Tietoa mainostajalle ›

12.9.2016

Sieniä yhdelle

Syksy on minulle vaikeaa, vaikeaa aikaa. Sosiaalinen media on täynnä kuvia sienistä: herkullisista ruokalajeista, valtavista saaliista, upeista yksilöistä.





"Ajatella, olin kolme sekuntia metsässä ja sain kymmenen kiloa kanttarelleja!"

Postauksen  perään viriää välittömästi komppaava keskustelu, yleensä kuvien kanssa. Joku on juuri laittanut omat herkkutattinsa voin ja persiljan kanssa pannulle. Toinen on tehnyt suppilovahveroista piirakan. Ihmiset esittelevät löytöjään: hienoja tatteja, täydellisiä lampaankääpiä ja kassillinen mustatorvisieniä.

Olisi hirveän paljon helpompi katsella itiöemillä keulimista, jos ei itse eläisi jatkuvissa sienivajareissa. Postauksianne nimittäin katsoo täällä ruudun takana ihminen, jolla on kilo Jozoa haavoissa. Rakastan sieniä, mutta en juuri koskaan syö sieniä. Muu perhe suhtautuu nimittäin niihin niuhosti tai totaalikieltäytymällä. Kolme vastaan yksi tilanteessa kukaan ei kannata edes kokeilemista, ja ikinähän sieniin ei totu, jos ei niitä ruoassa käytä.


On vaikea kestää tätä vääryyttä. Tuoreet suomalaiset metsäsienet ovat maultaan ja ravintoarvoiltaan aivan omaa luokkaansa verrattuna nyt vaikka pahvinmakuisiin herkkareihin. Lisäksi niitä saisi tuolta metsästä aivan ilmaiseksi. Mutta ei.

Nyt kysynkin neuvojanne.

Onko joku vastaavassa tilanteessa? Miten toimit? Säilöminen on hankalaa ilman, että maku kärsii ja pakastimessakin on hyvin rajallisesti tilaa. Eineksistä ainoa vaihtoehto on klimppinen pakastekeitto, jossa kanttarelleja on 5 %. Voin kertoa, että ei riitä. Missä ovat kaikki hyvät sienieinekset?!

Toiseksi, miten tämä pahan kierre kotikeittiössä katkaistaan? Onko toivoa, että perhe jossain vaiheessa tajuaa virheensä ja näkee valon? Miten? Olen itse rakastanut sieniä ihan pienestä lähtien, joten en voi käsittää miten muutos tehdään.

Halp.

51 kommenttia:

  1. Kuivaaminen. Häkellyttäviä määriä sieniä pieneen tilaan, keitoissa eroa tuoreeseen ei juuri huomaa ja muissakin ruoissa lähinnä rakenteessa. Kotikäyttökasvikuivurit ei myöskään maksa kuin joitakin kymppejä ja samalla laitteella kuivuu sitten mausteet, omput ja chilitkin...tai voi yhteiskäyttää kavereiden, ei sitä kuitenkaan yleensä ihan joka päivä tule kuivattavaa.

    Meillä sieni-inhoava tenava on vähitellen oppinut syömään vaikkakaan ei pitämään, pieneksi murustellut kuivasienet kun ei juurikaan tunnu vaikka maistuu. Meillä toki kynnyskysymys oli enemmän rakenne kuin maku. Ihan pienenä en pakottanut muuta kuin kokeilemaan jos oli jotain erilaista sieniruokaa, alakouluikäisenä ilmoitti yksi kerta sienikeitosta että voi hän sitäkin syödä kun tarjosin eilisiä jämiä korvausateriaksi sille päivää. Sen jälkeen on syönyt sieniruokia jos niitä on tarjolla ollut vaikka ei fani olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi rakenne on monella ongelma. Sama suutuntumavika on ilmeisesti myös munakoisossa. Jota siis myös rakastan. :D

      Poista
  2. Fiksuinta lienee koittaa syksyllä päästä metsään vähän useammin ja kerätä muutaman päivän varasto kerrallaan. Tuoreena ne kuitenkin on parhaita ja useamman päivän säilyvät jääkaapissa. Yllä jo kehuttu kuivaaminen tosiaan loistava säilömiskeino. Pari päivää sitten meillä aloitettiin myös testi osterivinokkaiden kasvattamisesta kotona: http://www.helsieni.fi/fi/helsieni-growkit/

    PS: Suuret kiitokset Kanariansaarten postauksista. Suunnitellaan reissua marraskuulle ja saarten, kylien sekä hotellien vertailu käy työstä. Vinkattu Puerto de Mogan vaikutti kivalta ja suunnataan sinne jos vaan saadaan hotelli meille sopivaan aikaan. Onko teillä ollut pakettimatka vai miten olette päässeet kentältä hotellille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että tuoreena ne tosiaan ovat parhaita. Täytyy ottaa ilo irti tästä syksystä!

      Heh, Kanarialla ollaan tosiaan jämähdetty sinne Moganiin, koska ylivoimainen ilmasto ja safka. Me ollaan aina otettu taksi kentältä hotellille (maksaa muistaakseni 50 euroa): Mogan on kaikista kauimmainen kylä, joten matkanjärjestäjän bussimatka kestää ja visiitit kiemuraisia teitä muihin kyliin ei ole autopahoinvoiville ipanoille se miellyttävin loman aloitus... hauskaa lomaa!

      Poista
  3. Minulle opetti sienikammoisen ex-miehen sisko näppärän vinkkiviitosen, jolla sienikammoinenkin saadaan salakavalasti sieniä syömään. Kuivatut sienet jauhetaan esim. lihapullataikinan sekaan, ja tuo pahaa-aavistamaton kanssaruokailija ei niitä koskaan sieltä bongannut.

    Minä naureskelin kuvitteelliseen partaani. Vai että ei ikinä suostu sieniä syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Jotain kasvispihvejä con sieni voisin ehkä yrittää tehdä. :)

      Poista
  4. Kun itse muistelen, miten rupesin itse tykkäämään sienistä, vastauksen voi käytännössä kutistaa yhteen sanaan: kanttarelli.

    Jo pienenä tykkäsin sienten poimimisesta, mutta en mausta. Erityisesti tatit olivat iljettäviä, koska ne olivat rakenteeltaan limaisia, saattoivat kuhista ällöjä matoja ja punikkitatit vielä muuttuivat ruman mustankukertaviksi. Rouskut taas olivat epäilyttäviä, koska ne ovat käsittelemättöminä lievästi myrkyllisiä.

    Tilanteen muutti kanttarelli, jota oli kiva poimia, kun se on niin kaunis ja useimmiten täysin madoton. Se hyvän, oranssinkeltaisen värin täplittämän paikan löytämisen riemu! Valmistettuna kanttarelli ei muistuta rakenteeltaan limaklönttiä ja on maultaan suhteellisen mieto. Aluksi tykkäsin siitä paahtoleivän päällä sipulin kanssa paistettuna, oleellista on että palaset ovat tarpeeksi pieniä ja nesteettömiksi paistettuja, sienten sienimäisyys täytyy hävittää. Siitä sitten vähitellen etenin kanttarellimuhennokseen ja sitten muihin sieniin. Mutta oleellista kaikkien sienten kohdalla on tosiaan se,että sienet ovat niin pieninä muruina, ettei niiden syöminen tunnu liman nielemiseltä. Suosittelen myös tuota sienten ujuttamista muihin ruokiin. Vaikka onhan se tietysti ihan tuhlausta, jos ne ei saa maistua paljoa aluksi....


    Tatit ja suppikset kannattaa kuivata, kanttarellit pakastaa, muuten ne muuttuvat kitkeriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarelli on saanut monta ääntä! Hmh, täytyypä kokeilla tuota pakastamista!

      Poista
  5. sieniahdistunut komppaa edellistä: kanttarelli.
    Minulle riittää tasan yksi sieniateria vuodessa, ja se olkoon vuodesta toiseen torilta noukituista kanttarelleista tehty kermainen soossi lihapullien kanssa.

    Teoriassa sienet ovat ihan hyviä, ja haluaisin osata syödä niitä ja valmistaa niistä jotain syötäväksi kelpaavaa. Käytännössä ei. Mies oli ihan fiiliksissä jostain mustatorvisienilimasta jota löin sen eteen sunnuntaiaterialla. Minusta se oli vain kitkerää, tunkkaista ja limaista.
    Koska oma asenteeni on hiukan nuiva, en ole nuorisoakaan hirveästi yrittänyt houkutella sienifiiliksiin. Parisuhdelojaalisuudesta yritän sentään siipalle tehdä seuraa tälläkin kulinarismin saralla, mutta ja mutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo, minä komppaan tätä. Olisi erittäin coolia tykätä sienistä ja kehua saalilla. En vaan pysty! Sekä sienten ulkomuoto että suutuntuma ahistaa - ja paljon! Voin sienikammoisena suosittaa piilottamista ja mahdollisimman tunnistamattomaksi tekemistä. Nuoriso saa tehdä oman valintansa. Toinen rakastaa sieniä, toinen jakaa kammoni.

      Poista
    2. Mä yritän just tätä valintaa edistää ettei nyt tuo nuorempikin vahingossa ajaudu tähän herkkäsuisten jengiin! :)

      Poista
  6. Kantarelli, suppilovahvero tai mustatorvisieni voi mennä keitossa tai kastikkeessa, jos keiton soseuttaa tai sienet pilkkoo pieniksi. Kuivattuna vie vähän tilaa.
    Ja jos sieniä rakastaa, kai niistä voi itselleen tehdä ruoan eikä yrittää kompromissia. Valintoja nämäkin. Toki vie enemmän aikaa jne. mutta itse ainakin valitisin sen jos pitäisi valita, varsinkin kun tykkään sienestää. Ja nyt on hyvä sienivuosi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin olen aina tehnytkin. Tuollaiset suppisiltaleivät valmistuvat vielä suht helposti.

      Poista
  7. Tehosekottimella kanttarellit murskaksi, etkä jätä yhtään sattumia. Sitten kermaa ja voita ja valkopippuria ja suolaa. Avot! Seuraksi "tänään täällä leivottu" lämmin leipä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minulle ainakin maistuu tuollainen voikkari!

      Poista
  8. Valitettavasti täältä löyty yksi sienivammainen, joka yrityksistä huolimatta ei ole oppinut sieniä syömään. Muut perhe saa syödä jos haluaa, mutta itse en sieniä poimi, säilö enkä varsinkaan laita niistä ruokaa. Ei siis ole tarkoitus masentaa, mutta näinkin voi käydä, että edes aikuisena ne ei vaan maistu vaikka halu oppia niitä syömään juurikin mainitsemistasi syistä olisi kohdallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo masentunut! :D Meillähän asuu tällainen aikuinen, joten uskon kyllä.

      Poista
  9. Sain perheeni sieniuskovaisiksi Jamie Oliverin sienirisotolla. Käytin risottoon pienen määrän kanttarelleja pikkuruisena pilppuna. Annoksen päälle vielä anteliaasti parmesania, niin johan suut napsasivat. Perheen nirso jopa santsasi. Suosittelen kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku risotto täytyykin kokeilla. Se on ollut avain myös moniin kasviksiin juuri tuon parmesaaniöverin takia. :D

      Poista
  10. Meillä asuu myös nirsoja lapsia, joille en ole edes kuvitellut voivani syöttää sieniä, en ennen tätä postausta ikinä edes ajatellut asiaa ;) Mää olin itsekin todella nirso lapsi. Turha siis kauheesti lapsia siitä torua. Opin syömään ja rakastamaan ruokaa 15-25 vuoden ikäisenä. Vähän vaihdellen ruokalajeista. Sitä ennen kaikki mitä piti syödä oli ikävää.. Siitä näkökulmasta ajatellen, ei huolta. Kyllä ne joskus oppii :D Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että se on mahdollista myös myöhemmällä iällä! :)

      Poista
  11. Kerro, jos keksit tähän ratkaisun - meillä sama homma, mutta tosiaan sienirisotto on toiminut joskus ja esikoinen suostui kerran syömään itse poimimiaan kantarelleja kermakastikkeessa yhden lusikallisen verran. Olennaista oli siis kaksi asiaa: 1) se poimi itse ne kantarellit ja osallistui ruuanlaittoon (rakastaa sienestystä muttei niiden syömistä) 2) voi ja kerma. Niiden määrää ei voi liioitella. Tämä onnistuminen jäi yhteen kertaan, mutta jatkan sitkeästi yrittämistä. En pitänyt sienistä lapsena, mutta nykyään pidän. Se on siis mahdollista - mut pakotettiin lapsena aina maistamaan vähän. En tiedä suosittelenko sitä. :D Esikoinen rakastaa myös tattien siivoamista ja pilkkomista isoäidin kanssa, oletan, että jos kontaktia pidetään yllä, niin jonain päivänä ne vielä päätyvät suuhunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun suurin skeptikko häipyy keikoille voinkin tehdä rohkeita kokeiluja puolustuskyvyttömien ipanoiden kanssa. Hähää! Luotan kontaktin voimaan. ;)

      Poista
  12. Sienet kannattaa tosiaan "hävittää" ruuan joukkoon. Luulen, että monella sieniä kammoavalla suurin ongelma lienee juurikin sienen suutuntuman kanssa. Paras piilotusruoka on lihapullat, joissa sienet hienona massana, soseutettu suppilovahverokeitto, jossa liemenä kanaliemi, sekä risotto, jossa tatit pienen pieninä paloina. Meillä aiemmin sienikammoinen mies syö nykyään mitä tahansa sieniä laitan, eli pääasiassa syödään herkkutattia, suppilovahveroita, kantarelleja sekä rouskuja. Lapsilla on opetusvaihe menossa, mutta meillä käytäntönä on ollut, että kaikkea pitää maistaa. Suppilovahverokeitto lusikoitiin viime viikonloppuna jo oikein mallikkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, suppiskeitto! Jonain päivänä meilläkin. #yesican

      Poista
  13. Tilankäyttöön liittyen vain yksi sana: kuivaus.
    Esim. suppikset säilyy kuivattuna parikin vuotta ja maistuvat liotuksen jälkeen ihan aidoille. (Kanttarelleja olen kuivannut mutta niistä tulee hivenen sitkeitä.) Ei vie juurikaan tilaa, ja voisin kuvitella, että yhtä ihmistä varten niitä riittäisi kuivattuna sellainen keksilaatikollinen, mitä myydään kaikenmaailman rahanker(j)ääjäisissä urheiluseurojen yms toimesta.
    Siitä kourallinen silloin tällöin veteen, 15-30 min ja pannulle.

    Kuivatus ihan harsokankaan päällä vaikka kylppärissä (jos lattialämpö) kokoontaitettavalla pyykkitelineellä.

    Mitä tulee muun perheen oppimiseen, huonoja kokemuksia. Itse teen aika ajoin sienistä ruokaa ja rajoitteiset sitten nyppivät niitä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän ankea kokemus kuivaamisesta (ei tod maistunut samalta) mutta täytyy yrittää uudelleen! Kuinaks kauan siihen kuivaukseen menee tuolla pyykkitelinmetodilla?

      Poista
  14. Mihinköhän onnistuin hävittämään aiemman kommenttini...

    Joka tapauksessa, mä en kyllä liputa tuon raaka-aineen piilottelun puolesta. Ihan perseestä jo ajatuksen tasolla, mutta etenkin silloin kun kyseessä on ruoka-aine joka ei sovi kaikille.

    Osalla ihmisistä elimistö ei pilko sienisokeria ja lähipiirissäni trehaloosi-intolerantikot ei myöskään siedä sienen makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tiettykään allergisille piilotella. Siitä ei onneksi meillä ole kyse.

      Poista
  15. Minulla ainakin sienet tuli mukaan sosekeittojen ja kastikkeiden kautta. Ylläolevaan kommenttiin viitaten, ei se tarkoitus ollut piilottaa sieniä niiltä jotka ei niitä voi syödä, vaan saattaa suutuntuma miellyttävämmäksi. (Kuivatut suppikset morttelilla jauheena toimii muuten monipuolisena mausteena!)

    Sääli vain, nyt parina viime vuotena stressivatsa ei ole pahemmin tahtonut sulattaa sieniä ja niiden syöminen on jäänyt vähemmälle. Ja kroppakin on omaksunut tietyn ällötyksen niitä kohtaan parin kunnon vatsakrampin jälkeen. Harmittaa, mutta sienestys on edelleen pop!

    Siihen kuivaamiseen lisäisin vielä että ilmeisesti jos liian aggressiivisesti kuivaa (ilmeisesti liian suurella lämmöllä?) niin ainakin suppikset muuttuu sellaisiksi että ne eivät enää ime nestettä ja vatsa itkee taas. Pakastin onkin ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan! En tiennyt että noinkin voi käydä stressin myötä.

      Mulla oli niin surkea kuivauskokemus että ehkä yritän tuota pakastamista.

      Poista
  16. Meillä tämä on selkeästi suutuntuma-asia. Minä ja tytär syödään (rakastan!), mutta perheen miehet perustelevat, että sienet vain tuntuvat suussa kamalilta. Vanhempi henkilöistä syö, jos on hienonnettu ihan pieneksi kastikkeessa tai soseutettu keitossa. Ja kyllä, molemmat ovat niitä, joille myös muut "tuntemukset" esim. vaatteissa, aiheuttavat välillä haasteita. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, meillä on näitä tuntemusihmisiä kaksin kappalein! Joku yhteys tässä on. ;)

      Poista
  17. itse syön säännöllisesti juurikin niitä tuoreita herkkusieniä, pizzan tärkein päällinen! raastettuna myös esim. makaronilaatikon jauhelihaan tai tortilloiden täytteeseen. ei juurikaan erota seasta, mutta voi vähentää lihan määrää :)

    VastaaPoista
  18. Mä opin syömään sieniä anopin jokajouluisen sienisalaatin kautta, siinä nääs taikasanana oli hänen tapansa tehdä se aitoon kermaan. JUMALAISTA! Nykyään syön kaikki sienet mitä nenän eteen kannetaan. En tykkää itse sienestää, koska olen allerginen liki kaikille lentäville önniäisille ja näin syksyisin kammoan hirvikärpäsiä, mutta onneksi mies tykkää sienestää samoin kuin yksi hyvä ystäväni, joka muuten toi mulle sunnuntaina kassillisen suolasieniä. Siinä sitten ilta menikin rattoisasti niitä säilöessä. Jos asuisin lähempänä, niin voisin vallan mainiosti luovuttaa sulle yhden purnukan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ra-kas-tan itsetehtyä sienisalaattia, anoppi duunaa juurikin jouluksi. <3

      Poista
  19. Minulla lapsena tädin tekemä kanttarelli-jauhelihapizza oli portti sienten maailmaan. Muita sieniä en aluksi syönyt kuin kanttarelleja. Ja tiedän ihmisiä, joiden mielestä kanttarelli ei ole oikea sieni, koska se maistuu hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, totta: PIZZA! tätä täytyy kokeilla!

      Poista
  20. Meillä taas nyt koko perhe syö sieniä. (Eli minulle jää vähemmän sieniä.) Tosin varsinkin lapset saavat sieniannoksensa helposti täyteen. Kyllästyvät nopeasti eivätkä halua syödä isoa kasaa sieniä. Meillä sienet ovat aina lisukkeina, joita voi ottaa jos haluaa. Pakkoa ei ole. Jos niitä jää paljon yli, voin ottaa evääksi töihin. Eli lähinnä teen sienipaistoksia. Joskus täydennän paistosta kasviksilla. Paistoksia syödään myös leivän päällä. Lasten portti sienien maailmaan oli kaupan herkkusienisalaatti, joka oli vapaaehtoinen lisuke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo että oliskin lisukesienet! Siitähän tosiaan saa iltaleivän päälle ihan mainiot mätöt.

      Poista
  21. Lapset rakastavat kanttarelleja ja viime lauantaina laittoivat pitsaansa herkkusieniäkin. Ovat erikoisen ennakkoluulottomia maistajia kaikin puolin. Meidän pulma on ettei osata oikein metsästä sieniä etsiä ja kaupastahan ei voi ostaa kun ilmaiseksikin voisi saada. Keskuspuistoa kun väki suhaa ristiin rastiin niin kaikki poimitaan ennen kuin meidän ryhmärämä ehtii lähimaillekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä hieman kade ennakkoluulottomista maistajista! Mä ostan kyllä torilta kun mökki on sen verran kuivassa paikassa että ei meinaa sateisinakaan kesinä olla sieniä ja toisaalta täältä taas katoavat kaikki alta aikayksikön. :)

      Poista
  22. Asun taalla kaukana ihanista suomalaista sienista, mutta Suomen lomalta tuon mukana kuivattuja kanttarelleja ja monia muita. Turkin pohjoisissa osissa on sienia ja myös taalla meidan alueella pienia maaria mutta ne ovat tuntemattomia joten ihmiset syövat herkkusienia ja osterivinokkaita paaasiallisesti. Tyttö on ronkeli joten en kerro etta ruuassa on sienia, kuivattuja sienia lihapulliin sun muihin ruokiin eika kukaan valita, nain se umamin maku tulee tutuksi. Toivoisin ainakin nain....Mutta jos ne muut ei syö niin tee itsellesi kun on aikaa omat sieniruuat, pizzaan oma sienikohta, iltapalaksi sienia ja sipulia voissa pannulla, lampimat sieni-juustovoileivat jne. Nauti ellei muut ymmarra :)

    VastaaPoista
  23. Itse kuivaan itselleni sienet ja nautiskelenkin niistä yksin. Muut inhoavat. Itsellänikin on inhokkiruokia aikuisiällä vaikka olen todellakin yrittänyt opetella pitämään kaikesta, koska se tekisi elämästä paljon helpompaa (esim. kaikki juustot ovat mielestäni iljettäviä). Lisäksi on lievää traumaa ruuista joita on pakotettu syömään. Näin ollen, jos sienet ei maistu niin ne ei maistu ja hyväksyn selityksen aikuiselta ihmiseltä enkä ala mm. piilotella sieniä ruokiin (mun äiti teki tätä ollessani lapsi ja se oli mun mielestä todella inhottavaa). Lapset on ennakkoluuloisia luonnostaan, mutta heitäkään en pakota vaan syön itse ja laitan tarjolle juttuja joista itse tykkään. Jos maistavat, niin maistavat, jos ei, niin ei. Elämä ilman sieniäkin voi olla ihan hyvä elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on juuri se ongelma, että kun ukko on pääasiallinen ruoanlaittaja, niitä sieniä ei ikinä ole terjolla että voisivat totutella. Mutta täytyykin nyt ryhdistäytyä kun kohta koittaa keikkaleksikausi!

      Poista
  24. Juu, kuivata. Jos ei kuivuria löydy niin kyllä ne ihan kuivassa huoneilmassa tai uunissakin kuivuu.
    Kanttarellit kannattaa kyllä pakastaa, mutta tietenkin esikäsiteltyinä, ja silloin tosi pieni määrä riittää yhteen annokseen. Eli siis sitten hyvin pieni pakastintila riittää jotta saisit ainakin muutaman annoksen säilöön. Ja sittenhän niitä varmaan olisi helpoin sieltä noukkia ja tehdä itselle lisukkeeksi kun muut syö muuta.

    Kanttarellit on munkin mielestä se, mistä lasten kanssa aloittaisin, ja just tolleen sipulin kanssa paistettuna. Mä opin aikanaan syömään niitä koska isovanhemmatkin söi, ja autoin niitä poimimisessa (lapsethan on siinä työssä aivan mahtavia, koska ne huomaa aina kaikki pikkujutut ja niillä on hyvä näkö). Yhdessä kun poimittiin ja valmistettiin ja muutenkin kun isovanhemmat nyt ylipäätään oli parasta ikinä niin siitä se sitten lähti. Muut sienet tuli myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ottaa tuo kuivaaminen haltuun. Nykyisessä jääkaapissa on niin surkea pakastintila että harkitsen koko jääkaapin vaihtamista tämän takia. Tai sit täytyy varata sieltä yksi laatikko äidin sienistäshiksi. :)

      Poista
  25. Mahtava määrä vinkkejä! Kiitos! Tuo kuivaaminen lienee jonkinlainen taitolaji kun itse sain aikaiseksi kamalan sitkeitä ja jyrkän makuisia tattisiivuja. Ilmeisesti auttaisi jos olisi pienempänä silppuna.

    Kanttarelli lienee portti sienikulinarismiin. Yksi ruoka, jota Koti-insinööri on maistanut on paahdettu kanttarelli - siis sellainen rapea, rouskuva lastu. En vain osaa tehdä sellaisia!

    Mulla on onneksi anoppi tukena tässä projektissa ja hän aina välillä kuskaa minulle pari kourallista sieniä. Tuossa kuvassa nuo paistetut suppikset leivän päällä + riesling, ai että.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...