessä kappaleessa.
Osa kuvaa kommentoineista naisista oli kauhuissaan, että tissien sisällä oli tuollainen rakennelma – ja tämä oli mielestäni kohun ikävin paljastus. Eivätkö he koskaan ole ajatelleet tissien perimmäistä tarkoitusta? Vai ovatko kaikki rinnoista syntyneet mielikuvat, jotka eivät liity puhtaasti ulkonäköön, vääriä tai pelottavia? Ja kyse on sentään naisen ruumiin osasta, joka pitäisi tutkia joka kuukausi, sillä rintasyöpä iskee joka kahdeksanteen suomalaisnaiseen. Siitä kannattaa olla paljon enemmän huolissaan kuin nännien näkymisestä.
Lääketieteellisen kuvaston vähäsanaisuus on yhtä omituista kuin se, että miesvartalo on suunnittelun ja tuotekehityksen standardi myös niissä tuotteissa, joita käyttävät myös naiset. Kuten turvavyöt ja lääkkeet. Yhtä lailla tarvitsemme akuutisti parempaa ja laajempaa tissitietoutta! Rinnat ovat kaikessa moninaisuudessaan olennainen osa naisen elämää ja on aika lopettaa käsittelemästä niitä lähinnä sensuroinnin näkökulmasta.