Tietoa mainostajalle ›

9.12.2016

Kyllä sinä vielä mielesi muutat

Snadi viritteli eräänä aamuna keskustelua parisuhteesta.



Hän oli kuullut, että tyttöjen on mahdollista mennä myös tyttöjen kanssa naimisiin ja halusi tietää, pitikö tämä mullistava tieto todella paikkansa. Kun totesin, että kyllä se on mahdollista, hän riemastui.

- Loistavaa! Siinä tapauksessa aion mennä (ystävättären nimi) kanssa naimisiin!

Kun yritin vähän toppuutella, että näissä ihmissuhdeasioissa olisi hyvä, jos toista osapuolta olisi konsultoitu, Snadi totesi, että näin juuri on asianlaita.

- Olemme jo puhuneet tästä! Ja (ystävättären nimi) on täysin samaa mieltä.

Minua tietenkin hymyilytti. Suustani pääsi melkein vihaamani lause: kyllä sinä vielä mielesi muutat.

Ai että. Muistan, miten sairaan ärsyttävää, kiusallista ja noloa oli, kun aikuisväestö kyseli minulta teini-ikäisenä poikaystävistä (ja myöhemmin perhehaaveista). Kun totesin kylmästi, etten ole pätkääkään kiinnostunut xy-imbesilleistä vaan aion panostaa urheiluun, koiriin ja matkusteluun, vastauksena oli yleensä naureskelua ja se "kyllä sinä vielä mielesi muutat".

Olivathan he tavallaan oikeassa, mutta mikään loistava repliikki se ei keskustelun näkökulmasta ollut. En voinut sietää aikuisten besserwisseröintiä mielihalujeni suunnasta. Asia ei ollut pätkääkään ajankohtainen ja siihen mielen muuttamiseen meni parikymmentä vuotta.

Mikä ihmeen itsestäänselvyys se kumppanin tapaaminen edes on? En ole ihan varma, olisinko minkäänlaisessa parisuhteessa tai perheellinen, ellen olisi tavannut juuri Koti-insinööriä. Lapsetkaan eivät olleet itsestäänselvyys vaan siitä käytiin monta pitkää keskustelua.

Eikä erakkoluonteeni ole mihinkään kadonnut. Asuisin mieluiten yksin. Onneksi saan välillä tilaa olla ihan ilman ketään.

Snadi saa siis haaveilla mistä tahtoo. Naimisiinmenosta tai -menemättömyydestä. Sinkkuudesta tai suurperheestä. Tytöistä tai pojista. Hittoako minä sitä tässä alan naulaamaan, vänkäämään tai vähättelemään, mitä toinen saa tuntea ja mitä ei. Jos hän muuttaa mielensä niin se on sitten uusi keskustelu. Kyllä sitä toisiin ajatuksiin saa tulla.

Nielin siis masentavan kommenttini ja totesin Snadille, että hieno homma, mutta tässä olisi miettimisaikaa vielä reilut kymmenen vuotta, avioliitosta kun voi tehdä virallisia vasta aikuisena. Tämä oli tietenkin pettymys, mutta hän sanoi ymmärtävänsä. On hyvä osata siinä vaiheessa pyyhkiä itse kunnolla.

Totta.

15 kommenttia:

  1. Meidänkin tyttö oli tuon ikäisenä menossa naimisiin Aliisan kanssa. Nyt 16-vuotiaana on mieli muuttunut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaan että on suunnitelmia! Ja voi se mieli vielä myöhemminkin muuttua. ;)

      Poista
  2. Ja meidän 8v poika kysyi viime viikonloppuna: "äiti, olenko mä homoseksuaali, kun rakastan pikkuveljeäni?"... Isoja pohdintoja pienillä ihmisillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi noita isoja juttuja voi pohdiskella aikuisen kanssa. <3

      Poista
  3. Tää on hyvä muistutus! Veikkaan nimittäin, että kun alusta saakka pitää ne mölyt mahassaan, niin sitten jos hän oikeasti haluaakin joskus mennä tytön kanssa naimisiin, ei varmasti tarvitse pelätä äidille kertomista. Ja se vasta iso juttu onkin.

    Ja kuten sanoit, sitä voi haluta elää elämäänsä jollain muulla kuin vanhempien näyttämällä kaavalla, voi olla, ettei sopivaa puolisia löydy tai sitten voi tulla jotain ihan yllättävää ilman omia toiveita. Kaikissa tilanteissa hyvä tietää, että ainakin omalle äidille se on ihan ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mikäs hiton ennustaja minä olen, miten se elämä menee.

      Poista
  4. Heh, jokaikinen ton ikänen haluaa mennä naimisiin kaverinsa kanssa. Heillä on hiukka eri käsitys naimisiinmenosta kuin mitä se on. Että ehkä en vielä elättelis toiveita, että tyttö oikeasti valitsisi sen turvallisemman vaihtoehdon puolisokseen, eli toisen tytön. Tässä väkivallan maassa koti on naiselle se vaarallisin paikka.

    Siitä aiheesta toivoisin tännekin postausta. EU:n huomautuksilla ei ole mitään merkitystä, sillä Suomi ei välitä vaikka maasta puuttuu jotain 500 turvakotia, ja 24/7 turvapuhelin päivystystä naisille ei ole lainkaan. Ja jos joku mies lukee tätä ja alkaa vinkuna, että kyllä naisetkin lyö, niin ihan totta, älä jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista että Skidillä olisi ollut mitään päättäväistä naimisiinmenovaihetta, mutta varmasti ihan yleistä. Toivon joka tapauksessa että likoista kasvaa tyyppejä jotka kelpuuttavat vain turvallisen kumppanin, oli tämä sitten kumpaa sukupuolta tahansa.

      Poista
  5. Meillä kuusvee on sitä mieltä, että tottakai pojan - alkoi etsiä itselleen kumppania jo joskus hätnäppiä 4-vuotiaana ja ihastuksia on ollut laidasta laitaan.

    Viisvee mutisee, ettei hän oikein tiedä ja ettei ole V I E L Ä (!!!) ollut _edes_ rakastunut kehenkään (sanoi niin isosiskolleen). Olen kyllä sanonut, että nämä on ihan omia juttuja. Ja jotkut ei mene koskaan naimisiin, vaan asuu vaikkapa kissansa tai lemmikkigekkonsa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, oma hiihto vaan. Vaikeinta on varmaan olla välittämättä sosiaalisista paineista.

      Poista
  6. "On hyvä osata siinä vaiheessa pyyhkiä itse kunnolla." :-) Aivan parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan pätevä neuvo kaikille naimisiin hinkuaville. :)

      Poista
  7. Siis ihana!!
    Mäkin muuten haluaisin mieluiten asua yksin. Ymmärrän sua.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...