18.4.2019

Jos olisit ruokakauppa, mikä kauppa olisit?



Pidän ruokakaupassa käymisestä. Vierailen ruokakaupoissa ulkomaillakin, ihan vain nähdäkseni, millaisia kulttuurieroja hedelmätiskillä näkyy. Pääsin ruokakakauppafilosofoinnissa uudelle tasolle kun metroasemalle avasi Alepa. Huomasin, että ennen avaamista näyteikkunaan kävi nenänjälkensä painamassa muitakin kuin minä. Uusi lähikauppa on nähtävyys! Siitä tuli meille yhtäkkiä se kauppa, johon oli helpointa piipahtaa kun tarvitsee haalia jääkaappiin lisää täytettä.

Siinä hyllyjä tutkiessani mietin kaupassakäynnin user experienceä. Mikäli ei tilaa ruokaa kotiin tai syö aina ulkona, on pakko asioida kaupassa. Ruokaostosten hoitaminen on yllättävän vahva rutiini. Menemme myymälään, valitsemme ruokapakkaukset, maksamme ja poistumme. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.

Joku käy aina samassa, toinen tekee täsmäiskuja eri paikkoihin. Meillä ei ole lähellä hallia tai leipomoa, joten käytämme kahta kauppaa, toista perustuotteisiin ja toista juhliin. En juuri koskaan käytä Lidliä, Alepaa, Salea tai Tokmannia. En edes tiennyt, että Tokmannilta saa ruokaa.

Yksi ostaa tietyn valmistajan merkkiä, toinen kaupan omaa brändiä. Vedän tätä aivan fiiliksellä. Pidän aidosti Pirkka-tuotteista, mutta en suhtaudu samalla luottamuksella Rainbowhun. Kyttään kyllä etikettejä, tarkistan kasviksista aina lähtömaat ja hilloista marjaprosentin, mutta en jaksa vertailla hernekeittojen suolaprosenttia vaan tartun yleensä valmistajan hyväksi havaittuun tuotteeseen.

Joku menee kauppaan kerran viikossa, toinen piipahtaa aina kun tarvitsee. Me olemme piipahtajia, sillä kilometrin sisällä on 5 ruokakauppaa. Ostoksia kertyy harvoin yhtä kassillista enempää. Ruokaostokset voi hoitaa fillarilla tai kävellen – tai jopa laittaa lapset asialle.

Joillekin markettikäynti on koko perheen retki, toinen käy yksin. Kuulumme jälkimmäisiin. Jos lapsia ei ole pakko ottaa mukaan, en ota. Tämä ruokakaupassa vietetty "oma aika" alkoi sattuneesta syystä vauvavuonna ja jäi päälle.

Yksi ottaa kärryt, toiselle riittää kori. Kun käyntitahti on tiivis, pelkkä kori riittää, vaikka olisi perheellinenkin. Maitoa menee ehkä 4 litraa viikossa, joten sitä ei tarvitse kuljettaa kuin litra kerrallaan.

Yhden keskiostos pyörii kympissä, toisilla uppoaa satasia. Taloustili, josta maksetaan kaikki perheen yhteinen tekeminen, imee tonnin kuussa, mutta en ole koskaan laskenut ruoan tai ulkona syömisen osuutta. Veikkaan että ruokakauppaan ei mene huimia summia, sillä syömme suht tavanomaista kotiruokaa (onko parsarisotto normaali kotiruoka?). Ja vasta hiljattain ollaan päästy tilanteeseen, jossa kersojen pinaattilettuboksista ei jää enää yhtään lettua yli.

Yksi käyttää vartin, toinen kaksi tuntia. Tässä meillä on eroja myös perheen sisällä. Siinä missä Koti-insinööri menee aina ostamaan täsmällisesti juuri ne tuotteet, mitä hän oli suunnitellutkin ostavansa, minä haahuilen hyllyjen välissä pitkän tovin ja etsin inspiraatiota. Uudessa kaupassa menee ihan järkyttävän pitkään sillä tutkin aina leipätarjonnan, kasvisproteiinit pakkasesta ja kylmäkaapin jogurttivalikoiman – olen aina valmis kokeilemaan kaikkea uutta! Ja vaikka tykkään hortoilla kaupoissa, ärsyynnyn, jos en löydä jotain! Oletan, että kauppiaat saavat remonteista osakseen pelkkää marinaa, jos hyllyjen paikkoja on muutettu. Kääk, missä ovat pikakahvit ja puurohiutaleet!?

Kyseessä on monella tavalla tosi henkilökohtainen kokemus, elämä tiivistettynä pienoiskokoon. Ostajaprofiileita ja tuotemielikuvia on varmasti tutkittu paljonkin, ehkä myös uuden kaupan omaksumisen polkua. Keksittekö lisää muuttujia?


13 kommenttia:

  1. Voi user experience, meillä menee helposti lähes 12 litraa maitoa viikossa ja luomua pitää olla. Jos ei olisi autoa, tulisi itku. Ja meillä aikuiset ei juo maitoa, paitsi miehelle se laktoositon litra teehen. En enää viitsi ostaa muita kuin 1,75 l maitoja, sillä litran maito on ihan vitsi meidän tyttöjengille. 3 tyttöä siis kuuluu perheeseen. Nim saadaanko me kaakaota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12 litraa??? En ymmärrä miten toi on fyysisesti mahdollista. Mutta luomua meilläkin juodaan, se lasillinen päivässä. 😊

      Poista
  2. Jos voisin, kävisin kaupassa vasta kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla, koska silloin on rauhallista ja voi seistä siellä hyllyjen välissä lukemassa tuoteselosteita ja tietenkin kärryt poikittain käytävällä. Meillä asuvan esiteini-ikäisen vuoksi on kuitenkin käytävä aiemmin (iltapala on just kasin jälkeen). Kuulemma on ihmisiä, jotka ovat lähikaupan ovenrivassa kiinni heti aukeamisaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Yrittäjyyden etuja on käydä kaupassa keskellä päivää. Hyvin rauhallista!

      Poista
  3. Moikka! Yritettiin miehen kanssa alkaa tilata ruoat esim. Prisman keräilypalvelusta tms. Ei sujunut yhtään. Tarvitsen moniaistiärsykkeitä kaupassa käydessäni, ja kuten sinäkän, kokeilen mielelläni kaikkea uutta. Oikeastaan mistä tahansa tuoteryhmästä. Vaihtelen tuttuja kauppoja fiiliksen mukaan ja sen perusteella miten laajaa valikoimaa tarvitsen. Pikaostoksiin läheinen Prisma on liikaa, hermostun sen laajuudesta. Silloin haen alepasta tai ässästä. Lidlissä asioidaan myös, kin tiedän, että ei tarvita mitään sen valikoiman ulkopuolelta. (Just lähti mies ostamaan erilaisia leipiä
    sen paistopisteeltä ja narsisseja.)
    Jostain syystä en käy k-kaupoissa lainkaan, s-ryhmällä on tällä alueeella selkeä monopoliasema.Ja jos joskus menen, ihmettelen innoissani erilaista valikoimaa. ;) Rainbow on siis mulle paljon tutumpi kuin Pirkka.
    Kaupassa on ihan kiva käydä, teen heröteostoksia ja joskus on hauska olla kaverin kanssa kaupassa ja nähdä miten eri tuotteista ostoskori täyttyy.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla on kasvisten ostamisessa sama juttu: mun pitää itse havaita ne hyviksi, mutta vessapaperit ja puuropaketin voisin kyllä tilata. Luulen että vielä tarvitaan palvelumuotoilua että näistä verkkotilauksista tulee kilpailukykyinen vaihtoehto.

      Poista
  4. Itse käytän pääasiassa k-ryhmän kauppoja. Lidlejä ihan vältän eettisistä syistä, mutta s-ryhmän osalta kyse on enemmän siitä, että k-ryhmällä nyt on paremmin omiin tarpeisiini sopivat perustuotteet ja kauppiasvetoisina valikoimaan saa pyydettyä tuotteita todella helposti.

    Ruokaa teinitaloudessa kyllä menee, ja tiedostan ettei k-kori välttämättä ole halvin, mutta meillä nyt on tällä hetkellä ainakin varaa tehdä eettisiäkin valintoja ja suosia kotimaista. Näppituntumalta kun sanoisin perustuotteiden olevan ainakin meidän lähi-k:ssa kotimaisempia kuin ässässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama mielikuva että K:lla ja Pirkka-tuotteilla olisi jotenkin parempi kotimaisuusaste, mutta faktaa ei ole. Mikä Lidlissä on vikana?

      Poista
  5. Mä olen tapoihini kangistuja (aina sama reitti kaupassa), joka välillä tekee elämysmatkoja ruokakaupoissa (onnistuu jopa lähikaupassa kun käy uusissa hyllyväleissä). Tämän huomasi parhaiten kun lähikauppani oli iso Prisma. Mulla oli aina sama reitti ja tietyt kohteet, kauppareissuun meni keskimäärin vartti. Välillä sitten saatoin luuhata samaisessa kaupassa tunnin tai ylikin, tutustuen kaikkeen ihmeelliseen mitä oli tarjolla. Ulkomailla ruokakaupat ovat mulle erittäin kiintoisia kohteita.

    Nykyään eniten lämpenen Lidlille. Hyvä hevi-osasto ja perussetit (paitsi luomu rasvaton maito puuttuu), ei liikaa ärsykkeitä ja kompakti koko. Sieltä hankitaan pääosa safkasta (mies ostaa 3 kassillista kerralla, minä kaksi). Lidl ei ole lähin kauppa, mutta löytyy yksi työpaikan vierestä, toinen työmatkan varrelta ja kolmas hyvien yhteyksien päästä julkisilla. Sitten luomumaito hankitaan S-marketista (3. lähin kauppa ja sieltä löytyy lapsen suosikki itsepalvelukassa), ja jos ei jakseta mennä Lidliin käydään K-supermarketissa joka on 4. lähin kauppa (tosi hyvä hevi, mainio kala- ja lihatiski, hyviä tarjouksia mutta perushinnat hieman kalliimmat ja luomumaito kallista). Lähintä kahta kauppaa käytetään vaan äärimmäisessä laiskuudessa (lähin on mini k-market ja 2. lähin pieni Alepa). Mutta en valita, neljä kauppaa 600m päässä kotoa on luksusta silloin kun käyttää fillaria, omia jalkoja ja julkisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että ruokakauppaluuhaajia löytyy enemmänkin, ja teilläkin on missä luuhata. Anopin avustuksella kokeilen nyt ensimmäistä kertaa lähituottajien ruokapiiriä, katsotaan kuinka käy!

      Poista
  6. Oikein odotan että pääsen suomalaisiin ruokakauppoihin, joissa jokaista paprikaa ja tomaattia ei tarvitse valikoida kissojen ja koirien kanssa. Vihannesten ja hedelmien laatu on kyllä huippua siellä, samoin vaikkapa jogurttivalikoimat. Nykyiseen aauinpaikkaamme lähes kaikki elintarvikkeet tuodaan laivoilla pitkän matkan päästä ja välillä voi mennä viikkoja, kun joku tuote on hävinnyt kaikista kaupoista kokonaan. Kylmäketju on myös erittäin hankalasti toteutettavissa ja esim. maitoa saa vain iskukuumennettuna. Melko usein avaamaton tuote osoittautuu pilaantuneeksi tai joukosta löytyy ötököitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä näkökulma! Mikä maa kyseessä? Meillä on asiat aika pirun hyvin ja tässä suhteessa arvostan kyllä byroslaviaa, eviraa ja thl:ää.

      Poista
    2. Brasilian pohjoisosassa ollaan.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...