Tiedoksi kaikille nännibongareille

Yritin olla ottamatta osaa nännikeskusteluun. Mutta kun en voi!

Ihmisestä näkyy vaatteiden läpi kaikenlaista. Kuten jenkkakahvat, kainalohiki, liikavarpaat ja liian mataliksi leikatuista farkuista perse. Jostain syystä kuitenkin vain nännit aiheuttavat kohun, myös silloin kun ne ovat ihan siveellisesti katseilta piilossa. Sinänsä nännikohussa ei ole mitään uutta. Naisten odotetaan monissa kulttuureissa peittävän itsensä jotta kenenkään mielenrauha ei häiriintyisi.

Paheksunta koskeekin sitä, että naiset eivät käytä rintaliivejä.

Ajattelin hieman valaista nännien elämää, koska tuntuu, että muutama innokas nännibongari ei aivan ymmärrä mistä puhuu. Siis sen lisäksi että rintaliviit eivät ole jokaiselle yli 11-vuotiaalle lakisääteiset.

Tissithän ovat siis läskiä paitsi juuri nännin kohdalta, jossa sijaitsee ainoa lihas. Tämä lihas joutuu aikamoiseen koettelemukseen eräässä monen naisen elämään liittyvässä vaiheessa.

Annan vinkin: se äidin ja lapsen "herkkä" hetki.

Alkaako raksuttaa? Niin, se asia, mihin ne tissit on suunniteltu! Jälkikasvun imettäminen tarkoittaa sitä, että niitä perkeleen nännejä veivataan, jäystetään, venytetään ja purraan alkuun noin parikymmentä kertaa päivässä, lähes koko vauvan hereilläoloaika. Se tietenkin sattuu aivan saatanasti (eikä se kipu todellakaan lopu alle viikossa), sillä iho menee rikki, arpeutuu ja paksuuntuu.

Kun siis on imettänyt hampaat irvessä pari kersaa, eivät ne nännit ole kovin pehmeät ja siloiset. Ne ovat teräsbetonia. Ne näkyvät paitsi rintsikoiden, myös paitojen läpi.

Ainoa tapa piilottaa nännit on käyttää 5mm neopreenista valmistettua kuivapukua ja sen päällä löysää collegepaitaa. Tai frakkia. Miesten nännit eivät peltisen paidan ja sarkakankaan alta näy. 

Että jos näette naisihmisellä paidan läpi nännit niin suhtautukaa niihin kuin mihin tahansa sota-arpiin. Ei osoitella, ei paheksuta, eikä varsinkaan tehdä osoittelupaheksuntalööppejä. Naisen kroppa joutuu kestämään kaikenlaista, mutta urpoilua ei jaksaisi.

Kyllä sinä vielä mielesi muutat

Snadi viritteli eräänä aamuna keskustelua parisuhteesta.

Hän oli kuullut, että tyttöjen on mahdollista mennä myös tyttöjen kanssa naimisiin ja halusi tietää, pitikö tämä mullistava tieto todella paikkansa. Kun totesin, että kyllä se on mahdollista, hän riemastui.

- Loistavaa! Siinä tapauksessa aion mennä (ystävättären nimi) kanssa naimisiin!

Kun yritin vähän toppuutella, että näissä ihmissuhdeasioissa olisi hyvä, jos toista osapuolta olisi konsultoitu, Snadi totesi, että näin juuri on asianlaita.

- Olemme jo puhuneet tästä! Ja (ystävättären nimi) on täysin samaa mieltä.

Minua tietenkin hymyilytti. Suustani pääsi melkein vihaamani lause: kyllä sinä vielä mielesi muutat.

Ai että. Muistan, miten sairaan ärsyttävää, kiusallista ja noloa oli, kun aikuisväestö kyseli minulta teini-ikäisenä poikaystävistä (ja myöhemmin perhehaaveista). Kun totesin kylmästi, etten ole pätkääkään kiinnostunut xy-imbesilleistä vaan aion panostaa urheiluun, koiriin ja matkusteluun, vastauksena oli yleensä naureskelua ja se "kyllä sinä vielä mielesi muutat".

Olivathan he tavallaan oikeassa, mutta mikään loistava repliikki se ei keskustelun näkökulmasta ollut. En voinut sietää aikuisten besserwisseröintiä mielihalujeni suunnasta. Asia ei ollut pätkääkään ajankohtainen ja siihen mielen muuttamiseen meni parikymmentä vuotta.

Mikä ihmeen itsestäänselvyys se kumppanin tapaaminen edes on? En ole ihan varma, olisinko minkäänlaisessa parisuhteessa tai perheellinen, ellen olisi tavannut juuri Koti-insinööriä. Lapsetkaan eivät olleet itsestäänselvyys vaan siitä käytiin monta pitkää keskustelua.

Eikä erakkoluonteeni ole mihinkään kadonnut. Asuisin mieluiten yksin. Onneksi saan välillä tilaa olla ihan ilman ketään.

Snadi saa siis haaveilla mistä tahtoo. Naimisiinmenosta tai -menemättömyydestä. Sinkkuudesta tai suurperheestä. Tytöistä tai pojista. Hittoako minä sitä tässä alan naulaamaan, vänkäämään tai vähättelemään, mitä toinen saa tuntea ja mitä ei. Jos hän muuttaa mielensä niin se on sitten uusi keskustelu. Kyllä sitä toisiin ajatuksiin saa tulla.

Nielin siis masentavan kommenttini ja totesin Snadille, että hieno homma, mutta tässä olisi miettimisaikaa vielä reilut kymmenen vuotta, avioliitosta kun voi tehdä virallisia vasta aikuisena. Tämä oli tietenkin pettymys, mutta hän sanoi ymmärtävänsä. On hyvä osata siinä vaiheessa pyyhkiä itse kunnolla.

Totta.

Lapsiperhe Islannissa eli pulikointia jäätiköllä

Kotona ollaan! Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että kaamosmatka Islantiin oli hämmentävän hieno ja vastakohtia täynnä. Kuuma. Kylmä. Värikäs. Pimeä. Rikas. Karu.

Meillä kaikilla oli reissulta omat toiveemme. Koti-insinööri halusi lenkkeillä, minä lojua kuumassa lähteessä ja Skidi ratsastaa issikalla. Snadi halusi lähinnä nähdä laavaa (!), siis sulaa sellaista. Onneksi tämä toive jäi täyttymättä. Noin kymmenen vuoden välein purkautuva Hekla saattaa päästellä paineita milloin tahansa ja se ei ole turistinähtävyys.

Geotermisessä energiassa on kyllä puolensa. Nimittäin uimiskokemus. Parasta ikinä -listalleni pääsi pulikointi 40-asteisessa vedessä. Aaaaah.

Islantilaisten suhde uimiseen onkin läheinen: se on pakollinen oppiaine koulussa ja suosittu ajanviettotapa. Paikallisen uimahallin vesi oli ns. kuntoilupuolellakin 30-asteista, mutta osa asiakkaista oli vain tullut lämmittämään jäseniään ja rupattelemaan kattilaosastolle.

Muutenkin kylpylöinti oli aika loppuun asti ajateltu kokemus: omia pesuaineita ei tarvinnut roudata mukana, sillä kaikissa suihkutiloissa oli vähintään shampoo ja kylpylän pukuhuoneen puolella oli jopa meikinpoistolappuja. Uima-asun sai muutamassa sekunnissa suht kuivaksi salaattilingon kaltaisella laitteella, mutta toki pyyhkeitä ja uikkareita sai vuokrata sopuhintaan. Paitsi lämmintä, myös helppoa!

Hemmetti. Olen melkein aina jäässä, joten en juuri koskaan käy uimahallissa uimassa. Kesällä, kun voisin ehkä tarjetakin, uimahallit ovat kiinni. Tekisipä mieleni perustaa aurinkoenergialla lämpenevä täyden palvelun kesäuimahalli kaikille uimahallipakkaamista inhoaville vilukissoille. Kävisittekö?

Mutta nyt kuvien kimppuun:

Islanninhevoset ovat ystävällinen ja rauhallinen pollerotu, joka sopii mainiosti vaellukseen. Ja paijaamiseen.

Jäätikön laidalla sijaitseva Gullfossin putous muodostuu oikeastaan kahdesta putouksesta. Pauhaavien
vesimassojen päällä on aina hieman sumua, johon syntyy aurinkoisella säällä sateenkaari.

Kersojen mielestä parasta oli musta hiekka. Voin kuvitella että islantilaismutsin mielestä tämä aines
on esim. eteisessä älyttömän kiva.

Þingvellir on kansallispuistoalue Islannin lounaisosassa. Siellä näkee konkreettisesti, miten
Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkaantuvat toisistaan.

Tämä Laugavatn-järvi on noin 9-asteinen paitsi silloin kun se on 99-asteinen. Järven rannalla sijaitsevan
Fontana-kylpylän kautta pääsee pulahtamaan. Kävimme, vaikka vähän jännitti!

Välillä maisemat ovat vain täysin epätodelliset. Kuka nuo talot tuohon fotoshoppasi?

Suðurlandin geotermisesti aktiivinen alue, jolla geysirit sijaitsevat, on aika maaginen paikka.
Kaikkialla höyryää ja pulputtaa. Kersat ilahtuivat kovasti pierun hajusta.

Strokkur purkautuu säännöllisesti noin 4-6 minuutin välein.

Purkaukset ovat kaikki erilaisia. Joskus isoa purkausta seuraa heti perään toinen.

Koska oikealle valasmatkalle ei olisi ollut aikaa, satamassa sijaitsevassa pienessä
valasnäyttelyssä voi perehtyä cetacean-jengin elämään.

En ole mikään suuri oluen ystävä, mutta tämä oli mainio tuttavuus. Jos en ryhdy kylpyläyrittäjäksi,
ryhdyn valmistamaan tätä Suomessa lisenssillä.

Kiitokset onnistuneesta matkasta kuuluu ehdottomasti natiivioppaalle Satulle! Neljä Islanti-fania tuli lisää listaan!

Kaamosmatkalla Islannissa

Olemme viettäneet tänä syksynä perheen yhteistä aikaa noin 7,5 minuuttia.

Aina silloin kun muusikko ei ole ollut keikoilla, hän on tehnyt yrittäjänä töitä kellon ympäri. Minulla vähän sama juttu: päivätyö on vienyt päivät ja vähän yli ja kirjoitushommat illat ja vähän yli.

Oli sellainen olo, että asialle pitäisi tehdä jotain. Kun mietimme kersojen kanssa isänpäivälahjaa, oli toivelistan ykköskohta selvä: yhteistä aikaa.

Päätin käyttää veronpalautukset reissuun - eikä kohde ollut vaikea valita. Islanti on ollut toivematkojeni listalla jo vuosia. Issikkareissua ei syksylle saatu järjestettyä, mutta mennään sitten ilman heppoja.

Kuvittelin, että matkustaisimme mukavasti sesongin ulkopuolella, mutta ei siltä vaikuttanut: sekä lento että hotelli olivat täyteenbuukattuja. Kun laskeuduimme kentälle, tuuli ja vesisade puhalsivat tukan silmille. Tänne ei todellakaan tulla ilmaston takia, vaan jonkun aivan muun. Täällä on sesonki aina.

Islanti saa turismista jo enemmän tuloja kuin perinteisestä kalataloudesta. Ja sen kyllä huomaa. Yleinen asenne on, että kaikki järjestyy. Välillä vähän säädetään mutta lopulta asiat sujuvat.

Pääsin testaamaan heti palveluasennetta: olin onnistunut varaamaan hotellihuoneen kahdelle aikuiselle. Kun kävin respassa kysymässä laitetaanko ipanat koisimaan ammeeseen, täyteenbuukatusta hotellista löytyi kovaäänisen islanniksi käydyn keskustelun jälkeen uusi huone.

Islantilaiset ovat onnistuneet ripottelemaan matkailuodotuksiin täydellisen sekoituksen mystiikkaa, hyggeä ja ekslusiivisuutta. Omaleimaisuus ei ikinä mene pois muodista. Vaikka joulukuussa päivä "valkenee" vasta kymmeneltä, tämä on silti paikka, jossa mannerlaatat loittonevat, uimahallissa on 42-asteinen ulkoallas, joka paikasta saa korianterilla maustettua bisseä ja kansallisiin jouluperinteisiin kuuluu lastensyönti.

Kunpa vastaava mainio outouscocktail löydettäisiin kotimaankin matkailuajattelussa. Jotenkin tuntuu, että Joulupukin ja Muumien varaan ei kannattaisi ihan kaikkea laskea vaan panostaa nimenomaan aina läsnä oleviin elementteihin: pohjoisuuteen, vuodenaikoihin, luontohurmokseen ja suomikulttuurin wtf-kokemuksien häpeämättömään esilletuontiin. Ainekset ovat olemassa.

Tarkempaa matkaraporttia pukkaa myöhemmin - mikäli Grýla ei syö meitä. Nyt iltaskyrille!

Riehukaa sisällä! 8 vinkkiä lasten liikunnan lisäämiseksi

Kun eräänä syysperjantaina tulin duunista kotiin, löysin olohuoneesta neljä tyttöä heittelemästä palloa. Matot olivat rullalla, lamput heiluivat ja kirjovehkasta oli jo yksi lehti lattialla.

Onnistuin kuulostamaan aivan Mutsiltani, kun hätistelin tyttöjoukon ulos. "Sisällä ei saa riehua, menkää ulos jos haluatte heitellä palloa!"

Kun katselin syksyiselle niitylle kirmaavaa laumaa, mietin että jotain pitäisi tehdä. Kohta koittaisi aika kun uloslähtö ei ole ihan näin helppoa. Jos lunta ei tule, talvi on ankeista ankeinta aikaa.

Tutkimusten mukaan lapset viettävät aikaa ruudun edessä enemmän kuin koskaan (liikkumattomuus näyttäisi korreloivan erityisesti poikien oppimistuloksiin) ja juttuun haastateltu vanhempi toteaa, että sää vaikuttaa ruutuajan pituuteen. Niin meilläkin!

Entäs jos Mutsi oli väärässä? Entäs jos sisällä pitäisikin saada riehua?

Tein pienen kartoituksen, miten saan olohuoneesta jumppasalin pienellä vaivalla. Tässäpä muutama vinkki erilaisiin tiloihin!

1. Kokoontaittuva jumppamatto on olennainen hankinta. Matto mahdollistaa sirkustemppu- ja akrobatiatreenit ja sen saa piiloon sohvan alle kun sitä ei tarvita. Päällä- ja käsilläseisontaa on huomattavasti mukavampi harjoitella, kun mätkähdys on pehmeä.

2. Voimavanteen pyöritys voi kuulostaa tylsältä, mutta siihenkin saa halutessaan vaikeusastetta suunnanvaihdoilla ja erilaisilla liikkeillä. Liike on joillekin täysin luonnollinen ja helppo ja toisille sitten vähemmän.

3. Perinteiset puolapuut vaativat hieman seinätilaa, mutta ovat aikuisellekin hyvä kapine roikkumiseen ja lihaskuntoharjoituksiin. Puolapuihin saa myös lisäosan, josta saa hyvin pienellekin lapselle jumppatangon.

4. Oven karmien väliin sijoitettavaa leuanvetotankoa voi käyttää myös lasten korkeudella, jolloin se toimii rekkinä. Kannakkeita voi tilata parikin kappaletta, jolloin aikuisille voi asentaa toiset ylemmäs.

5. Voimistelurenkaat / trapetsi kiinnitetään kattoon, joten näiden kanssa tarvitaan lähinnä ilmatilaa. Kukaan alle 65-vuotias ei pääse ohi ilman kokeilua. Nuo renkaat muuttivat meille elokuussa ja trapetsi tulee joululahjaksi. Snadi viettää niissä 50% valveillaoloajastaan. Typpi on tehnyt renkaista itselleen vapaa-ajan keskuksen, josta hän myös katsoo telkkaria ja lukee. Suosittelen mustia renkaita ja alle sitä jumppamattoa.

6. Kiipeilyseinä taas on ollut Satun pelastus. Projekti on loppujen lopuksi aika yksinkertainen kun kiipeilyotteet (joita saa mm. täältä) kiinnittää vaneriin ja pulttaa vanerin seinään. Värikäs seinä sopii lastenhuoneeseen kuin nakutettu.

7. Twist-naru sopii sisällekin. Hyppäsin itse twistiä käytännössä koko ala-asteen, mutta olin täysin unohtanut tämän jalkatreenin ennen kuin Skidi löysi lajin pari vuotta sitten. Hyppynary vaatii huonekorkeudelta usein liikaa, mutta kuminauhan voi virittää helposti huonekalujen ympärille. Hyppääjille tarvitaan sisätossut, jotta jalka ei lipeä.

8. Liikkumaan kannustavat pelit ja sovellukset. En ole itse konsolipeleistä koskaan innostunut, mutta kehitys kehittyy: kun huidoin taannoin virtuaalilasit silmillä ananaksia puoliksi ja piirsin kuvia kolmiulotteiseen tilaan niin hikihän siinä tuli. Twisterin ja Pokémon Go'n väliin mahtuu nykyään valtavasti pelejä. Sovellusten kautta lapsille voi opettaa joogaa, tanssimuuveja tai vetää jumpan (esim. Sworkit Kids on ilmainen lasten jumppasovellus).

Eivät nämä tietenkään pää punaisena niityllä juoksemista korvaa, mutta lihaskunto, tasapaino ja ketteryys ovat tärkeitä osasia liikkumisen mielekkyydessä. Ja tämähän pätee ihan kaiken kokoisiin perheenjäseniin. Mutta ole varovainen: kuperkeikka voi olla aikuiselle yhtä epämiellyttävä kokemus kuin liukumäki.

"Juuri mikään ei onnistu yksin"

Ajattelin tänä vuonna kasata joulupaketin perheelle, jolla ei ole varaa jouluun. Pyysin lapsiakin miettimään, mitkä lelut ja kirjat joutaisivat jo seuraavalle leikkijälle.

Skidi lähti heti hommiin sen kummemmin kyselemättä, mutta Snadi halusi tietää, keitä oikein pitää auttaa ja miksi. Niin, miksi?

Haluan auttaa niitä, joilla ei ole yhtä hyvin asiat kuin meillä. Niin ihmiset tekevät. Se on myös velvollisuus. Minä tunnen hyväosaisuudestani jopa syyllisyyttä, vaikka ei tarvitsisi. Se helpottaa edes vähän, kun tekee jotain vaikuttavaa ja konkreettista, vaikkakin pientä. Kun siis autan muita, autan mutkan kautta myös itseäni.

Auttaa pitää siksikin, että avun pyytäminen on vaikeaa. Eräs fiksu nainen totesi kerran, että juuri mikään ei onnistu yksin. Hän on oikeassa, tietenkin, mutta silti avun pyytämiseen liittyy häpeää. En tiedä, onko yhtään helpompi pyytää apua tutulta kuin tuntemattomalta.

Jokainen, joka kehtaa pyytää saippuaa ja leipää, ansaitsee autetuksi tulemisen tunteen. Siitä syntyy parhaimmassa tapauksessa toivoa. Ja väitän, että toivo on olennainen ainesosa hyvässä elämässä.

Jos joku teistä haluaisi tehdä samoin, alla muutama joukkoälyn tuottama vinkki.

• Jouluapua-projekti yhdistää perheitä karttapalvelun avulla. Voit etsiä perheen läheltäsi tai haluamastasi kaupungista. Ennen hakemusten julkaisua perheiden hakemukset on tarkistettu. Klikkaamaalla kartalla näkyvää perhettä, esiin avautuu yhteydenottolomake, jonka kautta saat suoran yhteyden perheeseen.
  
• Hope-yhdistys jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Sivustolla voi ilmoittautua avuntarvitsijaksi tai auttajaksi, jolloin voi antaa tavaraa, rahaa tai aikaa.

• Kaupunkikohtaisia Apua vähävaraisille -ryhmiä on Facebookissa useita. Apua tarvitsevien perheiden tilanne kerrotaan sivulla ja perheeseen saa yhteyden ylläpidon kautta.

• Hyvä joulumieli -keräys lahjoittaa ruokalahjakortteja vähävaraisille. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin paikallisyhdistykset ja -osastot etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa. Vuonna 2016 lahjakortilla voi ostaa ruokatarvikkeita kaikista S-ryhmän ruokakaupoista, Lidl-myymälöistä sekä K-ruokakaupoista.

• Brother Christmasin Joulupotin tavoitteena on tuoda oikea joulu vähintään 50:lle lapsiperheelle, jotka eivät sitä muuten pystyisi järjestämään ja samalla kantaa oma kortensa kekoon taistelussa lasten eriarvoisuutta vastaan. Brother Christmas on alkujaan yhden miehen hyväntekeväisyysprojekti, jonka tarkoituksena on auttaa hädässä olevia ja toteuttaa unelmia ympäri Suomen maata.

Jos näistä ei löydy sopivaa, Pelastusarmeijan joulupadat löytyvät täältä ja oman kunnan sosiaalitoimistostakin voi kysellä mahdollisia toiveita. Valinnanvaikeudessa taas hyvä kompromissi on ottaa monta.